Avainsana-arkisto: aikamatka

Surullinen planeetta

Surullinen planeettaSurullinen planeetta (Par les Chemins de l’Espace)
Käsikirjoitus: Pierre Christin
Kuvat: Jean-Claude Mézières
Suomennos: Juhani Tolvanen, Soile Kaukoranta
Jalava, 2013
ISBN: 978-951-887-486-0

Valerian ja Laureline ovat menneiden aikojen kulttihahmoja, jopa siinä määrin, että nykyiset scifistipolvet eivät välttämättä ole koskaan edes kuulleet heistä. Suomessa tämän parivaljakon seikkailuja on saatu seurata 1970-luvulta asti aina näihin päiviin, ja harvassa ovat ne 80-luvulla tieteistarinoita ahmineet harrastajat, joille Jean-Claude Mézièresin ja Pierre Christinin aika-avaruusagenttisarjakuvat eivät aikanaan olleet merkittävä fanituksen kohde ja eräs olennaisimmista scifisäväreistä.

ValerianParin ensimmäinen pidempi seikkailu oli Liikkuvien vetten kaupunki, jonka Otava julkaisi suomeksi 1974, harmi kyllä lyhennettynä. Täyttä versiota saatiin odottaa vuoteen 1991, jolloin Jalava alkoi julkaista uusintapainoksia vanhemmista albumeista. Seuraava kokopitkä seikkailu oli Tuhannen planeetan valtakunta, mutta näiden kahden albumin väliin mahtuu seitsemän lyhyempää tarinaa, jotka Mézières ja Christin tekivät Piloten superpokkareihin vuosina 1969-1970.

Valerian ja Laureline tukikohdassaNämä seitsemän lyhäriä on koottu tavallisesta albumista poiketen matalampaan ja paksumpaan kirjaan nimeltä Surullinen planeetta. Vaikka vain yksi niistä, albumillekin nimen antanut kertomus on aiemmin julkaisematon, ei ole suurta liioittelua sanoa vain kahden (Suuri keräilijä ja Merkillisiä näytteitä) olevan varsinaisesti tuttuja suomalaisille lukijoille. Ne olivat mukana Jalavan 1991 julkaisemassa albumissa Pahat unet. Neljä muuta (Ystävyyden fflumgluff, Tsirillitis-asteroidi, Uxgloan klooni ja Tekniikan riemuvoitto) on julkaistu Ilta-Sanomissa vuonna 1986, joten hetkellisestä suuresta levikistä huolimatta niitä ei ole kovin helposti päässyt ilmestymisen jälkeen lukemaan. Minultakin ne olivat jääneet väliin, johtuen ehkä siitä, etten ala-asteella seurannut säännöllisesti keltaista lehdistöä.

Jo termi ’aika-avaruusagentti’ pistää pedantimman tieteisnörtin varpailleen. Sellaista ongelmaa kun ei olekaan, etteikö sitä voisi ratkaista retroaktiivisproaktiivisesti tarkkaan säädetyllä aikahypyllä hetkeen, jolloin koko pulma on vasta hakemassa muotoaan. Itseasiassa eräässä tarinassa Valerian tekee juuri niin. Joka tapauksessa lukijan on syytä iskeä avaruusoopperavaihde silmään. Siinä missä tiede kompuroi, pitää vaihtaa rakettireppu hetkeksi fantasian siipiin ja liitää epäuskon kuilujen yli juuri samalla tavoin kuin Bluxtin yrmyttävä transmutaattori ei liidä.

Valerian ohjaamossaNäissä seitsemässä seikkailussa Valerian toimii lähinnä soolona, Laurelinen ollessa vähäisemmässä roolissa silloin harvoin kun hän ylipäätään on paikalla. Myöhempiä rymistelyjä ajatellen tämä on varsin epätyypillistä, sillä Laureline ehti ennen sarjan viimeistä albumia Aika-avaajaa todistaa olevansa se pätevämpi agentti moneen otteeseen. Rehellisyyden nimissä on kyllä mainittava, että alpparin kannessakin jo lukee ’avaruusagentti Valerianin seikkailuja’.

Ideoiden puutteesta ei tekijäkaksikkoa voi syyttää. Tässä teoksessa esiintyy älyllinen asteroidi, tähtienvälinen sentienttieläintarha, elinkelvottomaksi muuttunutta planeettaa kiertävä, ilmakehällä varustettu asteroidikenttä köynnösviidakoineen kaikkineen, neljään temporaalisspatiaaliseen vyöhykkeeseen jakautunut planeetta ja aivan riemastuttava, kiipeiltävissä oleva maailmankaikkeuden pienoismalli. Osa materiaalista on kuin suoraan vanhoista pulp-ajan lukemistoista.

Lapsi-ValerianNykyään vallalla tuntuu olevan pessimistinen näkemys, mitä tulevaisuuteen tulee. Kaikki on synkkää, ja vaikka sankarit voittaisivatkin, voitto on usein vaillinainen tai väliaikainen. Tällaiseen tottuneelle Valerianin maailma saattaa olla järkyttävä ja ravisteleva, sillä huumoripitoisten tarinoiden ja villien visioiden alta kumpuaa näkemys, jonka mukaan ongelmiin voidaan löytää sopuisakin ratkaisu. Vaaroista huolimatta maailmankaikkeus voi olla iloinen ja onnellinen paikka elää.

Mézièresin taide on kautta koko 40-vuotisen sarjan pistämätöntä, joskin alkupuolen jälkeä, kuten tässä albumissa, voisi kuvata karikatyyrimaisemmaksi. Valerianin kulmikkaan profiilin leuka on kuin tiilitehtaan katalookista. Näitä kuvia piirrettäessä loistavimmat saavutukset olivat vielä edessäpäin, mutta moitteen sanaa ei 60-luvun lopun jäljestäkään voi sanoa. Ne kuvat, ne värit, kauniita kaikki.

Surullinen planeetta kuuluu kaikkien Valerianin ja Laurelinen fanien kokoelmiin, ja on ylipäätään tarpeellinen lisä pitempien seikkailujen rinnalle. Kirja sopii hyvin myös hahmoista ensimmäistä kertaa kuuleville, sillä pohjatietoja ei tarvita. Lyhärit toimivat mainiosti itsenäisinä ja toisistaan riippumatta.

Advertisement

Raapale 338 – Maailmankaikkeuden mysteerit (3.12.)

Maailmankaikkeuden mysteerit

Saatuani aikakoneeni valmiiksi tiesin, mihin sillä matkaisin. En estämään jotain ihmiskunnan lukuisista sodista, en seuraamaan ristiinnaulitsemista tai sfinksin rakennusta. En edes dinosaurusten aikaan, vaikka lapsena niistä pidinkin. Lähdin tutkimaan maailmankaikkeuden syntyä puoli miljardia vuotta vanhaan universumiin. Valo on jo ehtinyt kulkea, mutta painovoima ei vielä ole sotkenut alun hienorakennetta. Opin paljon. Ikävä kyllä aikakone toimi vain yhteen suuntaan. Miten kertoa kaukaisille ihmisille, mitä löysin? Voinko vaikuttaa materian jakaantumiseen?

Olen seurannut tähtihajontaa kaukaisessa galaksiklusterissa. Se ei ole luonnollinen. Ajoin tähtien liikkeen kryptografisten algoritmien läpi. Tuloksena oli maailmankaikkeuden selittävä matemaattinen malli, suuri yhtenäisteoria. Mistä se tuli? Aion rakentaa aikakoneen ja selvittää arvoituksen.

Raapale 288 – Vanhaa viskiä (14.10.)

Vanhaa viskiä

Astun baariin ravistellen vettä sateenvarjosta. Tervehdin hymyilevää isäntää. ”Muistatteko minut? Sanoin ettei näin hyvää viskiä muualta saa.”

Isäntä nyökkää. ”Palasitte jo Lontoosta?”

En vastaa. ”Sanoitte viskiänne 200-vuotiaaksi. Löysitte ikivanhan sukukätkön tiluksiltanne, niinhän se oli?”

”Seison edelleen sanojeni takana.”

”Säästin tilkan ja vein sen analysoitavaksi. Tavara on eittämättä vanhaa. Mutta sisälsi nykyajan epäpuhtauksia. Agentuurini kutsuu sellaista temporaaliseksi anomaliaksi.”

”Hä?”

”Epäilen, että teillä on aikakone.”

Isännän hymy hyytyy.

”Se on hallituksen salaisten säädösten vastaista. Selvä laitteiston takavarikkoperuste.”

Isäntä kalpenee.

”Toisaalta, te olette viskin valmistuksen ammattilainen. Me emme pystyisi samaan. Agentuurini voisi katsoa rikettä läpi sormien…”

Isäntä nyökkää varovasti.

”…sopivaa vuotuista viskierää vastaan.”

Raapale 265 – Aikajekku (21.9.)

Aikajekku

Järsin omenaa seinään nojaten. Aurinko on jo laskemassa ja ilma on tiheänä tuhkaa, jota on satanut taivaalta tunteja.

Katselen pöydästäni aukion yli ensimmäisen vuosisadan roomalaisarkkitehtuuria. Vielä ennen aamunkoita tämä kaupunki hautautuu pyroklastiseen pilveen. Kuuma kiviaines ja myrkylliset kaasut tappavat yli kuusitoistatuhatta ihmistä.

Viskaan karan menemään ja nousen. Voisin varoittaa ihmisiä, mutta olkaamme realistisia. Jos puolitoistamiljoonaa tonnia sekunnissa materiaa taivaalle puskeva tulivuori ei riitä syyksi lähteä livohkaan, ei tuomiopäivän julistaminenkaan hyödytä. Ei, läsnäoloni syy on toinen.

Käyn useassa talossa jättämässä jälkeeni Rubikin kuutioita ja Eiffel-tornin pienoismalleja. Sitten astun taas aikakuplaan.

Joskus mietin, mitä jos aikamatkailun olisi keksinyt ensimmäisenä jokin vakavamielinen taho.

391

391
J. Pekka Mäkelä
Like, 2004
ISBN: 952-471-294-6

J. Pekka Mäkelän esikoisromaani 391 on tinkimätöntä ja humaania scifiä aikamatkoineen.

Päähenkilön tarinaa kerrotaan kahdessa aikatasossa. On niin sanottu nykypäivä ja on menneisyys, josta hän kertoo työtoverilleen nykypäivässä. Kronologisesti kaikki kuitenkin alkaa toisen maailmansodan vielä riehuessa. Päähenkilö ja hänen pilottinsa tempautuvat kauas menneisyyteen, aikaan jolloin Rooman valta oli loppumassa ja keskiaika alkamassa, ja kohtaavat menneisyydessä muitakin aikamatkaajia, ihmisiä omasta tulevaisuudestaan. Ilmeisesti kun aikamatkustus vihdoin keksitään, ensimmäinen tavoite on pelastaa Alexandrian kirjaston kirjat. Tällaista tavoitetta bibliofiili diggaa. Se Hitlerin tappaminen olisikin ollut kalutumpi juoniluu.

Elämä menneinä aikoina ei ole mutkatonta edes tulevaisuuden teknologian avittamana, sillä suurin ongelma on se ajaton ja tuttu – kaikki muut ihmiset. On hivenen masentavaa huomata, että epäpäteviä, kyvyttömiä, itsekeskeisiä ja pikkusieluisia päsmäreitä löytyy vielä kauan sen jälkeen, kun reality tv on lakkautettu pönttönä ideana. Onneksi orjuus oli tuohon maailmanaikaan vielä laillinen käytäntö, sillä siitä ei juurikaan eroa se, miten vahinkomatkalaisia aikamatkaajien tukikohdassa kohdellaan.

Tarina oli jännä, vaikka päähenkilön oleilu nykypäivässä vihjaili vahvasti siihen, että ainakin hän pääsee hengissä pois vaarojen tieltä. Oli myös kutkuttavaa, kun toimijoiden joukko pidettiin etäisyyden päässä mullistuksista ja merkittävistä henkilöistä tekemässä mullistavia päätöksiä. Tämä tuo mukanaan tiettyä todentuntua, mikäli se on sovelias sana aikamatkatarinasta käytettäväksi. Hahmot ovat kovasti inhimillisiä omine pienine heikkouksineen, mikä onkin ominaista Mäkelän tuotannolle.

Muutama kirjoitustekninen seikka hyppäsi nopeasti silmille, muttei huonossa mielessä. Nykypäivässä päähenkilö sinuttelee lukijaa, ikäänkuin tämä olisi se työtoveri, jolle tarinaa avataan. Toisekseen kaikki keskustelut upotettaan kerronnan sisään. Jälkimmäinen seikka vaati pientä totuttelua.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka olisivat itsekin halunneet osallistua Alexandrian kirjojen pelastamiseen salakuljettamalla kirjarullia turvaan.

(J. Pekka Mäkelä on kunniavieraana scifitapahtumassa Turconen, 22.9. Turussa, sekä vuoden 2013 Finnconissa.)

Raapale 241 – Itsemurha (28.8.)

(Aiemmin tapahtunut: Kokoontuminen, Sukupolvikuilu)

Itsemurha

En tiedä, montako minua on enää hengissä. En tarkoita klooneja vaan itseni otteita aikavirrasta. Kaksi minua on vierelläni. Se riittää.

Teiniminä korjaan farkkutakkini asentoa. Parin vuoden kuluttua siihen tulee Wolverine-pinssi. Olinko minä joskus tuollainen luikku?

Räjähdys.

”Saan minä sentään jotain aikaan nuorenakin”, sanon vanhaminä ja osoitan savupatsasta. ”Nelkymppinen panee haisemaan.”

Vartijoiden hämääntyessä hyökkään kohteeseeni, temporaalivorteksigeneraattorille. ”Mitä nyt?” teiniminä kysyn. En ole kertonut itselleni suunnitelmaani. Seison tasanteella pyörteen yläpuolella. Teiniminäni saan tylysti puukosta mahaan.

”En voi kuolla”, huudan. ”Paradoksi, minähän kuolen kaikki!”

Hymyilen surullisesti minulle. ”Pyörteen sulkemiseen tarvitaan paradoksi. Siksi kutsuin minut kaikki.” Tuuppaan teiniminut kurimukseen.

”Parempi minä kuin koko maailmankaikkeus.”

Raapale 219 – Paradoksi (6.8.)

Paradoksi

Kesäpäivä. Istun joen rannalla jäätelöä nuollen. Takanani joukko teinejä viettää lomaansa pussikaljan merkeissä.

Varoituksetta eteeni materialisoituu mies kuin tyhjästä. Mitään sanomatta hän vetää esiin pistoolin ja ampuu viisi laukausta pääni yli. Teinien kirkuna täyttää maailman.

Mies seisoo niin lähellä. Potkaisen häntä täysillä polveen. Jotain rusahtaa. Mies ähkäisee, kaatuu ja pudottaa aseen. Sydän pamppaillen tempaisen hänet olkapäälukkoon.

”Mitä helvettiä tapahtui?” huudan ja vilkaisen. Yksi poika makaa hengettä verilammikossa.

Mies nauraa. ”Matkustin ajassa. Tapoin isoisäni.”

”Mutta sehän aiheuttaa paradoksin!”

”Aivan. Kaikkeus tuhoutuu.” Hitaasti taivas kaartuu rullalle.

”Mutta miksi?”

”Jotkut haluavat nähdä maailman palavan. Se ei riitä. Minä haluan nähdä koko kosmoksen liekeissä.”

Raapale 149 – Putous (28.5.)

Putous

Yksitellen aikakajakit liukuvat mutkan takaa. Etummainen kolmikko on tehnyt kaulan muihin ja kronomelat solahtelevat rikkoen muutoin tyynen ajan pinnan.

”Seuraava tarkistuspiste on viiden vuosisadan päässä”, huikkaa Donnel. ”Vauhtia vain.”

Kriz tähyilee rantoja otsa rypyssä. ”Ne ovat ohjeellisia. Kohteen maihinlasku on voinut tapahtua muulloinkin.”

”Murehdit liikaa”, vastaan. ”Rannat ovat liian jyrkkiä ennen 1600-lukua.

”Hiljaa, Markant”, komentaa Donnel.

”Mutta kun ne ovat.”

”Hiljaa!” Donnel toistaa. ”Kuunnelkaa.”

”Kuohuntaa? Mutta 1200-luvun seudun pitäisi olla rauhallista.”

Enempää en ehdi sanoa. Varoittamatta ajan virta räjähtää temporaalisiksi vaahtopäiksi. Putoan ajassa ja kajakkini osuu aukkoon, jossa historia virtaa itseensä. Kajakkini painautuu tyhjästä ilmaantunutta anomaalista kiveä vasten.

Olen ansassa.

Raapale 139 – Koski (18.5.)

Koski

Tukikohta sijaitsee virran niskassa. Katson edessäni seisovia agentteja raskain sydämin. Suurin osa heistä ei palaa.

”Kohde on laskenut virtaa alas. Emme tiedä tarkkaa maihinnousuajankohtaa, joten teidän on mentävä perään ja pidettävä silmät avoinna. Muistakaa, että virtaukset ovat lähes poikkeuksetta petollisia.”

”Millä tavoin?”

”Kaikin. Aika käyttäytyy paljolti veden lailla, paitsi että se on yhtä pitkää koskea. Ja kuten koskessa, virheet voivat muuttua hetkessä tappaviksi. Voitte jäädä jumiin esteiden alle, ajautua ryteikköihin tai päätyä paikkoihin, joissa virtaukset jättävät teidät ikuiseen ansaan. Lisäksi ajassa esiintyy könkäreitä.”

Osoitan laituria. ”Ottakaa aikakajakit ja etsikää kohde. Älkääkä hukkuko aikaan, sillä kukaan ei lähde etsimään ruumiitanne suvantohetkistä.”

Raapale 114 – Rikos kirjallisuutta kohtaan (23.4.)

Rikos kirjallisuutta kohtaan

”Olet pahassa pulassa, ymmärrätkö?”

Nyökkään nöyränä, vaikka urani aikavalvojana on ohi joka tapauksessa. En tarkoittanut pahaa.

”Historian häpeämätöntä sorkkimista. Pöyristyttävää sääntöjen halveksuntaa. Mitä sinulla on sanottavana pulustukseksesi?”

Kröhäisen. ”Ainakaan en estänyt Hitlerin valtaannousua.”

”Se olisikin puuttunut. Se on ensimmäisen asteen aikamanipulaatio ja vieläpä kaikkien aikojen yleisin rike. Niin tyhmä et sentään ollut. Mutta ei tämäkään ole leikin asia. Saat luvan selittää toimesi.”

”Minusta se on aina ollut hyvä kirja. Se ansaitsi parempaa.”

”Parempaa! Sinä junailit sille Hugon ja Nebulan.”

”Minusta Atlaksen olankohautus-”

”Se ei ole hyvää fiktiota!”

”Mielipidekysymys.”

”Eniten tutkintakomissiota kuitenkin kiinnostaa tietty seikka. Millä keinoin sait annetuksi sille Finlandian?”