Avainsana-arkisto: Aavetaajuus

Hyborinen aika kutsuu!

Hyborisen ajan antologia

Mistä on kysymys?

Aavetaajuus julkaisee hyborisen ajan antologian. Sen toimittaa Shimo Suntila kakkostoimittajanaan Juha Jyrkäs, ja projektia valvoo kustantaja Jyrki Pitkä. Aikataulu ei ole vielä tarkka, mutta liikkeelle lähdetään nyt lokakuussa ja novellien ensimmäisten versioiden tulisi olla valmiina joskus keväällä 2018.

Projektia vetää Shimo. Hän toimittaa tekstit, antaa palautteet, ohjaa ideointia ja tarkistaa kielen. Hyborisen ajan asiantuntijana toimii Juha, jolla on painava sana siinä, mikä sopii tuon ajan maailmaan ja mikä ei. Toimittajat neuvottelevat näistä asioista keskenään. Jyrki ei osallistu muutoin toimitustyöhön, mutta viime kädessä hyväksyy jokaisen käsikirjoituksen. Jokaisen novellin on siis sovittava näiden kolmen yhteiseen visioon siitä, millainen hyborinen aika oli.

(Kuva: Arren Zherbin)

Mitä osallistujalta vaaditaan?

Kirjoittajalta vaaditaan innostusta ja intohimoa hyborisen ajan maailmaa kohtaan. On myös ensiarvoisen tärkeää, että hän on lukenut Robert E. Howardin Conan-tarinoita, joko aiemmin tai nyt ennen antologiaan ryhtymistä. Ne löytyvät luettavaksi maksutta ja laillisesti Gutenberg-projektista:

http://gutenberg.net.au/ebooks13/1303751h.html

Suomeksi kannattaa hakea käsiinsä vähintään Jalavan vuonna 2010 julkaisema kokoelma Mustan rannikon kuningatar. Sen lukeminen olkoon vähimmäisvaatimus, mutta olisi todella hyvä täydentää tietojaan myös varhaisemmilla teoksilla kuten Conan Cimmerialainen, Conan voittaja, Conan taistelija ja Conan ja demonit. Sisältö on osin sama kuin Mustan rannikon kuningattaressa, mutta esim. Conan voittaja pitää sisällään kokonaisen Conan-romaanin, sekä hyvin olennaisen esseen Hyborinen aika. Essee kuuluu pakollisiin luettaviin ja löytyy myös Gutenbergista.

Miten edetään?

Yleensä kirjoituskutsun nähtyään mukaan haluavat kirjoittajat tekevät ensimmäisen version tekstistään ja lähettävät sen toimittajalle katsottavaksi. Parhaimmat jutut otetaan mukaan ja niitä viilataan, kunnes deadline on niskassa ja kirja on saatava pihalle ja myyntiin. Lopputuloksena voi olla hyvääkin jälkeä, mutta on myös suuri riski siihen, että kokonaisuus ei ole kovin eheä.

Tällä kertaa kokeilemme uutta työskentelytapaa.

Kaikki alkaa siitä, että kirjoittaja ottaa yhteyttä Shimoon ja esittelee ideansa. Synopsis on hyvä, mutta sirpaleisempikin esittelytapa kelpaa. Tärkeintä on varmistaa, että alustava idea tuntuu sopivan siihen kirjaan, jota nyt ollaan tekemässä. Asioita pallotellaan edes takaisin, kunnes kumpikin osapuoli on sitä mieltä, että suunnitelma vaikuttaa hyvältä. Idea kiertää myös Juhan ja Jyrkin kautta.

Kun idea on hyväksytty, alkaa kirjoittaminen. Tässäkään ei tarvitse saada kerralla valmista, vaan tekstinpätkiä voi kierrättää Shimolla kommentoitavana. Johtoajatus on yhteistyö. Kirjoittaja toteuttaa omaa visiotaan, toimittaja varmistaa, että se on linjassa antologian perusajatuksen kanssa. Näin jatketaan, kunnes novelli on lopulta valmis. Tekstit kiertävät Shimon kautta myös Juhalla ja Jyrkillä aika ajoin

Tämä on syytä sanoa heti aluksi, rehellisyyden nimissä: Novellin pääsy mukaan antologiaan varmistuu vasta, kun novelli on valmis. Sitä ennen toimittajat voivat pudottaa novellin pois, jos käy ilmeiseksi, ettei lopputulos tule olemaat sitä mitä antologiaan halutaan. Nyt käytettävällä vuorovaikutteisella toimitustavalla pyritään minimoimaan tämä ikävä vaihtoehto.

Yhteydenpito

Kirjoittajat liitetään Facebook-ryhmään, jossa he voivat keskustella keskenään ja toimittajien kanssa hyboriseen aikaan liittyvistä asioista. Sieltä löytyy myös hyödyllistä tietoa, kuten käyttöön valittuja karttoja (Dale A. Rippken tekemät, Howardin visioita noudattavat piirrokset).

Tekstit itsessään kulkevat joko maililiitteinä tai Google Docs -jakoina (tai muilla sovituilla tavoilla). Jos käytätte Wordia tai vastaavaa, valitkaa fiksu fontti, pistekooksi väh. 12 ja puolentoista rivinväli. Tämä helpottaa lukemista.

Mitä halutaan? Mitä ei?

Hyborisen ajan antologiaan haetaan novelleja, jotka sijoittuvat Robert E. Howardin luoman Conanin maailmaan ja tuon maailman hyboriseen aikaan. Tarinoiden tulee sopia Howardin laatimaan maailmaan, joskin näkökulma saa olla modernikin. Tavoite on, että jokainen novelli sekä tukee että kasvattaa Conan-tarinoiden esittelemää maailmaa saumattomasti.

Muiden tahojen laajennukset ja viritelmät jätämme nyt ulkopuolelle. Näin ollen esim. Red Sonja ei ole hyrkaanialainen naissoturi, vaikka Marvel Comicsin sarjakuvat näin esittävät.

Novelleissa voi hyvin käyttää elementtejä, joita Howardin tarinoissa joko ei ollut tai niihin vain viitattiin, kuten suhteet saman sukupuolen välillä tai poliittinen kannanotto kapitalismia vastaan. Näiden pitää kuitenkin sopia vallitsevaan ympäristöön, ja ennen kaikkea on muistettava kaiken ydin: nämä tarinat ovat hyvää seikkailua. Villiä, hurjaa seikkailua.

Vaikka hyborinen aika onkin vapaata riistaa, Conan hahmona ei varsinaisesti sitä ole. Jo siitä syystä ei Howardin barbaaria pidä ottaa minkään tarinan tähdeksi, eikä oikein edes sivuosaan. (Jos oma päähenkilö on akvilonialainen ja palvelee kuningasta, joka nyt sattuu olemaan iso C., viittaus on toki luvallinen). Luokaa omat mielenkiintoiset hahmonne, tässä maailmassa niille on varmasti tilaa.

Pyrkikää keskittämään pääosa tarinastanne suunnilleen siihen aikaan, kun Conankin vaelteli Hyborian kuningaskunnissa murskaten valtaistuimia sandaaliensa alle. Älkää harhautuko Valusian ja Atlantiksen aikoihin, tai liian kauas tulevaan, kun kaikki jo sortuu maan tomuun.

Jos tunnette toisia Hyboria-kirjoittajia, viitatkaa vapaasti toistenne tarinoihin ja hahmoihin. Kontakteja saatte etenkin jo mainitusta FB-ryhmästä.

Mitä siitä saa?

Kukin kirjoittaja saa kaksi kappaletta valmista antologiaa sekä mahdollisuuden ostaa lisäkappaleita tekijähintaan. Tämä mainitaan myös kustannussopimuksessa, kun novelli on lopullisesti hyväksytty antologiaan mukaan.

Lopuksi

Jos nyt kuulet Conan kutsun sydämessäsi, saatat hyvinkin olla kaipaamamme kirjoittaja. Siinä tapauksessa ota yhteyttä: khuure@gmail.com

Advertisement

Uusia julkaisuja kesältä 2017

Kirja tulee kirjan luo, julkaisu julkaisun. Joskus ne jopa ovat uusia, ja satunnaisesti olen niissä itsekin mukana. Tässä on joitakin viime aikojen teoksia.

Tämä jalka ei ole minun ja muita kauhuja omasta kehosta

Vanhempaa body horroria löytynee jostain 90-luvun antologioista, joista suurinta osaa en ole lukenut. Paras veikkaukseni on, että tätä kamaa on tarjolla Clive Barkerilta ja hänen hengenheimolaisiltaan. Suomeksi kehokauhunovelleja ei kuitenkaan ole tätä ennen kerätty antologiaksi asti, joten kyse on uraauurtavasta kirjasta.

Pala historiaa. Kirjaa ryhdyimme tekemään me, Juha ”Repänen repäisee” Jyrkäs ja minä, mutta kummallakin oli samoihin aikoihin oma kirja työn alla, joten keskenhän se jäi. Novelleja tuli, mutta toimituksellisiin töihin ei ryhdytty. Kului vuosi pari, ja istuin harvinaislaatuisesti baarissa iltaa, seuranani pulp-kustantaja Tuomas Saloranta sekä provokatorinen debyyttikirjailija Artemis Kelosaari. Olimme Tuomaksen kanssa miettineet, että Artemishan olisi hyvä toimittamaan tämmöinen kokoelma, ja absinttihuuruisessa atmosfäärissä hän tähän hommaan suostuikin. Minä jäin projektiin kakkostoimittajaksi, mutta suurimman duunin teki lopulta Artemis.

Kirja ilmestyi viimein heinäkuun lopulla, parahiksi ennen Worldconia.

Antologian parasta antia on Katri Alatalon niminovelli, jossa päähenkilö todella kokee, että hänessä kiinni oleva jalka ei ole osa häntä ja ryhtyy radikaalis-brutaaleihin toimiin tilanteen korjaamiseksi. Yhtä vahvaan häiriintyneisyyden tasoon yltää Janos Honkosen hammaslääkäriaiheinen kertomus Eläimet huutaa, ihmiset ei huuda. Siinä on stoori, jonka tunkee mielen etualalle välittömästi, kun hammaspora pörähtää käyntiin. Oma novellini Siemenpussit on tyyliltään humoristisempi. Sen lähdeviitteitä en ryhdy sen tarkemmin erittelemään, mutta kiveksistä on kysymys.

Meliwas ja muita kaupunkeja

Keksin joskus idean, jolla Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat voisi saada uusia jäseniä: Yhdistys voisi ryhtyä puuhaamaan antologioita, joihin hyväksytään vain jäsenten novelleja. Joku kokeneempi antologianikkari pitäisi langat käsissään, mutta todellisen työn tekisi joukko innokkaita toimittajakokelaita. Yhdistys saisi jäsenten lisäksi myös pennejä kokemuspankkiin. Ensimmäinen tällä tavalla kasattu kirja oli Supernova, jossa julkaistiin antologioihin aiemmin osallistumattomien novelleja. Seuraava projekti olikin urbaani fantasia. Sekään projekti ei edennyt aivan rasvattuna.

Toimittajia oli aluksi kolme, O. E. Lönnberg, Arren Zherbin ja Camilla Kantola. Sitten tapahtui elämä, ja apuvoimiksi kutsuttiin Supernovassa kunnostautunut Mia Myllymäki. Tällä kertaa novelleja toimitettiin tiukemmin kimpassa, vaikka jokaisella olikin omat tekstinsä vastuullaan, ja minäkin päädyin tekemään enemmän toimitusjuttuja kuin olin aluksi aikonut. Mikä ei sinänsä haittaa, hauskahan sitä on tekstien kanssa painia, omien tai toisten.

Worldconiksi saatiin sitten pihalle kokoelma Meliwas ja muita kaupunkeja, jossa urbaania fantasiaa lähestytään useista eri suunnista. Mikä onkin toimivan antologian edellytys. Hyviä juttuja kirjassa on monia, mutta esiin nostan Inkeri Kontron mahtavan tyylinäytteen Miespelejä. Jos se ei ole ensi vuonna Atorox-ehdokaslistalla, syön… noh, sanotaan pizzan. Sanoisin muuten kirjakokoelmani, mutta on sitä ehdokaslistalta pudonnut huippukamaa ennenkin. Minkä lisäksi kirjoja on kertynyt jo sen verran, että paitsi etten koskaan saa niitä kaikkia luettua, en myöskään syötyä.

Omaa novellia ei ole mukana. En koskaan ehtinyt kirjoittaa sitä, ja voipi olla, että se idea taipuisi sittenkin enemmin romaaniksi. Mitä en ole vielä edes aloittanut, joten älkää pidätelkö hengitystänne. En minäkään.

Sadan vuoden unet: Satuja aikuisille

Tämä projekti käynnistyi joskus vuonna mammutti & mastodontti. Kirjanteon tehopisteissä kärkisijoilla kiikkuva Juri Nummelin kokosi porukkaa kirjoittamaan aikuisten satuja. Se oli sitä aikaa, kun lähdin mukaan aivan kaikkeen ja murehdin myöhemmin, että ehdinkö ja miten muka. Onnekseni olin kirjoittanut erään lapsille suunnatun sadun, jonka saatoin kannibalisoida parempaan käyttöön. Tässä minä en siis ole toimittajana, mutta yksi teema kantaa edelleen, nimittäin aikataulun venyminen. Otti oman aikansa, ennen kuin kirjalle löytyi kustantaja, ja tarinoita ryhdyttiin kokoamaan.

Ja nimenomaan tässä vaiheessa minä jätin lukematta uuden ohjeistuksen, jossa oli aiempaan verrattuna olennainen täsmennys: Jokaisen tarinan tuli olla variaatio jostain olemassa olevasta sadusta. Minäpä en tätä huomannut, minkä lisäksi venytin oman juttuni aloitusta ensin viikkoja, sitten jo kuukausia. Oli siinä välissä keuhkokuume ja muuta yllättävää, joten silkasta laiskuudesta ei ollut kyse. Tästä kaikesta johtuen puunasin lopulta ehkä viikon, ehkä alle, tarinan sitä osaa, jonka olin jo kirjoittanut aikanaan, ja sitten yhdessä yössä kirjoitin toisen puoliskon. Kuulemma sen paremman.

Laitettuani valmiin tarinan toimittajalle lopulta kuulin, että kaikki kriteerit eivät täyty. Viikon verran kävin läpi erilaisia kansantarinoita Albaniasta alkaen, mutta edes TV Tropes ei ratkonut ongelmaani. Lopulta jouduin luovuttamaan. En voisi väittää tarinani pohjautuvan yhtään mihinkään, joten pudotkoon sitten pois. Vaan onneksi paketti oli jo ennättänyt mennä kustantajalle eteenpäin, ja Jalavalta kerrottiin, että satu on sen verran hyvä, että se halutaan mukaan, vaikka feilasinkin osan premissistä. Kiitoksia vain joustosta juustoaivolle, siinä olikin suuriprofiilisin julkaisuni tältä vuodelta.

Kirja on jo plakkarissa, mutten ole ehtinyt lukea muiden satuja lainkaan. Tekijälista on kyllä niin kova, että uskallan kirjaa suositella lukemattakin.

Talo Mörövuoren juurella

Boris Hurtan kootut kertomukset 4 eli Talo Mörövuoren juurella potkii sisällöllään ilmat pihalle. Sisällön kiehtovinta antia on Seikkailujen junat, joka uhkuu ja puhkuu wanhan ajan pulp-henkeä niin, että alan diggari vallan herkistyy. Mainita pitää myös lovecraftiaaninen tarina Madonsanat, jossa seikkailee kustantaja Salorannan oloinen pornokauppias, sekä toinen suosikkini Vainovalkioiden yö, jossa liikutaan kirjankeräilyn filosofisissa sfääreissä. Tämä jos mikä puhutteli minua sielun sopukoita myöden. Ja olisihan vallan erhe jättää noteeraamatta täysin uusi, missään muualla koskaan julkaisematon hyönteiskauhu Antikvariaatti Vintergatan.

Minun panokseni tämän kirjan osalta on sen esipuhe. On aina kunnia päästä semmoista tekemään!

Boundaries and Other Horror Stories from Finland

Matti Järvisen Nysalor-kustantamo päätti käännättää liudan kotimaisia kauhunovelleja kolmannelle kotimaiselle ja tiukasta aikataulusta huolimatta sai kirjan ulos juuri Worldconiksi. Minulta haluttiin mukaan alun perin Murhamystiikkaa-antologiassa ilmestynyt Kalpean noidan naamio, mihin toki mielelläni suostuin.

Kyseessä oli alkujaan raapale, jonka sitten laajensin 10000 sanan mittaiseksi novelliksi. Tarinassa on vahvoja Lovecraft-vaikutteita nimistön puolelta, mutta toinen puoli mytologiaa, nimittäin se Kalpea noita, on omaani. Saman aiheen ympärillä pyörittiin myös steampunk-novellissani Valkean naisen palvelija, jonka katson olevan eräänlainen vastinkappale tälle naamiotarinalle. Lisää novelleja voisi teemasta pykätä, tai taas sen kerta kerralta toistuvan romaanin, mutta missäpä vaiheessa sellaiseen ehtisi, kun koko ajan on jo kaksi deadlinea takana ja kolme edessä.

Pari novellia tahdon nostaa esiin, nimittäin Tuomas Salorannan The Wheelchair Granny ja Toni Saarisen Sold Out. Ensimmäinen on aika pirun hyytävä stoori ja alkuaikojen URS-tarinoista se paras. Jälkimmäinen taas on omanlaisensa ja raikas näkemys Stepanin koodeksin maailmasta. Ja melkein meinasin unohtaa: Samuli Antilan niminovellin oli ensikohtaamisella pirullisen ahdistava, mistä siis propsit Samulille.

WHUPS!

Tästä bloggasinkin jo erikseen. Whups on Boris Hurtan kirjoittama pienpainate, jossa Shimo-niminen höynä seikkailee eri kirjojen sivuilla. Mitä parhain syntymäpäivälahja!

Kiekun kirjaretket /

ne villit hetket /
Seurassa Kaikun ja Possun, kyydissä Putzin /
joskus myös yksin, autolla mutsin

Yhtäällä olen vakavasti otettava kirjailija, Kirjailija-liiton jäsen, raapalemaestro ja novellisti, joka laistaa romaanin kirjoitusta viimeiseen asti. Toisaalla taas olen roskakirjailija, viihdemaakari ja hupiriimittelijä, joka kahden kaverinsa kanssa usuttaa toisiaan Facebookissa Mika Waltarin jalanjäljille. Hoksasin, että kirjaretkiämme käsittelevää materiaalia oli ehtinyt kertyä jo vihon verran, joten keräsin kaiken kasaan, löin joukkoon nipun kuvia ja muutaman johdantotekstin, ja siinähän se oli, uusi pienjulkaisu. Tätä on turha Suomalaisesta kysellä, joten ottakaa rohkeasti minuun, Borikseen tai Harri Haarikkoon yhteyttä, jos vihon tahtoisitte.

Siinäpä ne, parin viime kuukauden julkaisut. Siis kohti uutta! Kohti seuraavaa! Ja muistakaa ihmiset hyvät lukea. Vaikka näitä edellä mainittuja.

Ilmari Rautapää ja Punavuoren susimiehet

Ilmari Rautapää Punavuoren susimiehet 1Ilmari Rautapää ja Punavuoren susimiehet
Kirjoittaja: Jyrki Pitkä
Lukija: Markku Kuronen
Musiikki: Azra Topcu ja Jyrki Pitkä
Kesto: 31 minuuttia ja 41 minuuttia
Tajunta Media, 2012
ISBN: 978-952-6657-01-1 (osa 1), 978-952-6657-02-8 (osa 2)

Ilmari Rautapää on okkulttinen etsivä, joka heittää välillä keikkaa poliisin piikkiin. Jo pelkkä asetelma tuntuu rennon raikkaalta tuulahdukselta niiltä ajoilta, jolloin kaikki kytät ja etsivät eivät olleen pelkkiä kyynisiä sikoja. Helsingin poliisi tiedostaa, että yliluonnollisia asioita tapahtuu ja niitä varten kannattaa kutsua paikalle asiantuntija. Ilmari on omalla alallaan varsin pätevä eikä Jyrki Pitkä sorru vähättelemään sankarinsa kykyjä tai pane häntä epäonnistumaan vääristä syistä. Tiukkoja tilanteita riittää muutenkin.

Ilmari Rautapää Punavuoren susimiehet 2Tarinan alussa jotain koiruutta on ilmassa. Huono-onninen graafisen alan työntekijä päättää päivänsä lemmikkikoiransa hampaissa ja tutkimuksissa asunto paljastuu olevan täynnä kaikenlaisia esoteerisia artefakteja. Rikosylikonstaapeli Harri Pohjavirta joutuu tunnustamaan voimattomuutensa tapauksen kanssa ja soittaa Ilmarin apuun. Jäljet johtavat Punavuoreen, joka vilisee vaaranpaikkoja eikä etsivämme ole edes pinteestä päästyään turvassa. Itse asiassa koirien muodostama uhka kävi niin kiihkeäksi, että kuunneltuani tarinaa levyltä autossa piti miettiä kahdesti, ihanko tosiaan aion parkkeerata koirapuiston aidan viereen ja kuinka nopeasti pääsen juoksemaan kotiovelle.

Pitkä onnistuu vyöryttämään kahdelle levylle jakautuvaa tarinaa sutjakkaasti ilman löysiä hetkiä. Pidin Markku Kurosen äänestä lukijana ja ajoittain käytetty musiikki loi kerrontaan omaa tunnelmaansa. Kaiken kaikkiaan käteen jäi sellainen fiilis, että levyjä työstettäessä tuotannollinen rima on asetettu korkealle.

Päähenkilön hahmossa on jotain samaa kuin P. A. Mannisen Kapteeni Kuoliossa. Kumpikin toki toimii omillaan ja omista lähtökohdistaan, mutta henkistä yhtäläisyyttä on sen verran, että voisin kuvitella nuo kaksi miestä istumassa kaljalla vertailemassa päivän kokemuksia. ”Ai Tampereella riehui taas Musta Paavi? Helsingissä susiklaani aiheutti härdelliä. Mitähän Turkuun mahtaa kuulua?”

Alkuun en varsinaisesti tiennyt mitä odottaa, mutta Rautapää paljastui kerrassaan mainioksi uudeksi tuttavuudeksi. Kaverista tulee nimenomaan mieleen maineikkaiden pulp-sankareiden arkkityypit, juuri sellaiset jantterit, jotka panevat itsensä likoon ja ratkovat ongelmat, koska kukaan muukaan ei sitä tee. Aavetaajuus-nettikaupassa käydessäni huomasin, että Punavuoren susimiehet on saatavissa myös e-kirjana. Pitääpä jossain vaiheessa lukaista se tekstinäkin.

Seuraavaksi onkin vuorossa neliosainen tarina Rautapää ja perkeleet. Palaan asiaan aikanaan.

Mainittakoon vielä, että jos tällaiset paranormaalit etsivätarinat kiinnostavat, vielä parin päivän ajan voi ennakkotilata ensi vuoden alussa ilmestyvää antologiaa Murhamystiikkaa.

Oivas Repänen – Kainoan musta linna, osa 1

Kainoan musta linna osa 1Oivas Repänen – Kainoan musta linna, osa 1
Kirjoittaja: Juha Jyrkäs
Lukija: Juha Jyrkäs
Kesto: 55 min.
Aavetaajuus, 2013
ISBN: 978-952-6657-22-6

Äänikirja on kenties nykyään vielä sellainen marginaalisempi formaatti, mutta kauas on tultu korvalappustereoiden ja c-kasettien ajoista. Yhä useammalla kulkee pykälässä jokin kapula, johon saa taltioitua äänibittejä välitöntä käyttöä varten. Näin ollen on hienoa, että äänikirjojen kirjo sen kun kasvaa. Kirjastosta lainattavien merkkiteosten lisäksi löytyy myös suoraan äänikirjaksi tehtyä materiaalia. Tarjolla on paitsi paranormaalia dekkaria myös kotimaista taistelufantasiaa.

Oivas, Repänen sukua, on kiivas taistelija, metsien mies. Toisaalta hän haluaa hoitaa omia juttujaan eikä niinkään sekaantua päivänpolttavaan politiikkaan, mutta tiettyjä periaatteita ei rikota. Naista ei hylätä jäiseen erämaahan vihamielisten sotilaiden kynsiin, taistelut käydään loppuun saakka, annettu sana pidetään ja vittuilua ei kuunnella.

Kainoasta kuuluu kummia. Huhujen mukaan aikoja sitten kivikasaksi hakattu musta linna seisoo jälleen, ja toisten puheiden mukaan itse satoja vuosia sitten kukistettu noitakuningatar Moskotar on viskannut kuoleman kaavut yltään ja noussut keräämään itselleen armeijaa. Sehän ei lupaa hyvää kenellekään, paitsi tormalaisille. He ovat ammattisotilaita henkeen ja vereen, ja nyt nämä kulttisoturit ovat suunnanneet erämaihin päällikkönsä Morlakan johdolla. Paha asetelma. Nutta eihän se olisi seikkailu eikä mikään, jos Oivas ei joutuisi tällaisten mahtitekijöiden kanssa törmäyskurssille.

Luvassa on lunta, jäätä, metsämaita ja verta.

Tarinan lukee ääneen sama mies, joka sen on kirjoittanutkin, Juha Jyrkäs. Hänen äänensä on selkeä ja siinä on persoonallinen särö, johon jouduin hetken aikaa aluksi totuttelemaan. Lukijana Jyrkäs ei äidy revittelemään turhia, mikä on hyvä, sillä dramatisointi on eri asia kuin luonteva proosan lukeminen ääneen. Käytetty kieli on rosoista ja rehellistä, ja asioita kutsutaan niiden oikeilla nimillä. Kun noitanainen käskee nuolla vittua, homman pelisäännöt on tasan tarkkaan selvillä.

Oivas Repänen tuo jossain määrin mieleen Conanin, muttei mitenkään häiritsevällä tavalla. Yhteistä on tietty suoraselkäisyys ja tapa lahdata viholliset kohtalaisen säälimättömästi, mutta toisaalta hahmossa ja tarinassa on mukana vahva uralilaissuomalainen meininki, mikä nostaa Repäsen esiin tusinasankareiden suosta omana itsenään, omine ansioineen.

Kainoan musta linna ei ehdi tunnissa päätökseensä, mutta tarina jatkuu myöhemmin. Sitä vartoillessa.