Avainsana-arkisto: URS

Tiamatin värit

Tiamatin värit
Jussi Katajala, Petri Laine, Seppo Kallio, Erik Vermeulen (toim.), Tuomas Saloranta, Markus Koskimies, Samuli Antila, Jaakko Ensio, Tero Niemi & Anne Salminen, Markus Harju
Toimittanut Tuomas Saloranta
Suomen tieteiskirjoittajat ry., 2012
ISBN: 978-952-67765-0-7

(Tämä arvostelu on tehty ennakkokappaleen perusteella. Kirja julkaistaan Finnconissa 20.7.)

URS ei lepää. Alan jo epäillä, nukkuuko se edes koskaan. Jälleen on uusi antologia, Tiamatin värit, nähnyt päivänvalon, tällä kertaa teemanaan avaruus. Space is the place, kuten kolmannella kotimaisella sanotaan. Nimenomaan avaruus oli se portti, jota kautta harhauduin scifin ja muun spekulatiivisen syövereihin. Palaan siis juurilleni.

Kokoelmassa on kymmenen novellia, jotka sijoittuvat vieraille planeetoille tai niiden väliin jäävään tyhjyyteen. Novellien joukossa on kultaakin, mutta kaikki eivät yllä huipputasolle. Toisaalta missäpä usean kirjoittajan antologiassa kaikki tekstit olisivat subjektiivisen mielipiteen mukaan kaikki yhtä hyviä?

Avaus on vahva. Jussi Katajala on veteraanikirjoittaja, jonka taso on jatkuvasti korkealla eikä ote lipsu Clothanin silmän kanssakaan. Automaattiluotaimen maankaltaistusprojekti ei mene ihan putkeen ja sen tuhoisia seurauksia tutkaillaan eri lajien näkökulmasta. Myös Petri Laineen Kaikkien aikojen Grand Prix on eheä ja viehättävä. 30-luvulla käydään hurja kilpa kansakuntien kesken siitä, kenen raketti ensiksi kiertää Kuun ja palaa maahan elävän pilotin kanssa. Mukana kisassa on muunmuassa Yhdysvallat, Natsi-Saksa ja Ruotsi. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua ja kerronta kulkee kuin Saturn V.

Seppo Kallio asettaa uskon ja tieteen vastatusten Crematoriumissa. Maailma on hyvin rakennettu varsin rajujen säävaihteluiden varaan ja henkilötkin toimivat, mutta itse konflikti tussahtaa paukahtamisen sijaan. Myös seuraavan novellin, Reikä Saturnuksen renkaissa, esittää kiinnostavan maailman ja parikin konfliktia, mutta hahmoista ei oteta irti läheskään kaikkea eivätkä eri osapuolten radikaalit vedot kiihdytä elementtejä törmäämään niin rajusti kuin toivoin. Kerronta singahtelee eri aikatasoissa ja eri henkilöiden välillä liikaa. Väliotsikoiden päivämäärät auttavat, mutta niiden plärääminen katkoo lukukokemusta pahasti. Kirjoittaja on päähenkilö Erik Vermeulen, siis nimimerkki.

Tuomas Saloranta osaa parhaimmillaan tykittää maukasta satiiria, mutta Palkkasoturin arkipäivää ei lukeudu parhaiden onnistumisten joukkoon. Hahmot ovat yksiulotteisia ja juoni suoraviivainen kuin Korkeajännityksessä. Kieli on hyvin seikkailullista, mutta tarinan jännite on matala eikä ihmeentuntuakaan synny, kun kaikki mahdollinen on hahmoille jo vanhaa kauraa. Toinen samoista oireista kärsivä tarina on nimimerkki Jaakko Ension Mikko Jarmo ja Phoboksen siirtokunnan tapaus. Tyyli ammentaa suoraan 40-luvun seikkailulukemistoista, mutta kieli on rasittavan pömpöösiä etenkin dialogin kohdalla. Ehkä se on uskollisuutta wanhan ajan meiningille, mutta minua se rassasi suunnattomasti. Ehken pitäisi 40-luvun seikkailuistakaan, mene ja tiedä. Myös hahmojen suomalaisuus tuntui istuvan huonosti maailmaan, jossa kaiken lisäksi tunnetaan Burroughsin Mars-kirjat ja niiden fiktiivinen tekniikka on toimivaa. Meta-tasot harvoin kutkuttavat minua. Toisaalta olen valmis myöntämään, että saatan pudota näiden kahden novellin tyylilajien ulkopuolelle tyystin.

Avaruusarkin rakentaminen ei ole yksinkertaista, kuten Markus Koskimies osoittaa tarinassa Sfinksin nenä. Novellin parasta antia ovat tekniset yksityiskohdat ja ajatusten kehittyminen kohti toteuttamiskelpoista suunnitelmaa, mutta juoni ei tykitä eivätkä hahmot paikkaa juonen puutteita. Tämä on sääli, koska kovan scifin elementit ovat jo paikoillaan vain odotellen tiukkaa tarinaa.

Samuli Antilan Kyytiläiset muistutti ehkä eniten Star Trek -jaksoa, jossa Enterprisella kaikki menee päin helvettiä eikä kenenkään henkiinjäännistä ole takeita. Jännite kulki loistavasti ja hahmoilla oli riittävästi lihaa luittensa päällä kuljettamaan tarina loppuun. Ihan kaikkea ei selitetä puhki, mistä hatunnosto. Ei tarvitsekaan. Dialogi sopii ihmisten suihin erinomaisesti ja kieli on muutenkin toimivaa. Samoja hyviä puolia löytyy myös Markus Harjun niminovellista Tiamatin värit. Tämän lisäksi maailmasta on tehty ehdottoman kiinnostava paikka, johon soisi mielellään sijoitettavan joko romaanin tai ainakin novellikokoelman. Alun suvantoa olisi voinut laajentaa antaen samalla hahmoille enemmän tilaa kehittyä.

Kirjan helmeksi nousee Tero Niemen ja Anne Salmisen vähän hankalahkosti nimetty Kirjallinen liite kannevakuuskorvaushakemukseen. Kyseessä on ensimmäinen Nimbus-novelli, jonka olen lukenut kahdeksaan vuoteen (kirjailijaparilta oli jotain Kultakuoriaisen ensimmäisessä numerossa, ehkä Nimbusta, mutta pitkien tekstien luku ruudulta käy silmien päälle) ja se muistutti välittömästi, miksi tätä nimenomaista universumia niin kovasti rakastan. Kerronta on taidokasta, kieli on huumaavaa, maailma pohjautuu tiukkoihin luonnonlakeihin, hahmot ovat syvän inhimillisiä ja jännite virittyy taustalla kuin itsekseen. Tällä kertaa Talamus ottaa työkeikan ja kuljettaa tilatun lastin kaksoistähtijärjestelmän laidoilta sen sisäosiin. Sitä varten vain täytyy rakentaa rahtikonteista ja ydinmoottorista uusi avaruusalus.

Tiamatin värit tuo kaivatun panoksen suomalaisen avaruusscifin kentälle. Tällaista kamaa ei julkaista liikaa. Oivallisesti novellit ovat niin erityyppisiä, että niiden heterogeenisuus tukee kokonaisuutta. Siksi on hyvä, että mukana oli sellaistakin, mistä itse en niin paljon perustanut – se on ehkä jolle kulle muulle sitä parasta antia.

Mielestäni teemalliset antologiat, ja miksei lehdetkin, on URS:lle juuri oikea tie. On hyvä, kun tarinoilla on jokin yhteinen nimittäjä, joka ohjaa lukijan tietylle raiteelle. Lisäksi ainakin kirjamuotoisissa julkaisuissa painaminen fyysiseen muotoon on melkeinpä ehdoton edellytys sille, että minä sellaisen tulen lukemaan. Tosin varaan oikeuden muuttaa mielipidettäni kokeiltuani kunnollista lukulaitetta.

Tiamatin värit herättää kotimaisen avaruusscifin uuteen nousuun.

Raapale 166 – Kirjahylly (14.6.)

Kirjahylly

Sijoitan kirjahyllyn olohuoneeseen sohvan viereen. Hyllyt näyttävät surkeilta tyhjinä. Pyyhkiessäni pölyjä puhun niille tietosanakirjoista ja fiktiosta, runoista ja sarjakuvista.

Hyllykkö värähtää, kun mainitsen tieteiskirjallisuuden. Se on hyvä enne. Haen makuuhuoneen hyllystä kaksi Lemiä ja yhden Atwoodin. Pienen pohdinnan jälkeen lisään ylähyllylle Bradburyn Kuvitetun miehen. Sammutan valot yöksi.

Aamulla hyllyssä on jo uusi Tepper. Siirrän sen keskemmälle hyllyä, että koko tuotanto mahtuu laajentumaan paikoilleen. Sen jälkeen keskitän huomioni kolmeen alahyllyyn. Leinonen ja Jääskeläinen houkuttelee varmaan Mäkelää. Alimmalle sijoitan Hurttaa.

Aamulla alahylly on tupaten täynnä urssia. Kokonainen metri yhdessä yössä!

Parempi siirtää ne omaan hyllykköönsä, muuten Wanhoille herroille ei jää tilaa lainkaan.

Maaliskuun saldo

Maaliskuun tavoitteet tulivat täyteen pitkälti siksi, että työnsin työläämmät projektit jälleen seuraavaan kuuhun. Jossain kohtaa koen konkreettisesti, mitä seuraa Hamilton-Jonesin vaalilauseesta ’älä siirrä huomiseksi sitä minkä voit siirtää ensi viikkoon’.

Maaliskuu
Kirjoita joka päivä yksi raapale. VALMIS
Tämä tuli tehtyä. Ulkomaanmatka tosin iski kymmenen päivän loven, mikä oli paljon hankalampi kuroa umpeen kuin etukäteen kuvittelin. Tribuutiksi teinkin reissun jälkeen ensimmäiset kymmenen raapaletta matkan teemoihin liittyen, joskin itse matkaraportti on edelleen tekemättä. Lisäksi ennen matkaa syntyi yksi aiheeseen sidottu teksti, ja kympin rykäisyn jälkeen vielä yksi.

Eläinkuriiri
Pato
New Vegas
Kaivos
Suuri kanjoni
Kirje kiven alla
Rajalla
Area 51
Kivi
Havaintotavoite
Verikivi
Ilmakuoppa

Toinen kiinnostava seikka raapalerintamalla oli pieni vetoapu, jota tarjosi Janne Järvinen. Eräänä aamuna Facebook-ilmoitusten joukosta löytyi seuraava viesti:

Saan viimein lastiruuman ilmalukon auki. Koko kyläni oli siis suljettu tänne. Tunkeudun satojen verkkaisesti leijuvien ruumiiden sekaan.

[ Jatkakaa ]

Näin heti mahdollisuuden. Koska tässä ei lähdettäisi idearaakileen pohjalta vaan hetkellisen kuvan, voisin kehittää erilaisia juonia ja tilanteita samoista lähtökohdista. Tuossahan annetaan vain toiminta, havainto ja toiminta. Motiivi jää täysin avoimeksi. Lähdin varioimaan ja sain aikaiseksi viisi raapaletta.

Viedyt
Paenneet
Pelastautuneet
Kodittomat
Piilotetut

Kirjoita ainakin yksi arvostelu. VALMIS
Arvosteluita syntyi sentään jokunen, minkä lisäksi jatkoin Koettujen sisällön siirtoa Routakotoon. Yhdessä vaiheessa kypsyin tekstiä kuvan ympäri eri tavalla (väärin) juoksuttavaan teemaan ja vaihdoin toiseen. Nyt siirtojenkin pitäisi olla enempi copy&paste-hommaa.

Ensimmäiseksi arvioitavaksi joutui lentokoneessa pyörinyt Bollywood-revittely Ra.One. Ei ehkä elokuvataiteen suuri helmi, mutta ihastuttava kuriositeetti, joka tapauksessa. Lisäksi repostelin uutuuspelin Angry Birds Space, roheasti jyräävän eepoksen nimeltä Iron Sky ja repostelinpa Iron Sky On Tour– ja Premiere Gala -tapahtumatkin.

Pitäisköhän nostaa kuukausittainen arvostelutavoite kahteen, kun näitä nyt kerran tuntuu syntyvän?

Tee kaksi blogausta kirjoittamisesta. VALMIS
Jälleen helppo nakki. Yksihän tuli jo siitä, kun raportoin helmikuun saavutukset. Sen lisäksi puffasin uutta Kultakuoriaista, jossa on minunkin novellini (Amirin torni) ja käypä gaala-reportaasi myös tämän kategorian täytteestä, sen verran revin sieltä luovaa energiaa.

NOVAn deadline 5.3. Kirjoita novelli. VALMIS
Lähetä NOVAn novelli. Deadline 5.3. VALMIS
Nova-novelli valmistui, mutta jäipä se kauas visiosta. En olisi muuten edes lähettänyt, mutta kun olin etukäteen päättänyt osallistua jokaiseen spefikirjoituskisaan. Optimistinen näkökanta on, että nyt se on kertaalleen kirjoitettu ja valmis muokattavaksi. Ainahan sen voi heittää toiseen kisaan tai vain tarjota johonkin lehteen, kunhan kunnon versio on valmis.

Lisäksi tämän kanssa jo aloin panemaan merkille pahaa toimintapaa. Jätän novellit aina ihan viime tippaan, jopa niin että kirjoitan loput sinä päivänä, kun juttu pitäisi lähettää kisaan. Se jättää niukin naukin aikaa vain hyvin kursoriselle oikoluvulle ja haudutusaikaa ei jää yhtään. Sama tilanne on juuri nyt päällä URS-kisanovellin kanssa. Stoori on levällään kuin Jokisen eväät ja dedis on huomenna. Tähän pitää kehittää parempi toimintamalli. On aika sorvata kasaan kuukausitavoitteiden lisäksi myös viikkotavoitteet, kuten Jeff jo Booklifessä neuvoikin.

Lue kirjoitusopas. VALMIS
Lukutahti on hiljentynyt huomattavasti, tai ehkä lukukohteet ovat olleet muita. Pitkällisten lentorupeamien johdosta sain kuitenkin luetuksi Stephen Kingin erinomaisen kirjan Kirjoittamisesta.

Siirtyneet
Huhtikuulle siirtyikin sitten harmillisesti pari työläämpää projektia. Ensinnäkin Usvazineen menossa oleva novelli kaipaa edelleen uutta kirjoituskierrosta. Ainakin hautumisaika on ollut jo melkoinen. Se on syytä saada kasaan heti alkavan viikon alussa.

Toinen ensimmäisen viikon duuni on muokata äänikirjakisassa läpimennyt Pallomeri fiksumpaan kuntoon. Ihmettelinkin hieman, kun viimeistelemättömäksi luokittelemani teksti meni läpi. Taakseen jättää, edestään löytää, kuten sanotaan. Rakennetta pitää muuttaa, lisätä jokin koukku, lisätä jännitettä, oikeastaan koko novelli on aika raakile ja kaipaa rankkaa duunia. On kyllä hyvä, että ulkoa tulee pakote jatkaa työstämistä, muuten päätyisin lojumaan keskeneräisten tarinoiden kasan päälle kuin Smaug ikään.

Sitten edessä on luultavasti kokoaan suuremmalta vaikuttava vuori räjähtäneen juonen sisälmyksiä, joka pitäisi lajitella ja yhdistää sitten toimivaksi entiteetiksi. Viime vuoden Nanowrimo-romaani on ehkä vieläkin surkeammassa kunnossa kuin joulukuun alussa. Toisaalta, nyt pään sisällä itää jo ajatus siitä, mistä tarina pitää aloittaa. Kun vaan saisi itsestään niskalenkin, että jaksaisi karsia sieltä pois kaikki kelvottomat tyhmyydet. Raaåaleiden kanssa on niin paljon helpompaa, kun sadan sanan jälkeen pääsee jo fiilistelemään valmistuneen työn endorfiineja. Romaanikäsiksen kanssa saa duunata viikko- ja kuukaisitolkulla, ennen kuin voi olla edes jollain tasolla varma, että ihan kelvollista tästä tulee. Leuka rinnassa kohti uusia tappioita.

Lisäksi pitäisi varmaan lisätä työlistalle Las Vegas -retken matkaraportin kirjoittaminen sekä Sateenkaariperheiden kirjaprojektiin osallistuminen. Sadut kuulemma kelpaavat. Nyt vain pitää kirjoittaa niitä. Mielellään ainakin kaksi.

…ja ennen kuin unohtuu, tänään/huomenna pitää saada valmiiksi URS-kisan novelli ja tuupata se tuomariston kiusaksi.

Kultakuoriainen #4 on ilmestynyt

Kannen kuva: Antti Vanhatalo


Kautta hiekanharmaiden jumalten ja lattialle virtaavan veren, URS:n uusin loistokas eepos on keskuudessamme! Barbaariteemainen Kultakuoriainen #4 on ilmestynyt.

Säästäkää, hyvät ihmiset, kuparinne ja penninne humalaan ja pahaan elämään lähimmässä tavernassa, tämä huvitus ei maksa teille mitään. Kultakuoriaiset voi ladata URS:n sivuilta eikä sitä edes tarvitse tehdä kuin varas yöllä, sillä jalosydäminen päätoimittaja tarjoaa ne käyttöönne ilmaiseksi.

Tarjolla on taattua toimintaa, vauhdikasta viihdettä ja suuria sankareita. Hae omasi jo tänään!

Sisällys:

  • Shimo Suntila: Amirin torni
    Rasimus: Pahan sielu
    Christine Thorel: Vuorilta ei palata
    Lucilla Lin: Sotarosvo
    Markus Harju: Jääkäärmeen laulu
    Jussi Katajala: Kuninkaiden veri
    Jaakko Seppälä: Brutal Deluxe
  • Helmikuun saldo

    Helmikuu ei ollut aivan samanlaista juhlaa kuin tammikuu, mutta jotain sain silti aikaan. Ja harmittava osa siirtyi tulevaisuuteen. Jossain vaiheessa joulukuusta tulee mahdoton painajainen, kun kaikki hankalat asiat siirtyvät sinne.

    – Kirjoita joka päivä yksi raapale. VALMIS
    Raapaleita syntyi yksi päivässä, joukossa muutama oikein hyväkin. Erityisen tyytyväisenä huomasin, että Routakotoon alkoi tipahtelemaan kommentteja kohtalaisen tiuhaan tahtiin. On aina hyväksi, kun jokin taiteellinen pyrintö kirvoittaa reaktion.

    – Kirjoita ainakin yksi arvostelu. VALMIS
    Lähdin sitten siirtämään arvosteluja Routakodon puolelle. Ainoa uusi tätä lajia koko kuussa oli Vihreä lyhty, jonka katsoin jo ihan alkuvuodesta. Sikäli olisin voinut tehdä enemmän, sillä luettua ja nähtyä piisaa.

    – Kirjoita Fantastinen matkaopas -kohde. VALMIS
    Matkaopas on helppo nakki, koska kohteita pitää saada vuodessa vain neljä. Ensimmäinen tänä vuonna on Innsmouth. Tähän mennessä olen laittanut valmiin kaman Terolle Mafiazineä varten, mutta sen ilmestymisaikataulu on satunnainen eikä ainakaan minun tiedossani. Olenkin miettinyt, pitäisikö minun postata kaikki julkaisemattomat suoraan Routakotoon. Ehkä ne saisivat palautetta. Ehkä se innostaisi tehtailemaan niitä lisää.

    – Viimeistele barbaarinovelli. VALMIS
    Amirin tornin kirjoittaminen tammikuun loppuun mennessä oli brutaalia, mutta kyllä tiukka toimitustyökin söi selkeitä tunteja. Hyvä niin, koska lopputulos oli selvästi parempi Tuomaksen tarkan katseen jäljiltä. Arren piirsi novellia varten kaksi hienoa kuvaa!

    – Kerää tiedot Sifalryn tarinaa varten. VALMIS
    Tämä ei vaatinut muuta kuin yhden tietyn vihon esiinkaivamisen ja parin sukupuun kopsimisen. Erityinen tarkoitus ei ole tehdä tälle mitään välttämättä tänä vuonna lainkaan, mutta nyt se ainakin on mahdollista. Seuraavaksi voisin kirjoitella ylös niitä seikkoja, joita olen ajatellut tapahtuvan ja miten näen Sifalryn niihin reagoivan. Tarina syntyy sitten jostain sieltä.

    – Portille uupuneet, kokoontuminen 15.2. VALMIS
    Tapaaminen oli, tekstejä reposteltiin. Sieltäkin Amirin torni sai pari hyvää neuvoa. Harmillisesti Mirkan etätoimitettu palaute saapui vasta viimeisenkin viilauksen jälkeen, koska kuten tavallista, sieltä tuli se yksityiskohtaisin kommentaari.

    – Tee kirjailijaesittely J. Pekka Mäkelästä. VALMIS
    Esittelyn teko ei ollut alunperin työlistalla, mutta Teron pyydettyä suostuin. Itseasiassa aluksi suostuin vain haastattelemaan Pekkaa, kun syksyllä Turussa järjestetään minicon Turconen. Vasta uuden kyselyn jälkeen muistin luvanneeni harkita esittelyn kirjoittamista materiaaliin, jota jaettiin fandomin yhteistyökokouksessa. Kävin läpi Pekan blogia, esittelysivut ja troolasin muuta tietoa pari tuntia ja aloin sitten koostaa matskua. Tulihan siitä ihan kelvollinen, lopulta.

    – Tee kaksi blogausta kirjoittamisesta. VALMIS
    Routakotohan on kirjoitusblogi, ei pelkkä alusta raapaleille. Ja tekee hyvä selventää ajatuksiaan kirjoittamalla auki mietteitään kirjoittamisen eri puolista. Nyt äidyin mietiskelemään, pidänkö kauhusta vai en. Toisessa postauksessa kerroin, miten Amirin torni oikein syntyi.

    Myöhemmäksi siirtyi parikin juttua. Ensinnäkin NOVA-novelli ei valmistunut helmikuussa, kuten piti, vaan vasta deadlinepäivänä. Se on paha ja epätoivottava tilanne, koska mitään pikaista oikolukua kummempaa viilausta ei tapahdu. Novellinkin olisi syytä hautua jonkin aikaa ennen uusintakierrosta, jonka jälkeen vasta se olisi mahdollisesti valmis lähetettäväksi kisaan ja skabaan.

    Toinen pettymys oli romaaniprojekti, joka ei edennyt mihinkään. Jostain syystä jopa palautteen lukeminen loppuun on ollut ylivoimasta, minkä lisäksi on käynyt selväksi, että ensimmäisestä versiosta ei selviä kovinkaan paljoa seuraavaan versioon sellaisenaan. Aloituskohta muunmuassa menee uusiksi. Heti kun saan aikaiseksi, pitää tehdä liki viikottainen suunnitelma, mitä tapahtuu milloinkin. Pilkkoa projekti niin pieniin palasiin, että niihin tulee tartuttua. Liian iso köntti tuntuu merkitsevän jatkuvaa laistamista ja sitä, että koko käsis pitäisi taikoa kasaan joskus joulukuussa, tai myöntää tappionsa.

    Usvaan menevän novellin viimeistelykin siirtyi. Se nyt on tehtävä maaliskuussa, vaikka URS-kisa painaa päälle ja raapaleetkin ovat reilun viikon myöhässä matkan takia. Romaani sitten siirtynee huhtikuuhun. Silloin pitää leikata paidasta hihat, blokata Facebook ja ryhtyä hommiin ihan tosissaan.

    Niin, tosiaan, positiivisena seikkana toinen merinovelleistani kelpasi Usvan ja Stk:n äänikirja-antologiaan. Päätyykö se luettavaksi vai projektin nettisivuille on vielä auki. Jotenkin kuvaavaa on, että läpi meni se jhetken huumassa väsätty visio eikä yli vuosikymmenen päässä mutatoitunut fiilistely.

    Pimeyden reunalla ja muita uusrahvaanomaisia kertomuksia

    Pimeyden reunalla ja muita rahvaanomaisia kertomuksia
    Samuli Antila, Markus Harju, Jussi Katajala, Markus Koskimies, Mixu Lauronen, Lucilla Lin, Venla Lintunen, Kalervo Rauta-Kalske, Tuomas Saloranta, Tarja Sipiläinen
    Toimittanut: Tuomas Saloranta
    ISBN 978-952-92-9247-9

    URS pukkaa julkaisua ulos sellaista tahtia, että epäilen heillä olevan tarkempaa tietoa vuoden 2012 povatusta maailmanlopusta. Finnconissa 2011 julkistettiin uusin antologia Pimeyden reunalla ja muita rahvaanomaisia kertomuksia. Sillä on muutama selvä etu aiemmin julkaistuihin lajitovereihinsa (Musta antologia ja Valkoinen antologia) nähden, nimittäin pitempi toimitusaika ja värikannet.
    Siinä missä kaksi värillistä (jos nyt musta tai valkoinen kumpikaan värejä ovat) novellikokoelmaa ilmeisesti heitettiin kasaan lähinnä koska siihen tuli tilaisuus, on tätä kirjaa kasattu suuremmalla huolella.
    Tarinoiden viihdytystaso oli varsin korkea lähes kauttaaltaan. Ja kyllä se on niin, että värikannet tekevät paljon. Vielä kun saisi jonkun suomalaisen Boris Vallejon tekemään kansikuvan. Ehkä lehden barbaarispesiaaliin?

    Tuomas Salorannan esipuhe on kompakti historiikki uusrahvaanomaisen spefin juurista ja esittelee lyhyesti kokolman kirjoittajakaartin. Se myös määrittelee aika hyvin, mistä koko URS-liikkeessä on kysymys, mitä siihen luetaan ja mitä ei. Ja ennen kaikkea miksi.

    Antologian avaa Markus Harjun tarina Seitsemän sisaren sali, joka ammentaa barbaarisen ajan syvistä vesistä. Päähenkilö ei kuitenkaan ole se tuimin soturi vaan pikemminkin tarkkailee tilannetta sivusta, mikä on erinomainen näkökulmavalinta, sillä taisteluita voidaan kuvata kaoottisena tapahtumana ilman että joukon johtaja olisi aivan kahvilla siitä mitä on meneillään. Jokaisesta merkittävämmästä henkilöstä saadaan vähin vedoin omin motiivein toimiva yksilö eikä pahvista vaikutelmaa synny. Lisäksi novellin kieli tuntuu jopa mestarillisesti valitulta, sopimaan sekä kertojan suuhun että kerrottuun tarinaan. Luettuani tämän olin positiivisesti yllättynyt siitä, että kokoelmassa oli näinkin hyvä tarina. Kuvitelkaa siis hämmästystäni, kun jouduin toteamaan, ettei Seitsemän sisaren sali ollut läheskään ainoa!

    Finnconin URS-paneelissa luettiin pätkä Mixu Laurosen novellista Prinsessa Sibyllan korvakorut, minkä totesin jälkikäteen antaneen vain kalpean aavistuksen tarinan todellisesta loistosta. Edelleen liikutaan barbaarisvaikutteisissa lavasteissa, tällä kertaa varkaan matkassa. Valkoisen antologian kohdalla olin pettynyt nimenomaan Mixun novelliin, joten tämä lienee ansaittu kosto. Koko tarina revitteli parhaita perinteitä noudattaen tiukoista tilanteista täpäriin pakoihin ja eeppisiin mättöihin maagisia voimia vastaan. Tuntui siltä kuin tässä olisi onnistuttu uuttamaan Howardin menestyksen salaisuuksista se olennainen esiin ja osattu luoda oma, varsin viihdyttävä tarinakuvio. Olennaistahan ei ole tiukka omaperäisyys vaan lukijan viihdyttäminen, ja Cromin kautta, olin kyllä viihdytetty!

    Harva asia on minulle pyhä, mutta yksi sellainen tuntuu olevan neljäs seinä, tuo taianomainen rajapinta tarinan ja kokijan välillä, jota ei yleensä rikkoman pidä. Kun John Byrne viedään Herra Fantastisen oikeudenkäyntiin, itken painomustetta. Mutta siltikin, joskus, harvoin, kirjoittaja onnistuu tekmään näinkin räikeästä rikoksesta niin viihdyttävän, että sähkötuolin käyttö vältetään. Kalervo Rauta-Kalske onnistuu mahdottomassa tarinassaan Ritari ja velho / Pilaantuneiden tomaattien kimara. Ritarin on jälleen aika olla ritarillinen ja pelastaa neito pahan velhon pauloista, mutta ensimmäinen takaisku sattuu jo lähtöviivalla, kun Fantasiahahmojen liitto ry tunkee hänen mukaansa kevennyshahmon. Jonka nimi on Komix. Sen jälkeen kaikki tapahtumat noudattelevat niitä syvimpiä latuja jokaisen tiedostavan hahmon kommentoidessa kliseitä ja hiihtäessä ladun vieressä, kunnes on aika repiä itse kirjailija tapahtumiin mukaan. Ratkiriemukasta rienausta koko rahalla!

    Lapsia ja lapsen maailmaa voi olla hankala kuvata, ainakin jos muistelee niitä lukemattomia epäonnistuneita yrityksiä. Joko lapsi on tyhmempi kuin aivokuollut saapas tai sitten tarhaikäisenä niin pikkuvanha aikuinen, että monen yliopistoa aloittelevan olisi syytä hävetä lapsellisuuttaan. Venla Lintunen näyttää novellissaan Järviveli miten se kuuluu tehdä. Jaksun veli Joona muuttaa järveen ja vanhemmat friikkaavat täysin. Jaksu ei oikein ymmärrä miksi, sillä vanhemmat sisarukset muuttavat lopulta pois ja siellähän se veli polskii onnellisena kalana pitkin järveä. Tässä on päästy loistavasti pienen ihmisen pään sisään ja suomalaismytologiaa kuhiseva maailma nähdään lapsen silmin samalla taianomaisena että täysin realistisena. Myöskään juonikuvio ei petä ja lopetus osuu nappiin. Mitä sen jälkeen tapahtuu on lukijasta itsestään kiinni. Järviveli on selvästi kokoelman ehein novelli ja todellinen helmi.

    Olin pitkään hämmentynyt luettuani Tarja Sipiläisen tarinan Arana Suelon kadonneet kylät, sillä juonikuvio on hyvinkin kiinnostava ja mielikuvitusta kutkuttava. Siitä huolimatta novelli ei tuntunut mukaansatempaavalta tai maailma erityisen elävältä. Pohdittuani tarinaa aikani keksinkin, että kerronnan rakenne oli lähes täydellisen pelkistetty. Kyseessä on melkeinpä uusursilainen lähestymistapa, jossa hahmot ja tapahtumat on yksinkertaistettu minimiin, eräänlainen tarinallinen analyysi tietyn tarinatyylin perusrakenteesta. Tässä mielessä Arana Suelon kadonneet kylät on mielenkiintoinen kirjoitusharjoitus, mutta täyden potentiaalinsa saavuttamiseen tarina kaipaisi runsaasti lisää tilaa. Lisää kuvausta, lisää jännitettä, lisää interaktiota hahmojen välille. Rahkeet eeppiseen revittelyyn on jo lukijan nenän alla enkä epäile hetkeäkään etteikö kirjoittajalla olisi taitoa.

    Tieteiskirjallisempaa osastoa edustaa Jussi Katajalan kirjoittama kokoelman niminovelli Pimeyden reunalla. Ainakin osa ihmiskuntaa on asettunut galaksin reunamilla sijaitsevalle planeetalle toisen lajin kanssa ja yhdessä he leikkivät kuurupiiloa jonkin galaksia piinaavan uhan kanssa. Tästä kaikesta ihmisillä on kovasti hatara käsitys jos käsitystä lainkaan ja tapahtumat ovatkin enemmän paikallispoliittisia. Koko pienimuotoinen sota, jos sitä sellaiseksi voi edes kutsua, vain vilahtaa ja kun loppukin lähinnä petaa tulevia, jää muuten mielenkiintoisenoloisesta tarinasta epätäydellinen olo. Kuin olisi lukenut tiivistelmän romaanilainauksesta. Nyt jäin jo odottamaan sitä koko tarinaa, kokonaista kirjaa, jolla ei ole kiire hyppiä tapahtumasta toiseen.

    Siirtomaa-aikojen romantiikkaa, vaaran tunnetta ja perhesalaisuuksia. Lucilla Lin lataa tämän kaiken novelliinsa Pontianak. On kutkuttavaa, miten hyvin eurooppalaiset henkilöt sijoitetaan itämaiden kulttuuriympäristöön ja miten ulkopuolisiksi he tuntevat itsensä. Kokonaiskuva rakentuu fakta kerrallaan, kunnes perheen synkkä menneisyys saadaan selville ja silloin on jo liian myöhäistä. Ainoa särö muuten niin tyylikkäässä kerronnassa on kerran käytetty termi ’vampyyri’. Tehokkainta kauhua on kaikki tuntematon ja harva asia on niin tunnettu ja ennakkokäsityksillä ladattu kuin vampyyri, joten olisi ollut luontevampaa jättää kauhun nimeäminen tekemättä.

    Perinteisiä kummitustarinoita harvemmin näkee, mikä on sääli, sillä hyvin tehtyinä ne toimivat edelleen loistavasti. Samuli Antila osoittaa tämän mallikkaasti tekstillään Juoksuhauta, jossa suomalainen sotilaspartio joutuu pahaan paikkaan tehtävää suorittaessaan. Vai oliko kyseessä sotakertomus, jossa on selittämätön elementti? Kumpikin aspekti on tasapainossa keskenään, mikä jättää hyvän, joskin ruudinkäryisen ja pakkasenpureman maun suuhun.

    Olen aina pitänyt absurdeista tilanteista ja vivahteikkaasta huumorista, kuten Linnunradan käsikirja liftareille ja Monty Python. Samoilla apajilla onkii Tuomas Saloranta novellillaan Konemies hankkii elämän, jossa synteettinen palkkatappaja lähtee kaverinsa kehotuksesta viettämään rentoa iltaa kaljan, viinan, pössyttelyn ja tyttöjen seurassa. Tällainen tilanne olisi helppoa vetää täysin överiksi ja jäädä fiilistelemään muukalainen ihmisten joukossa -tematiikalla, mutta Saloranta lyö sekaan sen verran hahmoja ja joukkoja eri motiivein, että keitos toimii. Lisäksi se tärkein, muutos alun ja lopun välillä, tuntui tyydyttävältä, ja sitä tunnetta ei pidä aliarvioida.

    Markus Koskimies heittäytyy avaruusscifin kiehtovaan maailmaan novellissa Majakanvartija. Vanha mies huolehtii asteroidilla sijaitsevasta kaivossiirtokunnasta, jonka asukkaat eivät koskaan saavu. Kun käsky palata kotiin käy, alkaa usean rintaman sota oikeudesta jäädä avaruuteen. Teemana yksilön taistelu korporaatioita vastaan on aina ajankohtainen ja miellyttävän hidastempoinen kamppailu imaisee mukaansa, mutta loppu jää vajaaksi. Ei niinkään tapahtumien osalta, vaan henkisen prosessin. Muu tarina eletään päähenkilön kautta, paitsi aivan lopussa, jolloin se kriittinen hetki jää hämärään ja ainoastaan lopputulos lyödään tiskiin.

    Pimeyden reunalla viimeistään osoittaa, että URSilla, sen vetäjillä ja etenkin kirjoittajilla, on paljon annettavaa suomalaisen spekulatiivisen fiktion kentälle. Koin olleeni suuresti viihdytetty, ajoittain jopa ihan täpinöissäni. Lämpimän hävyttömästi suosittelen antologiaa muillekin.

    Linkit:

    Shimon kirjalliset tavoitteet vuodelle 2012

    Jeff VanderMeer sanoo kirjassaan Booklife, että on hyväksi kirjoittaa ylös kirjalliset tavoitteensa. Ne pitää määritellä ja niille pitää antaa määräaika. Sen jälkeen on konkreettiset tavoitteet, joihin pyrkiä.

    Kuulostaa hyvältä.

    Jeffin mukaan on hyvä olla lyhyemmän aikavälin tavoitteita ja samalla vaikkapa viisivuotissuunnitelma. Näiden tulisi tukea toinen toistaan. Viiden vuoden päähän ei oma näkemys vielä riitä, joten keitän kasaan suunnitelman vuodelle 2012. Sen pitämisestä riippuu sitten tulevat tavoitteet.

    Mielessä on kuitenkin hyvä pitää Bruce Holland Rogersin näkemys, että tavoitteiden on koko ajan kasvettava saavutusten mukana, koska ihmistä ajaa muunmuassa tarve saavuttaa oma täysi potentiaalinsa. Kun usko omiin kykyihin kasvaa, alkavat aiemmin kovin etäiset tavoitteet näyttää sittenkin saavutettavilta.

    Ja toki jokainen suunnitelma elää ja muuttuu. Jos esimerkiksi huomaan, että tässä tavoitelistassa on kertakaikkisen mahdotonta pysyä, karsin kamaa pois. Näin jatketaan, kunnes tavoitteet taas vaikuttavat saavutettavilta.

    Nämäkin on syytä jakaa kuukauden pätkiin heti tammikuun puolella ja arvioida, milloin mikäkin osa pitää panna tulille.

    Kirjalliset tavoitteet, 2012

    1. Vuoden 2011 NaNoWriMo-käsikirjoituksen valmistuminen

    Tavoite: Kirjoittaa uusiksi ja viimeistellä marraskuussa 2011 syntynyt romaanikäsikirjoitus sellaiseen kuosiin, että omasta mielestä sitä voi tarjota kustantajille.
    Deadline: Lokakuun loppu. Vanhan pitää olla pois käsistä ennen seuraavaa Nanoa.

    Ensin kerään palautetta alkuosasta. Palautteen perusteella kirjoitan alun uusiksi ja jatkan loppuosan työstämistä. Aivan loppu täytyy kirjoittaa ensimmäisen kerran, koska sitä ei vielä ole. Ensimmäinen osa, n. 10000 sanaa, pitää olla minimaalista viilaamista lukuunottamatta helmikuun lopussa, mielellään jo aiemmin.

    2. Kirjoituskilpailuihin osallistuminen

    Tavoite: Osallistua seuraaviin kirjoituskilpailuihin: NOVA 2012, URSin kirjoituskilpaulu, Portin kirjoituskilpailu 2012, Usvan äänikirjaprojekti.
    Deadlinet: Usva 8.1., NOVA 5.3., URS 2.4., Portti [tuntematon, elo-syyskuun vaihde oletettavasti]

    Jokaiseen kilpailuun on tarpeen saada valmiiksi ainakin yksi novelli kuhunkin. Aihioita ja alkuja on jo valmiina. Niistä pitää valita yksi kutakin projektia varten ja viimeistellä se deadlineen mennessä. Kolme neljännestä pitää työstää ensimmäisen vuosineljänneksen aikana kuosiinsa.

    3. Novelli Usvaan

    Tavoite: Muokata jo hyväksyttyä novellia niin, että se miellyttää sekä itseä että toimittajaa, Anne Leinosta.
    Deadline: Koska tarina liittyy romaanikäsikirjoituksen alkupään tapahtumiin, valmistuminen helmikuun loppuun mennessä on suotavaa.

    Jännite pitää ylettää alusta loppuun, nyt tarjotussa versiossa se oikeastaan alkaa kehittyä puolivälin paikkeilla. Työstäminen on jo alkanut sillä seurauksella, että nykyinen versio on kasa päivän vanhaa spagettia. Toimeen ryhdytään viimeistään äänikirjan deadlinen jälkeen.

    4. NaNoWriMo 2012

    Tavoite: Kirjoittaa 50000 sanan romaani marraskuun aikana.
    Dealine: Varsinainen kirjoittaminen tapahtuu tarkasti marraskuun aikana. Esityö, kuten taustatyö ja juonirakenteen pohdinta on oltava valmis lokakuun loppussa.

    Tiukka sana- ja aikaraja toimi Nanossa 2011. Se oli hyvä tapa tuottaa tekstiä tiiviisti yhtä projektia varten. Samaa pitää koittaa taas 2012. Oletuksena on, että kirjoitan uuden kirjan jatkoksi vuoden 2011 projektille, mutta aiheen lopullinen valinta saa säilyä vapaana marraskuun alkuun asti. Kirjoitan siitä, mistä juuri sillä hetkellä haluan kirjoittaa.

    5. Death of a Zabrak

    Tavoite: Kirjoittaa viimeinen Khuure/Kataja-tarina.
    Deadline: Ei liian tarkkaa määräaikaa, mutta ensimmäisen puolen vuoden aikana olisi hyvä saada valmiiksi.

    Star Wars Galaxies jäi taakse omalta osaltani jo 2006. Nyt kun olen siirtänyt foorumin keskeisintä sisältöä blogiin mieleen tuli ajatus kirjoittaa vielä viimeinen tarina, jossa pääosassa ovat kaksi päähahmoani, Khuure ja Kataja. Tavoitteena on opetella käyttämään eri kirjoitusoppaiden oppeja soveltamalla niitä tähän tarinaan. Erityisesti jännitteen käsittely eri tavoin kiinnostaa. Sen puoleen olisi hyvä pitää vauhtia yllä, että viimeinen tarina olisi valmis samaan aikaan kun foorumiremppa muutenkin, jotta vanhoille pelikavereille voisi tarjota blogikokemuksen lisäksi vielä uuden ja tietyllä tapaa langat yhteensitovan tarinan. Erityinen tavoite on saada aikaiseksi riittävästi hahmoja taustoittava tarina, joka aukenisi myös niille, jotka eivät heitä entuudestaan tunne. Tätä varten pitää raakata armottomasti pois tarinan kannalta epäolennaiset osat. Englanniksi.

    6. Kirjoitusoppaat

    Tavoite: Lukea nyt hallussa olevat kirjoitusoppaat.
    Deadline: Vuoden loppuun mennessä ehdottomasti, mutta mitä pikemmin sen parempi.

    Haluan saada käsityksen kirjoitusprosessista ja kirjoittamisen työkaluista. Prosessit on muokattava itsellä toimiviksi ja työkalut on otettava haltuun. Uuden oppaan saa tilata vasta, kun seitsemän seuraavista kirjoista on käyty läpi.

    Työn alla jo nyt: Kirjoita kosmos, Booklife, Word Work, The Scene Book, Elements of Style.
    Odottamassa: How to Write a Million, Joy of Writing Sex, Writing the Popular Novel, Self-editing for Fiction Writers, Writing Science Fiction and Fantasy Television, Prosessikirjoittaminen, Oriveden opit (lainassa kaverilta).

    7. Fantastinen matkaopas

    Tavoite: Kirjoittaa ainakin neljä uutta kohde-esittelyä matkaoppaaseen.
    Deadline: Tasaisesti ripoteltuna 1kpl/3kk, mutta vuoden alku on jo aika täynnä. Saldo kuitenkin tarkistetaan vuoden lopussa.

    Matkaopasprojekti on hyytynyt, siihen pitää saada eloa. Vähintään tavoite on pitää materiaalia tarjolla Turu Mafia Zineä varten, sikäli mikäli se ilmestyy ja julkaisee näitä.

    8. Sateenkaarisadut

    Tavoite: Kirjoittaa ainakin kaksi satua lisää, editoida nyt kesken oleva valmiiksi.
    Deadline: Vuoden loppuun mennessä, tasaisesti jakautuen.

    Projekti hyytynyt, pidettävä liikkeessä, pienessäkin.

    9. Koettuja

    Tavoite: Julkaista ainakin yksi arvostelu kuussa.
    Deadline: Jokaisen kuun loppu.

    Koettuja-blogiin ei ole tullut uutta materiaalia, vaikka koettuja juttuja on vaikka kuinka. Haluttu laajuus pitää asettaa tasapainoon ajan kanssa. Liian korkeat kriteerit tekevät sen, että blogiin ei tule lisäyksiä.

    10. Äärenmurtajat

    Tavoite: Aikajanan luonti
    Deadline: Vuoden loppu, projektin edettävä halki vuoden. Tilanteen tarkastelu kerran kuussa.

    Vuoden 2003 Nano-romaanin loppu jäi kirjoittamatta, koska tarinaan oli pesiytynyt ristiriitainen aikajana. Vanha käsikirjoitus pitää lukea läpi ja sen perusteella luoda toimiva aikajana, jonka perusteella tarinen voi kirjoittaa uudestaan, ja loppuun. Kahdeksan vuoden aikana olen aloittanut työstämisen kerran tai kahdesti ja homma on aina kosahtanut kiville, joten nyt projekti pitää pilkkoa hallittaviin paloihin. Ensimmäinen on aikajana.

    11. Raapale joka päivälle

    Tavoite: Kirjoittaa yksi raapale päivässä vuoden ajan.
    Deadline: Joka päivä yksi raapale, koko vuoden ajan.

    Jos jokin näistä tavoitteista syöksyy tulipallona maahan ennen tammikuun loppua, se on tämä. Joka tapauksessa tavoite on kirjoittaa yksi raapale per päivä. Keskeinen ajatus on, että sanamäärä ei ole suuri ja niitä ideoita pyörii päässä ihan koko ajan, niitä ei vain tule kirjoittaneeksi ylös sellaisella pieteetillä kuin pitäisi. Nyt on pakko. Muutoin tämä on täysin mahdoton tavoite.

    Aikeena on, että vuoden lopussa kasassa on, teknisesti, 366 raapaletta. Jokusen niistä on pakko olla hyviä. Kolmanneksen voi luultavasti laajentaa oikeiksi novelleiksi. Osassa asustaa romaani.

    Väistämättä eteen tulee ongelmia. Perhejuttuja, sairastamista, pään räjäyttävä kiire jonkin muun kanssa. Tämä pitää hyväksyä ja laatia sellaiset säännöt pyrkimyksen ympärille, ettei työtaakka nouse liian suureksi. Toisaalta tavoite on oppia rutiini kirjoittamaan joka ikinen päivä, vaikka motivaatio olisikin matalalla.

    1) Seuraavan päivän raapaleen saa kirjoittaa etukäteen, jos inspiraatio huutaa.
    2) Jos etukäteen jo tietää, että tulevaisuudessa N päivää tulee jäämään mitä luultavimmin väliin, paikkauksen saa aloittaa heti.
    3) Jos jokin päivä jää väliin, sen voi paikata myöhemmin. Niin monta päivää kuin tarpeen.
    4) Paikatessa ei saa kirjoittaa enempää kuin kolme raapaletta päivässä. Tarvittaessa paikkaus jakautuu useammalle päivälle.
    5) Kieli voi olla suomi tai englanti.

    Jos harkitsen yhden päivän väliinjättämistä, pitää erikseen sanoa ääneen syy. Tällä pakotan itseni analysoimaan onko kyseessä enemmän laiskuus vai jokin oikeasti kirjoittamista haittaava tilanne. Jos kyseessä on jälkimmäinen, tilannetta pitää selvittää.

    12. Kuunnelma

    Tavoite: Ottaa selville, miltä kuunnelmakäsikirjoitus näyttää.
    Deadline: Kesän loppuun mennessä.

    Mieleeni on hiipinyt ajatus kuunnelmasta. Ihan ensiksi pitää ottaa selvää teknisistä yksityiskohdista. Ilmeisesti Tapio Ranta-aho voisi olla tässä avuksi.

    13. Kirjoittajapiiri Portille uupuneet

    Tavoite: Tuottaa materiaalia piirille kritisoitavaksi, kritisoida muiden töitä.
    Deadline: Piiri kokoontuu 3-4 viikon välein.

    Piirin hyödyllisyys kannattaa arvioida aika ajoin uudelleen. Saanko piiriltä riittävästi hyödyllistä kritiikkiä? Tuottaako piiri liikaa kuluttavaa työtä verrattuna siihen, paljonko muiden töiden arviointi antaa potkua omiin projekteihin.

    14. Sateenkaariperheet ry:n lastenkirjaprojekti

    Tavoite: Ottaa selvää, missä määrin ehtii ja kykenee olla mukana sinänsä tärkeältä tuntuvassa projektissa. Jos lähtee mukaan, luvattujen töiden teko ajallaan.
    Deadline: Oman mahdollisen roolin selvitys tammikuun alkupuolella.

    Koko projekti kaipaa vetäjää. Jos siihen sisältyy rahoituksen kerääminen, homma ei missään nimessä ole minulle. Työryhmää ja toimitusta olen ennenkin vetänyt, ja oppinut delegoinnin tärkeyden.

    15. Sifalry

    Tavoite: Kerätä talteen Sifalryn tarinan taustamateriaali. Samalla voi miettiä viimeistä suurta juonta.
    Deadline: Vuoden loppuun mennessä. Jos tausta saadaan kasaan vauhdilla, voi itse tarinaa alkaa kasata.

    World of Warcraft -urani päättyi jo liki vuosi sitten ja sitä ennenkin roolipelaaminen oli satunnaista. Hahmoa varten kehitettyä taustaa ei juuri koskaan käytetty missään. Mieltä on jäänyt kaihertamaan tuon materiaalin käyttö ja samalla hahmon tarinan kirjoittaminen loppuun. Prioriteetti ei ole korkealla, mutta kiva olisi tätäkin edistää. Englanniksi.

    16. Tavoitelistan seuraaminen, päivitys ja tilinpäätös

    Tavoite: Pitää tämä lista ajan tasalla toisaalta siitä, mitä olen saanut aikaiseksi, toisaalta muuttaa tavoitteita sen mukaan, mihin myöhemmin katson pystyväni. Vuoden lopussa katson, mitä todella sain aikaiseksi, sainko sillä hetkellä olevat tavoitteet täytetyksi ja paljonko tavoitteita hylättiin vuoden varrella. Jokaisen kohdalla on pystyttävä sanomaan miksi jokin jäi tekemättä. Vuoden 2013 tavoitelista ja pidemmän aikavälin suunnitelmat muodostuvat toteutuneiden tavoitteiden mukaan.
    Deadline: Tarkkailu koko vuoden, yhteenveto vuoden lopussa.

    URS – valkoinen antologia

    URS – Uusrahvaanomaisen spekulatiivisen fiktion antologia (Valkoinen antologia)
    Alpo Leppänen, Jussi Katajala, Samuli Antila, Tarja Sipiläinen, Tuomas Saloranta, Markus Harju, Mixu Lauronen
    Kustannus Hauenleuka, 2011

    Uusrahvaanomainen kirjallisuus ilmaantui tällä nimellä kirjalliselle kentällä legendan mukaan Finnconissa 2009. Näin kertoo esipuheessaan Tuomas Saloranta, joka ilmeisesti kehitti koko termin ja nyt vetää suuntausta eteenpäin. Ja menestyksellisesti, jos tilannetta mitataan julkaisuilla, sillä lukijoiden ulottuville on jo tullut kaksi kirjaa, Musta antologia ja Valkoinen antologia, joista jälkimmäinen on saatavilla paperille painettuna. Lisäksi kuluvana vuonna on lupa odottaa edellisiä laajempaa antologiaa. Unohtaa ei sovi myöskään nettilehteä, jonka ensimmäinen numero julkiintui niinä muutamana päivänä, kun tämä arvostelu oli työn alla.
    Lyhykäisyydessään suuntauksessa on kyse irtiotosta korkeakirjallisuudesta, spekulatiivisuuden burkaan kääritystä arkirealismista ja reaalifantasiasta. Johtotähtenä on jo muinaisten pulp-kirjailijoiden pyrkimys tarjota silkkaa viihdettä harmaan aivomassan siitä suuremmin ahdistumatta. Antologian novelleja tuleekin siis tarkastalle juuri tätä taustaa vasten. Kuinka viihtynyt lukija oli kunkin makupalan jälkeen?

    Alpo Leppäsen Barbaari Verenhukka on vinkeä metahko kertomus fantasiakirjailijasta, joka suoltaa ulos juuri niin pohjattoman aivotonta miekkasankarikuonaa kuin vain vuosikymmenien takaisten esikuviensa innoittaman hahmon voisi kuvitellakin. Kirjailija itse, Albus, on ihan täpinöissään omista teksteistään eikä ihme, sillä tuota kiellettyä ja halveksittua soopaa lukee jokainen, vaikkei ääneen sitä julkea tunnustaakaan. Vaikka idea hymähdyttääkin, tämä yo dawg -tyylinen kirja kirjassa -lähestymistapa ei kanna sellaisiin sfääreihin kuin siltä toivoisi. Lopun fiilistely on symppis samalla tavalla kuin Volkswagen Passatin mainos Darth Vaderiksi pukeutuneen penskan kanssa, mutta itseironinen ote olisi kaivannut alleviivausta paksummalla tussilla.
    Jussi Katajalan Leonardon rasia oli yksi kokoelman parhaita ja kerrassaan mallikas esimerkki siitä, mitä saadaan aikaan sujuvalla kirjoitustyylillä ja toimivalla premissillä. Tarinan kertojaminä avautuu vanhoilla päivillään siitä, miten Otranto kukistui muhamettilaisten vallan alle ja mitä osaa hän itse päätyi näyttelemään tuossa traagisessa komediassa. Juoni itsessään ei säväytä originelliudellaan sen vertaa, ettenkö miettisi, olenko lukenut jonkun vastaavan tarinan joskus aiemmin jossain muualla. Vai ehkä koko rakennelma vain pohjautuu niin universaaliin totuuteen, että sen tunnistaa, vaikka törmäisikin siihen vasta ensimmäistä kertaa. Niin tai näin, juju toimii. Erityisen säväyksen antoi kuuluisan keksijän, firenzeläisen Leonardon käyttö primus motorina. Se kytki renesanssiajan veijaritarinan historialliseen viitekehykseen ja siten lisäsi lukukokemuksen suomaa nautintoa juuri sopivasti.
    Samuli Antilan Viheltäjä on toiviomatka lovecraftiaanisiin syvyyksiin. Päähenkilö on tullut tuskallisen tietoiseksi jonkin kammottavan läsnäolosta ja pyrkii väistämään uhkaa ajan huvetessa vihellys vihellykseltä. Juonen kaari noudattaa totuttua jännitettä ja kuvailu tukee ahdistavaa fiilistä, mutta kalkkiviivoilla tarinan tasapaino horjahtaa. Niin vähän kuin kauhua näytetäänkin, se tuntuu olevan osittain liikaa. Oppi tulkoon Leonardon rasiasta, mielikuvitus paikkaa kaikki tosiasioiden tai niiden puutteen tuottamat aukot.
    Tarja Sipiläisen Liekitettyä paahtoleipää tuottaa siirtymisen perinteisempää fantasiaympäristöön. Otteena on huumori, mikä ikävä kyllä aiheuttaa välittömiä vertailuja Terry Pratchettiin, ja siinä skabassa ei juuri voi voittaa. Lisäksi novellissa on ihan ongelmakin, sillä juonenkuljetuksen periaatteellisesta toimivuudesta huolimatta jännite jää vähäiseksi. Tulee vaikutelma, että velho ja lohikäärme kumpikin tahollaan pyrkivät tarinan pääosaan, mikä nakertaa kummankin fokusta. Lisäksi, koska tämä on roolipeliympyröissä yksi nipoaiheistani, silmään pistää velhon ylivoimaisen mahtava maine kokkina. Henkilöhahmon kiinnostavuutta ei välttämättä lisää ominaisuuden superlatiivisuus, yleensä päin vastoin, etenkin kun ominaisuus ei näytellyt olennaista osaa. Nimivalinnoista pitää kehua Rowentaa, koska se lisäsi koko kertomuksen absurdia ulottuvuutta, mutta Toaster paahtoleipämaanikon nimenä oli turhan alleviivaava. Ehkä suurin ärsytys tosin tässä tuli siitä, että itse on sortunut samansorttiseen eikä soisi muistutettavan aiheesta enempää kuin välttämätöntä.
    Tuomas Salorannan Pyörätuolimummo oli kokoelman toinen varsinainen valopilkku. Novelli oli eheä, kuvaus toimivaa, juoni jouheva ja klaustrofobinen kauhu niin ahdistavaa, että arvostelun kirjoittaminen reilu viikko jälkeenpäin saa aikaan selkäpiin väreilyä. Kiitosta saa tehokas kuvaus, joka kuitenkin jättää vastaamatta juuri oikeisiin kysymyksiin. Joku voisi kutsua peruskauhuksi, joku toinen kiitellä ansiokkaaksi HPL:n kauheissa sfääreissä fiilistelyksi. Ratkaisevaa on ehdottomasti se, kutkuttaako tarinan miljöö alkukantaista pakoreaktiota. Itse kuljen Ne Luumäkien viitoittamaa tietä enkä mene alas kellariin. Ja vastedes kavahdan tyhjiä pyörätuoleja.
    Markus Harjun Polku, joka joelle johtaa on hyvin lyhyt novelli, mikä onkin se vaikein taiteenlaji. Niin pienessä tilassa on kerrottava kompakti ja täysin virheetön tarina, sillä pienikin kompastus näkyy heti. Raamit eivät anna anteeksi, sillä tilaa paikolle ei ole. Tilanteen kuvaus, myös tunnetasolla, on saatu toimimaan hienosti. Päähenkilön luonteen olennaiset osat sekä hänen salaiset toiveensa levitetään lukijan eteen samalla, kun polku johdattaa kohti vääjäämätöntä loppua. Mutta loppu, siellä askel harhautuu järveen. Jännite jollain tavoin karkaa käsistä ennen kuin se tärskähtää lukijan korteksiin. Ja viimeisen lauseen olisi voinut jättää pois. Näppärä sanaleikki, joka ei kuitenkaan tyliltään istu muuhun tarinaan yhtään.
    Mixu Laurosen Rauhallista päättää antologian. Kyseessä on kokoelman ainoa avaruuteen sijoittuva scifistely ja aiheena on muukalaisen kohtaaminen. Harmi kyllä tarina vaikuttaa lepsulta. Päähenkilö ei juurikaan viritä tuntoja, ympäristö ei täytä psyykeä eikä itse muukalaisen kohtaaminenkaan tuo eteen sitä kaivattua vierauden tunnetta. Saman tilanteen olisi voinut nähdä Afrikan pimennossa apinan kanssa. Myöskin lopussa oli turhaa tavaraa puolentoista kappaleen verran. Tämä kaikki harmittaa eritoten, koska tiedän Mixun pystyvän parempaankin. Paljon parempaan.

    Kokonaisuudessaan koen olevani viihdytetty ja näin ollen kirjan kahdeksan euron kansihinta tuli validoiduksi. Empiville suosittelen Mustan antologian lataamista, se kun ei maksa mitään. Lukematta en toki voi verrata näitä kahta, mutta kirjoittajakaartin pysyessä aika samana, arvelen toisen kokoelman maistumisen antavan hyvää osviittaa myös toisen soveltuvuudesta.
    Odotan suuria tältä suuntaukselta. Huudan hupia ja vaadin viihdytystä!

    Lisätietoja:
    http://urs.fi/
    http://ursfiktio.wordpress.com/
    https://www.facebook.com/#!/pages/Uusrahvaanomainen-spekulatiivinen-fiktio/