Paluu Putkinotkoon

Sain kasan kirjallisuutta, kuten joskus käy. Kolme laatikkoa täynnä romaaneja ja muuta. Kasan kohtalo on sama kuin ennenkin: Otamme ne, mitkä haluamme, ja loput lähtevät eteenpäin kavereille ja tovereille. Maksutta totta kai, koska eihän niissä ole ainuttakaan meidän markkaamme kiinni.

Kirjoja lajitellessani vastaan tuli Joel Lehtosen Putkinotko. En ole sitä koskaan lukenut, mikä kyllä pätee aika moneen muuhunkin kirjaan, mutta nyt panin merkille tunnereaktion. Vitutusta. Aggressiota. Luin takakannen, missä kirjaa kehuttiin suurin sanoin: ”Putkinotko on Suomen kirjallisuuden hienoimpia merkkiteoksia.” Muuta ei tarvittu – käyrä lähti välittömään nousuun.

Miksi? Eihän minulla ole mitään Joel Lehtosta tai hänen tuotantoaan vastaan. En ole koskaan tavannut miestä tai lukenut hänen kirjojaan. Mistä sitten kumpusi se viha kädessäni pitelemää kirjaa kohtaan?

Pienen hetken miettimisen jälkeen keksin syyn: koulun äidinkielentunnit.

Minä olin äikässä varsin hyvä. Kielioppi ei tuottanut vaikeuksia, ja ainekirjoituksestakin tuli tasaisen hyvää numeroa. Kyse ei siis ollut aineesta, jota olisin inhonnut tai jossa olisin ollut tuskastuttavan huono. Silti jokin äikäntunneissa on hiertänyt jo kouluajoista asti, vaikkakin vasta nyt aloin hahmottaa, kuinka isosta asiasta onkaan kyse.

Yläasteen ja lukion tunneilla meille tuputettiin asioita. Sitähän se koululaitos tekee, ja joku voisi väittää, että se on sen tehtäväkin. En nyt halua lähteä keskustelemaan pedagogisista jutuista, koska aihe on laaja enkä tiedä niistä mitään, mutta oma näppituntuma on, että ainakin tietyissä aineissa saisi olla enemmän luovuutta ja löytämistä. Mielipiteen kunnioittamista. Vaan harvapa opettaja 80-luvulla varsinaisesti kunnioitti oppilaitaan ihmisinä, eikä siis myöskään heidän mielipiteitään.

Äikässä meille kerrottiin, mitkä teokset ovat tärkeitä. Näitä väitteitä ei perusteltu, koska oppilaille ei tarvinnut perustella. Riitti kun asiat hakkasi päähän ja kysyi kokeessa. Ajatteluun tai, herra paratkoon, kyseenalaistamiseen ei ollut mitään syytä sortua. Ja nyt tajusin, että juuri tuosta autoritäärisestä opetustavasta johtuen aloin karttaa sitä kirjallisuutta, jota älymystö, eliitti tai opettajat ihannoivat. En ole lukenut Seitsemää veljestä enkä Kalevalaa enkä Täällä Pohjantähden alla enkä Tuntematonta sotilasta. Enkä Putkinotkoa. En ole koskaan halunnut, tai vaikka olisinkin, en ole päässyt äikäntuntien rakentaman muurin ylitse.

Kyse ei ole ollut tietoisesta päätöksestä. Kyse on koululaitoksen, opetusmenetelmien ja äikäntuntien aiheuttamasta vastareaktiosta. Meille opetettiin, ei niinkään miten runoja tulkitaan, vaan miten niitä kuuluu tulkita, ja samalla lyötiin motiiveja ja sanoja runoilijan suuhun. ”Tätä hän tarkoitti. Tämä on ilmiselvä tulkinta, tähän pitää päätyä.” Ja sen jälkeen en ole juurikaan koskenut runouteen, koska en vittu saatana perkele halua vahingossakaan ryhtyä analysoimaan runoutta.

En myöskään halua lukea niitä kirjoja, joita äidinkielenopettajien leegiot minulta edellyttävät, jotta olisin hyvä oppilas, laajasti lukenut kirjailija tai sanalla sanoen ihmisarvoinen olento. Ajatuskin Putkinotkon lukemisesta kasvatti metrisen kyrvän keskelle otsaa. Yhteen sivistyskirjaan ryhdyin muutama vuosi sitten, kun luin Scott Fitzgeraldin Kultahatun, ja sehän oli aivan hemmetin hyvä. Pitää lukea joskus uudestaankin.

Arvatkaapa mitä kirjallisuutta äidinkielenopettajani eivät arvostaneet. Niin, scifiä ja fantasiaa. Ne olivat jotain, mistä oppikirjat eivät kertoneet ja jotka voitiin ohittaa merkityksettöminä. Sai niitä lukea, tosin. Ehkä ne olivat niin turhaa tavaraa, ettei niistä edes katsottu olevan haittaa. Kunhan nyt luki jotain. Nyt pelottaa ajatellakin, että äikäntunnit olisivat tuhonneet kokonaan, juuria myöten, kykyni nauttia lukemisesta. Puistattavaa. Muttei kaukaa haettua. Peruskoulun ja lukion liikuntatuntien jälkeen en ole kovinkaan usein nauttinut liikkumisesta, vaikka yhdessä vaiheessa kävin lenkeillä ja harrastin kilpauintia ja aikidoa. Sellaisen ilon tappamiseen ei tarvita kuin riittävän pitkään jatkunutta ylenkatsetta ja autoritääristä pakkopullaa. Kun siitä vihdoin pääsee eroon, ei halua enää olla koko paskan kanssa ikinä missään tekemisissä.

Nyt olen järkyttynyt. Vuosikausien ajan minulle on kerrottu, että kannattaisi lukea laajalti, jos aikoo kirjoittaa laajalti. Olen tästä älyllisesti täysin samaa mieltä. Niinhän se on. Ihannoin Boris Hurttaa hänen laajan lukeneisuutensa vuoksi. Saara Henriksson bloggaa lukemistaan kotimaisista nykykirjoista kadehdittavan paljon, ja Tuomas Saloranta on hänkin selvästi lukenut paitsi genrekirjallisuutta myös kaikkea muuta. Ja moni muu. Ihailen heitä ja heidän lukeneisuuttaan! Haluaisin pyrkiä samaan. Silti hyvin harvoin teen mitään asian hyväksi. Ja nyt tunnun löytäneeni syyn.

Siispä heristän nyrkkiäni menneisyyden suuntaan, lausun muutaman sopivan kirouksen olosuhteille, jotka edelleen aiheuttavat allergisen reaktion heti kun puhutaan kirjallisuuden ja etenkin kotimaisen kirjallisuuden merkkiteoksista.

Sen jälkeen siirrän Putkinotkon jäävien kasaan ja otan sen lukulistalleni. Nyt kun tunnistan demonini, voin taistella niitä vastaan. Minähän luen Joel Lehtosta, ja jos kirja on hyvä, nautin siitä. Piru vie.

Vinkkejä aloittelevalle spefikirjoittajalle

Lupauduin esittelemään joitakin resursseja, joista voisi olla aloittelevalle spefikirjoittajalle hyötyä. (Spefi on kattotermi, joka sisältää science fictionin, fantasian, kauhun ja kumman.) Facebookiin kommentiksi heitetty selvitys ehtisi elää korkeintaan viikon ennen katoamistaan parhaimpienkin datamainarien ulottumattomiin. Sen sijaan blogikirjoitus, jonka linkkaan Facebookiin kommentiksi voi rauhassa hukkua blogini syövereihin, mutta sillä erotuksella että myöhemmin edes minä tiedän sen siellä jossain lymyävän.

Oletan nyt, että neuvoja lukevalla on kaksi tavoitetta: 1) kehittyjä kirjoittajana ja 2) saada tekstejään julkaistuksi. Tunnen enemmän novelliskeneä, joten käsittelen tässä nimenomaan sitä. Romaanit hoituvat yleensä kaupallisten kustantajien kautta, tai omakustanteina.

Kirjoittajayhteisöt

Spefikentällä yksi on ylitse muiden: Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry. eli kavereiden kesken Stk. Yhdistys on toiminut vuodesta 1984 ja tarjoaa kirjoittajalle monenmoista. Yksi olennainen juttu on arvostelupalvelu, sillä harkittu palaute on pitkälti se multa, jonka avulla kokemus ja taidot kasvavat. Vuoden 2016 jäsenmaksu on 16€, alle 18-vuotiailta 8€.

Kotisivu: http://tieteiskirjoittajat.net/
Facebook-ryhmä: https://www.facebook.com/groups/tieteiskirjoittajat/

Asuinpaikasta riippuen seudulla saattaa toimia paikallinen kirjoittajayhdistys, jolla voi hyvinkin olla tarjottavaa sellaisellekin, joka ei vielä ole julkaissut omaa kirjaa. Kannattaa ottaa selvää.

Yliopistokaupungeissa ja ehkäpä jossain muuallakin löytyy usein oma sf-seura, jonka kautta pääsee yhteyksiin muiden scifiharrastajien ja fantastikkojen kanssa. Niissä saattaa kyteä myös omia kirjoittajapiirejä.

Lista sf-seuroista, lehdistä yms.: http://www.tsfs.fi/?sf-faq.html

Kilpailut

Mainio tapa pakottaa itsensä kirjoittamaan tarina valmiiksi on lähestyvän kirjoituskilpailun deadline. Siellä menestyminen saattaa olla kovan kamppailun takana, mutta osallistumatta nyt ei ainakaan pärjää. Pari suurinta alan kirjoituskilpailua ovat:

Portti: Portti-lehden vuosittainen kilpailu, dedis joskus elo-syyskuun taitteessa. Palkinnot ovat messevät ja siksipä myös moni pitkän linjan kirjoittaja ottaa osaa. Taso on kova, mutta se tekee menestymisestä entistäkin mahtavampaa.

Nova: Turun scifiseuran ja Stk:n yhteinen kisa, suunnattu nimenomaan aloitteleville kirjoittajille. Kisan valtti on palautteellisuus, sillä riippuen pärjäämisen tasosta novellistaan voi saada syvällistäkin palautetta. Vuosittainen jamboree, jonka dedis yleensä on keväällä.

http://www.tsfs.fi/?toiminta/nova.html

Noviisi: 13-17-vuotiaille suunnattu Novan sisarkisa. Taidetaan järjestää joka toinen vuosi, joten seuraavaksi tämä olisi luvassa vuonna 2017.

http://noviisi.blogspot.fi/

Tähtivaeltaja: Kisa järjestetään silloin tällöin, järjestävänä tahona Tähtivaeltaja-lehti.

Muita kisoja, isoja ja pieniä, ei välttämättä juuri spefin alalta tosin, järjestetään jatkuvasti. Liittymällä kirjoittamista sivuaviin Facebook-ryhmiin näistä yleensä kuulee. Jotkin tahot jopa listaavat tulevia kisoja, joten kannattaa googlata tyyliin ”tulevat kirjoituskilpailut”. Tässä pari osumaa:

http://www.teonsana.net/kirjoituskilpailuja/

http://netticolosseum.tieteiskirjoittajat.net/viewforum.php?f=6

Kirjoitusoppaat

Jotkut sanovat, että oppaista ei opi mitään. Älä missään nimessä usko sellaista hapatusta. Oppaista voi oppia vaikka mitä hyödyllistä. Minä ainakin olen oppinut.

Opassuosituksia kannattaa kysellä muilta kirjoittajilta, mutta perusteluiden kera. Miksi jokin tietty opas oli ylitse muiden tai erityisen hyödyllinen? Osa oppaista kertoo kieliopista, osa juonen rakenteista, osa kirjoittamisfiiliksestä, osa kustannusalan sudenkuopista. On syytä osata valita juuri omaan tilanteeseen sopivat kirjat.

Minä vinkkaan kolme opasta. Myönnän, että yhdessä niistä olen itse kirjoittajana. Sen älköön kukaan antako laskea kirjan arvoa.

Kirjoita kosmos: perussettiä spefikirjoittajalle. Kirjaa saa Stk:lta.

http://tieteiskirjoittajat.net/julkaisut/kirjoita-kosmos/

Kummallisen kirjoittajat: tässä kaivaudutaan syvemmälle siihen, miten toimiva maailma rakennetaan. Minä puhun omassa osiossani palautteellisuuden hyödyllisyydestä. Stk:n julkaisu.

http://tieteiskirjoittajat.net/julkaisut/kummallisen-kirjoittajat/

Joskus näitä kirjoja saa kimppahintaan. Kysyminen ei maksa mitään ja saattaa säästää euroja: tilaukset@tieteiskirjoittajat.net

Jeff Vandermeerin Wonderbook on visuaalisestikin häikäisevä teos todella nerokkaalta mieheltä. Peukutan! Toki jokainen osaa netistä hakea, mutta laitan nyt yhden linkin:

http://www.adlibris.com/fi/kirja/wonderbook-9781419704420

Ja tokihan näitä kirjoja voi hakea kirjastosta. Jos ei löydy, ei muuta kuin hankintapyyntö vetämään. Kustantaja kiittää. Ja seuraava kirjaa etsivä kirjoittaja.

Julkaisupaikat

Suomen sf-lehtien kattaus ei ole enää niin laaja kuin joskus takavuosina, mutta tarjontaa on edelleen. Jokainen niistä julkaisee myös spefinovelleja, joskin tietyt rajoitukset on hyvä huomioida.

Tähtivaeltaja: Julkaisee novelleja, mutta ei isoja määriä. Laatuvaatimukset ovat kovat.

Portti: Julkaisee pääsääntöisesti kilpailunsa kautta tulleita novelleja, mutta ajoittain muitakin.

Spin ja Kosmoskynä: Julkaisevat kyllä novelleja, mutta kumpikin supisti painetun lehden ilmestymistä 2 kertaan vuodessa. On oletettavaa, että Nova-kisan sato haukkaa tilasta ison osan.

Netti-Kosmoskynä: Lehti toimittaa tekstit kuten painetussakin versiossa, ja lopputulokset julkaistaan netissä. Ei jää ainakaan sivutilasta kiinni.

http://www.kosmoskyna.net/

Usva: Ilmestyy netissä säännöllisen epäsäännöllisesti. Arkistot ovat laajat, joten hyvää luettavaa riittää viikkokausiksi.

http://usvazine.net/

Kuiskaus pimeässä: Lovecraftiaanisen kauhun lehti, joten tarjottavien novellien on istuttava teemaan.

Kuolleen silmät
: kauhulehti, eli novellien on oltava kauhua.

Alienisti, Escape, Marvin: Ilmestyvät miten mielivät. Näistä Alienisti (Jyväskylän seuran lehti) lienee otollisinta maastoa. Escape ja Marvin tekevät pääasiassa erikoisteemaisia numeroita.

Tapahtumat

Stk on nyt järjestänyt jonkin verran kirjoittajatapaamisia.

Finncon järjestetään about joka vuosi ja siellä on kirjoittajille ohjelmaa ja tilaisuuksia verkostoitua mielin määrin. Tätä kirjoitettaessa seuraava Finncon on vajaan kahden viikon kuluttua (1.-3.7.2016) Tampereella.

http://2016.finncon.org/

Mafiat: kaupunkien sf-seuroilla on kuukausittaisia tapaamisia (toisilla useamminkin), joita sanotaan mafioiksi. Siellä tapaa genren harrastajia, ja luultavasti myös kirjoittajia.

Tämä esitys oli lyhyehkö ja suurpiirteinen. Tietoja täydennetään tarvittaessa ja virheet korjataan bongattaessa.

Shimon Finncon-ohjelma

Finncon tulee, enkä ole valmis. Pitää kirjoittaa yksi esitelmä ja lukea muutama tuhat sivua kirjoja. Lauantaiksi pitää hankkia eväät, muuten jää syöminen väliin. Olen meinaan aika monessa ohjelmassa mukana, ja jossain välissä kirjakirppiskin pitää kammata läpi.

Jos ei alla olevasta muutoin selviä, noilla kalenteripäivillä minulta ilmestyy uusi novellikokoelmani Tähtiviima. Asia kyllä saatetaan mainita sivulauseissa pari kertaa. Teitä on varoitettu.

Faneja ja muita kiinnostuneita ajatellen, saanko esitellä:

Shimon Suuri Finncon-ohjelma!

PERJANTAI 1.7.

Jalat pöydälle, ei con-nakin con-nakkia. Saatan aloittaa päivän Vammalasta ja könytä läpi Vanhojen kirjojen päivien tarjonnan ennen kuin suuntaan Tampesteriin. Siellä ainoa olennainen ohjelma tapahtuukin virallisen con-päivän jälkeen.

Klo 18.30-02 / Tähtiviiman julkkarit / Vihtorin kirjasto, Satakunnankatu 13

Meillä on oikea julkkarikvartetti (ja Facebookissa eventti samalla nimellä). Kohotellaan maljoja ja tuoppeja neljän uuden kirjan kunniaksi hotellin ravintolassa reilun kilometrin päässä Tampereen yliopistolta. Juhlinnan kohteita voi ostaa omakseen paikan päällä.

  • Shimo Suntila: Tähtiviima (Osuuskumma)
  • Eero Korpinen: Patli Dunin yö (Kuoriaiskirjat)
  • Shimo Suntila (toim.): Teräskoura ja muita sivuja Stepanin koodeksista (Kuoriaiskirjat)
  • Tuomas Saloranta: Musta tähti ja muita tarinoita tulevaisuudesta (Kuoriaiskirjat)

Siis kirjoja. Kukapa nyt roskakirjailijaa haluaisi nurkkiinsa pyörimään. Sellainen syö paljon. Eikä edes mennä siihen, miten täytetty roskakirjailija tai roskakirjailijantalja lisäisi kulttuurikodin katu-uskottavuutta juuri nimeksikään.

LAUANTAI 2.7.

Klo 10-11 / Esikoiskirjailijapaneeli / Luentosali D10b

Pääsen jututtamaan neljää esikoiskirjailijaa siitä, millainen oli tie kirjailijaksi, mitä se toi tullessaan, mitä se vei mennessään ja miltä tulevaisuus näyttää. Jos haluaa varustautua hyvin kuten minä, tässä lukulista:

  • Jaakko Markus Seppälä: Lemen (Like)
  • Dare Talvitie: Epäsoinnun periaatteet (Myllylahti)
  • Elina Pitkäkangas: Kuura (Myllylahti)
  • Liliana Lento: Dionnen tytöt (Tornikustannus)

Ohjelma tituleeraa minua esikoiskirjailija-emeritukseksi. En tiedä tarkoitetaanko sillä sitä, että ensimmäisen kirjani Sata kummaa kertomusta julkaisusta on jo huimat kaksi ja puoli vuotta vai sitä, että esikoiskirjailijuuteni loppuu toisen kirjani Tähtiviiman ilmestymiseen, mikä tapahtuu Finncon-ohjelman julkistamisen jälkeen mutta ennen varsinaista ohjelmaa, mutta kumpikin kelpaa. Ensimmäinen kerta kun olen emeritus missään.

Klo 11-12 / Julkistamistilaisuus: Naakkamestari ja Tähtiviima / Luentosali A05

Jos haluaa vaikuttaa fiksulta, kannattaa hakeutua fiksuun seuraan. Siksipä minä hoidin itseni ohjelmaan arvoisan kollegani J. S. Meresmaan kanssa. Häneltä kun on ilmestynyt Robustoksen pienoisromaanikilpailun voittanut kirja Naakkamestari, ja minä haastattelen häntä sen tiimoilta. Sitten vaihdamme osia ja J. S. jututtaa minua uudesta novellikokoelmastani Tähtiviimasta. Tähänkin ohjelmaan voi valmistautua, ainakin puoliksi:

  • J. S. Meresmaa: Naakkamestari (Robustos)
  • Shimo Suntila: Tähtiviima (Osuuskumma)

Tähtiviimasta saattaa olla e-kirja saatavilla jo etukäteen. Tarkkailkaa Osuuskumman Holvia.

Klo 12-13 / Koodeksin jäljillä / Luentosali A4

Kirjoitin Stepanin koodeksista jo artikkelin Kuolleen silmiin (1/15), joten miksi en pitäisi aiheesta samalla vaivalla luentoa? Lisäksi olen toimittanut kaksi kolmesta ilmestyneestä Koodeksi-antologiasta. Maamme johtava Koodeksi-asiantuntija siis! Tulkaapa kuulemaan, mistä koko Koodeksi-myyttoksessa on kysymys, mistä se sai alkunsa ja miten siihen pääsee mukaan.

Klo 13-14 / Haastattelussa JP Ahonen / Luentosali D10b

JP Ahonen on kuuluisa jo vuosien takaa Puskaradiosta ja Villimmästä Pohjolasta, mutta massiivinen läpimurto tapahtui mahtavalla Perkeros-sarjakuvaromaanilla, jossa black metal, fantasia ja kauhu sulautuvat kauniisti yhteen. Merkittävä kirja, merkittävä mies, ja häntä haastattelee, no, minä tietenkin. Lukulista:

  • JP Ahonen & KP Alare: Perkeros

Klo 14-15 / VAPAATA

Tai no, TSFS ja Tutka viettävät kolmen kirjan julkkareita, ja yksi niistä koskee minua. Ja samaan aikaan Anne Leinosella on kunniavieraspuhe, ja Anne lie yksi merkittävimpiä vaikutteita urallani. Pitänee pistää probleema puoliksi ja osallistua ensin julkkareihin, joista sitten singahdan Annea kuulemaan.

Klo 15-16 / Tähtifantasiavarjoraati / Luentosali A4

Jaossa on Tähtifantasiapalkinto, mutta jännityksen maksimoimiseksi voittajasta tietämättömät panelistit keskustelevat ehdokkaista salaisuuden tuntevan puheenjohtajan alaisuudessa. Voittaako väärä kirja jälleen? Tule, kuule ja ihmety! Kanssapanelistejani ovat Sini Neuvonen ja Marko Kivelä, puhetta johtaa maanmainio seuramies Aleksi Kuutio. Lukulista on ehdokaslista:

  • Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa (Tammi, suom. Raisa Porrasmaa)
  • Siri Pettersen: Odininlapsi (Jalava, suom. Eeva-Liisa Nyqvist)
  • Patrick Rothfuss: Viisaan miehen pelko (Kirjava, suom. Satu Hlinovsky)
  • Markku Sadelehto (toim.): Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia (Jalava, suom. Matti Rosvall)
  • Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, suom. Jaana Kapari-Jatta)

Luettavaa on luvalla sanoa suorastaan demoninen määrä sivuja. No sleep ’till Finncon.

Klo 16-17 / VAPAATA

Paitsi Atoroxia pitänee mennä seuraamaan. Itse en ole ehdolla, mutta moni kollega on.

Klo 17-18 / VAPAATA

Lienenkö enää hengissäkään tässä vaiheessa tapahtumaa? Naamiaisten aikaan voisi olla hyvä hetki kurkata, millaiseen kuntoon heinäsirkkaparvea muistuttava bibliofiililauma on kirjakirppiksen jättänyt.

SUNNUNTAI 3.7.

Klo 16-17 / Fantastinen matkaopas / Luentosali A1

Jonkinmoista suosiota kerännyt Matkaopas-sarja jatkuu. Saamme jälleen vieraita toisista todellisuuksista ja pääsemme kuulemaan, millaista näihin maailmoihin olisi päästä matkalle. Oppaanne pyrkii kaivamaan esiin ne sanoinkuvaamattomat vaarat, jotka turisteja vääjäämättä väijyvät, niin että osaatte ottaa oikeanlaisen matkavakuutuksen. Lavalla matkalaisia hoopottavia koijareita ja heitä jututtamassa hämäräperäinen mursunnahkatakkinen mies. Ja kaukonäköisille lukulista:

  • Anni Nupponen: Kauheat lapset (Osuuskumma)
  • Helena Waris: Vuori (Otava)
  • Petri Hiltunen: Kuninkaan lapset, Kuolleen jumalan palvelija, Koston merkki (Jalava) ja Taivaan suuri susi (Arktinen banaani)

Jos joku onnistuu saamaan käsiinsä tuon viimeisen Praedor-albumin, lainatkaahan se kiiruusti paneelin vetäjällekin. Alppari meinaan ilmestyy vasta syksyllä.

Summa summarum

Kuusi ohjelmaa! Joku voisi kysyä miksi. Mutta hän ei sitten tuntisi minua kovin hyvin. Miksi tehdä jotain kohtuudella, jos massiivinen ylilyönti on mahdollisuus. Finnconiin 2003 toimitin seitsemän eri julkaisua, ihan vain saadakseni viimeisen kanteen The Seventh Zine. Ei höyrypäälle löytyisi sunnuntailta vielä jotain ohjelmanakkia? Mutta mieluummin semmoinen, jota varten ei tarvitsisi lukea hyllymetriä kirjallisuutta.

Raapale 504: Lohikäärmeen pää (13.4.16)

Lohikäärmeen pää

”Tytöt, auttakaas saamaan kassit mökille.” Yhtä hyvin voisin puhua pelkälle ilmalle. Ja puhunkin. Milla ja Meri ovat jo juosseet etsimään leikkikavereita. Nappaan viimeisen repun hampaisiini ja raahaan ryjät majapaikkaamme.

Täällähän oli jossain majatalo? Puuduttavan ajomatkan päällemaistuisi kahvi ja voileipä. Miksei munkkikin. Vaihdan fantastisemmat vaatteet ylleni ja lähden vaeltamaan polkua pitkin.

Majatalon ilmoitustaululla on muiden vieraiden jättämiä viestejä. Barbaari etsii työtä. Kadonnut: lasikenkä. Ostetaan peikonnahkoja. Istuudun pöytään ostosteni kanssa.

”Lohikäärmeen pää on kadonnut seinältä.”

Katson hölmistynyttä pitoemäntää. Kyse ei taidakaan olla pikkuilmoituksesta.

Ulkoa kuuluu lentoliskon karjuntaa, nahkasiipien pauketta ja lasten naurua. Ei siis paniikkia.

Mutta sumppi on silti syytä särpiä sukkelaan.

Raapale 503: Bardikisan paras (12.4.16)

Bardikisan paras

”Se jokipeto oli valtaisa ja verenhimoinen.” Ihmisjoukko nuotion ympärillä kuuntelee tarinankertojaa herpaantumatta. ”Se oli koitunut lukemattomien matkamiesten turmaksi. Minä päätin tehdä siitä selvää. Väijyin joella monta päivää, ja kun otus vihdoin ilmaantui, tartuin sotakirveeseeni ja-”.

”Pötyä”, huutaa joku. ”Kirves? Sinulla muka?”

Tarinankertoja kröhäisee. ”Tartuin nuijaani ja hyökkäsin pedon kimppuun tulta syösten.” Yleisö kohahtaa. Tulta? Jännittävää! ”Puhkuin liekkejä niin, että joki kiehui. Sitten-”.

”Höyrystit kokonaisen joen? Mahdoitko sittenkin vain huudella rannalta kirouksia?”

Yleisö naureskelee. Tarinankertoja tuhahtelee närkästystään. ”Joka tapauksessa ajoin pedon pois niiltä seuduin ikiajoiksi.”

”Mahtoiko sittenkään onnistua?”

”Kuka siellä pimeässä herjaa? Näyttäydy!”

Mutta vastauksena on vain evien läiskintä joen pinnalla.

Raapale 502: Sydänasiaa (11.4.2016)

Sydänasiaa

Tulin ostaneeksi sydämen. Olin matkalla baarista kotiin, kun pitkään trenssiin pukeutunut nuorimies puhutteli minua ovisyvennyksestä. Hänellä oli myytävää. Muistoja, tunnetiloja, ajatuksia. Ja sydän.

Mietin, että ehkä varasydän olisi hyvä, jos oma vaikka särkyisi. Kääntelin sitä kädessäni, mutta murtumia ei näkynyt. Ostin sen muistolla jouluateriasta kahden vuoden takaa. Kuka exäänsä haluaa muistella?

Aamulla tajusin, että eihän se sydän minulle sopisi. Se sykki enkeleille ja vaahtokarkeille ja auringonlaskuille. Minä olen salmiakkimiehiä, ja tykkään pysytellä sisällä.

Lehdessä oli pikku-uutinen sydänvarkaudesta. Kolmikymppinen nainen oli huomannut sen puuttuvan joogaretriitin jälkeen. Olikohan ostokseni varastettu? Poliisille en uskaltanut mennä. Luulisivat vielä varkaaksi.

Huomenna vien sen vaivihkaa löytötavaratoimistoon.

Raapale 501: Uhrilahja (10.4.16)

Uhrilahja

Muutama vuosi ennen kuolemaansa Artturi Koskela innostui itämaista ja vaihtoi jopa uskontoa. Monasti hän luennoi aiheesta pojalleen Samuelille, mutta tiedolla ei koskaan ollut tapana tarttua tämän päähän. Perintö oli iso, mutta siinä oli ehto. Artturi halusi, että Samuel uhraa hänelle tuonpuoleisessa tarvittavia asioita. Rahaa, palvelijoita, huvila, vaatteita. Polttamalla, kuten tapa oli.

Helvetin kymmenennellä tasolla Artturilla oli asiat hyvin. Talo oli samanlainen kuin Paraisten mökki ja puvut kuin vaatturin tekemät. Helvetin rahaa ei ollut, mutta demoneille kelpasivat eurotkin. Jopa hovimestari näytti vanhalta Albertilta. Milloin Samuel oli oppinut piirtämään näin hyvin?

Ilta-Roskan lööppi huusi: Hirvittävä murhatuhopoltto Paraisilla. Rikas perijä edelleen paossa poliisia.

Raapale 500: Kirjallinen pelastusoperaatio (9.4.16)

Kirjallinen pelastusoperaatio

Avaan aamun lehden. Ensimmäiseksi luen kuolinilmoitukset. Voi paska. Tunnen yhden nimen. Ystävä, jolle olen lainannut kokoelmani harvinaisimman kirjan. Perilliset tuntien en näe sitä enää ikinä.

Käännän urheilusivut esiin. Mitä? Kasapäin tuloksia otteluista, joita aion seurata illalla. Menivätkö ne jo? Katson lehden päivämäärää, joka on huomisen. Kalenteri kertoo toista.

Soitan ystävälleni. Hän vastaa voipuneena ja valittelee flunssaista oloa. Alan ymmärtää. Tämä on huomisen lehti.
Voin välttää tragedian. Lähden hakemaan kirjaani takaisin.

Pitäisikö kehottaa häntä menemään sairaalaan? Onko oikein muuttaa tulevaisuutta? Parempi vaieta. Seuraukset voisivat olla arvaamattomat.

Nyt kirja istuu turvallisesti hyllyssäni. Kaikki on hyvin. Pitsi että minulla on hieman flunssainen olo.

Raapale 499: Vaihtoehtomusiikkia (8.4.16)

Vaihtoehtomusiikkia

Levylautasella pyörii Beatlesin punk-vaikutteinen kasarilatta Everyday Chemistry.

Lapsena kertoilin tarinoita matkoistani toisiin maailmoihin. Kun aikuiset alkoivat katsoa kieroon ja kaverit kysellä lääkityksestäni, ymmärsin vaieta. En voinut viedä ketään mukanani.

Vaihdan soittoon Metallican Deadpool-soundtrackin. Cliff Burtonin basso kuulostaa paremmalta kuin koskaan.

Nykyään pidän retket omana tietonani. Jos joku ihmettelee menemisiäni, annan ymmärtää, että minulla on salasuhde jonkun naidun henkilön kanssa.

Sittenkin kotimaista, synasoundilla. Leevi and the Leavingsia, mutta Porkkanapelto vai Presidentin mehukestit?

Ainoa särö salaisuuksissani on muualta tuotu musiikki, jota soitan bileissäni. Bändeillä on eri historiat ja diskografiat. Kaverit luulevat minun löytävän koko ajan nerokkaita tribuutteja.

Seuraavaksi soitan Elviksen Metal Heavenin.

Raapale 498: Luontainen selviytyjä (7.4.16)

Luontainen selviytyjä

Mä synnyin galaksin vaarallisimmalla planeetalla. Tähtikartoissa sen nimi on Pyrrus, se sijaitsee siellä Harrison-sektorin perukoilla, mutta kaikki tuntee sen Kuoleman planeettana.

Sinne ei piipahdeta kylään. Karskeinkin karbuusi käy läpi monen viikon treenin tai luonto tappaa sen alta minuutin. Kaikki on myrkyllistä, kasvit, eläimet, ja kaikki käy päälle kuin yleinen syyttäjä. Meillä skidit oppii ampumaan napakymppejä vuoristoradalta ennen kuin ne oppii konttaamaan.

Kerran yhteysalus toi yhden mimmin. Se nauro varoituksille ja kiros kuin komppaniallinen punkkareita. Sitten se marssi viidakkoon ilman varusteita.

Viikon kuluttua se palasi. Elävänä. ”Miten?” mä hämmästelin.

”Synnyin Australiassa”, se sanoi.

Helvetti! Mä luulin, että Australia on pelkkä myytti.