Avainsana-arkisto: Pierre Christin

Surullinen planeetta

Surullinen planeettaSurullinen planeetta (Par les Chemins de l’Espace)
Käsikirjoitus: Pierre Christin
Kuvat: Jean-Claude Mézières
Suomennos: Juhani Tolvanen, Soile Kaukoranta
Jalava, 2013
ISBN: 978-951-887-486-0

Valerian ja Laureline ovat menneiden aikojen kulttihahmoja, jopa siinä määrin, että nykyiset scifistipolvet eivät välttämättä ole koskaan edes kuulleet heistä. Suomessa tämän parivaljakon seikkailuja on saatu seurata 1970-luvulta asti aina näihin päiviin, ja harvassa ovat ne 80-luvulla tieteistarinoita ahmineet harrastajat, joille Jean-Claude Mézièresin ja Pierre Christinin aika-avaruusagenttisarjakuvat eivät aikanaan olleet merkittävä fanituksen kohde ja eräs olennaisimmista scifisäväreistä.

ValerianParin ensimmäinen pidempi seikkailu oli Liikkuvien vetten kaupunki, jonka Otava julkaisi suomeksi 1974, harmi kyllä lyhennettynä. Täyttä versiota saatiin odottaa vuoteen 1991, jolloin Jalava alkoi julkaista uusintapainoksia vanhemmista albumeista. Seuraava kokopitkä seikkailu oli Tuhannen planeetan valtakunta, mutta näiden kahden albumin väliin mahtuu seitsemän lyhyempää tarinaa, jotka Mézières ja Christin tekivät Piloten superpokkareihin vuosina 1969-1970.

Valerian ja Laureline tukikohdassaNämä seitsemän lyhäriä on koottu tavallisesta albumista poiketen matalampaan ja paksumpaan kirjaan nimeltä Surullinen planeetta. Vaikka vain yksi niistä, albumillekin nimen antanut kertomus on aiemmin julkaisematon, ei ole suurta liioittelua sanoa vain kahden (Suuri keräilijä ja Merkillisiä näytteitä) olevan varsinaisesti tuttuja suomalaisille lukijoille. Ne olivat mukana Jalavan 1991 julkaisemassa albumissa Pahat unet. Neljä muuta (Ystävyyden fflumgluff, Tsirillitis-asteroidi, Uxgloan klooni ja Tekniikan riemuvoitto) on julkaistu Ilta-Sanomissa vuonna 1986, joten hetkellisestä suuresta levikistä huolimatta niitä ei ole kovin helposti päässyt ilmestymisen jälkeen lukemaan. Minultakin ne olivat jääneet väliin, johtuen ehkä siitä, etten ala-asteella seurannut säännöllisesti keltaista lehdistöä.

Jo termi ’aika-avaruusagentti’ pistää pedantimman tieteisnörtin varpailleen. Sellaista ongelmaa kun ei olekaan, etteikö sitä voisi ratkaista retroaktiivisproaktiivisesti tarkkaan säädetyllä aikahypyllä hetkeen, jolloin koko pulma on vasta hakemassa muotoaan. Itseasiassa eräässä tarinassa Valerian tekee juuri niin. Joka tapauksessa lukijan on syytä iskeä avaruusoopperavaihde silmään. Siinä missä tiede kompuroi, pitää vaihtaa rakettireppu hetkeksi fantasian siipiin ja liitää epäuskon kuilujen yli juuri samalla tavoin kuin Bluxtin yrmyttävä transmutaattori ei liidä.

Valerian ohjaamossaNäissä seitsemässä seikkailussa Valerian toimii lähinnä soolona, Laurelinen ollessa vähäisemmässä roolissa silloin harvoin kun hän ylipäätään on paikalla. Myöhempiä rymistelyjä ajatellen tämä on varsin epätyypillistä, sillä Laureline ehti ennen sarjan viimeistä albumia Aika-avaajaa todistaa olevansa se pätevämpi agentti moneen otteeseen. Rehellisyyden nimissä on kyllä mainittava, että alpparin kannessakin jo lukee ’avaruusagentti Valerianin seikkailuja’.

Ideoiden puutteesta ei tekijäkaksikkoa voi syyttää. Tässä teoksessa esiintyy älyllinen asteroidi, tähtienvälinen sentienttieläintarha, elinkelvottomaksi muuttunutta planeettaa kiertävä, ilmakehällä varustettu asteroidikenttä köynnösviidakoineen kaikkineen, neljään temporaalisspatiaaliseen vyöhykkeeseen jakautunut planeetta ja aivan riemastuttava, kiipeiltävissä oleva maailmankaikkeuden pienoismalli. Osa materiaalista on kuin suoraan vanhoista pulp-ajan lukemistoista.

Lapsi-ValerianNykyään vallalla tuntuu olevan pessimistinen näkemys, mitä tulevaisuuteen tulee. Kaikki on synkkää, ja vaikka sankarit voittaisivatkin, voitto on usein vaillinainen tai väliaikainen. Tällaiseen tottuneelle Valerianin maailma saattaa olla järkyttävä ja ravisteleva, sillä huumoripitoisten tarinoiden ja villien visioiden alta kumpuaa näkemys, jonka mukaan ongelmiin voidaan löytää sopuisakin ratkaisu. Vaaroista huolimatta maailmankaikkeus voi olla iloinen ja onnellinen paikka elää.

Mézièresin taide on kautta koko 40-vuotisen sarjan pistämätöntä, joskin alkupuolen jälkeä, kuten tässä albumissa, voisi kuvata karikatyyrimaisemmaksi. Valerianin kulmikkaan profiilin leuka on kuin tiilitehtaan katalookista. Näitä kuvia piirrettäessä loistavimmat saavutukset olivat vielä edessäpäin, mutta moitteen sanaa ei 60-luvun lopun jäljestäkään voi sanoa. Ne kuvat, ne värit, kauniita kaikki.

Surullinen planeetta kuuluu kaikkien Valerianin ja Laurelinen fanien kokoelmiin, ja on ylipäätään tarpeellinen lisä pitempien seikkailujen rinnalle. Kirja sopii hyvin myös hahmoista ensimmäistä kertaa kuuleville, sillä pohjatietoja ei tarvita. Lyhärit toimivat mainiosti itsenäisinä ja toisistaan riippumatta.

Fantastinen matkaopas – Keskuspiste

Matkaopas kauas pois tai miksi sinne ei pitäisi edes mennä

Kohde: Keskuspiste
Lyhyt kuvaus: Galaktisen diplomatian keskus. Kuin Babylon 5, mutta joka suhteessa parempi ja kiinnostavampi, ja mikä tärkeintä, olemassa ensin.
Lähde: Valerian (ja Laureline), Pierre Christin ja Jean-Claude Mézières

Historia: Minkään galaktisen rodun kirjoitettu tai edes kirjoittamaton historia ei ulotu niin pitkälle, että tiedettäisiin tarkkaan ketkä rakensivat Keskuspisteen ensimmäiset solut. Ja jos kirjallisia todisteita on, ne on jemmattu tosi hyvin. Tärkein syy lienee alkuaikojen tilikirjojen luova pito ja pikkuserkun firmalle annettu grynderisopimus.
Keskuspiste syntyi vilkkaiden kauppareittien leikkauskohtaan, toisin sanoen mahdollisimman monen avaruusaluksen lasketulle lentoreitille.
Huolimatta tästä jokseenkin nihilistisestä suunnittelufilosofiasta suuremmilta kolareilta ollaan vältytty.
Tämä intergalaktinen, jättiläismäinen kohtauspaikka rakentuu tuhansista soluista, joista jokaista hallinnoi sen rakentanut rotu. Erilaisten ilmakehien ja painovoimakenttien kirjo on hyvin laaja ja näin ollen kenenkään luona ei pidä vierailla ottamatta selvää paikallisista olosuhteista. Vastassa saattaa olla matemaatikko-ruurien hypermyrkyllinen ilmakehä, grubojen parin petapascalin akvaario tai marmakojen hipiää kutitteleva säteilytaso, joka nostaa Tsernobylin potenssiin Fukusima ja jättää sitten kauas taakseen. Seinien lujuuteen onkin kiinnitetty erityistä huomiota, kohtalokkaiden Saludo-hetkien välttämiseksi, sillä tarjolla saattaisi olla virkistävän kasviuutteen sijaan kolmensadan geen kiihtyvyys ja keuhkojen täydeltä antimateriaplasmaa.
Itse asiassa protokollan mukaan kukaan ei koskaan poistu omasta solustaan. Käytävillä pitäisi liikkua vain zooleja, mykkiä ja velvollisuudentuntoisia työläisiä, jotka vastaavat koko paikan huollosta. Heidän planeettansa sanotaan räjähtäneen tuhansia vuosia sitten. Luultavasti tylsyyteen, zoolit kun eivät loista sosiaalisilla taidoillaan. Tästä huolimatta Keskuspisteestä löytyy paljon perinteisiä liike-elämän muotoja, joista epäilemättä suosituin on suffussien pyörittämä bordelli. Onkin merkillepantavaa, kuinka valtaisat massat ei-keitään tungeksii joka hetki Keskuspisteen mukamas täysin autioilla käytävillä.

Nähtävyydet: Päästäkseen katsomaan nähtävyyksiä täytyy Keskuspisteessä osata kulkea. Käytävissä on hapellinen ilmakehä ja paikoitellen vaunuja, joilla liikkua, ja tasolta toiselle pääsee gravitaatiokaivojen välityksellä. Tästä ei kuitenkaan ole mtään hyötyä, ellei tiedä minne mennä. Paras sauma on yhyttää pari shinguzia ja ostaa niiltä ylihintaan Keskuspisteen kartta. Huomattava tosin on, että täydellistä karttaa ei koko paikasta olekaan ja valkoinen läiskä voi tarkoittaa joko unohdettua aluetta tai lyhintä reittiä avaruuden tyhjiöön. Toinen huomattava seikka on maksuvälineet. Melkein mikä tahansa arvokas käy, mutta se on oltava käteisenä. Luottokortti kelpaa lähinnä hammasvälien putsaamisen.
Keskuspisteen hämmästyttävin konstruktio on suuri kuvaruutujen sali, jonka välityksellä kaikkien rotujen lähettiläät kommunikoivat keskenään.
Kyseessä on oikeastaan rotujenvälinen Facebook ilman mahdollisuutta valita ystäviään tai muuten suodattaa idiootteja. Tältä kannalta tarkasteltuna on hämmästyttävää, ettei universumissa riehu nykyistäkin enemmän sotia.
Ehdoton vetonaula on myös suffussien solu. Se on kenties suosituin paikka koko Keskuspisteessä, vaikka harva myöntää siellä käyneensä.
Ainakaan puolisolleen. Suffussit pystyvät ottamaan minkä muodon tahansa ja ovat ymmärtäneet, että jopa salamurhia tuottavampaa toimintaa on seksiteollisuus. Txilin rakeiden, noiden intergalaktisen Viagran ja ekstaasin amalgaamien, avulla asiakkaat saadaan viritettyä oikeaan mielentilaan ja loppu on kuin lupa painaa rahaa.

Ruoka ja juoma: Syötäväksi kelpaavaa ruokaa löytyy kunkin lajin omasta solusta, paitsi jos ruoassa on anjovista. Siinä tapauksessa se on kelvotonta moskaa minkä tahansa lajin standardeilla. Missä tahansa muualla syöminen on kuin pelaisi kulinaristista venäläistä rulettia jokainen pesä ladattuna.

Loppupäätelmä: Keskuspiste on eksoottisuudessaan viehättävä tuhansien kulttuurien sulatusuuni, paitsi jos aikoo noudattaa sääntöjä ja pysyä vain oman lajinsa solun alueella, missä tapauksessa olisi aivan yhtä hyvin voinut jäädä kotiin.