Avainsana-arkisto: Jeff VanderMeer

Hävitys

HävitysHävitys (Annihilation)
Jeff Vandermeer
Suom. Niko Aula
Like, 2015
978-952-01-1288-2

Jeff Vandermeer on suomalaisilla tuttu nimi Tähtivaeltajan sivuilta jo vuosikymmenen takaa. Hän on uuttera ja nerokas työmyyrä, joka on vaimonsa Annin kanssa toimittanut kasoittain laadukkaita antologioita, joilla on lukunautinnon lisäksi myös kirjallisuustieteellisiä meriittejä. Nyt Jeff on Eteläraja-sarjansa myötä noussut megatähdeksi, joka niittää kirjallisuuspalkintoja valovuoden mittaisella viikatteella, ja valloittaa lukevan kansan sydämiä säälimättä myös valtavirtakirjallisuuden puolella.

Alue X on paikka, jossa pätevät omat luonnonlait ja lainaalaisuudet. Näiltä ominaisuuksiltaan se muistuttaa M. John Harrisonin Saudaden vyöhykettä ja Kefahuchin vuota, mutta Alue X on henkilökohtaisempi. Se ei vain lumoa ihmistä käsittämättömyydellään, se viekoittelee ymmärryksen rajalla olevilla kysymyksillä ja lupailee vastauksia niille, joilla on valmiudet ne nähdä.

Tähän paikkaan lähetetään retkikunta, järjestyksessään kahdestoista, hankkimaan noita vastauksia. Mukana on biologi, psykologi, maanmittari ja antropologi, eivätkä he pitkän koulutusjakson jälkeen toisistaan muita nimiä käytäkään. Päästyään aiemman retkikunnan pykäämään perusleiriin he alkavat tutkia ympäristöön ja löytävät tornin, joka kohoamisen sijaan vajoaa maahan käsittämättömän syvälle. Eikä tämä ole tornin oudoin ominaisuus.

Myös biologin aviomies on käynyt Alue X:llä, ja toisin kuin moni muu, palannut sieltä. Miten se tapahtui, kukaan ei osaa sanoa, eikä hän ehkä sittenkään palannut. Silti biologin motivaatiot retkelle lähtemisessä ovat monitahoisemmat kuin siippansa jalanjäljissä kulkeminen. Kyse on siitä, kuka hän sisimmässään on ja mitä hän elämältään haluaa. Joka tapauksessa hänen valintansa on riski siinä missä mahdollisuuskin, sillä kun ihminen astuu Alue X:ään, Alue X astuu ihmiseen. Kiinnostavinta ei olekaan, kuka selviää hengissä ja kuka ei, vaan pikemmin se, miten selviytyminen ylipäätään määritellään ja mitä se tarkoittaa.

Hävitys on kertomus toisaalta ekokatastrofista, toisaalta tutkimusmatkailijoista, toisaalta elämästä. Ei elämän tarkoituksesta vaan siitä, mitä elämällä on tarjottavanaan. Joku jossain vertasi Vandermeeria Lovecraftiin. Ymmärrän ajatuksen, vaikka nauran sille päin naamaa. Lovecraft kirjoitti kosmista kummaa, Vandermeer uuskummaa, mutta heidät erottaa toisistaan se yksinkertainen seikka, että Vandermeer on kirjallinen nero, jonka teksti suorastaan laulaa. Hävityksessä tasoja ja merkityksiä riittää useammalle lukukerralle, ja vaikka käännös on mitä erinomaisin, nousee halu lukea kirja myös alkukielellä, jottei pieninkään yksityiskohta jäisi ihastelematta.

Mitäpä Hävitystä enempää kehumaan, muuta kuin että Tähtivaeltaja-palkinnon voittaja on tässä. Trilogian kaksi muuta osaa on jo lukulistalla, joka aktualisoituu välittömästi, kun ne painokoneesta putkahtavat.

(Arvostelu on julkaistu Tähtivaeltajassa 3/2015.)

Mainokset

Kumman rakas

Kumman rakas
Tuomas Saloranta, Kristel Nyberg, Kalle Lintunen, Jeff VanderMeer, Aleksi Kuutio, Siria Kohonen, M.G. Soikkeli, Antti Riimuvuori, Jussi Katajala, Christine Thorel, Tarja Sipiläinen, Liliana Lento, Maria Carole, Taru Luojola
Toimitus: Taru Luojola, Tarja Sipiläinen
Osuuskumma, 2012
ISBN: 978-952-6642-00-0

Arvostelen Kumman rakkaan, kun sen arvostelukappaleeksi sain. Tämä siitä huolimatta, että sittemmin liityin itsekin Osuuskumman osakkaaksi ja näin ollen en ole enää taloudellisesti sitoutumaton taho.

Kumman rakas on Osuuskumman ensimmäinen julkaisu ja laadukas avaus. Teemana on rakkaus erilaisissa muodoissaan spefistisellä tvistillä ryyditettynä. Useassa tarinassa kyse on nimenomaan rakkaudesta tai rakastumisesta, ei pelkästään petipuuhista, kuten kokoelman alkuaikojen projektinimi Pinkki antologia olisi antanut odottaa. Mukana on kattava joukko nykyhetken URS-kentän kovia nimiä ja vierailevaksi tähdeksi on saatu itse Jeff VanderMeer, joka heitti viime vuonna kirjallisen kesäkiertueen Suomessa.

Kuten aina usean kirjoittajan antologioissa, taso tarinasta toiseen vaihtelee. Selvää kultaa on pari novellia. Kerronnan kauneuden vuoksi nostan esiin Aleksi Kuution tarinan Raskas isä sekä Maria Carolen Pahanilmanlinnun. Kuution tarinassa päähenkilö on jäänyt pelättyjen hyirynoitien vangiksi ja saa orjan aseman. Yhtä paljon uteliaisuutta kutkuttaa niin orjan ja hänen emäntänsä määrittelemätön suhde kuin itse hyiryjen monimutkainen kulttuuri. Carolen tarinassa toisensa kohtaavat punatukkainen nuori nainen ja metsässä asustava tyttö, joista kumpikaan ei ole oikeastaan ihminen. Kummassakin novellissa sekä maailma että henkilöt herätettiin henkiin niin taiten, että haluan lukea kummaltakin kirjoittajalta romaanin. Nyt heti. Ei voi kuin kauhistella sitä työn määrää, mitä on tehtävä, jotta itse pystyisin joskus tuottamaan saman kaliiberin kamaa.

Skaalan toisesta päästä taas löytyy Liliana Lennon Rose & May, jonka mukanaoloa tässä kirjassa ihmettelen suuresti. Se jäi tasoltaan niin paljon muiden varjoon, että laskee koko antologian kokonaispisteitä. Rose on orpo, kaltoinkohdeltu puolikeiju, joka elää tyrannimaisten lähisukulaisten hoteissa. Hänen avukseen rientää perheen palveluskuntaan kuuluva May ja yhdessä rakastavaiset päättävät karata. Ote hahmoihin ja Rosen harrypottermaisiin ongelmiin oli lähinnä lapsekas eikä kerronta onnistunut paikkaamaan tätä puutetta. Rakastuminen ei tuntunut, lähentyminen ei säväyttänyt. Jännite uupui.

Toinen, joka sai kulmakarvat nousemaan, oli Taru Luojolan Kuuntele Tomppaa, jossa tietynlaista taikavoimaa siirretään eteenpäin persepanon välityksellä, suostumuksella tai väkisin. Tuossa ei kulmakarvaa hetkauta tuo persepano, vaan väkisin. Jäin miettimään, miten olisin suhtautunut tarinaan, jossa nainen raiskataan eikä se kenenkään mielestä ole huono asia, ei lopulta edes naisen itsensä. Kirjan viimeisestä tarinasta ei jäänyt niinkään mieleen rakkaus vaan homostelevat palkoihmiset.

Hieman odottamaton helmi oli Tuomas Salorannan Diplomaattinen selkkaus, joka tapahtuu samassa versumissa Tiamatin väreistä löytyvän Palkkasoturin arkipäivän kanssa. Jälkimmäisestä en välittänyt juurikaan, mutta Diplomaattinen selkkaus oli loistava! Gremadonilaisten soturien leirissä ei homoja siedetä lainkaan, mutta kahden miehen välinen toverillisuus voi käydä öisin kovinkin fyysiseksi. Pelkästään sotaan tottunut Zargyn lähetetään neuvottelemaan sotilaallista sopimusta täydellisen pasifististen sukupuoltaan ajatuksellaan muokkaavien draenilaisten kanssa. Soppahan siitä syntyi, ja söin sen tiuhaan pyrskähdellen.

Muut novellit eivät herättäneet aivan näin voimakkaita tunteita, mutta niidenkin joukosta löytyi paljon kauneutta ja kiihkoa. Koskaan ei voinut tietää varmuudella, minne tarina lopulta veisi.

Sieninevan sukuhauta

Sieninevan sukuhauta, Pikon ja Fantasion uudet seikkailut 6
Yann & Tarrin
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-558-6

Minulle Piko ja Fantasio tulivat tutuiksi varmaan Non Stopin sivuilta. Ystävyytemme on siten lähes yhtä pitkä kuin Aku Ankan kanssa, joskaan ei yhtä kiihkeä. Esimerkiksi en säilönyt pahvilaatikkoon kilotolkulla Piko ja Fantasio -karkkipapereita, johtuen pääasiassa siitä, ettei sellaisia ollut saatavilla. Joka tapauksessa olen aina pitänyt kovasti tuosta parivaljakosta ja heidän liepeillään pyörivästä sivuhenkilökaartista.

Silti en osannut varautua siihen, millainen kokemus Sieninevan sukuhauta lopulta oli. Sain sen eilen käsiini, luin sen, ja nyt houkuttaa lukea se tänään jo uudelleen. Albumi kuuluu Pikon ja Fantasion uudet seikkailut -sarjaan, jossa ainakin osa kirjoista sijoittuu uuteen, rinnakkaiseen tarinaversumiin, jossa Piko ja Fantasio vasta tapaavat toisensa. En tiedä kuuluuko Sieninevan sukuhauta samaan jatkumoon, mutta kerronta on tuoretta ja terävää yhtä kaikki. Lucky Luken ja Asterixin myöhempiin edesottamuksiin joltisestikin pettyneenä tervehdin riemulla sitä, miten joidenkin vanhojen ystävien kohdalla uudistuminen on onnistunut yli kaikkien odotusten.

Tarinan keskiöön nousee Sieninevan kreivi sekä tämän Napoleonin-aikainen esi-isä, joka oli jälkipolvensa veroinen keksijä itsekin. Erilaisista sienistä puserrettuja uutteita tykitetään suoneen urakalla, kun tapahtumat vievät sankarimme lumisille vuorille etsimään muinaista muumioprinsessaa. Kolmikon mukaan lyöttäytyy Fantasion vanha toimittajaystävä/-kilpailija Tiina, jonka vanhempi polvi muistanee Kitariinana. Jaloissa pyörii myös susikoiran kokoinen, muinaisegyptiläinen sfinksi.

Kerronta poukkoilee hieman ja viittaa ahkerasti menneisiin tapahtumiin sarjan aiemmissa albumeissa, joten hienoinen keskittyminen on tarpeen. Toisaalta missään vaiheessa ei tullut fiilistä pihalla olemisesta, sen verran taitavasti juonen kannalta oleellisiin seikkoihin viitattiin. Piirrosjälki on yhtä särmää kuin sarjan lengendaarisimman tekijän, Franquinin kädestä. Erityisesti ilmeet osasivat olla hykerryttäviä.

Sieninevan sukuhauta samaan aikaan sekä nostatti minussa nostalgian aaltoja että säväytti tuoreudellaan. Jännitystä, romantiikkaa, seikkailua ja enemmän sieniä kuin Jeff VanderMeerin kirjahyllyssä. Pikon ja Fantasion matkaan lähden mieluusti toistekin. Albumin järjestysnumeron perusteella vähintään viidesti.

Toukokuun saldo

Toukokuu meni tehokkaasti kiville. Pienimuotoinen lääketieteellinen operaatio, jonka arvelin vesittävän muutaman päivän, tuhosi käytännössä kolme viikkoa. Moni pitemmän linjan projekti jäi täysin edistämättä. Erityisesti kovan onnen romaaniprojekti torppautui täysin, mutta myös jokainen yli sadan sanan novelli kärähti pyrkiessään ilmakehään.

Arvostelurintamalla sen sijaan sujui paremmin. Ehkä arvostelut olivat mukavaa sijaistoimintaa ja sopivan lyhyitä paloja napsittavaksi. Toisaalta koneella nököttämisen jäädessä vähiin oli sitten enemmän aikaa lueskella. Kokonaan en siis pääse kieriskelemään itsäsäälin rämmäleissä.

Toukokuu
* pitkin kuukautta
– Lue kirjoitusopas. VALMIS
Jo kuun alkupuolella sain loppuun kirjan The Joy of Writing Sex. Opas käsiteli esimerkein erilaisia seksuaalisia tilanteita, kuhunkin kohtaukseen sopivaa sanastoa ja sitä, mistä kaikista asioista jännite voi lähteä.

– Kirjoita joka päivä yksi raapale. VALMIS
Useampana päivänä ratkaisu oli kaivaa keskeneräisten raapaleiden romukasasta jokin välttävä pala, viilata siitä äkkiä sadan sanan mittainen ja heittää blogiin. Keskimääräinen laatu saattoi hyvinkin jäädä alle aiempien kuukausien saavutusten, mutta tuli sentään määrä täyteen.

* Viikko 1
– Kirjoita ainakin yksi arvostelu. VALMIS
Arvosteluja syntyi kuusi, mikä on hyvä määrä verratessa tavoitteeseen, mutta vetää naaman näkkärille, kun ajatellaan montako arvostelua jäi päähän asumaan. Ne pitää saada sieltä pois ja nopeaan, tai tilalle pesiytyy stressi tekemättömästä työstä ja harmistus omasta saamattomuudesta.

* Viikko 2
– Tee kaksi blogausta kirjoittamisesta. VALMIS
Tämän tavoitteen kanssa taputan itseäni selkään. Vaikka toinen aihe olikin perinteinen edeltävän kuun saldo, sain toiseen sentään asiaa mukaan. Jos blogaus tarjosi muille jotain, se on toki plussaa, mutta itseäni se auttoi lähestymään omaa tekstintuotantoani uudella rohkeudella. Pitää laittaa itsensä likoon.

– Osallistu kirjoittajapiiriin. VALMIS
Piiri kokoontui ja poiki jopa yhden raapaleen.

* Viikko 3
– Kirjoita Nanna 3:n esipuhe. VALMIS
Tilaisuus laatia esipuhe tarjoutui Facebookissa läpänheiton ohessa ja tartuin siihen mielelläni. Ihan helppo savotta ei kuitenkaan ollut, koska vasta kolmas versio kelpasi kaikille osapuolille ja senkin kanssa ihan viimeinen viilaaminen jäi aikataulullisista syistä suorittamatta. Hienoa oli kyllä päästä edes tämän verran osalliseksi Nannaan, sarjakuvaan jota olen fanittanut ensimmäisen albumin saatuani, ja enpä ole ennen kirjoittanut mihinkään esipuhetta. Mielelläni heitän vastaavan keikan joskus toistekin, jos joku pyytää.

* Viikko 4
– Tee haastattelukysymykset Kosmoskynän Tiamatin värit -juttuun. VALMIS
Sinänsä helppo nakki, mutta meinasi jäädä tekemättä ensin terveystilanteen kepittäessä ja sitten muistin hataruuden vuoksi. Hyvä että muistutettiin, laadin kysymykset lopulta junamatkan aikana. Saattaa olla, että puolet niistä karsiutuu pois, koska vuorottelin asiaa ja totaalista häröilyä. Jos häröt eivät tyylillisesti istu Kosmoskynään, käytän niitä jossain muualla, esimerkiksi seuraavassa Puskassa.

– Tee tarinallinen arvostelu kirjasta Cabinet of Curiosities VALMIS
Sain haltuuni Ann & Jeff VanderMeerin toimittaman kokoelman Thackery T. Lambshead Cabinet of Curiosities ja Tero Ykspetäjä vinkkasi, että jos sen luen, voisin kirjoittaa siitä englanniksi. Kirjan ilmestymisestä on jo hieman aikaa ja pieni noste nyt voisi olla hyväksi. Ensin arvelin, että koko kirja päätyy luettavien opusten kasan syövereihin, mutta niin vain pari ensimmäistä sivua imaisi mukaansa. Juttukin syntyi yhdeltä istumalta parin, kolmen tunnin aikana.
Taas kyllä nähtiin, että koskaan ei tiedä, mikä ihmisillä iskee ja mikä ei. Oma vuodatukseni kirjoittamisen vaikeudesta keräsi viisikymmentä lukukertaa, vaikka parikymmentä olisi ollut luultavampi. Sen sijaan tämän arvion kuvittelin olevan kovaakin kamaa ja leviävän ainakin hieman pidemmälle Facebookissa, mutta sen saldo jäi kahteenkymmeneen, keskivertoraapaleen tavoin. Pakko myöntää, että lukijakunnan reaktioita ei voi varmuudella ennustaa. Ainoa tie on siis kirjoittaa mitä haluaa arvailematta muiden tykästyksiä. Ainahan lopulta jokin teksti nousee muiden yläpuolelle.

Muuta

Kuulin päässeeni Novassa novellillani jatkoon. Olisin suoraan sanoen onnellisempi tämän seikan vuoksi, jos en olisi jo tekstiä lähettäessäni tiennyt, että suuremmalla panostuksella olisin saanut siitä paljon paremman. Toisaalta taas, ehkä tämä kertoo sen, että ideani raaemassa muodossaankin voivat olla kiehtovia. Peruspalikat ovat siis hallussa. Tarvitaan vain enemmän istumalihasten rääkkäystä ja tahdonvoimaa saattaa ne parhaimpaan mahdolliseen kuosiin.

The Thackery T. Lambshead Cabinet of Curiosities

Exhibits, Oddities, Images

& Stories from Top Authors and Artists

The Thackery T. Lambshead Cabinet of Curiosities
Edited by Ann & Jeff VanderMeer
Writers: Kelly Barnhill, Holly Black, Greg Broadmore, S.J. Chambers, Stepan Chapman, Ted Chiang, Michael Cisco, Gio Clairvail, Rikki Ducornet, Amal El-Mohtar, Brian Evenson, Minister Faust, Jeffrey Ford, Lev Grossman, Will Hindmarch, N.K. Jemisin, Caitlín R. Kiernan, Mur Lafferty, Jay Lake, China Miéville, Mike Mignola, Michael Moorcock, Alan Moore, Reza Negarestani, Garth Nix, Naomi Novik, James A. Owen, Helen Oyeyemi, J.K. Potter, Cherie Priest, Ekaterina Sedia, Jan Svankmajer, Rachel Swirsky, Carrie Vaughn, Jake von Slatt, Tad Williams, Charles Yu
Artists: Aeron Alfrey, Kristen Alvanson, Greg Broadmore, John Coulthart, Scott Eagle, Vladimir Gvozdariki, Yishan Li, Mike Mignola, Garth Nix, Eric Orchard, James A. Owen, Ron Pippin, J.K. Potter, Eric Schaller, Ivica Stevanovic, Jan Svankmajer, Sam Van Olffen, Myrtle von Damitz III, Jake von Slatt
Harper Voyager, 2011
ISBN: 978-0062004758

I have been, in a way, aware of Thackery T. Lambshead for years and years. It’s the sort of name that sticks to the mind. But until recently I remained horribly ignorant of his achievements and especially his collection. Me, who defines himself and his purpose in life by collecting stuff. (Just ask my partner.)

However, as far as collecting goes, doctor Lambshead defines a category all of his own. The very top category. There are several museums which pale in comparison or perhaps it would be truer to say that there are only a few museums whose collections exceed that of doctor Lambshead’s. But even them only in number. In quality, none come close, and even those that almost do are likely to have some items either donated by or loaned to by doctor Lambshead. He had so many things that according to himself he spent a good part of his life just getting rid of things.

All of this became apparent to me when I read a book titled Thackery T. Lambshead Cabinet of Curiosities. As the good doctor is no longer with us, having passed away in 2003 and having lived just a tad over a century, it befell on scholars, researchers, artists and storysmiths to convey to us a glimpse at the grandness that was the Cabinet. Many people who either knew doctor Lambshead personally or were in some way influenced by his life came together under the editors Ann and Jeff VanderMeer and made this book possible.

After reading the book and having had my curiosity more than sparked I immediately embarked on a journey of discovery. I wanted to know more about this man as a person, more about his vast collection of various oddities from all over the world and also of his professional life as a practicing medical wonder man. Pretty much the first thing I learned of was a book written by him, Pocket Guide to Eccentric and Discredited Diseases. There he lists all sorts of rare and unlikely diseases that he has come across over his years. Published annually for decades it has become a legend among medical libraries across the world. Imagine then my disappointment when I learned that the University of Turku did not have one.

The library database did list it but it was not on the shelves. When I asked a librarian working there about it she shrugged and said it had perhaps been stolen. But she seemed a little apprehensive. When I questioned her further she referred me to a clerk in the dean’s office and walked briskly away. I had already been content that I just had rotten luck but her behaviour suggested some form of foul play and I decided to follow the tip she had given.

At first the dean’s office denied any knowledge of the book but to prove the clerk wrong all I had to do was point at the library records. He then lowered his voice as if in confidence and told me that ten years ago there had been some departmental infighting and after that the book had vanished. All attempts to obtain a new copy since doctor Lambshead died had proven futile. He assumed there was some form of dispute over the publishing rights but could not say for sure. Before I even suggested it, he also told me that the copies from the Swedish university, Åbo Akademi, and the public library were missing. This is alarming. I implore any reader to check their local public or university libraries for this book.

Next I tried the best second hand bookshop in town, Uusi katakombi (The New Catacomb). The staff there is knowledgeable but at times a little terse, all being avid book collectors themselves. I have come to associate any bad mood with the owners’ mishaps in the antiquarian world, most likely missing a chance to obtain a rarity, so I don’t let it bother me. Every one of them seemed to be acutely aware of who Thackery T. Lambshead was but declined to discuss him any further, perhaps fearing they might divulge some priceless fact to their colleagues so far unknown to them. The world of book collecting is very cutthroaty and competitive as I well know, books being my own specialty as well.

However, at one point when an opportunity presented itself one of the owners approached me inconspicuously and murmured to me a brief and sad tale. Apparently the VanderMeer collection was not the first attempt to catalogue some of doctor Lambshead’s oddities. In the 60’s there had been a small press fanzine whose sole topic was doctor’s Cabinet. He had owned copies of all six issues but apparently there was a defect in the last one. The main topic had been a few 18th century inventions having to do with early attempts at fusion energy. Somehow it had made the paper self-combustable which in turn had destroyed most of earlier issues in existence as well. Likely also the publisher of the fanzine. I gathered that he was too embarrassed to let his colleagues know that he had lost such prized prints, but at the same time felt compelled to confess to someone who could understand the pain.

Having exhausted my local means of obtaining more reading material I turned to my friends. Most of them had not either even heard of the man or had disregarded him as some eccentric geezer not worth their time. However my co-worker seemed to recognize the name but said ”it was not yet the time to have this conversation”. When I asked what he meant all he talked about was ”artistic purity” and ”experimenting with influence”. I cannot know for certain what he meant but I know he has a band and they have practiced weekly for years now. Very few people have ever heard them play (I haven’t) and I know they plan never to release an album. Instead they will only play live gigs. Perhaps I will know what he meant whenever they perform for the first time publicly.

I have now come to a conclusion that it is way harder than I had thought to come by reliable information about doctor Lambshead. While alive he forbid museums to take photographs of the items he had loaned them and now an unfortunate fire has ravaged most of what was his gigantic collection. Only two books have been published about him, the Cabinet of Curiosities and the Guide to Eccentric and Discredited Diseases. There are some scientific journals that have to do with his research or researching him, but none were available at our local universities. The only place in Finland where one can attend Lambsheadian Studies is in the far north, University of Rovaniemi, and they only admit new students twice in a decade.

Of course there is the Internet, but it is easier to find rational discussion about the HAARP than conspiracy free sites about doctor Lambshead. Most seem to recycle topics brought up by Caitlín R. Kiernan and others who propose all kinds of theories, everyone more fantastic than the last. Kiernan believes that doctor’s wife Helen Aquilus faked her own death in the early 60’s and afterwards communicated with her husband in code, using for example sunspots and earthquakes to convey complex messages.

Most of it all is of course ludicrous tinfoil hat worthy nonsense, but I admit having taken part in some discussion threads and offering my own thoughts on some matters. I quickly learned my lessons.

For example, I find it hard to believe that doctor Lambshead would have left his collection so exposed to an accidental fire that most of it would be destroyed in hours. I offered two ideas. One is that there is actually a second underground chamber under the known one where the actually important items were placed. What was destroyed was just an overflow of more mundane artefacts from there. The second notion that I presented was that if the underground hall indeed contained the most priceless items of the collection, then those items were bound to have some very unique abilities. I find it possible that some possessed the ability to move in time and space on their own, thus escaping the inferno that swallowed their ilk. They may even have rescued some other items along the way. The only way to prove these theories is to both excavate the area around Lambshead’s house in Whimpering-on-the-Brink or locate an item presumed to have perished in the fire.

I was mocked so thoroughly even by other conspiracy theorists for my ideas that I do not think I will be taking part in any of their discussions in a good while. I advice others against it as well. The common discussion board about all things Lambsheadian is only a stinking cesspool filled with smallminded people. Best stick with the academics.

On the other hand, all of this only makes this book, The Thackery T. Lambshead Cabinet of Curiosities, that much more important and unique. It is the only unbiased look at doctor Lambshead and his collection. VanderMeers have also allowed many critics to voice their opinion about Thackery T. Lambshead and paint a vivid picture of a great humanitarian who also had his darker side, much like his Cabinet of Curiosities itself. If you want to know more about this remarkable man or the many artefacts that passed through his collection, this is definitely the book you need.

Uuskummaa? Modernin fantasian antologia

Uuskummaa? - Mitä parhainta luettavaa

Uuskummaa? Modernin fantasian antologia
Kirjoittajat: Jeff VanderMeer, Kelly Link, Margo Lanagan, Stepan Chapman, Carol Emshwiller, Gene Wolfe, Liz Williams, China Miéville, Jeffrey Ford, Jukka Halme (esipuhe)
Toimittanut: Jukka Halme
Kirjava, 2006, 260 sivua
ISBN: 952-99268-2-0

Olen bibliofiili. Etsin syitä tai parhaimmillaan tekosyitä hankkiakseni uusia kirjoja. Jos hyvä sf-toverini tulee tarjoamaan Finnconissa minulle toimittamaansa novelliantologiaa hullunhalpaan hintaan, se on kuin dynamiittikalastusta lasten kahluualtaassa. Ei ehkä täysin eettistä, mutta pirullisen tehokasta.

Juuri siten omistukseeni päätyi kirja nimeltä Uuskummaa? jolla oli kaikki potentiaali päätyä parin tuhannen muun lukemattoman kirjan seuraksi siihen kasaan, johon luon toiveikkaita katseita eläkepäiviä odotellen.

Vaan sitten koitti kesäpäivä, jona halusin kämpästä ulos joksikin aikaa. Romaaniin tarttuminen olisi ollut voimakas ele, vakava aie panostaa vapaa-aikaa pidemmällä tähtäimellä ja aivan sellaiseen projektiin en ollut valmis sitoutumaan. Finnconin jäljiltä tyrkyllä oli pinkka painettua spekulaatiota ja niiden joukossa myhäilevän Jukkahoon kaupittelema antologia, jonka kirjoittajien joukossa helmeili muunmuassa VanderMeer, Mieville sekä muutama muu hämärästi tuntemani nimi, sekä pari uppo-outoa mestaria, joista kaikki muut suomalaiset harrastajat ovat epäilemättä lukeneet jo vuosia sitten Tähtivaeltajan sivuilta. Koppasin sen kouraani ja hilpaisin kesälomaa viettävän lastentarhan pihalle valtaisan ja ontoksi koverretun puunrungon päälle lukemaan.

Olen tutustunut säälittävän vähän Jeff VanderMeerin tuotantoon, eikä tilanne parantunut edes sen jälkeen kun olin ostanut napakan koosteen miehen tuotannosta ja signeerauttanut ne kaupantekijäisiksi. Siksi en oikein tiennyt mitä odottaa, kun antologian ensimmäiseen tarinaan Salainen elämä ryhdyin. Vaan niin kävi, että hitaahkosta lukuvauhdistani huolimatta en tarhan pihalta poistunut ennen kuin koko tarina oli luettu. Vaikka aurinko alkoi jossain vaiheessa jo ahdistaa tosissaan, ei tullut kysymykseenkään pitää taukoa sen vertaa että olisin siirtynyt sisätiloihin tai edes varjoon.

Vaikka ainuttakaan huonoa tai edes keskenkertaista tarinaa ei Uuskummassa ollutkaan, silti jotkin tarinat loistivat muita kirkkaammin. Kokoelman ehdoton huippu on Kelly Linkin Taikuutta vasta-alkajille, jonka kerrontatapa hämärtää todellisuuden ja kuvitelman rajan siihen pisteeseen, että melkein itsekin vahtaan lumisateista kanavaa Kirjaston seuraavaa jaksoa odottaen. Voi olla, että vaikutus ei ole yhtä voimakas niillä, jotka eivät ole jossain hurjan nuoruutensa vaiheessa palavasti fanittaneet jotakin tv-sarjaa, mutta minun kohdallani tarina puski läpi kaikista henkisistä suojakerroksista, kunnes alitajuntani sai suoran osuman.

Pari muuta vielä reilu kuukausi lukukokemuksen jälkeen päässäni pyörivää kertomusta pitää nimetä. Margo Lanaganin Kun siskoni laulettiin pikeen iski sekin tunnetasolla syvään ja piti otteessaan ensimmäisestä lauseesta saakka. Novelli oli yksikäsitteisesti kaunis. Gene Wolfen Kehdosta on kertomus kirjasta ja kirjahan aiheena on aina sydäntäni lähellä, mutta tässä tapauksessa laajempi juoni jäi erään tietyn tarinan sisäisen tarinan varjoon, sillä kertomus opintielle lähtevästä pojasta ja tämän isästä oli vaikuttava. Ja Jeffrey Fordin kirjoittama Jäätelön valtakunta lumosi visiollaan äärimmäisestä synestesiasta naitettuna Philip K. Dickin todellisuusvyörytysten kanssa.

Itseasiassa jokainen nimeämäni kertomus oli omalla tavallaan kaunis. Niitä lukiessani ymmärsin henkilökohtaisella tasolla ja aivan uudella tavalla, että kirjoittaminen ei saa olla vain tekninen suoritus vaikka kuinka nerokkaasti suorittaisi genren konventioita. Kirjailijan, tai minkä tahansa taiteilijan, on pantava itsensä likoon. Vain omaa tunnemaailmaa raottamalla saadaan aikaiseksi jotain, millä on mitään mahdollisuuksia puhutella kokijaa.

Uuskummaa? puhutteli minua kerta toisensa jälkeen. Olen mieltänyt kuuluvani lähinnä ursilaiseen koulukuntaan, jossa viihdyttävyys on tärkeintä. Vaikka en siitä millään muotoa sanoudukaan irti, tunnistan itsestäni nyt toisenkin puolen, ja se on uuskummallinen. Suurentelematta voin sanoa, että tämä kokoelma muutti minussa jotakin, tai ainakin sai minut ymmärtämään itsestäni jotain uutta.

Se on suuren kirjallisuuden merkki. En voi mitenkään liikaa suositella tätä kirjaa kaikille fantastisen ystäville.

Pidänkö kauhusta?

Taas kerran Booklife osoittaa arvonsa.

Parin muun kirjoittajaoppaan kanssa kävi niin, että luin ne aika vauhdilla kannesta kanteen. Ne olivat kevyitä ja vaikka sisälsivät tiukkaa asiaa, soljuivat ohi. Niistä saattoi ottaa oppia sen minkä juuri sillä hetkellä jaksoi ja muun ohittaa anekdotaalisena turinana. Miellyttävää.

Booklife sen sijaan heti alussa tökkäsi pahasti, koska se haastoi. Heti kättelyssä kirja ottaa kraiveleista kiinni, nostaa roikkumaan seinälle ja sen jälkeen kaivaa esiin sähköpiiskan. Se virnistää hyväntahtoisesti ja sanoo, että nyt ollaankin sitten rehellisiä itselle ja vastataan kiemurtelematta muutamaan kysymykseen.

Tämä on ongelma, koska mielelläni en olisi rehellinen itselleni. Itsepetos on paljon helpompaa, ja helpointa on se, jos ei ajattele asioita ensinkään. Tätähän ei Booklife hyväksy lainkaan. Se huomauttaa jo alussa, että on syytä tietää mitä tahtoo, muuten asiat saattavat mennä persiilleen. Ei sillä, etteikö kirja olisi siinä täysin oikeassa.

Olen aina kuvitellut, että kauhu ei ole minun juttuni ollenkaan. En lue kauhua, en katso kauhua, en erityisemmin pidä kauhusta. Muut voivat toki kirjoittaa ja diggailla, ei se minulta ole pois, mutta itse olen sellainen avaruusscifimies. Mitä laajemmat ympyrät, sen parempi. Avaruusooppera on se ’the thing’.

Miksi sitten niin moni raapaleeni pohjaa jonkinlaiseen kauhuelementtiin? Joku syödään, joku kuolee, jollekin käy ikävästi ja yliluonnolliset voimat jylläävät pyörittäen pieniä ihmisiä kuin roskaa. Tässä kohtaa Booklifen mukaan minun tulisi seisahtua ja kysyä, että enkö oikeasti pidä kauhusta? Tarkastellaanpa rehellisesti, vaikka tätä koitan välttää parhaani mukaan.

Olen lukenut joskus reilu 20 vuotta sitten pari Kingin kirjaa. Ne eivät juurikaan napanneet. Portista luin jonkin Clive Barkerin jutun eikä se iskenyt yhtään. Kasariteininä tuli katsottua Elm Street -leffoja ja muuta vastaavaa, mutta ei siitäkään jäänyt vaihdetta päälle. Tähän asti tosiasiat tukevat fiilistäni. Sen sijaan Yöjuttuihin ihastuin, noihin camp-henkisiin Jason Darkin kioskilukemistoihin, joissa John Sinclair tovereineen otti yhteen pahuuden voimien kanssa kerran kuussa. Ja H.P. Lovecraftiin palaan yhä uudelleen ja uudelleen, viimeksi eilen.

Entäpä omat tekstini? Raapalesaldo jo vihjaa siitä, ettei kauhu voi olla täysin vastenmielistä omasta mielestäni, en kai muuten kirjoittaisi sitä niin paljon. Ja kun asiaa funtsin, on viime vuoden nanoromaanissanikin vahva horror-elementti mukana, jopa kantavana voimana loppujen lopuksi. Pitäisikö siis luopua perusoletuksesta ja kysyä varovasti, millaisesta kauhusta sitten pidän?

Vaikka olen tutustunut kohtalaisen vähän, laajemmin tarkastellen, pulpin valtakauden julkaisuihin, on minulla vahva side sen ajan materiaaliin. Jos ehtisin lukea enemmän, haluaisin lukea niitä tarinoita (nyt vain tyydyn ostamaan kokoelmia niitä vuosia varten, kun luulen ehtiväni lukea). Lovecraftin tekstit ovat täsmälleen tuolta kaudelta, ja Yöjutut kantavat samaa perimää ylpeästi. Haluaisinko siis kirjoittaa sarjamuotoista ja pulp-henkistä kauhua?

Pitäisikö ainakin koittaa?

Olisiko sittenkin tässä tämän vuoden nanoromaanin idea pöydässä? Sitä on kahdeksan kuukautta aikaa pohtia.

Nyt olen ollut riittävästi rehellinen itselleni yhdeksi päiväksi. Nyt takaisin itsepetoksen pariin, jossa diggaan tähtiä ja kirjoitan kuitenkin päivän raapaleen ihmissusista.

Tammikuun saldo

Viime vuoden lopulla tein listan tavoitteista tälle vuodelle. Samaa kokeilin jo hieman viime vuonna, mutta se ei johtanut toivottuun lopputulokseen, kuten että olisin pysynyt tavoitteissani tai alun jälkeen edes aidosti pyrkinyt siihen.

Nyt noudatin Jeff VanderMeerin ohjetta hänen kirjassaan Booklife ja jaoin tavoitelistan kuukausittaisiin palasiin. Sellaista on helpompi seurata eikä vuoden lopussa pääse yllättymään kun huomaa, että ai niin tosiaan romaanikin piti kirjoittaa, no onhan vuodesta jäljellä kaksi viikkoa.

Tammikuun tulokseen en voi olla kuin määrättömän tyytyväinen. Ennen kaikkea se valaa uskoa siihen, että tämä työskentelytapa toimii minulla, ainakin tällä hetkellä. Saatan jopa pystyä pitämään kaikki tavoitteeni koko vuoden tai ainakin niistä luistaminen tapahtuu hallitusti ja tietoisella päätöksellä.

Katsotaanpa, mitä tammikuussa tapahtui!

– Usvan äänikirjaprojekti. Osallistu ainakin yhdellä tekstillä. VALMIS
Sain kasaan jopa kaksi tekstiä. Toinen oli tarina, joka oli elänyt päässäni jo yli vuosikymmenen. Traagisen tavallisesti tarina muuttui kirjoitusvaiheessa oikeastaan kokonaan toiseksi. Toisen jutun idea oli vinha, mutta saattaa itseasiassa vaatia pidemmän muodon toimiakseen. Jos ei muuta niin tulipahan taustoitettua maailmaa hieman. Siitä voi jatkaa.

– Lue loppuun ainakin yksi kirjoitusopas. VALMIS
Olen hidas lukija, olen aina ollut. Harmaakaihi, voimakkaat linssit, kertakaikkisen paska näkökyky, jokin niistä tai kaikki, mutta ohuenkin kirjan kahlaaminen vie aikaa, puhumattakaan joistain Martinin tiiliskivistä. Tavoite oli lukea yksi kirja, mutta sainkin loppuun kolme! Bruce Holland Rogersin Word Work, Loren D. Estlemanin How to Write a Popular Novel ja Sandra Scofieldin The Scene Book. Jokainen oli hyvä, mutta parhaimmaksi nostaisin Word Workin. Työlistalla on arvostelun kirjoittaminen kustakin, tai sitten väsään artikkelin ja tarjoan Kosmoskynään. Paria muutakin kirjaa aloittelin, joten helmikuun tavoite saada jälleen yksi kirja pulkkaan näyttää hyvältä.

– Kirjoita ainakin yksi arvostelu Koettuja-blogiin. VALMIS
Alussa kirjoitin pari arvostelua Routakotoon, mutta päätin siirtää ne omaan blogiinsa. Juuri nyt emmin jälleen, kiitos Jeffin, ja harkitsen, josko oman kirjaelämäni kannalta olisi sittenkin hyödyllistä sisällyttää Routakotoon laaja valikoima erilaista materiaalia. Saatan päättää siirtää arvostelut sittenkin tänne. Niin tai näin, kun sain aikaiseksi ensimmäisen arvostelun, irtosi muutama muukin kohtalaisen vaivattiomasti. Yhtenä mekanismina oli fiktiokirjoittamisen laistaminen arvostelujen varjolla. Kannatan tätä filosofiaa: Jos sluibaa töistä, kannattaa ainakin pyrkiä tekemään jotain muuta työtä.

– Portille uupuneet, kokoontuminen 20.1. Lähetä teksti (Nano 2011 alku). VALMIS
Kokoontuminen oli, sain oman tekstini liikkeelle ajoissa (mikä ei ole mitenkään ilmiselvä asia omien omituisuuksieni kanssa) ja arvostelin muiden lähettämät työt. Laitoin kiertoon myös molemmat Usvan äänikirjan merinovellit, lähinnä siksi että muutkin olivat tehneet niin. Palautetta en niistä odottanut, koska romaanin alku oli jo kierrossa, mutta pari kommenttia tuli silti. Suurin anti oli idea siitä, että ottaisin koko 10000 ensimmäistä sanaa romaanikäsiksestä (juurikin arvioitu pätkä) ja nakkaisin menemään. Tarina liikkeelle toiminnasta ja tarpeellinen matsku alusta takaumina mukaan. Tämän johtopäätöksen vuoksi jätin suosiolla helmikuulle palautteen analysoinnin ja alun uudelleenkirjoittamisen. Liian massiivinen työ viikossa tehtäväksi.

– Ota yhteyttä sateenkaariperheiden kirjaprojektiin. VALMIS
Tätä panttasin yhteensä kuukauden verran. Sikäli hyvä, että projektille oli jo löytynyt päävetäjä, joten ei tarvinnut arpoa omaa jaksamistaan. Joku muu hoitaa. Yhteyshenkilöni vastasi minulla ja vetäjälle mainiten minun olleen sen yhden sadun kirjoittaja. En ole kuullut mitään asiasta sen jälkeen, mutta tällä ei ole kiire juuri nyt. Katsotaan, jos minuun otetaan yhteyttä. Jos ei, palaan asiaan joskus maali-huhtikuussa. Olisi hyvä saada ainakin yksi uusi satu valmiiksi sitä ennen.

– Kirjoita joka päivä yksi raapale. VALMIS
Tämä oli tavoite, jonka toteutumiseen luotin oikeastaan vähiten. Nanowrimoa lukuunottamatta en ole kirjoittanut kuukautta putkeen joka päivä, ja nythän tavoite on vuosi. Lisäksi kuvittelin, että ideoiden repiminen tällä tahdilla olisi iso kompastuskivi. Kuitenkin osoittautui, että joka päivä sain jotain aikaan. Jos en mitään muuta, niin juurikin raapaleen. Joskus oli pakotettava itsensä mustan ruudun eteen puoli kahdeltatoista, ja siinähänä se juju piilikin. Kirjoitettava, koska pakko. Perkele. Muutamaan tekstiin olen jopa kovasti tyytyväinen. Lisäksi moni raapale on saanut aina joltakulta tykkäyksen Facebookissa tai Google+:ssa, ja onpa muutama tyyppi ohikulkiessaan kertonut diggaavansa päivittäisiä raapaleita. Sellainen palaute antaa kaivattua buustia omalle jokseenkin huonolle itsetunnolle ja saa tuottamaan pidempääkin matskua.

– Päätä mikä on seuraava Fantastisen matkaoppaan kohde. VALMIS (Innsmouth)
En halunnut ottaa tammikuuhun aivan kaikkea tehtäväksi, mutta en myöskään halunnut siirtää hirvittävästi kamaa hamaan tulevaisuuteen. Siksi jaoin tämän osiin. Tammikuussa aihe, helmikuussa kirjoitustyö. Aiheen päätökseen kuului myös taustamateriaalin lukeminen, mikä aina ottaa ihan oman aikansa. Yleensä enemmän kuin etukäteen luulen. Tällä kertaa kirjoittelinkin jo jotain hieman ja syvennyin pariksi tunniksi Innsmouthin karttaan ja Massachusettsin maantietoon. Sekä syväläisiin, Dagoniin ja Yhdysvaltain itärannikon historiaan vuosina 1800-1920.

– Ota yhteyttä kuunnelmaprojektin puitteissa. VALMIS
Kuunnelma on jotain, minkä tekeminen pitää hahmottaa aivan alusta. Ja se ei etene, ennen kuin alustava taustayö on tehty. Jos tämän olisi jättänyt maatumaan luokassa ”tehdään joskus”, voi olla että mikään ei olisi liikahtanut minnekään koko vuonna. Nyt minulla on pieni käsitys siitä, millaista matskua Radioteatteri saattaisi olla kiinnostunut vilkaisemaan, pieni aavistus siitä, miten teksti on kirjoitettava ulkonäöllisiä seikkoja silmälläpitäen ja montako hahmoa on suotava sisällyttää yms. Nyt vain pitäisi saada jostain vielä ehta, valmis käsis, josta voisi luntata halutun ulkoasun.

– Osallistu URS:n barbaarinumeroon. Deadline 31.1. VALMIS
Tämän lisäsin vasta tammikuun aikana tavoitteisiin. Hiukan tyly veto, mutta joskus aikoja sitten barbaarinumerosta kuullessani olin jo miettinyt omaa maailmaa ja siihen soveltuvaa hahmoa. Nyt kun deadline olikin yhtäkkiä niskassa, vaihtoehtoja oli kaksi. Jättää väliin ja mikäs siinä, kun sitä en edes ollut kellekään luvannut, tai painaa hommia ja katsoa, mitä saa aikaiseksi. Liian monen tekstin kanssa on käynyt nimenomaan niin, että joko koko juttu on jäänyt aatoksen asteelle tai johonkin tiedostoon on syntynyt pari sataa riviä ja kiinnostus lopahtaa siihen. Kuvio on hyvin yksinkertainen: jos haluan julki tekstejäni, niitä pitää ensin kirjoittaa. Joten kirjoitan sitten barbaarijutun. Novellin alkua oli kertynyt 1200+ sanaa, kun huomasin päähenkilöksi kaavailemani sällin olevan vielä esittelemättä. Duh. Niinpä hylkäsin alun myöhempää käyttöä varten ja kirjoitin kokonaan uuden tarinan oikealla henkilöllä. Viimeiset n. 3500 sanaa syntyi vuorokaudessa. Yöllä piti nukkua ensin pari tuntia, mutta menikin neljä. Töihin en lähtenyt ennen kuin teksti puoli yhdeksältä oli valmis. Sen jälkeen oli ihan uskomat olo! Valmis novelli, junalauta! Ei millään muotoa älyllisesti tai ideallisesti haastava, mutta toivottavasti lukijaa viihdyttävä pläjäys. Jälleen vahviketta sille, että valintani panostaa kirjoittamiseen tänä vuonna on toimiva ja tuottaa hedelmää.

– Lähetä Tuomakselle kaksi raapaletta julkaistavaksi. VALMIS
Kun tekee hyvää työtä, saa palkaksi lisää työtä. URSin nokkamies Tuomas pyysi yhteen projektiinsa kaksi raapaletta, kun kerta niitä tykkäsin väsätä. Hahaa, systeemihän toimi juuri niin kuin olin haaveillutkin. Kun riittävästi tekee ja tuottaa, joku kiinnostuu ja eteen avautuu uusia reittejä päästä tuomaan omaa työtään esille. Koska raapaleiden ei tarvinnut olla uusia, molemmat raapaleet löytyvät nyt jo blogistakin. Tämän ja barbaarituotoksen myötä pääsin myös Paperiarkki-foorumilla URS-ryhmään mukaan, mistä jälleen löytyi pari projektia, joihin jo ehdin ilmoittautua mukaan.

Summa summarum
Tammikuu oli suksee. 31 raapaletta, 3 muuta novellia, 5 arvostelua, 3 kirjaa luettuna. Eikä työmäärä edes tuntunut raskaalta, koska se jakautui jokaiselle päivälle. Tämä antaa toivoa sille, että muutkin kuukaudet voivat hoitua. Ja jos eivät, ollaan tyytyväisiä vähempään.

Shimon kirjalliset tavoitteet vuodelle 2012

Jeff VanderMeer sanoo kirjassaan Booklife, että on hyväksi kirjoittaa ylös kirjalliset tavoitteensa. Ne pitää määritellä ja niille pitää antaa määräaika. Sen jälkeen on konkreettiset tavoitteet, joihin pyrkiä.

Kuulostaa hyvältä.

Jeffin mukaan on hyvä olla lyhyemmän aikavälin tavoitteita ja samalla vaikkapa viisivuotissuunnitelma. Näiden tulisi tukea toinen toistaan. Viiden vuoden päähän ei oma näkemys vielä riitä, joten keitän kasaan suunnitelman vuodelle 2012. Sen pitämisestä riippuu sitten tulevat tavoitteet.

Mielessä on kuitenkin hyvä pitää Bruce Holland Rogersin näkemys, että tavoitteiden on koko ajan kasvettava saavutusten mukana, koska ihmistä ajaa muunmuassa tarve saavuttaa oma täysi potentiaalinsa. Kun usko omiin kykyihin kasvaa, alkavat aiemmin kovin etäiset tavoitteet näyttää sittenkin saavutettavilta.

Ja toki jokainen suunnitelma elää ja muuttuu. Jos esimerkiksi huomaan, että tässä tavoitelistassa on kertakaikkisen mahdotonta pysyä, karsin kamaa pois. Näin jatketaan, kunnes tavoitteet taas vaikuttavat saavutettavilta.

Nämäkin on syytä jakaa kuukauden pätkiin heti tammikuun puolella ja arvioida, milloin mikäkin osa pitää panna tulille.

Kirjalliset tavoitteet, 2012

1. Vuoden 2011 NaNoWriMo-käsikirjoituksen valmistuminen

Tavoite: Kirjoittaa uusiksi ja viimeistellä marraskuussa 2011 syntynyt romaanikäsikirjoitus sellaiseen kuosiin, että omasta mielestä sitä voi tarjota kustantajille.
Deadline: Lokakuun loppu. Vanhan pitää olla pois käsistä ennen seuraavaa Nanoa.

Ensin kerään palautetta alkuosasta. Palautteen perusteella kirjoitan alun uusiksi ja jatkan loppuosan työstämistä. Aivan loppu täytyy kirjoittaa ensimmäisen kerran, koska sitä ei vielä ole. Ensimmäinen osa, n. 10000 sanaa, pitää olla minimaalista viilaamista lukuunottamatta helmikuun lopussa, mielellään jo aiemmin.

2. Kirjoituskilpailuihin osallistuminen

Tavoite: Osallistua seuraaviin kirjoituskilpailuihin: NOVA 2012, URSin kirjoituskilpaulu, Portin kirjoituskilpailu 2012, Usvan äänikirjaprojekti.
Deadlinet: Usva 8.1., NOVA 5.3., URS 2.4., Portti [tuntematon, elo-syyskuun vaihde oletettavasti]

Jokaiseen kilpailuun on tarpeen saada valmiiksi ainakin yksi novelli kuhunkin. Aihioita ja alkuja on jo valmiina. Niistä pitää valita yksi kutakin projektia varten ja viimeistellä se deadlineen mennessä. Kolme neljännestä pitää työstää ensimmäisen vuosineljänneksen aikana kuosiinsa.

3. Novelli Usvaan

Tavoite: Muokata jo hyväksyttyä novellia niin, että se miellyttää sekä itseä että toimittajaa, Anne Leinosta.
Deadline: Koska tarina liittyy romaanikäsikirjoituksen alkupään tapahtumiin, valmistuminen helmikuun loppuun mennessä on suotavaa.

Jännite pitää ylettää alusta loppuun, nyt tarjotussa versiossa se oikeastaan alkaa kehittyä puolivälin paikkeilla. Työstäminen on jo alkanut sillä seurauksella, että nykyinen versio on kasa päivän vanhaa spagettia. Toimeen ryhdytään viimeistään äänikirjan deadlinen jälkeen.

4. NaNoWriMo 2012

Tavoite: Kirjoittaa 50000 sanan romaani marraskuun aikana.
Dealine: Varsinainen kirjoittaminen tapahtuu tarkasti marraskuun aikana. Esityö, kuten taustatyö ja juonirakenteen pohdinta on oltava valmis lokakuun loppussa.

Tiukka sana- ja aikaraja toimi Nanossa 2011. Se oli hyvä tapa tuottaa tekstiä tiiviisti yhtä projektia varten. Samaa pitää koittaa taas 2012. Oletuksena on, että kirjoitan uuden kirjan jatkoksi vuoden 2011 projektille, mutta aiheen lopullinen valinta saa säilyä vapaana marraskuun alkuun asti. Kirjoitan siitä, mistä juuri sillä hetkellä haluan kirjoittaa.

5. Death of a Zabrak

Tavoite: Kirjoittaa viimeinen Khuure/Kataja-tarina.
Deadline: Ei liian tarkkaa määräaikaa, mutta ensimmäisen puolen vuoden aikana olisi hyvä saada valmiiksi.

Star Wars Galaxies jäi taakse omalta osaltani jo 2006. Nyt kun olen siirtänyt foorumin keskeisintä sisältöä blogiin mieleen tuli ajatus kirjoittaa vielä viimeinen tarina, jossa pääosassa ovat kaksi päähahmoani, Khuure ja Kataja. Tavoitteena on opetella käyttämään eri kirjoitusoppaiden oppeja soveltamalla niitä tähän tarinaan. Erityisesti jännitteen käsittely eri tavoin kiinnostaa. Sen puoleen olisi hyvä pitää vauhtia yllä, että viimeinen tarina olisi valmis samaan aikaan kun foorumiremppa muutenkin, jotta vanhoille pelikavereille voisi tarjota blogikokemuksen lisäksi vielä uuden ja tietyllä tapaa langat yhteensitovan tarinan. Erityinen tavoite on saada aikaiseksi riittävästi hahmoja taustoittava tarina, joka aukenisi myös niille, jotka eivät heitä entuudestaan tunne. Tätä varten pitää raakata armottomasti pois tarinan kannalta epäolennaiset osat. Englanniksi.

6. Kirjoitusoppaat

Tavoite: Lukea nyt hallussa olevat kirjoitusoppaat.
Deadline: Vuoden loppuun mennessä ehdottomasti, mutta mitä pikemmin sen parempi.

Haluan saada käsityksen kirjoitusprosessista ja kirjoittamisen työkaluista. Prosessit on muokattava itsellä toimiviksi ja työkalut on otettava haltuun. Uuden oppaan saa tilata vasta, kun seitsemän seuraavista kirjoista on käyty läpi.

Työn alla jo nyt: Kirjoita kosmos, Booklife, Word Work, The Scene Book, Elements of Style.
Odottamassa: How to Write a Million, Joy of Writing Sex, Writing the Popular Novel, Self-editing for Fiction Writers, Writing Science Fiction and Fantasy Television, Prosessikirjoittaminen, Oriveden opit (lainassa kaverilta).

7. Fantastinen matkaopas

Tavoite: Kirjoittaa ainakin neljä uutta kohde-esittelyä matkaoppaaseen.
Deadline: Tasaisesti ripoteltuna 1kpl/3kk, mutta vuoden alku on jo aika täynnä. Saldo kuitenkin tarkistetaan vuoden lopussa.

Matkaopasprojekti on hyytynyt, siihen pitää saada eloa. Vähintään tavoite on pitää materiaalia tarjolla Turu Mafia Zineä varten, sikäli mikäli se ilmestyy ja julkaisee näitä.

8. Sateenkaarisadut

Tavoite: Kirjoittaa ainakin kaksi satua lisää, editoida nyt kesken oleva valmiiksi.
Deadline: Vuoden loppuun mennessä, tasaisesti jakautuen.

Projekti hyytynyt, pidettävä liikkeessä, pienessäkin.

9. Koettuja

Tavoite: Julkaista ainakin yksi arvostelu kuussa.
Deadline: Jokaisen kuun loppu.

Koettuja-blogiin ei ole tullut uutta materiaalia, vaikka koettuja juttuja on vaikka kuinka. Haluttu laajuus pitää asettaa tasapainoon ajan kanssa. Liian korkeat kriteerit tekevät sen, että blogiin ei tule lisäyksiä.

10. Äärenmurtajat

Tavoite: Aikajanan luonti
Deadline: Vuoden loppu, projektin edettävä halki vuoden. Tilanteen tarkastelu kerran kuussa.

Vuoden 2003 Nano-romaanin loppu jäi kirjoittamatta, koska tarinaan oli pesiytynyt ristiriitainen aikajana. Vanha käsikirjoitus pitää lukea läpi ja sen perusteella luoda toimiva aikajana, jonka perusteella tarinen voi kirjoittaa uudestaan, ja loppuun. Kahdeksan vuoden aikana olen aloittanut työstämisen kerran tai kahdesti ja homma on aina kosahtanut kiville, joten nyt projekti pitää pilkkoa hallittaviin paloihin. Ensimmäinen on aikajana.

11. Raapale joka päivälle

Tavoite: Kirjoittaa yksi raapale päivässä vuoden ajan.
Deadline: Joka päivä yksi raapale, koko vuoden ajan.

Jos jokin näistä tavoitteista syöksyy tulipallona maahan ennen tammikuun loppua, se on tämä. Joka tapauksessa tavoite on kirjoittaa yksi raapale per päivä. Keskeinen ajatus on, että sanamäärä ei ole suuri ja niitä ideoita pyörii päässä ihan koko ajan, niitä ei vain tule kirjoittaneeksi ylös sellaisella pieteetillä kuin pitäisi. Nyt on pakko. Muutoin tämä on täysin mahdoton tavoite.

Aikeena on, että vuoden lopussa kasassa on, teknisesti, 366 raapaletta. Jokusen niistä on pakko olla hyviä. Kolmanneksen voi luultavasti laajentaa oikeiksi novelleiksi. Osassa asustaa romaani.

Väistämättä eteen tulee ongelmia. Perhejuttuja, sairastamista, pään räjäyttävä kiire jonkin muun kanssa. Tämä pitää hyväksyä ja laatia sellaiset säännöt pyrkimyksen ympärille, ettei työtaakka nouse liian suureksi. Toisaalta tavoite on oppia rutiini kirjoittamaan joka ikinen päivä, vaikka motivaatio olisikin matalalla.

1) Seuraavan päivän raapaleen saa kirjoittaa etukäteen, jos inspiraatio huutaa.
2) Jos etukäteen jo tietää, että tulevaisuudessa N päivää tulee jäämään mitä luultavimmin väliin, paikkauksen saa aloittaa heti.
3) Jos jokin päivä jää väliin, sen voi paikata myöhemmin. Niin monta päivää kuin tarpeen.
4) Paikatessa ei saa kirjoittaa enempää kuin kolme raapaletta päivässä. Tarvittaessa paikkaus jakautuu useammalle päivälle.
5) Kieli voi olla suomi tai englanti.

Jos harkitsen yhden päivän väliinjättämistä, pitää erikseen sanoa ääneen syy. Tällä pakotan itseni analysoimaan onko kyseessä enemmän laiskuus vai jokin oikeasti kirjoittamista haittaava tilanne. Jos kyseessä on jälkimmäinen, tilannetta pitää selvittää.

12. Kuunnelma

Tavoite: Ottaa selville, miltä kuunnelmakäsikirjoitus näyttää.
Deadline: Kesän loppuun mennessä.

Mieleeni on hiipinyt ajatus kuunnelmasta. Ihan ensiksi pitää ottaa selvää teknisistä yksityiskohdista. Ilmeisesti Tapio Ranta-aho voisi olla tässä avuksi.

13. Kirjoittajapiiri Portille uupuneet

Tavoite: Tuottaa materiaalia piirille kritisoitavaksi, kritisoida muiden töitä.
Deadline: Piiri kokoontuu 3-4 viikon välein.

Piirin hyödyllisyys kannattaa arvioida aika ajoin uudelleen. Saanko piiriltä riittävästi hyödyllistä kritiikkiä? Tuottaako piiri liikaa kuluttavaa työtä verrattuna siihen, paljonko muiden töiden arviointi antaa potkua omiin projekteihin.

14. Sateenkaariperheet ry:n lastenkirjaprojekti

Tavoite: Ottaa selvää, missä määrin ehtii ja kykenee olla mukana sinänsä tärkeältä tuntuvassa projektissa. Jos lähtee mukaan, luvattujen töiden teko ajallaan.
Deadline: Oman mahdollisen roolin selvitys tammikuun alkupuolella.

Koko projekti kaipaa vetäjää. Jos siihen sisältyy rahoituksen kerääminen, homma ei missään nimessä ole minulle. Työryhmää ja toimitusta olen ennenkin vetänyt, ja oppinut delegoinnin tärkeyden.

15. Sifalry

Tavoite: Kerätä talteen Sifalryn tarinan taustamateriaali. Samalla voi miettiä viimeistä suurta juonta.
Deadline: Vuoden loppuun mennessä. Jos tausta saadaan kasaan vauhdilla, voi itse tarinaa alkaa kasata.

World of Warcraft -urani päättyi jo liki vuosi sitten ja sitä ennenkin roolipelaaminen oli satunnaista. Hahmoa varten kehitettyä taustaa ei juuri koskaan käytetty missään. Mieltä on jäänyt kaihertamaan tuon materiaalin käyttö ja samalla hahmon tarinan kirjoittaminen loppuun. Prioriteetti ei ole korkealla, mutta kiva olisi tätäkin edistää. Englanniksi.

16. Tavoitelistan seuraaminen, päivitys ja tilinpäätös

Tavoite: Pitää tämä lista ajan tasalla toisaalta siitä, mitä olen saanut aikaiseksi, toisaalta muuttaa tavoitteita sen mukaan, mihin myöhemmin katson pystyväni. Vuoden lopussa katson, mitä todella sain aikaiseksi, sainko sillä hetkellä olevat tavoitteet täytetyksi ja paljonko tavoitteita hylättiin vuoden varrella. Jokaisen kohdalla on pystyttävä sanomaan miksi jokin jäi tekemättä. Vuoden 2013 tavoitelista ja pidemmän aikavälin suunnitelmat muodostuvat toteutuneiden tavoitteiden mukaan.
Deadline: Tarkkailu koko vuoden, yhteenveto vuoden lopussa.