Avainsana-arkisto: sukupolvialus

Raapale 187 – Uudisraivaajat (5.7.)

Uudisraivaajat

Kun asteroidi havaittiin, oli aivan liian myöhäistä lähteä torjumaan sitä. Sen sijaan, kuten aina epätoivon edessä, ihmiset taantuivat perimmäisten vaistojensa varaan. Haluttiin syyllinen.

Monet tiedemiehet kohtasivat väkivaltaisen lopun hurjistuneiden kansalaisten käsissä, eivätkä pelkästään astronomit. Tiedeyhteisö oli pettänyt ihmiskunnan. NASA:n tiedottaja vannoi, että asteroidi oli poikennut lasketulta ohitusradaltaan täysin odotusten vastaisesti. Se ei pelastanut häntä giljotiinilta.

Asteroidi osui Orissan osavaltioon, Intiaan. Iskukohdalla ei ollut suurta väliä, ilmakehään lentänyt maa-aines suisti planeetan satojen vuosien pimeyteen. Ihmiset olivat kuolleet jo kauan sitten, kun pöly laskeutui ja asteroidin kvartsista valettu kuori avautui.

Sen sisältä kurkistelivat uutta kotiplaneettaansa vuosituhansia matkanneen sukupolvialuksen matkustajat.

He olivat onnistuneet!

Mainokset

Tie tähtiin

Tie tähtiin

Henri räväytti hologrammin päälle. Yllättynyt ja vaivaantunut hiljaisuus laskeutui huoneeseen.

”Tässä ehdotelmani suunnitelman toteuttamiseen. Noudatin tarkkaan kaikkia spesifikaatioita. Työntövoimana toimii plasmamoottorin ja aurinkopurjeen yhdistelmä, joka vie aluksen Gliese 581:een neljässä vuosituhannessa. Biokuputeknologia on testattu tuhansissa simulaatioissa ja pystyy ylläpitämään yli kymmenkertaista populaatiota verrattuna suurimpiin väestöennusteisiin. Huoltorobotit ja nanoteknologia pitävät aluksen kunnossa ja korjaavat mahdolliset mikrometeoriittien aiheuttamat vauriot. Mukaan mahtuu kymmentuhatpäinen miehistö.”

Henri vaikeni ja katsoi meihin odottaen. Hologrammissa kieppui hiljakseen tarkka malli kilometrin mittaisesta peniksestä.

”On toinenkin malli.” Henri sanoi ja kuva vaihtui. En halua puhua siitä enempää.

”Miksi nuo… muodot?” sain kakistettua vaivoin.

”Senhän piti olla sukupuolialus.” Henri vaikutti aidosti hämmentyneeltä reaktioistamme.

Hautasin kasvoni käsiini.

”Eikö?”

(Tämä raapale kävi Tähtivaeltajan kirjoituskilpailussa, jonka aiheena oli sukupolvialukset. Se ei edennyt esiraatia pitemmälle, yhtenä syynä mm. se, ettei raapale ollut aiheen mukainen. Tarinan olisi pitänyt tapahtua aluksen kyydissä. Naurut se oli kuitenkin esiraadissa irroittanut, joten plussalle jäädään.

Tämä teksti julkaistiin myös Finncon-Animecon 2011:n Conzinessa #1 lauantaina 26.7.2011. Mahdollisista nauruista ei ole tietoa.)