Alshain

Alshain
J. Pekka Mäkelä
Like, 2006
ISBN: 952-471-709-3

Kaukana tulevaisuudessa ihmiskunta on levittäytynyt toisille tähdille. Matkaa tehdään relativistisilla nopeuksilla, joten avaruusalus matkaa Maasta Alshainiin joko kaksi vuotta tai viisikymmentä, riippuen siitä, istuuko planeetalla vai aluksen kyydissä.

Alshainiin saapuu maastamuuttaja, mies, joka on hyvin konkreettisesti jättänyt kaiken aiemman taakseen. Uudessa kodissaan häntä odottaa pieni huone asuntolassa, virka musiikinopettajana sekä enemmän salaisuuksia kuin edes Elijah Baley ehtisi selvittää. Hän ei kuitenkaan saa kertoa koko tarinaa, sillä näkökulma vaihtuu kaikkiaan viiden henkilön kesken. Heidän kohtalonsa kietoutuvat toisiinsa samalla kun tapahtuu asioita, joihin heilläkään ei ole osaa eikä arpaa. ja juuri niissä piilee kaikki tärkeä, sillä kuten kirjassakin pariin otteeseen mainitaan, Alshainissa asiat tapahtuvat siellä, minne kukaan ei katso.

Kapinaa, vallankumouksia. Terrorismia, murhia. Rakkautta ja meribiologiaa. Sellaisten paineessa suuret sankarit loistavat perinteisesti kirkkaimmin. Paitsi ehkä meribiologian. Mutta Alshainissa ei ole suuria sankareita. On vain ihmisiä, jotka etsivät merkitystä elämälleen ja ehkä hieman hellyyttä siinä samalla.

Olen pikkupojasta saakka rakastanut huimia visioita, huikeita keksintöjä ja suuria galaktisia juttuja. Jos hahmot on sijoitettu vain palvelemaan tarinaa, ne jäävät helposti unholaan. Sen ehkä muistaa, saiko pääpari toisensa lopussa. Alshainissa kokoluokka on paljon galaktista pienempi ja siksi siinä mahtuu kertomaan henkilökohtaisempia tarinoita. Minua suoraan sanoen jäi vaivaamaan jälkikäteen useampikin ihmiskohtalo. Haluaisin lukea kirjalle jatko-osan ihan vain nähdäkseni, mitä heille kaikille tapahtui.

Suuret asiat tapahtuvat kameran ulkopuolella, teknovimpaimilla ei revitellä, mutta visiota Alshainissa riittää vaikka Reynoldsin lainailla. Tarkemmin ajatellen, Reynolds voisi ennemmin ottaa oppia Mäkelän perusinhimillisistä hahmoista, joiden kohtaloista alkaa aidosti välittämään. Mutta niin, visio. Sen kanssa liikutaan sellaisissa sfääreissä, että on pienimuotoinen rikos, ettei tätä ole jo käännetty angloamerikkalaiseen kulutukseen.

Mäkelän rakkaus musiikkiin käy hyvin ilmi siitä asiantuntemuksesta, joilla musiikin tekoa ja oppimista kirjassa esitellään. Itse en ymmärrä musiikista sen enempää kuin että cd-soittimessa painetaan play-nappulaa, mutta silti musiikilliset kohdat eivät jättäneet kylmäksi. Musiikista kiinnostuneet voivat muuten käydä Mäkelän kotisivuilla kuuntelemassa kirjan soundtrackia. http://www.yrttimaa.net/alshain.html

Myönnän, että minulta taitaa olla lukematta kymmenen viime vuoden ajalta varmaan leijonanosa suomalaisten tuottamasta scifistä, mutta joka tapauksessa Alshain tarjosi parhaimmat sense of wonderit sitten Hannu Rajaniemen Kvanttivarkaan.

(J. Pekka Mäkelä on kunniavieraana scifitapahtumassa Turconen, 22.9. Turussa, sekä vuoden 2013 Finnconissa.)

Raapale 249 – Lintumies (5.9.)

Lintumies

Lennän, liidän korkealla. Riippuliitimeni on kevyt mutta tukeva. Valkoiset vaatteeni lepattavat tuulessa kuin höyhenet. Mahtavatko höyhenet lepattaa, mietin. Korjaan tekonokkani asentoa. Olen valmis ottamaan oikeutetun paikkani.

Kaarran kurkiauran kärkeen. Seuratkaa minua, Jamalin pojat! Suunnatkaamme yhdessä etelään, veljeni. Mutta he eivät seuraa, vaan hylkäävät minut. Lentävät muualle.

Petturit! Kiittämättömät! Näinkö te maksatte laupeudestani?

Otan yhteyttä rajavartiostoon ja annan määräyksen. Koko aura on pidätettävä kuulusteluja varten. Ties millaisia kumouksellisia aatteita he kantavat kavalissa mielissään?

Näen jo kaiken silmissäni. Pidätys. Oikeudenkäynti. Oikeuden! Minun oikeuteni. Oppivat kuka on pomokurki. Sitten tietenkin tuomio. Ei mitään liian suureellista. Vuosi, kaksi?

Mädätköön vankilassa niiden julkeiden naisten kanssa.

391

391
J. Pekka Mäkelä
Like, 2004
ISBN: 952-471-294-6

J. Pekka Mäkelän esikoisromaani 391 on tinkimätöntä ja humaania scifiä aikamatkoineen.

Päähenkilön tarinaa kerrotaan kahdessa aikatasossa. On niin sanottu nykypäivä ja on menneisyys, josta hän kertoo työtoverilleen nykypäivässä. Kronologisesti kaikki kuitenkin alkaa toisen maailmansodan vielä riehuessa. Päähenkilö ja hänen pilottinsa tempautuvat kauas menneisyyteen, aikaan jolloin Rooman valta oli loppumassa ja keskiaika alkamassa, ja kohtaavat menneisyydessä muitakin aikamatkaajia, ihmisiä omasta tulevaisuudestaan. Ilmeisesti kun aikamatkustus vihdoin keksitään, ensimmäinen tavoite on pelastaa Alexandrian kirjaston kirjat. Tällaista tavoitetta bibliofiili diggaa. Se Hitlerin tappaminen olisikin ollut kalutumpi juoniluu.

Elämä menneinä aikoina ei ole mutkatonta edes tulevaisuuden teknologian avittamana, sillä suurin ongelma on se ajaton ja tuttu – kaikki muut ihmiset. On hivenen masentavaa huomata, että epäpäteviä, kyvyttömiä, itsekeskeisiä ja pikkusieluisia päsmäreitä löytyy vielä kauan sen jälkeen, kun reality tv on lakkautettu pönttönä ideana. Onneksi orjuus oli tuohon maailmanaikaan vielä laillinen käytäntö, sillä siitä ei juurikaan eroa se, miten vahinkomatkalaisia aikamatkaajien tukikohdassa kohdellaan.

Tarina oli jännä, vaikka päähenkilön oleilu nykypäivässä vihjaili vahvasti siihen, että ainakin hän pääsee hengissä pois vaarojen tieltä. Oli myös kutkuttavaa, kun toimijoiden joukko pidettiin etäisyyden päässä mullistuksista ja merkittävistä henkilöistä tekemässä mullistavia päätöksiä. Tämä tuo mukanaan tiettyä todentuntua, mikäli se on sovelias sana aikamatkatarinasta käytettäväksi. Hahmot ovat kovasti inhimillisiä omine pienine heikkouksineen, mikä onkin ominaista Mäkelän tuotannolle.

Muutama kirjoitustekninen seikka hyppäsi nopeasti silmille, muttei huonossa mielessä. Nykypäivässä päähenkilö sinuttelee lukijaa, ikäänkuin tämä olisi se työtoveri, jolle tarinaa avataan. Toisekseen kaikki keskustelut upotettaan kerronnan sisään. Jälkimmäinen seikka vaati pientä totuttelua.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka olisivat itsekin halunneet osallistua Alexandrian kirjojen pelastamiseen salakuljettamalla kirjarullia turvaan.

(J. Pekka Mäkelä on kunniavieraana scifitapahtumassa Turconen, 22.9. Turussa, sekä vuoden 2013 Finnconissa.)

Raapale 248 – Hautakiven takana (4.9.)

Hautakiven takana

Naisen varjo näkyy kuuta vasten. Hän istuu hautakivellä ja tuuli kahisuttaa ruskeita lehtiä maassa hänen jalkojensa alla. Ilma on jo kylmä, kauempana sadevesilätäköt risahtelevat satunnaisten kulkijoiden askelten alla. Silti naisen suusta ei purkaudu huurua, kun hän puhuu.

Piileskelet pienen matkan päässä ja katselet tuota outoa näkyä. Naisen huulet liikkuvat, mutta sanoista on vaikea saada selvää. Et ole edes varma, onko se kieltä, jota ymmärrät. Puuskaisa tuuli pelmauttaa naisen tukkaa hänen kasvojensa eteen.

Yhtäkkiä ymmärrät, että nainen puhuu sinulle. Hän kertoo tarinaa ihmisestä, joka piilottelee samaan aikaan uteliaana ja peloissaan hautakiven takana.

Et ollut olemassa vielä äsken. Nainen loitsi sinut olemaan.

Raapale 247 – Vampyyrin juhannus (3.9.)

Vampyyrin juhannus

Panen kassiin pari terävää vaarnaa ja tukevan vasaran. Olemme viimein paikantaneet vampyyrin pesäpaikan. Ulkona Johnny töräyttää Saabinsa torvea. Johnny ei ole hänen oikea nimensä, mutta sitä hän käyttää. Nähdäkseni vain siksi, että voi huutaa oven läpi rymistäessään: ”Here’s Johnny!”

Ajamme keskellä nummea seisovalle autiotalolle. ”Jätä kassi autoon ja auta näiden kanssa”, Johnny sanoo ja nostelee laatikoita takaluukusta. Ympäröimme talon pienillä tynnyreillä.

”Mitä niissä on”, kysyn kun olemme päässeet kauemmaksi. ”Bensaa?”

”Räjähteitä ja napalmia”, Johnny vastaa ja painaa laukaisinta. Valtaisa horna kipuaa hämärtyvälle taivaalle.

”Ensi kerrallaan kunnioitetaan perinteitä”, tokaisen. ”Raahasin vaarnoja ihan turhaan.”

Toisaalta, on nyt juhannus. Kokkomme on kieltämättä komea.

Elokuun saldo

Elokuu

Viikko 1, 1.-5.
– Kirjoittajapiiri. Käsiteltävänä kolme novellia. Palautteet valmiina pe klo 18. VALMIS
– Osallistu kirjoittajapiiriin. VALMIS

Näin kuukauden jälkeen en edes muista, mitkä novellit olivat tarkastelun kohteena, mutta palautetta tuli annettua.

– Novelliarviot Kosmiseen kolosseumiin, 4 kpl. Deadline sunnuntai-ilta. VALMIS
Usvan leirillä lupauduin tekemään leirin jälkeen neljä novelliarvostelua STK:lle. Duuni oli yllättävän vähän stressaava, kun se meni vielä vanhalla höyryllä. Onneksi niillä oli kiire, eli sain ne hoidettua pois alta ennen kun isot tiilet alkoivat putoilla.

– Käy läpi heinäkuun saldo. VALMIS
Tämäkin on syytä hoitaa aina ensi tilassa. Nytkin pitäisi kirjoittaa novellia, mutta raportoin elokuusta. Mielenrauha on vakaampi, kun saldot on laskettu.

Viikko 2, 6.-12.
– Lue loppuun Yöpartio. VALMIS
Finnconissa sain arvosteltavaksi Yöpartion Into-kustantamon edustajalta. Jotkin arvostelukirjat ovat takunneet pahasti, joten tämän päätin hoitaa sutjakkaasti. Vaikka luenkin hitaasti, tietoinen panostus paikkaa tätä luontaista heikkoutta.

– Kirjoita kaksi raapaletta Punaiseen antologiaan. VALMIS
Lähetin toimitukseen neljä raapaletta, joista pari kirjoitin nimenomaan antologia varten. Novelliakin yritin, mutta aika loppui.

– Osallistu Fantasiapitojen bardikisaan VALMIS
Fantasiapidoissa olen ollut muutamaan otteeseen, mutta ensimmäistä kertaa osallistuin bardikisaan. Olisi ollut fiksu temppu kirjoittaa jotain valmiiksi, mutta se olisi ollut liikaa odotettu. Raapustelin kasaan yhden raapaleen alkuillasta ja sain sen valmiiksi ruhtinaalliset puolitoista minuuttia ennen kuin avasin kisan.

Viikko 3, 13.-19.
– Oikolue Edeline-sarjakuva ja lähetä korjaukset VALMIS
Tässä taas tyhmyys punnittiin. Ihan kuin tekemistä ei olisi muutenkin, mm. Portin novellikisa, lupauduin oikolukemaan sarjakuvan. Se ei ollutkaan mikään vajaa 50-sivuinen Asterixin malliin vaan bonusmateriaaleineen reilusti päälle sata sivua, mutta urakka tuli valmiiksi päivässä, kun siihen paneutui. Kaikki materiaalipaketit eivät ensin auenneet, mutta onneksi kustantaja oli hereillä ja sain toimivat matskut nopeasti.

– Kirjoita Yöpartion arvostelu VALMIS
Lukemisen jälkeen piti toki tehdä arvostelukin. Linkin arvosteluun viskasin Facebookiin ja kustantajalle. Palaute, kuten usein käy, oli laihanlaista. Aina sitä toivoo enemmän, mutta realistinen oletus kyllä on, että harvempi mitään ääneen sanoo.

– Kirjoita novelli steampunk-antologiaan. VALMIS
Tämän piti olla parin-kolmen päivän rykäisy. Päädyin takomaan tekstiä kahdentoista päivän ajan käytännössä kaiken vapaa-ajan. Lopputulos oli sekin aika huima, 10000 sanan raja meni rikki. Kolmen tonnin kohdalla tarina alkoi sujua ja normaalin itsensä ruoskimisen sijaan suorastaan säntäsin aina jatkamaan epistolaa eteenpäin, kun tilaisuus koitti. En tiennyt, että kirjoittaminen voi olla niin hauskaa. Nyt kun vielä tavoittaisi sen saman fiiliksen uudelleen. Ehkä se vaatii pitempää tekstiä.

Viikko 4, 20.-26.
– Osallistu kirjoittajapiiriin. VALMIS
Portin kannalta oli hyvä, että kuukauteen mahtui kaksi piiriä. Kahdelle novellille annoin palautetta. Liian myöhään saapuneen romaaninalun jätin lukematta. Viikon lukuaika ennen piiriä on siitä syystä, että materiaaliin ehtii tutustumaan rauhassa. Viime metreillä saapuva pidempi ei-kiireellinen teksti, joka kilpaili ajasta steampunk-novellin lopetuksen kanssa jäi armotta sivuun.

Viikko 5, 27.-31
– Laajenna Mäkelän esittelyä ohjelmalehteen. VALMIS
Paras päivä on deadline-päivä. Kuun viimeiseksi lupasin tekstin ohjelmalehteen ja sinä päivänä sen kirjoitin. Yhtään aiemmin ei olisi ollut mahdollistakaan. Koko nakkia tarjottiin ylipäätään 10. päivä ja siihen sisältyi viiden romaanin lukeminen. Samaan aikaan piti kirjoittaa höyrypunk-tarina, joka vei melkein kaksi viikkoa. En edelleenkään usko, että selviydyin tästä.

Koko kuukausi
– Kirjoita joka päivä yksi raapale. VALMIS
Muutama hyvä onnistuminen osui joukkoon, mutta nekään eivät aina kerää lukijoita. Tuntuu siltä, että lukijammärät olisivat pudonneet kesän aikana ja jääneet matalalle tasolle. Ehkä yleisön kyllästymispiste on saavutettu kahdensadannen raapaleen kohdalla? Vaikka tieto siitä, että joku niitä tekstejä lukeekin on arvokkaampaa kuin kulta, on tuhoisaa lähteä siitä, että lukijoiden määrä määrittää raapaleprojektin arvon. Suosio on mukava bonus, syyt ja tarpeet löytyvät muualta. Se on syytä pitää mielessä tai koko tempaus kuolee siihen paikkaan.

– Kirjoita yksi arvostelu. VALMIS
Olin jo nostanut kuukausittaisten arvostelujen määrän yhdestä kolmeen, mutta vannomatta paras. laskin tavoitteen takaisin yhteen. Elokuussa kunnianhimo ja jaksaminen eivät enää olleet se pullonsuu, vaan puhtaasti käytettävissä oleva aika. Jos olisin kirjoittanut yhdenkin arvostelun enemmän, Mäkelän esittely ohjelmalehteen olisi jäänyt vajavaiseksi lukemattoman kirjan vuoksi. Yöpartiosta kirjoitin ja se jäi ainoaksi.

– Tee kaksi blogausta kirjoittamisesta. VALMIS
Ensimmäinen oli jälleen saldo. Toisena tekstinä syntyi kannanottoni Atoroxia kohtaan. Se oli pyörinyt mielessä jo alkuvuodesta, mutta Annen postaus aiheesta nosti Atoroxin prioriteetin muiden ajatelmien yli.

– Lue J. Pekka Mäkelän tuotanto. VALMIS
Viisi romaania, yksi novelli. Normaaliolsoissa kolmen kuukauden savotta. Nyt aikaa oli kolme viikkoa. Kertakaikkisen mahdotonta jo ihan ajatuksena, mutta päätin katsoa, pitkällekö pääsisin. Onneksi romaanit olivat inhimillisen mittaisia, 200-300 sivua, ja hitaallakin vauhdilla edistyminen mitattiin huikeissa prosenteissa per sessio. Kirjat olivat hyviä, mikä lisäsi tavoitteen mielekkyyttä, mutta samanlaiseen hulluuteen en heti toivo heittäytyväni uudelleen.

Siirtyneet

Punaisen antologian novelli lähti sujumaan, muttei millään ehtinyt valmiiksi. Jälkikäteen arvioiden se on usean tuhannen tarina sekin ja vie varmasti viikon intensiivisen työn valmistua. Ei siis ehdi edes tämän vuoden Porttiin.

Myös Porttiin aikomani kaksi novellia jäivät täysin ilman panosta. Kilpailuhenkisesti ajatellen olisi pitänyt keskittyä nimenomaan sf-kirjoittamisen suurimpaan koitokseen, mutta lupaukset velvoittivat satsaamaan muihin asioihin. Toisaalta parempi näin. Opin paljon uutta omista kyvyistäni kirjoittaja ja lukijana, ja se palvelee tulevia tavoitteita paljon enemmän kuin kunniamaininta Portin kisassa koskaan.

Oli myös monta kirjaa, jotka piti lukea kokonaan tai osittain, kirjoja jotka ovat nyt rästissä. Kuitenkin yhden kirjailijan koko tuotannon läpikäyminen lyhyessä ajassa auttoi näkemään uudesta vinkkelistä maneerien ja teemojen käyttö, ja miten jonkin keskeisen ajatuksen kierrättäminen ei ole lainkaan paha asia. Parhaimmillaan se jalostaa tuota ajatusta entistä tyylikkäämpään, selkeämpään ja spekulatiivisempaan suuntaan.

Summa summarum

Elokuu saattoi olla työteliäin kuukausi tänä vuonna, ja hyvin antoisa. Nyt alan jo nähdä, mihin kaikkeen pystyn, kun homma on mielekästä ja deadlinet sopiviksi mitoitettuja.

Raapale 246 – Sumusalo (2.9.)

Sumusalo

Metsässä on sumua ja liikun pimeyden läpi hiljaa, mutta minut huomataan silti. Teinkö virheen vain oliko minulla vain huonoa onnea? Partioliitimen valokiila halkoo usvaa ja minä painaudun aluskasvillisuuden sekaan. Kosteus imeytyy vaatteisiini. Hytisen hieman. Tasaisin liikkein vetäydyn kauemmas, liidin ei voi seurata puiden sekaan. Valokiila seuraa minua, kunnes pääsen kallion taa.

En uskalla jatkaa matkaani määränpäähän, ettei turvapaikkaamme keksittäisi. En voi myöskään palata sinne mistä lähdin, samasta syystä. Paikallenikaan en voi jäädä, muukalaispartiot saapuvat aamuun mennessä. Voin vain suunnata syvemmälle metsään.

Hylkään kantamani teknologian kiven päälle ja lausun äänen pyynnön Tapiolle. Sitten lähden tarpomaan saloille, joita tähdet eivät koskaan valaise.

Raapale 245 – Sulkemispäätös (1.9.)

Sulkemispäätös

Arvoisa universumin asukas.

Pitkällisten tuloslaskelmien jälkeen ja edellisen neljännesvuosituloksen perusteella olemme päättäneet lakkauttaa Kosmoksen. Maailmankaikkeuden kiihtyvä laajeneminen pysäytetään välittömästi ja ryhdymme valmistautumaan tähtien sammuttamiseen.

Haluamme kiittää kaikkia Kosmoksen kehittämiseen osallistuneita tahoja viimeisen 13+ miljardin vuoden aikana. Olette alanne parhaita ja toivomme, että löydätte pian uutta työtä.

Olemme iloisia siitä, että olet nauttinut asumisesta ja elämisestä tässä maailmankaikkeudessa niin pitkään. Tämä projekti ei olisi ollut näin suuri menestys ilman teidän kaikkien jatkuvaa tukea ja kannatusta. On hedelmätöntä velloa sellaisissa kysymyksissä kuin ”miten” tai ”miksi”. Sen sijaan toivomme, että juhlistatte kanssamme Kosmoksen luojien ja asukkaiden yhteisiä saavutuksia.

Kosmos suljetaan ennen vuoden loppua.

Raapale 244 – Bonuskorttitarjous (31.8.)

Bonuskorttitarjous

Tartun kuumaan hampurilaiseen ahnaasti ja raastan käärepaperin auki. Pettymyksekseni ruokani on hädin tuskin taskulämmin, vaikka tulikin juuri suoraan keittiöstä.

Joka tapauksessa annos näyttää herkulliselta. Seesamisämpylää, pihviä, juustoa, majoneesia, normaalit rehut. Janoan suolaa ja rasvaa! Isken hampaani herkkuun.

Suuhuni tursuaa mautonta moskaa. Lapsuuteni muistikuvat kesäillanhämyiseltä kauppatorilta ostetusta tirisevänsuolaisesta kerrosburgerista helähtävät sirpaleiksi. ”Mitä on tämä mauton höttö?” huudahdan. Tutkin käärepaperia tarkemmin.

”Sisältää energiaa ydinlaitoksen verran. Lihottaa läpipaskon puolitonniseksi tai rahat takaisin. Makuaineet poistettu. Valmistettu seesamistyroksista.”

Syön kun kerta maksoin. Ovella kivahdan: ”Tätä paskaa en toiste syö!”

Valot pyörivät spiraaleina ja rauhoittava ääni sanoo minun palaavan ensi viikolla.

Tuskin maltan odottaa seuraavaa hampurilaista!

Raapale 243 – Ilmalukossa (30.8.)

Ilmalukossa

Päätäni kivistää aivan helvetisti. Törmäsinkö minä johonkin? Ei, tunnen suussani lamauttimen sähköisen jälkimaun. Avaan silmäni varovasti ja katson ympärilleni.

Huone on hyvin pieni eikä kalusteita ole ainuttakaan. Seinässä lukee jotain. Siristän silmiäni. Ilmalukon varoitusteksti. Miksi kukaan laittaisi huoneeseensa- Ei!

Samalla kun kömmin ähkien jaloilleni muistelen epätoivoisesti, missä olen. Mitä on tapahtunut? Ennen kaikkea miten pääsen tästä jamasta pois? Joku minut on tänne sulkenut, enkä voi ajatella kuin yhtä ainoaa syytä.

Ilmalukon sisäovessa on pieni ikkuna. Sinä katsot minua vailla ilmeitä.

Armon anelu on turhaa. Anelen silti. Älä tee tätä, pyydän.

Katoat ikkunasta. Mitä teet?

Aiotko avata ulomman oven?

Vaiko et?