Avainsana-arkisto: Hannele Kivilahti

Kumma historia

Rakkautta ensi silmäyksellä?

Kumma historia
P. A. Manninen (käsikirjoittamassa mukana Hannele Kivilahti ja Leena Peltonen)
Lempo Kustannus, 2012
ISBN: 9778-952-5938-14-2

Kun on tehnyt sarjakuvia kolmekymmentä vuotta ja yhtä uutteraan kuin P. A. Manninen, ei ole ihmekään, että kokooma-albumien sarja sen kun jatkuu. Kuudenteen osaan ehtineessä kirjastossa heittäydytään tällä kertaa historian syövereihin, siteerataan lauluja ja kohdataan kuolemaa. Sillä mitä olisi Mannis-alppari ilman kalmaa?

Avausosa, Monstera Deliciosa, siirtää lukijan merirosvouksen viimeisiin päiviin ja fandomlegenda Leena Peltonen vierailee sarjassa vampyyrinä. Hän on mukana myös kahdessa seuraavassa kertomuksessa, nimittäin sanaseppona. Jo kolme ensimmäistä tarinaa viitoittaa tietä muulle – osassa jutuissa on mukana huumoria, osassa taas kuolema tulee eikä ketään naurata.

Voimallisinta kamaa edustaa kaksi Suomen sisällissotaan sijoittuvaa pätkää, joista toinen tehtiin amerikkalaiseen pienlehteen nimeltä Snowbound ja toinen tätä albumia varten. Ensiesityksensä Kummassa historiassa saa myös 1700-lopulla kirjoitettu kummitustarina, joka seuraavalla vuosisadalla taipui suomalaisittan muotoon Aalonksi ja Emueli. Monessa tarinassa kerronta eteni runomitassa tai laulun sanojen tahtiin. Tämä on epäilemättä vahvuus joillekin, itselläni lukeminen hidastui tuollaisissa kohdissa välittömästi.

Suosikkitarinaksi nimeän hienoisesti pornahtavan hupailun Veren himo. Rocky Horror -viittaus alussa viritti oikeaan mielentilaan arvostamaan marsuja paperinsuikaleilla piiskaavaa markiisia, joka hukkuu lopulta yritettyään raiskata hammasvalaan. Tarina ei kuitenkaan kerro hänestä.

Kumma historia ei ole yhtä villiä menoa kuin Pornoa ja verta tai Teräslilja, mutta harva historiankirja on. Lisäksi olen Mannisen kanssa samaa mieltä siitä, että amerikkalaisten kuvaaminen autoiksi Vietnamin sodassa oli osuva idea, joskin itse sanoisin nerokas.

Mainokset

Pornoa ja verta

Sisältää myös kakkia ja sidontaa

Pornoa ja verta
P.A. Manninen (rikostovereinaan Hannele Kivilahti ja Marko Mahnala)
Lempo kustannus, 2012
ISBN: 978-952-5938-10-4

Pornoa ja verta toimii nimenä samalla tavoin kuin Hobo with a Shotgun. Sitä jo ehtii luulla, että nimi kyllä kertoo mitä on luvassa, mutta kokija saa silti enemmän kuin mitä tilasi. (Sama muuten saattaa päteä tämän arvostelun kanssa, delikaateimmille yksilöille varoitukseksi – joitakin mielikuvia saattaa olla vaikea saada pois päästä.)

Joskus kultaisella 80-luvulla, kun Tähtivaeltajakin kulki vielä nimellä Time and Space, pienlehtiskene oli kunniansa kukkuloilla ja posotti menemään kyrpä pystyssä. Pekka Mannisella oli kova tarve saada töitään julki, oli kanava mikä tahansa, ja siinä kohtaa tatuoidun tassunsa tarjosi Nalle Virolainen. Kuka voisikaan unohtaa sellaiset legendaariset julkaisut kuin Nalleposti tai Nalleri, joista esimerkiksi minä kuulin ensimmäisen kerran vasta tänä iltana. Olen elänyt niin suojattua elämää.

Pornoa ja verta tykittää ihan hulluna. Mies raiskataan kalan kanssa vatsaan tehtyyn viiltoon, äiti runkkaa poikansa kullista mansikkahilloa letuille ja Ohukainen ja Paksukainen syövät vauvan. Mukana menossa on myös nahkahomo-Jeesus sekä Tom of Finland -gorilla, unohtamatta lastenklassikkoa ”VII sICk KKO ja vittu perseessä”. Tykittää suoraan suoneen, eikä ruiskun puhtaudesta ole takeita. Päin vastoin.

Jos tartut tähän albumiin, Suomen THE sarjakuvatohtori Manninen tarraa samalla pallisi tiukkaan puristukseen. Ote lujittuu, kunnes kaikki on luettu. Se, laukeatko vai et, riippuu omista perversioistasi ja fetisismeistäsi. Jos sinulla ei ole palleja etkä halua sellaisia itsellesi kuvitella edes tämän vertauskuvan toimivuuden vuoksi, toiminee pimppi ja dynamiitti aivan yhtä hyvin. Luulen.

Koskee myös Goatsea.

Teräslilja – kivaa pahaa

Keväisen kedon kestävin kukka

Teräslilja – kivaa pahaa
P.A. Manninen
Mukana myös: Hannele Kivilahti, Hannu Mikkola, Mika Myyry, Jouko Ruokosenmäki
Zum Teufel, 2007
ISBN: 978-952-99699-1-3

Teräslilja on raakaa väkivaltaa. Kaikki, joilla on hyvä maku, voivat jatkaa matkaa.

Me muut voimme jäädä fiilistelemään Mannisen maanisia visoita tulevaisuuden robottikyborgipoliisista, jolle raajan irtirepiminen on alustava toimenpide. Sen jälkeen voidaan äityä häijyksi, jos vielä on tarpeen. Usein on.

Teräslilja edustaa rankan poliisimiehen stereotypiaa. Hän ratkoo ongelmat vetämällä turpaan tai ampumalla. Toisin kuin humaanimmat vastineensa, esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Dirty Harry, Teräsliljaa ei niinkään kiinnosta lakiteknillinen syyllisyys tai sivulliset uhrit. Ne kuolevat ketkä kuolevat, kunnes työpäivä on pulkassa. Ampuupa mies lopulta lukijankin, kun Sledge Hammer ei sitä rohjennut tehdä.

Mustavalkosarjakuvana Teräslilja – kivaa pahaa ei mässäile verellä, mutta hajalle ammuttuja päitä ja irti kiskottuja käsivarsia riittää, nekrofiliaunia unohtamatta. Kyttämeininkiä parodioidessa kyytiä saa myös paskat televisio-ohjelmat ja vanhat elokuvaklassikot. Akita!

Pahat kielet sanoisivat tämän sarjakuvan olevan paatunutta siekailemattomassa ultraväkivallassa rypemistä. Ne olisivat tietysti oikeassa. Siksi Teräslilja onkin jo klassikon aseman saavuttanut legenda.

Ei niin pientä ongelmaa, ettei sinko olisi ainakin osa ratkaisua.

Kivaa pahaa -albumiin on koottu kaikki Tähtivaeltajassa vuosina 1990-1999 julkaistut rällästykset, yksi uusi kirpakka episodi sekä harvinaista bonusmateriaalia.