Viedyt
Saan viimein lastiruuman ilmalukon auki. Koko kyläni oli siis suljettu tänne. Tunkeudun satojen verkkaisesti leijuvien ruumiiden sekaan. Kumppanini on jossain heidän joukossaan.
Ruuman sisäpinnoilta hohkaa pahansuopaa valoa. Se värjää kaapatut verenpunaan. Tartun kiinni seinästä työntyvään putkeen ja vedän lähellä kelluvan lapsen luokseni. Edes valaistus ei saa häntä näyttämään elävältä. Vakuutun siitä, mitä olen koko ajan pelännyt. Kukaan ei ole enää hengissä.
Tilanteen lopullisuus uhkaa musertaa minut massiivisuudellaan. Itken tyrskähdellen pukuni sisällä ja rintaani koskee niin, etten ole varma olenko sydänkohtauksen vallassa. Vapisen kauttaaltani, kun palaan ilmalukon lähelle. Asettaudun suoraksi ja puristan veistä kädessäni.
Niiden tapana on, että johtaja syö ensin.
