Cocco Bill: Osa 1 – Kamomillacowboy saapuu kaupunkiin

Cocco Bill: Osa 1 * Kamomillacowboy saapuu kaupunkiin
Benito Jacovitti
Zum Teufel, 2011
ISBN: 978-952-5754-31-5

Cocco Bill yhdistää villin lännen väkivaltaisuuden absurdismiin salamilla.

Tekisi mieleni jättää arvostelu ylläolevan lauseen varaan, koska se kertoo kaiken olennaisen, mutta se ei ehkä sittenkään tekisi oikeutta kirjalle, johon on koottu neljä aiemmin Suomessa julkaisematonta Cocco-tarinaa.

Vanhemman polven väki saattaa muistaa Coccon 70-luvun loppupuolen albumeista, nuoremmatkin ehkä, mikäli ovat haeskelleet silloin ilmestyneitä kymmentä albumia divarien kätköistä. Itselleni noita tarttui haaviin puolivahingossa pari vuotta sitten kohtalaisen edukkaastikin, mutta se ikävä kyllä heijastui ulkoasustakin.

Toisekseen mieleni tekisi etsiä yhtäläisyyksiä Coccon ja Lucky Luken välillä. Kumpikin on länkkärisarjakuvaa humoristisella otteella, jossa cowboy rymyää ympäriinsä fiksun hevosensa kanssa ja ylläpitää lakia revolverin kourassa, mutta vertailu tuntuu loppujen lopuksi epätoimivalta. Huolimatta pintapuolisista samankaltaisuuksista Cocco Billillä on ihan oma fiiliksensä. Absurdismia ei haeta vain normaalien asioiden liioittelusta, vaan oman panoksensa tuovat maasta kasvavat salamit, vesihananenät ja muut visuaaliset älyttömyydet, joita voi bongailla aina vain uusia useankin lukukerran jälkeen.

Ensimmäisessä tarinassa Cocco Bill Cocco liittyy varasjoukkoon saadakseen selville, mitä kummaa heidän pomonsa oikein häärää. Cocco Bill ja apassit kertoo pelkurimaisista inkkareista, joita Cocco kannustaa puolustamaan itseään agressiivista hyökkääjää vastaan. Kolmas tarina kiepauttaa kamomillaa litkivän lehmipojumme Meksikon sisällissodan pyörteisiin. Ensimmäinen kerta, kun näen kenenkään herkuttelevan leijonantassuilla. Viimeisessä tarinassa Cocco tapaa kasakkoja Yhdysvaltain maaperällä. Vaikka venäkkien puheenparsi toi outoudellaan tiettyä autenttisuutta, hidasti se kyllä lukunopeutta ja -intoa meikäläisellä huomattavasti. Alan aavistella, kuinka turhauttavaa lukemaan opetteleville nassikoille on kahlata läpi tavallista tekstiä.

On jokaisen oma asia, miten Jacovittin mielipuolisuus kolahtaa, itselläni ehkä keskinkertaisesti, mutta tämän kokoelman julkaisun kulttuuriarvoa ei voi vähätellä. Kirjalle on myönnetty Herra Koipeliini -palkinto parhaasta käännössarjakuvasta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s