Aihearkisto: Fiktio

Istuntoluettavaa

Kun vessapaperin menekki räjähti, kustantamomme vastasi haasteeseen välittömästi. Ryhdyimme painattamaan kirjojamme huokoiselle, pehmeälle paperille, jonka sai rullamuotoon. Palasten repäisyviivoista meinasi sukeentua patenttiongelma, mutta keksimme väittää, että ne johtuivat vain taitto-ohjelman page break -ominaisuudesta.

Kun tuote oli valmis, lanseerasimme sen välittömästi ja suurella pöhinällä. Mainoslauseeksi tuli ”kirjailijoillamme pyyhkii hyvin”. Se puri, vaikka kilpaileviin tuotteisiin nähden olimmekin hiukan kalliimpia kirjailijoiden provikoiden vuoksi. Mutta sitten tuli paskamainen takaisku.

–Halojaa, onko kustantamo Enokivellä? Eihän tätä teidän tuotettanne voi käyttää.
–Niinkö? Mikäs siinä on vikana?
–Esimerkiksi tämä kirjailija Niinikankaan rulla.
–Mitä hänestä?
–No se on niin komea mies, että enhän minä sille kehtaa takamustani näyttää.

Oikeinkirjoitussääntö

Fabo kysyy mitä mietin. Kirjoitan statuskenttään: Tänään mä haluaisin nyrkkitapella parkkipaikalla avatar-sanan taivutuksesta.

Statukseeni tulee kommentti. Karttalinkki. Klikkaan sen auki. Jokin pikkumarketti, näemmä ihan lähellä. Vedän takin niskaani.

Kaupan edessä on parkkis. Siellä seisoo populäärikulttuurista tuttuun ninja-asuun sonnustautunut tyyppi. ”Hanskoilla vai ilman?” se kysyy.

”Mä en sanonu hanskatapella vai mitä?”

Tyypin hymy ei näy, mutta kuuluu äänessä. ”Ei taideta mennä Queensbury-säännöillä?”

En edes viitsi vastata. Käyn päälle kuin Disneyn lakiosasto. Ja putoan heti perseelleni. Pyyhkäisen veret nenusta. Otetaan sit tosissaan.

Lopulta ninjatyyppi halaa asvalttia. Maasta työntyy vanha kierrejohdollinen puhelin. Nostan luurin.

”Haloo, onks kielitoimisto? Tästä lähin avatar-sana taipuu saatana seuraavasti…”

Runousoppia

—Mitä helvettiä, missäs helvetissä sitä nyt ollaan?
—Sielläpä siellä.
—Olenko minä kuollut?
—Niin pääsi käymään. Opitpahan olemaan astumatta suojatielle kun punainen palaa. Tai myöhäistä se nyt on. Täällä kun ei ole autoja. Paitsi Trabantteja. Audi-kuskien kiusaksi, hähä. Ne päätyy kaikki tänne.
—Luulin olleeni eläessäni aika jees tyyppi. Mistä minua oikein rangaistaan?
—Älä oleta; olet harvemmin väärässä. Hommasi on auttaa rankaisemaan muita.
—Hiilihangollako pitää tökkiä? En tahdo.
—Hiilihangot on menneiden vuosisatojen kotkotuksia. Täällä seurataan aikaa. Tuosta luokkahuoneen ovesta sisään. Teet sen minkä jo osaatkin.

—Tervetuloa runoustyöpajaan! Tosin ensimmäiseen ikuisuuteen ei vielä kirjoiteta. Kaikki alkaa analyysistä. Avatkaapa Jevgeni Jevtušenkon kootut sivulta 1300.

Onnettomuustutkinta

—Mä tiedän että sä olit siellä. Mulla on todistajanlausuntoja asiasta. Niin että älä edes yritä kiistää. Nyt mä haluan kuulla sulta suoraan, mitä sun mielestä tapahtui. Siitä vaan, ihan omin sanoin.
—Hei Bruce…
—Ei nyt, Sheila. Se on just murtumassa.
—Niin mutta-
—Helpommalla pääset kun tunnustat. Auto on paskana, puunrunko säleinä ja kolme ihmistä sairaalassa. Kaikki siksi, että ne väisti sua.
—Bruce, nyt kuuntelet.
—No mitä?
—Sinulta jää tärkeä seikka huomioimatta.
—Mikä muka?
—Sehän on kenguru!
—Entä sitten? Mä paan sen silti puhumaan.
—Puhumaan. Millä?
—Sen ääniboksilla.
—Ja onko se päällä?
—Helvetti. Hyvä huomio.
—Minä kytken.
—Okei! Aloitetaas alusta, kengu.

Maata katsomassa

—Ollaan menos jengin kaa katsoon Maata. Tuutko messiin?
—Tiedä jaksaako. Pintapuku on hankala laittaa päälle.
—Mä hei jeesaan sen kaa.

—Ei näy mitään ’jengiä’. Taisit juksata?
—No ehkä silleen vähän. Halusin olla sun kaa kahestaan.
—Tjaa.
—Sä hymyilit.
—Luulet vaan. Pitikö sitä Maata katsoa kanssa?
—Mennään observatorioon.
—Luulin että käytettäisiin kiikareita.
—Isol putkel näkee hei paremmin.

—Näyttääpä se olevan lähellä.
—Se on. Me ollaan sen kaa konjunktios, kato. Etäisyys on vaan nolla piste nelkyt AU.
—Sääli, se on ihan pilvien peitossa.
—Niinku aina.
—Mitä siellä mahtoi tapahtua?
—Ketä välittää. Pääasia, et me ollaan tääl siirtokunnas.
—Jatkamassa ihmissukua?
—Taas sä hymyilit.

Patsasvartio

Astun halliin pälyillen. Mikään ei liiku. Hivuttaudun eteenpäin käsi valmiina tempaisemaan aseen esiin pienimmästäkin merkistä. Mutta kuulen vain omien askelteni kaiun.

Pahaenteiset patsaat seuraavat jalustoiltaan kulkuani kuin arvioiden, olenko minä arvollinen kävelemään heidän keskuudessaan, vaikka vain harva niistä edes muistuttaa ihmistä. Suurin osa on kammottavia epäsikiöitä, syntyneet ihmisten ja jonkin sanoinkuvaamattoman liitosta. Kuin vangittuna ikiaikaiseen vartioonsa. Mikä kieroutunut mieli on ne loihtinut, mistä epäpyhästä lähteestä hänen kuvottava innoituksensa on kummunnut?

Jähmetyn paikoilleni. Liikahtiko jokin näkökenttäni rajalla? Tiesin tämän. Ne tai minä. Vedän moukarin Fjällrävenin repustani. Taistoon!

Seuraavana päivänä lööppi kirkuu: ”Museovieras hakkasi nykytaiteen mestarin palkitun työn kappaleiksi keskellä kirkasta päivää”

Tiesin tämän yön tulevan. Olen pelännyt sitä kahden kuukauden ajan. Pakenin kaupungista vuoristomajaan. Hän löysi minut silti. Hän löytää minut aina.

Askeleet pysähtyvät oven taakse. Pidätän henkeäni. Älä sano mitään.

”Isi, avaa ovi. Täällä on kylmä.”

En vastaa.

Ovea raavitaan.

En avaa.

Hiljaisuus. Sitten keittiössä rysähtää. Ikkunalasin helinää. Puristan revolverin perää.

”Isi, minua pelottaa.” Pienten jalkojen tepsutusta. ”Missä sinä olet, isi?”

Hahmo piirtyy oviaukkoa vasten. Lasinpalojen viiltämä tyttö ojentaa hennon kätensä.

Tärisen. Pidätän hengitystäni ja tähtään keskiruumiiseen. Joka kerta tämä on vaikeampaa ja vaikeampaa. Mitä sitten, kun en enää pysty vetämään liipaisimesta?

”Tule isi. Mennään kotiin.”

Painan aseen piipun ohimolleni.

Vanhan nmaailman muisto

–Mitä sä kaipaat eniten?
–Hengittämistä ilman kaasunaamaria?
–Ei kun jotain juttua. Asiaa.
–Jäätelöä ja hampurilaisia sitten. Entä sinä?
–Auringonlaskuja. Ja Internettiä.
–Internettiä? Et voi olla tosissasi, sehän maailman tähän pisteeseen ajoi. Ilmastodenialistit, antivaxxerit, fundikset, populistit, tiedevastaiset. Kaikki sai Internetistä kaikukammion. Ja nyt muodin huippu on tyköistuva hazmat-puku.
–En mä niitä tarkottanu. Meemejä. Cera guy. Grumpy Cat. The Gif. Dickbutt. I scream, you scream icecream. Cat can haz cheeseburger. Sanaleikkien tykitystä. Ja kuvien. Miksi kalaisa juoma?
–…on kivaa kuha on kaljaa?
–Just! Niitä mä ikävöin.
–Näetkö tuon rantalomamainoksen? Yksi.
–Mitä?
–Mitä siinä on?
–Biitsi, palmuja, aurinko…
–Montako niitä on?
–Heh. Kiitos.