Avainsana-arkisto: Conan

Hyborinen aika kutsuu!

Hyborisen ajan antologia

Mistä on kysymys?

Aavetaajuus julkaisee hyborisen ajan antologian. Sen toimittaa Shimo Suntila kakkostoimittajanaan Juha Jyrkäs, ja projektia valvoo kustantaja Jyrki Pitkä. Aikataulu ei ole vielä tarkka, mutta liikkeelle lähdetään nyt lokakuussa ja novellien ensimmäisten versioiden tulisi olla valmiina joskus keväällä 2018.

Projektia vetää Shimo. Hän toimittaa tekstit, antaa palautteet, ohjaa ideointia ja tarkistaa kielen. Hyborisen ajan asiantuntijana toimii Juha, jolla on painava sana siinä, mikä sopii tuon ajan maailmaan ja mikä ei. Toimittajat neuvottelevat näistä asioista keskenään. Jyrki ei osallistu muutoin toimitustyöhön, mutta viime kädessä hyväksyy jokaisen käsikirjoituksen. Jokaisen novellin on siis sovittava näiden kolmen yhteiseen visioon siitä, millainen hyborinen aika oli.

(Kuva: Arren Zherbin)

Mitä osallistujalta vaaditaan?

Kirjoittajalta vaaditaan innostusta ja intohimoa hyborisen ajan maailmaa kohtaan. On myös ensiarvoisen tärkeää, että hän on lukenut Robert E. Howardin Conan-tarinoita, joko aiemmin tai nyt ennen antologiaan ryhtymistä. Ne löytyvät luettavaksi maksutta ja laillisesti Gutenberg-projektista:

http://gutenberg.net.au/ebooks13/1303751h.html

Suomeksi kannattaa hakea käsiinsä vähintään Jalavan vuonna 2010 julkaisema kokoelma Mustan rannikon kuningatar. Sen lukeminen olkoon vähimmäisvaatimus, mutta olisi todella hyvä täydentää tietojaan myös varhaisemmilla teoksilla kuten Conan Cimmerialainen, Conan voittaja, Conan taistelija ja Conan ja demonit. Sisältö on osin sama kuin Mustan rannikon kuningattaressa, mutta esim. Conan voittaja pitää sisällään kokonaisen Conan-romaanin, sekä hyvin olennaisen esseen Hyborinen aika. Essee kuuluu pakollisiin luettaviin ja löytyy myös Gutenbergista.

Miten edetään?

Yleensä kirjoituskutsun nähtyään mukaan haluavat kirjoittajat tekevät ensimmäisen version tekstistään ja lähettävät sen toimittajalle katsottavaksi. Parhaimmat jutut otetaan mukaan ja niitä viilataan, kunnes deadline on niskassa ja kirja on saatava pihalle ja myyntiin. Lopputuloksena voi olla hyvääkin jälkeä, mutta on myös suuri riski siihen, että kokonaisuus ei ole kovin eheä.

Tällä kertaa kokeilemme uutta työskentelytapaa.

Kaikki alkaa siitä, että kirjoittaja ottaa yhteyttä Shimoon ja esittelee ideansa. Synopsis on hyvä, mutta sirpaleisempikin esittelytapa kelpaa. Tärkeintä on varmistaa, että alustava idea tuntuu sopivan siihen kirjaan, jota nyt ollaan tekemässä. Asioita pallotellaan edes takaisin, kunnes kumpikin osapuoli on sitä mieltä, että suunnitelma vaikuttaa hyvältä. Idea kiertää myös Juhan ja Jyrkin kautta.

Kun idea on hyväksytty, alkaa kirjoittaminen. Tässäkään ei tarvitse saada kerralla valmista, vaan tekstinpätkiä voi kierrättää Shimolla kommentoitavana. Johtoajatus on yhteistyö. Kirjoittaja toteuttaa omaa visiotaan, toimittaja varmistaa, että se on linjassa antologian perusajatuksen kanssa. Näin jatketaan, kunnes novelli on lopulta valmis. Tekstit kiertävät Shimon kautta myös Juhalla ja Jyrkillä aika ajoin

Tämä on syytä sanoa heti aluksi, rehellisyyden nimissä: Novellin pääsy mukaan antologiaan varmistuu vasta, kun novelli on valmis. Sitä ennen toimittajat voivat pudottaa novellin pois, jos käy ilmeiseksi, ettei lopputulos tule olemaat sitä mitä antologiaan halutaan. Nyt käytettävällä vuorovaikutteisella toimitustavalla pyritään minimoimaan tämä ikävä vaihtoehto.

Yhteydenpito

Kirjoittajat liitetään Facebook-ryhmään, jossa he voivat keskustella keskenään ja toimittajien kanssa hyboriseen aikaan liittyvistä asioista. Sieltä löytyy myös hyödyllistä tietoa, kuten käyttöön valittuja karttoja (Dale A. Rippken tekemät, Howardin visioita noudattavat piirrokset).

Tekstit itsessään kulkevat joko maililiitteinä tai Google Docs -jakoina (tai muilla sovituilla tavoilla). Jos käytätte Wordia tai vastaavaa, valitkaa fiksu fontti, pistekooksi väh. 12 ja puolentoista rivinväli. Tämä helpottaa lukemista.

Mitä halutaan? Mitä ei?

Hyborisen ajan antologiaan haetaan novelleja, jotka sijoittuvat Robert E. Howardin luoman Conanin maailmaan ja tuon maailman hyboriseen aikaan. Tarinoiden tulee sopia Howardin laatimaan maailmaan, joskin näkökulma saa olla modernikin. Tavoite on, että jokainen novelli sekä tukee että kasvattaa Conan-tarinoiden esittelemää maailmaa saumattomasti.

Muiden tahojen laajennukset ja viritelmät jätämme nyt ulkopuolelle. Näin ollen esim. Red Sonja ei ole hyrkaanialainen naissoturi, vaikka Marvel Comicsin sarjakuvat näin esittävät.

Novelleissa voi hyvin käyttää elementtejä, joita Howardin tarinoissa joko ei ollut tai niihin vain viitattiin, kuten suhteet saman sukupuolen välillä tai poliittinen kannanotto kapitalismia vastaan. Näiden pitää kuitenkin sopia vallitsevaan ympäristöön, ja ennen kaikkea on muistettava kaiken ydin: nämä tarinat ovat hyvää seikkailua. Villiä, hurjaa seikkailua.

Vaikka hyborinen aika onkin vapaata riistaa, Conan hahmona ei varsinaisesti sitä ole. Jo siitä syystä ei Howardin barbaaria pidä ottaa minkään tarinan tähdeksi, eikä oikein edes sivuosaan. (Jos oma päähenkilö on akvilonialainen ja palvelee kuningasta, joka nyt sattuu olemaan iso C., viittaus on toki luvallinen). Luokaa omat mielenkiintoiset hahmonne, tässä maailmassa niille on varmasti tilaa.

Pyrkikää keskittämään pääosa tarinastanne suunnilleen siihen aikaan, kun Conankin vaelteli Hyborian kuningaskunnissa murskaten valtaistuimia sandaaliensa alle. Älkää harhautuko Valusian ja Atlantiksen aikoihin, tai liian kauas tulevaan, kun kaikki jo sortuu maan tomuun.

Jos tunnette toisia Hyboria-kirjoittajia, viitatkaa vapaasti toistenne tarinoihin ja hahmoihin. Kontakteja saatte etenkin jo mainitusta FB-ryhmästä.

Mitä siitä saa?

Kukin kirjoittaja saa kaksi kappaletta valmista antologiaa sekä mahdollisuuden ostaa lisäkappaleita tekijähintaan. Tämä mainitaan myös kustannussopimuksessa, kun novelli on lopullisesti hyväksytty antologiaan mukaan.

Lopuksi

Jos nyt kuulet Conan kutsun sydämessäsi, saatat hyvinkin olla kaipaamamme kirjoittaja. Siinä tapauksessa ota yhteyttä: khuure@gmail.com

Advertisement

Mustan rannikon kuningatar

Mustan rannikon kuningatar ja muita Conan-kertomuksia
Robert E. Howard
Suomentanut: Ulla Selkälä ja Ilkka Äärelä
Jalava, 2010
ISBN: 978-951-887-421-1

Robert E. Howardin kuuluisin luomus Conan tuskin pitkällisiä esittelyjä kaipaa. Miekkamies, varas, tuhoaja, kuten tavataan sanoa. Itse asiassa Conan on niin ikoninen, ettei ole liioittelua sanoa hänen määrittävän koko edustamansa lajityypin aivan omin nokkinensa. Kukaan ei voi olla häntä parempi olematta naurettava, ja kaikki muut ovat kategorisesti häntä huonompia. Kuulkaa siis, kun kerron hänen seikkailuistaan.

Mustan rannikon kuningattareen on koottu paristakymmenestä aikanaan ilmestyneestä Conan-novellista liki puolet, yhdeksän kappaletta. Ensimmäinen niistä on sarjakuvissa useaan otteeseen kierrätetty Elefantin torni, josta löytyy Marvel Comicsin versio 70-luvulta sekä Dark Horsen näkemys ajalta kymmenisen vuotta sitten. Tarinan Conan on nuori varas, joka vielä tekee itselleen nimeä, ja päättää kiivetä tarumaisen Elefantin torniin varastamaan paikan aarteet. Keikka ei suju täysin mallikkaasti.

Avausnovelli on samalla hyvä avaus hyboriseen maailmaan, joka toisaalta on täynnä hämyisiä juottoloita ja muuta maallista, mutta toisaalta se myös pystyy tarjoamaan ihmeitä tähtien takaa, kuolemattomia velhoja ja ikivanhoja jumalia. Ympäristö voi tuntua tutulta ja käsitettävältä, mutta toiseus ja outous voivat vaania minkä nurkan takana tahansa.

Kirja on täynnä klassikoita, sillä kovin harva Conan-tarina ei sellaista titteliä ansaitse. Niminovellissa Conan tapaa elämänsä rakkauden, hurjan merirosvokapteeni Belitin, mutta kuten Conan itsekin tietää, maailma on tyly ja elämä lyhyt. Joskus aikoja sitten juuri tämä seikkailu teki suuren vaikutuksen ilmestyessään suomalaisessa Conan-lehdessä. Viidakossa vaanivan pahuuden aiheuttama ahdistus välittyy vahvana. Punaisissa nauloissa sankarimme päätyy kaupunkiin, joka on yhtä ainoaa rakennusta. Sitä asuttaa kaksi keskenään jo sukupolvien ajan sotinutta heimoa, ja paikan valtavuus on kolossaalinen. Oli ympäristö mikä tahansa, Howard saa sen toimimaan.

Conan on tavallaan yli-ihminen, mutta samalla inhimillinen. Siinä missä hän voi pelottomana taistella kokonaista vartiokaartia vastaan miekan leikatessa miehiä lakoon kuin viljaa, Conan selvästi pelkää noituutta ja muuta yliluonnollista. Vaan rohkea ei ole se, joka ei pelkää, vaan joka kerta toisensa jälkeen kohtaa pelkonsa. ”Jos se vuotaa verta, sen voi tappaa”, kuten barbaarimme itse sanoisi. Pelkkä voima ilman älyä ei kanna pitkälle edes alkukantaisissa oloissa. Tappavasta miekkakädestä on hyötyä, mutta Se on äly ja viekkaus, joiden turvin Conan nousee aina uudestaan ja uudestaan johtamaan heimoja, merirosvoja, armeijoita, ja lopulta omaa kuningaskuntaansa.

Mustan rannikon kuningatar ja muita Conan-kertomuksia valottaa Conanin uran eri vaiheita, eikä ainutkaan tarina, lyhyt tai pitkä, jätä miekka & magia -fania kylmäksi. Howard osaa rakentaa suureelliset puitteet kertomuksiin, jotka vilisevät kuninkaita, kuningattaria, valtataisteluita, petturuutta ja miekan iskuja miekkaa vasten. Maailma tuntuu eletyltä, ja ennen kaikkea vanhalta. Kaupungit ovat seisseet sijoillaan satoja vuosia, ja ne jatkavat elämäänsä kauan sen jälkeen, kun Conan on jo karistanut niiden tomut jaloistaan. Useimmille ihmisille Cimmerian barbaari on vain hetkellinen tuttavuus, joka tapauksesta riippuen joko pelastaa heidän elämänsä tai tuo tullessaan lopullisen tuhon. Niin tai näin, Conan ei jää katsomaan taakseen, vaan suuntaa kohti uusia seikkailuja.

Haluaa sitä sitten joko verestää vanhoja nuoruusmuistoja hyborisen ajan kovimman barbaarin seurassa tai tehdä tuttavuutta ensimmäistä kertaa, Mustan rannikon kuningatar on ohittamaton kokoelma.

Conan Barbaari – Aarrelaiva

Conan Barbaari – Aarrelaiva
Kirjoittanut: Roy Thomas
Piirtäneet: Ernie Chan, Alfredo Alcala
Jalava, 2012
ISBN: 978-951-887-459-4

Conan ei hahmona esittelyjä kaipaa. Siinä suhteessa hän on samaa luokkaa kuin Tarzan, Darth Vader ja Hello Kitty.

Robert E. Howard juoksutti mustakulmaista miekkamiestään ympäri luomaansa karttaa, mutta jätti tarinoiden väliin paljon tyhjää tilaa jälkipolvien täyttää omilla visioillaan. Tähän täkyyn Roy Thomas nappasi hanakasti ja loihti esiin lukemattomia uusia hyborisen ajan seikkailuja. Paitsi sarjakuvalehdissä niitä saattoi seurata myös sanomalehtien sivuilla, päivä kerrallaan. Aarrelaiva-kokoelmaan on koottu arkistripit ajalta 26.3.1979-18.10.1980.

Seikkailujen määrä ei selviä vain albumia selaamalla, sillä uusi alkaa saumattomasti edellisen loputtua ilman väliotsikoita. Tämä antaa menolle kivan elämänmakuisen lisän, kun Conan vaeltaa tiukasta paikasta toiseen ja lukija tietää, mistä hän on tällä kertaa tulossa.

Formaatista johtuen välillä kerrataan menneitä niille raukoille, joilta on jäänyt strippi tai pari väliin. Ei myöskään ole tilaisuutta fiilistellä ruututolkulla jylhiä maisemia. Tällainen kerronta toisaalta syrjäyttää tunnelmoinnin aika tehokkaasti, mutta toisaalta se pakottaa tarinaa eteenpäin täydellä höyryllä. Koko ajan on tapahduttava jotain, jokaisen stripin on tuotava jokin uusi käänne. Tämä takaa, että tylsistymisen vaaraa ei ole.

Aiemmin tapahtunut: Sonja vertasi Conania Hello Kittyyn.

Myriadit maisemat sisältävät salaisen laakson, pahaenteisen linnan, ruton riivaaman kaupungin ja japanilaistyylisen linnakkeen, vain muutamia mainitakseni, ja mukana heiluvat sellaiset legendat kuin Punainen Sonja ja Thulsa Doom! Roy Thomas osoittaa jälleen kerran tuntevansa hyborisen maailman kuin omat taskunsa, joihin hän on itse ommellut muutaman salataskun lisää.

Conan Barbaari – Aarrelaiva tarjoaa nopeatempoista viihdykettä, jota voi fiiliksestä riippuen nauttia joko yksittäisen stripin tai koko albumin kokoisina annoksina. Stripit ovat aiemmin Suomessa julkaisemattomia. Koska sanomalehtisarjaa tehtiin vain kolmisen vuotta, toivoa sopii, että loputkin julkaistaan joskus tulevaisuudessa.

Conan barbaari

“Kuule, oi blogin lukija, ajasta Aku Ankan ja Bobon jälkeen, ennen Dark Horse Comicsin nousua. Ajasta, jolloin loistavat sarjakuvat täplittivät Citymarketin lehtipisteen. Ajasta, jolloin Semicin sarjakuvatarjonta oli suurta. Ajasta, jolloin Chris Claremont ja John Byrne olivat kunniassa. Ajasta, jolloin Jalavan nimi merkitsi laatua. Ajasta, jolloin divarin ovien takana avautuivat Alfa Antikvan ja ABC-kirjan pölyiset lehtihyllyt. Ajasta, jolloin sarjisten kansissa ei kimmeltäneet hologrammit, leikkuukuviot tai raaputa-ja-nuuhki-pinnat. Ajasta, jolloin Marvel Comics oli läntisen pallonpuoliskon ylpein ja mahtavin sarjakuvakustantamo.

Siihen maailmaan, antikkaan ja kaverin lehtihyllylle, matkasi Shimo, turkulainen; laiha rillipää, lompakko taskussaan. Nörtti, scifisti, keräilijä. Hartioillaan Judge Dredd -paita ja risa farkkutakki. Sarjisfriikki, jonka edessä ei vapissut yhtään kukaan.”

Conan barbaari
Tarina: Roy Thomas, Tim Conrad
Kuvat: Barry Windsor-Smith, Gil Kane, John Buscema, Jim Starlin, Al Milgrom, Alfredo Alcala, Pablo Marcos, Tony deZuniga, Walt Simonson
Esipuhe: Petri Hiltunen
Egmont, 2012
978-952-233-584-5

Kautta Cromin, luulin jo eläneeni nostalgiatrippini Savage Sword of Conan 1 -kokoelman kanssa, mutta Thoth-Amon minut periköön, jos en mieluusti tunnusta olleeni väärässä. Egmontin julkaisema uljas kokoomateos Conan barbaari kiidätti minut jälleen hyborisen ajan kunnian kentille yöunien kustannuksella.

Kirjassa yksiin kansiin päätyy Conanin suomalaisen julkaisuhistorian alkupään seikkailuja alkaen 70-luvun lehdistä ja jatkuen 80-luvun luvun puolivälissä koetun uuden tulemisen klassikoihin. Nämä ovat juuri niitä tarinoita, jotka aikoinaan tutustuttivat minut tuohon mustakulmaiseen miekkamieheen, joka ei kumarra ketään ja ottaa mitä tahtoo. On Egmontilta suoranainen kulttuuriteko tuoda uudelleen suomalaisten lukijoiden saataville näitä helmiä.

Kerronnasta vastaa pääosin Roy Thomas, joka onkin sarjakuva-Conanin Grand Old Man parillasadalla tarinallaan. Kuvittajien puolelta löytyy yhtä legendaarisia nimiä, joista erikseen taidan tällä kertaa mainita John Busceman. Jokainen sarja sijoittuu, käsittääkseni, Conanin varhaisempaan elämään ja Roy Thomaksen Howard-turinoiden väleihin osuvat omat luomukset toimivat aivan yhtä hyvin kuin varsinaiset Howard-adaptaatiotkin. Väitänkin Thomasta toiseksi tärkeimmäksi Conan-kirjuriksi ja itselleni nämä sarjakuvasovitukset ovat melkeinpä tärkeämpiä kuin alkuperäiset novellit.

Tänä päivänä albumirintamalla kovakantisuus on valttia siinä määrin, että jopa lapsuuteni pahvikantiset kirjaset Asterixista alkaen ilmestyvät nykyään jykevämmässä muodossa. Välillä tämä käytäntö oudoksuttaa, mutta tiettyjen kirjojen kohdalla kovat kannet ovat luonnollinen valinta, kuten liki 300 sivun voimalla A4-koossa ilmestyvän Conanin. Paperi on laadukasta, kaukana menneiden vuosikymmenten pulpimmasta materiaalista.

Conanin aikuismaisempaan makuun suunnattujen tarinoiden faneille, joiden kokoelmat äiti kantoi divariin sotilaspalveluksen aikana, tämä kokoelma tarjoaa mahdollisuuden elää uudelleen nuoruutensa jännittäviä lukuhetkiä. Nuoremmille miekkaan ja magiaan uppoutuneille taas on tarjolla raivoisia tarinoita tulevan kuninkaan alkuajoilta. Julistaisin nämä muutoin parhaimmiksi ikinä, mutta muistelen, että Savage Swordissa ilmestyi aikanaan hyvin paljon kutkuttavaa kamaa, joten toivoa vain sopii, että tämä ei ole yksinäinen tribuutti maailman kuuluisimmalle barbaarille, vaan pelinavaus kustantajan puolelta ennakoiden kymmeniä vastaavia kokoelmia tulevina vuosina.

Itseäni kiehtoi suuresti lopussa oleva 40-sivuinen Walt Simonsonin kuvittama Hyborisen ajan historia, sekä Petri Hiltusen, tuon Suomen barbaarin, esipuhe. Hän summasi siinä ne samat aatokset, joita minullakin on ollut barbaareista kirjoittaessani. Howard samalla loi ja tuhosi koko genren, koska mitä hahmoja tahansa hänen jälkeensä tuleekaan, ne vertautuvat aina Conaniin. Ja Conan voittaa aina.

Conan the Barbarian

Kynä on miekkaa mahtavampi. Edes Conanin säilä ei pelasta tätä rainaa.

Conan the Barbarian (2011)
Pääosissa: Jason Momoa, Ron Perlman, Stephen Lang, Rose McGowan, Rachel Nichols
Ohjaus: Marcus Nispel

Kun kuulin uuden Conan-elokuvan olevan tuloillaan, olin luonnollisesti innostunut. Olenhan seuraillut tuon hyborisen haban edesottamuksia jo pian neljännesvuosisadan ajan. Edes Jason Momoan valinta nimirooliin ei herättänyt närää. Koko Stargate: Atlantiksen läpikahlanneena olin oppinut ihan diggailemaan miehen hahmoa Ronon Dexiä.

Sitten leffa kävi teattereissa ja sai vähemmän mairittelevia arvosteluja. Jopa Petri Hiltunen myönsi, että nyt eivät keitoksen ainekset saaneet aikaiseksi maittavaa soppaa. Omat odotukseni laskivat. Mikä on hyvä siltä kannalta, että jos ei paljoa odota, voi yllättyä positiivisesti pienestäkin.

Edes se ei riittänyt.

Viikko katsomisen jälkeenkään en osaa tarkkaan paikantaa ärtymykseni lähdettä. Elementit ovat paikoillaan. Conan, kova sälli miekka kädessä. Todentuntuinen, vakava uhka. Varkaita, merirosvoja, nätti tyttö joka ei ole mikään heitukka. Maailman kohtalo vaakalaudalla ja vain Conanin säilä siinä välissä. Juuri noista osasista on ennenkin rakennettu timangeja Conan-saagoja. Ja silti, meh.

Juoni on hyvin episodimainen. Ensin ollaan yhtäällä, sitten ihan muualla. Paljonko kuluu aikaa? Mennäänkö kauas vai pysytäänkö nurkilla? Maailmasta jäi kovin hailakka ja hajanainen kuva. Kun Conanin ja tytön tiet eroavat, tyttö on palaamassa laivaan. Mutta onkin keskellä metsää, kun hyökkäys tulee. Conan etsii käsiinsä varkaan, joka jeesaa pääsemään päävastustajan linnakkeeseen. Mutta onko se linnake siinä ihan hoodeilla? Varas ainakin tietää paikasta kaiken tarvittavan suoriltaan. Tapahtumia tuntuu yhdistävän lähinnä kronologia, ei juonellinen jännite tai ylipäätään järki.

Kasvutarinaksikaan elokuvasta ei ole. Alussa Conan on pikkupoika, seuraavaksi jo mieheksi kasvanut. Se kasvu tapahtui siinä kohtaa kun silmää räpäytettiin ja sen jälkeen status quo on päivän sana. Sanoisin, että tapahtumat eivät juurikaan muuttaneet hahmoja, millään tavalla. Ei hyvä tarina niin toimi, pojat.

Juoni on peruskauraa. Suuruudenhullu sotalordi kerää kokoon muinaisen Acheronin kuningaskunnan aikaista naamiota, jota käyttämällä hänestä tulee maailman valtias. Ohimennen matkalla kaatuu Conanin isä ja koko kylä, mikä saa Conanin vannomaan kostoa. Sotaherraa avittaa tämän noitatytär, joka käy samalla manikyristillä Saksikäsi-Edwardin ja Wolverinen kanssa. Viimeinen osa suunnitelmaa on hankkia puhdasta Acheronin verta suoraan kauniin tytön suonesta, mikä ei istu Conanin pirtaan. Konflikti on valmis.

Ei juonessa hurraamista ole, mutta ei tarvitsekaan. Kyse on Conanista ja se lupaa suoraviivaista, kiivasta, hengästyttävää toimintaa. Niistä katsojalle asti välittyy vain suoraviivainen ja toiminta. Hahmon intohimo ja oman ylivertaisuutensa tiedostaminen puuttuvat. Conan jää latteaksi, huolimatta siitä, että Momoa nimenomaan roolia varten pumppasi lisää lihasmassaa. Conan ei ole suuri ajattelija, mutta sitä ei pidä tulkita persoonallisuuden puutteeksi.

Plussaa tulee aktiivisista naishahmoista, jotka eivät tyydy värjöttelemään nurkissa kun miehet hoitavat isot asiat. Hyvää on myös Acheronin valtakunta pahisten voiman perustana, koska se luo uskottavan uhan. Ollaan syvien vesien äärellä, kun herätellään heikäläisten kuningaskuntaa.

Mutta negaa löytyy enemmän. Piraatit ja varas, molemmat, toimivat lähinnä macguffineina. Niiden ainoa arvo oli niiden itseisarvo ja ne olisi voitu vaihtaa johonkin toiseen vastaavaan elementtiin ilman mitään ongelmia. Koko vaarallinen toivioretki halki sotavaltiaan linnakkeen osoittautui täysin turhaksi eikä tuonut elokuvaan yhtään mitään muuta kuin tarpeettomia lisäminuutteja. Kokonaisvisio puuttui ja eri elementtien sitominen juonta tukemaan oli jäänyt tekemättä.

On monta selvää kalkkunaa, joiden pariin palaamista en panisi lainkaan pahakseni. Sääli ettei 2000-luvun Conanista ole siihenkään. Se ei ollut hyvä, ja huonokin vain sellaiseen pisteeseen, jossa ei vielä olla ratkiriemukkaan huonoja. Kertakaikkisen unohdettava kokemus.

Tekisi mieleni sanoa, ettei Conanin käsikirjoittaminen nyt voi olla niin vaikeaa, hyvät ihmiset, mutta liki kahden tunnin menetys iäksi kertoo päinvastaista. Se saa minut vain arvostamaan sarjakuvia käsikirjoittaneiden miesten saavutuksia entistä enemmän. Vanhat Marvelin Conanit ovat edelleen rautaa ja uudemmat Dark Horsen tuotokset ovat nekin niinikään laadukkaita.

Jos hyborista meininkiä kaipaatte, lukekaa sarjakuvaa, tai jopa Howardin alkuperäisiä töitä.

Jason Momoa valmistautuu hurmeen hyppelyyn haavasta.

The Savage Sword of Conan, volume 1

”Kuule, oi blogin lukija, ajasta Aku Ankan ja Pellefantin jälkeen, ennen Dark Horse Comicsin nousua. Ajasta, jolloin loistavat sarjakuvat täplittivät Citymarketin lehtipisteen. Ajasta, jolloin Semicin sarjakuvatarjonta oli suurta. Ajasta, jolloin Chris Claremont ja John Byrne olivat kunniassa. Ajasta, jolloin Jalavan nimi merkitsi laatua. Ajasta, jolloin divarin ovien takana avautuivat Alfa Antikvan ja ABC-kirjan pölyiset lehtihyllyt. Ajasta, jolloin sarjisten kansissa ei kimmeltänyt hologrammit, leikkuukuviot tai raaputa-ja-nuuhki-pinnat. Ajasta, jolloin Marvel Comics oli läntisen pallonpuoliskon ylpein ja mahtavin sarjakuvakustantamo.

Siihen maailmaan, antikkaan ja kaverin lehtihyllylle matkasi Shimo, turkulainen; laiha rillipää, lompakko taskussaan. Nörtti, scifisti, keräilijä. Hartioillaan Judge Dredd -paita ja risa farkkutakki. Sarjisfriikki, jonka edessä ei vapissut yhtään kukaan.”

Esittelyssä: hyborisen ajan sukupuoliroolijako

The Savage Sword of Conan, volume 1
(Kokoaa Conan-tarinat lehdistä Savage Tales 1-5 ja The Savage Sword of Conan 1-10)
Käsikirjoitus: Roy Thomas
Kuvittajat: Barry Windsor-Smith, John Buscema, Alfredo Alcala, Jim Starlin, Al Milgrom, Pablo Marcos, Walter Simonson, Tony De Zuniga, Alex Ninno, The Tribe, Tim Conrad, Gil Kane, Young Montano, Jess Jodloman
Dark Horse Books, 2007, 544 sivua
ISBN: 978-1-59307-838-6

Joskus historian alkuhämärissä, kun tutustuin mm. sellaisiin sarjakuvalehtiin kuin Ryhmä-X ja Hämähäkkimies, tapasin myös Conanin. Ja kautta Cromin, siinä missä muut varoivat ottamasta keneltäkään henkeä tuo tuimailmeinen cimmerialainen ei turhia kursaillut. Miekka ja sotavasara lauloivat hurmeista virttään ja miesten kaatuessa teräkseen myös vähäpukeiset naiset lankesivat muskelibarbaarin edessä.

Yllämainittujen hyveiden lisäksi Conan ei koskaan pyytänyt anteeksi, otti mitä halusi, sai pataan kuin rakkikoira ja aina jaksoi nousta tantereesta ylivoimaista vihollista vastaan ja lahtasi niin armeijat kuin jumalatkin. Tämä seksistinen, väkivaltainen sivistyneen maailman turmelematon villi oli teini-ikäisen pojan täydellinen idoli. Ellei nyt roolimalli niin fanituksen kohde kuitenkin.

Conan, viidakon todellinen valtias

Juuri tätä taustaa vasten minun suhdettani Conanin sarjakuvainkarnaatioon täytyy ymmärtää. Kyse oli juurikin niistä vuosista, jolloin ihminen on alttein muodostamaan elinkäisiä diggauksen kohteita. Joissain tapauksissa nuo jutut ovat kovaa kamaa neljännesvuosisadankin kuluttua, toisissa tapauksissa nuoruuden nostalgia auttaa silottamaan pahimmat rypyt enemmän tai vähemmän nolosti vanhentuneiden sankareiden kohdalla. Sanoiko joku Ritari Ässä?

Vuonna 1970 Marvel Comics alkoi julkaista sarjakuvaa nimeltä Conan the Barbarian. Lehti oli messevä suksee ja pelisilmäisenä firmana Marvel päätti heittää kehiin toisenkin hyborisen ajan kovimman kollin edesottamuksista kertovan julkaisun. Näin syntyi 1974 käynnistynyt The Savage Sword of Conan, jossa kuvat olivat mustavalkoisia, sivukoko isompi, painomusteverta liberaalimmin ja ajoittain, joskin yllättävän harvoin, vilahti naisen tissi ilman että edessä oli hiuskiehkura. Tämä aikuisempi lähestymistapa vaikutti suoraan myös tarinallisiin elementtihin ja siksipä muistan noilta nuoruusvuosiltani lämpimämmin juuri Savage Swordin seikkailut.

Kuvassa nainen soittaa suutaan siitä, että hirttoköysi on tapana kiinnittää kattoparruun ennen hyppäämistä.

Jokainen antikvaarisiin liikkeisiin tositarkoituksella poikennut keräilijä tietää mitä joistakin lehdistä saa nykyvaluutassa pulittaa. Conan kuuluu siihen kastiin, jossa irtonumerosta joutuu huonona päivänä rykäisemään kaksikymppisen. Vaikka kertavahinko lompakolle olisi vain kymppi, nousisi lopullisen kokoelman hinta silti varsin häijyksi. Siksi olinkin onnessani, kun tajusin tarkistaa, olisikohan joku menneisyyden tuotteilla rahastava taho tajunnut koota noita mainioita seikkailuita albumeiksi. Ja Ishtar minut ottakoon, kyllä oli!

The Savage Sword of Conan volume 1 kokoaa yksien kansien väliin viidentoista lehden kaikki Conan-tarinat, mikä siis tarkoittaa sitä, että samoissa lehdissä julkaistut muiden sankarin seikkailut päätynevät aikanaan muihin kokoelmiin. Vaan mikäpä siinä, voisin minä ostaa hyllyyn myös Solomon Kanen ja Kuningas Kullin (hannarisuomentajat tuntevat hänet nimellä Kall).

Itse tarinat ovat mukavan uskollisia Howardin alkuperäiselle näkemykselle joko juonen tai ainakin fiiliksen kannalta. Conan johtaa armeijoita, käy sotia, ryöstää aarteita, iskee naisia ja etsii sitä ennustuksessa luvattua valtakuntaa, jonka kuningas hänestä joskus on tuleva. Roy Thomas on minulle se ylimmäinen hyborinen käsikirjoittaja ja osaa juoksuttaa tarinaa vaikka pelkkien kommenttilaatikoiden voimalla. Silloin joskus aikanaan en juuri koskaan erikseen pistänyt merkille kuvitusta ta kuka sen oli tehnyt, kunhan taide ei alkanut ärsyttämään. Siitä huolimatta muistan Conan the Barbarian -lehdessä julkaistun tarinan, jossa mustakulmamme kohtaa Moorcockin Elricin, ja erikseen tarkistaneeni, kuka nuo hengästyttävät kuvat oli luonut. Barry Smith! Hän vastaa myös tämän kokoelman alkupään graafisesta magiasta ja menoa jatkaa John Buscema, jonka myriadeihin meriitteihin kuuluu reilut 200 Conan-tarinaa.

Aivan koko aiempien aikojen taikuuden kirjoa ei TSSOC vol. 1 pystynyt toistamaan, mutta massivisen nostalgiakertoimen vuoksi en laske sitä kokoelman viaksi. Sen sisältö on silti täyttä rautaa, ei, terästä!, terävää ja säihkyvää terästä.

Mitra ja Ishtar, kun olin tämän lukenut loppuun, tilasin välittömästi seuraavan hurmekimaran. Ja ostamista riittää, sillä kymmenes volyymi pukkaa ulos syyskuussa ja siinä on tarinat lehdistä 103-111. Koska Savage Swordia ilmestyi aikanaan 275 numeroa, kokoelmien lopullinen määrä saattaa nousta 25:een. Siihen päälle tulisi sitten vielä Conan The Barbarian sekä Conan the King -koonnit. Valtaistuimet vaviskoon, sandaalien alle murskaantuu vielä paljon, ennen kuin kaikki uljaat tarinat on kerrottu leirinuotion äärellä.

Mustat, haukkakasvoiset soturit pakenevat kauhuissan jättiläismäistä naista.