Avainsana-arkisto: Alastair Reynolds

Muistoissa sininen Maa

Muistoissa_sininen_MaaMuistoissa sininen Maa (Blue Remembered Earth)
Alastair Reynolds
Suomennos Hannu Tervaharju
Like, 2012
ISBN: 978-952-01-0782-6

Akinyan suku on jo vuosikymmenet operoinut ympäri aurinkokuntaa aina Merkuriuksesta Kuiperin vyöhykkeelle. Automatisoidut asteroidilouhimot suoltavat arvokkaita resursseja sisäplaneettojen käyttöön jatkuvana virtana. Kun suvun matriarkka Eunice yllättäen kuolee vain 130-vuotiaana, perheen kapinallinen aines päätyy napit vastakkain liikemiesmäisten serkkujensa kanssa.

Geoffrey Akinya on onnellinen tutkiessaan elefantteja, joiden aistimaailmasta hän haluaisi saada selvyyttä. Työ kuitenkin keskeytyy, kun serkut Hector ja Lucas tarjoavat lisämäärärahoja pientä palvelusta vastaan. Kuun pankista on paljastunut isoäidin salainen tallelokero, ja sen sisältö pitäisi selvittää. Serkut eivät voi lähteä, mutta Geoffrey voi. Tästä alkaa koko aurinkokunnan kattava, monitahoinen retki, jonka aikana setvitään edesmenneen mummon salaisuuksien verkkoa.

Romaanin tulevaisuudessa punotaan edelleen poliittisia juonia, mutta väkivalta on kitketty olemattomiin. Tästä on kiittäminen Mekanismia, maailman kattavaa valvontakoneistoa, jolta ei hevin pääse pakoon. Katvealueitakin on, esimerkiksi Kuussa Valvomattomalla vyöhykkeellä. Siellä asustaa Geoffreyn sisar Sunday, joka tempautuu mukaan sukuhistorian pyörteisiin.

Sundayn kautta tutustumme Marsiin, jossa valtava robottien taistelutanner simuloi evoluutiota pikakelauksella. Geoffreyn matkassa lukija kuljetetaan puolestaan valtamerten pinnan alle, missä ihmiskunta sopeuttaa itseään elementtiin, joka kattaa 71 prosenttia planeetan pinnasta.

Alastair Reynolds tapaa kirjoitella tiiliskiviä, ja kuusisataasivuinen Muistoissa sininen Maa on juuri sellainen. Onneksi mukaan on löytynyt ihailtava määrä scifistisiä visioita, joissa piisaa ihmeen tuntua. Lisäksi romaanin päähenkilöt tuntuvat eläviltä. Harmillisesti sama syvyys ei yllä sivuhahmoihin, jotka pahimmillaan noudattavat vain yhtä juonen vaatimaa motiivia.

Tarina on pitkälti Eunice Akinyan rakentaman mysteerin selvittämistä. Kaikki löydetyt osaset ovat merkittäviä, mutta niiden tarpeellisuudesta en ole vakuuttunut. Suuhun jää kikkailun maku, joskin kyseistä kikkailua on varsin viihdyttävä seurata. Esimerkiksi ilman Mars-jaksoa juoni olisi toki ratkennut, mutta itse kirja olisi ollut paljon köyhempi.

En ole koskaan ollut kummoinen Reynolds-fani, ja hänen Jäänpuskijat-romaaniaan muistelen jopa inhonneeni. Muistoissa sininen Maa palautti kuitenkin uskoni hänen kykyihinsä. Niinpä buukkaan suosiolla lukukalenteriini Reynolds-aikaa tuleviksi vuosiksi.

(Arvostelu on julkaistu Tähtivaeltajassa 1/2013)

Advertisement

Alshain

Alshain
J. Pekka Mäkelä
Like, 2006
ISBN: 952-471-709-3

Kaukana tulevaisuudessa ihmiskunta on levittäytynyt toisille tähdille. Matkaa tehdään relativistisilla nopeuksilla, joten avaruusalus matkaa Maasta Alshainiin joko kaksi vuotta tai viisikymmentä, riippuen siitä, istuuko planeetalla vai aluksen kyydissä.

Alshainiin saapuu maastamuuttaja, mies, joka on hyvin konkreettisesti jättänyt kaiken aiemman taakseen. Uudessa kodissaan häntä odottaa pieni huone asuntolassa, virka musiikinopettajana sekä enemmän salaisuuksia kuin edes Elijah Baley ehtisi selvittää. Hän ei kuitenkaan saa kertoa koko tarinaa, sillä näkökulma vaihtuu kaikkiaan viiden henkilön kesken. Heidän kohtalonsa kietoutuvat toisiinsa samalla kun tapahtuu asioita, joihin heilläkään ei ole osaa eikä arpaa. ja juuri niissä piilee kaikki tärkeä, sillä kuten kirjassakin pariin otteeseen mainitaan, Alshainissa asiat tapahtuvat siellä, minne kukaan ei katso.

Kapinaa, vallankumouksia. Terrorismia, murhia. Rakkautta ja meribiologiaa. Sellaisten paineessa suuret sankarit loistavat perinteisesti kirkkaimmin. Paitsi ehkä meribiologian. Mutta Alshainissa ei ole suuria sankareita. On vain ihmisiä, jotka etsivät merkitystä elämälleen ja ehkä hieman hellyyttä siinä samalla.

Olen pikkupojasta saakka rakastanut huimia visioita, huikeita keksintöjä ja suuria galaktisia juttuja. Jos hahmot on sijoitettu vain palvelemaan tarinaa, ne jäävät helposti unholaan. Sen ehkä muistaa, saiko pääpari toisensa lopussa. Alshainissa kokoluokka on paljon galaktista pienempi ja siksi siinä mahtuu kertomaan henkilökohtaisempia tarinoita. Minua suoraan sanoen jäi vaivaamaan jälkikäteen useampikin ihmiskohtalo. Haluaisin lukea kirjalle jatko-osan ihan vain nähdäkseni, mitä heille kaikille tapahtui.

Suuret asiat tapahtuvat kameran ulkopuolella, teknovimpaimilla ei revitellä, mutta visiota Alshainissa riittää vaikka Reynoldsin lainailla. Tarkemmin ajatellen, Reynolds voisi ennemmin ottaa oppia Mäkelän perusinhimillisistä hahmoista, joiden kohtaloista alkaa aidosti välittämään. Mutta niin, visio. Sen kanssa liikutaan sellaisissa sfääreissä, että on pienimuotoinen rikos, ettei tätä ole jo käännetty angloamerikkalaiseen kulutukseen.

Mäkelän rakkaus musiikkiin käy hyvin ilmi siitä asiantuntemuksesta, joilla musiikin tekoa ja oppimista kirjassa esitellään. Itse en ymmärrä musiikista sen enempää kuin että cd-soittimessa painetaan play-nappulaa, mutta silti musiikilliset kohdat eivät jättäneet kylmäksi. Musiikista kiinnostuneet voivat muuten käydä Mäkelän kotisivuilla kuuntelemassa kirjan soundtrackia. http://www.yrttimaa.net/alshain.html

Myönnän, että minulta taitaa olla lukematta kymmenen viime vuoden ajalta varmaan leijonanosa suomalaisten tuottamasta scifistä, mutta joka tapauksessa Alshain tarjosi parhaimmat sense of wonderit sitten Hannu Rajaniemen Kvanttivarkaan.

(J. Pekka Mäkelä on kunniavieraana scifitapahtumassa Turconen, 22.9. Turussa, sekä vuoden 2013 Finnconissa.)