Nedut
J. Pekka Mäkelä
Like, 2007
ISBN: 978-952-471-993-3
Neandertalit eivät kuolleet sukupuuttoon. Ei, ne lähtivät avaruuteen 30000 vuotta sitten. Nyt ne, nedut, ovat tulleet takaisin mukanaan niin tykkiä teknologiaa, että ihmisillä ei ole mitään jakoa huolimatta halki historian kulkevista taistelutreeneistä, joita myös sodiksi kutsutaan. Niinpä Aasia ja Amerikka pitävät suunsa supussa, kun Keski-Eurooppa tyhjennetään homo sapiensista.
Kirja Nedut ei kuitenkaan kerro juurikaan tästä kataklysmisestä lajien välisestä konfliktista, vaan 80-luvun rokkilegendasta Jollesta, joka 2000-luvulla painaa graafikkona pitkää päivää Korson skuttassa. Jollella on rahat tiukalla, rakkauselämä vaiheessa, ahdisteleva exä, mulkku pomo ja unelmat jääneet todellisuuden ja aikuisuuden jalkoihin. No niin, kättä ylös kaikki, jotka ovat samassa jamassa, ovat joskus olleet tai tuntevat jonkun, joka on juuri nyt. Kiitos, voitte laskea kätenne.
J. Pekka Mäkelä on onnistunut kaivertamaan suomalaisuuden marmorista tunnistettavan ja sympaattisen päähenkilön, jonka nahkoihin on mukavan yksinkertaista asettua.
Jollen letarginen lähiöapatia alkaa hajota eräiden tupareiden jälkeen. Kohtaaminen parin vanhan bändikaverin kanssa alkaa lämmitellä uudelleen musiikin kutsua, ja Jollen mielipiteet ja ajatuksen neduista saattavat hänet kohtaamaan yhden noista mysteerisistä olennoista, ja varsin omalaatuisella tavalla. Lopulta nuo kaksi asiaa kietoutuvat toisiinsa ja kiskovat lukijan suorastaan shamanistisiin syvyyksiin.
Kirjan alku vaikutti oudolta valinnalta. Siinä Jolle fiilistelee sitä, miten jokin imaginäärinen elämäkerturi olisi saattanut kertoa hänen elämästään. Kolmisenkymmentä sivua bänditriviaa, julkaisuhistoriaa ja sotkuisia ihmissuhteita. Juuri sellaista kamaa, jota Wikipedia on täynnä. Se tuntui oudolta, ellei jopa epäonnistuneelta, ratkaisulta esitellä menneitä tapahtumia. Sitten tietenkin minut todistettiin vääräksi.
En sano, että oli puuduttavaa lukea Jollen lyhyt muusikkohistoriikki, mutta se ei tuntunut erityisen antoisalta. Ratkaisuna se oli kuitenkin täysin oikea. Sen jälkeen ei kertaakaan tarvinnut keskeyttää kerrontaa vain taustan valottamisen vuoksi. Kun kaksi ihmistä tapasi, heidän ei ollut tarpeen keinotekoisesti kertoa aiempia toimiaan lukijalle dialogin sisällä ja kun joku kolmas henkilö mainittiin, tämän merkitys kummallekin keskustelijalle oli päivänselvää. Samaa tekniikkaa käytettiin myös kuvaamaan mitä tapahtui silloin, kun nedut tulivat ja iso luuta lakaisi. Yhtäkkiä lukija tiesi tämän uuden maailman historian kaikki tarinan kannalta merkitykselliset seikat.
Musiikin tärkeys Mäkelän fiktiossa ei ole missään muussa teoksessa niin framilla kuin Neduissa. Se on kertakaikkisen kantava voima, jonka avulla palataan nuoruuteen, kommunikoidaan toisen lajin kanssa ja sukelletaan ihmismielen salattuihin syövereihin. Itse en ymmärrä musiikkia. En osaa myöskään piirtää, mutta ymmärrän, miten kynä kulkee paperilla ja muodostaa kuvan. Musiikista en ymmärrä, miten se syntyy, vaikka mielelläni sitä kuuntelenkin. Silti tarinaan uppoutuessani musiikin luominen tuntui luontevalta ja luonnolliselta. Melkein teki mieli alkaa tutkia musiikin perusteita.
Kirjan loputtua jäljelle jäi halu nähdä nedujen paluun aiheuttamien vaikutusten koko laajuus, paljon Suomen Korsoa laajemmalti, ja häijy hinku hankkia Dystokion uusin albumi.
(J. Pekka Mäkelä on kunniavieraana scifitapahtumassa Turconen, 22.9. Turussa, sekä vuoden 2013 Finnconissa.)
Tolkien – elämä ja teokset
Routakoto 