Iron Sky on Tour

No niin, nyt se on nähty. Iron Sky nimittäin. Vieläpä kiertuenäytöksenä.

Jokunen viikko sitten laskettiin myyntiin leffaliput erityiselle Iron Sky On Tour -kiertueelle. Pari tekijää, kärkimiehenä elokuvan ohjaaja Timo Vuorensola, kiertää maata leffateatterista toiseen kertomassa Iron Skyn teosta ja vastaamassa kysymyksiin heti näytöksen jälkeen. Jo ideana kertakaikkisen kiehtova tempaus, eikä siinä vielä kaikki. Lipun hintaan kuului t-paita sekä juliste.

Hintaan se meinasikin kaatua. 25€ ei ole mikään triviaali raha allekirjoittaneen yhteistaloudessa, puhumattakaan kahdesta lipusta. Asiaa pohdittuamme tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että antaa palaa, Frank. Operatiivinen kysymys kuuluu: montako suomalaista megaluokan scifieeposta tullaan näyttämään erikoisnäytöksenä Turussa omana elinaikanani? Jos en pysty vakuuttavasti vastaamaan, että ainakin kaksi, tämä tilaisuus on mahdollisesti ainoa laatuaan ikinä. Jotkut lähtivät mukaan järjestämään Suomen Euroviisuja Lordin voiton jälkeen, ja heillä ei oletettavasti ollut suuriakaan harhoja siitä, että sama tapahtuisi ihan pian uudestaan.

Koska pariskunnan toinen puollisko hoiti ostorumban, minulla ei ollut mitään käryä siitä, minä päivänä näytös ylipäätään on. Sitten eteen iski yllättävä matkamahdollisuus lähteä Las vegasiin, joka sekin noudatteli periaatetta ”Jos ei nyt, milloin sitten?” ja totesin, että jos tapahtuma on tuona aikana, sille ei mitään voi. Vaan matkan aikana tulikin sähköposti, jossa kerrottiin lippujen olevan tulossa kotiin postissa lähitulevaisuudessa. Ei sitten mitään hätää. Mutta kun lippuja ei kuulunut myöhemminkään.

Kun h-hetkeen oli kaksi päivää, lippujen statusta ihmeteltiin jo Facebookissakin. Tilanteessa oli suurehkon pr-flopin merkkejä, mutta Tour-tiimi paikkasi mallikkaasti. Sekä Facessa että mailitse kerrottiin, että liput olivat tulossa, mutta vaikkeivät tulisikaan, saliin pääsisi ihan vain nimelläkin. Syynä postituksen myöhästymiseen oli lukuisat osoitemuutokset, jotka piti saada reilaan ennen lähetystä. Ilman tätä operaatiota osa lipuista ei olisi löytänyt omistajiaan lainkaan. Mielestäni oli parempi aiheuttaa hieman epätietoisuutta kuin hukkailla maksettuja lippuja ympäri maakuntaa, ja pelasihan se tiedotus siellä kalkkiviivoilla, ihan mallikkaasti jopa.

Koska kyse ei ollut paikkalipuista, pääsi sisään jonotusjärjestyksessä. Matkoineen karkkikauppoineen varasimme projektiin noin tunnin, mikä ei riittänyt mihinkään. Hassua kyllä monella muulla oli ollut täsmälleen sama ajatus ja olimme pikemminkin jonon häntäpäässä, kun sisäänmarssi alkoi. Ei haitannut lainkaan, sillä keskipaikkoja, joille annoimme korkean prioriteetin, oli vapaana vielä hieman keskivälin alapuolelta. Täysin tyhjässä salissa olisin luultavasti valkannut paikat vain kolme riviä ylempää.

Elokuva oli hauska, jopa ratkiriemukas, höystettynä vakavalla kommentaarilla maailmaenosta ja päheillä avaruustaisteluilla. Mutta siitä enemmän ihan arvostelun puolella. Bongasin itseni incognito parista kohtaa taustajoukoista kaasumaski päässä ja käsi pystyssä, mutta jäi epäselväksi, olinko päätynyt rumentamaan valkokangasta ihan tosissaan. Yhdessä kohtaa erään upseerin profiili näytti jossain määrin tutulta, mutta kohtaus vilahti ohi ja jää DVD-julkaisun vastuulle ratkaista tämä elämää suurempi arvoitus.

Lopputekstien alkaessa ääni vedettiin lounaaseen ja ohjaaja-Timo saapui tuottaja-Teron kanssa vastailemaan kysymyksiin. Itse esitin yhden kysymyksen, joka minulle supatettiin korvaan, eli mistä syntyi Perikato-viittaus. Timo Vuorensola kertoi keksineen jutun ja joutuneensa vakkuuttamaan muut siitä, että tämä olisi hyvä veto. Hyvä että mies jaksoi taistella asiansa puolesta, kyseessä kun on koko rymistelyn ehdottomasti hilariöösein kohtaus. Myös Mike Pohjola sai aplodit. Muistaisinpa vielä miksi.

Session jälkeen lauma meitä jo hieman ikääntyneempiä scifistejä kokoontui aulaan puimaan viimeaikaisia audiovisuaalisia kokemuksia ja yleistuomio oli, että olihan se pätevä ja viihdyttävä. Lössin hajaantuessa minä riensin kakkoskerrokseen julisteen kanssa hakemaan parit nimmarit ja kiittelin vielä naamakkain, että perkeleen hyvän elokuvan olivat miehet saaneet aikaiseksi. Jonottaessamme Iron Sky -tyttöset keekoilivat niukoissa vormuissaan ja tarjoilivat kofeiinisuklaata, joten tylsäksi ei käynyt missään vaiheessa.

Vihoviimeisiä mielipiteitä vaihdeltiin sitten vielä Kinopalatsin edessä viileän alkukevään viiman kutitellessa hipiää, kun on Tour -retkue saapui pahvilaatikoita roudaten ja alkoi nakkelemaan kamaa autoonsa. Suunta oli vihdoin Tampereelle, pois maakunnista ja sudeettialueilta. Koska roudausporukka katosi yksi kerrallaan kuka minnekin, Timo jäi juttelemaan ryhmämme kanssa. Puhe kääntyi Laibachiin. Ilmeni, että Laibach esiintyisi Tampereella jo seuraavana maanantaina.

Itse ihan tykkään bändistä, mutta kun perusmusiikkimakuni on enemmän sellaista kikkelinheilutuspowermetallia, jossa vedetään kovaa ja vieläkin korkeammalta, sitä tulee pistettyä ani harvoin soimaan. Mitä nyt niiden eeppisintä Iron Sky -pätkää olen veinannut muutaman kymmentä kertaa. Mutta Arren on fani. Ryhdyttiin kyselemään, olisikohan sinne vielä lippuja saatavilla. No nythän oli niin, että keikka ei ollut mikään tavallinen keikka, vaan osa suurta iron Skyn premiere-gaalaa. Mutta jos sinne haluasisimme, siitä vain mailia Timolle ja tsekataan mitä järjestyy.

No, viiden minuutin kuluttua istun autossa matkalla kohti Tamperetta.

Tähän saakka olen jo saanut nauttia Iron Sky -ilmiöstä suuresti. Pääsin extraksi itse elokuvaan, kävin Iron Sky on Tour -näytöksessä ja nyt pääsen kokemaan produktion huipennuksen. Olen onnekas, ja onnellinen. Enää jänskättääkin vain yksi asia. Ei niinkään se, näenkö elokuvatähdet, vaan se, tunnistanko heidät. Tyypilliseen puusilmäiseen tapaani luultavasti posotan tyynesti Götz Otton ja Julia Dietzen ohi ja jälkeenpäin kuulen, että kaveri jonka kaljan tönäisin sen syliin oli Udo Kier. Mutta kunkin on oltava tyylilleen uskollinen.