Routakoto

Routasisarukset
Anne Leinonen ja Eija Lappalainen
WSOY 2011 (398 sivua)
ISBN: 978-951-0-37777-2

Routasisarukset alkaa vakuuttavalla kuvauksella jokapäivän elämästä Laaksossa, eristyneessä, sääntöjen ja traditioiden jäytämässä paikassa, jossa asuu toinen päähenkilöistä, aikuisuuden kynnyksellä varpisteleva Utu. Maailmaa ja yhteiskuntaa avataan vähän kerrassaan ja nopeasti on selvää, että ollaan tulevaisuudessa, jossa vanha maailma on romahtanut ja uusi noussut täyttämään tyhjiön.

Tarinan edetessä myös muita kolkkia valotetaan ja esiin nousee varsin todentuntuinen kuva järjestelmästä, jossa kovasti erilaisin säännöin pelaavat ja omia agendojaan ajavat yhteisöt onnistuvat vaivoin toimimaan yhteen. Maailma on ihastuttavan dynaaminen ja jopa altis muutoksille. Tämä kaikki lisää taustan todentuntua, jota vasten tarinan koukeroita kuvataan.

Kirjan toinen päähenkilö on Utun veli Marras, joka on aikanaan lähtenyt Laaksosta ja päätynyt Metsään, jossa valtaa pitävät eripuraiset klaanit ja jengit. Hän on rakentanut siellä oman elämänsä ja tasapainoilee miten parhaiten taitaa Metsän, Taivaan ja Meren voimavaikuttajien ristiaallokossa. Siinä missä Utu halajaa vain päästä laajempaan maailmaan, Marras haikailee niin paljon valtaa, että voisi muuttaa koko maailman.

Ensimmäinen puoli kirjasta keskittyy avaamaan hahmoja, maailmaa ja kaikkien keskinäisiä suhteita. Asioille ja tilanteille annetaan aikaa kehittyä ja motivaatiot tuntuvat kumpuavan sieltä mistä pitääkin, hahmojen omista tarpeista ja pyrkimyksistä. Loppupuoliskossa taas tahtia kiihdytetään, ja välillä ehkä liikaakin. Henkilöitä juoksutetaan kentälle lisää samalla, kun näkökulma alkaa vaihtua useammin ja tapahtumia kussakin paikassa kuvataan lyhyemmän aikaa. Se sai itselleni aikaiseksi sirpaleisemman kuvan tapahtumista, valitettavasti, sillä alun vahva immersiivisyys oli tuntunut suorastaan koukuttavalta.

Vaikka kirjan ympäristö ja paloittain avattava historia kuuluvatkin tieteiskirjallisuuden piiriin, on tarinassa vahvoja fantasialta tuoksahtavia elementtejä. Joillakin hahmoilla, kuten Utulla ja Marraksella, on erityisiä kykyjä, jotka toimintansa puolesta kuuluvat pikemmin fantasia- tai supersankarigenreen kuin tyylipuhtaaseen scifiin. Toki aina on mahdollisuus, että kaiken takana on jokin luonnonlakeihin pohjaava selitysmalli, joka paljastetaan vasta tulevissa kirjoissa.

Toinen fantasiaan vahvasti viittaava elementti on ennustus, joka on genren peruskauran peruskauraa. Tietyillä kyvyillä varustetut ihmiset tulevat törmäämään toisiinsa ja sitten tapahtuu suuria asioita. Näin ilmaistuna ajatus panisi ennemminkin irvistämään, mutta tämä ennustus onkin elävä. Se muuttuu koko ajan ja tuntuu ottavan huomioon kaikki tapahtumat. Oikeastaan kyseessä ei ole niinkään muinainen profetia vaan maailman kohtalosta puhuva sääennusteen kaltainen todennäköisyyksiä analysoiva reaaliaikainen tietoisku.

Hyvä näin. Minua on monasti ärsyttänyt scifiksi kutsutun tarinan höystäminen yliluonnollisilla tai muilla puhtaasti fantastisilla elementillä, kuten esimerkiksi Babylon 5:n tapauksessa. Siksi on hienoa, että voin tulkita kirjan tapahtumia pääsääntöisesti luonnontieteiden ehdoilla edelleen.

Jo sisäaukeaman kartasta näkyy, että ensimmäisen kirjan tapahtumakenttänä on Keski-Eurooppa. Muusta maailmasta ei juuri puhuta ja onkin kiintoisaa nähdä, miten Euroopasta alkanut katastrofi on muokannut elämää myös muilla mantereilla. Vaikka näkökulma jäisi puhtaasti Euroopan varaan, on sekin jo tervetullut muutos niihin tuhansiin katastrofitarinoihin, joissa maailma käytännössä tuhoutuu, kun Washington ja New York ottavat pataan. Laajempaa näkemystä enteilee salavihkaiset viittaukset avaruusmatkoihin ja Kuussa olevaan teknologiaan.

Trilogian avaajana Routasisarukset siloittaa polkua tuleville osille, mutta jättää harmillisesti joitain juonikuvioita täysin levälleen. Jos odottaa pitää vuoden verran, olisin toivonut hiukan useamman langan kokoamista hyppysiin kirjan loppuun mennessä. Nyt jää fiilis, että sijataan jo valmiiksi tulevaa teosta eikä panna kaikkia paukkuja kurantin projektin tiivistämiseen timmiksi.

Kirjallisia samankaltaisuuksia on nähty niin Ursula K. LeGuinin kuin Margaret Atwoodinkin kanssa. Itse nostaisin näiden rinnalle myös Sheri S. Tepperin.

Routasisarukset ottaa kantaa moneen merkittävään asiaan lisääntymisestä ympäristönhallintaan ja vallankäytöstä etiikkaan. Jään toivomaan, että tulevissa kirjoissa näitä teemoja ruoditaan vielä syvemmältä. Haluan, että kutkuttamisen sijaan tajuntani kertakaikkiaan räjäytetään!

Lopuksi todettakoon, että Routasisarusten kohdalla nuortenkirjan leimaa ei pidä ymmärtää merkityksessä ”suunnattu nuorille” vaan pikemminkin ”sopii myös nuorille”. Aikuislukijakin saa tästä irti paljon. Itse ajattelin kokeilla hiukan syksymmällä, miten romaani uppoaa neljäsluokkalaiseen.

Hyvin kirjoitettu, Eija ja Anne. Sulat hattuun ja seuraavaa osaa kirjoittamaan. Malttamattomat lukijat odottavat jo!