Avainsana-arkisto: Tähtivaeltaja

Tähtivaeltaja rocks!

Kannen kuva: Kari Sihvonen

Kannen kuva: Kari Sihvonen

Olen saanut tietooni, että maassamme vaikuttaa vieläkin joukko ihmisraasuja, jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan Suomen parhaan scifilehden, Tähtivaeltajan, omasta blogista. Sillä ajatuksella, että tämä huuto tavoittaa edes muutaman tynnyrinpohjan, haluan nostaa esiin joitakin helmiä blogin tarjoamien herkkujen joukosta.

Kapteeni hyperventilaattorimies – Suomen kovin supersankari seikkailee omassa kovakantisessa mahtikirjassaan, ja tässä artikkelissa valotetaan koko ilmiön taustoja. Jaa mikä, Kapteeni kuka? Hyper häh? Just niin. Lue jo, ettei tartte ihmetellä.

Foliohatun alla – Jestanpoo, näitä on tätä kirjoittaessani julkaistu kolme enkä voi käyttää vain yhtä esimerkkinä, koska niistä jokainen on niin kirkkaana säkenöivää neroutta, että Don Johnsonkin häikäistyisi, Raybanit eli ei. Kyseessä on Petri Hiltusen ja Nalle Virolaisen sarja, jossa he kertovat, mistä elokuvissa todella oli kysymys, päähenkilöiden ja sitä myöten katsojien harhaluuloista huolimatta.

Blade Runner: Ei siellä mitään replikantteja ole, Tyrell-korporaatio vain kaappaa köyhiä siirtokuntalaisia ja pyyhkii heidän muistonsa. Paksu väite? Todisteet ovat kuulkaa kiistämättömät.

Lord of the Rings: Ei mahtisormus ketään korruptoinut, eikä juuri anna voimaakaan. Kyseessä on muutoin hyödytön rihkama, jos ei oteta lukuun sen tervehdyttäviä vaikutuksia. Kaikki merkit ovat kaiken kansan nähtävillä tuplatrilogian aikana, mutta harva on osannut ne yhdisttä oikein.

Alien vs. Predator: Näin kujalla ei ole arkeologi ollut sen koommin, kun Indiana Jones veti lärvit ja sammui baarin taakse.

Karin Tidbeck: Beatrice – Archipelaconin kunniavieraan novelli!

Mad Max: Fury Road – Ja loppuun ajankohtainen arvostelu vuosisadan feministisimmästä äksönrymistelystä.

Älä siinä enää kärvistele. Rip rap tähtivaeltajablogiin!

Advertisement

Diplomaattinen selkkaus

(Arvostelu on julkaistu Tähtivaeltajassa 3/2013)

Diplomaattinen selkkaus
Tuomas Saloranta
Kuoriaiskirjat, 2013
ISBN: 978-952-7021-06-4

Zargyn Tronnik on gremadonilainen soturi henkeen ja vereen. Nimenomaan vereen. Minne ikinä mennäänkään, aina pitää olla valmis vähintäänkin tappelemaan, ja tiukempia paikkoja varten mukana kulkee olalta laukaistava ydinohjus. Näin ollen hän on jokseenkin poissa elementistään joutuessaan Dronillaan diplomaattisiin tehtäviin. Draenilaisille kaikenlainen väkivalta on kauhistus, ikävä merkintä heidän omassa historiassaan, eikä sotaa ole käyty sukupolviin. Juuri siitä on kysymys. Zargynin on vakuutettava Dronillan kansa siitä, että sotaan on syytä valmistautua. X’yrin imperiumi on tulossa tuhoten maailman toisensa jälkeen ja he ovat vielä pahempia kuin gremadonilaiset konsanaan.

Diplomaattinen selkkaus on kepeä, avaruusoopperamainen pulp-iloittelu, jossa kahta varsin erilaista kulttuuria sovitellaan yhteen hykerryttävin menoin, eikä suhde sotaan ole ainoa merkittävä ero. Draenilaiset ottavat ilon sieltä mistä saavat ja harrastavat lemmenpuuhia varsin vapaamielisesti sukupuoliin tai lukumääriin katsomatta. Gremadonilaiset eivät puolestaan siedä minkään sortin hintustelua, joskin heillä taas on rituaalinomaiset poskisuudelmat, toverilliset läimäyttelyt sekä perseenpuristelut, ja öisin teltoissa toverisuhteita syvennetään vieläkin rajummin. Tarinan edetessä Zargyn ja hänen draenilainen vastinkappaleensa Filina ajavat toisiaan ulos toistensa mukavuusalueilta, sillä vain sieltä voi löytyä yhteisymmärrys ja liittolaisuus, joita ilman mikään ei pysäytä X’yrin voittokulkua.

Tuomas Salorannan ote on hyvin humoristinen, mutta siltikään tarina ei sorru täydelliseksi farssiksi. Vakavalla naamalla tätä ei kuitenkaan kannata lukea, koska sitä ei sellaisella ole kirjoitettu. Nyt pokkarimittaiseksi laajentunut Diplomaattinen selkkaus julkaistiin alun perin novellina Osuuskumman ensimmäisessä antologiassa Kumman rakas, mutta laajentuessaan tarina on kypsynyt eikä päähenkilökään ole enää niin yksioikoinen.

Diplomaattinen selkkaus on letkeää menoa ja viihdyttävä haukkapala. Tämä jos mikä on vanhojen avaruusseikkailujen henkinen perillinen.

Atorox-haaste #2: Kultakuoriainen ja Tähtivaeltaja

Tähtivaeltaja 3 2013Kuiskaus pimeässä meni itselläni reilusti alta viikossa, joten heitän kehiin seuraavan lukuhaasteen. Tällä kertaa se on kaksiosainen ja toiseen voi tarttua jokainen, koska kyseinen julkaisu on luettavissa verkossa maksutta.

Tähtivaeltajan uusin numero ilmestyi juuri ja on siis ajankohtainen. Koska mukana oli vain yksi kotimainen novelli, sen hoitelee pois lukujärjestyksessä nopeaan tahtiin. Kultakuoriaisessa onkin sitten kymmenen novellia, mutta vuoden tähän mennessä ainoana numerona sen luettuani olen klaarannut koko lehden (yksi numero on kyllä ilmestymässä ennen vuodenvaihdetta).

Täten otan lukuvuoroon lehdet Kultakuoriainen #6 ja Tähtivaeltaja 3/13.

Kultakuoriainen 6Kultakuoriainen

Maarit Leijon: Ihon alla
Leila Paananen: Ausa ja erakko
Petri Laine: Valgaard Valkoisen saaga
Markku Kangasniemi: Viimeinen halliväijy
Shimo Suntila: Prestonin keikka
Anne Leinonen: Ykkösen ja nollan välissä
Aki Hammarén: Äänet hulluuden linnakkeessa
Aki Hammarén: Viiden tähden velho
Santeri Viljakainen: Kolme käskyä
Meiju Forsbacka: C-rappu

Tähtivaeltaja

Katri Alatalo: Unettomat

Katrin novelli pärjäsi Tähtivaeltajan sukupolvialuskisassa ja tuli neljänneksi. Myös Kultakuoriaisen novellit ovat kaikki palkittuja, joko voitolla tai kunniamaininnalla. Luvassa on siis muutamankin esiraadin ja raadin esiin nostamia huippuja. Odotan näiltä tarinoilta paljon.

Haastanpa siis kaikki novelleista pitävät mukaan! Aikaa on jälleen kaksi viikkoa, minkä päätteeksi muistakaa ehdottaa Atorox-listalle kaikki riittävän hyvät jutut.

(Lataa Kultakuoriainen #6)

Muistoissa sininen Maa

Muistoissa_sininen_MaaMuistoissa sininen Maa (Blue Remembered Earth)
Alastair Reynolds
Suomennos Hannu Tervaharju
Like, 2012
ISBN: 978-952-01-0782-6

Akinyan suku on jo vuosikymmenet operoinut ympäri aurinkokuntaa aina Merkuriuksesta Kuiperin vyöhykkeelle. Automatisoidut asteroidilouhimot suoltavat arvokkaita resursseja sisäplaneettojen käyttöön jatkuvana virtana. Kun suvun matriarkka Eunice yllättäen kuolee vain 130-vuotiaana, perheen kapinallinen aines päätyy napit vastakkain liikemiesmäisten serkkujensa kanssa.

Geoffrey Akinya on onnellinen tutkiessaan elefantteja, joiden aistimaailmasta hän haluaisi saada selvyyttä. Työ kuitenkin keskeytyy, kun serkut Hector ja Lucas tarjoavat lisämäärärahoja pientä palvelusta vastaan. Kuun pankista on paljastunut isoäidin salainen tallelokero, ja sen sisältö pitäisi selvittää. Serkut eivät voi lähteä, mutta Geoffrey voi. Tästä alkaa koko aurinkokunnan kattava, monitahoinen retki, jonka aikana setvitään edesmenneen mummon salaisuuksien verkkoa.

Romaanin tulevaisuudessa punotaan edelleen poliittisia juonia, mutta väkivalta on kitketty olemattomiin. Tästä on kiittäminen Mekanismia, maailman kattavaa valvontakoneistoa, jolta ei hevin pääse pakoon. Katvealueitakin on, esimerkiksi Kuussa Valvomattomalla vyöhykkeellä. Siellä asustaa Geoffreyn sisar Sunday, joka tempautuu mukaan sukuhistorian pyörteisiin.

Sundayn kautta tutustumme Marsiin, jossa valtava robottien taistelutanner simuloi evoluutiota pikakelauksella. Geoffreyn matkassa lukija kuljetetaan puolestaan valtamerten pinnan alle, missä ihmiskunta sopeuttaa itseään elementtiin, joka kattaa 71 prosenttia planeetan pinnasta.

Alastair Reynolds tapaa kirjoitella tiiliskiviä, ja kuusisataasivuinen Muistoissa sininen Maa on juuri sellainen. Onneksi mukaan on löytynyt ihailtava määrä scifistisiä visioita, joissa piisaa ihmeen tuntua. Lisäksi romaanin päähenkilöt tuntuvat eläviltä. Harmillisesti sama syvyys ei yllä sivuhahmoihin, jotka pahimmillaan noudattavat vain yhtä juonen vaatimaa motiivia.

Tarina on pitkälti Eunice Akinyan rakentaman mysteerin selvittämistä. Kaikki löydetyt osaset ovat merkittäviä, mutta niiden tarpeellisuudesta en ole vakuuttunut. Suuhun jää kikkailun maku, joskin kyseistä kikkailua on varsin viihdyttävä seurata. Esimerkiksi ilman Mars-jaksoa juoni olisi toki ratkennut, mutta itse kirja olisi ollut paljon köyhempi.

En ole koskaan ollut kummoinen Reynolds-fani, ja hänen Jäänpuskijat-romaaniaan muistelen jopa inhonneeni. Muistoissa sininen Maa palautti kuitenkin uskoni hänen kykyihinsä. Niinpä buukkaan suosiolla lukukalenteriini Reynolds-aikaa tuleviksi vuosiksi.

(Arvostelu on julkaistu Tähtivaeltajassa 1/2013)

Julkisuutta!

Novellikirjoittelun keskellä on oiva tilaisuus pitää pieni tauko ja paukauttaa henkseleitään ennen paluuta sorvin ääreen. Jo Oscar Wilde tiesi vinhan totuuden:

”The only thing worse than being talked about is not being talked about.”

Ketun peräviuhtimen ollessa tiukasti kainalossa lainaan lähialueen kissaa hännännosto-operaatioon, sillä viime aikoina on julkisuutta tullut useastakin lähteestä.

Ensiksi mainitsen kirjailijaesittelyni Osuuskumman sivuilla. Merkittävintä lienee se, että vaikka itse esittelyssä ei nimitystä käytetäkään, nimeni löytyy Kirjailijat-otsakkeen alta. Jostain sen on lähdettävä, ja ehkä joku toimittaja erehtyy kutsumaan minua tämän perusteella kirjailijaksi. Seuraavaksi vain pitää jallittaa joku toimittaja kirjoittamaan itsestäni.

Mistä puheenollen, minua haastateltiin Kosmoskynään viime vuoden raapaleprojektin johdosta. Edelleen odottelen, josko kotikuntani lehdykkä äkkäisi maagisen saavutukseni, mutta sitä vartoillessa hymyilen leveästi Kosmaria 1/2013 selaillessani. Tarja Sipiläinen kyseli kiinnostavia juttuja ja mailitse tehdyssä haastiksessa on parasta, ettei toimittaja pääse keskeyttämään pitkiä vastauksia.

Omalla tavallaan merkittävin huomio tuli Tähtivaeltajan kautta, kun itse Toni Jerrman arvosteli Osuuskumman julkaiseman steampunk-antologian Koneita ja korsetteja. Annetaan Tonin kertoa ihan omin sanoin:

”Kokoelman parhaasta novellista vastaa Shimo Suntila.”

Nythän on niin, että vaikken Jerrmanin kanssa kaikkien juttujen parhaimmuudesta olekaan aina samaa mieltä, vetää hänen ylisanansa aina huomion puoleensa. Tähtivaeltajan sarjispalstoilta olen bongannut monia kiinnostavia nimiä, jotka muutoin olisivat livahtaneet täysin huomiokynnyksen alta, ja huippuluokan kirjailijoita Tähtis on esitellyt enemmän kuin pystyisin luettelemaan. Joten jos Toni sanoo että olen paras, kumarran syvään ja panostan seuraavan steampunk-kokoelman novelliini kahta kauheammin. Tämmöinen palaute motivoi kummasti.

No niin, nyt on henkselit läpsytelty tältä erää. Takaisin oikukkaan novellin pariin. Scifistelkää toisianne.

Marraskuun saldo

Kymmenen kuukautta, tammi-loka, seurasin tiiviisti kuukausisuunnitelmia. Laadin listan tehtävistä hommista ja jossain vaiheessa aloin jakaa niitä viikkopaloihin. Se oli sinänsä tehokas tapa pysyä selvillä siitä, mitä kaikkea oli ilmassa ja missä järjestyksessä niihin pitäisi osua, mutta marraskuun kohdalla tämä käytäntö jäi täysin.

Tapahtui parikin asiaa. Suunnitelmaan oli merkitty Nanowrimo, jonka sitten päätin skipata. En koskaan päivittänyt koko suunnitelmaa. Siellä seisoo edelleen se Nano, eikä juuri muuta.

Toisaalta näin selkeästi, että läheskään kaiken vuosisuunnitelmaan merkityn tunkeminen marras-joulukuulle ei ollut mielekästä. Tälle vuodelle on ehtinyt kuukausien saatossa pesiytymään niin paljon suunnittelematonta, että kaiken tekeminen ei ole mahdollista, ja jos vapaaehtoisesti olen jo poikennut suunnitelmasta, uusi tekeminen on hauskempaa kuin aiottu. Miksi siis roikottaa turhia, mahdottomia ja tylsempiä tavoitteita mukana?

Suunnitelmista viis, mitä sitä tuli tehtyä?

Raapaleet
Raapaleputki pitää! Tein myös ensimmäisen erikoisversion liittämällä raapaletekstin kuvan päälle. Aiheena oli Lucasfilmin myynti Disneylle.

Arvostelut
Sarjakuvia saa kun pyytää ja niistä kirjoittaa. Tämä on loppuvuoden kutsumukseni. Arvostelu kuun joka päivälle, nyt jo toisen kerran, enkä näe syytä tehdä vähemmän joulukuussakaan. Marraskuussa kirjoitin myös suosituimman tekstini ikinä. Arvostelu kirjasta Nyt vittu nukkumaan on käyty lukemassa reilut 30000 kertaa. Samassa hössäkässä tämä yksi arvio ohitti liikenteellään koko muun liikenteen Routakodossa aikojen alusta saakka. Saatoin luoda hirviön. Miten se tehdään uudelleen?

Portti
Puhelin soi ja Portin päätoimittaja Raimo Nikkonen onnittelin sijoituksesta Tampereen seuran sf-kirjoitusskabassa. 3. sija irtosi novellilla Milla ja Meri, jonka aihe raapaleita lukeneille onkin tuttu. Pidempi kertomus kahdesta vallattomasta tytöstä ja heidän isästään.

Palkintogaalassa juteltiin sijoittuneista novelleista ja sieltä irtosi paljon pohdittavaa, mm. Millan ja Merin tausta. Mitä he ovat, millaisia lapset siinä maailmassa ovat, kuuluuko perheeseen äiti ynnä muuta. Ne ovat asioita, jotka eivät ole olleet tärkeitä raapaleita kirjoittaessa, mutta novellimitassa tausta alkaa olla tärkeämpi. Pitäisi kai näitäkin juttuja pohtia, jos aiheeseen palaan novellimuodossa.

Julkaisuja
Osuuskumman uudessa steampunk-antologiassa Koneita ja korsetteja julkaistiin novellini Kruunun vihollinen. Se sijoittuu samaan maailmaan kuin URSin kirjoituskisan voittanut tekstini Prestonin keikka, joka ilmestyy vuodenvaihteen jälkeen Kultakuoriaisessa. Lisäksi uudessa Kosmoskynässä 3/2012 julkaistiin Usvan kesäleirillä kirjoittamani raapale Kotimatka sekä tekemäni haastattelu Tuomas Salorannasta.

Kunhan saan haltuuni muutaman kappaleen Koneita ja korsetteja, niitä voi ostaa minulta 15 euron hintaan. E-kirjanakin (8,90€) sitä on saatavilla, samoin kuin Osuuskumman toista antologiaa nimeltä Kumman rakas. Edelläkävijöinä olemme jättäneet pois käyttöä haittaavat DRM-suojaukset.

Necrocomicon
Turussa järjestettiin sarjistapahtuma Necrocomicon, jossa kävin kääntymässä. Oli mukava tavata joitain vain netistä tuttuja tyyppejä ja tutustua täysin uusiin. Kumiorava antoi kassillisen painotuotteita mukaan ilman arvostelukytkyjä. On kyllä niistäkin tullut jo kirjoitettua. Tähtivaeltajan päätoimittaja Toni Jerrman antoi minun arvosteluuni kohtalaisen himoitun kirjan, Alastair Reynoldsin romaanin Muistoissa sininen Maa. Tämä siitä huolimatta, että häntä eivät olleet nettiin naputtelemani kepeät arvostelut säväyttäneet. Luotto on siis kova ja pyrin olemaan sen arvoinen. Ensi vuoden ekasta Tähtivaeltajasta näette, riittikö tasoni Suomen rokkaavimman sf-lehden sivuille.

Muuta
Lisäksi tein ”kaksi bloggausta kirjoittamisesta”, toisin sanoen lokakuun raportin ja marraskuisen arvosteluputken listauksen. Turhaa sälää lähinnä itseäni varten.

Jos jotain muuta oli, se ei nyt pälkähdä päähäni. Vaan kaipa se riittää, että joka päivä kirjoittaa. Katsotaan, mitä siitä tulee.

Taivaan kaikki värit

Taivaan kaikki värit
Petri Laine
Turbator, 2008
ISBN: 978-952-5666-21-1

Surunkorentoa lukiessani aloin aavistella, että Petri Laineen kerrontatyyli on minun kamaani. Nyt luettuani Taivaan kaikki värit olen siitä varma.

Laine osaa paitsi visioida kiinnostavia maailmoja ja tilanteita myös kansoittaa ne elämänmakuisilla hahmoilla. Vaikka taustalla räiskyisi koko maailmankaikkeuden tuho, fokus on kuitenkin ihmisissä, heidän pyrinnöissään ja pettymyksissään. Scifiähän joskus aikanaan kritisoitiinkin siitä, että sen hahmot olivat pahvia ja tarinat vain kulisseja, joissa esitellä tieteellisiä spekulaatiota. Joskus aikanaan, ainakin suuria tekstimassoja tarkasteltaessa, tuo saattoi pitää paikkansakin. Nykyään tilanne on parempi, jos se koskaan niin abysmaalinen olikaan kuin mitä arvostelijat antoivat ymmärtää.

Ensimmäinen novelli Maan varjo kertoo ihmiskunnasta, joka asuu saastunutta planeettaa kiertävissä kiertoratakaupungeissa. Vain yksi kaupunki kerrallaan saa laskeutua Maahan ja astella ihmiskunnan syntykodin kamaralla. New Tokiossa asuvat Mariko ja Eiko ovat onnesta soikeina, kun heidän kaupunkinsa valitaan. Valtaosa seikkailusta tapahtuu Madagaskarilla ja etelaisessä Afrikassa, joten itse valtavat kaupunkikompleksit jäävät vähemmälle huomiolle. Tässä olisi Laineella selvä romaanimiljöö valmiina.

Kuolleet puutarhat on kauhuelementtejäkin sisältävä uskonnon ja järjen törmäystä kuvaava tarina, jossa liikutaan kuoleman rajan yli ja takaisin. Jumala on vihastunut DNA:taan muuntelevaan ihmiskuntaan ja rankaissut sitä erilaisilla taudeilla, jotka iskevät nimenomaan muuntogeeneihin. Tämä viimeinen sota ihmisen ja luojan välillä kerää kierroksia kohti poltetun maan taktiikkaa.

Niminovelli Taivaan kaikki värit on onnistunut kuvaus ihmisiä tutkimaan saapuneesta muukalaisesta, joka yrittää pysytellä sivussa ja huomaamattomana. Tilanne kuitenkin karkaa lapasesta, kun hän menee ihastumaan. Hengitä, hengitä… puolestaan kertoo synnytyskuolemasta. Sen verran tehokkaasti, että jouduin pitämään kesken lyhyen tarinan usean päivän tauon lähipiirissä sattuneen tragedian vuoksi. Toisaalta vaikka kuvaus tehosi, en usko sen pystyneen välittämään murto-osaakaan siitä todellisesta tuskasta, joka sellaisessa tilanteessa seuraa.

Perinteisemmän scifijuonen äärelle päästään novellissa Taivaanvaunut. Siinä tutkitaan arkeologisia löytöjä, pohditaan kosmosta ja spekuloidaan tieteellä oikein urakalla. Hieman enemmän merkitystä ja panostusta olisin toivonut päähenkilön ja hänen kolleegansa Jurin välille, koska se tuntui olevan tärkeä päähenkilölle ja osaltaan vastuussa käänteentekevässä päätöksessä. Löydön vaikutuksistakin olisin lukenut mielelläni enemmän. Toisaalta siinä olisi hyvin savottaa kokonaiselle toiselle novellillekin.

Ja tvoi rabotnik kertoo neuvostoroboteista. Miksi asiat tapahtuvat jäi itselleni hieman hämäräksi ensimmäisellä lukukerralla, mutta tapahtumaympäristö oli kiinnostava, ja Moskovan olympialaiset nipin napin muistavana saan nostalgiakiksejä neukkulaisista nallekarhuista (tällä en viittaa karvaisiin miehiin). Sade taas on lyhyehkö tarina kohtaamisesta vieraalla planeetalla. Tosin sitä en hiffannut, miksi ihmissotilaat tarpovat vihamielisellä planeetalla, jos vihollinen välttää painovoimakuoppia. Viimeinen novelli Albedo nolla on väkivaltaa sisältävä rakkaustarina ihmisistä kehoissa, jotka eivät ole lihaa ja verta.

Jokainen novelli koskettaa, mutta oma tajuntani ei räjähtänyt kappaleiksi monenkaan lopussa. Spekulaatiot olivat viehkeitä, hahmot samaistuttavia, teemat kiinnostavia ja kerronta aivan zarquonin sujuvaa, mutta viimeiset ilmat pihalle iskevä loppukoukku uupui. Tässä Kuolleet puutarhat onnistui parhaiten.

Kokoelman kaikki novellit on julkaistu jossain muualla aiemmin, mutta ellei omista viimeisen kymmenen vuoden ajalta kohtalaisen kattavaa otosta Porttia, Spiniä ja Tähtivaeltajaa, aiemmat julkaisut eivät ole haitta. Pikemminkin varmempi vakuus siitä, että jokainen novelli on läpäissyt ainakin kaksi toimitusseulaa, lehden ja antologian. Kolme kahdeksasta tarinasta on ilmestynyt verkkolehti Usvassa, joten aivan säkissä ei tähtienvälistä sikaa joudu ostamaan.

Tähtivaeltaja-novellikilpailu 4

Täten julistan, että vakaa aikeeni on osallistua tähän kisaan. Samalla haastan kaikki Routakotoa lukevat kirjoittajat mukaan vähintään yhdellä novellilla!

TÄHTIVAELTAJA-NOVELLIKILPAILU 4

Tähtivaeltaja ja Helsingin Science Fiction Seura järjestävät kaikille avoimen science fiction -novellien kirjoituskilpailun. Kilpailun teemana on ”tähtivaeltaja”.

Voittaja saa palkinnoksi 400 euroa. Muita kirja- ja tavarapalkintoja jaetaan tuomariston harkinnan mukaan. Voittajateksti julkaistaan Tähtivaeltajassa ja muita novelleja voidaan julkaista sopimuksen mukaan.

Novellien sallittu enimmäispituus on 25 liuskaa (fontti Times New Roman 12, riviväli 1,5). Sama henkilö voi osallistua useammalla novellilla. Kilpailutyön on oltava suomenkielinen ja ennenjulkaisematon.

Kilpailutekstit lähetetään 31.3.2013 mennessä sähköpostiosoitteeseen tahtivaeltajakilpailu@gmail.com. Nimimerkillä varustetut liitetiedostot toimitetaan joko pdf- tai rtf-muodossa. Itse tiedostoon ei saa merkitä kirjoittajan henkilötietoja.

Nimimerkillä varustetun novellin voi lähettää myös paperille tulostettuna osoitteeseen Anne Leinonen, Kiisterintie 146, 50670 Otava. Mukaan tulee liittää samalla nimimerkillä varustettu suljettu kuori, joka sisältää kirjoittajan nimen ja yhteystiedot. Kilpailutöitä ei palauteta.

Esiraadissa ovat tutkija Irma Hirsjärvi ja kirjailija Anne Leinonen. Tuomaristossa ovat Tähtivaeltaja-lehden päätoimittaja Toni Jerrman, toimittaja Jukka Halme ja kirjailija Tiina Raevaara. Tulokset julkistetaan Finncon 2013 -tapahtumassa Helsingissä heinäkuussa 2013.

Mahdolliset kysymykset voi ohjata yllämainittuihin osoitteisiin.

Teräslilja – kivaa pahaa

Keväisen kedon kestävin kukka

Teräslilja – kivaa pahaa
P.A. Manninen
Mukana myös: Hannele Kivilahti, Hannu Mikkola, Mika Myyry, Jouko Ruokosenmäki
Zum Teufel, 2007
ISBN: 978-952-99699-1-3

Teräslilja on raakaa väkivaltaa. Kaikki, joilla on hyvä maku, voivat jatkaa matkaa.

Me muut voimme jäädä fiilistelemään Mannisen maanisia visoita tulevaisuuden robottikyborgipoliisista, jolle raajan irtirepiminen on alustava toimenpide. Sen jälkeen voidaan äityä häijyksi, jos vielä on tarpeen. Usein on.

Teräslilja edustaa rankan poliisimiehen stereotypiaa. Hän ratkoo ongelmat vetämällä turpaan tai ampumalla. Toisin kuin humaanimmat vastineensa, esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Dirty Harry, Teräsliljaa ei niinkään kiinnosta lakiteknillinen syyllisyys tai sivulliset uhrit. Ne kuolevat ketkä kuolevat, kunnes työpäivä on pulkassa. Ampuupa mies lopulta lukijankin, kun Sledge Hammer ei sitä rohjennut tehdä.

Mustavalkosarjakuvana Teräslilja – kivaa pahaa ei mässäile verellä, mutta hajalle ammuttuja päitä ja irti kiskottuja käsivarsia riittää, nekrofiliaunia unohtamatta. Kyttämeininkiä parodioidessa kyytiä saa myös paskat televisio-ohjelmat ja vanhat elokuvaklassikot. Akita!

Pahat kielet sanoisivat tämän sarjakuvan olevan paatunutta siekailemattomassa ultraväkivallassa rypemistä. Ne olisivat tietysti oikeassa. Siksi Teräslilja onkin jo klassikon aseman saavuttanut legenda.

Ei niin pientä ongelmaa, ettei sinko olisi ainakin osa ratkaisua.

Kivaa pahaa -albumiin on koottu kaikki Tähtivaeltajassa vuosina 1990-1999 julkaistut rällästykset, yksi uusi kirpakka episodi sekä harvinaista bonusmateriaalia.

Yhdistysaddiktin päiväkirja

Vuonna fotoni ja ruuvi, toisin sanoen 1999, Turussa järjestettin kyläpahasen ensimmäinen Finncon. Se oli loistavaa aikaa, puoli maailmankaikkeutta sammui, Saatana hoiti työmatkat ekologisesti hokkareilla ja Hannu Pajunen antautui tilille suurista sanoistaan usea vuosi aiemmin. Jos Con tulisi Turkuun, Hannu veivaisi kasaan kymmenen fanzinea viidessä tahi kuudessa tunnissa (pedantikot tarkistakoon Spinistä, minä joutuisin sitä varten nostamaan ahterini tuolista).

Tuota eeppistä, fanzine-ennätyksiä murskaavaa tempausta varten Hannu rekrytoi helposti hoopotettavia tai muuten tuopeilla lahjottavia merkkihenkilöitä fandomin piiristä, ja siinä Tutkan alta, lyhdyt sammutettuina ja vintti pimeänä, minäkin seilasin avustajajoukkoon mukaan.

Lehdillä oli jokaisella oma nimi eikä numerointia lainkaan, puhtaasti keräilijöiden ärsyttämiseksi. XY:n eturivinpuheenjohtajat lienevät ylpeitä. Minun tuotokseni julkaistiin lehdessä nimeltä Konduktööri palstalla Konzournalistinen uutisputkivuoto ja sen nimi oli Yhdistysaddiktin päiväkirja. Se kuvaa hyvin tarkasti elämääni noihin aikoihin ja julkaistaan uudelleen näin vuonna 2011 varoitukseksi kaikelle kansalle ja jälkipolvien järkyttämiseksi.

Yhdistysaddiktin päiväkirja

Maanantai

Perustimme roolipeliseuran ja sille lehden. Ryhdyin kortistovastaavaksi, postitusvastaavaksi, sihteeriksi sekä päätoimittajaksi. Ihan hyvä alku viikolle! Lisäksi kirjoitin ennen nukkumaanmenoa kolme arvostelua ja jaksoluettelon sf-lehteen.

Tiistai

Päivitin kolmen seuran www-sivut ajantasalle ja lisäsin samalla parikymmentä sivua faktaa. Skannasin kuvia viime viikon tapahtumista ja linkitin ne raportteihin, jotka kirjoitin edellispäivänä. Ei saisi päivittäminen kestää näin kauan.
Taitoin suurimman osan Tähtien sota -lehdestä kasaan ja oikoluin Helsingin animeseuran lehden. Kirjoitin arvostelunkin heti, kun sf-seuran kokous oli loppunut.

Keskiviikko

Lähetin artikkelin scifistä paikkakunnan sanomalehteen ja keskustelin kahden trekkiekaverini kanssa Trek-seuran perustamisesta. Sovimme perustamiskokouspäiväksi lauantain. Alamme ehkä julkaista lehteäkin! Finncon-kokousta ennen pidimme sf-lehden toimituskunnan palaverin ja sen jälkeen mietimme pienellä porukalla vielä Trek-seuraa. Päätimme lehden nimeksi Federaation sanomat. Yöllä katsoin neljä arvosteluvideota.

Torstai

Tolkien-klubilaisten viikkokokoontumisessa suunnittelimme viisi uutta smialia ja kirjoitimme kaikille kansallislaulut.
Päätimme myös perustaa Sauronin ystävät -alajaoston. Sen jälkeen ehdin kirjoittaa kolme artikkelia ennen kuin olikin jo roolipeliseuran kokouksen aika.
Minne kaikki aika oikein uppoaa? Kahvinjuonnin lomassa iltasella kirjoitin jokaiselle smialille www-sivut, mutta sitten aurinko jo nousikin.

Perjantai

Kirjotin Turun animeporukan lehden, sf-lehden, Federaation sanomat sekä kuusi jaksoluetteloa yksinäni. Kahvia meni viisi litraa, joten sormilla oli hankaluuksia osua näppikseen. Relaksantit auttoivat.

Lauantai

Perustin kolme seuraa silkkaa piruuttani. Päätoimitin paikkakunnan kaikki lehdet ja poliisi haki minut pois. Lippalakkini jäi painotelojen väliin. Oikoluin puhelinluetteloa, kunnes piti lähteä kokoukseen. Pidin neljä kokousta yhtä aikaa, vaikka kukaan muu ei ollut paikalla. Postitin pöytäkirjat www-sivuille ja samalla päivitin ne. Järjestin kolme miniconia ennen kymmentä ja siirryin koviin huumeisiin.

Sunnuntai

Julistin Tuomiokirkon sf-seuran omaisuudeksi ja vein sen kotiini. Kirjoitin siitä jutun postilistalle, lehteen ja www-sivuille, jotka päivitin. Perustin pytinkiä varten oman seuran ja samalla lehden, www-sivut ja postilistan niin jäsenille kuin hallituksellekin. Jouduin tilanpuutteen vuoksi kaatamaan naapurin seinän. Lopetin hälinän esittelemällä kaikki jäsenkorttini. Naapuri ei päässyt kasan alta ylös. Poliisi saapui ja jouduin pakenemaan.

Maanantai

Vieroitusoireet alkavat lisääntyä. Tänne kallioluolaan tulee vain vähän valoa eikä lainkaan nettiä, joten en pysty päivittämään mitään.
Olen oikolukenut repustani löytyvät paperit Anttilan mainosta myöten kahteenkymmeneenkolmeen kertaan ja löytänyt 5397 virhettä.
Kirjoitin kallioseinään kaikki Star Trekin jaksoluettelot ja kopioin ne talteen kunhan saan varastettua jostain kannettavan.
Suomen scifiseuran ensimmäinen arkkipuheenjohtaja puhuu minulle nurkassa ja ennustaa suurta katastrofia sattuvaksi kahden viikon sisään. Ilmeisesti Tähtivaeltajaan on pujahtamassa virhe, mutta ilman kännykkääni tai faksiani en voi varoittaa asiasta.
Kuulen koirien lähestyvän. Siispä tunkeudun syvemmälle luolaan ja pyydän arkkipuheenjohtajaa laulamaan sf-filkkejä moraalin kohottamiseksi.
Katoan pimeyteen mutta minusta kuullaan vielä!