Avainsana-arkisto: Shimo Suntila

Hyborinen aika kutsuu!

Hyborisen ajan antologia

Mistä on kysymys?

Aavetaajuus julkaisee hyborisen ajan antologian. Sen toimittaa Shimo Suntila kakkostoimittajanaan Juha Jyrkäs, ja projektia valvoo kustantaja Jyrki Pitkä. Aikataulu ei ole vielä tarkka, mutta liikkeelle lähdetään nyt lokakuussa ja novellien ensimmäisten versioiden tulisi olla valmiina joskus keväällä 2018.

Projektia vetää Shimo. Hän toimittaa tekstit, antaa palautteet, ohjaa ideointia ja tarkistaa kielen. Hyborisen ajan asiantuntijana toimii Juha, jolla on painava sana siinä, mikä sopii tuon ajan maailmaan ja mikä ei. Toimittajat neuvottelevat näistä asioista keskenään. Jyrki ei osallistu muutoin toimitustyöhön, mutta viime kädessä hyväksyy jokaisen käsikirjoituksen. Jokaisen novellin on siis sovittava näiden kolmen yhteiseen visioon siitä, millainen hyborinen aika oli.

(Kuva: Arren Zherbin)

Mitä osallistujalta vaaditaan?

Kirjoittajalta vaaditaan innostusta ja intohimoa hyborisen ajan maailmaa kohtaan. On myös ensiarvoisen tärkeää, että hän on lukenut Robert E. Howardin Conan-tarinoita, joko aiemmin tai nyt ennen antologiaan ryhtymistä. Ne löytyvät luettavaksi maksutta ja laillisesti Gutenberg-projektista:

http://gutenberg.net.au/ebooks13/1303751h.html

Suomeksi kannattaa hakea käsiinsä vähintään Jalavan vuonna 2010 julkaisema kokoelma Mustan rannikon kuningatar. Sen lukeminen olkoon vähimmäisvaatimus, mutta olisi todella hyvä täydentää tietojaan myös varhaisemmilla teoksilla kuten Conan Cimmerialainen, Conan voittaja, Conan taistelija ja Conan ja demonit. Sisältö on osin sama kuin Mustan rannikon kuningattaressa, mutta esim. Conan voittaja pitää sisällään kokonaisen Conan-romaanin, sekä hyvin olennaisen esseen Hyborinen aika. Essee kuuluu pakollisiin luettaviin ja löytyy myös Gutenbergista.

Miten edetään?

Yleensä kirjoituskutsun nähtyään mukaan haluavat kirjoittajat tekevät ensimmäisen version tekstistään ja lähettävät sen toimittajalle katsottavaksi. Parhaimmat jutut otetaan mukaan ja niitä viilataan, kunnes deadline on niskassa ja kirja on saatava pihalle ja myyntiin. Lopputuloksena voi olla hyvääkin jälkeä, mutta on myös suuri riski siihen, että kokonaisuus ei ole kovin eheä.

Tällä kertaa kokeilemme uutta työskentelytapaa.

Kaikki alkaa siitä, että kirjoittaja ottaa yhteyttä Shimoon ja esittelee ideansa. Synopsis on hyvä, mutta sirpaleisempikin esittelytapa kelpaa. Tärkeintä on varmistaa, että alustava idea tuntuu sopivan siihen kirjaan, jota nyt ollaan tekemässä. Asioita pallotellaan edes takaisin, kunnes kumpikin osapuoli on sitä mieltä, että suunnitelma vaikuttaa hyvältä. Idea kiertää myös Juhan ja Jyrkin kautta.

Kun idea on hyväksytty, alkaa kirjoittaminen. Tässäkään ei tarvitse saada kerralla valmista, vaan tekstinpätkiä voi kierrättää Shimolla kommentoitavana. Johtoajatus on yhteistyö. Kirjoittaja toteuttaa omaa visiotaan, toimittaja varmistaa, että se on linjassa antologian perusajatuksen kanssa. Näin jatketaan, kunnes novelli on lopulta valmis. Tekstit kiertävät Shimon kautta myös Juhalla ja Jyrkillä aika ajoin

Tämä on syytä sanoa heti aluksi, rehellisyyden nimissä: Novellin pääsy mukaan antologiaan varmistuu vasta, kun novelli on valmis. Sitä ennen toimittajat voivat pudottaa novellin pois, jos käy ilmeiseksi, ettei lopputulos tule olemaat sitä mitä antologiaan halutaan. Nyt käytettävällä vuorovaikutteisella toimitustavalla pyritään minimoimaan tämä ikävä vaihtoehto.

Yhteydenpito

Kirjoittajat liitetään Facebook-ryhmään, jossa he voivat keskustella keskenään ja toimittajien kanssa hyboriseen aikaan liittyvistä asioista. Sieltä löytyy myös hyödyllistä tietoa, kuten käyttöön valittuja karttoja (Dale A. Rippken tekemät, Howardin visioita noudattavat piirrokset).

Tekstit itsessään kulkevat joko maililiitteinä tai Google Docs -jakoina (tai muilla sovituilla tavoilla). Jos käytätte Wordia tai vastaavaa, valitkaa fiksu fontti, pistekooksi väh. 12 ja puolentoista rivinväli. Tämä helpottaa lukemista.

Mitä halutaan? Mitä ei?

Hyborisen ajan antologiaan haetaan novelleja, jotka sijoittuvat Robert E. Howardin luoman Conanin maailmaan ja tuon maailman hyboriseen aikaan. Tarinoiden tulee sopia Howardin laatimaan maailmaan, joskin näkökulma saa olla modernikin. Tavoite on, että jokainen novelli sekä tukee että kasvattaa Conan-tarinoiden esittelemää maailmaa saumattomasti.

Muiden tahojen laajennukset ja viritelmät jätämme nyt ulkopuolelle. Näin ollen esim. Red Sonja ei ole hyrkaanialainen naissoturi, vaikka Marvel Comicsin sarjakuvat näin esittävät.

Novelleissa voi hyvin käyttää elementtejä, joita Howardin tarinoissa joko ei ollut tai niihin vain viitattiin, kuten suhteet saman sukupuolen välillä tai poliittinen kannanotto kapitalismia vastaan. Näiden pitää kuitenkin sopia vallitsevaan ympäristöön, ja ennen kaikkea on muistettava kaiken ydin: nämä tarinat ovat hyvää seikkailua. Villiä, hurjaa seikkailua.

Vaikka hyborinen aika onkin vapaata riistaa, Conan hahmona ei varsinaisesti sitä ole. Jo siitä syystä ei Howardin barbaaria pidä ottaa minkään tarinan tähdeksi, eikä oikein edes sivuosaan. (Jos oma päähenkilö on akvilonialainen ja palvelee kuningasta, joka nyt sattuu olemaan iso C., viittaus on toki luvallinen). Luokaa omat mielenkiintoiset hahmonne, tässä maailmassa niille on varmasti tilaa.

Pyrkikää keskittämään pääosa tarinastanne suunnilleen siihen aikaan, kun Conankin vaelteli Hyborian kuningaskunnissa murskaten valtaistuimia sandaaliensa alle. Älkää harhautuko Valusian ja Atlantiksen aikoihin, tai liian kauas tulevaan, kun kaikki jo sortuu maan tomuun.

Jos tunnette toisia Hyboria-kirjoittajia, viitatkaa vapaasti toistenne tarinoihin ja hahmoihin. Kontakteja saatte etenkin jo mainitusta FB-ryhmästä.

Mitä siitä saa?

Kukin kirjoittaja saa kaksi kappaletta valmista antologiaa sekä mahdollisuuden ostaa lisäkappaleita tekijähintaan. Tämä mainitaan myös kustannussopimuksessa, kun novelli on lopullisesti hyväksytty antologiaan mukaan.

Lopuksi

Jos nyt kuulet Conan kutsun sydämessäsi, saatat hyvinkin olla kaipaamamme kirjoittaja. Siinä tapauksessa ota yhteyttä: khuure@gmail.com

Advertisement

Stepanin koodeksi

Stepanin koodeksin synty

Jo H. P. Lovecraft aikalaisineen kirjoitti tarinoita, joissa vaikutteet valuivat vapaasti kirjailijalta toiselle ja elementit sinkoilivat ristiin rastiin. Yksi antoi nimen mystiselle kirjalle, jota toinen sitten käytti omassa tekstissään. Kolmas loi mielipuolisen jumaluuden, joka vieraili neljännen novellissa. Lisäksi he sijoittivat toisiaan kertomuksiinsa, joko kohtaamaan kauhean kuolon tai muuten vain piipahtamaan.

Tästä ristiin lainailusta johtuen kauhumaestron ja hänen tovereidensa visiot muodostavat kiehtovan sirpalekokonaisuuden, joka vihjaa osiaan suuremmasta todellisuudesta. Vaikka näitä tarinoita ei koskaan tarkoitettu muodostamaan koherenttia kokonaisuutta, eikä edes Lovecraftin oma Cthulhu-mytologia ollut looginen ja tiukka kokonaisuus, vähintäänkin jälkimmäinen on jälkipolvien käsittelyssä muovautunut yhtenäiseltä vaikuttavaksi esitykseksi. Modernin lukijan eteen avautuu maailma, joka ei ole kertakäyttöinen ja irrallinen, kuten novelleissa monasti, vaan laaja leikkikenttä vailla raja-aitaa. Se houkuttelee mukaan temmeltämään, ja kautta vuosikymmenten lukuisat kirjailijat ovatkin heittäytyneet riemurinnoin jaetun hulluuden syövereihin, Suomesta tunnetuimpina niminä S. Albert Kivinen, Boris Hurtta ja Johanna Sinisalo.

Kansikuva: Arren Zherbin

Kun kirjoittajaliike URS (UusRahvaanomainen Spekulatiivinen fiktio) perustettiin loppuvuodesta 2010, johtotähdeksi otettiin nimenomaan pulp-ajan konstailematon pyrkimys viihteeseen, suora tarinankerronta ilman turhaksi koettuja kirjallisia kikkailuja, ja esikuviksi nimettiin juurikin Cthulhu-mytologian laatinut Lovecraft sekä Conanin luoja Robert E. Howard. Oli oikeastaan vain ajan kysymys, milloin liikkeen toiminnan seurauksena kehkeytyisi oma jaettu tarinaversumi, joka toimisi omillaan eikä olisi kenellekään velkaa muuta kuin kiitoksen suunnan viitoittamisesta.

Kävi kuitenkin niin, että tämä versumi ei kehkeytynyt orgaanisesti, vaan se vasiten luotiin. Syyksi, joskaan ei syypääksi, on helppo nimetä kotimaisen kauhukirjallisuuden suurmies Boris Hurtta.

Hurtan koodeksi

Boris Hurtta laskee kirjailijanuransa alkaneen joulupäivänä 1987, jolloin hän otti kirjoituskoneen mukaansa ja lähti mökille naputtamaan romaania. Vuonna 2012 tuosta tuli kuluneeksi neljännesvuosisata, mikä on ehdottomasti juhlan paikka. Kuukausi jälkijunassa hän järjesti tapauksen kunniaksi pienimuotoisen matinean Tampereella, ja Tulenkantajien kirjakauppaan saapuessaan häntä odotti yllätys. Anne Leinonen, Tuomas Saloranta ja Shimo Suntila olivat toimittaneet hänelle juhlakirjan, nimeltään Hurtan koodeksi. Kirjoittajina oli iso liuta Hurtan kirjailijatovereita, niin uusia kuin vanhojakin, ja mukana oli myös joukko URS-kirjoittajia. Neljän urssilaisen tarinat liittyivät toisiinsa ja loivat oman miniosion kirjan loppuun. Tuon kokonaisuuden nimi oli Stepanin koodeksi, josta koko juhlakirja lopulta ammensi nimensä.

Kansikuva: Anssi Rauhala

Miniosion novellit käsittelivät kirjankeräilijää ja erästä tiettyä kiellettyä kirjaa, jota keräilijä tavoitteli. Suomalainen vuorineuvos oli lähettänyt bulvaaninsa Prahaan hankkimaan kirjan omistukseensa samalla, kun itämafian gorillat havittelivat sitä haltuunsa ja muinainen munkkiveljestö teki kaikkensa estääkseen kirjaa joutumasta vääriin käsiin. Jälki oli rujoa, ruumiita kasautui, eikä siinä ollut kaikki. Myös vähemmän maalliset voimat puuttuivat peliin. Hevosenpäinen mies ja monikätinen nainen vainosivat kirjan kanssa tekemisiin joutuneita, hopea välkkyi pimeydessä, köynnökset kahisivat varjoissa ja supatus kaikui kuuloalueen rajoilla. Toimivan konseptin siemenet oli kylvetty.

Alkunsa Stepanin koodeksi sai Tšekissä. Syksyllä 2012, samalla kun Hurtan juhlakirjaa suunniteltiin, URS-kirjailijat Tuomas Saloranta, Samuli Antila ja Markus Harju tekivät matkan Prahaan, ja pohtivat sitä, josko Hurtan kirjaan saataisiin kyhättyä jokin kiinteämpi kokonaisuus. Olutta ja Becherovkaa kului ilta toisensa jälkeen, kun kolmikko luonnosteli vihkoon ideoita kielletystä kirjasta, joka ideologialtaan lainaisi lovecraftiaanisesta perinteestä, mutta jonka mytologia olisi täysin itsenäinen. Palattuaan Suomeen he rekrytoivat mukaan vielä Jussi Katajalan, ja koodeksin nelikko oli valmis.

Koodeksin historia

Stepanin koodeksin peruspiirteet ja historia käydään läpi alkuperäisessä tarinakimarassa.

Kirja ilmaantui piinaamaan ihmiskuntaa hussilaissotien aikaan, joita käytiin Böömissä vuosina 1419–1436. Sodassa olivat vastakkain roviolla poltetun Jan Husin oppeja kannattaneet hussilaiset ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan intressit. Noihin aikoihin Kutná Hora oli jo vakiinnuttanut asemansa Böömin toiseksi suurimpana kaupunkina Prahan jälkeen, ja oli tunnettu kautta Euroopan hopeakaivoksistaan.

Erään kaivoksen uumenista, kymmenien tai satojen metrien syvyydestä, löytyi salaperäinen kirja. Kukaan ei tiedä, miten se oli sinne joutunut. Koska kuva-aiheet olivat jumalattomia ja kieli outoa, kirja päätyi paikallisen jesuiittakollegion haltuun. Sen johtajana toimi mies nimeltä Stepan, ja hänen nimeään koodeksi kantaa vielä tänäkin päivänä.

Stepan määräsi koodeksin tutkittavaksi, jotta sen pahuudesta päästäisiin selville ja sitä vastaan voitaisiin taistella. Osa kirjoituksesta oli latinaa, mutta loput merkinnät oli laadittu kielellä, jota kukaan ei ymmärtänyt. Kuvat olivat kauhistuttavia ja riettaita, ja esittivät niin ihmisiä, eläimiä kuin kasvejakin, eikä kaikissa tapauksissa ollut selvää, missä kohdin yksi hahmo loppui ja toinen alkoi.

Tutkimukset etenivät, kunnes kirjan parissa työskennellyt munkki heittäytyi kalliolta Pyhän Barbaran katedraalin luona. Matka ei ollut pitkä, kollegio sijaitsee edelleen kivenheiton päässä katedraalista. Siinä missä ensimmäinen munkki oli sinnitellyt puolen vuoden ajan, hänen seuraajansa jaksoi vuoden, ennen kuin puolestaan hirttäytyi kammiossaan. Sen jälkeen Stepan määräsi, että kirjaa sai tutkia vain valvotusti, päivä kerrallaan.

Vuosien saatossa Kutná Horaa kohtasi vitsaus toisensa jälkeen. Rutto, 30-vuotinen sota ja pari pienempää, hopean ehtyminen ja yleinen rappio. Kollegion johtaja katsoi Koodeksilla olleen osansa näissä onnettomuuksissa ja päätti päästää ihmiskunnan pälkähästä. Hän määräsi Koodeksin poltettavaksi 1770. Pahuudesta päästiin, mutta hinta oli kova, sillä ikään kuin jumalattoman kirjan viimeisenä kostona koko kaupunki leimahti liekkeihin.

Eikä sekään päättänyt piinaa. Eräs munkki oli painanut Koodeksin sisällön mieleensä ja tehnyt siitä kopion, joka jatkoi siitä, mihin sen alkuperäislaitos oli jäänyt. Viimeksi kopiosta oli luotettava havainto Prahaan kevään ajoilta, ennen kuin se vihdoin vuosituhannen vaihteen jälkeen putkahti jälleen ihmisten ilmoille prahalaisessa antikvariaatissa, josta vuorineuvoksen asiamies sen kävi ostamassa.

Kansikuva: Arren Zherbin

Alkuperäinen novelliquatrologia ei ottanut lainkaan kantaa siihen, mistä erilaisissa häiritsevissä aistimuksissa oli kysymys. Havaitsijat olivat poikkeuksetta joko jonkinlaisen loitsun tai lumouksen vaikutuspiirissä, tai kolhineet päänsä niin pahoin, että aisteihin ei voinut täysin luottaa. Joka tapauksessa Koodeksin liepeillä liikkuivat hevosenpäinen mies, kullalla verhottu monikätinen nainen, köynnökset, luikerteleva käärme, kavioiden kopse, supatukset, pimeydessä kiiltävät hopeasuonet sekä koko mytologiaa ehkä eniten määrittänyt lainaus Koodeksista itsestään: ”Maan alla oli hopeaa, hopea muuttui kullaksi, kulta ikuiseksi elämäksi.” sekä marginaaliin tehty merkintä: ”Elämä muuttuu tuskaksi, tuska kuolemaksi, kuolema hopeaksi.”

Näistä viittauksista kaikki eivät ole päätyneet pysyvään kaanoniin. Esimerkiksi viite käärmeeseen on jäänyt sivuun mielenkiintoisemman kuvaston tieltä, eikä sitä ole myöhemmissä tarinoissa käytetty. Myöskään nykypäivässä elävien munkkien järjestö Manus Argentum ei ole ollut laajassa käytössä, vaikka se mitä ilmeisimmin juontaa juurensa jo keskiajalta asti ja on siis oletettavasti seurannut Koodeksin vaiheita halki vuosisatojen.

Koska mytologia oli tarkoitettu laajennettavaksi, se lähti eri ihmisten käsittelyssä eri teille varsin nopeasti. Shimo Suntilan novellissa ”Rakkaudesta kirjaan” paljastetaan, että eräs munkki joutui Koodeksin pauloihin ja pelasti sen liekeiltä viime hetkillä, ja aiheutti samalla Kutná Horan palon. Hänen tarinassaan esiintyy myös se munkki, joka teki Koodeksista kopion. Munkin tarina jatkui Mixu Laurosen novellissa ”Veli Adolphuksen tunnustus”. Alusta saakka oli ollut oletettavaa, että kaikki yksityiskohdat eivät eri tarinoissa täsmäisi, joten sitä ei missään kohtaa vaadittu. Niinpä kopion tehnyt munkki on Suntilan novellissa veli Adalbert, Laurosen novellin nimessä puhutaan veli Adolphuksesta ja Koodeksia mielessään kuljettava mies käyttää itsestään nimeä veli Ondrej, vaikka hahmo on sama. Vai onko sittenkään? Näitä seikkoja ei ole kirjoitettu kiveen.

Sen lisäksi, että Koodeksista oli liikkeellä ainakin yksi kopio sekä alkuperäiskappale, myös yksittäisistä sivuista on ollut havaintoja, ja ne jopa voivat ilmestyä paikalle itsestään. Kirja ei ole myöskään jäänyt vain eurooppalaisten riippakiveksi, sillä Henna Sinisalon novellissa ”Riisiarkku” Koodeksin valta ulottuu Koreaan saakka.

Koodeksi-tarinoita on koottu kolmeen kirjaan, Stepanin koodeksi (Kuoriaiskirjat, 2013), Hopeoitu vainaja ja muita sivuja Stepanin koodeksista (Kuoriaiskirjat, 2014) ja Teräskoura ja muita sivuja Stepanin koodeksista (Kuoriaiskirjat, 2016). Ensimmäisessä kuvastoa hallitsi hevosenpäinen mies ja monikätinen nainen, toisessa taas köynnöksillä oli vahvempi edustus. Jenni Kauppisen novellissa ”Kuolleita lehtiä” Koodeksiin liitettiin kuolleet lehdet ja eräänlainen narkolepsia, kun taas Boris Hurtan novellissa ”Totuus ei pala tulessakaan” käy ilmi, että Koodeksia ei voi tuhota tulella. Mikä tekee kaikista aiemmista tuhoamisyrityksistä, joissa on käytetty tulta, ihastuttavan ironisia ja traagisen turhia.

Juha Jyrkäs esittää novellissaan ”Velesin kirja”, että Stepanin koodeksi on sukua muille pahuuden kirjoille, kuten Velesin kirjalle tai Marraksen mustalle kirjalle, tai että ehkäpä niistä jokainen on kaiku jostakin ihmistä vanhemmasta asiasta. Shimo Suntilan vielä julkaisemattomassa tarinassa palataan Kuttenbergin hopeakaivoksiin, josta löytyy toinenkin kirja, eräänlainen pari nykyään tunnetulle Koodeksille.

Novellissaan ”Hopeameren musta linnoitus” Tuomas Saloranta kertoo tulevaisuudesta, josta Tarja Sipiläinen vain vihjaa omassa novellissaan ”Murretut”. Sipiläisen tarinassa Koodeksi ladataan nettiin, minkä jälkeen sitä ei enää voi pysäyttää. Saloranta kertoo, mitä tapahtuu, kun Koodeksi on irrallaan ja ihmiskunta kulkee kohti tuhoaan, ja heittää villin vision siitä, miten Koodeksi joku päivä vielä kulkeutuu tähtiin. Shimo Suntila tarttui tähän sekä Koodeksin palamattomuuteen novellissaan ”Kultainen tulevaisuus” ja kuvaa ihmiskunnan rippeiden taistelua tähtien takaisissa siirtokunnissa Koodeksin avaruuslaivoja vastaan.

Kansikuva: Arren Zherbin

Joko tarinalla on siis loppu olemassa? Onko myyttiset alkuhämärät kartoitettu pohjia myöten? Sanalla sanoen ei. Kyseessä on eräs mahdollinen tulevaisuus, ja eräs mahdollinen menneisyys, eivätkä ne sido ketään. Toisaalta, jokainen on tervetullut jatkamaan mitä tahansa kirjoitettua tarinaa omilla visioillaan.

Tämä juuri on koko Koodeksi-mytologian toimintamalli. Uusien tarinoiden ei ole pakko asettua täydelliseen linjaan aiempien kertomusten kanssa, ja Koodeksille voi vapaasti keksiä uusia puolia. Toisaalta noiden lisäysten elinvoima punnitaan siinä, jäävätkö ne osaksi suurempaa kerrontaa, viittaavatko muut kirjoittajat niihin omissa novelleissaan.

Bibliografia

Ensimmäiset Koodeksi-tarinat nähtiin siis 25.1.2013 julkaistussa antologiassa Hurtan koodeksi. Ne irrotettiin oman julkaisun siemeneksi ja uusilla tarinoilla höystetty Stepanin koodeksi julkaistiin Turun kirjamessuilla 4.10.2013. Keväällä 2014 URS julisti Koodeksi-kirjoituskilpailun, johon saapui 39 novellia. Kolme parasta otettiin mukaan antologiaan Hopeoitu vainaja ja muita sivuja Stepanin koodeksista, joka julkaistiin Helsingin kirjamessujen aikaan 25.10.2014. Kolmas kokoelma Teräskoura ja muita sivuja Stepanin koodeksista sisältää kirjoituskilpailun satoa sekä erikseen pyydettyjä novelleja Usva-leirin kävijöiltä. Se julkaistiin Finnconissa 1.7.2016. Näiden antologioiden lisäksi on ilmestynyt ainakin kaksi Koodeksi-tarinaa: Samuli Antilan ”Tapulinrakentaja” kokoelmassa Rajat ja muita kauheita tarinoita ja Hanna Matilaisen novelli ”Äideistä parhain” hänen blogissaan Morren maailmassa.

Juuri nyt on meneillään toinen Koodeksi-kirjoituskilpailu, jonka siirretty deadline on 2.5.2017. Kisan parhaimmisto sekä muita valikoituja novelleja julkaistaan Turun Finnconissa kesällä 2018.

Jo ensimmäisessä antologiassa julistettiin kutsu osallistua Koodeksin mytologian levittämiseen ja laajentamiseen, mutta toistetaan se tässäkin. Kirjoittakaa, julkaiskaa. Lupia ette tarvitse. Laittakaa novelleja lehtiin, kootkaa niistä kokoelmia ja antologioita. Stepanin koodeksillakin on potentiaalia nousta isommaksi ilmiöksi kuin yksittäisten novellien summa.

Hurtan koodeksi (Toim. Anne Leinonen, Tuomas Saloranta, Shimo Suntila. Suomen Tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry. 2013. ISBN 978-952-6776-52-1) Tilaa Aavetaajuudelta! (loppu kustantajalta)
* Samuli Antila: Stepanin koodeksi
* Markus Harju: Veli Frantisekin viimeinen toive
* Tuomas Saloranta: Kirjan mahti
* Jussi Katajala: Ääni kellarissa

Rosy Luxemburgové 3 (Kamala ukko 36, Kamala ukko 2013)
* Boris Hurtta: Rosy Luxemburgové 3

Stepanin koodeksi (Toim. Tuomas Saloranta. Kuoriaiskirjat 2013. ISBN 978-952-7021-09-5) Lataa ilmainen e-kirja!
* Samuli Antila: Stepanin koodeksi
* Markus Harju: Veli Frantisekin viimeinen toive
* Tuomas Saloranta: Kirjan mahti
* Jussi Katajala: Ääni kellarissa
* Shimo Suntila: Rakkaudesta kirjaan
* Mixu Lauronen: Veli Adolphuksen tunnustus
* Heikki Nevala: Suruntuoja
* Anne Leinonen: Kirje Helenille
* Boris Hurtta: Rosy Luxemburgové 3
* Tarja Sipiläinen: Murretut

Hopeoitu vainaja ja muita sivuja Stepanin koodeksista (Toim. Tuomas Saloranta, Shimo Suntila. Kuoriaiskirjat 2014. ISBN 978-952-7021-44-6) Tilaa Aavetaajuudelta!
* Samuli Antila: Hopeoitu vainaja
* Henna Sinisalo: Riisiarkku
* Mixu Lauronen: Tervan mahti
* Boris Hurtta: Totuus ei pala tulessakaan
* Toni Saarinen: Näytös loppuunmyyty
* Jussi Katajala: Ylikersantti Chambersin kertomus
* Tarja Sipiläinen: Veli Hermanuksen herkkupata
* Markus Harju: Vanhassa maassa
* Jyrki Pitkä: Ullakkohuone
* Jenni Kauppinen: Kuolleita lehtiä
* Inkeri Kontro: Korkean impaktin paperi
* Juha Jyrkäs: Velesin kirja
* Tuomas Saloranta: Hopeameren musta linnoitus
* Shimo Suntila: Kultainen tulevaisuus

Rajat ja muita kauheita tarinoita (Kuoriaiskirjat 2014. ISBN 978-952-7021-26-2) Tilaa Aavetaajuudelta!
* Samuli Antila: Tapulinrakentaja

Morren maailma
* Hanna Matilainen: Äideistä parhain
http://morrenmaailma.blogspot.fi/2014/09/aideista-parhain-novelli-lukuhaasteeseen.html

Teräskoura ja muita sivuja Stepanin koodeksista (Toim. Shimo Suntila. Kuoriaiskirjat 2016. ISBN: 978-952-7021-57-6) Tilaa Aavetaajuudelta!
* Joonas Riekkola: Joka metsään huutaa
* Artemis Kelosaari: Teräskoura
* Eero Korpinen: Viimeinen sivu
* Kaisa Ranta: Hopeaa, mustetta
* Henna Sinisalo: Kirjankantaja
* Matias Luukkanen: Jumalan suuremmaksi kunniaksi
* Reetta Saarimäki: Stepanin delirium
* Mia Myllymäki: Miljoonan diili
* Niina Räsänen: Kolmannessa kerroksessa
* Maarit Leijon: Ihon taju
* Liisa Nurro: Srebrenican hopeakellot
* Saara Henriksson: Unkarilainen veljeskunta
* Aki Hammarén: Kiveen kirjoitettu
* Katri Alatalo: Kronikoitsija Mooermomkin viimeinen viesti

Suuri roskakirjailijakaksintaistelu

Tittelin kohtalo ratkeaa Finnconissa sunnuntaiaamuna 13.7. kukonlaulun aikaan eli kello 10. Shimo Suntila ja Tuomas Saloranta kohtaavat eeppisen kataklysmisessä bofferikaksintaistelussa, jonka tuomaroi Anne Leinonen ja selostaa säkenöivä Sähkö-Väinämöinen, Juha Jyrkäs. Cromin ja Cthulhun nimeen, tätä älä jätä väliin!

”Joko me jaamme tittelin”, minä sanoin, ”tai kohtaamme Finnconin takapihalla aamunkoitteessa.” Tähän on nyt tultu.

Interview with Hannu Rajaniemi

(The following interview was done on 4th of June in 2011. I asked most of the question, Hannu Rajaniemi answered them, Leila Paananen typed it all up and Jenni Perälä translated the result into English. The interview was originally published in Spin 2/2011 and is published in my blog Routakoto with permissions from Leila and Jenni. Thanks guys, and cheers to Hannu who was a fine chap to chat with. -Shimo Suntila)

Hannu Rajaniemi

Hannu Rajaniemi

Author Hannu Rajaniemi (b. 1978) currently lives in Scotland and writes in English. He has studied at the universities of Oulu, Cambridge and Edinburgh and completed his Ph.D in string theory at the University of Edinburgh. He has published several short stories and one novel, The Quantum Thief, which was translated into Finnish in February. The novel is the first of a trilogy, and he is already writing the sequel.
Hannu Rajaniemi visited the Akateeminen kirjakauppa bookstore in Turku, on Saturday, 4 June 2011. He attracted a considerable audience. People listened and asked questions as the writer talked about his book and writing. He was interviewed by Shimo Suntila, a sf/f veteran from Turku.
There were several members of Spin’s editorial staff in the bookstore, and it is our pleasure to cover the event for those readers who could not make it there. After the interview and book signing, Hannu and some members of the audience went to Café Art to continue the discussion over a cup of coffee.
On the next day, Hannu attended the International Science Day seminar which was a part of Turku Capital of Culture year programme. In the seminar, a number of leading European quantum physicists came together to introduce the field’s latest discoveries to ordinary laymen.

KvanttivarasShimo: Is it true that only you got the book deal for the trilogy on the basis of only one chapter?

Hannu: Actually, when I got the book deal, I didn’t know that the story would grow into a trilogy. In addition, I had already published a few short stories at that point, so the chapter was not the only text the publisher had read from me.

Shimo: What is your vision of humanity’s future?

Hannu: Collaboration between the human mind and the machine. In a way I think it’s quite likely that our relationship with computers and technology becomes much more intimate. It’s already possible to create different interfaces between the brain and computers. For example, it’s possible to move a cursor on the screen with the power of thought, or to control a robotic limb. It doesn’t mean we’re able to read thoughts, but we’re capable of giving a human being an extension towards the digital world. I believe that development like this will probably take place.

Shimo: In The Quantum Thief and in your other texts, too, quantum dots are an essential thing. If we speak in school physics terms, what is a quantum dot and how does it work?

FraktaaliruhtinasHannu: I must say that the quantum dots in The Quantum Thief are a little more magical. The technology is quite difficult to explain at this point, but it might be developed in the future. The term and the idea come from the field of real physics. Quantum dots are electron clusters which are created in semiconductors, kind of artificial atoms which behave like atoms, at least to some extent. However, the structure of their virtual electron shell can be modified, so they can be used to build matter which can be manipulated. The American inventor William McCarthy has taken this idea quite far.

Shimo: Quite far? What kind of innovations would we need in the world today to be able to create matter like this? Which things are already there and which are still needed?

Hannu: In the field of quantum dots, it’s quite difficult to estimate. But if we think that there are physical items or organisms which can be programmed, then we must be getting close to having programmable biological organisms. It was only last year when a researcher, who was one of the main forces behind the Human Genome Project, revealed a bacterium with a completely artificial, man-made genotype. They had thought really closely about the proteins which the bacterium produces, and the way the bacterium behaves. Maybe this way leads towards incorporating the digital world with the physical one.

Shimo: I already mentioned a couple of your texts but didn’t name them. I was talking about the short stories ”Elegy for a Young Elk” and “His Master’s Voice”, which have also been published in Finnish. They both include quantum dots and smart matter and other similar elements. Do the stories belong to the same universe with The Quantum Thief, since the book is not about the Earth?

Hannu: “His Master’s Voice” takes place in the same world, in the The Quantum Thief’s past. I’ll have to promote this short story for those who haven’t read it by telling that it’s a science fiction version of the old Puss in Boots story where the brave cat and dog rescue go through a series of adventures as they save their master from trouble.

Shimo: “His Master’s Voice” has been published in the Finnish online magazine Usvazine, which means everyone can find it and read it. Just google the story’s Finnish name, “Isännän ääni”, and Hannu Rajaniemi, and you’ll find it.

#

Shimo: Science fiction means many things, but one of its themes is that it speculates about the future. What is going on in the literary field right now, what are the clearest visions in today’s science fiction?

Hannu: To me, it appears that science fiction writers have caught on cognitive neuroscience. New instruments have been invented during the last ten years, and with them it’s possible to measure brain functions closer than before. The understanding of the human mind is growing more and more into an empirical science where it’s possible to take a look at what happens inside the head. It’s all still in square one, but there are science fiction writers like Scott Bakker, whose book Neuropaths speculates what might happen when we the mind’s architecture is altered. In a way human beings become aliens instead of finding aliens in the space.

Shimo: You’re still writing two novels which take place in this world. Which places will the books shed light on? The Quantum Thief mainly takes place on Mars.

Hannu: In the next book, The Fractal Prince, which I’m writing right now, we will see planet Earth. The Quantum Thief only hints about what happened there. There is, for example, a town with jinns and flying carpets and Arabian Nights style constructions.

Shimo: Is it likely that the story will only take one book plus the following two? A certain George Martin started writing a fantasy novel which expanded into seven. Do you already have a tight plot in your mind? Can you say that this is it, or is it possible that the story will spread?

Hannu: I mean to finish the story in the three books. In fact, my book deal was originally for three books, not for a trilogy. I tried to cram all possible ideas I had into the first book, but then decided to expand it into three books. So the story has an ending.

Shimo: Each writer has influences. Your reading has an effect on your thoughts. What are you reading right now?

Hannu: At the moment I’m reading quite a lot of magical realism, which means Argentinean writers such as Julio Cortazaria and Jorge Luis Borges. There are many exciting themes in their texts which change the reality in an unexpected manner. In The Fractal Prince, these themes become more concrete. These two authors are a good example of what I’m reading right now.

Someone in the audience: Hannu, your microphone went off.

Hannu: It did? Did everyone hear me? Well, I guess you can hear me if I speak out loud.

Shimo: You can also take my microphone.

#

Quantum ThiefShimo: Shared worlds. Some writers take a world which they have created and open it for other writers: come and play, it’s a shared playground. Would you be interested in participating in a project which someone else created?

Hannu: Yes, possibly. I used to play role-playing games quite actively, and sharing the world was precisely the important element. It’s nicer to be creative together. It depends on the project, though. When it comes to my own worlds, I’m a bit possessive, because in science fiction, building the world is often intertwined with the themes, the characters and the story. But maybe I could join some bigger, shared project.

Shimo: Actually, you just answered my next question. Would you be interested in creating a project in which others could participate?

Hannu: Certainly, as long as time and energy permit. I used to do such things on the role-playing front. The role-playing club of the University of Oulu created a shared fantasy world where all kinds of exciting things took place.

Shimo: What are your thoughts about fan fiction?

Hannu: Positive. I think people have a right to use – I mean, if some people are inspired by the characters which someone created, why couldn’t they play with them if it feels natural to do so?

Fractal PrinceShimo: The next question is quite broad – you’ll have one minute to answer. Where is humanity going?

Hannu: Humanity is going towards the future, following different paths. I hope it’s an optimistic future, although we have created some big problems for ourselves. People are currently talking about what is called the Anthropocene, the historical period when man really starts to control the Earth’s ecosystem and even its climate. As a consequence, it’s time we take responsibility for it. There is a revolution taking place for the first time in the history of science. Humanity’s role has usually grown smaller and smaller as we have learned about the world. Right now things are turning upside down on Earth, and our role is bigger than the role of any other life form. It’s time we get a grip of ourselves and take responsibility for what we are doing here.

Shimo: This gives me at tenuous link. You are one of the founders of a consultant company which works, for example, for the UK Ministry of Defence. You can’t reveal everything, of course, but is there something you can tell about what the company does?

Hannu: In ThinkTank Maths, we try to use mathematics to solve real-life problems which come up in the industrial sector. Usually there are two problem types. In engineering sciences, there are technical problems which engineering maths can’t solve. Then there are the complex, operative problems of big companies, where you need to manipulate different resources and optimise their use.

Shimo: It’s dawning on me that what you do could really offer this world some solutions.

Hannu: Well, mathematics is quite a formidable tool and language to solve problems with. One fascinating branch of mathematics, which will also be important during the Anthropocene, is the understanding of complex systems such as the economy and biological systems. In these fields, we are still lacking proper mathematical languages we could use to solve problems. We really need them.

Shimo: Does anyone in the audience have any questions, something new or some follow-up to what we have already talked about? Don’t hesitate.

Someone in the audience: It’s clear that your Finnish is still very good, so the book is published in two languages which you know really well. What is it like? Usually when a book is translated, the writer thinks, “okay, a translation, greath, but has no clue what the translation is like.

Hannu: In the beginning it actually a bit weird to read your own text as someone else’s translation. But when the Finnish translator Antti Autio and I started collaborating more, it turned out to be quite a nice process. I’m very impressed by what Antti has done, I don’t think I would have been able to do it myself. Somehow Antti has managed to translate the elements of the original text into Finnish. But it was a weird cognitive experience to read the English-speaking me in Finnish.

Someone in the audience: Did you learn something new about your own book, about what you had written? Was there anything concrete, something that you grasped better or in a new way?

Hannu: Maybe it brought up some stylistic things which I have in mind for the next book. Actually Antti discovered a couple of holes in the plot, and we fixed them in the Finnish edition. In that way, the Finnish issue might have been even better.

Someone in the audience: Writers always get this question, but who have been the biggest influences on your writing? Based on the Finnish translation, it seems you have read at least Reynolds and Simmons.

Hannu: Actually, I haven’t read Reynolds, although I know Alastair Reynolds. I like Dan Simmons a lot, but I’d still say that my biggest influences have been Roger Zelazny ja Ian McDonald, to mention some. And of course Maurice Leblanc who created the Arsene Lupin character in the beginning of the last century.

Shimo: Will you only write in English from now on, or do you plan to write something in Finnish?

Hannu: Of course I get an itch to write in Finnish every now and then, and I suppose I will have to scratch it at some point in the near future.

Quantum Thief anotherShimo: What about our time – have we used it up or do we still have some left?

Bookstore staff member: Feel free to go on for as long as you like.

Shimo: I’m interested in hearing how you have settled in the British Isles. How is it, compared to Finland? Does travelling to Finland still feel like coming home, or is this only a curious place from the distant past where it’s nice to stop by?

Hannu: Of course it feels like coming home, and sometimes I get really nostalgic about Finland. In the UK, you of course spot differences. For example, the banks, the railways and the traffic actually never work properly.

Someone in the audience: It’s always better than the Finnish state railways.

Hannu: Yes, I’ve heard about some Pendolino trains which have brought the railways’ reputation down. Scotland is a distinct place in the British Isles and I think that in many ways the Scots are like the Finns; they have the tendency to get a bit depressed, drink more than might be good for them, and they also have a problematic relationship with the neighbour who shares a long history with them.

Shimo: Since there are several writers in the audience, do you have any tips to share? I’m sure they would love to hear something from a guy who made it. How do you get through?

Fractal Prince anotherHannu: Personally, my most important experience is learning to live with frustration. You need to learn to accept that if you want to do something creative, then at some point you inevitably end up in a situation where you’ve had enough and you’re running into a wall. You just have to endure it until some stimulus brings you out of the darkness. And about getting published, I’d say you should take advantage of the publishing opportunities the Internet has to offer. Publish a lot of short texts, try different kinds of writing and find out which feels the closest to you. It’s also good to remember that traditional book publishers aren’t the only way. You can publish e-books and things like that at your own expense and get published that way.

Shimo: Do you visit many science fiction cons and events?

Hannu: I’ll be in Eurocon, in Stockholm, in a couple of weeks. Come there, everyone. I’ve also tried to visit Finncons if I have had the chance.

Shimo: This year, Finncon is in the middle of July, in Turku. It’s a free event, so do come there. Hannu, too, if you still happen to be around.

Hannu: I might have to skip it this time, but we’ll see.

Someone in the audience: Is writing a lonely process for you, as they always say, or have you worked on your texts with the people around you when you have been in the phase where you run against the wall?

Hannu: That’s exactly what I’ve done. Actually, that’s a tip I’d like to add. I recommend that you should join a writers’ circle. You get blind to your own texts so easily, and it’s really good to have someone who comments on them. In Edinburgh, we have an excellent circle, the Writers’ Bloc, whose member I’ve been for the last ten years and where I have learned everything I know about writing. The members of the Bloc played an important role in solving many blocks in the Quantum Thief trilogy.

Shimo: There have are many other well-known writers in the Writers’ Bloc. Could you tell something about them?

Hannu: Perhaps the best known is Charlie Stross, who hasn’t been translated into Finnish a lot but whose works I do recommend. Charlie is a very versatile writer who writes both thrillers with a supernatural, Lovecraftian twist, and lively SF which takes place in the far future, as well as sharp-eyed speculative fiction about the close future. Another writer is Alan Campbell who writes fantasy and has published books called Scar Night and God of Clocks. They are more in the field of urban fantasy and new weird. And Caroline Dunford, who has written theatre plays for the BBC and a couple of novels. And many others who haven’t made a breakthrough yet, but certainly will.

Shimo: Do you already know what you want to write when the Quantum Thief trilogy is done?

Hannu: I’m sure it will be something completely different from The Quantum Thief. I’m drawn towards fantasy, but I have no clear plans.

Shimo: Does the audience still have questions? Here’s your once-in-a-lifetime chance.

Someone in the audience: Will the sequels take us back to the Finnish Koto? They’re very interesting.

Hannu: Yes, we’ll get back to them quite soon, there will be more about them in The Fractal Prince.

Shimo: I need to check this: apparently the character called Mieli* is also Mieli in the English text?

Hannu: Yes.

Shimo: I only found out about this yesterday. I always thought her name is Mind, but then I found out she’s Mieli in English, too. It was confusing.

Hannu: Mieli and the other Oortians are meant to be Finnish, and I hope they have some Finnish characteristics, too.

Shimo: Did the audience still have questions? I repeat, this is your once-in-a-lifetime chance. Going once… twice…

Someone in the audience: What is your topic at the the International Science Day tomorrow?

Hannu: Tomorrow I’ll talk about creativity in writing and in science, or in mathematics, to be more specific, and the usefulness of different restrictions and sanctions in them both.

Shimo: I heard they will show some documentary film, too.

Hannu: The documentary has been made by a group of Italian physicists, it’s about light on a quantum mechanical level. They observe single atoms as they absorb and emit photons, or the energy particles of light. They have recorded a remarkable process on film and for us to see.

Shimo: I’ve given what I’ve got, and it seems our audience is not bubbling with questions, either. So, ladies and gentlemen, Hannu Rajaniemi. Let’s give him a big hand!

* Translator’s note: mieli is the Finnish word for the mind.

Turconen 2012


Tapahtuma: Turconen
Aika: 22.9.2012

Turcosta lähdettiin suunnittelemaan reilu puoli vuotta sitten. Itse en ollut osallisena järjestelyvastuusta, siihen ryhtyivät Tero Ykspetäjä, Harri Miekka, Harri Kiiskinen ja Pasi Karppanen. Kiitoksia vaan, poijjaat, eilinen oli loistava päivä hienossa tapahtumassa!

Itse, kysyttäessä, lupauduin kirjoittamaan Turcosen sivuille pienen esittelyn tapahtuman kunniacieraasta J. Pekka Mäkelästä sekä haastattelemaan miestä itse tapahtumassa. Jälleen piti kutinsa se vanhan kansan viisaus, että hyvin tehdystä työstä on palkkana lisää työtä, ja menin lupaamaan pidennetyn esittelyn ohjelmalehteä varten. Mukana luonnehdinnat Mäkelän viidestä kirjasta. Samassa rytäkässä tulin tehneeksi oman lukuennätykseni, viisi kirjaa yhdeksässä päivässä. No, rajat on tehty rikottaviksi.

Turcosen tapahtumapaikkana oli Turun pääkirjasto korttelin päässä kauppatorista. Sen keskustammaksi ei juuri pääse ryhtymättä Väyryseksi (iä, iä!), joten hyvä näin. Tilaksi oli varattu Studio, jossa oli istumatilaa muutamalle kymmenelle. Aivan aamulla ovien avauduttua tuolien määrä vaikutti hivenen optimistiselta, mutta Mäkelän noustessa lavalle sali alkoi jo olla täynnä.

Tilaisuuden avasi kirjaston edustaja kertomalla e-kirjoista ja niiden lainauksesta. Päällimmäiseksi mieleen jäi, miten tympeä nykyjärjestelmä vielä on. Toisaalta tässä voisi olla hyvä sauma saada esimerkiksi URSin ilmaiseksi julkaisemia antologioita kirjastoon kaiken kansan ulottuville ja jopa näkyville. Saatavissa olevien e-kirjojen määrä kun ei huimaa päätä. Ehdotankin, että Musta, Valkoinen ja Harmaa antologia ainakin annettaisiin kirjastojen käyttöön. Ties vaikka löytyisi lisää lukijoita, jotka myöhemmin etsisivät käsiinsä muita URS-julkaisuja.

Mäkelän kunniavieraspuhe oli jokseenkin epäperinteinen ja juuri siksi niin hieno. Tekstinäytteiden lukua säesti baritonikitara tai jokin muu efekti. Etenkin Muurahaispuusta napattu unenomainen pätkä, jota Mäkelä rytmitti sekä puheen kiivaudella että taustalla kuuluvalla kellon tikityksellä oli hengästyttävä kokemus. Samaan ei oma, äänetön lukeminen yltänyt.

Haastattelussa J. Pekkä Mäkelä, kyselyiässä Shimo Suntila

Puheen jälkeen koitti kunniavieraan haastattelu, jota olin hieman hermoillut. Perinteisesti vasta deadline oli pakottanut minut ryhtymään puuhaan, tai pikemminkin tuuppaamaan homman vihdoin työlistalla seuraavaksi. Sitä ennen neljä iltaa oli palanut novellin editointiin. Joka tapauksessa muutama merkintä paperissa, koostettu edellisenä päivänä vajaassa tunnissa, ei antanut syytä erityiseen itseluottamukseen. Lisäksi tapaan pälpättää, kun jännittää. Silti, näistä seikoista huolimatta, haastattelurupeama sai kiitosta useammaltakin taholta, ja itsekin mietin heti jälkeen, että tämähän meni hyvin. Suurin kiitos toki kuuluu J. Pekalle ja hänen kiinnostaville vastauksilleen. Häntä menen mieluusti kuuntelemaan uudelleen ensi vuoden Finnconiin, jossa hän myös on kunniavieraana. Kehotan muitakin yhtymään tähän pyrkimykseen.

Myyttisen pulpin lähteitä jahtaamassa maestrot Saloranta, Nummelin ja Sisättö

Seuraava aihe oli pulp-kirjallisuuden uusi tuleminen, josta olivat kertomassa Tuomas Saloranta (URS-liikkeen primus motor), Juri Nummelin (kaikenkarvaisten antologioiden monitoimiottelija), Vesa Sisättö (menestynyt pulp-kirjailija) ja eturivistä kommentoiden Boris Hurtta, joka tykitti menemään suuria totuuksia. Merkittävä pala keskustelua koski pulpin määritelmää, joka vaikutti yhtä yksinkertaiselta kuin science fictionin tarkka rajaus. Samalla kun peilattiin kaukaista historiaa, katsahdettiin myös kioskikirjallisuuden menneisyyteen Suomessa ja lopuksi hahmoteltiin, mitä pulp voisi olla tulevaisuudessa. Onko se e-kirjoina julkaistua viihdettä, Prisman hyllyssä myytäviä kummitustarinoita vai kenties jotain ihan muuta?

Koska mikään ei ole yhtä absoluuttinen totuus kuin mielipide, oli keskustelu suosikkiscifihahmoista hyvinkin antoisa. Etukäteen lupautuneista panelisteista paikalla oli Nadja Sokura ja Sari Polvinen, sairastuneita paikkaamaan rekrytoituja puolestaan edusti Ben Roimola ja allekirjoittanut. Tehtävänanto oli hyvin yksinkertainen: Nimeä suosikkihahmosi ja perustele. Muut saivat sitten kommentoida muiden valintoja ja yhdessä vaiheessa punnittiin, kuka näistä voittaisi, jos he ottaisivat matsin keskenään. Nadjan valinta oli Sarah Connor Terminaattori-saagasta, minä liputin tottakai kapteeni James T. Kirkin puolesta, Sarin suosikki oli C. J. Cherryhin Cyteen-romaanin päähenkilö Ariane ja Ben liputti Valerianin ja Laurelinen puolesta. Arianea en (vielä) tunne, mutta en voi kyllä sanoa nyrpisteleväni yhdellekään esiinnostetulle hahmolle. Yleisökin tuli mukaan jutusteluun johdattaen pohdinnan myös pahisten leiriin. Koko hässäkkää usutti vauhtiin Tero omilla kysymyksillään hallintapaneelien takaa. Harmi että aika loppui, keskustelut olivat mielenkiintoisia ja hyvin niitä olisi jatkanut vielä tunnin lisää.

Viimeisenä ohjelmana Jukka Halme ja Marianna Leikomaa suositteli kiinnostavia kirjoja lähimenneisyydestä ja välittömästä tulevaisuudesta. Lista herätti suuria lukuhaluja ja kaikille, etenkin Turcoseen osallistumattomille, onneksi tuo lista tulee julki ja yleiseen jakoon. Nostona listalta poimin Kim Stanley Robinsonin teoksen 2312, joka luotettavista lähteistä peräisin olevan tiedon mukaan pitää olla luettuna, jos aikoo ylipäätään keskustella nykyscifin suuntauksista tulevana vuonna. Mainitsen myös Hannu Rajaniemen seuraavan kirjan The Fractal Prince, jota Marianna odottaa malttamattomana, koska aivan ensiksi eniten myös minä odotan juuri sitä.

Varsinaisen tapahtuman jälkeen vierailimme Turun Sarjakuvakaupassa kadun toisella puolen ja sain mukaani pari arvosteltavaa sarjista. Pysykää kanavalla. Sammakon kirjakaupassa nurkan takana oli jaossa Mäkelän signeerauksia, mutta tämän rastin olin itse jo hoitanut aiemmin kuntoon ja lähdin kiikuttamaan jälkikasvun yökamppeita anoppilaan. Ilta jatkui vielä Teerenpelin kabinetissa varsin pitkään, itse luikahdin sieltä kotimatkalle joskus puolen yön tietämissä. Paikka oli oiva, keskusteluihin pystyi ihan normiäänellä ja kabinetin oma baaritiski piti juomatarjoilun likellä.

Turconen oli juuri sitä mitä oikeastaan scifitapahtumilta odotan. Hyvää ohjelmaa ja hyvää seuraa. Itseasiassa tällaiset päivänmittaiset tapahtumat (muina esimerkkeinä Tähtivaeltajapäivät ja Tamfan) toimivat jopa paremmin kuin Finnconin kaltaiset megatapahtumat. Yksi ainut ohjelmalinja takaa sen, että jokainen osallistuja näkee ne samat esitykset ja jälkeenpäin on mahdollista keskustella niistä. Kokemuksesta tulee yhteisöllisempi. Tämä myös heijastuu yleisön intoon ottaa osaa keskusteluihin esiintyjien kanssa ja se on mielestäni yksi tärkeä osa muodostamassa tapahtuman yleisfiilistä.

Oma vahvuutensa oli myös mikrofonien määrä, mikä aluksi vaikutti pieneltä heikkoudelta. Kun mikkejä on vain kaksi ja esiintyjiä enemmän, päällepuhuminen ja sivukommenttien viskely ei ole niin helppoa. Puheenvuoroa pitää melkeinpä pyytää ojantamalla käsi mikrofonin toivossa ja toisaalta se annetaan ojentamalla sillä hetkellä käyttämätön mikki. Nähdäkseni tämä toi tiettyä järjestystä niihin pariin esitykseen, joissa osallistujia oli kahta useampi.

Turconen oli tapahtumana kerrassaan loistava ja toivottavasti se järjestetään vielä uudestaan, esimerkiksi kakhden vuoden kuluttua. Jos syksyinen päivätapahtuma kiinnostaa ensi vuonna, Tampereella on silloin tiettävästi Tamfan. Myös huhuja Vantaalla järjestettävästä kevättapahtumasta liikkuu, olkaa siis antennit auki!

Kiitokset järjestäjille, esiintyjille, kunniavieraalle ja etenkin yleisölle. Näin kutkuttavalla scififiiliksellä jaksaa painaa pitkälle. Jopa kirjoittaa tapahtumaraportin sen ajattelemisen sijaan.

(Kuvat: Tero Ykspetäjä)

Usva 3/2012 ilmestynyt

Uusin Usva, numero 3/2012 on ilmestynyt. Jo viikko sitten, jos tarkkoja ollaan.

Mukana on myös minun Usva-debyyttini, raapaleesta täysimittaiseksi novelliksi laajentunut Sateenkaaren maku, jonka maailmaan ihastuneena olen jo jatkamassa hahmojen edesottamuksia romaanimitassa. Itsekään en ole vielä ehtinyt lehteä lukea, mutta olen vakuuttunut valmiiksi, että se kannattaa kahlata kannesta kanteen.

Usva on verkkolehti ja sen voi lukea ilmaiseksi pdf-muodossa.

Sisällys:

Timo Männikkö: Meidän korkeutemme
Markus Harju: Jos sijaltain en nousisi
Kirsi Ervasti: Kuin lentäisi yöhön
Shimo Suntila: Sateenkaaren maku
Juri Nummelin: Hella
Henna Sinisalo: Opetusluuranko
Tero Niemi: Taistelutoverit

Taistelu targoniitista

Sanat: Shimo, Kuvat: Arren. Teeaika – esittely.