Avainsana-arkisto: Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat

Geek Girlsissä arvosteltiin kirjani Tähtiviima. Yhtenä huomiona oli, että kaikki päähenkilöt olivat miehiä. Väittäisin muutoin vastaan, mutta kun kriitikko on Zarquon vieköön oikeassa. Ja minulla kun kuitenkin on monessa novellissa päähenkilöinä ja muinakin tärkeinä hahmoina naisia, pikaisen ja hyvin epämääräisen laskutoimituksen jälkeen suhdeluku on kutakuinkin 2:1 miesten hyväksi. Miksi kokoelmaan sitten valikoitui pelkästään miespäähenkilöitä? Piti oikein pysähtyä hetkeksi pohtimaan.

Te, joille tapani ovat tuttuja, osaattekin jo tässä kohtaa ounastella pitkää blogausta aiheesta. Onneksi olkoon, sillä olette oikeassa! Tässä on meinaan hyvä sauma kertoa samalla novellien taustoista, mikä on ollut työlistalla Tähtiviiman ilmestymisestä saakka.

Tähtiviiman novellit

Ensin käyn läpi ne novellit, jotka kirjaan päätyivät.

Janus

Joskus vuosia sitten, taisi olla vielä jopa fandom-aktiiviaikaani eli 2000-luvun alkuvuosina, Boris Hurtta esitti väitteen, että ”kaksi miestä avaruusaluksessa” on tarinaideana kaluttu loppuun. Ollaan nähty kaikki variantit: mies+mies, mies+nainen, mies+tietokone, mies+alien ja niin poispäin. Jo silloin ajattelin, että noin vahva väite on osoitettava vääräksi. Otan vain sopivan lähestymiskulman ja kirjoitan tuoreesti. Vuosikymmen myöhemmin tuloksena oli Janus, joka sijoittui Atorox-äänestyksessä sijalle 5, eli aika monelle novelli toimi, ja katson täten onnistuneeni tavoitteessani.

Henkilöiksi valikoitui kaksi miestä ilman mitään pätevää syytä. Sain päähäni nimet Popov Petrov ja Valence Franks. Niillä mentiin. Sukupuolella ei ollut mitään merkitystä tarinassa ja hahmot olisivat yhtä hyvin voineet olla naisiakin.

Calypson perillinen

Kun verkkolehti Usva ja Suomen Tieteis- ja fantasiakirjoittajat oli tekemässä meriaiheista äänikirjaa, lähetin tarjolle novellin Calypson perillinen. Olin lueskellut juuri aiemmin Jacques Cousteausta, jonka piippu ja punainen päähine olivat tulleet tutuiksi jo joskus hamassa lapsuudessani. Totta kai merien suojelusta kiinnostuneet ihmiset käyttäisivät Cousteaun paatin nimeä.

Päähenkilö on katupoika jostain Intian tietämiltä, ja tässä tarinassa se oli nimenomaan poika. Ei erityisen vaativista syistä, mutta novelli halusi tulla kerrotuksi pojan kautta. En tiedä miksi. Kannan toki vastuun tästä. Tähtiviimaa varten novellia piti pidentää, kun taas äänikirjaa varten se oli täytynyt pitää riittävän lyhyenä. Laventelin sitä sopivista kohdin. Kahden muun tärkeän hahmon joukossa on yksi nainen, koska alusta saakka oli selvää, ettei koko salaliitto voi koostua vanhoista valkoisista miehistä.

Purret

Taisi olla vuosi 2001, kun olin Stk:n järjestämällä kirjoituskurssilla Turussa. Olisinkohan ollut silloin seuran puheenjohtaja vaiko vain hallituksessa, joka tapauksessa kurssi pidettiin noin 300 metrin päässä kotoani Yökylän Vuokralaisyhdistyksen juhlatilassa. Kurssilla keskusteltiin siitä, miten spefissä (silloin kyllä taidettiin puhua ihan vaan scifistä) moni lausahdus voidaan käsittää myös kirjaimellisesti, vaikka mainstreamissa ja yleisessä kielenkäytössä sanat on tarkoitus ottaa vertauskuvallisesti. Yksi esimerkkilause oli: ”Maailmani räjähti.” Siitä paikasta tiesin, että juuri tuolla lauseella aloittaisin tarinan, jossa koko maailma tosiaan tuhoutuisi. Minä katsokaas olen Douglas Adamsin koulukunnan sällejä, ja äidinkielenopettajanikin kirjoitti erääseen aineeseeni palautteeksi: ”Kirjoitat hyvin, mutta voisitko joskus pysytellä Maan päällä, ja sellaisen, joka ei koko aikaa räjähtelisi?” Tämä on sellainen yläasteaikainen meriitti, josta olen edelleen ylpeä.

Novelli kerrotaan minämuodossa, enkä pikaisella selaamisella löytänyt mitään erityistä mainintaa päähenkilön sukupuolesta. Näin ollen voisin väittää, että tässä on kyseessä itse asiassa nainen, mutta se olisi falskia. Kun kirjoitin Pursien ensimmäisen version vuonna 2001, kuvittelin päähenkilön mieheksi, eikä tuo mielikuva mihinkään muuttunut, kun kirjoitin tarinan ihan alusta asti uudelleen. (Ja pakkohan se oli kirjoittaa, alkuperäinen oli 15 vuotta vanhaa roskaa.)

Olettaen, ettei sukupuolta sanota (ja voi olla että se sittenkin sanotaan), arvostelija on tässä kohdin tehnyt oletuksen, että minä-kertoja miehen kirjoittamana on mies. Yleisesti ottaen tällainen oletus on aika turvallinen, mutta joissakin raapaleissani olen minäkertojaa käyttäen kirjoittanut naisen näkökulmasta. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että se tuskin lämmittää ketään. Niin monella lukijalla on päähenkilöstä valmiina oletuksena ’valkoinen mies’, että jos siitä haluaa poiketa, se pitää tuoda esille selvästi. Etenkin jos kyseessä on valkoinen mieskirjailija. Muu on itsensä pettämistä.

Rakkaasta aloituslauseestani päädyin luopumaan. Kyllähän se hiukan nakersi, mutta nykyinen muoto on parempi. ’Kill your darlings’ päti ainakin tässä.

Chudakovin aaveet

Chudakovin aaveet kirjoitin, koska toverini Paikallisesta kirjoittajapiiristä, Hanne Martelius, oli kirjoittanut asteroidille sijoittuvan tarinan, jossa oli tietynlainen aavemainen elementti. Juuri silloin Osuuskumma oli tekemässä antologiaa kummituksista, ja olin mukana toimittamassa sitä. Oma tarinani oli sijoittumassa Grand Canyoniin, sillä tulin hankkineeksi oman vierailuni aikana kirjan Death in Grand Canyon, jossa lueteltiin jokainen kuolema siinä paikassa 1900-luvun alusta alkaen. Paljon raatoja, paljon kummituksia. Yritin saada Hannen tarjoamaan novelliaan antologiaan, mutta Hannepa kieltäytyi, ja olin jo ehtinyt rakastua ajatukseen avaruuskummituksesta. Niinpä hylkäsin alkuperäisen synopsikseni ja kirjoitin kokonaan erilaisen jutun, joka sijoittui Kuuhun.

Moni lukija olettaa, että tämä on suora uusintajulkaisu siitä Chudakovin aaveista, joka ilmestyi Ruumiittomat-antologiassa. He ovat tietenkin väärässä. Joskaan eivät paljon. Tuunailin hiukan hahmogalleriaa ja poistin tiettyjä tönkköyksiä. Itse juoni etenee edelleen samaan malliin eivätkä muutokset tee merkittävää eroa vanhaan.

Päähenkilö oli alun perin Boston Rose, mutta nimestä napistiin, joten vaihdoin sen muotoon Boston Brigg. Joku jopa taisi sanoa, että alkuperäisestä nimestä tuli mieleen nainen, mikä oli ihan hyvä syy säätää nimeä, sillä se on aina huono juttu, jos lukija arvelee sukupuolen väärin, huomaa erheensä loppumetreillä ja joutuu hetkeksi keskeyttämään tarinan vuon tulkitessaan tapahtumia uuden havaintonsa puitteissa.

Päähenkilö olisi voinut sinänsä olla nainenkin, mutta tässä tapauksessa oma pää asettuisi moista ajatusta vastaan heti. Boston on nimittäin hahmotyypiltään jotain, josta Boris Hurtta käyttää nimeä ’surkimus’, siis sanalla sanoen tyyppi, jolle ei ole jaettu alun alkujaankaan kovin hyviä kortteja, mutta sen lisäksi häiskä on hukannut niistä pari, ei ole vaivautunut opettelemaan sääntöjä ja lopulta törmäilee elämän halki lähinnä toivoen, että loppu tulisi. Tämä on hahmotyyppi, jonka jossain määrin samaistan itseeni, tai ainakin löydän pääni sisältä paljon materiaalia näille kaiffareille.

Ja tuntuisi jotenkin tökeröltä ajaa naishahmo saman paskaraastimen läpi. Tässä kohtaa saatan törmätä omaan heikkouteeni, sillä pätevän kirjoittajan pitäisi pystyä kirjoittamaan kaikenlaisista ja kaikentaustaisista hahmoista. Se vaatii rohkeutta ja itseluottamusta, ja tässä kohdin olisi varmaan syytä puskea omia rajojaan. Tuskinpa siitä kovin suuresti tai laajasti pahastutaan, jos kirjoitan joskus naissurkimuksestakin. Otan tämän itse asiassa haasteena.

Avaruustrippi

Halusin kirjoittaa novellin, joka pohjautui kolmeen raapaleeseeni. Hyvä suunnitelma, mutta sitä kolmatta raapaletta en koskaan saanut aikaiseksi, vaikka perusidea olikin päässäni. En antanut sen haitata tahtia, vaan läimin episodimaiset pätkät peräkkäin ja loppua kohti kiitäessäni keksin, miten ne kaikki oikeastaan liittyvät yhteen. Taisin lähettää sen Porttiin, missä se ei menestynyt. Sen sijaan Jyväskylän sf-seura 42:n lehti Alienisti, jolla on aina ollut kovin pekuliääri ja obskuuri maku, halusi novellin julkaisuun. Siinä lehdessä on kuulkaa vahva fanzinen fiilis tänäkin päivänä, mitä ilolla tervehdin.

Eli jos tuntuu siltä, että jotkin novellit olisivat toimineet raapaleina, tämä todistaa arvelun oikeaksi, joskin tähän vaadittiin tosiaan ne kolme raapaletta (joista yksi hypoteettinen).

Tämäkin novelli saattaa olla sukupuolineutraali siinä mielessä, että päähenkilön identiteettiä ei tuoda esiin. Sen verran kirjaa äsken plärätessäni huomasin, että raapaleessa päähenkilö mainitsee vaimonsa. Novellissa se on nyt matkakumppani. Olenkohan yrittänyt sillä hämärtää sukupuolta, en todellakaan osaa sanoa. Todennäköisesti en, koska voihan nyt naisellakin vaimo olla. Joka tapauksessa tässä on sama juttu kuin Pursissakin: minäkertoja, josta ei paljon kerrota, joten ilmeinen oletus on mies. Ja kaipa se omassa päässänikin on ollut se sama oletus, joten tälläkään kortilla en vapaudu kritiikistä.

Steelen ruukki

Tämä perkele. Elettiin vuotta 2012, ja tehtailin raapaleita kuin robotti. URS oli kaavailemassa työläisnovelleista koostuvaa Punaista antologiaa, ja minä hinguin mukaan. Harmi vain, että potku ei ihan riittänyt. Sain novellin alkuun, Aleksei pääsi masuuneille saakka, mutta siihen höyry ns. hyytyi. Niinpä otin ympäristön, riipaisin siitä raapaleen ja tuuppasin kirjaan mukaan (kaverikseen se sai toisen mokoman).

Minulla oli siis jo yksi kokemus, jonka mukaan tämä novelli oli kovin työläs. Silti meinasin, että kyllähän tämä valmiiksi saadaan, sen kuin nakkaa sanoja perätysten. Tämän kanssa sitten painittiin 2-3 kuukautta, ja jokainen ilta oli tuskaa. Minkään muun tekstin kanssa en ole niin pahasti joutunut taistelemaan. Suurin saavutus novellin kanssa on se, että se lopulta valmistui. Jos sitä on ahdistavaa lukea, oli se sitä myös kirjoittaa.

Vaan olenpa loppujen lopuksi tyytyväinen. Kritiikkiä on tullut siitä, miten on epäuskottavaa ja kallista lähettää korvattavissa olevia jätkiä avaruuden syövereihin, mutta tämän kritiikin torjun. Ihmisiä on nyt jo aika pirun paljon, ja tulevaisuudessa niitä on vielä enemmän. Jos on yksi resurssi, jota on käytännöllisesti katsoen loputtomasti, se on ihmisruumis, ja ihmishenki taas on halpaa. Muistan lukeneeni jonkun hintavertailun, jonka mukaan 1800-luvulla musta orja oli nykyrahassa mitaten 40000 dollarin arvoinen, kun taas tänä päivänä Haitissa orjan voi saada vitosella. Kunhan avaruusproomujen työntövoima saadaan edulliseksi, ihmisiä voidaan raijata pitkin aurinkokuntaa miljoonittain keksipaketin hinnalla. Ja lähtijöitä riittää.

Jos joskus löydätte sanakirjasta kohdan ’surkimus’ ja sen vierestä kuvan, siinä on tämän novellin päähenkilö Aleksei.

Tähtivaeltajat

Paikallinen kirjoittajapiiri ei tehnyt montakaan kirjoitusharjoitusta. Yhden nyt ainakin, ja siinä aiheena oli: avaruusalus laskeutuu uudelle planeetalle, ja kahdelle miehelle syntyy kinaa ilmalukon ovella siitä, kumpi astuu ensiksi planeetan pinnalle. Suoritukseksi olisi riittänyt pelkkä kohtaus, mutta samalla liikevoimalla syntyi kokonainen novelli. Juonikeikahduksia sattui niin taajaan, etten itsekään tiennyt mihin kaikki päättyisi, ennen kuin novelli oli lopussa.

Novellissa on kaksi hahmoa, jotka molemmat ovat miehiä. Johtuuko se siitä, että tehtävänannossa, jos sen nyt oikein muistan, puhuttiin miehistä? Ehkä. Olisinko voinut vaihtaa hahmojen sukupuolen edes nyt novellikokoelman editointikierroksen aikana? No, toisen olisin. Toinen hahmo saa potkun kiveksilleen, ja jos ei mennä trans- tahi muihin binääriajattelua sumentaviin kuvioihin, se määrittää tämän onnettoman mieheksi.

Tämä oli muuten se kirjoitushaaste, jonka myötä Hanne kirjoitti Chudakovin aaveet innoittaneen juttunsa. Siinäkin, luonnollisesti, kaksi tyyppiä päätyy konfliktiin siitä, kuka menee ulos ensimmäisenä.

Sharan henkäys

Harvoin olen näin paljon muuttanut novellia ensimmäisen ja toisen version välillä. Edes Purret ei pääse samaan. Ensimmäinen yritelmä oli niin pömpöösi ja kammottava, että lähettäessäni sen Tähtiviimaa toimittaneelle Anne Leinoselle tiesin jo valmiiksi, että tälle on tehtävä asioita. Suuria ja raakoja asioita. Mutta vasta saatuani palautteen ja ryhtyessäni muokkauksiin tajusin, että hahmot ovat vääriä, kerrontatyyli on väärä, näkökulmat takkuavat, juoni on ponneton ja oikeastaan tästä tulee aika hyvä, kunhan ihan kaikki on eri tavalla.

Se, mikä säilyi, oli päähenkilön ydinolemus, joka on jo tuo pariin otteeseen mainittu ’surkimus’. Muissa tapauksissa hahmot ovat ehkä joutuneet omiin liemiinsä osittain ilman omaa syytään, mutta Sharan henkäyksen stara Len on vailla epäilyksen häivääkään oman katastrofinsa pääarkkitehti. Eräänlainen äärimmilleen viety esimerkki hahmotyypistä. Siksipä päädyinkin pitämään tästä kaverista niin paljon.

Olisiko hahmo voinut olla nainen? Ei tässä tarinassa. Olennaista oli hankkia jälkikasvua, josta ei itse tiedä mitään, ja miehelle se on hyvin paljon helpompaa (käytän tässä nyt tarkoituksella varsin kapeaa määritelmää miehelle).

Tähtiviima

Ja näin päästään tosiaan siihen lopputulemaan, että Tähtiviimassa ei ollut päähenkilöinä naisia, ja merkittävät naishahmotkin olivat merkittäviä miesten kautta.

Pudonneet novellit

Tämä on kaikki tietenkin onneton yhteensattuma. Seuraavaksi käyn läpi novelleja, jotka olivat tulossa kokoelmaan mukaan, mutteivät tulleetkaan.

Jupiter

Tämän novellin synopsis on niin vaiheessa, että novellin työnimikin tulee tarinan kannalta merkittävältä planeetalta. Päähenkilönä on nainen, joka on työssään tehnyt moraalisesti tuomittavia, mutta laillisia päätöksiä. Lopulta hänet tuomitaan rikoksesta, ja tuomion täytäntöönpanoa odotellessa käydään läpi menneitä tapahtumia, jotka kertovat miten nainen päätyi tylyyn ammattiinsa ja miten hän päätyi tekemään rikoksensa.

Yhtenä osana novellia on oma epärationaalinen kaasujättiläisten pelkoni. Enkä meinaa nyt abstraktia ajatusta siitä, että sellaisia on, vaan fiilistä siitä, miten järjettömän iso planeetta täyttää koko taivaan. Sen paine on tappavaa, sen säteily on tappavaa, sen painovoima on tappavaa, ja jos alus syöksyy sen syövereihin ja vaikka mikään edellä mainituista ei olisi kuolemaksi, mikään mahti ei alusta sieltä enää saisi ylös. Brrrr!

Päähenkilö: nainen

Kultainen tulevaisuus

Tämä Stepanin koodeksiin liittyvä novelli jäi kokoelmasta pois, koska sen tyyli oli erilainen kuin muiden. Siinä oli äksöniä, kun taas hahmot olivat ohuempia. Hyvä että jäi pois, mutta siinä oli kolme merkittävää hahmoa, joista jokainen oli nainen. Samasta perheestä itse asiassa: isoäiti, äiti ja tytär. Kiinnostuneet voivat etsiä käsiinsä antologian Hopeoitu vainaja ja muita sivuja Stepanin koodeksista.

Päähenkilö: kolme naista

Jäähän kadonnut

Kirjoitin tämän tarinan 2003 joululahjaksi muutamille kavereilleni, joskin vasta joululoman aikana. Niin vanha raapustus olisi pitänyt tehdä alusta saakka uusiksi, ja siihen eivät paukut riittäneet. Osin siksi, että novelli on osa Äärenmurtajat-romaaniani, jonka kirjoitin Nanowrimon 2003 aikana. Romaani jäi kesken, kun tajusin aikalinjojen vääntyvän epäeuklidiseen solmuun. Tähän päivään mennessä en ole niitä jaksanut setviä auki, ja se olisi ollut edellytys sille, että novelli olisi voitu julkaista uudelleen. Siltä varalta että joskus tähän universumiin palaan, sisäisten faktojen on pidettävä kutinsa.

Päähenkilö on nainen, mitä ei kerrottu kuin vasta varsin lopussa, eikä se käynyt mistään aiemmin selville. Amatöörimäinen virhe, mutta 2003 juuri sellainen minä olinkin.

Triton

Tästä on olemassa jo yksi valmis versio, mutta vuodelta jotain tyyliin 2007 – 2008, joten uusiksi sekin olisi pitänyt pistää. Ja yritinhän minä, mutta samalla alku laveni kovasti ja palaute huomautti, että tässäkin novellissa alussa saavutaan tapahtumapaikkaan, kuten monessa muussakin novellissani. Jäin miettimään, että pärjäisiköhän sitä ilman saapumista eli aloittaisi keskeltä, mutta sitten kaikkien juttujen ja hahmojen esittely pitäisi hoitaa toisin, ja siksi se teksti on edelleen telakalla eikä päätynyt kokoelmaan saakka.

Päähenkilö on omaa missiotaan suorittava nainen. Novellin juonen kehitti kumppanini Arren, joten jos tämä joskus valmistuu ja julkaistaan, se on sitten yhteisnovelli.

Kostaja

Edes juonikuvio ei suostunut asettumaan aloilleen mistään muusta puhumattakaan, joten tämä tarina on kaikkein eniten vaiheessa, mutta pääosassa on jalkansa menettänyt tyttö, joka elää nollapainovoimassa ja metsästää Marsin kadonnutta ex-diktaattoria, aurinkokunnan historian pahamaineisinta ja verisintä despoottia, aikeenaan päästää tämä päiviltä. Myös diktaattori on nainen, koska minusta on kiehtova ajatus asettaa nainen tällaiseen rooliin. Vallankäyttö kun ei kysy sukuelimiä.

Vaikka olenkin optimisti, tämän novellin en kyllä uskalla toivoa koskaan valmistuvan. Mutta ehkä kierrätän molemmat hahmokonseptit johonkin toiseen tarinaan.

Jake Cannon vastaan veriviholliset

Tämä oli tribuuttini muinaisille pulp-tarinoille. Samalla se oli olevinaan ovela veto, kun tarjosin novellia splatterpunk-antologiaan sillä perusteella, että siinä on enemmän verta kuin muissa novelleissa yhteensä. Olihan siinä valtavan kokoinen avaruudessa kulkeva sydän, joka piti räjäyttää kappaleiksi. Oma virheeni oli tarjota antologiaan sinne selvästi huonosti sopivaa novellia, toimittajien virhe oli hyväksyä se. Onneksi Tähtiviiman toimittaja ei enää tehnyt virhettä ja pudotti novellin heti kättelyssä pois.

Pääkolmikon muodostaa kaksi miestä ja yksi nainen, joista, myönnettäköön, nimensä koko stoorille antaa miestähti Jake Cannon. Yritin kuitenkin suoda kahdelle muulle hahmolle tasapuolisesti ruutuaikaa ja merkittäviä tekoja, vaan ei sellainen näissä kekkereissä ihan kauhean pitkälle kanna. Suhdeluku on 2:1.

Entä jos?

Jos nuo kaikki esitellyt novellit olisivat olleet mukana, myös Tähtiviiman mies/naisroolitus-kertoimiksi olisi tullut 2:1. Jossain vaihtoehtoisessa todellisuudessa näin onkin, mutta erilaisten, toisistaan riippumattomien olosuhteiden vuoksi meidän maailmankaikkeutemme pukkasi ulos novellikokoelman, joka on tahattoman miespainotteinen.

Toivon kovasti, että suurimmalle osalle lukijoistani on selvää ilman eri selitystä, miksi rikas ja vaihteleva hahmogalleria on valtava rikkaus eikä kiristävä pakkopaita. Sanon nyt kuitenkin erikseen sellaisen ilmiselvyyden, että tietenkään miespäähenkilö missään tietyssä novellissa ei ole minkäänlainen ongelma. Jokainen novelli toimii oikein hyvin juuri niin kuin se on nyt kirjoitettu ja julkaistu, eikä tätä tietenkään kritisoitukaan. Huomionarvoista taas on sitten jo se, että sama kaava toistuu jokaisessa novellissa. Siinä kohtaa on aiheellista nostaa asia esiin. Ja jos julkaisisin kymmenen novellikokoelmaa, joissa kaikissa olisi pelkästään miespäähenkilöitä ilman sen suurempaa perustetta, ja kaikki muutkin tekisivät niin, sitten puhuttaisiin jo ongelmasta. Sellaisessa tilanteessa ei kukaan olisi yksin syyllinen, mutta toisaalta jokainen voisi lieventää tilannetta omalta pieneltä osaltaan.

Omassa tuotannossani tasapainovektori hakeutuu edelleen kohti keskitietä. Ideahautomossa on tällä hetkellä avaruusnovelli sekä urbaani fantasiatarina, joiden päähenkilöt ovat naisia. Tämäkään ei ole ollut erityisen tarkoituksellinen valinta, vaan nämä tietyt hahmot ovat päättäneet asettautua asumaan näihin pariin maailmaan ja nyt ne vaativat saada äänensä kuuluville.

Vaan eihän sillä työ ole vielä tehty ja maailma valmis. Esimerkiksi muunsukupuolisia en ole tainnut käyttää hahmoina vielä kertaakaan. Erilaisuus on kuin fraktaali, josta löytyy koko ajan uusia rakenteita sitä mukaa, mitä tarkemmin sitä tarkastelee, eikä kaikkea pysty milloinkaan huomioimaan. Mutta parhaani aion tehdä.