Avainsana-arkisto: Walt Simonson

Shokki – Tekijänä Bernie Wrightson

Slemmyn iltasatuja

Shokki – Tekijänä Bernie Wrightson
Mestari: Bernie Wrightson
Apunaan: Howard Chaykin, Nicola Cuti, Bill Dubay, Carmine Infantino, Bruce Jones, Budd Lewis, Walt Simonson
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-585-2

Bernie Wrightson. Tiesin nimen jo ennalta ja osasin jopa yhdistää sen tiettyyn genreen ja kuvitustyyliin. Ei mikään mitätön saavutus minun kohdallani, sillä harvoin kiinnitän kuvitukseen huomiota. Silti tiesin Bernien kohdalla saavani kovaa kyytiä, joskaan en miksi.

Tartuin uusimpaan Creepy-kokoelmaan odottaen sitä tavanomaista Shokki-kamaa; hyvin piirrettyä, selkäpiitä kutkuttavaa kauhua, joka väristää hetken ja unohtuu pian seuraavan tarinan myötä. Muuten meni niin kuin Strömsössä, mutta olen parin päivän sisällä lukenut joitakin tarinoita jo useaan kertaan, joidenkin kohdalla taas pinnistelen siirtääkseni uusintalukemisen jysäystä vielä hieman. On sitten aikanaan entistäkin vahvempi kokemus.

Kokoelman tarinat ovat hyytäviä ja karmeita, ahdistavia ja synkkiä, mutta myös sympaattisia ja koskettavia. Ja ennen kaikkea yllättäviä. Arvostan sitä suuresti aina, kun jo kaukaa näkemäni loppuratkaisu kiertääkin viime askeleella taakseni ja tyrkkää minut jyrkänteeltä alas. En tietenkään nimeä noita tarinoita. Lukekaa itse ja suistukaa perääni.

Maanantai ei koskaan ole hyvä päivä

Voi hyvin olla, että jossain geneerisessä kokoelmassa olisin ohittanut Wrightsonin taiteen kaiken muun joukossa, mutta tällä tavoin framille nostettuna pitää kyllä pysähtyä ja nyökkäillä hyväksyttävästi. Harvoin jos koskaan on mielipuolinen hulluus näyttänyt niin hyvältä!

Kirjaan on otettu kaikki Wrightsonin Creepy– ja Eerie-lehtiin piirtämät tarinat, joista osan hän on itse myös kirjoittanut. Mukaan on päässyt myös Bernien noita lehtiä varten taiteilemat esittelysivut, kaikkiaan 30 sivun verran. Huonoa tarinaa koko kokoelmassa ei olekaan, mutta erityismaininnan ansaitsevat Jenifer, Clarice ja Naurava mies. Nyt huomaan, että jokaisen kirjoittaja on Bruce Jones. Olenko löytänyt uuden jumalani?

Sisällysluettelon mukaan kahdestatoista tarinasta vain kolme on julkaistu aiemmin suomeksi, ja nekin 70-luvun Shokki-lehdissä. Ne ovat kovasti hinnoissaan, jos niitä edes löytää. Halvemmalla pääsette, jos hankitte tämän kauhua hohkaavan kokoelman.

Mainokset

Conan barbaari

“Kuule, oi blogin lukija, ajasta Aku Ankan ja Bobon jälkeen, ennen Dark Horse Comicsin nousua. Ajasta, jolloin loistavat sarjakuvat täplittivät Citymarketin lehtipisteen. Ajasta, jolloin Semicin sarjakuvatarjonta oli suurta. Ajasta, jolloin Chris Claremont ja John Byrne olivat kunniassa. Ajasta, jolloin Jalavan nimi merkitsi laatua. Ajasta, jolloin divarin ovien takana avautuivat Alfa Antikvan ja ABC-kirjan pölyiset lehtihyllyt. Ajasta, jolloin sarjisten kansissa ei kimmeltäneet hologrammit, leikkuukuviot tai raaputa-ja-nuuhki-pinnat. Ajasta, jolloin Marvel Comics oli läntisen pallonpuoliskon ylpein ja mahtavin sarjakuvakustantamo.

Siihen maailmaan, antikkaan ja kaverin lehtihyllylle, matkasi Shimo, turkulainen; laiha rillipää, lompakko taskussaan. Nörtti, scifisti, keräilijä. Hartioillaan Judge Dredd -paita ja risa farkkutakki. Sarjisfriikki, jonka edessä ei vapissut yhtään kukaan.”

Conan barbaari
Tarina: Roy Thomas, Tim Conrad
Kuvat: Barry Windsor-Smith, Gil Kane, John Buscema, Jim Starlin, Al Milgrom, Alfredo Alcala, Pablo Marcos, Tony deZuniga, Walt Simonson
Esipuhe: Petri Hiltunen
Egmont, 2012
978-952-233-584-5

Kautta Cromin, luulin jo eläneeni nostalgiatrippini Savage Sword of Conan 1 -kokoelman kanssa, mutta Thoth-Amon minut periköön, jos en mieluusti tunnusta olleeni väärässä. Egmontin julkaisema uljas kokoomateos Conan barbaari kiidätti minut jälleen hyborisen ajan kunnian kentille yöunien kustannuksella.

Kirjassa yksiin kansiin päätyy Conanin suomalaisen julkaisuhistorian alkupään seikkailuja alkaen 70-luvun lehdistä ja jatkuen 80-luvun luvun puolivälissä koetun uuden tulemisen klassikoihin. Nämä ovat juuri niitä tarinoita, jotka aikoinaan tutustuttivat minut tuohon mustakulmaiseen miekkamieheen, joka ei kumarra ketään ja ottaa mitä tahtoo. On Egmontilta suoranainen kulttuuriteko tuoda uudelleen suomalaisten lukijoiden saataville näitä helmiä.

Kerronnasta vastaa pääosin Roy Thomas, joka onkin sarjakuva-Conanin Grand Old Man parillasadalla tarinallaan. Kuvittajien puolelta löytyy yhtä legendaarisia nimiä, joista erikseen taidan tällä kertaa mainita John Busceman. Jokainen sarja sijoittuu, käsittääkseni, Conanin varhaisempaan elämään ja Roy Thomaksen Howard-turinoiden väleihin osuvat omat luomukset toimivat aivan yhtä hyvin kuin varsinaiset Howard-adaptaatiotkin. Väitänkin Thomasta toiseksi tärkeimmäksi Conan-kirjuriksi ja itselleni nämä sarjakuvasovitukset ovat melkeinpä tärkeämpiä kuin alkuperäiset novellit.

Tänä päivänä albumirintamalla kovakantisuus on valttia siinä määrin, että jopa lapsuuteni pahvikantiset kirjaset Asterixista alkaen ilmestyvät nykyään jykevämmässä muodossa. Välillä tämä käytäntö oudoksuttaa, mutta tiettyjen kirjojen kohdalla kovat kannet ovat luonnollinen valinta, kuten liki 300 sivun voimalla A4-koossa ilmestyvän Conanin. Paperi on laadukasta, kaukana menneiden vuosikymmenten pulpimmasta materiaalista.

Conanin aikuismaisempaan makuun suunnattujen tarinoiden faneille, joiden kokoelmat äiti kantoi divariin sotilaspalveluksen aikana, tämä kokoelma tarjoaa mahdollisuuden elää uudelleen nuoruutensa jännittäviä lukuhetkiä. Nuoremmille miekkaan ja magiaan uppoutuneille taas on tarjolla raivoisia tarinoita tulevan kuninkaan alkuajoilta. Julistaisin nämä muutoin parhaimmiksi ikinä, mutta muistelen, että Savage Swordissa ilmestyi aikanaan hyvin paljon kutkuttavaa kamaa, joten toivoa vain sopii, että tämä ei ole yksinäinen tribuutti maailman kuuluisimmalle barbaarille, vaan pelinavaus kustantajan puolelta ennakoiden kymmeniä vastaavia kokoelmia tulevina vuosina.

Itseäni kiehtoi suuresti lopussa oleva 40-sivuinen Walt Simonsonin kuvittama Hyborisen ajan historia, sekä Petri Hiltusen, tuon Suomen barbaarin, esipuhe. Hän summasi siinä ne samat aatokset, joita minullakin on ollut barbaareista kirjoittaessani. Howard samalla loi ja tuhosi koko genren, koska mitä hahmoja tahansa hänen jälkeensä tuleekaan, ne vertautuvat aina Conaniin. Ja Conan voittaa aina.