Raapale 283 – Kivun jumala (9.10.)

Julkaistu 9 lokakuun, 2012| Jätä kommentti

Kivun jumala

Astun odotushuoneeseen, jossa vartijat pitelevät päivän saalista. ”Ja mikäs tällä on vikana?” Vartija kiskaisee säkin pois miehen päästä. Mies räpyttelee silmiään valoon tottumattomana ja sopertaa: ”Polvi, polvi on kipee.”

”Kumpi?” kysyn ja totisesti toivon hoitajieni jo seuloneen sopivat. ”Vasen”, mies vastaa. ”Hyvä.” Heilautan kättäni. ”Viekää prepattavaksi.”

Käyn läpi listaani ja eteeni tuotuja potilaita. Silmänpainetta. Tulehtunut umpilisäke. Maksakirroosi. Kaikki elimet kelpaavat. Vedän viimeisen kohdan yli puutelistaltani.

Tohtori Frankenstein pyrki luomaan elämää, ihmisen. Minä aion luoda jumalan. Kokoan luomukseni kipeytyneistä ja sairaista osista. Olio tulee tuntemaan tuskaa niin kuin ei mikään muu eliömuoto koskaan ennen.

Kivun jumala! Vapahda meidät näistä viheliäisistä säryistä!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Fiktio, Raapale, Raapaleprojekti 2012

Raapale 282 – Vakuutus (8.10.)

Julkaistu 8 lokakuun, 2012| Jätä kommentti

Vakuutus

Vaikka katoaisin, se ei siirtäisi galaksin tuhoa paljoakaan. Kun minut julistetaan kuolleeksi, tietyt tiedot tulevat päivänvaloon.

Kuljettaessani kelviniittiä Giasaloloikista Sauaurmaan jouduin sluaggien väijytykseen. Alukseni vaurioitui ja pakovektorini kimposi lähikvadrantin singulariteettihologrammista Suureen tyhjyyteen. Sieltä minä ne löysin.

Aluksia. Miljoonia aluksia. Ne lensivät täsmällisessä muodostelmassa yhtä tahtia. Uusimmissa laserhoitut pinnat vielä kiiltelivät, vanhimmat olivat usean miljardin vuoden ikäisiä. Sotalaivoja, matkustaja-aluksia. Maailmankaikkeuden suurin laivasto.

Mikään ei estänyt minua. Palasin kotiin. Kertoisinko löydöstäni? Pelkäsin jonkun saavan selville minun tietävän. Vakuudeksi sitoutin julkistuksen kuolemaani.

Kukaan ei koskaan edes aavistanut.

Laivaston haluavat kaikki. Siitä syttyy galaksin polttava sota. Säteilysairaus vie minut kuukaudessa.

Pyydän, antakaa anteeksi vainoharhaisuuteni.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Fiktio, Raapale, Raapaleprojekti 2012

Tähtikuunarin aarteet

Julkaistu 8 lokakuun, 2012| Jätä kommentti

Tähtikuunarin aarteet
Boris Hurtta
Turbator, 2012
978-952-5666-79-3

Pappi ja kirjailija A. E. Ingman julkaisi viime vuosisadan alkupuolella muutaman nuortenkirjan ennen kuolemaansa. Niissä esiintyi tieteisfiktiivisiä elementtejä, mutta enemmänkin vain mausteeksi. Itse olen lukenut Latvasaaren kuninkaan hovilinnan ja siinä keskiöön nousi metsärosvojen kaivaminen kolostaan, samalla kun raskaiden taakkojen sulavaan liikutteluun sopiva tekniikka jäi täysin paitsioon. Samoin ilmeisesti kävi Kahden taalarin rahassa. Muinainen intiaanikaupunki sai toimia lyhyen vierailun tyyssijana sen sijaan, että olisi ollut päänäyttämö.

Monasti kirjojen kanssa ilmaan jää kysymyksiä, joihin lukija halajaa vastauksia. Niitä voi hyvässä lykyssä jatko-osa tarjota, mutta kirjailijan kuoltua vuosikymmeniä sitten toivo käy kovin hataraksi. Mutta aina joskus pyyntöön silti vastataan. Nyt on Boris Hurtta jatkanut Ingmanin tarinaa ja päätellen Latvasaaren kuninkaan hovilinnan tyylin perusteella, hyvin onkin jatkanut.

Kahdan taalarin rahan aikoihin Tom ja Toby olivat vasta pahaisia nassikoita, kelpasivat juuri laivapojiksi. Nyt on vuosia karttunut lisää ja pojista on tullut aikamiehiä. Puolitoista vuosikymmentä sitten löydetty huima aarre, ihmistieteelle tuntematon voimametalli, ei ole taipunut tiedemies-Kapteenin tahtoon ja taloudellinen perikato uhkaa kaikkia. On aika uuden uskaliaan seikkailun. Heitä vastaan asettuu salakavala kiinalainen Kong-Hui luihuine kätyreineen ja mitä seikkailullisin soppa on valmis, kun retkueen mukaan lyöttäytyy itse tulenkantaja Olavi Paavolainen.

Hurtta on valinnut vanhahtavan tyylin, joka sopii tällaiseen omillaan seisovaan tribuuttitarinaan malikkaasti. Kielenkäytöstä paistaa paitsi pitkällinen kokemus kirjailijana myös tämän poikakirjagenren läpikotainen tuntemus. Loppua kohden kiihtyvät tieteisvisiot puolestaan ammentavat koko spekulatiivisen kentän historiasta nykypäivään saakka, joten fantastiset elementit tuntuvat vanhahtavista termeistä huolimatta tuoreilta ja perustelluilta, kuin Vernen ja Wellsin tarkkanäköisimmissä ennenäyissä.

Tähtikuunarin aarteet on julkaistu alunperin Portissa vuosikymmen sitten, jatkokertomuksena, kuten juuri tällainen tarina kuuluukin. Silloinen versio on tosin tätä kirjaa suppeampi, joten lukulistalla paikkaansa tämä Turbatorin julkaisu puolustaa yhtä kaikki. Mukana on myös Hurtan varsin kattava esittely paitsi koko projektista myös Kahden taalarin rahan tapahtumista, joten sen enemmittä esitiedoitta tähän Lontooseen ja lopulta Andeille suuntaavaan adventuuriin voi huoletta heittäytyä.

Seuraavaksi pyrin suorittamaan ihmiskokeen yhdellä seikkailulla ja 11-vuotiaalla jälkikasvulla.

(Arvostelu on julkaistu myös Kirjavinkeissä.)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Kirja

Avainsanat: , , , ,

Raapale 281 – Kirja tulee kirjan luo (7.10.)

Julkaistu 7 lokakuun, 2012| Jätä kommentti

Kirja tulee kirjan luo

Ovelta kuuluu koputus. Kun avaan oven, ketään ei näy. ”Hei”, kuuluu jostain alhaalta. Katson jalkoihini. Siinä seisoskelee kirja. Kovakantinen, mutta nimestä en saa selvää. Muuta sanomatta se livahtaa sisään.

Suljen oven varovasti enkä tiedä mitä ajatella. Samassa kuuluu uusi koputus, pehmeämpi. Tällä kertaa kyseessä on pokkari. Sekin marssii sisään kuin omistaisi koko kirjahyllyn.

En saa ovea edes kiinni ennen uutta koputusta. Pihalla on pitkä jono kirjoja, jotka kaikki suuntaavat avonaisesta ovesta sisään varpaideni yli.

Mikäs siinä. Kirjat ovat kivoja. Jätän oven auki ja ohjaan letkan hyllyköihin.

Illalla huomaan leiman, joka on lyöty joka toisen sisäkanteen.

”Arvostelukappale.”

Se tämän vuoden yöunista.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Fiktio, Raapale, Raapaleprojekti 2012

Avainsanat: ,

Arzak

Julkaistu 7 lokakuun, 2012| Jätä kommentti

Arzak – Maanmittari
Moebius
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-599-9

Salaperäinen mies, maanmittari nimeltä Arzak, partioi Tassili-nimisellä planeetalla. Hän on ilmeisen korkea-arvoinen virkamies, jonkinlainen poliisi, ja osoittaa heti kättelyssä olevansa erittäin pätevä työssään kohdatessaan inhoja wergien pääkalloilla salakauppaa käyviä haudanryöstäjiä. Silti, pätevyydestään huolimatta, hänellä on kädet enemmän kuin täynnä. Planeetan erämaat ovat tappavia vaaroja pullollaan eikä määränpäänä oleva Redmondin kaupunki ole juurikaan turvallisempi. Erona on se, että erämaassa uhkaavan pedon voi tappaa, kaupungissa se on saattanut nousta poliisipäälliköksi.

Toisaalla kruununprinssiä kuljettavan aluksen kimppuun hyökätään verisesti. Pakokaan ei ole ongelmatonta, sillä hyperavaruus tekee häijyyksiä niille, jotka eivät ole syöneet stabilisaattoreitaan ajoissa. Toisaalta taistelu vaikuttaa olevan itsemurhan pidennetty versio. Miehistö on valmis uhraamaan kaikkensa kuninkaallisia matkustajia suojellakseen, mutta raivoisia wergihyökkääjiä vastaan sekään ei välttämättä riitä.

Arzak hahmona syntyi jo kauan sitten ja kehittyi vaihe vaiheelta sekä Möbiuksen päässä että hänen pöytälaatikossaan. Kuvia syntyi aikaa myöten lisää, sitten elokuvakäsikirjoitus. Lopulta materiaali järjestyi juhlavaksi albumiksi, joka silkalla ulkoasullaan pakottaa lukijan polvilleen. Myös minut, vaikka en kuvataiteesta mitään ymmärräkään. Jo albumin koko kertoo, että nyt ollaan liikkeellä tosimielellä. Iso sivukoko antaa kuville niiden ansaitseman tilan loistaa kauniilla väreillään, mitä edesauttaa myös paperin laatu.

Alun perin Arzakista kaavailtiin trilogiaa, mikä näkyy siinä, että tarina jää pahasti kesken. Esimerkiksi alkusivuilla esitelty wergien kristallin sisällä uinuva teknoshamaani Ark-Ainoa jää vain hämäräksi maininnaksi, johon selvästi on tarkoitus vielä palata. Mutta niinhän se on, että harva elämä päättyy kaikkien asioiden ollessa kohdillaan. Kesken siis jäi paitsi Möbiuksen elämä myös hänen työnsä. Arzakin viimeinen sana, ”jatkuu…”, muistuttaa tästä kipeästi.

Itse tarinan lisäksi kirjassa on myös aukeamatolkulla bonusmateriaalia, niinsanottu Maanmittarin päiväkirja. Möbius kertoo omasta luomuksestaan ja esittelee paljon aiheeseen liittyvää taidetta. Niin kuin nykypäivänä tavataan sanoa, mind blown.

Kiitos Jerry Corneliuksen ilmatiiviistä autotallista ja muista, Jean Giraud. Arzak oli hieno finaali.

Pääkallonmetsästäjä on hätää kärsimässä, kun Arzak käy takaa-ajoon

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: , , , , ,

On Suurten Muinaisten Aika

Julkaistu 6 lokakuun, 2012| Jätä kommentti

On Suurten Muinaisten Aika
Vesa Kataisto, Harri Erkki, Tuomas Saloranta, Vesa Sisättö, Jussi Katajala, Timo Surkka, Niko Aslak Peltonen, Juha Roiha
Toimittanut: Juri Nummelin
Turbator, 2012
ISBN: 978-952-5666-70-0

Luin elämäni ensimmäisen vaalikirjan. Se kertoi Paavo Väyrysestä. Se kertoi myös Suurista Muinaisista, jotka vaanivat ajan ja järjen tuolla puolen.

Nyt saattaa herätä kysymys, onko Paavo itse yksi heistä? Onko tuo Keminmaan kerubi itseasiassa Nyarlathotep, tuhansien kasvojen mies, joka aina ymmärretään väärin? Voin rauhoittaa teidän mieliänne ja kertoa että ei, ei ole. Mutta onko hän Cthulhun ja muiden muinaisten etuja ajava kulttijohtaja? Sen ratkaiskoon vaaliantologia On Suurten Muinaisten Aika.

Tämän dilemman kimppuun on heittäytynyt kahdeksan ihmiskunnan etuja pyyteettömästi palvelevaa kirjoittajaa, jotka oman selväjärkisyytensä riskeeraten syöksyvät siihen synkkään kurimukseen, joka on kepun musta sydän, jonka sisällä umpimielinen Azathoth tanssahtelee piipittävien pillien ja ääntenlaskennan tahtiin. Ne näyt, jotka ovat luettavissa heidän kouristelevista käsistään riistetyissä papereissa, paljastavat koko sen julman pelin, jota presidenttiyttä tavoiteltaessa pelataan.

Kaukana tulevaisuudessa Väyrysen sukulainen murtautuu Kekkosen pyramidiin etsiäkseen sieltä salattua tietoa, jonka on tarkoitus auttaa hänen valtapyrkimyksiään. Toisaalla, nykyisyydessä, Paavo opettelee huumorintajua heittämällä Väyrys-imitaatiokeikkoja, ja hänen entinen avustajansa yrittää tappaa itsensä juomalla viinaa, koska totuus on liikaa. Vielä toisaalla Keminmaan kuningas sylkee poliittista retoriikkaa synkkään kurimukseen, elvyttää taloutta mustamaagisin keinoin ja pitää Ikaalisissa matologisen linjapuheen. Lisäksi hänen kohtalonsa on nousta Kekkosen sijalle ja kanavoida Presidenttiä, ja lopulta katsella tuhkaksi palanutta maata, jonka hän Cthulhunkin lähdettyä vielä joskus muovaa mieleisekseen.

Tämä kirja on paitsi nautittavaa poliittista pilkkaa myös toimivaa Lovecraft-kerrontaa. Hulluja kultisteja, kaameita shoggotheja, liittoja pimeyden voimien kanssa, epäkuolleita poliitikkoja ja Breznevin haiseva raato. Monen tarinan kohdalla asiantuntemus ja rakkaus alkuperäismateriaalia kohtaan oli selvääkin selvempi. Alkuperäismateriaalilla en sitten tarkoita Paavo Väyrystä. Tämä selvennykseksi, ettei minua tulkittaisi väärin.

Itse halusin tämän opuksen siksi, että tiesin tässä kokoelmassa olevan kovia pulp-kirjallisia nimiä mukana. Silti suoraan sanoen yllätyin siitä antaumuksesta, jolla näihin hyvinkin Lovecraft-henkisiin tarinoihin oli paneuduttu. Uskallan suositella tätä varauksetta kaikkille H.P.-diggareille. (Jos tulkitsitte tuon Harry Potteriksi, minähän en niin sanonut ja sitä paitsi minut on jälleen ymmärretty väärin.)

Tyhjästä hautaholvista kaikui mielipuolinen keminmaalainen nauru. Niin alkaa eräs novelli. Minä päätän siihen.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Kirja

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , ,

Raapale 280 – Murtokeikka (6.10.)

Julkaistu 6 lokakuun, 2012| 2 kommenttia

Murtokeikka

”Ihan varmaan jäädään kiinni”, valitti Amis-Sami.

”Turpa kiinni”, ärähti Rystyniilo. ”Tee niin kuin sanon ja leikkaa ne johdot.”

Amis-Sami teki niin kuin Rystyniilo käski. Joukkoa oli johtanut Söderkullan Pate, mutta Pate oli pudonnut tikkailta epäilyttävissä olosuhteissa.

Sisällä oli pimeää ja autiota. Askelet kaikuivat kolkosti, kun kaksikko hiippaili seinänviertä.

”Ihan kuin joku katselisi meitä”, sanoi Amis-Sami.

”Itsehän katkoit kamerajohdot”, sanoi Rystyniilo. ”Kuka meitä katselisi?”

”Aaveet.”

”Aaveet? Älä helkkarissa manaa!”

Käytävän keskelle ilmestyi valoa loistava hahmo, Söderkullan Paten ruhjoutunut ruumis. ”Petturit!” kaikui ääni joka puolella.

Varkaat syöksyivät ulos, suoraan poliisin haaviin.

”Eivät tainneet pojat tietää tämän paikan olevan hologrammilaboratorio”, naureskeli alakerran aulavahti.

2 kommenttia

Kategoria(t): Fiktio, Raapale, Raapaleprojekti 2012

Avainsanat:

Raapale 279 – Pirunlehtien kintereillä (5.10.)

Julkaistu 5 lokakuun, 2012| 1 kommentti

Pirunlehtien kintereillä

Käyn jatkuvaa taistoa muinaisia voimia vastaan. Suurimmat taistelut käydään piilossa ihmisten katseilta, maan syrjäisissä kolkissa, jonne sivistys ei koskaan tartu. Mutta joskus tuhoavia voimia palvovat kultistit pyrkivät saamaan hullujen jumaltensa sanan ihmisten ilmoille.

Istuksin mietteisiin vaipuneena Cosmisessa Cahvilassa, kun kiinnitin huomiota naapuripöydällä lojuvaan julkaisuun. Necronomicon! Julkisesti esillä! Katsoin ympärilleni ja näin niitä pinotolkulla joka puolella. Törkeä yritys saada ihmiset palvomaan Cthulhua! Riehuen ja huutaen keräsin ne kaikki reppuuni. Pakenin paikalta.

Juostessani kotiin kuljin Sarjakuvapuodin ohi. Ikkunasta näin samoja lehtiä sielläkin! Hyökkäsin sisään ja tungin kaikki pahuuden painotuotteet paitani sisään. Ryntäsin ulvoen pois.

Iltauutisissa kysytään: ”Miksi kylähullu ryösti sarjakuvatapahtuma Necrocomiconin ohjelmalehdet?”

1 kommentti

Kategoria(t): Fiktio, Raapale, Raapaleprojekti 2012

Avainsanat: , , , , ,

Cocco Bill: Osa 1 – Kamomillacowboy saapuu kaupunkiin

Julkaistu 5 lokakuun, 2012| Jätä kommentti

Cocco Bill: Osa 1 * Kamomillacowboy saapuu kaupunkiin
Benito Jacovitti
Zum Teufel, 2011
ISBN: 978-952-5754-31-5

Cocco Bill yhdistää villin lännen väkivaltaisuuden absurdismiin salamilla.

Tekisi mieleni jättää arvostelu ylläolevan lauseen varaan, koska se kertoo kaiken olennaisen, mutta se ei ehkä sittenkään tekisi oikeutta kirjalle, johon on koottu neljä aiemmin Suomessa julkaisematonta Cocco-tarinaa.

Vanhemman polven väki saattaa muistaa Coccon 70-luvun loppupuolen albumeista, nuoremmatkin ehkä, mikäli ovat haeskelleet silloin ilmestyneitä kymmentä albumia divarien kätköistä. Itselleni noita tarttui haaviin puolivahingossa pari vuotta sitten kohtalaisen edukkaastikin, mutta se ikävä kyllä heijastui ulkoasustakin.

Toisekseen mieleni tekisi etsiä yhtäläisyyksiä Coccon ja Lucky Luken välillä. Kumpikin on länkkärisarjakuvaa humoristisella otteella, jossa cowboy rymyää ympäriinsä fiksun hevosensa kanssa ja ylläpitää lakia revolverin kourassa, mutta vertailu tuntuu loppujen lopuksi epätoimivalta. Huolimatta pintapuolisista samankaltaisuuksista Cocco Billillä on ihan oma fiiliksensä. Absurdismia ei haeta vain normaalien asioiden liioittelusta, vaan oman panoksensa tuovat maasta kasvavat salamit, vesihananenät ja muut visuaaliset älyttömyydet, joita voi bongailla aina vain uusia useankin lukukerran jälkeen.

Ensimmäisessä tarinassa Cocco Bill Cocco liittyy varasjoukkoon saadakseen selville, mitä kummaa heidän pomonsa oikein häärää. Cocco Bill ja apassit kertoo pelkurimaisista inkkareista, joita Cocco kannustaa puolustamaan itseään agressiivista hyökkääjää vastaan. Kolmas tarina kiepauttaa kamomillaa litkivän lehmipojumme Meksikon sisällissodan pyörteisiin. Ensimmäinen kerta, kun näen kenenkään herkuttelevan leijonantassuilla. Viimeisessä tarinassa Cocco tapaa kasakkoja Yhdysvaltain maaperällä. Vaikka venäkkien puheenparsi toi outoudellaan tiettyä autenttisuutta, hidasti se kyllä lukunopeutta ja -intoa meikäläisellä huomattavasti. Alan aavistella, kuinka turhauttavaa lukemaan opetteleville nassikoille on kahlata läpi tavallista tekstiä.

On jokaisen oma asia, miten Jacovittin mielipuolisuus kolahtaa, itselläni ehkä keskinkertaisesti, mutta tämän kokoelman julkaisun kulttuuriarvoa ei voi vähätellä. Kirjalle on myönnetty Herra Koipeliini -palkinto parhaasta käännössarjakuvasta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: , , ,

Shimo kirjamessuaa

Julkaistu 5 lokakuun, 2012| Jätä kommentti

Tänään perjantaina käynnistyi jälleen Turun kirjamessut. Mukaan neuvon ottamaan joko perkeleellisesti pätäkkää tai tonneittain tahdonvoimaa. Houkutukset riivaavat lähes jokaisella osastolla.

Jos messukeskukseen harhautuu lauantaina, piipahtakaa toki scifiosastolla. Minä istuksin siellä puhumassa lööperiä kirjoittamisesta hyvässä seurassa.

LA 6.10. klo 14.00 – 15.00 Tuomas Saloranta & Shimo Suntila

On siellä muitakin vieraita, rohkenisinko jopa sanoa minua kiinnostavampia, kuten Johanna Sinisalo ja Maarit Verronen, mutta heidän läsnäoloajoistaan en ole varma. Terrakodin kalenteri sisälsi vanhaa tietoa ja omat muistikuvani epäilemättä muuttuisivat harhauttavaksi disinformaatioksi.

Voin toki signeerata kirjojani. Joita on yksi*, ja sekin antologia, jossa olen mukana kahdella raapaleella. Mutta maasta se sienikin ponnistaa, etenkin syksyisin.

Nähdään kirjamessuilla. Ettekä sitten tule minun ja scifihyllyjen väliin. Liha voi olla heikkoa, mutta vararasva painaa.

*En laske mukaan Scifistin maljaa, jonka toimitin vuonna mannerjäätikkö.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjoittamisesta

Avainsanat: