Avainsana-arkisto: Portti

Kosminen Colosseum kutsuu

Nyt kaikki novelleista pitävät, antennit auki. Seuraa tiedotus.

Olen ryhtynyt vetämään Kosmoskynässä julkaistavaa Kosminen Colosseum -palstaa. Palstalla arvostellaan maamme spefilehdissä, ja miksei muissakin lehdissä, julkaistuja genremme novelleja. Uutena nakkilaisena kasaan ajan kuluessa jonkin itselleni sopivan systeemin pitää narut näpeissä ja homma liikkeellä, mutta näin alkajaisiksi huhuilen vapaaehtoisten perään.

Työnkuva: Arvostella novelli. Pelkää juonitiivistelmää ei haeta, vaan arvostelijan olisi hyvä sanoa sana tai pari myös siitä, miten hyvin kirjoittaja on onnistunut siinä, mihin novellillaan pyrki, ja jos osaa verrata sitä johonkin muuhun julkaistuun tekstiin, aina parempi. Syväluotaavia analyysejä ei tarvita, sillä tila on rajallinen ja sanottava on parahuultaisin nimenomaan tiivistettynä.

Älkääkä antako edellä olevan määritelmän hämätä tai säikytellä. Minimuotoisen arvostelun kraapustus ei ole rakettikirurgiaa kummempaa. Homma sopii kelle tahansa lukijalle, jonka pääkopan sisällä kaksi aivosolua törmäävät toisiinsa edes silloin tällöin, mutta erityisen haasteen heitän novelleja kirjoittaville. Analysoimalla muiden tekstejä opitte väistämättä jotain myös omasta tuotannostanne. Tämä on siis priima tilaisuus tulla paremmaksi kirjoittajaksi.

No niin! Kuka lähtee mukaan? Aikeeni on aina novelleja sisältävän lehden ilmestyttyä heittää tarjokaslista kehiin, ja ideaalisti jyvittää jokikinen teksti mahdollisimman tuoreena. Arvostelut toimitetaan minulle, ja luen ne sitten läpi ennen kuin heitän paketin päätoimittajalle. Virheet ajattelin seuloa hiljaisesti, eli arvostelijan kanssa neuvotellaan vain, jos asiasisältöä on tarpeen muokata.

Kunhan rakettimoottori jyrisee kunnon kierroksilla, koitan paikkailla menneiden vuosien pikkuvajeita. Nyt otetaan käsittelyyn tämän vuoden novelleja.

Yhteydenotot: Facebookin kautta tai mailitse khuure@gmail.com. Turkulaiset arvostelijat voivat saada lehtiä minun kuattani lainaan.

Tarjolla tänään:

Portti 4/2014
* Oskari Rantala: Didin historiat
* Merja Mäki: Hän jäi vain lepäämään
* M. G. Soikkeli: Karma on kohtaloa ilman oikeutta
* Iisa af Ursin: Tulevaisuus kello kolme

Alienisti nro. 33 Fission Product of #42
* Petteri Hannila: Enkeli
* Inkeri Kontro: Cesiumin nauru

Advertisement

Atorox-haaste #4: Portti 2/13 ja Spin 2/13

Portti 2013-02On kulunut kaksi viikkoa edellisestä haasteesta, joten on aika seuraavan. Viimeksi oli työn alla nivaska novellikokoelmia, tällä kertaa taas pari lehteä.

Koska julkaisuihin on ehkä helpointa tarttua silloin kun ne ovat aivan uusia, ja lehtien tapauksessa kelluvat vielä lehtikasan pintakerroksissa, otan työn alle kaksi aivan vastikään ilmestynyttä sf-zineä. Ensimmäinen on Turun Science Fiction Seuran lehti Spin 2/2013 ja toinen juuri tänään luukusta kolahtanut Portti 2/2013.

Hassua, olen tottunut ajattelemaan Porttia nimenomaan novellilehtenä, mutta nyt novskuja olikin vain kaksi. Katri Alatalon kirjoittama Narvaranin linnut sai Portin viime vuoden kirjoituskisassa kunniamaininnan ja minun oma novellini Milla ja Meri tuli kolmannelle sijalle.

Spin 2013-02Spinissä on tarjolla Nova 2012 -kisassa toiseksi tullut Ulla Susimetsän Surunkantaja. Erikseen mainittakoon, että kirjoittaja on Susimetsä, ei Sysimetsä, kuten lehdessä seisoo. Tämän lisäksi mukana on myös kuusi raapaletta allekirjoittaneelta sekä sekalaisen kollektiivin Cosmic Comic Cafessa pyyhepäivänä kirjoittama yhteisnovelli.

Tällä kertaa haaste on aika pieni ja sille varatut kaksi viikkoa epäilemättä enemmän kuin riittävä aika, mutta sen verran moni projekti painaa päälle juuri nyt, että otan hieman lunkimmin. Te kaikki muut, jos lähdette haasteeseen mukaan, voitte ehtiessänne suorittaa myös jonkin aiemman haasteen, jos siltä tuntuu.

Ja kuten aiemminkin, kun luette jonkin novellin, josta pidätte riittävästi, muistakaa ehdottaa sitä heti välittömästi Atorox-listalle näppärällä nettilomakkeella.

Portti 2/2013

Katri Alatalo: Narvaranin linnut
Shimo Suntila: Milla ja Meri

Spin 2/2013

Ulla Susimetsä: Surunkantaja
Shimo Suntila: Bacchuksen kasino
Shimo Suntila: Puolustuslinja
Shimo Suntila: Kohtalotoverit
Shimo Suntila: Poseidonin pylväs
Shimo Suntila: Kaksintaistelu
Shimo Suntila: Humala
Trufans Too: Suuri traktorinmunajahti

Jakakaa niin tätä haastetta kuin edellisiäkin, ja kertokaa, jos otatte jonkin haasteen vastaan. Sellainen saattaa innoittaa muitakin.

Aiemmat haasteet:

1. Kuiskaus pimeässä
2. Kultakuoriainen #6 ja Tähtivaeltaja 3/2013
3. Leonardon rasia, Aukkoja ajassa, Ken vainajia muistelee

Noidan nahka

Noidan nahkaNoidan nahka
Boris Hurtta
Turbator, 2010
ISBN: 978-952-5666-42-7

Boris Hurtan tuotannosta minulle tutuinta ja rakkainta osaa edustaa Valdemar Rydbegin ja Nils Hermelinin seikkailut antikvariaattien ja kirottujen kirjojen keskellä. Olenhan minä lukuisista alan lehdistä lukenut miehen muutakin tuotantoa, mutta niistä muodostunut kokonaiskuva on jäänyt pitkästä aikavälistä johtuen jokseenkin hataraksi. Tämän puutteen, ettenkö sanoisi virheen kaikkeuden rakenteessa, paikkasi novellikokoelma Noidan nahka mitä pätevimmin.

Kirjaan on otettu novelleja vuosilta 1991-2009 ja lähteet liikkuvat Parnassosta Finnzineen kulkien Usvan halki ja Portin läpi. Oman kutkuttavan kokonaisuutensa muodostavan koppakuoriaiskultteja sivuavat kolme tarinaa, joissa asioista alun alkujaan mitään tietämättömät ihmiset seuraavat halujaan turhan pitkälle. Oli kyseessä palkkio, perintö tai houkuttelevat kirjat, niitä hamuten he päätyvät kulkemaan koppakuoriaisten tietä. Taustalla vanhat suvut soveltavat ikiaikaisia konsteja sinnitellä kiinni elämän syrjässä vielä hieman pitempään, vaikka se merkitsisi mitä makaabereimpia liittoja koppakuoriaisten kanssa.

Muita miljöitä ovat viikinkien aikakausi ja suomalaiset syrjäseudut, jotka vilisevät hiisiä, noitia ja muita yön huhuleita. Usein tarinaa kuljettaa lainvartijan tai Jumalan miehen näkökulma, ja vain harvoin, kuten odottaa sopii, heidän tekemisistään tai tekemättä jättämisistään seuraa lopulta mitään hyvää. Se siitä tulee, kun kuvittelee tietävänsä, mikä on lähimmäiselle parasta.

Hurtan kieli on persoonallista ja erottuu edukseen. Lisäksi voi havaita, miten se on hioutunut vuosien saatossa aina vain tenhoavammaksi. Tiedä sitten johtuneeko kielestä vaiko ehkä juonen kuljetuksen nytkähtelyistä, mutta Noidan testamentti, yksi kokoelman varhaisemmista teksteistä, ei toimi yhtä hyvin kuin muut. Kohtauksiin ja tilanteisiin ei niinkään luisuta hallitusti kuin törmätään. Tämä oli ainoa kahdestatoista novellista, josta en ollut vaikuttunut.

Koppakuoriaistrilogian ulkopuolella Amerikan suomalaistuneisiin erämaihin sijoittuva Ukkoslapsi upposi vahvimmin. Nuori opettaja pyrkii iskostamaan suomalaisten lasten päähän sivistystä ja päätyy vastustamaan sellaista, joka on vieras ja vento, joka on pieni ja hento. Tunnelma on sanalla sanoen väkevä ja kansamme lukutottumukset tuntien osa viehkeydestä tulee siitä, että tarinan pohjalla on liuta tositapahtumia.

Noidan nahka on ansiokas novellikokoelma, mikä osoittaa selvästi sen, minkä olen tiennyt jo vuosia: Boris Hurtta edustaa suomalaisen kauhukirjallisuuden terävintä kärkeä. Seuraavaksi sallin itselleni mielihalun ja luen läpi Valdemarin kirjan.

Ne ammoiset

Ne ammoiset kansiNe ammoiset
Boris Hurtta, Tuomas Saloranta
Wanhain Herrain Huone N:o 220
Toimittanut: Boris Hurtta, 2012
ISBN: 978-952-99922-5-6

En voi enää olla varma siitä, tutustuinko ensin H.P. Lovecraftin tuotantoon, vai oliko ensikosketukseni Cthulhu-mythokseen sittenkin S. Albert Kivinen. Joka tapauksessa lukiessani Boris Hurtan novellin Pirunkirjojen kintereillä Portista 3/88 ja Pahat henget Porkkalassa (Portti 4/88) oli Keskiyön mato Ikaalisissa (Portti 3/87) jo tuttu ja sitä myöten tuo kiehtova kuvasto, jonka Lovecraft, yksi 1900-luvun merkittävimmistä kauhukirjailijoista, oli luonut.

Lovecraft kutsui kirjailijaystävänsä omaan maailmaansa ja ammensi samalla elementtejä heidän tuotannostaan, mikä kaikki muodosti esimerkin tuleville polville. Kenen tahansa oli mahdollista tuoda esiin oma näkemyksensä kaikista niistä ihmisjärjen käsityskyvyn ylittävistä hirveyksistä, jotka vaanivat tilaisuutta osoittaa ihmiselle tämän paikka kosmoksen äärettömyydessä. Oman tarinansa päätteeksi S. Albert Kivinen välitti tuota kutsua suomalaisille kirjoittajille. Muistan selvästi kiinnostuneeni ajatuksesta, mutta vasta vuotta myöhemmin nähtyäni jonkun Hurtan tarttuneen aiheeseen ymmärsin, että se oli mahdollista. Minäkin voisin kirjoittaa suurista muinaisista, tai mahtavista ammoisista, kuten nyt olisi asianmukaista sanoa. On paljon mahdollista, että silloin, Hurtan tarinan äärellä, tiesin ryhtyväni kirjoittajaksi. Olkoonkin että se otti monen monta vuotta, mutta nyt olen itsekin tuolla tiellä. Rakkauteni Lovecraftin kauhuihin on edelleen tallella ja velka maksamatta. Mutta on edettävä harkiten. Kuten Boris Hurtan ja Tuomas Salorannan yhteisteos Ne ammoiset osoittaa, kotimaisen mythoksen rima on korkealla.

Saloranta punoo tarinan historian unohtamasta suomalaisesta novellikokoelmasta, joka kirjoitettiin jo 1930-luvulla, Lovecraftin ollessa vielä elossa. Kokoelmassa kerrotaan hyvin tutuista hirviöistä, tosin hieman eri nimillä, ja taustalta löytyy niin suora kirjallinen kytkös Providencen aliarvostettuun kauhumaakariin kuin hänen fiktiossaan mainittuihin kiellettyihin kirjoihin. Mukaan sekoittuu taantuneita kulttilaisia suomalaisessa elinympäristössä sekä kammottavan kevyttä untu uinuva ammoinen. Mahtavat ammoiset tavoittaa hienosti lovecraftilaisen tyylin ja onnistuu tuomaan jo valtavan laajaan mythokseen oman lisänsä. En lainkaan epäröi lainata tästä kertomuksesta elementtejä johonkin omaan tarinaani, kun sellaisen aika tulee. Itse asiassa pidän sitä lähes pakollisena.

Hurtta on jo 25-vuotisen uransa ahavoittama kehäkettu, joka otti luulot pois jo 80-luvun lopun tarinoillaan. Madonsanat kertoo mielisairaalaan joutuneesta poliisista, hänen työterveyslääkäristään ja epämääräisestä pornokauppiaasta, jotka päätyvät selvittämään sorakeisarin ja tämän apupässin hämäräpuuhia. Novelli oli todella onnistunut, sillä se herätti kauhuntunteita ja häiritsevää oloa, joka ainakaan vuorokaudessa ei ole vielä vähentynyt. Nyt kun tarinan tapahtumia taas muistelen, jalkojen lepuuttaminen paikallaan käy mahdottomaksi. Kun novelli muuttaa päähän asumaan, kirjailija on tehnyt jotain oikein.

Ne ammoiset on loistava osoitus toisaalta suomalaisen lovecraftilaisen kirjallisuuden elinvoimaisuudesta, ja toisaalta siitä, mihin kaksi asiansa osaavaa tarinanikkaria yhdessä pystyvät. Tätä teosta voin korkean tasonsa vuoksi suositella aivan vakavissani kaikille H.P. Lovecraft -faneille.

Marraskuun saldo

Kymmenen kuukautta, tammi-loka, seurasin tiiviisti kuukausisuunnitelmia. Laadin listan tehtävistä hommista ja jossain vaiheessa aloin jakaa niitä viikkopaloihin. Se oli sinänsä tehokas tapa pysyä selvillä siitä, mitä kaikkea oli ilmassa ja missä järjestyksessä niihin pitäisi osua, mutta marraskuun kohdalla tämä käytäntö jäi täysin.

Tapahtui parikin asiaa. Suunnitelmaan oli merkitty Nanowrimo, jonka sitten päätin skipata. En koskaan päivittänyt koko suunnitelmaa. Siellä seisoo edelleen se Nano, eikä juuri muuta.

Toisaalta näin selkeästi, että läheskään kaiken vuosisuunnitelmaan merkityn tunkeminen marras-joulukuulle ei ollut mielekästä. Tälle vuodelle on ehtinyt kuukausien saatossa pesiytymään niin paljon suunnittelematonta, että kaiken tekeminen ei ole mahdollista, ja jos vapaaehtoisesti olen jo poikennut suunnitelmasta, uusi tekeminen on hauskempaa kuin aiottu. Miksi siis roikottaa turhia, mahdottomia ja tylsempiä tavoitteita mukana?

Suunnitelmista viis, mitä sitä tuli tehtyä?

Raapaleet
Raapaleputki pitää! Tein myös ensimmäisen erikoisversion liittämällä raapaletekstin kuvan päälle. Aiheena oli Lucasfilmin myynti Disneylle.

Arvostelut
Sarjakuvia saa kun pyytää ja niistä kirjoittaa. Tämä on loppuvuoden kutsumukseni. Arvostelu kuun joka päivälle, nyt jo toisen kerran, enkä näe syytä tehdä vähemmän joulukuussakaan. Marraskuussa kirjoitin myös suosituimman tekstini ikinä. Arvostelu kirjasta Nyt vittu nukkumaan on käyty lukemassa reilut 30000 kertaa. Samassa hössäkässä tämä yksi arvio ohitti liikenteellään koko muun liikenteen Routakodossa aikojen alusta saakka. Saatoin luoda hirviön. Miten se tehdään uudelleen?

Portti
Puhelin soi ja Portin päätoimittaja Raimo Nikkonen onnittelin sijoituksesta Tampereen seuran sf-kirjoitusskabassa. 3. sija irtosi novellilla Milla ja Meri, jonka aihe raapaleita lukeneille onkin tuttu. Pidempi kertomus kahdesta vallattomasta tytöstä ja heidän isästään.

Palkintogaalassa juteltiin sijoittuneista novelleista ja sieltä irtosi paljon pohdittavaa, mm. Millan ja Merin tausta. Mitä he ovat, millaisia lapset siinä maailmassa ovat, kuuluuko perheeseen äiti ynnä muuta. Ne ovat asioita, jotka eivät ole olleet tärkeitä raapaleita kirjoittaessa, mutta novellimitassa tausta alkaa olla tärkeämpi. Pitäisi kai näitäkin juttuja pohtia, jos aiheeseen palaan novellimuodossa.

Julkaisuja
Osuuskumman uudessa steampunk-antologiassa Koneita ja korsetteja julkaistiin novellini Kruunun vihollinen. Se sijoittuu samaan maailmaan kuin URSin kirjoituskisan voittanut tekstini Prestonin keikka, joka ilmestyy vuodenvaihteen jälkeen Kultakuoriaisessa. Lisäksi uudessa Kosmoskynässä 3/2012 julkaistiin Usvan kesäleirillä kirjoittamani raapale Kotimatka sekä tekemäni haastattelu Tuomas Salorannasta.

Kunhan saan haltuuni muutaman kappaleen Koneita ja korsetteja, niitä voi ostaa minulta 15 euron hintaan. E-kirjanakin (8,90€) sitä on saatavilla, samoin kuin Osuuskumman toista antologiaa nimeltä Kumman rakas. Edelläkävijöinä olemme jättäneet pois käyttöä haittaavat DRM-suojaukset.

Necrocomicon
Turussa järjestettiin sarjistapahtuma Necrocomicon, jossa kävin kääntymässä. Oli mukava tavata joitain vain netistä tuttuja tyyppejä ja tutustua täysin uusiin. Kumiorava antoi kassillisen painotuotteita mukaan ilman arvostelukytkyjä. On kyllä niistäkin tullut jo kirjoitettua. Tähtivaeltajan päätoimittaja Toni Jerrman antoi minun arvosteluuni kohtalaisen himoitun kirjan, Alastair Reynoldsin romaanin Muistoissa sininen Maa. Tämä siitä huolimatta, että häntä eivät olleet nettiin naputtelemani kepeät arvostelut säväyttäneet. Luotto on siis kova ja pyrin olemaan sen arvoinen. Ensi vuoden ekasta Tähtivaeltajasta näette, riittikö tasoni Suomen rokkaavimman sf-lehden sivuille.

Muuta
Lisäksi tein ”kaksi bloggausta kirjoittamisesta”, toisin sanoen lokakuun raportin ja marraskuisen arvosteluputken listauksen. Turhaa sälää lähinnä itseäni varten.

Jos jotain muuta oli, se ei nyt pälkähdä päähäni. Vaan kaipa se riittää, että joka päivä kirjoittaa. Katsotaan, mitä siitä tulee.

Taivaan kaikki värit

Taivaan kaikki värit
Petri Laine
Turbator, 2008
ISBN: 978-952-5666-21-1

Surunkorentoa lukiessani aloin aavistella, että Petri Laineen kerrontatyyli on minun kamaani. Nyt luettuani Taivaan kaikki värit olen siitä varma.

Laine osaa paitsi visioida kiinnostavia maailmoja ja tilanteita myös kansoittaa ne elämänmakuisilla hahmoilla. Vaikka taustalla räiskyisi koko maailmankaikkeuden tuho, fokus on kuitenkin ihmisissä, heidän pyrinnöissään ja pettymyksissään. Scifiähän joskus aikanaan kritisoitiinkin siitä, että sen hahmot olivat pahvia ja tarinat vain kulisseja, joissa esitellä tieteellisiä spekulaatiota. Joskus aikanaan, ainakin suuria tekstimassoja tarkasteltaessa, tuo saattoi pitää paikkansakin. Nykyään tilanne on parempi, jos se koskaan niin abysmaalinen olikaan kuin mitä arvostelijat antoivat ymmärtää.

Ensimmäinen novelli Maan varjo kertoo ihmiskunnasta, joka asuu saastunutta planeettaa kiertävissä kiertoratakaupungeissa. Vain yksi kaupunki kerrallaan saa laskeutua Maahan ja astella ihmiskunnan syntykodin kamaralla. New Tokiossa asuvat Mariko ja Eiko ovat onnesta soikeina, kun heidän kaupunkinsa valitaan. Valtaosa seikkailusta tapahtuu Madagaskarilla ja etelaisessä Afrikassa, joten itse valtavat kaupunkikompleksit jäävät vähemmälle huomiolle. Tässä olisi Laineella selvä romaanimiljöö valmiina.

Kuolleet puutarhat on kauhuelementtejäkin sisältävä uskonnon ja järjen törmäystä kuvaava tarina, jossa liikutaan kuoleman rajan yli ja takaisin. Jumala on vihastunut DNA:taan muuntelevaan ihmiskuntaan ja rankaissut sitä erilaisilla taudeilla, jotka iskevät nimenomaan muuntogeeneihin. Tämä viimeinen sota ihmisen ja luojan välillä kerää kierroksia kohti poltetun maan taktiikkaa.

Niminovelli Taivaan kaikki värit on onnistunut kuvaus ihmisiä tutkimaan saapuneesta muukalaisesta, joka yrittää pysytellä sivussa ja huomaamattomana. Tilanne kuitenkin karkaa lapasesta, kun hän menee ihastumaan. Hengitä, hengitä… puolestaan kertoo synnytyskuolemasta. Sen verran tehokkaasti, että jouduin pitämään kesken lyhyen tarinan usean päivän tauon lähipiirissä sattuneen tragedian vuoksi. Toisaalta vaikka kuvaus tehosi, en usko sen pystyneen välittämään murto-osaakaan siitä todellisesta tuskasta, joka sellaisessa tilanteessa seuraa.

Perinteisemmän scifijuonen äärelle päästään novellissa Taivaanvaunut. Siinä tutkitaan arkeologisia löytöjä, pohditaan kosmosta ja spekuloidaan tieteellä oikein urakalla. Hieman enemmän merkitystä ja panostusta olisin toivonut päähenkilön ja hänen kolleegansa Jurin välille, koska se tuntui olevan tärkeä päähenkilölle ja osaltaan vastuussa käänteentekevässä päätöksessä. Löydön vaikutuksistakin olisin lukenut mielelläni enemmän. Toisaalta siinä olisi hyvin savottaa kokonaiselle toiselle novellillekin.

Ja tvoi rabotnik kertoo neuvostoroboteista. Miksi asiat tapahtuvat jäi itselleni hieman hämäräksi ensimmäisellä lukukerralla, mutta tapahtumaympäristö oli kiinnostava, ja Moskovan olympialaiset nipin napin muistavana saan nostalgiakiksejä neukkulaisista nallekarhuista (tällä en viittaa karvaisiin miehiin). Sade taas on lyhyehkö tarina kohtaamisesta vieraalla planeetalla. Tosin sitä en hiffannut, miksi ihmissotilaat tarpovat vihamielisellä planeetalla, jos vihollinen välttää painovoimakuoppia. Viimeinen novelli Albedo nolla on väkivaltaa sisältävä rakkaustarina ihmisistä kehoissa, jotka eivät ole lihaa ja verta.

Jokainen novelli koskettaa, mutta oma tajuntani ei räjähtänyt kappaleiksi monenkaan lopussa. Spekulaatiot olivat viehkeitä, hahmot samaistuttavia, teemat kiinnostavia ja kerronta aivan zarquonin sujuvaa, mutta viimeiset ilmat pihalle iskevä loppukoukku uupui. Tässä Kuolleet puutarhat onnistui parhaiten.

Kokoelman kaikki novellit on julkaistu jossain muualla aiemmin, mutta ellei omista viimeisen kymmenen vuoden ajalta kohtalaisen kattavaa otosta Porttia, Spiniä ja Tähtivaeltajaa, aiemmat julkaisut eivät ole haitta. Pikemminkin varmempi vakuus siitä, että jokainen novelli on läpäissyt ainakin kaksi toimitusseulaa, lehden ja antologian. Kolme kahdeksasta tarinasta on ilmestynyt verkkolehti Usvassa, joten aivan säkissä ei tähtienvälistä sikaa joudu ostamaan.

Kilpailumenestystä

Kilpailumenestystä

Tämän vuoden tavoitteisiini kirjasin osallistumisen neljään kirjoituskilpailuun: Usvan ja STK:n äänikirjakisaan sekä URSiin, Novaan ja Porttiin. Nyt kolme kisoista on käyty neljännen deadlinen siintäessä jo horisontissa ja täytyy sanoa, että olen tyytyväinen tähänastiseen menestykseen.

Äänikirjassa olin yksi vähän reilusta kymmenestä, joiden novellit luettiin ääneen nauhalle. Päädynkö varsinaiseen kirjaan, on vielä auki. Pari novellia julkaistaan kirjan nettisaitilla.

Uudemmat uutiset ovat sitten tältä päivältä. Novassa pääsin kärkikymppiin, sijalle 8, novellilla Janus. Se syntyi vähän hätäpäissä enkä ollut siihen erityisen tyytyväinen alkujaan, mutta lukiessani sen kertauksen vuoksi yllätyin positiivisesti. Olisin voinut tehdä siitä erilaisen, jolloin se olisi miellyttänyt mahdollisesti eri ihmisiä, mutta ei se olisi välttämättä ollut yhtään parempi absoluuttisesti mitaten. Olen siis ylpeä tästäkin hengentuotoksestani! Novelli julkaistaan aikanaan joko Spinissä tai Kosmoskynässä, kunhan lehtien toimituskunnat saavat saaliinjaon tehtyä.

Pärjääminen Novassa on kovaa kamaa sekin, mutta vielä huikeammaksi menee! URSin kisassa kukin neljästä tuomarista valitsi yhden tekstin omaksi voittajakseen. Minulla oli suuri kunnia päätyä Jussi Katajalan valitsemaksi voittajaksi, mille antaa erityistä arvoa se, että sen mitä olen ehtinyt viime aikoina lukea, hänen oma tuotantonsa on miellyttänyt minua suuresti. Novellini Prestonin keikka ilmestyy syksyn aikana Kultakuoriasessa, kuudennessa numerossa.

Kiitoksia voisin jakaa oikealle ja vasemmalle, sen verran moni on jo ehtinyt tukea ja kannustaa. Nimeän kuitenkin vain kaksi. Kiitos Arrenille, jonka suurin osa teistä tuntenee vielä Petrana. Hän on häätänyt minua näppäimistön ääreen ja antanut tarpeellista kritiikkiä, kun jotain puolivalmista on ollut esitettävänä. Ja kiitos Boris Hurtalle, joka on kannustanut minua kirjoittamaan ja vuosikymmenen päivät, sellaisinakin aikoina kun kirjoitin vain roolipelificcejä tai en kerrassaan mitään. On hienoa, kun löytyy sellaisia ihmisiä, jotka uskovat jonkun kykyihin eivätkä väsy kertomaan sitä.

Tämä kaikki tietenkin antaa uskoa siihen, että vuodenvaihteen valintani panostaa vihdoinkin tosissaan kirjoittamiseen oli kannattava päätös. Aion siis kirjoittaa lisääkin tulevina viikkoina. Seuraavaksi tähtäin kohti Porttia!

Pidänkö kauhusta?

Taas kerran Booklife osoittaa arvonsa.

Parin muun kirjoittajaoppaan kanssa kävi niin, että luin ne aika vauhdilla kannesta kanteen. Ne olivat kevyitä ja vaikka sisälsivät tiukkaa asiaa, soljuivat ohi. Niistä saattoi ottaa oppia sen minkä juuri sillä hetkellä jaksoi ja muun ohittaa anekdotaalisena turinana. Miellyttävää.

Booklife sen sijaan heti alussa tökkäsi pahasti, koska se haastoi. Heti kättelyssä kirja ottaa kraiveleista kiinni, nostaa roikkumaan seinälle ja sen jälkeen kaivaa esiin sähköpiiskan. Se virnistää hyväntahtoisesti ja sanoo, että nyt ollaankin sitten rehellisiä itselle ja vastataan kiemurtelematta muutamaan kysymykseen.

Tämä on ongelma, koska mielelläni en olisi rehellinen itselleni. Itsepetos on paljon helpompaa, ja helpointa on se, jos ei ajattele asioita ensinkään. Tätähän ei Booklife hyväksy lainkaan. Se huomauttaa jo alussa, että on syytä tietää mitä tahtoo, muuten asiat saattavat mennä persiilleen. Ei sillä, etteikö kirja olisi siinä täysin oikeassa.

Olen aina kuvitellut, että kauhu ei ole minun juttuni ollenkaan. En lue kauhua, en katso kauhua, en erityisemmin pidä kauhusta. Muut voivat toki kirjoittaa ja diggailla, ei se minulta ole pois, mutta itse olen sellainen avaruusscifimies. Mitä laajemmat ympyrät, sen parempi. Avaruusooppera on se ’the thing’.

Miksi sitten niin moni raapaleeni pohjaa jonkinlaiseen kauhuelementtiin? Joku syödään, joku kuolee, jollekin käy ikävästi ja yliluonnolliset voimat jylläävät pyörittäen pieniä ihmisiä kuin roskaa. Tässä kohtaa Booklifen mukaan minun tulisi seisahtua ja kysyä, että enkö oikeasti pidä kauhusta? Tarkastellaanpa rehellisesti, vaikka tätä koitan välttää parhaani mukaan.

Olen lukenut joskus reilu 20 vuotta sitten pari Kingin kirjaa. Ne eivät juurikaan napanneet. Portista luin jonkin Clive Barkerin jutun eikä se iskenyt yhtään. Kasariteininä tuli katsottua Elm Street -leffoja ja muuta vastaavaa, mutta ei siitäkään jäänyt vaihdetta päälle. Tähän asti tosiasiat tukevat fiilistäni. Sen sijaan Yöjuttuihin ihastuin, noihin camp-henkisiin Jason Darkin kioskilukemistoihin, joissa John Sinclair tovereineen otti yhteen pahuuden voimien kanssa kerran kuussa. Ja H.P. Lovecraftiin palaan yhä uudelleen ja uudelleen, viimeksi eilen.

Entäpä omat tekstini? Raapalesaldo jo vihjaa siitä, ettei kauhu voi olla täysin vastenmielistä omasta mielestäni, en kai muuten kirjoittaisi sitä niin paljon. Ja kun asiaa funtsin, on viime vuoden nanoromaanissanikin vahva horror-elementti mukana, jopa kantavana voimana loppujen lopuksi. Pitäisikö siis luopua perusoletuksesta ja kysyä varovasti, millaisesta kauhusta sitten pidän?

Vaikka olen tutustunut kohtalaisen vähän, laajemmin tarkastellen, pulpin valtakauden julkaisuihin, on minulla vahva side sen ajan materiaaliin. Jos ehtisin lukea enemmän, haluaisin lukea niitä tarinoita (nyt vain tyydyn ostamaan kokoelmia niitä vuosia varten, kun luulen ehtiväni lukea). Lovecraftin tekstit ovat täsmälleen tuolta kaudelta, ja Yöjutut kantavat samaa perimää ylpeästi. Haluaisinko siis kirjoittaa sarjamuotoista ja pulp-henkistä kauhua?

Pitäisikö ainakin koittaa?

Olisiko sittenkin tässä tämän vuoden nanoromaanin idea pöydässä? Sitä on kahdeksan kuukautta aikaa pohtia.

Nyt olen ollut riittävästi rehellinen itselleni yhdeksi päiväksi. Nyt takaisin itsepetoksen pariin, jossa diggaan tähtiä ja kirjoitan kuitenkin päivän raapaleen ihmissusista.

Shimon kirjalliset tavoitteet vuodelle 2012

Jeff VanderMeer sanoo kirjassaan Booklife, että on hyväksi kirjoittaa ylös kirjalliset tavoitteensa. Ne pitää määritellä ja niille pitää antaa määräaika. Sen jälkeen on konkreettiset tavoitteet, joihin pyrkiä.

Kuulostaa hyvältä.

Jeffin mukaan on hyvä olla lyhyemmän aikavälin tavoitteita ja samalla vaikkapa viisivuotissuunnitelma. Näiden tulisi tukea toinen toistaan. Viiden vuoden päähän ei oma näkemys vielä riitä, joten keitän kasaan suunnitelman vuodelle 2012. Sen pitämisestä riippuu sitten tulevat tavoitteet.

Mielessä on kuitenkin hyvä pitää Bruce Holland Rogersin näkemys, että tavoitteiden on koko ajan kasvettava saavutusten mukana, koska ihmistä ajaa muunmuassa tarve saavuttaa oma täysi potentiaalinsa. Kun usko omiin kykyihin kasvaa, alkavat aiemmin kovin etäiset tavoitteet näyttää sittenkin saavutettavilta.

Ja toki jokainen suunnitelma elää ja muuttuu. Jos esimerkiksi huomaan, että tässä tavoitelistassa on kertakaikkisen mahdotonta pysyä, karsin kamaa pois. Näin jatketaan, kunnes tavoitteet taas vaikuttavat saavutettavilta.

Nämäkin on syytä jakaa kuukauden pätkiin heti tammikuun puolella ja arvioida, milloin mikäkin osa pitää panna tulille.

Kirjalliset tavoitteet, 2012

1. Vuoden 2011 NaNoWriMo-käsikirjoituksen valmistuminen

Tavoite: Kirjoittaa uusiksi ja viimeistellä marraskuussa 2011 syntynyt romaanikäsikirjoitus sellaiseen kuosiin, että omasta mielestä sitä voi tarjota kustantajille.
Deadline: Lokakuun loppu. Vanhan pitää olla pois käsistä ennen seuraavaa Nanoa.

Ensin kerään palautetta alkuosasta. Palautteen perusteella kirjoitan alun uusiksi ja jatkan loppuosan työstämistä. Aivan loppu täytyy kirjoittaa ensimmäisen kerran, koska sitä ei vielä ole. Ensimmäinen osa, n. 10000 sanaa, pitää olla minimaalista viilaamista lukuunottamatta helmikuun lopussa, mielellään jo aiemmin.

2. Kirjoituskilpailuihin osallistuminen

Tavoite: Osallistua seuraaviin kirjoituskilpailuihin: NOVA 2012, URSin kirjoituskilpaulu, Portin kirjoituskilpailu 2012, Usvan äänikirjaprojekti.
Deadlinet: Usva 8.1., NOVA 5.3., URS 2.4., Portti [tuntematon, elo-syyskuun vaihde oletettavasti]

Jokaiseen kilpailuun on tarpeen saada valmiiksi ainakin yksi novelli kuhunkin. Aihioita ja alkuja on jo valmiina. Niistä pitää valita yksi kutakin projektia varten ja viimeistellä se deadlineen mennessä. Kolme neljännestä pitää työstää ensimmäisen vuosineljänneksen aikana kuosiinsa.

3. Novelli Usvaan

Tavoite: Muokata jo hyväksyttyä novellia niin, että se miellyttää sekä itseä että toimittajaa, Anne Leinosta.
Deadline: Koska tarina liittyy romaanikäsikirjoituksen alkupään tapahtumiin, valmistuminen helmikuun loppuun mennessä on suotavaa.

Jännite pitää ylettää alusta loppuun, nyt tarjotussa versiossa se oikeastaan alkaa kehittyä puolivälin paikkeilla. Työstäminen on jo alkanut sillä seurauksella, että nykyinen versio on kasa päivän vanhaa spagettia. Toimeen ryhdytään viimeistään äänikirjan deadlinen jälkeen.

4. NaNoWriMo 2012

Tavoite: Kirjoittaa 50000 sanan romaani marraskuun aikana.
Dealine: Varsinainen kirjoittaminen tapahtuu tarkasti marraskuun aikana. Esityö, kuten taustatyö ja juonirakenteen pohdinta on oltava valmis lokakuun loppussa.

Tiukka sana- ja aikaraja toimi Nanossa 2011. Se oli hyvä tapa tuottaa tekstiä tiiviisti yhtä projektia varten. Samaa pitää koittaa taas 2012. Oletuksena on, että kirjoitan uuden kirjan jatkoksi vuoden 2011 projektille, mutta aiheen lopullinen valinta saa säilyä vapaana marraskuun alkuun asti. Kirjoitan siitä, mistä juuri sillä hetkellä haluan kirjoittaa.

5. Death of a Zabrak

Tavoite: Kirjoittaa viimeinen Khuure/Kataja-tarina.
Deadline: Ei liian tarkkaa määräaikaa, mutta ensimmäisen puolen vuoden aikana olisi hyvä saada valmiiksi.

Star Wars Galaxies jäi taakse omalta osaltani jo 2006. Nyt kun olen siirtänyt foorumin keskeisintä sisältöä blogiin mieleen tuli ajatus kirjoittaa vielä viimeinen tarina, jossa pääosassa ovat kaksi päähahmoani, Khuure ja Kataja. Tavoitteena on opetella käyttämään eri kirjoitusoppaiden oppeja soveltamalla niitä tähän tarinaan. Erityisesti jännitteen käsittely eri tavoin kiinnostaa. Sen puoleen olisi hyvä pitää vauhtia yllä, että viimeinen tarina olisi valmis samaan aikaan kun foorumiremppa muutenkin, jotta vanhoille pelikavereille voisi tarjota blogikokemuksen lisäksi vielä uuden ja tietyllä tapaa langat yhteensitovan tarinan. Erityinen tavoite on saada aikaiseksi riittävästi hahmoja taustoittava tarina, joka aukenisi myös niille, jotka eivät heitä entuudestaan tunne. Tätä varten pitää raakata armottomasti pois tarinan kannalta epäolennaiset osat. Englanniksi.

6. Kirjoitusoppaat

Tavoite: Lukea nyt hallussa olevat kirjoitusoppaat.
Deadline: Vuoden loppuun mennessä ehdottomasti, mutta mitä pikemmin sen parempi.

Haluan saada käsityksen kirjoitusprosessista ja kirjoittamisen työkaluista. Prosessit on muokattava itsellä toimiviksi ja työkalut on otettava haltuun. Uuden oppaan saa tilata vasta, kun seitsemän seuraavista kirjoista on käyty läpi.

Työn alla jo nyt: Kirjoita kosmos, Booklife, Word Work, The Scene Book, Elements of Style.
Odottamassa: How to Write a Million, Joy of Writing Sex, Writing the Popular Novel, Self-editing for Fiction Writers, Writing Science Fiction and Fantasy Television, Prosessikirjoittaminen, Oriveden opit (lainassa kaverilta).

7. Fantastinen matkaopas

Tavoite: Kirjoittaa ainakin neljä uutta kohde-esittelyä matkaoppaaseen.
Deadline: Tasaisesti ripoteltuna 1kpl/3kk, mutta vuoden alku on jo aika täynnä. Saldo kuitenkin tarkistetaan vuoden lopussa.

Matkaopasprojekti on hyytynyt, siihen pitää saada eloa. Vähintään tavoite on pitää materiaalia tarjolla Turu Mafia Zineä varten, sikäli mikäli se ilmestyy ja julkaisee näitä.

8. Sateenkaarisadut

Tavoite: Kirjoittaa ainakin kaksi satua lisää, editoida nyt kesken oleva valmiiksi.
Deadline: Vuoden loppuun mennessä, tasaisesti jakautuen.

Projekti hyytynyt, pidettävä liikkeessä, pienessäkin.

9. Koettuja

Tavoite: Julkaista ainakin yksi arvostelu kuussa.
Deadline: Jokaisen kuun loppu.

Koettuja-blogiin ei ole tullut uutta materiaalia, vaikka koettuja juttuja on vaikka kuinka. Haluttu laajuus pitää asettaa tasapainoon ajan kanssa. Liian korkeat kriteerit tekevät sen, että blogiin ei tule lisäyksiä.

10. Äärenmurtajat

Tavoite: Aikajanan luonti
Deadline: Vuoden loppu, projektin edettävä halki vuoden. Tilanteen tarkastelu kerran kuussa.

Vuoden 2003 Nano-romaanin loppu jäi kirjoittamatta, koska tarinaan oli pesiytynyt ristiriitainen aikajana. Vanha käsikirjoitus pitää lukea läpi ja sen perusteella luoda toimiva aikajana, jonka perusteella tarinen voi kirjoittaa uudestaan, ja loppuun. Kahdeksan vuoden aikana olen aloittanut työstämisen kerran tai kahdesti ja homma on aina kosahtanut kiville, joten nyt projekti pitää pilkkoa hallittaviin paloihin. Ensimmäinen on aikajana.

11. Raapale joka päivälle

Tavoite: Kirjoittaa yksi raapale päivässä vuoden ajan.
Deadline: Joka päivä yksi raapale, koko vuoden ajan.

Jos jokin näistä tavoitteista syöksyy tulipallona maahan ennen tammikuun loppua, se on tämä. Joka tapauksessa tavoite on kirjoittaa yksi raapale per päivä. Keskeinen ajatus on, että sanamäärä ei ole suuri ja niitä ideoita pyörii päässä ihan koko ajan, niitä ei vain tule kirjoittaneeksi ylös sellaisella pieteetillä kuin pitäisi. Nyt on pakko. Muutoin tämä on täysin mahdoton tavoite.

Aikeena on, että vuoden lopussa kasassa on, teknisesti, 366 raapaletta. Jokusen niistä on pakko olla hyviä. Kolmanneksen voi luultavasti laajentaa oikeiksi novelleiksi. Osassa asustaa romaani.

Väistämättä eteen tulee ongelmia. Perhejuttuja, sairastamista, pään räjäyttävä kiire jonkin muun kanssa. Tämä pitää hyväksyä ja laatia sellaiset säännöt pyrkimyksen ympärille, ettei työtaakka nouse liian suureksi. Toisaalta tavoite on oppia rutiini kirjoittamaan joka ikinen päivä, vaikka motivaatio olisikin matalalla.

1) Seuraavan päivän raapaleen saa kirjoittaa etukäteen, jos inspiraatio huutaa.
2) Jos etukäteen jo tietää, että tulevaisuudessa N päivää tulee jäämään mitä luultavimmin väliin, paikkauksen saa aloittaa heti.
3) Jos jokin päivä jää väliin, sen voi paikata myöhemmin. Niin monta päivää kuin tarpeen.
4) Paikatessa ei saa kirjoittaa enempää kuin kolme raapaletta päivässä. Tarvittaessa paikkaus jakautuu useammalle päivälle.
5) Kieli voi olla suomi tai englanti.

Jos harkitsen yhden päivän väliinjättämistä, pitää erikseen sanoa ääneen syy. Tällä pakotan itseni analysoimaan onko kyseessä enemmän laiskuus vai jokin oikeasti kirjoittamista haittaava tilanne. Jos kyseessä on jälkimmäinen, tilannetta pitää selvittää.

12. Kuunnelma

Tavoite: Ottaa selville, miltä kuunnelmakäsikirjoitus näyttää.
Deadline: Kesän loppuun mennessä.

Mieleeni on hiipinyt ajatus kuunnelmasta. Ihan ensiksi pitää ottaa selvää teknisistä yksityiskohdista. Ilmeisesti Tapio Ranta-aho voisi olla tässä avuksi.

13. Kirjoittajapiiri Portille uupuneet

Tavoite: Tuottaa materiaalia piirille kritisoitavaksi, kritisoida muiden töitä.
Deadline: Piiri kokoontuu 3-4 viikon välein.

Piirin hyödyllisyys kannattaa arvioida aika ajoin uudelleen. Saanko piiriltä riittävästi hyödyllistä kritiikkiä? Tuottaako piiri liikaa kuluttavaa työtä verrattuna siihen, paljonko muiden töiden arviointi antaa potkua omiin projekteihin.

14. Sateenkaariperheet ry:n lastenkirjaprojekti

Tavoite: Ottaa selvää, missä määrin ehtii ja kykenee olla mukana sinänsä tärkeältä tuntuvassa projektissa. Jos lähtee mukaan, luvattujen töiden teko ajallaan.
Deadline: Oman mahdollisen roolin selvitys tammikuun alkupuolella.

Koko projekti kaipaa vetäjää. Jos siihen sisältyy rahoituksen kerääminen, homma ei missään nimessä ole minulle. Työryhmää ja toimitusta olen ennenkin vetänyt, ja oppinut delegoinnin tärkeyden.

15. Sifalry

Tavoite: Kerätä talteen Sifalryn tarinan taustamateriaali. Samalla voi miettiä viimeistä suurta juonta.
Deadline: Vuoden loppuun mennessä. Jos tausta saadaan kasaan vauhdilla, voi itse tarinaa alkaa kasata.

World of Warcraft -urani päättyi jo liki vuosi sitten ja sitä ennenkin roolipelaaminen oli satunnaista. Hahmoa varten kehitettyä taustaa ei juuri koskaan käytetty missään. Mieltä on jäänyt kaihertamaan tuon materiaalin käyttö ja samalla hahmon tarinan kirjoittaminen loppuun. Prioriteetti ei ole korkealla, mutta kiva olisi tätäkin edistää. Englanniksi.

16. Tavoitelistan seuraaminen, päivitys ja tilinpäätös

Tavoite: Pitää tämä lista ajan tasalla toisaalta siitä, mitä olen saanut aikaiseksi, toisaalta muuttaa tavoitteita sen mukaan, mihin myöhemmin katson pystyväni. Vuoden lopussa katson, mitä todella sain aikaiseksi, sainko sillä hetkellä olevat tavoitteet täytetyksi ja paljonko tavoitteita hylättiin vuoden varrella. Jokaisen kohdalla on pystyttävä sanomaan miksi jokin jäi tekemättä. Vuoden 2013 tavoitelista ja pidemmän aikavälin suunnitelmat muodostuvat toteutuneiden tavoitteiden mukaan.
Deadline: Tarkkailu koko vuoden, yhteenveto vuoden lopussa.