Raapale 248 – Hautakiven takana (4.9.)

Hautakiven takana

Naisen varjo näkyy kuuta vasten. Hän istuu hautakivellä ja tuuli kahisuttaa ruskeita lehtiä maassa hänen jalkojensa alla. Ilma on jo kylmä, kauempana sadevesilätäköt risahtelevat satunnaisten kulkijoiden askelten alla. Silti naisen suusta ei purkaudu huurua, kun hän puhuu.

Piileskelet pienen matkan päässä ja katselet tuota outoa näkyä. Naisen huulet liikkuvat, mutta sanoista on vaikea saada selvää. Et ole edes varma, onko se kieltä, jota ymmärrät. Puuskaisa tuuli pelmauttaa naisen tukkaa hänen kasvojensa eteen.

Yhtäkkiä ymmärrät, että nainen puhuu sinulle. Hän kertoo tarinaa ihmisestä, joka piilottelee samaan aikaan uteliaana ja peloissaan hautakiven takana.

Et ollut olemassa vielä äsken. Nainen loitsi sinut olemaan.

Mainokset

6 responses to “Raapale 248 – Hautakiven takana (4.9.)

  1. Jännempi kuin se edellinen samalla kuviolla alkava. Sama ongelma (tai hienous ehkä jonkun mielestä, mutta minua se häiritsee) kuin aiemmassa myös – Nainen jätetään kokonaan lukijan mielikuvituksen varaan. Kuvataan kyllä hautausmaata ilmeisesti päivällä, ilmeisesti talvella/syksyllä.

    Onko nainen teinityttö vai keski-ikäinen vai vanha noita-akka? Istuuko hän kivellä enemmän niinkuin nojaten jalat maassa (ilmeisesti näin) vai lotusasennossa meditoiden vai polvet sylissä vai jalat reunalta riippuen (silloinkin lehdet havisisivat jalkojen alapuolella)? Mitä se voisi hänestä kertoa? Onko hän itsevarma, uhkaava (asenteeltaan – toki hän siis hippasen uhkaava on yliluonnollisilta ominaisuuksiltaan)? Vampyyrimäisen dekadentti vai neitseellisen viaton? Vai vaikuttaako hän ikäänkuin tietäjältä, shamaanilta, haltialta, kassialmalta? Iso vai siro?

    Ei lukijalle tarvitse ratakiskosta vääntää, mutta pieni vihjaus Naisen asenteeseen ja aikeisiin voisi ruokkia mielikuvitusta enemmän? Onko hän lähestyttävä? Karkuunjuostava? (Seksikäs? Jos nyt joku sattuisi tykkäämään naisista jotka eivät hengitä… :-)). Sivuhenkilö jatkon kannalta? Vai zombi-Sinä-henkilön tuleva herratar?

    Sinä-henkilön (eli lukijan) huomio kuitenkin ensisijaisesti kiintyy Naiseen. Jos Sinä-henkilö ei saa hänestä parempaa tolkkua, sen voisi lukijalle myöntää, ehkä jopa selittää. ”Silmillä olevasta päänahastasi riippuvat hiukset estävät näkemästä häntä tarkemmin” tms.

    Toinen asia: ”Varjon näkyminen kuuta vasten” on jo aika maaginen temppu sinänsä. ”Silhuetti”:kin ehkä tässä riittäisi perusdramatiikkaan? 🙂

    • No mutta ratkaisuhan on kirjoittaa kolmas raapale! Joko tänään, tai marraskuussa, kun raapaleidenkin pitäisi olla mielellään jo puolivalmiita, kun kirjoittamaan ryhdytään.

      ”Jaloissa” oli tarkoitettu kuvaamaan että ”jalkojen alla”, istuma-asento on siis jalat kiveltä roikkuen koskematta maahan.

      Arvelin, että varjo kuuta vasten olisi runollisempi kuin silhuetti, mutta mistäs minä tiedän, kun ronous on jäänyt aika vähiin.

  2. Juu, kyllähän tuon varjon nyt tajuaa ja voi se olla runollisempikin. Tarkemmin analysoidessa vain aloin nähdä mielessäni näkymää kuun pinnalta, kun miljoonista kuukivistä heijastuva valo alkaa äkkiä tummeta… 🙂

  3. Naisen kuvaamatta jättäminen voisi toki olla myös suuri taiteellinen valinta. Mutta silloin olisi parempi, jos otsikko olisi ”Edgar Allan Poe: Hautakiven takana” tai ”H.P.Lovecraft: Hautakiven takana”. Silloin voisi olettaa että lukijan mielikuvassa naisen näkemisen estävä, salakavalasti näkökenttään hiipivä usva on kirjailijan häiriintyneen mielen tuottama hahmon persoonallisuuden rajoite, joka symboloi ravistelevalla tavalla lukijan taipumusta olla näkemättä olennaista. Vähemmän nimekkään kirjailijan kynästä se tuntuu vain tahralta näkökulmahahmon silmälaseissa, jota kirjailija ei ole viitsinyt puhdistaa.

    Mutta suunta oli siis parempaan, jatka vaan.

  4. Jännää, mulle oli heti selvää että koska kuu, niin yö, ja koska yö, niin vain ääriviivat näkyvät ja muut aistit on tärkeämmässä osassa kuin näköaisti. Ja koska olen nainen, niin hahmon välitön pantavuuden aste on aika yhdentekevä. Ja hemmetti että loppu väräytti.

    • Aivan juu, tottakai yö tai ilta. Satunnaiset kulkijat hämäsivät. Vaikka kuu näkyisi päivälläkin niin alkulause kieltämättä johtaa hämärään vuorokaudenaikaan. Pantavuuden aste oli suluissa ja hymiöllä ja myönnän että kuvatunkaltaisessa tilanteessa jopa minulle asia olisi yhdentekevähkö (saattaisin silti huomata sen paikan päällä ollessani, mutta kestäisin kyllä vaikkei asiasta mainittaisikaan raapaleessa).

      Yritin sovittaa erilaisia ääriviivoja Naiseen, mutta paras mihin pystyin oli PMMP:n Lautturi. Minun tulisi ehkä sallia enemmän taiteellista vapautta kirjoittajalle ja itselleni.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s