Animeuutisia

Nyt asiat ovat kehkeytyneet siihen pisteeseen, että tästä voi julkisesti jo jotain sanoa.

Milla ja Meri kääntyy animeksi!

(Jaa mikä Milla ja Meri? Lue toki pari pientä tarinaa.)

Projektin toteuttaa niinkin suuri studio kuin J.C. Staff, jolla on kontollaan sellaisia klassikoita kuin Food Wars, Azumanga Daioh ja High Score Girl. Varmaa aikataulua ei ole, mutta suunnitelmissa on saada sarja ulos talvella 2022 (Winter Season -22), tai sitten keväällä, eli ensimmäinen jakso pullahtaa ulos joko ensi vuoden tammikuussa tai sitten huhtikuussa. (Viivästyksiä voi tietenkin tulla, korona kun ei ole vielä mennyt minnekään.) Ohjaajaksi on kiinnitetty Tatsuyuki Nagai, joka ei varmaan sano monellekaan mitään, mutta on ohjannut mm Toradoran (linkin takana alkutunnari animaatioineen).

High Score Girl
Näilläkin tytöillä on asennetta. (High Score Girl)

Millainen sarjasta tulee, sitä ei tiedä Totorokaan. Studio on saanut käyttöönsä kaikki Milla ja Meri –raapaleet sekä ne n. kolme novellia, jotka olen vuosien saatossa väsännyt. Sen pidemmälle ei minun panokseni kanna, vaan studio keittää aineksista oman soppansa. Genre-tägeiksi veikkaan: slice of life, comedy, shounen, supernatural. Sen näkee sitten kun sarjan tiedot kilahtavat MAL:n tietokantaan.

Sen verran on tiedossa, että ääninäyttelijöitä on valittu ainakin viisi, eli hahmokaarti on kahta tyttöä ja isää laajempi. Saattavat kehittää joukkoon jotain naapureita tai tyttöjen kavereita. Sen näkee sitten. Mutta oikeasti millään muulla ei ole väliä, koska yksi valittu seiyuu on suursuosikkini RIE TAKAHASHI! Jälleen nimi joka tuskin on meilläpäin sen suuremmin tunnettu, mutta hän on mm. Takagi-sanin (Karakai Jouzo no Takagi-san) ja Megumin (Konosuba) ääni, ja minulle tämä on SQUEEE-asteikolla samaa suuruusluokkaa kuin jos Juha Jyrkäksen barbaaritekstiin perustuvaan filmiin saataisiin mukaan Arnold Schwarzenegger. JUMMALAUTA. Rie Takahashi! Exploooosion!

Vasemmalla Takagi-san, jota ääninäyttelee Rie Takahashi! Oikealla helposti hoopotettava pojankloppi. (Karakai Jouzo no Takagi-san)

En tiedä sitäkään, sijoittuuko sarja johonkin pseudo-eurooppalaiseen kaupunkiin vai lokalisoidaanko se Japaniin. Veikkaan kyllä jälkimmäistä. Vaikka Japanissa arvostetaan Suomi-eksotiikkaa, käsikirjoitustiimin on huomattavasti helpompi käyttää paikallista kulttuuria. Mikä ehkä tarkoittaa käyntiä kuumilla lähteillä. Harvassa on nimittäin animesarja, jossa ei sellaisessa käydä kylpemässä.

Homma on muhinut jo viime syksystä, kun Turun Animeseuran järjestämässä Bartender-tapahtumassa selostin kirjoittamisiani eräälle sekä japania että suomea puhuvalle natiiville ja humaluspäissäni annoin linkin Routakotoon. Kerroin että yksi Milla ja Meri -novelli on julkaistu englanniksi Words Without Borders –lehdessä (nimellä Daughters!, suom. Liisa Rantalaiho), mutta siihen se maailmanvalloitus on tyssännyt. Hän kysyi, sopiko niitä kääntää japaniksi ja sanoin että siitä vain.

Sattui vain olemaan niin, että joku hänen laajennetun sukunsa jäsen toimi aputuottajana J. C. Staffilla. Oli mennä kahvit väärään kurkkuun, kun marraskuussa sain mailia Nipponista.

Food Wars on J. C. Staffin suurimpia hittejä. (Shokugeki no Soma)

Myyntiin meni vain animaatio-oikeudet. Live-leffan oikeudet pidin, koska ne olen jo luvannut Fyrille. Vaikka olenkin ollut työstämättä käsikirjoitusta pariin vuoteen. Jos sitä energiaa vaikka nyt riittäisi saattamaan sekin proggis maaliin. Tiedä vaikka joku päivä Millan ja Merin tapaa vielä Finnkinon valkokankaaltakin.

Lue Sata kummaa kertomusta (maksutta)

Sata kummaa kertomusta
(Kansi: Arren Zherbin)

Nyt kun kovin monelle on siunaantunut pyytämättä ja tilaamatta paljon ylimääräisiä kotitunteja, ovat ne sitten ns. vapaa-aikaa tai ei, ajankululle on tarvetta. Omalta osaltani haluan kantaa korteni kekoon. Tarjoan ilmaista luettavaa.

Vuonna 2013 julkaisin Kuoriaiskirjojen kautta esikoisteokseni Sata kummaa kertomusta. Nimensä mukaisesti siinä on sata lyhyttä kertomusta, tarkalleen ottaen sata sadan sanan tarinaa. (Meillä raapalepiireissä niitä kutsutaan… raapaleiksi.) Kirja oli myyntimenestys ja on ollut kustantajalta loppu jo vuosia (painetut ynnä e-kirjat yhteenlaskien menekki ylsi tuhanteen) mutta niin kauan kuin sähköä piisaa, e-kirja on aina saatavilla. Ja kuten jo mainitsin, maksutta. Ilmaiseksi. Gratis.

Kirjan voi ladata Aavetaajuuden verkkokaupasta (innokkaimmat voivat samalla selailla, mitä muuta Aavetaajuus tarjoaakaan – nimittäin spefiä ihan pirusti). Käykää hakemassa. Samalla voi ladata (samaan hintaan vieläpä!) kotimaista kauhua, jo aikaa sitten loppuun myydyn Stepanin koodeksi -antologian.

Lisäksi annan näin pandemian kunniaksi luvan lukea raapaleitani ääneen parvekkeelta naapureiden iloksi, videolle YouTubeen, kirjastojen omiin kanaviin ja joulurauhan julistamisen yhteydessä. Teksteissä kun on se hyvä puoli, että ne eivät lukemalla kulu. Päin vastoin jopa! Jos tekstiä ei lueta, se unohtuu, ja novellille se on kuolemaksi.

Raapaleita voi nautiskella myös blogimuodossa: https://routakoto.com/raapaleet/kaikki-raapaleet/. Ja jos haluaa mansikat kakun päältä, Milla ja Meri -raapaleet voi seuloa erilleen.

Sanomattakin on selvää (mutta sanon silti), että tätä viestiä saa jakaa vapaasti eteenpäin kaikkiin tuutteihin.

Raapale 531: Istuntoluettavaa

Istuntoluettavaa

Kun vessapaperin menekki räjähti, kustantamomme vastasi haasteeseen välittömästi. Ryhdyimme painattamaan kirjojamme huokoiselle, pehmeälle paperille, jonka sai rullamuotoon. Palasten repäisyviivoista meinasi sukeentua patenttiongelma, mutta keksimme väittää, että ne johtuivat vain taitto-ohjelman page break -ominaisuudesta.

Kun tuote oli valmis, lanseerasimme sen välittömästi ja suurella pöhinällä. Mainoslauseeksi tuli ”kirjailijoillamme pyyhkii hyvin”. Se puri, vaikka kilpaileviin tuotteisiin nähden olimmekin hiukan kalliimpia kirjailijoiden provikoiden vuoksi. Mutta sitten tuli paskamainen takaisku.

–Halojaa, onko kustantamo Enokivellä? Eihän tätä teidän tuotettanne voi käyttää.
–Niinkö? Mikäs siinä on vikana?
–Esimerkiksi tämä kirjailija Niinikankaan rulla.
–Mitä hänestä?
–No se on niin komea mies, että enhän minä sille kehtaa takamustani näyttää.

Raapale 530: Antikvariaatti Musta planeetta

Antikvariaatti Musta planeetta

–Onks teillä sen viime viikolla tyhjää potkaiseeen dekkaristin kirjoja?
–Meillä on oma hylly taannoin kuolleiden kirjailijoiden tuotannolle. Minäpä näytän.
–Mä kun haluun pysyä ajan pulssilla, kato. Lukee, mistä puhutaan.
–Tässäpä näitä. Montakaan ei ole enää jäljellä.
–Hitto, taas muut olleet nopeempii. Mun tarttee skarpata et pysyn ajan sykkeessä kii.
–Tuota, meillä on kyllä toinenkin hyllykkö, tuolla takana. Vain erikoisasiakkaille. Kiinnostaisiko rouvaa vilkaista…?
–Totta munassa. Mitäs te siellä panttaatte?
–Lähitulevaisuudessa kuolevien kirjailijoiden kirjoja.
–Nyt herra kauppalopo laskettaa luikurii. Miten muka?
–Meillä on yhteyksiä kaikkialle.
–Mitä ihmettä? Tässähän on mun nuoruudessa rustaama runokirja.
–Tämäpä noloa. Saanen ensimmäisten joukossa lausua surunvalitteluni edesmennonne johdosta.

Raapale 529: Talvi tuli, talvi meni

Talvi tuli, talvi meni

Jälkikäteen ajatellen ukaasini oli harkitsematon. Lokakuun tullen sanoin tytöille , että tänä talvena he saisivat auttaa lumenluonnissa aiempaa enemmän. Kun vielä joulukuun loppupuolellakaan ei ensilunta ollut näkynyt, aloin epäillä vilunkia.

”Isi, voidaanko me tehdä jäätelöä?” Meri kysyy ties monennenko kerran.
”Voiko armas kotikuntamme saada semmoisen lumipeitteen, että hihtämään pääsisi?” vastaan puolestani.
”Se ei taida onnistua”, sanoo Milla. Se on sattumoisin minunkin vastaukseni.

Pattitilanne jatkuu tammikuun ajan. Helmikuun lopussa päätän vihdoin luovuttaa ja kaivan jäätelökoneen kaapista. Ensimmäinen tötterön myötä lumituisku pyyhkii yli pihan.

”Me linkattiin jätskikone sääkoneeseen”, Meri lauleskelee.

Niinpä tietysti.

Heti seuraavana päivänä lumi loskaantuu. Neljän kuukauden marraskuu on taittunut maaliskuuksi.

Raapale 528: Oikeinkirjoitussääntö

Oikeinkirjoitussääntö

Fabo kysyy mitä mietin. Kirjoitan statuskenttään: Tänään mä haluaisin nyrkkitapella parkkipaikalla avatar-sanan taivutuksesta.

Statukseeni tulee kommentti. Karttalinkki. Klikkaan sen auki. Jokin pikkumarketti, näemmä ihan lähellä. Vedän takin niskaani.

Kaupan edessä on parkkis. Siellä seisoo populäärikulttuurista tuttuun ninja-asuun sonnustautunut tyyppi. ”Hanskoilla vai ilman?” se kysyy.

”Mä en sanonu hanskatapella vai mitä?”

Tyypin hymy ei näy, mutta kuuluu äänessä. ”Ei taideta mennä Queensbury-säännöillä?”

En edes viitsi vastata. Käyn päälle kuin Disneyn lakiosasto. Ja putoan heti perseelleni. Pyyhkäisen veret nenusta. Otetaan sit tosissaan.

Lopulta ninjatyyppi halaa asvalttia. Maasta työntyy vanha kierrejohdollinen puhelin. Nostan luurin.

”Haloo, onks kielitoimisto? Tästä lähin avatar-sana taipuu saatana seuraavasti…”

Raapale 527: Runousoppia

Runousoppia

—Mitä helvettiä, missäs helvetissä sitä nyt ollaan?
—Sielläpä siellä.
—Olenko minä kuollut?
—Niin pääsi käymään. Opitpahan olemaan astumatta suojatielle kun punainen palaa. Tai myöhäistä se nyt on. Täällä kun ei ole autoja. Paitsi Trabantteja. Audi-kuskien kiusaksi, hähä. Ne päätyy kaikki tänne.
—Luulin olleeni eläessäni aika jees tyyppi. Mistä minua oikein rangaistaan?
—Älä oleta; olet harvemmin väärässä. Hommasi on auttaa rankaisemaan muita.
—Hiilihangollako pitää tökkiä? En tahdo.
—Hiilihangot on menneiden vuosisatojen kotkotuksia. Täällä seurataan aikaa. Tuosta luokkahuoneen ovesta sisään. Teet sen minkä jo osaatkin.

—Tervetuloa runoustyöpajaan! Tosin ensimmäiseen ikuisuuteen ei vielä kirjoiteta. Kaikki alkaa analyysistä. Avatkaapa Jevgeni Jevtušenkon kootut sivulta 1300.

Raapale 526: Onnettomuustutkinta

Onnettomuustutkinta

—Mä tiedän että sä olit siellä. Mulla on todistajanlausuntoja asiasta. Niin että älä edes yritä kiistää. Nyt mä haluan kuulla sulta suoraan, mitä sun mielestä tapahtui. Siitä vaan, ihan omin sanoin.
—Hei Bruce…
—Ei nyt, Sheila. Se on just murtumassa.
—Niin mutta-
—Helpommalla pääset kun tunnustat. Auto on paskana, puunrunko säleinä ja kolme ihmistä sairaalassa. Kaikki siksi, että ne väisti sua.
—Bruce, nyt kuuntelet.
—No mitä?
—Sinulta jää tärkeä seikka huomioimatta.
—Mikä muka?
—Sehän on kenguru!
—Entä sitten? Mä paan sen silti puhumaan.
—Puhumaan. Millä?
—Sen ääniboksilla.
—Ja onko se päällä?
—Helvetti. Hyvä huomio.
—Minä kytken.
—Okei! Aloitetaas alusta, kengu.

Raapale 525: Maata katsomassa

Maata katsomassa

—Ollaan menos jengin kaa katsoon Maata. Tuutko messiin?
—Tiedä jaksaako. Pintapuku on hankala laittaa päälle.
—Mä hei jeesaan sen kaa.

—Ei näy mitään ’jengiä’. Taisit juksata?
—No ehkä silleen vähän. Halusin olla sun kaa kahestaan.
—Tjaa.
—Sä hymyilit.
—Luulet vaan. Pitikö sitä Maata katsoa kanssa?
—Mennään observatorioon.
—Luulin että käytettäisiin kiikareita.
—Isol putkel näkee hei paremmin.

—Näyttääpä se olevan lähellä.
—Se on. Me ollaan sen kaa konjunktios, kato. Etäisyys on vaan nolla piste nelkyt AU.
—Sääli, se on ihan pilvien peitossa.
—Niinku aina.
—Mitä siellä mahtoi tapahtua?
—Ketä välittää. Pääasia, et me ollaan tääl siirtokunnas.
—Jatkamassa ihmissukua?
—Taas sä hymyilit.

Raapale 524: Patsasvartio

Patsasvartio

Astun halliin pälyillen. Mikään ei liiku. Hivuttaudun eteenpäin käsi valmiina tempaisemaan aseen esiin pienimmästäkin merkistä. Mutta kuulen vain omien askelteni kaiun.

Pahaenteiset patsaat seuraavat jalustoiltaan kulkuani kuin arvioiden, olenko minä arvollinen kävelemään heidän keskuudessaan, vaikka vain harva niistä edes muistuttaa ihmistä. Suurin osa on kammottavia epäsikiöitä, syntyneet ihmisten ja jonkin sanoinkuvaamattoman liitosta. Kuin vangittuna ikiaikaiseen vartioonsa. Mikä kieroutunut mieli on ne loihtinut, mistä epäpyhästä lähteestä hänen kuvottava innoituksensa on kummunnut?

Jähmetyn paikoilleni. Liikahtiko jokin näkökenttäni rajalla? Tiesin tämän. Ne tai minä. Vedän moukarin Fjällrävenin repustani. Taistoon!

Seuraavana päivänä lööppi kirkuu: ”Museovieras hakkasi nykytaiteen mestarin palkitun työn kappaleiksi keskellä kirkasta päivää”