Vihreä lyhty

Vihreä lyhty, valitettavan himmeä

Green Lantern (2011)
Pääosissa: Ryan Reynolds, Blake Lively, Peter Sarsgaard, Mark Strong
Ohjaus: Martin Campbell

Nyt eletään selvästi supersankarielokuvien aikakautta. Amerikkalaisen perusmättösarjakuvan kaksi suurta nimeä Marvel ja DC tunkevat kilpaa markkinoille rainan toisensa perään. Tunnetuimmat nimet (Batman, Teräsmies, Ryhmä-X) keräävät suosiota myös valkokankaalla, mutta vähääkään obskuurimmat kalsarikallet jäävät armotta jättiläisten varjoon. Niin kuin nyt.

Vihreä lyhty on peräisin alunperin kulta-ajalta (1940-luku), mutta tunnetumpi muoto on 60-luvun puolivälistä ponnistava sankari, joka mystisen voimasormuksen avulla jakaa oikeutta kaikelle kansalle. Hän kuuluu samannimiseen järjestöön, jonka vahvoihin puoliin ei kuulu matematiikka.

Koko maailmankaikkeus on jaettu 3600 sektoriin, joista jokaisella on oma lyhty suojelemassa sen asukkaita. Douglas Adamsilta ja täydellisen suhteellisuudentajun kurimuskierteestä olemme oppineet, että maailmankaikkeus on käsittämättömän iso paikka. Riittää siinä yhdellä lyhdyllä työsarkaa ainakin yhden superklusterin verran. Maan sektorin lyhty vielä tuntuu viettävän valtaosan ajastaan yhdellä planeetalla, sen yhdessä kaupungissa. Mutta nämä ovat niitä juttuja, joita ei kannataisi liikaa pohtia vaan antaa seikkailun viedä, mutta tällaisia aatoksia voi putkahtaa mieleen, jos juoni ei vie mukanaan.

Kaikista mahdollisista Lyhdyn ikarnaatioista on elokuvaan poimittu se ikonisin, Hal Jordan. Pahiksena jyrää Parallax, pelon ruumiillistuma, ja vihreitä lyhtyjä johtaa Sinestro, joka vielä tämän tarinan ajan lukeutuu hyvisten joukkoon. Eeppisten Lyhty-tarinoiden peruspalikat on siis kasassa!

Paljastan korttini heti ja kerron, että se kasa ei ole kovin viihdyttävä. Hahmonkehitys on vähäistä eikä millään tavalla yllättävää, mutta pahempaa on, että että edes näillä eväillä kaikki toiminta ei tunnu kumpuavan henkilöiden omasta tahdosta vaan käsikirjoituksesta. Näyttelytyössä on sielua yhtäläisesti on ruudussa sitten ihminen tai cgi-pöppiäinen. Mikään ei tunnu miltään, on kyseessä rajut taistelut, eeppiset konfliktit tai hahmojen sisäinen muuttuminen. Vaikka muistan elokuvan jälkeen olleeni jossain määrin viihdytetty, ei kuukauden jälkeen mielessä ole enää ainuttakaan valopilkkua, kohtaa josta voisi sanoa että tämä teki vaikutuksen.

Rahassa mitaten Vihreä lyhty pääsi niukin naukin omilleen, mutta siitä huolimatta kakkososa saattaa olla putkessa. Hyvä niin, toisaalta. Saavat toisen mahdollisuuden tehdä hyvä elokuva, paremman kuin tämä. Ja jos totta puhutaan, se ei ole kovin vaikeaa.