Shimon kirjalliset tavoitteet vuodelle 2012

Jeff VanderMeer sanoo kirjassaan Booklife, että on hyväksi kirjoittaa ylös kirjalliset tavoitteensa. Ne pitää määritellä ja niille pitää antaa määräaika. Sen jälkeen on konkreettiset tavoitteet, joihin pyrkiä.

Kuulostaa hyvältä.

Jeffin mukaan on hyvä olla lyhyemmän aikavälin tavoitteita ja samalla vaikkapa viisivuotissuunnitelma. Näiden tulisi tukea toinen toistaan. Viiden vuoden päähän ei oma näkemys vielä riitä, joten keitän kasaan suunnitelman vuodelle 2012. Sen pitämisestä riippuu sitten tulevat tavoitteet.

Mielessä on kuitenkin hyvä pitää Bruce Holland Rogersin näkemys, että tavoitteiden on koko ajan kasvettava saavutusten mukana, koska ihmistä ajaa muunmuassa tarve saavuttaa oma täysi potentiaalinsa. Kun usko omiin kykyihin kasvaa, alkavat aiemmin kovin etäiset tavoitteet näyttää sittenkin saavutettavilta.

Ja toki jokainen suunnitelma elää ja muuttuu. Jos esimerkiksi huomaan, että tässä tavoitelistassa on kertakaikkisen mahdotonta pysyä, karsin kamaa pois. Näin jatketaan, kunnes tavoitteet taas vaikuttavat saavutettavilta.

Nämäkin on syytä jakaa kuukauden pätkiin heti tammikuun puolella ja arvioida, milloin mikäkin osa pitää panna tulille.

Kirjalliset tavoitteet, 2012

1. Vuoden 2011 NaNoWriMo-käsikirjoituksen valmistuminen

Tavoite: Kirjoittaa uusiksi ja viimeistellä marraskuussa 2011 syntynyt romaanikäsikirjoitus sellaiseen kuosiin, että omasta mielestä sitä voi tarjota kustantajille.
Deadline: Lokakuun loppu. Vanhan pitää olla pois käsistä ennen seuraavaa Nanoa.

Ensin kerään palautetta alkuosasta. Palautteen perusteella kirjoitan alun uusiksi ja jatkan loppuosan työstämistä. Aivan loppu täytyy kirjoittaa ensimmäisen kerran, koska sitä ei vielä ole. Ensimmäinen osa, n. 10000 sanaa, pitää olla minimaalista viilaamista lukuunottamatta helmikuun lopussa, mielellään jo aiemmin.

2. Kirjoituskilpailuihin osallistuminen

Tavoite: Osallistua seuraaviin kirjoituskilpailuihin: NOVA 2012, URSin kirjoituskilpaulu, Portin kirjoituskilpailu 2012, Usvan äänikirjaprojekti.
Deadlinet: Usva 8.1., NOVA 5.3., URS 2.4., Portti [tuntematon, elo-syyskuun vaihde oletettavasti]

Jokaiseen kilpailuun on tarpeen saada valmiiksi ainakin yksi novelli kuhunkin. Aihioita ja alkuja on jo valmiina. Niistä pitää valita yksi kutakin projektia varten ja viimeistellä se deadlineen mennessä. Kolme neljännestä pitää työstää ensimmäisen vuosineljänneksen aikana kuosiinsa.

3. Novelli Usvaan

Tavoite: Muokata jo hyväksyttyä novellia niin, että se miellyttää sekä itseä että toimittajaa, Anne Leinosta.
Deadline: Koska tarina liittyy romaanikäsikirjoituksen alkupään tapahtumiin, valmistuminen helmikuun loppuun mennessä on suotavaa.

Jännite pitää ylettää alusta loppuun, nyt tarjotussa versiossa se oikeastaan alkaa kehittyä puolivälin paikkeilla. Työstäminen on jo alkanut sillä seurauksella, että nykyinen versio on kasa päivän vanhaa spagettia. Toimeen ryhdytään viimeistään äänikirjan deadlinen jälkeen.

4. NaNoWriMo 2012

Tavoite: Kirjoittaa 50000 sanan romaani marraskuun aikana.
Dealine: Varsinainen kirjoittaminen tapahtuu tarkasti marraskuun aikana. Esityö, kuten taustatyö ja juonirakenteen pohdinta on oltava valmis lokakuun loppussa.

Tiukka sana- ja aikaraja toimi Nanossa 2011. Se oli hyvä tapa tuottaa tekstiä tiiviisti yhtä projektia varten. Samaa pitää koittaa taas 2012. Oletuksena on, että kirjoitan uuden kirjan jatkoksi vuoden 2011 projektille, mutta aiheen lopullinen valinta saa säilyä vapaana marraskuun alkuun asti. Kirjoitan siitä, mistä juuri sillä hetkellä haluan kirjoittaa.

5. Death of a Zabrak

Tavoite: Kirjoittaa viimeinen Khuure/Kataja-tarina.
Deadline: Ei liian tarkkaa määräaikaa, mutta ensimmäisen puolen vuoden aikana olisi hyvä saada valmiiksi.

Star Wars Galaxies jäi taakse omalta osaltani jo 2006. Nyt kun olen siirtänyt foorumin keskeisintä sisältöä blogiin mieleen tuli ajatus kirjoittaa vielä viimeinen tarina, jossa pääosassa ovat kaksi päähahmoani, Khuure ja Kataja. Tavoitteena on opetella käyttämään eri kirjoitusoppaiden oppeja soveltamalla niitä tähän tarinaan. Erityisesti jännitteen käsittely eri tavoin kiinnostaa. Sen puoleen olisi hyvä pitää vauhtia yllä, että viimeinen tarina olisi valmis samaan aikaan kun foorumiremppa muutenkin, jotta vanhoille pelikavereille voisi tarjota blogikokemuksen lisäksi vielä uuden ja tietyllä tapaa langat yhteensitovan tarinan. Erityinen tavoite on saada aikaiseksi riittävästi hahmoja taustoittava tarina, joka aukenisi myös niille, jotka eivät heitä entuudestaan tunne. Tätä varten pitää raakata armottomasti pois tarinan kannalta epäolennaiset osat. Englanniksi.

6. Kirjoitusoppaat

Tavoite: Lukea nyt hallussa olevat kirjoitusoppaat.
Deadline: Vuoden loppuun mennessä ehdottomasti, mutta mitä pikemmin sen parempi.

Haluan saada käsityksen kirjoitusprosessista ja kirjoittamisen työkaluista. Prosessit on muokattava itsellä toimiviksi ja työkalut on otettava haltuun. Uuden oppaan saa tilata vasta, kun seitsemän seuraavista kirjoista on käyty läpi.

Työn alla jo nyt: Kirjoita kosmos, Booklife, Word Work, The Scene Book, Elements of Style.
Odottamassa: How to Write a Million, Joy of Writing Sex, Writing the Popular Novel, Self-editing for Fiction Writers, Writing Science Fiction and Fantasy Television, Prosessikirjoittaminen, Oriveden opit (lainassa kaverilta).

7. Fantastinen matkaopas

Tavoite: Kirjoittaa ainakin neljä uutta kohde-esittelyä matkaoppaaseen.
Deadline: Tasaisesti ripoteltuna 1kpl/3kk, mutta vuoden alku on jo aika täynnä. Saldo kuitenkin tarkistetaan vuoden lopussa.

Matkaopasprojekti on hyytynyt, siihen pitää saada eloa. Vähintään tavoite on pitää materiaalia tarjolla Turu Mafia Zineä varten, sikäli mikäli se ilmestyy ja julkaisee näitä.

8. Sateenkaarisadut

Tavoite: Kirjoittaa ainakin kaksi satua lisää, editoida nyt kesken oleva valmiiksi.
Deadline: Vuoden loppuun mennessä, tasaisesti jakautuen.

Projekti hyytynyt, pidettävä liikkeessä, pienessäkin.

9. Koettuja

Tavoite: Julkaista ainakin yksi arvostelu kuussa.
Deadline: Jokaisen kuun loppu.

Koettuja-blogiin ei ole tullut uutta materiaalia, vaikka koettuja juttuja on vaikka kuinka. Haluttu laajuus pitää asettaa tasapainoon ajan kanssa. Liian korkeat kriteerit tekevät sen, että blogiin ei tule lisäyksiä.

10. Äärenmurtajat

Tavoite: Aikajanan luonti
Deadline: Vuoden loppu, projektin edettävä halki vuoden. Tilanteen tarkastelu kerran kuussa.

Vuoden 2003 Nano-romaanin loppu jäi kirjoittamatta, koska tarinaan oli pesiytynyt ristiriitainen aikajana. Vanha käsikirjoitus pitää lukea läpi ja sen perusteella luoda toimiva aikajana, jonka perusteella tarinen voi kirjoittaa uudestaan, ja loppuun. Kahdeksan vuoden aikana olen aloittanut työstämisen kerran tai kahdesti ja homma on aina kosahtanut kiville, joten nyt projekti pitää pilkkoa hallittaviin paloihin. Ensimmäinen on aikajana.

11. Raapale joka päivälle

Tavoite: Kirjoittaa yksi raapale päivässä vuoden ajan.
Deadline: Joka päivä yksi raapale, koko vuoden ajan.

Jos jokin näistä tavoitteista syöksyy tulipallona maahan ennen tammikuun loppua, se on tämä. Joka tapauksessa tavoite on kirjoittaa yksi raapale per päivä. Keskeinen ajatus on, että sanamäärä ei ole suuri ja niitä ideoita pyörii päässä ihan koko ajan, niitä ei vain tule kirjoittaneeksi ylös sellaisella pieteetillä kuin pitäisi. Nyt on pakko. Muutoin tämä on täysin mahdoton tavoite.

Aikeena on, että vuoden lopussa kasassa on, teknisesti, 366 raapaletta. Jokusen niistä on pakko olla hyviä. Kolmanneksen voi luultavasti laajentaa oikeiksi novelleiksi. Osassa asustaa romaani.

Väistämättä eteen tulee ongelmia. Perhejuttuja, sairastamista, pään räjäyttävä kiire jonkin muun kanssa. Tämä pitää hyväksyä ja laatia sellaiset säännöt pyrkimyksen ympärille, ettei työtaakka nouse liian suureksi. Toisaalta tavoite on oppia rutiini kirjoittamaan joka ikinen päivä, vaikka motivaatio olisikin matalalla.

1) Seuraavan päivän raapaleen saa kirjoittaa etukäteen, jos inspiraatio huutaa.
2) Jos etukäteen jo tietää, että tulevaisuudessa N päivää tulee jäämään mitä luultavimmin väliin, paikkauksen saa aloittaa heti.
3) Jos jokin päivä jää väliin, sen voi paikata myöhemmin. Niin monta päivää kuin tarpeen.
4) Paikatessa ei saa kirjoittaa enempää kuin kolme raapaletta päivässä. Tarvittaessa paikkaus jakautuu useammalle päivälle.
5) Kieli voi olla suomi tai englanti.

Jos harkitsen yhden päivän väliinjättämistä, pitää erikseen sanoa ääneen syy. Tällä pakotan itseni analysoimaan onko kyseessä enemmän laiskuus vai jokin oikeasti kirjoittamista haittaava tilanne. Jos kyseessä on jälkimmäinen, tilannetta pitää selvittää.

12. Kuunnelma

Tavoite: Ottaa selville, miltä kuunnelmakäsikirjoitus näyttää.
Deadline: Kesän loppuun mennessä.

Mieleeni on hiipinyt ajatus kuunnelmasta. Ihan ensiksi pitää ottaa selvää teknisistä yksityiskohdista. Ilmeisesti Tapio Ranta-aho voisi olla tässä avuksi.

13. Kirjoittajapiiri Portille uupuneet

Tavoite: Tuottaa materiaalia piirille kritisoitavaksi, kritisoida muiden töitä.
Deadline: Piiri kokoontuu 3-4 viikon välein.

Piirin hyödyllisyys kannattaa arvioida aika ajoin uudelleen. Saanko piiriltä riittävästi hyödyllistä kritiikkiä? Tuottaako piiri liikaa kuluttavaa työtä verrattuna siihen, paljonko muiden töiden arviointi antaa potkua omiin projekteihin.

14. Sateenkaariperheet ry:n lastenkirjaprojekti

Tavoite: Ottaa selvää, missä määrin ehtii ja kykenee olla mukana sinänsä tärkeältä tuntuvassa projektissa. Jos lähtee mukaan, luvattujen töiden teko ajallaan.
Deadline: Oman mahdollisen roolin selvitys tammikuun alkupuolella.

Koko projekti kaipaa vetäjää. Jos siihen sisältyy rahoituksen kerääminen, homma ei missään nimessä ole minulle. Työryhmää ja toimitusta olen ennenkin vetänyt, ja oppinut delegoinnin tärkeyden.

15. Sifalry

Tavoite: Kerätä talteen Sifalryn tarinan taustamateriaali. Samalla voi miettiä viimeistä suurta juonta.
Deadline: Vuoden loppuun mennessä. Jos tausta saadaan kasaan vauhdilla, voi itse tarinaa alkaa kasata.

World of Warcraft -urani päättyi jo liki vuosi sitten ja sitä ennenkin roolipelaaminen oli satunnaista. Hahmoa varten kehitettyä taustaa ei juuri koskaan käytetty missään. Mieltä on jäänyt kaihertamaan tuon materiaalin käyttö ja samalla hahmon tarinan kirjoittaminen loppuun. Prioriteetti ei ole korkealla, mutta kiva olisi tätäkin edistää. Englanniksi.

16. Tavoitelistan seuraaminen, päivitys ja tilinpäätös

Tavoite: Pitää tämä lista ajan tasalla toisaalta siitä, mitä olen saanut aikaiseksi, toisaalta muuttaa tavoitteita sen mukaan, mihin myöhemmin katson pystyväni. Vuoden lopussa katson, mitä todella sain aikaiseksi, sainko sillä hetkellä olevat tavoitteet täytetyksi ja paljonko tavoitteita hylättiin vuoden varrella. Jokaisen kohdalla on pystyttävä sanomaan miksi jokin jäi tekemättä. Vuoden 2013 tavoitelista ja pidemmän aikavälin suunnitelmat muodostuvat toteutuneiden tavoitteiden mukaan.
Deadline: Tarkkailu koko vuoden, yhteenveto vuoden lopussa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s