Toimittaja Mättänen Ammulehdestä pahassa välikädessä

(Tässä taannoin Aamulehden Markus Määttänen loihe lausuman asioita, jotka kirvoittivat paljon mielipiteenilmauksia jopa kansallisten piirirajojen ylitse. Itselleni se aiheutti kirjallisen reaktion, jonka postasin Facebookiin. Siitä tuli puolessa vuorokaudessa ehdottomasti suosituin koskaan kirjoittamani teksti. Nyt laitan sen blogiinikin talteen. Eläimiä ei vahingoitettu tuotantovaiheessa, mutta jälkimainigeissa kaksi sopulia sai paskahalvauksen.)

Toimittaja Mättänen Ammulehdestä pahassa välikädessä

– Ammulehden toimitus.

– Päivää, onko toimittaja Marko Mättänen paikalla.

– Puhelimessa.

– Ai kun kiva! Ensiksi haluaisin sanoa, että se teidän kirjoituksenne on kyllä naulan kantaan!

– Mukava kuulla. Jotkut tiukkapipot eivät ole ymmärtäneet rakkauden sanomaa, vaikka kuinka ollaan selvennetty jälkeenpäin.

– Minä kuitenkin olen samaa mieltä. Katsokaas, minä olen sellainen syrjäytynyt foobikko, vihaan vähän kaikkea ja aina välillä on kova halu ampua ihmisiä. Tehän suosittelitte panemista lääkkeeksi?

– Kyllä. Se on se paras keino, mikä tuli mieleen. Sanoihan jo Suomen mäkikotkakin muinoin, että pilluhan se on mielessä.

– Haluan vain varmistaa, että todella tarkoititte mitä kirjoititte. Että seksiä pitää ymmärtää antaa, muuten tulee ruumiita. Niinhän?

– Juuri näin.

– Hyvä. Nähkääs, minä olen homo, joten pillu ei juuri kiinnosta, mutta te olette komea karju. Ettehän muuten ole allerginen vaseliinille? Haloo? Haloo, toimittaja Mättänen, oletteko siellä vielä?

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s