Avainsana-arkisto: Kuoriaiskirjat

Uusia julkaisuja kesältä 2017

Kirja tulee kirjan luo, julkaisu julkaisun. Joskus ne jopa ovat uusia, ja satunnaisesti olen niissä itsekin mukana. Tässä on joitakin viime aikojen teoksia.

Tämä jalka ei ole minun ja muita kauhuja omasta kehosta

Vanhempaa body horroria löytynee jostain 90-luvun antologioista, joista suurinta osaa en ole lukenut. Paras veikkaukseni on, että tätä kamaa on tarjolla Clive Barkerilta ja hänen hengenheimolaisiltaan. Suomeksi kehokauhunovelleja ei kuitenkaan ole tätä ennen kerätty antologiaksi asti, joten kyse on uraauurtavasta kirjasta.

Pala historiaa. Kirjaa ryhdyimme tekemään me, Juha ”Repänen repäisee” Jyrkäs ja minä, mutta kummallakin oli samoihin aikoihin oma kirja työn alla, joten keskenhän se jäi. Novelleja tuli, mutta toimituksellisiin töihin ei ryhdytty. Kului vuosi pari, ja istuin harvinaislaatuisesti baarissa iltaa, seuranani pulp-kustantaja Tuomas Saloranta sekä provokatorinen debyyttikirjailija Artemis Kelosaari. Olimme Tuomaksen kanssa miettineet, että Artemishan olisi hyvä toimittamaan tämmöinen kokoelma, ja absinttihuuruisessa atmosfäärissä hän tähän hommaan suostuikin. Minä jäin projektiin kakkostoimittajaksi, mutta suurimman duunin teki lopulta Artemis.

Kirja ilmestyi viimein heinäkuun lopulla, parahiksi ennen Worldconia.

Antologian parasta antia on Katri Alatalon niminovelli, jossa päähenkilö todella kokee, että hänessä kiinni oleva jalka ei ole osa häntä ja ryhtyy radikaalis-brutaaleihin toimiin tilanteen korjaamiseksi. Yhtä vahvaan häiriintyneisyyden tasoon yltää Janos Honkosen hammaslääkäriaiheinen kertomus Eläimet huutaa, ihmiset ei huuda. Siinä on stoori, jonka tunkee mielen etualalle välittömästi, kun hammaspora pörähtää käyntiin. Oma novellini Siemenpussit on tyyliltään humoristisempi. Sen lähdeviitteitä en ryhdy sen tarkemmin erittelemään, mutta kiveksistä on kysymys.

Meliwas ja muita kaupunkeja

Keksin joskus idean, jolla Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat voisi saada uusia jäseniä: Yhdistys voisi ryhtyä puuhaamaan antologioita, joihin hyväksytään vain jäsenten novelleja. Joku kokeneempi antologianikkari pitäisi langat käsissään, mutta todellisen työn tekisi joukko innokkaita toimittajakokelaita. Yhdistys saisi jäsenten lisäksi myös pennejä kokemuspankkiin. Ensimmäinen tällä tavalla kasattu kirja oli Supernova, jossa julkaistiin antologioihin aiemmin osallistumattomien novelleja. Seuraava projekti olikin urbaani fantasia. Sekään projekti ei edennyt aivan rasvattuna.

Toimittajia oli aluksi kolme, O. E. Lönnberg, Arren Zherbin ja Camilla Kantola. Sitten tapahtui elämä, ja apuvoimiksi kutsuttiin Supernovassa kunnostautunut Mia Myllymäki. Tällä kertaa novelleja toimitettiin tiukemmin kimpassa, vaikka jokaisella olikin omat tekstinsä vastuullaan, ja minäkin päädyin tekemään enemmän toimitusjuttuja kuin olin aluksi aikonut. Mikä ei sinänsä haittaa, hauskahan sitä on tekstien kanssa painia, omien tai toisten.

Worldconiksi saatiin sitten pihalle kokoelma Meliwas ja muita kaupunkeja, jossa urbaania fantasiaa lähestytään useista eri suunnista. Mikä onkin toimivan antologian edellytys. Hyviä juttuja kirjassa on monia, mutta esiin nostan Inkeri Kontron mahtavan tyylinäytteen Miespelejä. Jos se ei ole ensi vuonna Atorox-ehdokaslistalla, syön… noh, sanotaan pizzan. Sanoisin muuten kirjakokoelmani, mutta on sitä ehdokaslistalta pudonnut huippukamaa ennenkin. Minkä lisäksi kirjoja on kertynyt jo sen verran, että paitsi etten koskaan saa niitä kaikkia luettua, en myöskään syötyä.

Omaa novellia ei ole mukana. En koskaan ehtinyt kirjoittaa sitä, ja voipi olla, että se idea taipuisi sittenkin enemmin romaaniksi. Mitä en ole vielä edes aloittanut, joten älkää pidätelkö hengitystänne. En minäkään.

Sadan vuoden unet: Satuja aikuisille

Tämä projekti käynnistyi joskus vuonna mammutti & mastodontti. Kirjanteon tehopisteissä kärkisijoilla kiikkuva Juri Nummelin kokosi porukkaa kirjoittamaan aikuisten satuja. Se oli sitä aikaa, kun lähdin mukaan aivan kaikkeen ja murehdin myöhemmin, että ehdinkö ja miten muka. Onnekseni olin kirjoittanut erään lapsille suunnatun sadun, jonka saatoin kannibalisoida parempaan käyttöön. Tässä minä en siis ole toimittajana, mutta yksi teema kantaa edelleen, nimittäin aikataulun venyminen. Otti oman aikansa, ennen kuin kirjalle löytyi kustantaja, ja tarinoita ryhdyttiin kokoamaan.

Ja nimenomaan tässä vaiheessa minä jätin lukematta uuden ohjeistuksen, jossa oli aiempaan verrattuna olennainen täsmennys: Jokaisen tarinan tuli olla variaatio jostain olemassa olevasta sadusta. Minäpä en tätä huomannut, minkä lisäksi venytin oman juttuni aloitusta ensin viikkoja, sitten jo kuukausia. Oli siinä välissä keuhkokuume ja muuta yllättävää, joten silkasta laiskuudesta ei ollut kyse. Tästä kaikesta johtuen puunasin lopulta ehkä viikon, ehkä alle, tarinan sitä osaa, jonka olin jo kirjoittanut aikanaan, ja sitten yhdessä yössä kirjoitin toisen puoliskon. Kuulemma sen paremman.

Laitettuani valmiin tarinan toimittajalle lopulta kuulin, että kaikki kriteerit eivät täyty. Viikon verran kävin läpi erilaisia kansantarinoita Albaniasta alkaen, mutta edes TV Tropes ei ratkonut ongelmaani. Lopulta jouduin luovuttamaan. En voisi väittää tarinani pohjautuvan yhtään mihinkään, joten pudotkoon sitten pois. Vaan onneksi paketti oli jo ennättänyt mennä kustantajalle eteenpäin, ja Jalavalta kerrottiin, että satu on sen verran hyvä, että se halutaan mukaan, vaikka feilasinkin osan premissistä. Kiitoksia vain joustosta juustoaivolle, siinä olikin suuriprofiilisin julkaisuni tältä vuodelta.

Kirja on jo plakkarissa, mutten ole ehtinyt lukea muiden satuja lainkaan. Tekijälista on kyllä niin kova, että uskallan kirjaa suositella lukemattakin.

Talo Mörövuoren juurella

Boris Hurtan kootut kertomukset 4 eli Talo Mörövuoren juurella potkii sisällöllään ilmat pihalle. Sisällön kiehtovinta antia on Seikkailujen junat, joka uhkuu ja puhkuu wanhan ajan pulp-henkeä niin, että alan diggari vallan herkistyy. Mainita pitää myös lovecraftiaaninen tarina Madonsanat, jossa seikkailee kustantaja Salorannan oloinen pornokauppias, sekä toinen suosikkini Vainovalkioiden yö, jossa liikutaan kirjankeräilyn filosofisissa sfääreissä. Tämä jos mikä puhutteli minua sielun sopukoita myöden. Ja olisihan vallan erhe jättää noteeraamatta täysin uusi, missään muualla koskaan julkaisematon hyönteiskauhu Antikvariaatti Vintergatan.

Minun panokseni tämän kirjan osalta on sen esipuhe. On aina kunnia päästä semmoista tekemään!

Boundaries and Other Horror Stories from Finland

Matti Järvisen Nysalor-kustantamo päätti käännättää liudan kotimaisia kauhunovelleja kolmannelle kotimaiselle ja tiukasta aikataulusta huolimatta sai kirjan ulos juuri Worldconiksi. Minulta haluttiin mukaan alun perin Murhamystiikkaa-antologiassa ilmestynyt Kalpean noidan naamio, mihin toki mielelläni suostuin.

Kyseessä oli alkujaan raapale, jonka sitten laajensin 10000 sanan mittaiseksi novelliksi. Tarinassa on vahvoja Lovecraft-vaikutteita nimistön puolelta, mutta toinen puoli mytologiaa, nimittäin se Kalpea noita, on omaani. Saman aiheen ympärillä pyörittiin myös steampunk-novellissani Valkean naisen palvelija, jonka katson olevan eräänlainen vastinkappale tälle naamiotarinalle. Lisää novelleja voisi teemasta pykätä, tai taas sen kerta kerralta toistuvan romaanin, mutta missäpä vaiheessa sellaiseen ehtisi, kun koko ajan on jo kaksi deadlinea takana ja kolme edessä.

Pari novellia tahdon nostaa esiin, nimittäin Tuomas Salorannan The Wheelchair Granny ja Toni Saarisen Sold Out. Ensimmäinen on aika pirun hyytävä stoori ja alkuaikojen URS-tarinoista se paras. Jälkimmäinen taas on omanlaisensa ja raikas näkemys Stepanin koodeksin maailmasta. Ja melkein meinasin unohtaa: Samuli Antilan niminovellin oli ensikohtaamisella pirullisen ahdistava, mistä siis propsit Samulille.

WHUPS!

Tästä bloggasinkin jo erikseen. Whups on Boris Hurtan kirjoittama pienpainate, jossa Shimo-niminen höynä seikkailee eri kirjojen sivuilla. Mitä parhain syntymäpäivälahja!

Kiekun kirjaretket /

ne villit hetket /
Seurassa Kaikun ja Possun, kyydissä Putzin /
joskus myös yksin, autolla mutsin

Yhtäällä olen vakavasti otettava kirjailija, Kirjailija-liiton jäsen, raapalemaestro ja novellisti, joka laistaa romaanin kirjoitusta viimeiseen asti. Toisaalla taas olen roskakirjailija, viihdemaakari ja hupiriimittelijä, joka kahden kaverinsa kanssa usuttaa toisiaan Facebookissa Mika Waltarin jalanjäljille. Hoksasin, että kirjaretkiämme käsittelevää materiaalia oli ehtinyt kertyä jo vihon verran, joten keräsin kaiken kasaan, löin joukkoon nipun kuvia ja muutaman johdantotekstin, ja siinähän se oli, uusi pienjulkaisu. Tätä on turha Suomalaisesta kysellä, joten ottakaa rohkeasti minuun, Borikseen tai Harri Haarikkoon yhteyttä, jos vihon tahtoisitte.

Siinäpä ne, parin viime kuukauden julkaisut. Siis kohti uutta! Kohti seuraavaa! Ja muistakaa ihmiset hyvät lukea. Vaikka näitä edellä mainittuja.

Mainokset

Atorox hiipii kimppuusi kuin traalilainen sontiaismolottajapeto

Atorox 2017

Kirotun kirjan vartijaYeah, on taas sen aika, Atoroxin nimittäin. Lukeva yleisö äänestää viime vuoden parasta spefinovellia, mutta sitä ennen pitää saada aikaiseksi lyhytlista. Novelleja meinaan ilmestyi hihasta ravistettuna ainakin pari sataa, tai noin kolme kviljoonaa, jos raapaleet lasketaan mukaan, eikä semmoista määrää lue Syvä Mietekään. Tai no Atorox-vastaava ehkä, ja mahdollisesti muu esiraati, mutta jätetään nämä Herakleen urotyöt ammattilaisille.

Tässä vaiheessa siis kaivataan sopivista novelleista mielipiteitä, minkä vuoksi onkin onnekasta, että nimenomaan mielipiteistä ei ihmisillä ole koskaan pulaa. Jos olet lukenut jonkin viime vuonna ilmestyneen scifi/fantasia/kauhunovellin, jota satuit diggailemaan, nimeä se ehdokkaaksi. Mitä laajempi lukijapohja, sitä kattavammin saadaan perattua esiin ne huimimmat huiput.

spekulatiivinen-turkuEhdokkuuksia voi heittää Atorox-vastaavalle nettilomakkeella. Helppoa kuin purkan pureskelu. Toimi 27.2. mennessä.

Minäkin koitan joka vuosi kantaa jonkin korren kekoon, ja näin tammi-helmikuun vaihteessa huomaan aina, kuinka hemmetin vähän olen loppujen lopuksi lukenut edeltävän vuoden aikana juuri tätä oman alan kamaa. Siitä seuraa, joka kerta, kova paniikki ottaa kiinni sen minkä ehtii.

Pari kirjaa on sentään jo pulkassa. Teräskouran luin kun kerta toimitin sen, ja luinkin monta kertaa (voi pyhä Zarquon sentään). Pitääpä vain harkita, mitkä nostan omalle listalleni. Myös Erkka Leppäsen Praedor-kokoelma Kirotun maan ritari on luettuna, ja siinäkin oli ässää settiä. Valinnan vaikeus, mutta eiköhän ne parhaat ravistelemalla putoa esiin.

kirotun-maan-ritariNyt työn alla on Cthulhu-kokoelma Kirotun kirjan vartija sekä Tutkan & TSFS:n julkaisema Spekulatiivinen Turku. Mainioita juttuja tähän mennessä kummassakin, hyvä että ymmärsin nyt niihin tarttua, vaikken viime vuonna ymmärtänytkään. Selvää ehdokaskamaa tarjolla.

Näiden lisäksi odotan paljon Katri Alatalon kirjalta Älä riko pintaa ja Magdalena Hain Haisevalta kädeltä. Kumpikin kuuluu mun luottokirjoittajiin, jotka harvoin jos koskaan pettävät. Kirjat vain pitää saada haltuun. Ehkä arvostelukappaleiksi, on parikin paikkaa, jonne voisin tarjota perustellut mielipiteeni.

teraskouraHyllyssä vaanii myös Osuuskumman kolmas Steampunk-kokoelma Silintereitä ja siipirattaita sekä ihoantologia Marraskesi, mutta montako kirjaa sitä kuukaudessa ehtii lukea? Kun pitäisi tehdä täsmäiskuja alan lehtiinkin. Portti ja Tähtivaeltaja tulevat ensimmäisinä mieleen, mutta nimenomaan ne pienilevikkisimmät lehdet tarvitsevat harkittua ja punnittua nostetta.

Oliko jollain jo tarjota geenihoitoa, joka eliminoisi unentarpeen?

Lopuksi nostan omaa häntääni. Männä vuonna julkaisin muutaman irtonovellin sekä ihan ehdan novellikokoelman, yhteensä yksitoista novellia. Niistä ehdokaskelpoisia (ensimmäistä kertaa julkaistuja) on kuusi.

  • Kirotun kirjan vartija (Kirotun kirjan vartija, Jalava)
  • Matoparkki (Spekulatiivinen Turku, Tutka & TSFS)
  • Sharan henkäys (Tähtiviima, Osuuskumma)
  • Steelen ruukki (Tähtiviima, Osuuskumma)
  • Purret (Tähtiviima, Osuuskumma)
  • Flipperikuumetta Coloradossa (Portti 3/2017)

Kuva: Arren Zherbin

Kuva: Arren Zherbin

Jos jokin niistä kosketti, riemastutti, kauhistutti tai herätti ylipäätään jonkinlaisen positiivisen tunnereaktion, harkitse ehdottavasi. Säväyttämättömiä ei pidä nostaa esiin, niiden sopii pyyhkiytyä mukaan historian vääjäämättömään virtaan ja painua pinnan alle.

Kiinnostuneet voivat ryhtyä myös varsinaiseen raatiin, ja ilmoitus tästä pitää tehdä 13.3. mennessä. Yhteystiedot löytyvät Atoroxin nettisivuilta. Minä en siihen naruun enää lankea, kun tuli hoidettua Atorox-vastaavan pestiä jokusen vuoden viime vuosituhannen puolella.

Niin että lukekaa niitä novelleja.

Shimon Finncon-ohjelma

Finncon tulee, enkä ole valmis. Pitää kirjoittaa yksi esitelmä ja lukea muutama tuhat sivua kirjoja. Lauantaiksi pitää hankkia eväät, muuten jää syöminen väliin. Olen meinaan aika monessa ohjelmassa mukana, ja jossain välissä kirjakirppiskin pitää kammata läpi.

Jos ei alla olevasta muutoin selviä, noilla kalenteripäivillä minulta ilmestyy uusi novellikokoelmani Tähtiviima. Asia kyllä saatetaan mainita sivulauseissa pari kertaa. Teitä on varoitettu.

Faneja ja muita kiinnostuneita ajatellen, saanko esitellä:

Shimon Suuri Finncon-ohjelma!

PERJANTAI 1.7.

Jalat pöydälle, ei con-nakin con-nakkia. Saatan aloittaa päivän Vammalasta ja könytä läpi Vanhojen kirjojen päivien tarjonnan ennen kuin suuntaan Tampesteriin. Siellä ainoa olennainen ohjelma tapahtuukin virallisen con-päivän jälkeen.

Klo 18.30-02 / Tähtiviiman julkkarit / Vihtorin kirjasto, Satakunnankatu 13

Meillä on oikea julkkarikvartetti (ja Facebookissa eventti samalla nimellä). Kohotellaan maljoja ja tuoppeja neljän uuden kirjan kunniaksi hotellin ravintolassa reilun kilometrin päässä Tampereen yliopistolta. Juhlinnan kohteita voi ostaa omakseen paikan päällä.

  • Shimo Suntila: Tähtiviima (Osuuskumma)
  • Eero Korpinen: Patli Dunin yö (Kuoriaiskirjat)
  • Shimo Suntila (toim.): Teräskoura ja muita sivuja Stepanin koodeksista (Kuoriaiskirjat)
  • Tuomas Saloranta: Musta tähti ja muita tarinoita tulevaisuudesta (Kuoriaiskirjat)

Siis kirjoja. Kukapa nyt roskakirjailijaa haluaisi nurkkiinsa pyörimään. Sellainen syö paljon. Eikä edes mennä siihen, miten täytetty roskakirjailija tai roskakirjailijantalja lisäisi kulttuurikodin katu-uskottavuutta juuri nimeksikään.

LAUANTAI 2.7.

Klo 10-11 / Esikoiskirjailijapaneeli / Luentosali D10b

Pääsen jututtamaan neljää esikoiskirjailijaa siitä, millainen oli tie kirjailijaksi, mitä se toi tullessaan, mitä se vei mennessään ja miltä tulevaisuus näyttää. Jos haluaa varustautua hyvin kuten minä, tässä lukulista:

  • Jaakko Markus Seppälä: Lemen (Like)
  • Dare Talvitie: Epäsoinnun periaatteet (Myllylahti)
  • Elina Pitkäkangas: Kuura (Myllylahti)
  • Liliana Lento: Dionnen tytöt (Tornikustannus)

Ohjelma tituleeraa minua esikoiskirjailija-emeritukseksi. En tiedä tarkoitetaanko sillä sitä, että ensimmäisen kirjani Sata kummaa kertomusta julkaisusta on jo huimat kaksi ja puoli vuotta vai sitä, että esikoiskirjailijuuteni loppuu toisen kirjani Tähtiviiman ilmestymiseen, mikä tapahtuu Finncon-ohjelman julkistamisen jälkeen mutta ennen varsinaista ohjelmaa, mutta kumpikin kelpaa. Ensimmäinen kerta kun olen emeritus missään.

Klo 11-12 / Julkistamistilaisuus: Naakkamestari ja Tähtiviima / Luentosali A05

Jos haluaa vaikuttaa fiksulta, kannattaa hakeutua fiksuun seuraan. Siksipä minä hoidin itseni ohjelmaan arvoisan kollegani J. S. Meresmaan kanssa. Häneltä kun on ilmestynyt Robustoksen pienoisromaanikilpailun voittanut kirja Naakkamestari, ja minä haastattelen häntä sen tiimoilta. Sitten vaihdamme osia ja J. S. jututtaa minua uudesta novellikokoelmastani Tähtiviimasta. Tähänkin ohjelmaan voi valmistautua, ainakin puoliksi:

  • J. S. Meresmaa: Naakkamestari (Robustos)
  • Shimo Suntila: Tähtiviima (Osuuskumma)

Tähtiviimasta saattaa olla e-kirja saatavilla jo etukäteen. Tarkkailkaa Osuuskumman Holvia.

Klo 12-13 / Koodeksin jäljillä / Luentosali A4

Kirjoitin Stepanin koodeksista jo artikkelin Kuolleen silmiin (1/15), joten miksi en pitäisi aiheesta samalla vaivalla luentoa? Lisäksi olen toimittanut kaksi kolmesta ilmestyneestä Koodeksi-antologiasta. Maamme johtava Koodeksi-asiantuntija siis! Tulkaapa kuulemaan, mistä koko Koodeksi-myyttoksessa on kysymys, mistä se sai alkunsa ja miten siihen pääsee mukaan.

Klo 13-14 / Haastattelussa JP Ahonen / Luentosali D10b

JP Ahonen on kuuluisa jo vuosien takaa Puskaradiosta ja Villimmästä Pohjolasta, mutta massiivinen läpimurto tapahtui mahtavalla Perkeros-sarjakuvaromaanilla, jossa black metal, fantasia ja kauhu sulautuvat kauniisti yhteen. Merkittävä kirja, merkittävä mies, ja häntä haastattelee, no, minä tietenkin. Lukulista:

  • JP Ahonen & KP Alare: Perkeros

Klo 14-15 / VAPAATA

Tai no, TSFS ja Tutka viettävät kolmen kirjan julkkareita, ja yksi niistä koskee minua. Ja samaan aikaan Anne Leinosella on kunniavieraspuhe, ja Anne lie yksi merkittävimpiä vaikutteita urallani. Pitänee pistää probleema puoliksi ja osallistua ensin julkkareihin, joista sitten singahdan Annea kuulemaan.

Klo 15-16 / Tähtifantasiavarjoraati / Luentosali A4

Jaossa on Tähtifantasiapalkinto, mutta jännityksen maksimoimiseksi voittajasta tietämättömät panelistit keskustelevat ehdokkaista salaisuuden tuntevan puheenjohtajan alaisuudessa. Voittaako väärä kirja jälleen? Tule, kuule ja ihmety! Kanssapanelistejani ovat Sini Neuvonen ja Marko Kivelä, puhetta johtaa maanmainio seuramies Aleksi Kuutio. Lukulista on ehdokaslista:

  • Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa (Tammi, suom. Raisa Porrasmaa)
  • Siri Pettersen: Odininlapsi (Jalava, suom. Eeva-Liisa Nyqvist)
  • Patrick Rothfuss: Viisaan miehen pelko (Kirjava, suom. Satu Hlinovsky)
  • Markku Sadelehto (toim.): Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia (Jalava, suom. Matti Rosvall)
  • Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, suom. Jaana Kapari-Jatta)

Luettavaa on luvalla sanoa suorastaan demoninen määrä sivuja. No sleep ’till Finncon.

Klo 16-17 / VAPAATA

Paitsi Atoroxia pitänee mennä seuraamaan. Itse en ole ehdolla, mutta moni kollega on.

Klo 17-18 / VAPAATA

Lienenkö enää hengissäkään tässä vaiheessa tapahtumaa? Naamiaisten aikaan voisi olla hyvä hetki kurkata, millaiseen kuntoon heinäsirkkaparvea muistuttava bibliofiililauma on kirjakirppiksen jättänyt.

SUNNUNTAI 3.7.

Klo 16-17 / Fantastinen matkaopas / Luentosali A1

Jonkinmoista suosiota kerännyt Matkaopas-sarja jatkuu. Saamme jälleen vieraita toisista todellisuuksista ja pääsemme kuulemaan, millaista näihin maailmoihin olisi päästä matkalle. Oppaanne pyrkii kaivamaan esiin ne sanoinkuvaamattomat vaarat, jotka turisteja vääjäämättä väijyvät, niin että osaatte ottaa oikeanlaisen matkavakuutuksen. Lavalla matkalaisia hoopottavia koijareita ja heitä jututtamassa hämäräperäinen mursunnahkatakkinen mies. Ja kaukonäköisille lukulista:

  • Anni Nupponen: Kauheat lapset (Osuuskumma)
  • Helena Waris: Vuori (Otava)
  • Petri Hiltunen: Kuninkaan lapset, Kuolleen jumalan palvelija, Koston merkki (Jalava) ja Taivaan suuri susi (Arktinen banaani)

Jos joku onnistuu saamaan käsiinsä tuon viimeisen Praedor-albumin, lainatkaahan se kiiruusti paneelin vetäjällekin. Alppari meinaan ilmestyy vasta syksyllä.

Summa summarum

Kuusi ohjelmaa! Joku voisi kysyä miksi. Mutta hän ei sitten tuntisi minua kovin hyvin. Miksi tehdä jotain kohtuudella, jos massiivinen ylilyönti on mahdollisuus. Finnconiin 2003 toimitin seitsemän eri julkaisua, ihan vain saadakseni viimeisen kanteen The Seventh Zine. Ei höyrypäälle löytyisi sunnuntailta vielä jotain ohjelmanakkia? Mutta mieluummin semmoinen, jota varten ei tarvitsisi lukea hyllymetriä kirjallisuutta.

Jouluksi kotiin

Jouluksi kotiinJouluksi kotiin
Eero Korpinen
Kuoriaiskirjat, 2014
ISBN: 978-952-7021-50-7

Herra Leeds pyörittää paperitehdasta Kanadan kylmyydessä, ja kylmä on hänen sydämensäkin. Tehtaan edellinen johtaja lupaili palkankorotuksia, mutta joutui jäämään yllättäen syrjään, eikä Leeds koe olevansa vastuussa edellisen omistajan puheista. Hänen täytyy ajatella tehtaan tulevaisuutta, varautua odottamattomiin investointeihin. Ehkä hänellä onkin kylmä pää.

Se joutuu koetukselle, kun Leeds on palaamassa helikopterilla kotiinsa joulunviettoon. Sää on paha, eikä lentäjä Hawkstonen kokemuskaan auta, kun myrsky riepottaa. Matka katkeaa Yukonin paikkeilla, ja kopteri putoaa keskelle erämaata. Hawkstone teloo koipensa ja Leeds joutuu jonkinlaiseen shokkiin, mutta tilanne ei ole täysin katastrofaalinen. Miehet saavat hätäkutsun lähetettyä, ja lähistöllä on kauan sitten autioitunut kylä. Siellä on hyvä vartoa pelastajia.

Vaan myrsky ei laannu, se ulvoo päiväkausia. Huonekaluja polttamalla saa kyllä lämpöä, ja lumi sulaa vedeksi, mutta ruoka, sitä ei ole. Hawkstonen kunto heikkenee haava tulehtuessa, joten kaikki jää Leedsin harteille. Leedsin, joka on alkanut hallusinoida. Hän on vakuuttunut siitä, että jokin vainoaa heitä, häntä, ja nälkä vaivaa yhä pahemmin. Hiljaisuudessa ääni kuiskaa, että ruokaa on. On, jos sen vain rohkenee ottaa.

Eero Korpinen on luonut pirullisen hyytävän tunnelman, jonka keskellä tavanomainen henkiinjäämistaistelu koko ajan uhkaa saada makaabereja piirteitä. Jouluksi kotiin on täynnä klaustrofobista, hiipivää kauhua, joka kiertyy niin Leedsin kuin lukijankin ympärille. Eikä sen lähteestä voi olla varma. Tapahtuuko kaikki vain Leedsin järkkyneessä mielessä, vai vainoaako hylättyä kylää jokin erämaiden pahantahtoinen henki, joka tulee ulvovan tuulen mukana ja ajaa epätoivoiset miehet epätoivoisiin tekoihin?

Eero Korpinen on uraansa aloitteleva kirjailija Satakunnan saloilta, ja Jouluksi kotiin on hänen esikoisteoksensa. Vajaa satasivuinen pienoisromaani ei kuitenkaan kärsi pituuden puutteesta, vaan pikemmin täyttää käytettävissä olevan tilan vahvasti. Sen ja mieheltä julkaistujen novellien perusteella jään odottamaan innolla tulevia teoksia.

Mahtavat Ammoiset ja muita karmaisevia kertomuksia

Mahtavat AmmoisetMahtavat Ammoiset ja muita karmaisevia kertomuksia
Tuomas Saloranta
Kuoriaiskirjat, 2014
ISBN: 978-952-7021-41-5

Tuomas Saloranta on julkaissut novelleja useamman vuoden ajan, ja varsin kiivaaseen tahtiin. Viidenkymmenen raja on jo mennyt rikki. Lisäksi hän on ajoittain käyttänyt salanimiä, joista Johannes Sohlman ja Stig-Peter Lund ovat tunnettuja, milloin on on ollut tarpeen saada samaan antologiaan kaksi tekstiä. Viime aikoina Saloranta on keskittynyt enemmän pienoisromaanien tuottamiseen jättäen lyhyemmän proosan muiden savotaksi, mutta novellifaneilla ei ole syytä epätoivoon. Salorannan kauhuklassikot on vihdoin koottu yksiin kansiin.

Kokoelmassa Mahtavat Ammoiset ja muita karmaisevia kertomuksia on kymmenen novellia, joista jokainen on julkaistu aiemmin jossain muualla. Tämä tuskin on lukijoita ajatellen mikään ongelma, sillä osa tarinoista on ilmestynyt vain verkossa, osa kirjoista on loppu kustantajiltakin, ja kaiken kaikkiaan mikään julkaisu ei voi pröystäillä kovin isolla painoksella. Harvalta löytyy kaikki näitä novelleja sisältävät antologiat, eikä tilannetta ole enää helppo paikata.

Kokoelman teemana on kauhu, joka on yksi Salorannan leipälajeista, ja aihepiirit vilistävät zombeista Lovecraftiin. Laatu on hyvinkin korkealla, mistä todistaa Salorannan toistuvat sijoitukset Atorox-listalla, kun esiin nostetaan vuoden parhaat genrenovellit. Varsinaisia harhalyöntejä ei ole, vaikka jotkin tarinat nousevat muiden yläpuolelle.

Nimikkonovelli Mahtavat Ammoiset julkaistiin Boris Hurtan kanssa syntyneessä yhteisteoksessa Ne Ammoiset. Tarina noudattelee hyvin S. Albert Kivisen viitoittamaa tietä sijoittaa cthulhumaisia tarinoita Suomeen, ja nivoa ne saumattomasti historiaan. Mahtavissa Ammoisissa löydetään kotimaisen tekijän lovecraftiaaninen kirja, joka on peräisin jo ajalta ennen Lovecraftin kuolemaa, ja näiden kahden miehen yhteisestä historiasta paljastetaan kiintoisia seikkoja. Avainsanoja ovat antikvaarinen mysteeri ja renttutaiteilijat ihmiskunnan vartijoina.

Jo URS-liikkeen alusta asti oli selvää, että Saloranta on sen kärkikirjoittajia. Valkoisessa antologiassa, liikkeen ensimmäisessä kokoelmassa, ilmestynyt Pyörätuolimummo on aidosti pelottava tarina, johon kaupunkikasvattien on helppo sukeltaa, sillä tapahtumapaikkana on pimeät, loputtomat kellarikäytävät, joita hallitsee tunkkainen ilma ja kaukaa kuluva, hitaasti lähestyvä pyörätuolin kitinä. Urbaania kauhua parhaimmillaan.

Äidin talossa on tavallista kiinnostavampi zombiekuvaus, sillä päähenkilö koittaa vain sinnitellä ja selviytyä, jatkaa elämäänsä siinä määrin kuin se on mahdollista lähes koko muun ympäröivän ihmisjoukon muututtua väkivaltaisiksi raivohulluiksi. Homman pointtina ei ole sankarillinen, loputon pakomatka tai rohkeutta uhkuvat turpakäräjät konetuliasein, vaan yhden naisen halu pitää vanhasta äidistään huolta.

Mahtavat Ammoiset ja muita karmaisevia kertomuksia on monipuolinen kauhukokoelma asiansa osaavalta kirjailijalta. Väitän vakavissani ja naama näkkärillä, että kun 2030-luvulla listataan vuosituhannen merkittäviä kotimaisia kauhukirjailijoita, Tuomas Saloranta mainitaan aina.

Rajat ja muita kauheita tarinoita

RajatRajat ja muita kauheita tarinoita
Samuli Antila
Kuoriaiskirjat, 2014
ISBN: 978-952-7021-26-2

Samuli Antila on epäilemättä tuttu nimi jokaiselle, joka seuraa suomalaista spefinovelistiikkaa, sillä hänen kynänjälkeensä on törmännyt väkisinkin niin alan lehtien sivuilla kuin lukuisissa antologioissa. Romaanipuolella Antilalta on julkaistu paleofiktiota edustava Kirveenkantajat (Osuuskumma, 2013).

Novelliensa kanssa Antila liikkuu tiuhaan nimenomaan kauhun alueella, joten on varsin luontevaa, että hänen kokoelmansa Rajat ja muita kauheita tarinoita sisältää juurikin hiuksia nostattavaa materiaalia. Mukaan on otettu seitsemän novellia, joista yksi on aiemmin julkaisematon.

Tarinoiden aiheet vaihtelevat varsin laajalti. On voodoo-menoja Kanarialla, talvista sotaa Suomen metsissä, omakotitalon rakentamista. Ja kaikkialla vaanii jokin tuntematon, käsittämätön, joka tekee tutustakin turvatonta.

Perustaso kulkee linjalla laadukas-loistava, sillä kirjailijana Antila tietää, mitä tekee. Kaksi tekstiä nostan esiin ja toiselle annan risun, toiselle ruusun.

Novelli Viheltäjä, joka on julkaistu alun perin URS:n Valkoisessa antologiassa kolmisen vuotta sitten, tuntui jo sen aikoinaan lukiessani liikkuvan kyllä oikeilla vesillä, mutta jäävän tyngäksi. Sama fiilis jäi edelleen. Vanha huuhaa-viisaus sanoo, että aina voi tiivistää, mutta joskus lyhyt ilmaus viedään turhan pitkälle. Tämä novelli olisi kaivannut enemmän taustaa ja välivaiheen tai pari saavuttaakseen potentiaalinsa. Jo pelkkä idea ulottuvuuksien seinien läpi kulkevasta kauhusta, josta varoittaa vain vaimea vihellys, kutkuttaa mukavasti, mutta päähenkilön ei anneta velloa kasvavassa paniikissaan.

Erityisen hatunnoston ansaitsee puolestaan kokoelman viimeinen novelli Tapulinrakentaja, joka saattaa olla paras Stepanin koodeksista kirjoitettu tarina. Siinä Antilan taito tuoda ahdistus, kauhu, pelko ja kuolema lukijaan kiinni ilmenee särmimmillään.

Olen täysin valmis nimeämään Samuli Antilan yhdeksi Suomen kauhukentän tämän hetken kärkinimistä. Todisteeksi riittäköön Rajat ja muita kauheita tarinoita.

Kuulen laulun kaukaisen

Kuulen laulun kaukaisen
Anne Leinonen ja Petri Laine
Kuoriaiskirjat, 2014
ISBN: 978-952-7021-29-3

Sekä Petri Laine että Anne Leinonen ovat pitkän linjan ja kovan tason scifikirjailijoita. On siis syytä olettaa, että heidän yhteistyöstään syntyvät novellit peittoavat keskinkertaisuudet mennen tullen. Ja niin ne peittoavatkin.

Kuoriaiskirjoilta ilmestyneeseen kokoelmaan Kuulen laulun kaukaisen on kerätty heidän kuudesta novellistaan viisi. Ne ilmestyivät kymmenvuotiskauden aikana (2001-2011) Spinin ja Portin sivuilla, ja kolme niistä kipusi aikanaan Atorox-äänestyksessä kymmenen parhaan joukkoon.

Kahden kertojaäänen toimiva yhdistäminen on vaativa taitotemppu. Näiden novellien kanssa tempun voi katsoa onnistuneen, sillä vaikka olen kummaltakin kirjailijalta lukenut lähes koko novellituotannon, en pysty mitenkään arvailemaan, kumpi on minkäkin pätkän kirjoittanut. Myöskään kohdat, joissa kirjoittaja kenties on vaihtunut, eivät erotu. Kerronta soljuu sujuvana halki koko tarinan, halki kaikkien tarinoiden.

Novelleista neljä ovat silkkaa scifiä, yksi toimii fantasian keinoin. Tosin ei tämä viimeksi mainittukaan mikään haltiajuttu ole. Novelli Ässä kertoo Suomen ilmasodista Neuvostoliittoa vastaan. Kaksi lentäjää kulkee talvisodasta jatkosotaan, ja toista heistä tuntuu seuraavan satumainen onni, sillä hän selviää sellaisista rytinöistä, joissa moni muu kokenutkin pilotti heittäisi henkensä. Tarinaa lukiessa voi maistaa pakkasen suussaan ja tuntea lentokonemoottorin tärinän luissaan, kun hyökkäyshälytys lähettää lentueen talviselle taivaalle, ja aistia odottavan jännityksen, kun viholliskoneet syöksyvät kimppuun konekiväärit nakuttaen. On kuin korkeakirjallista Korkeajännitystä lukisi.

Kahdessa novellissa seikkaillaan vierailla planeetoilla. Maailmoista ja muukalaisista saa juuri sen verran otetta, että outouden tuntu nousee esiin vahvana. Kahdessa muussa tapahtumien keskiössä on tuttu Maa-planeetta. Tavallaan. Novellissa Tänään kosketin maailmaa avaruusaseman miehistö joutuu todistamaan meteoriitin iskua Siperiaan, mutta ongelmat eivät pääty siihen, vaan vasta alkavat. Ovatko he ihmiskunnan viimeinen toivo? Vai kenties sen viimeinen jäänne? Kuvat eivät valehtele taas kertoo puoluetta palvelevasta toimistotyöläisestä, joka saa tuta, mitä se tarkoittaa kun puolue haluaa hävittää viimeisetkin todisteet epämieluisen henkilön olemassaolosta. Tämä novelli kutittelee samoja nystyröitä kuin Philip K. Dickin huimat aivoja jörnivät visiot.

Vaikka kaikki kokoelman novellit on julkaistu aiemmin, tämänkaltaiset teokset puolustavat paikkaansa kotimaisella kirjakentällä. Sf-lehtien sivuilla ilmestyy todella korkeatasoisia novelleja, jotka kuitenkin painuvat unholaan uusien lehtien kerrostuessa vanhojen päälle. Kirjamuodossa näille tarinoille annetaan uusi elämä ja mahdollisuus kohdata mm. kirjastojen kautta aina vain uusia lukijoita.

Novellikokoelma julkaistaan virallisesti 14.6.2014 Helsingissä Radisson Blue Plaza Hotelissa (Mikonkatu 23, rautatieaseman vieressä) klo 18. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita paikalle tapaamaan kirjailijoita ja juhlistamaan kahta uutuutta (toinen on Samuli Antilan novellikokoelma Rajat ja muita kauheita tarinoita).

(Arvostelu julkaistaan myös Kirjavinkeissä.)

Hopea-arkun metsästäjät

Hopea-arkun metsästäjät
Tuomas Saloranta
Kuoriaiskirjat, 2014
ISBN: 978-952-7021-19-4

Retuperän Aapo ja Taavetti Rummukainen ovat kaksi koijaria, jotka tavoittelevat rikkauksia kalevalaisissa maisemissa. Hurlannin kuningaskunta on päättänyt varautua sotaan ja linnoittaa itäisten metsämaidensa ulkorajan. Idän karhu kun oikoo tassujaan, eikä Pohjan Akan valtakuntakaan seisoskele toimettomana. Pelimiehinä Aapo ja Taavetti iskevät silmänsä yhden linnoitustöistä vastaavan varuskunnan palkkarahat sisältävään hopea-arkkuun. Kun arkku sitten katoaa, lähtee epämääräinen joukko noutamaan sitä takaisin.

Etunenässä joukkoon paukkaavat Aapo ja Taavetti. Retkuetta johtaa nuori upseeri Anders Kippelström, joka on arveluttavien elintapojensa vuoksi saanut siirron käymättömille korpimaille. Mukaan lähtevät myös hermoheikko Oravainen jäljittäjäksi ja mustan tornin apupappi isä Jeremias, joka hänkin on parempi vaihtoehto kuin varuskunnan umpitunnelissa heiluva pääpappi Rupert. Aika vähin eväin sitä lähdetään loitsimiseen pystyviä varkaita vastaan, mutta likaisella tusinalla oli muuta menoa.

Kerronta lainaa menevyyttä Suomi-filmeiltä, etenkin rillumarei-perinteestä.
Tarinan metsäiset maisemat ovat jokaiselle lukijalle tuttuja, ja maailmakin melkein. Länsivalloittajan mukana tullut uskonto käyttää ristin sijaan symbolina mustaa tornia ja Hurlannin akatemioissa opetetaan muun taikuuden ohella runonlaulantaa. Tuntuukin siis luontevalta, kun metsässä alkaa vilistää Pohjolan nahanvaihtajia, jotka voivat muuttua ihmisestä vaikkapa karhuksi silmänräpäyksessä.

Tarinointi sujuu Tuomas Salorannalta totutulla, varmalla otteella. Pokkari on paksumpi kuin miehen aiemmat työt eivätkä lisäsivut hukkaan mene, mutta hahmoissa ei ole samanlaista räväkkyyttä kuin Diplomaattisen selkkauksen (TV 3/13) Zargynissa. Kirjailija ei heitä pääkaartia todelliseen vaaraan, vaikka vaaranpaikkoja riittääkin. Ehkä se kuuluu tällaiseen rillumafantasiaan, mutta jännitteet eivät aina nousseet niille tasoille, joihin Saloranta pystyy.

Hopea-arkun metsästäjät on helppolukuinen ja hauska tarina, ja roheasti reilun kympin hintansa arvoinen. Mutta vain, jos sen hankkii kustantajan Finncon-pöydästä tai vaikkapa Aavetaajuuden nettikaupasta. Suurissa kivijalkamyymälöissä tästäkin pokkarista riistetään liki kolme kymppiä.

(Arvostelu on ilmestynyt Tähtivaeltajassa 1/2014)

Juuri sellainen yö

(Arvostelu on julkaistu Tähtivaeltajassa 3/2013)

Juuri sellainen yö
Tuomas Saloranta
Kuoriaiskirjat, 2013
ISBN: 978-952-7021-03-3

Menneisyys ei katoa, vaikka ehkä unohtuisikin. Markus Rantala on lähdössä tapaamaan paria nuoruuden ajan kaveriaan vanhoille kotikulmille, mutta ryyppyviikonlopun sijaan häntä odottaa rankemmat jutut. On tulossa juuri sellainen yö, jolloin metsässä tapahtuu pelottavia asioita. Tapahtui niitä joskus aikoinaankin, vaikka Markus on tehnyt parhaansa unohtaakseen. Silloin ne vain jäivät kesken, ja nyt metsään suunnataan uudestaan, jotta asiat saataisiin hoidettua loppuun.

Tuomas Salorannan metsä on mystinen, pimeä ja vaarallinen paikka. Toisin kuin Luke Skywalker Dagobahissa mies ei vain kohtaa pelkojaan, vaan pelot kohtaavat miehen. Ja niillä on terävät hampaat. Varsin pian määrätietoisena seikkailuna alkanut retki muuttuu eloonjäämistaisteluksi.

Saloranta on kirjoittanut tästä tarinasta lukuisia versioita ja yli kymmenen vuoden ajan. Hitaasti se on hioutunut nykyiseen muotoonsa miehen omien kirjailijan kykyjen myötä. Tuloksena on kauhuseikkailu, joka ei ole kepeä eikä letkeä, muttei myöskään erityisen mieleensyöpyvä. Silti odotan mahdollista jatkotarinaa malttamattomana, sillä viihteenä Juuri sellainen yö potki juuri oikealla tavalla.

Diplomaattinen selkkaus

(Arvostelu on julkaistu Tähtivaeltajassa 3/2013)

Diplomaattinen selkkaus
Tuomas Saloranta
Kuoriaiskirjat, 2013
ISBN: 978-952-7021-06-4

Zargyn Tronnik on gremadonilainen soturi henkeen ja vereen. Nimenomaan vereen. Minne ikinä mennäänkään, aina pitää olla valmis vähintäänkin tappelemaan, ja tiukempia paikkoja varten mukana kulkee olalta laukaistava ydinohjus. Näin ollen hän on jokseenkin poissa elementistään joutuessaan Dronillaan diplomaattisiin tehtäviin. Draenilaisille kaikenlainen väkivalta on kauhistus, ikävä merkintä heidän omassa historiassaan, eikä sotaa ole käyty sukupolviin. Juuri siitä on kysymys. Zargynin on vakuutettava Dronillan kansa siitä, että sotaan on syytä valmistautua. X’yrin imperiumi on tulossa tuhoten maailman toisensa jälkeen ja he ovat vielä pahempia kuin gremadonilaiset konsanaan.

Diplomaattinen selkkaus on kepeä, avaruusoopperamainen pulp-iloittelu, jossa kahta varsin erilaista kulttuuria sovitellaan yhteen hykerryttävin menoin, eikä suhde sotaan ole ainoa merkittävä ero. Draenilaiset ottavat ilon sieltä mistä saavat ja harrastavat lemmenpuuhia varsin vapaamielisesti sukupuoliin tai lukumääriin katsomatta. Gremadonilaiset eivät puolestaan siedä minkään sortin hintustelua, joskin heillä taas on rituaalinomaiset poskisuudelmat, toverilliset läimäyttelyt sekä perseenpuristelut, ja öisin teltoissa toverisuhteita syvennetään vieläkin rajummin. Tarinan edetessä Zargyn ja hänen draenilainen vastinkappaleensa Filina ajavat toisiaan ulos toistensa mukavuusalueilta, sillä vain sieltä voi löytyä yhteisymmärrys ja liittolaisuus, joita ilman mikään ei pysäytä X’yrin voittokulkua.

Tuomas Salorannan ote on hyvin humoristinen, mutta siltikään tarina ei sorru täydelliseksi farssiksi. Vakavalla naamalla tätä ei kuitenkaan kannata lukea, koska sitä ei sellaisella ole kirjoitettu. Nyt pokkarimittaiseksi laajentunut Diplomaattinen selkkaus julkaistiin alun perin novellina Osuuskumman ensimmäisessä antologiassa Kumman rakas, mutta laajentuessaan tarina on kypsynyt eikä päähenkilökään ole enää niin yksioikoinen.

Diplomaattinen selkkaus on letkeää menoa ja viihdyttävä haukkapala. Tämä jos mikä on vanhojen avaruusseikkailujen henkinen perillinen.