Avainsana-arkisto: kettu

Nanna

Hauskanpito ilman kettuja on teeskentelyä

Nanna / Nanna 2: Jäljet pelottavat
Tuuli Hypén
Arktinen banaani
ISBN: 978-952-5768-57-2, 978-952-270-013-1

Kettutyttö Nanna käy ihmisyyskurssin ja muuttaa skuttasta stadiin. Kun hänelle (hypoteettisesti) sanottiin, että voit olla mitä vain, hän päätti olla yliopisto-opiskelija. Tämä on ensimmäinen merkki siitä, ettei neito ole spekannut talenttipuutaan latvaan saakka.

Nanna on tuore tapa käsitellä eläintä ihmisten joukossa. Päähenkilö ei ole täysin ihmismäisesti käyttäytyvä olento, joita Ankkalinna on pullollaan, eikä tyyppi, jonka elukka-aspekti olisi vain vertauskuvallinen. Toisaalta hän ei myöskään ole vain villiotus ahdettuna ihmisen rooliin. Nanna solahtaa kokonaan omaan lokeroonsa ja tekee sinne kodikkaan pesän.

Ihmishahmot jäävät nopeasti vähemmistöön, kun kaarti ympärillä kasvaa. Homo sapiensia edustavat Nannan asuinkumppani Ritu ja tämän mummo. Siinä missä Ritu tarjoaa normaalia, ihmislähtöistä näkökulmaa (niin normaalia kuin ketun kanssa asuvalta voi nyt odottaa), mummo tekee kansalaispidätyksen ikä- ja sukupuolivammaisille ennakkoasenteille. Häneltä löytyy niin viskiä, tatuointikone kuin saksalaista heviä gramofonin savikiekoilta.

Gamers 4 life

Yksi eläin ihmismaailmassa olisi saattanut käydä vanhaksi jossain vaiheessa, kuten kymmenennen albumin kohdalla. Tätä on lähdetty torjumaan heti kättelyssä laajan ja värikkään cityeläinpopulaation kanssa. Päävastuu diversiteetistä lankeaa Misselle, joka on paitsi kova jätkä myös pesunkestävä kissa, siinä määrin kuin Misseä (tai muutakaan kissaa) saa pesulle. Mukana pyörii myös alati laajeneva piiri muita kissoja, kettuja, pöllöjä, jänöjä ja kaiken kukkuraksi lokit vievät burgeritkin käsistä.

Nanna on rakennettu vähemmän ratkiriemukkaaksi naurunauhaksi ja enempi havaintoja tekeväksi sarjakuvaksi opiskelijuudesta ja aikuistumisen rasittavuudesta arkipäivien puserruksessa. Kela lakkauttaa tuet ja vie munuaiset, duuni on tylsää ja valmistuminen rassaa. Silti olen kiekunut naurusta kummankin albumin kanssa, joskus maha sattuen ja tuolilta pudoten. Riittävän hauska sarjakuva pystyy iskemään ilmat pihalle ja hihityttämään vielä viikon kuluttua. Nanna on onnistunut tässä moneen otteeseen.

Tuuli Hypénin sarjakuva on lämmintä ja hauskaa, mutta ottaa myös kantaa, monasti hiljaisen huomaamattomilla tavoilla. Nannan maailmaan pääsee helposti sisään, vaikkei sitä täysin omaksi tunnistaisikaan – miehenä en voi kuin sympatiseerata kuukautiskipujen kauheutta.

Pidä varasi. Se on fifty-sixty varastaako Nanna sydämesi lisäksi myös karkkipussin taskustasi.

”Ja tällä kierroksellä sähkö-Pokemonit on valttia.”

Vihreä poliisi-Suomi 2020

Vihreä poliisi-Suomi 2020

Mittari lähenee vääjäämättömästi punaista ja hikoilen kuolemanpelon vallassa, kun painan hellästi jarrua alamäessä. En saata ylittää nopeusrajoitusta prosentillakaan, sillä minulla ei ole enää varaa maksaa sakkoja tässä kuussa.
Äkisti metsästä säntää tielle kettu. Kiroan ja poljen jarrua. Ketun telominen tietää ehdotonta.
Viistän senttien päästä reuna-aidasta, mutta saan ajoneuvon taas hallintaani.
Ketun takia joudun kuluttamaan bensaa enemmän kuin laskelmoin päästäkseni taas vastamäen päälle. Polttoainekiintiöni ylittyy ja mittari väläyttää punaista. Samalla kun loikkaan hidastuvasta autosta pientareelle taivaalla vaaniva kuolemansädesatelliitti lukittuu Nissanin gps-signaaliin ja auto höyrystyy atomeiksi.
Elinkautinen! Harkitsen pakoa, mutta paikannussiru niskassani ei tunne armoa. Murrun ja valahdan tienlaitaan vartomaan poliisin noutopartiota.

(Raapale on novelli, jossa on tasan sata sanaa. Otsikossa ja väliotsikoissa saa olla korkeintaan viisitoista sanaa.)