Avainsana-arkisto: Vesa Sisättö

Tolkien – elämä ja teokset

Tolkien elämä ja teoksetTolkien – elämä ja teokset
Juri Nummelin & Vesa Sisättö
Avain, 2014
ISBN: 978-952-304-043-4

J. R. R. Tolkienin toki tietävät kaikki, mutta tunteminen on toinen juttu. Mitä se mies teki muuta kuin kirjoitti pari kirjaa ja keksi kieliä? Tähän rientävät vastaavaan Nummelin ja Sisättö kirjallaan Tolkien – elämä ja teokset.

Kirjailijan elämästä kertova osio on kovin lyhyt, vajaa parikymmentä sivua. Tätä puolta olisi voitu käsitellä pidemmältikin ilman, että puutuminen olisi uhannut lukijaa. Nyt kouraan jää karkea hahmotelma ja tarve lukaista jokin kattavampi elämäkertä.

Teokset puolestaan ruoditaan tarkkaan, Hobitista aina yksittäisiin satuihin. Tämä onkin kirjan eittämätön ansio ja syy, miksi Elämä ja teokset on syytä pitää käsikirjastossa. Jokaisen kirjoitelman, oli kyseessä romaani tai runo, kohdalla listataan eri versiot (joita Tolkienilla riitti), julkaisuhistoria ja kunkin tekstin historiikki. Esimerkiksi keräilijälle tämmöiset tiedot ovat kultaa. Myös Tolkienin työ tutkijana käydään läpi pintapuolisesti.

Lopuksi esitellään J. R. R:n fanikulttuuria niin koto- kuin ulkomaillakin, sekä miehen vaikutusta koko nykyiseen fantasiakirjallisuuteen. Nämä sivut osiltaan paikkaavat sitä, että kirjailijan elämästä kertova osuus sujahti ohi niin nopeasti.

Johtuen kahden kirjoittajan yhteistyöstä jotkin seikat tuodaan esiin pariin kertaan eri luvuissa, mutta tämä on korkeintaan vähäinen kauneusvirhe. Tolkien – elämä ja teokset lunastaa helposti paikkansa tolkienistien, fantasiatutkijoiden ja keräilijöiden hyllyssä kirjoittajiensa asiantuntemuksella, joilla on paitsi faktat hallussa myös kyky tuottaa sujuvaa kerrontaa.

(Arvostelu on julkaistu Tähtivaeltajassa 2/2015.)

Mannerheimin seikkailuja

Mannerheimin seikkailuja
Kirjoittajat: Heikki Nevala, Harri István Mäki, Tuomas Saloranta, Markus Harju, Vesa Sisättö, Jussi K. Niemelä, Jussi Katajala, Anne Leinonen, Samuli Antila
Toimittanut: Juri Nummelin
Turbator, 2012
ISBN: 978-952-5666-74-8

Eipä ole tainnut kukaan jo vuosikymmeniä sitten kuollut suomalainen olla tänä vuonna tapetilla samanlaisella kiivaudella kuin Mannerheim. Ja mikä jottei, moneen ehti mies eläessään, ja itse asiassa myös moneen, josta ei julkisesti ole puhuttu. Näitä salaisuuden verhon taakse piilotettuja asioita on päässyt tutkimaan kärkijoukko kotimaisia kirjoittajia ja vihjailujen sijaan he repivät koko esiripun alas.

Suomalaiset, nyt paljastetaan Mannerheimin salainen historia!

Marskin matka alkaa Lontoosta, jossa hän Heikki Nevalan käsittelyssä kohtaa itsensä tohtori Jekyllin. Lähtölaukauksen jälkeen ystävämme Carl Gustav seikkailee Egyptissä, Tunguskalla, Ikaalisissa, Lemminkäisen temppelissä ja lopulta, Samuli Antilan finaalissa, Sveitsissä. Vastaansa hän saa muun muassa Stalinin, Hitlerin ja Tutankhamonin. Tarinat ovat täynnä vauhtia, jännitystä, toveruutta, Suomen kohtaloa ja maailmanhistoriaa.

Oli tilanne mikä tahansa, marsalkka Mannerheim tietää, mitä on tehtävä. Hän on kuin sivistyneen ajan Conan, muita vahvempi, askeleen edellä ja luontainen johtaja. Oli vastassa sitten muinaisia jumalia palvova kultti tai käsittämättömyyksiä maanpiirin tuolta puolen, kunkin tarinan kertoja voi vain hämmästellä sitä sisäistä voimaa, jolla Suomen sotamarsalkka selvittää tiukankin tilanteen. Mutta riittääkö hänenkään kykynsä, kun kuolema viimein saapuu?

Odotin meneviä kertomuksia, toki, mutta silti tarinoiden immersiivinen vimma vei mennessään. Kirjassa On Suurten Muinaisten Aika päätähteä Paavo Väyrystä pantiin halvalla, joku voisi jopa sanoa että ilmaiseksi, mutta Mannerheimin seikkailuissa tähteä kohdellaan kunnioituksella. Ehkäpä odotin hieman kieli poskessa tehtyjä turinoita, pilkalla ja ilman, mutta niin kuin ei Howardkaan mollannut barbaarista sankariaan, nostavat kirjoittajat Nummelinin valvovan silmän alla Marskin inhimilliselle alustalle.

Yleislinjasta poikkeaa Jussi K. Niemelän Operaatio Äijäkupittaa. Tapahtumat etenevät toiminnassa mukana olevan tarkkailijan sijaan erilaisten raporttien ja kirjeiden kautta. Tämä aiheutti muutoin kirjan halki kulkeneeseen seikkailullisuuteen katkon, joka minulla räsähti säröksi. Tämä on valitettavaa etenkin siksi, että tekstin aihealue oli pohjattoman kiinnostava. Wettenhovi-Aspan teoria suomalaisista kantarotuna ja kaiken kulttuurin lähteenä on mitä kutkuttavinta lähdemateriaalia.

Kuten sanottu, odotin hyvää kirjaa, mutta odotukseni ylitettiin. Siksi samalla suosittelen Mannerheimin seikkailuja laajalle lukijakunnalle että suren sitä, että turkulaisen pienkustantajan tuotteena sitä pitää osata kysellä kirjakaupoista. Sattumalta siihen tuskin törmännee. Pienillä toimijoilla julkisuuden saaminen on hankalaa, mistä Boris Hurtta vanhana wäkäleukana kirjoitti näytelmänkin. Aiheena oli Mannerheim-julkkarit ja minulla oli onni päästä projektin kantaesitykseen, joka saattoi olla myös viimeinen.

Tänään aion nauttia Marskin ryypyn hyvän antologian kunniaksi.

On Suurten Muinaisten Aika

On Suurten Muinaisten Aika
Vesa Kataisto, Harri Erkki, Tuomas Saloranta, Vesa Sisättö, Jussi Katajala, Timo Surkka, Niko Aslak Peltonen, Juha Roiha
Toimittanut: Juri Nummelin
Turbator, 2012
ISBN: 978-952-5666-70-0

Luin elämäni ensimmäisen vaalikirjan. Se kertoi Paavo Väyrysestä. Se kertoi myös Suurista Muinaisista, jotka vaanivat ajan ja järjen tuolla puolen.

Nyt saattaa herätä kysymys, onko Paavo itse yksi heistä? Onko tuo Keminmaan kerubi itseasiassa Nyarlathotep, tuhansien kasvojen mies, joka aina ymmärretään väärin? Voin rauhoittaa teidän mieliänne ja kertoa että ei, ei ole. Mutta onko hän Cthulhun ja muiden muinaisten etuja ajava kulttijohtaja? Sen ratkaiskoon vaaliantologia On Suurten Muinaisten Aika.

Tämän dilemman kimppuun on heittäytynyt kahdeksan ihmiskunnan etuja pyyteettömästi palvelevaa kirjoittajaa, jotka oman selväjärkisyytensä riskeeraten syöksyvät siihen synkkään kurimukseen, joka on kepun musta sydän, jonka sisällä umpimielinen Azathoth tanssahtelee piipittävien pillien ja ääntenlaskennan tahtiin. Ne näyt, jotka ovat luettavissa heidän kouristelevista käsistään riistetyissä papereissa, paljastavat koko sen julman pelin, jota presidenttiyttä tavoiteltaessa pelataan.

Kaukana tulevaisuudessa Väyrysen sukulainen murtautuu Kekkosen pyramidiin etsiäkseen sieltä salattua tietoa, jonka on tarkoitus auttaa hänen valtapyrkimyksiään. Toisaalla, nykyisyydessä, Paavo opettelee huumorintajua heittämällä Väyrys-imitaatiokeikkoja, ja hänen entinen avustajansa yrittää tappaa itsensä juomalla viinaa, koska totuus on liikaa. Vielä toisaalla Keminmaan kuningas sylkee poliittista retoriikkaa synkkään kurimukseen, elvyttää taloutta mustamaagisin keinoin ja pitää Ikaalisissa matologisen linjapuheen. Lisäksi hänen kohtalonsa on nousta Kekkosen sijalle ja kanavoida Presidenttiä, ja lopulta katsella tuhkaksi palanutta maata, jonka hän Cthulhunkin lähdettyä vielä joskus muovaa mieleisekseen.

Tämä kirja on paitsi nautittavaa poliittista pilkkaa myös toimivaa Lovecraft-kerrontaa. Hulluja kultisteja, kaameita shoggotheja, liittoja pimeyden voimien kanssa, epäkuolleita poliitikkoja ja Breznevin haiseva raato. Monen tarinan kohdalla asiantuntemus ja rakkaus alkuperäismateriaalia kohtaan oli selvääkin selvempi. Alkuperäismateriaalilla en sitten tarkoita Paavo Väyrystä. Tämä selvennykseksi, ettei minua tulkittaisi väärin.

Itse halusin tämän opuksen siksi, että tiesin tässä kokoelmassa olevan kovia pulp-kirjallisia nimiä mukana. Silti suoraan sanoen yllätyin siitä antaumuksesta, jolla näihin hyvinkin Lovecraft-henkisiin tarinoihin oli paneuduttu. Uskallan suositella tätä varauksetta kaikkille H.P.-diggareille. (Jos tulkitsitte tuon Harry Potteriksi, minähän en niin sanonut ja sitä paitsi minut on jälleen ymmärretty väärin.)

Tyhjästä hautaholvista kaikui mielipuolinen keminmaalainen nauru. Niin alkaa eräs novelli. Minä päätän siihen.

Turconen 2012


Tapahtuma: Turconen
Aika: 22.9.2012

Turcosta lähdettiin suunnittelemaan reilu puoli vuotta sitten. Itse en ollut osallisena järjestelyvastuusta, siihen ryhtyivät Tero Ykspetäjä, Harri Miekka, Harri Kiiskinen ja Pasi Karppanen. Kiitoksia vaan, poijjaat, eilinen oli loistava päivä hienossa tapahtumassa!

Itse, kysyttäessä, lupauduin kirjoittamaan Turcosen sivuille pienen esittelyn tapahtuman kunniacieraasta J. Pekka Mäkelästä sekä haastattelemaan miestä itse tapahtumassa. Jälleen piti kutinsa se vanhan kansan viisaus, että hyvin tehdystä työstä on palkkana lisää työtä, ja menin lupaamaan pidennetyn esittelyn ohjelmalehteä varten. Mukana luonnehdinnat Mäkelän viidestä kirjasta. Samassa rytäkässä tulin tehneeksi oman lukuennätykseni, viisi kirjaa yhdeksässä päivässä. No, rajat on tehty rikottaviksi.

Turcosen tapahtumapaikkana oli Turun pääkirjasto korttelin päässä kauppatorista. Sen keskustammaksi ei juuri pääse ryhtymättä Väyryseksi (iä, iä!), joten hyvä näin. Tilaksi oli varattu Studio, jossa oli istumatilaa muutamalle kymmenelle. Aivan aamulla ovien avauduttua tuolien määrä vaikutti hivenen optimistiselta, mutta Mäkelän noustessa lavalle sali alkoi jo olla täynnä.

Tilaisuuden avasi kirjaston edustaja kertomalla e-kirjoista ja niiden lainauksesta. Päällimmäiseksi mieleen jäi, miten tympeä nykyjärjestelmä vielä on. Toisaalta tässä voisi olla hyvä sauma saada esimerkiksi URSin ilmaiseksi julkaisemia antologioita kirjastoon kaiken kansan ulottuville ja jopa näkyville. Saatavissa olevien e-kirjojen määrä kun ei huimaa päätä. Ehdotankin, että Musta, Valkoinen ja Harmaa antologia ainakin annettaisiin kirjastojen käyttöön. Ties vaikka löytyisi lisää lukijoita, jotka myöhemmin etsisivät käsiinsä muita URS-julkaisuja.

Mäkelän kunniavieraspuhe oli jokseenkin epäperinteinen ja juuri siksi niin hieno. Tekstinäytteiden lukua säesti baritonikitara tai jokin muu efekti. Etenkin Muurahaispuusta napattu unenomainen pätkä, jota Mäkelä rytmitti sekä puheen kiivaudella että taustalla kuuluvalla kellon tikityksellä oli hengästyttävä kokemus. Samaan ei oma, äänetön lukeminen yltänyt.

Haastattelussa J. Pekkä Mäkelä, kyselyiässä Shimo Suntila

Puheen jälkeen koitti kunniavieraan haastattelu, jota olin hieman hermoillut. Perinteisesti vasta deadline oli pakottanut minut ryhtymään puuhaan, tai pikemminkin tuuppaamaan homman vihdoin työlistalla seuraavaksi. Sitä ennen neljä iltaa oli palanut novellin editointiin. Joka tapauksessa muutama merkintä paperissa, koostettu edellisenä päivänä vajaassa tunnissa, ei antanut syytä erityiseen itseluottamukseen. Lisäksi tapaan pälpättää, kun jännittää. Silti, näistä seikoista huolimatta, haastattelurupeama sai kiitosta useammaltakin taholta, ja itsekin mietin heti jälkeen, että tämähän meni hyvin. Suurin kiitos toki kuuluu J. Pekalle ja hänen kiinnostaville vastauksilleen. Häntä menen mieluusti kuuntelemaan uudelleen ensi vuoden Finnconiin, jossa hän myös on kunniavieraana. Kehotan muitakin yhtymään tähän pyrkimykseen.

Myyttisen pulpin lähteitä jahtaamassa maestrot Saloranta, Nummelin ja Sisättö

Seuraava aihe oli pulp-kirjallisuuden uusi tuleminen, josta olivat kertomassa Tuomas Saloranta (URS-liikkeen primus motor), Juri Nummelin (kaikenkarvaisten antologioiden monitoimiottelija), Vesa Sisättö (menestynyt pulp-kirjailija) ja eturivistä kommentoiden Boris Hurtta, joka tykitti menemään suuria totuuksia. Merkittävä pala keskustelua koski pulpin määritelmää, joka vaikutti yhtä yksinkertaiselta kuin science fictionin tarkka rajaus. Samalla kun peilattiin kaukaista historiaa, katsahdettiin myös kioskikirjallisuuden menneisyyteen Suomessa ja lopuksi hahmoteltiin, mitä pulp voisi olla tulevaisuudessa. Onko se e-kirjoina julkaistua viihdettä, Prisman hyllyssä myytäviä kummitustarinoita vai kenties jotain ihan muuta?

Koska mikään ei ole yhtä absoluuttinen totuus kuin mielipide, oli keskustelu suosikkiscifihahmoista hyvinkin antoisa. Etukäteen lupautuneista panelisteista paikalla oli Nadja Sokura ja Sari Polvinen, sairastuneita paikkaamaan rekrytoituja puolestaan edusti Ben Roimola ja allekirjoittanut. Tehtävänanto oli hyvin yksinkertainen: Nimeä suosikkihahmosi ja perustele. Muut saivat sitten kommentoida muiden valintoja ja yhdessä vaiheessa punnittiin, kuka näistä voittaisi, jos he ottaisivat matsin keskenään. Nadjan valinta oli Sarah Connor Terminaattori-saagasta, minä liputin tottakai kapteeni James T. Kirkin puolesta, Sarin suosikki oli C. J. Cherryhin Cyteen-romaanin päähenkilö Ariane ja Ben liputti Valerianin ja Laurelinen puolesta. Arianea en (vielä) tunne, mutta en voi kyllä sanoa nyrpisteleväni yhdellekään esiinnostetulle hahmolle. Yleisökin tuli mukaan jutusteluun johdattaen pohdinnan myös pahisten leiriin. Koko hässäkkää usutti vauhtiin Tero omilla kysymyksillään hallintapaneelien takaa. Harmi että aika loppui, keskustelut olivat mielenkiintoisia ja hyvin niitä olisi jatkanut vielä tunnin lisää.

Viimeisenä ohjelmana Jukka Halme ja Marianna Leikomaa suositteli kiinnostavia kirjoja lähimenneisyydestä ja välittömästä tulevaisuudesta. Lista herätti suuria lukuhaluja ja kaikille, etenkin Turcoseen osallistumattomille, onneksi tuo lista tulee julki ja yleiseen jakoon. Nostona listalta poimin Kim Stanley Robinsonin teoksen 2312, joka luotettavista lähteistä peräisin olevan tiedon mukaan pitää olla luettuna, jos aikoo ylipäätään keskustella nykyscifin suuntauksista tulevana vuonna. Mainitsen myös Hannu Rajaniemen seuraavan kirjan The Fractal Prince, jota Marianna odottaa malttamattomana, koska aivan ensiksi eniten myös minä odotan juuri sitä.

Varsinaisen tapahtuman jälkeen vierailimme Turun Sarjakuvakaupassa kadun toisella puolen ja sain mukaani pari arvosteltavaa sarjista. Pysykää kanavalla. Sammakon kirjakaupassa nurkan takana oli jaossa Mäkelän signeerauksia, mutta tämän rastin olin itse jo hoitanut aiemmin kuntoon ja lähdin kiikuttamaan jälkikasvun yökamppeita anoppilaan. Ilta jatkui vielä Teerenpelin kabinetissa varsin pitkään, itse luikahdin sieltä kotimatkalle joskus puolen yön tietämissä. Paikka oli oiva, keskusteluihin pystyi ihan normiäänellä ja kabinetin oma baaritiski piti juomatarjoilun likellä.

Turconen oli juuri sitä mitä oikeastaan scifitapahtumilta odotan. Hyvää ohjelmaa ja hyvää seuraa. Itseasiassa tällaiset päivänmittaiset tapahtumat (muina esimerkkeinä Tähtivaeltajapäivät ja Tamfan) toimivat jopa paremmin kuin Finnconin kaltaiset megatapahtumat. Yksi ainut ohjelmalinja takaa sen, että jokainen osallistuja näkee ne samat esitykset ja jälkeenpäin on mahdollista keskustella niistä. Kokemuksesta tulee yhteisöllisempi. Tämä myös heijastuu yleisön intoon ottaa osaa keskusteluihin esiintyjien kanssa ja se on mielestäni yksi tärkeä osa muodostamassa tapahtuman yleisfiilistä.

Oma vahvuutensa oli myös mikrofonien määrä, mikä aluksi vaikutti pieneltä heikkoudelta. Kun mikkejä on vain kaksi ja esiintyjiä enemmän, päällepuhuminen ja sivukommenttien viskely ei ole niin helppoa. Puheenvuoroa pitää melkeinpä pyytää ojantamalla käsi mikrofonin toivossa ja toisaalta se annetaan ojentamalla sillä hetkellä käyttämätön mikki. Nähdäkseni tämä toi tiettyä järjestystä niihin pariin esitykseen, joissa osallistujia oli kahta useampi.

Turconen oli tapahtumana kerrassaan loistava ja toivottavasti se järjestetään vielä uudestaan, esimerkiksi kakhden vuoden kuluttua. Jos syksyinen päivätapahtuma kiinnostaa ensi vuonna, Tampereella on silloin tiettävästi Tamfan. Myös huhuja Vantaalla järjestettävästä kevättapahtumasta liikkuu, olkaa siis antennit auki!

Kiitokset järjestäjille, esiintyjille, kunniavieraalle ja etenkin yleisölle. Näin kutkuttavalla scififiiliksellä jaksaa painaa pitkälle. Jopa kirjoittaa tapahtumaraportin sen ajattelemisen sijaan.

(Kuvat: Tero Ykspetäjä)