Kumman rakas
Tuomas Saloranta, Kristel Nyberg, Kalle Lintunen, Jeff VanderMeer, Aleksi Kuutio, Siria Kohonen, M.G. Soikkeli, Antti Riimuvuori, Jussi Katajala, Christine Thorel, Tarja Sipiläinen, Liliana Lento, Maria Carole, Taru Luojola
Toimitus: Taru Luojola, Tarja Sipiläinen
Osuuskumma, 2012
ISBN: 978-952-6642-00-0
Arvostelen Kumman rakkaan, kun sen arvostelukappaleeksi sain. Tämä siitä huolimatta, että sittemmin liityin itsekin Osuuskumman osakkaaksi ja näin ollen en ole enää taloudellisesti sitoutumaton taho.
Kumman rakas on Osuuskumman ensimmäinen julkaisu ja laadukas avaus. Teemana on rakkaus erilaisissa muodoissaan spefistisellä tvistillä ryyditettynä. Useassa tarinassa kyse on nimenomaan rakkaudesta tai rakastumisesta, ei pelkästään petipuuhista, kuten kokoelman alkuaikojen projektinimi Pinkki antologia olisi antanut odottaa. Mukana on kattava joukko nykyhetken URS-kentän kovia nimiä ja vierailevaksi tähdeksi on saatu itse Jeff VanderMeer, joka heitti viime vuonna kirjallisen kesäkiertueen Suomessa.
Kuten aina usean kirjoittajan antologioissa, taso tarinasta toiseen vaihtelee. Selvää kultaa on pari novellia. Kerronnan kauneuden vuoksi nostan esiin Aleksi Kuution tarinan Raskas isä sekä Maria Carolen Pahanilmanlinnun. Kuution tarinassa päähenkilö on jäänyt pelättyjen hyirynoitien vangiksi ja saa orjan aseman. Yhtä paljon uteliaisuutta kutkuttaa niin orjan ja hänen emäntänsä määrittelemätön suhde kuin itse hyiryjen monimutkainen kulttuuri. Carolen tarinassa toisensa kohtaavat punatukkainen nuori nainen ja metsässä asustava tyttö, joista kumpikaan ei ole oikeastaan ihminen. Kummassakin novellissa sekä maailma että henkilöt herätettiin henkiin niin taiten, että haluan lukea kummaltakin kirjoittajalta romaanin. Nyt heti. Ei voi kuin kauhistella sitä työn määrää, mitä on tehtävä, jotta itse pystyisin joskus tuottamaan saman kaliiberin kamaa.
Skaalan toisesta päästä taas löytyy Liliana Lennon Rose & May, jonka mukanaoloa tässä kirjassa ihmettelen suuresti. Se jäi tasoltaan niin paljon muiden varjoon, että laskee koko antologian kokonaispisteitä. Rose on orpo, kaltoinkohdeltu puolikeiju, joka elää tyrannimaisten lähisukulaisten hoteissa. Hänen avukseen rientää perheen palveluskuntaan kuuluva May ja yhdessä rakastavaiset päättävät karata. Ote hahmoihin ja Rosen harrypottermaisiin ongelmiin oli lähinnä lapsekas eikä kerronta onnistunut paikkaamaan tätä puutetta. Rakastuminen ei tuntunut, lähentyminen ei säväyttänyt. Jännite uupui.
Toinen, joka sai kulmakarvat nousemaan, oli Taru Luojolan Kuuntele Tomppaa, jossa tietynlaista taikavoimaa siirretään eteenpäin persepanon välityksellä, suostumuksella tai väkisin. Tuossa ei kulmakarvaa hetkauta tuo persepano, vaan väkisin. Jäin miettimään, miten olisin suhtautunut tarinaan, jossa nainen raiskataan eikä se kenenkään mielestä ole huono asia, ei lopulta edes naisen itsensä. Kirjan viimeisestä tarinasta ei jäänyt niinkään mieleen rakkaus vaan homostelevat palkoihmiset.
Hieman odottamaton helmi oli Tuomas Salorannan Diplomaattinen selkkaus, joka tapahtuu samassa versumissa Tiamatin väreistä löytyvän Palkkasoturin arkipäivän kanssa. Jälkimmäisestä en välittänyt juurikaan, mutta Diplomaattinen selkkaus oli loistava! Gremadonilaisten soturien leirissä ei homoja siedetä lainkaan, mutta kahden miehen välinen toverillisuus voi käydä öisin kovinkin fyysiseksi. Pelkästään sotaan tottunut Zargyn lähetetään neuvottelemaan sotilaallista sopimusta täydellisen pasifististen sukupuoltaan ajatuksellaan muokkaavien draenilaisten kanssa. Soppahan siitä syntyi, ja söin sen tiuhaan pyrskähdellen.
Muut novellit eivät herättäneet aivan näin voimakkaita tunteita, mutta niidenkin joukosta löytyi paljon kauneutta ja kiihkoa. Koskaan ei voinut tietää varmuudella, minne tarina lopulta veisi.
Routakoto 