Avainsana-arkisto: Alfredo Alcala

Rämeen olento kolmas kirja

Rämeen olento kolmas kirjaRämeen olento kolmas kirja
Käsikirjoitus: Alan Moore
Kuvitus: Stephen Bissette, John Totleben, Rick Veitch, Stan Woch, Alfredo Alcala, Ron Randall
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-607-1

Rämeen olennon korkea taso ei lakkaa hämmästyttämästä. Aika monen asian kohdalla on käynyt niin, että se mikä on potkinut polvitaipeisiin 30 vuotta sitten ei ole enää niin radikaalia ja mullistavaa nykypäivästä katsottuna. Niiden vaikutus on voinut olla hyvinkin suuri ja kokonaisia koulukuntia on voinut popsahtaa esiin vanhojen noiden juttujen vaikutuksesta, mutta silti niistä puuttuu se tiukin särmä, joka on jalostettu esiin vuosikymmenten aikana vellovissa prosesseissa. Jos Rämeen olennolle onkin näin käynyt, se ei ole ilmeistä.

Alan Moore on yksi vaikutusvaltaisimpia sarjakuvakäsikirjoittajia. Se on kylmä fakta, niin monessa tuo eksentrinen maagikkomme on ehtinyt heilua mukana. Tämän kolmannen kirjan, joka kokoaa The Saga of the Swamp Thingin numerot 35-42 (pelkkä Swamp Thing numerosta 39 alkaen) myötä ymmärrän kokonaan sen suitsutuksen, jota olen vuosien varrella kuullut Mooresta ja hänen näkemyksestään Rämeen olentoon.

Kyseessä on ehta kauhusarjakuva, joka tietää mitä ihminen oikeasti pelkää. Lammen veden alla vaanivat vampyyrit ovat toki paha juttu ja ikoninen kauhuelementti, mutta ne ovat vain kauhun väline, ei lähde. Lähde on se, kun yksi poika ei nousekaan ylös lammesta ja kaverit eivät uskalla mennä auttamaan häntä. He ennemmin tappelevat keskenään näkyikö pinnan alla hahmoja ja oliko kyseessä pelkkä pila. Kauhu tulee siitä, että ystävät jättävät pulaan, kun heidän rohkeutensa pettää. Samalla mekaniikalla toimivat muutkin kirjan kertomukset.

Tästä versoaa vielä kaunis ystävyys

Tästä versoaa vielä kaunis ystävyys

Ensimmäisestä tarinakokonaisuudesta nousee mielikuvia 50-luvun B-luokan scifirainoista, joiden vuoksi tieteiskirjallisuudella on edelleen hivenen epäsalonkikelpoinen maine. Säteily tulee ja tekee outouksia maanpäälliselle elämälle. 50-luvulla se kasvatti muurahaisista kauppahallin kokoisia hirviöitä, Mooren käsittelyssä syntyy Ydinjätös, olio, joka joskus on ollut mies. Hän, kuten niin moni muukin, ottaa välillä pullosta huikkaa, mutta hänenpä putelista löytyy radioaktiivista ongelmajätettä. Onneksi hän on hyväluontoinen, ystävällinen ja antelias. Pullo kiertämään pojat. Ottaako kompostikasa myös?

Sitten päästään itse asiaan. Kuvittajapari Bissette ja Totleben olivat penänneet Moorelta Stingin näköistä hahmoa sarjaan. Siihen asti asiansa osaavat mystikot olivat tupanneet olemaan eläkeläisluokkaa, joten Moore halusi luoda nuoren sällin. Joka vetäisi röökiä ketjussa, tuntisi porukkaa ympäri maailmaa papeista prätkäjengiläisiin, kulkisi pitkässä takissaan epämääräisiä varoituksia jakaen ja paholaisia munille potkien. Legenda nimeltä John Constantine oli syntynyt. Ja hänellä oli asiaa Rämeen olennolle.

Esimieskoulutuksen orjapiiskurioppitunti

Esimieskoulutuksen orjapiiskurioppitunti

Tuon asian voi tiivistää seuraavasti. ”Näetkö tuon vanteen tuolla? Jos haluat minulta vastauksia, hyppää sen läpi. Mainitsinko muuten, että sen jälkeen on toinenkin vanne? Se on muuten tulessa.” Niin lähtee olento, joka joskus luuli olevansa Alec Holland, reissuun iskien minne Constantine häntä ohjaa, muun muassa menstruaation kimppuun. Tarina Kirous oli aikanaan uskalias veto ja esimerkiksi Marvelin päätoimittaja repi berberinsä. Niinkin yksinkertainen asia, joka koskettaa suoraan puolta ihmiskunnasta ja sitä toistakin puolta välillisesti, ja on koskettanut siitä saakka kun ihminen lajina on ollut olemassa, on edelleen jotain niin likaisen tabuisaa, että kuukausimyynnissä olevan sarjakuvan sivuilla sitä ei ole soveliasta käsitellä. Siksipä Kirouksen kaltaisille tarinoille on niin suuri tilaus.

Kirja huipentuu mieltä ylentävään historialliseen draamaan, joka kumpuaa etelävaltioiden orjayhteiskunnan synkimmistä syövereistä. Eihän enää nykyaikana pelkkä ihmisen ihonväri riitä tuomitsemaan häntä eläintä alemmaksi olioksi, jonka saa vaikka nylkeä elävältä? Ai riittää vai? Moore on siis luonut harmillisen ajankohtaista materiaalia, joka jo vuosia sitten onnistui kritisoimaan nykymaailman sieluntilaa.

Niitä päiviä odotellessa, jolloin Rämeen olennon käsittelemät kauhut voidaan nimetä auttamattomasti vanhentuneiksi ja epäajankohtaisiksi.

Advertisement

Conan Barbaari – Aarrelaiva

Conan Barbaari – Aarrelaiva
Kirjoittanut: Roy Thomas
Piirtäneet: Ernie Chan, Alfredo Alcala
Jalava, 2012
ISBN: 978-951-887-459-4

Conan ei hahmona esittelyjä kaipaa. Siinä suhteessa hän on samaa luokkaa kuin Tarzan, Darth Vader ja Hello Kitty.

Robert E. Howard juoksutti mustakulmaista miekkamiestään ympäri luomaansa karttaa, mutta jätti tarinoiden väliin paljon tyhjää tilaa jälkipolvien täyttää omilla visioillaan. Tähän täkyyn Roy Thomas nappasi hanakasti ja loihti esiin lukemattomia uusia hyborisen ajan seikkailuja. Paitsi sarjakuvalehdissä niitä saattoi seurata myös sanomalehtien sivuilla, päivä kerrallaan. Aarrelaiva-kokoelmaan on koottu arkistripit ajalta 26.3.1979-18.10.1980.

Seikkailujen määrä ei selviä vain albumia selaamalla, sillä uusi alkaa saumattomasti edellisen loputtua ilman väliotsikoita. Tämä antaa menolle kivan elämänmakuisen lisän, kun Conan vaeltaa tiukasta paikasta toiseen ja lukija tietää, mistä hän on tällä kertaa tulossa.

Formaatista johtuen välillä kerrataan menneitä niille raukoille, joilta on jäänyt strippi tai pari väliin. Ei myöskään ole tilaisuutta fiilistellä ruututolkulla jylhiä maisemia. Tällainen kerronta toisaalta syrjäyttää tunnelmoinnin aika tehokkaasti, mutta toisaalta se pakottaa tarinaa eteenpäin täydellä höyryllä. Koko ajan on tapahduttava jotain, jokaisen stripin on tuotava jokin uusi käänne. Tämä takaa, että tylsistymisen vaaraa ei ole.

Aiemmin tapahtunut: Sonja vertasi Conania Hello Kittyyn.

Myriadit maisemat sisältävät salaisen laakson, pahaenteisen linnan, ruton riivaaman kaupungin ja japanilaistyylisen linnakkeen, vain muutamia mainitakseni, ja mukana heiluvat sellaiset legendat kuin Punainen Sonja ja Thulsa Doom! Roy Thomas osoittaa jälleen kerran tuntevansa hyborisen maailman kuin omat taskunsa, joihin hän on itse ommellut muutaman salataskun lisää.

Conan Barbaari – Aarrelaiva tarjoaa nopeatempoista viihdykettä, jota voi fiiliksestä riippuen nauttia joko yksittäisen stripin tai koko albumin kokoisina annoksina. Stripit ovat aiemmin Suomessa julkaisemattomia. Koska sanomalehtisarjaa tehtiin vain kolmisen vuotta, toivoa sopii, että loputkin julkaistaan joskus tulevaisuudessa.

Conan barbaari

“Kuule, oi blogin lukija, ajasta Aku Ankan ja Bobon jälkeen, ennen Dark Horse Comicsin nousua. Ajasta, jolloin loistavat sarjakuvat täplittivät Citymarketin lehtipisteen. Ajasta, jolloin Semicin sarjakuvatarjonta oli suurta. Ajasta, jolloin Chris Claremont ja John Byrne olivat kunniassa. Ajasta, jolloin Jalavan nimi merkitsi laatua. Ajasta, jolloin divarin ovien takana avautuivat Alfa Antikvan ja ABC-kirjan pölyiset lehtihyllyt. Ajasta, jolloin sarjisten kansissa ei kimmeltäneet hologrammit, leikkuukuviot tai raaputa-ja-nuuhki-pinnat. Ajasta, jolloin Marvel Comics oli läntisen pallonpuoliskon ylpein ja mahtavin sarjakuvakustantamo.

Siihen maailmaan, antikkaan ja kaverin lehtihyllylle, matkasi Shimo, turkulainen; laiha rillipää, lompakko taskussaan. Nörtti, scifisti, keräilijä. Hartioillaan Judge Dredd -paita ja risa farkkutakki. Sarjisfriikki, jonka edessä ei vapissut yhtään kukaan.”

Conan barbaari
Tarina: Roy Thomas, Tim Conrad
Kuvat: Barry Windsor-Smith, Gil Kane, John Buscema, Jim Starlin, Al Milgrom, Alfredo Alcala, Pablo Marcos, Tony deZuniga, Walt Simonson
Esipuhe: Petri Hiltunen
Egmont, 2012
978-952-233-584-5

Kautta Cromin, luulin jo eläneeni nostalgiatrippini Savage Sword of Conan 1 -kokoelman kanssa, mutta Thoth-Amon minut periköön, jos en mieluusti tunnusta olleeni väärässä. Egmontin julkaisema uljas kokoomateos Conan barbaari kiidätti minut jälleen hyborisen ajan kunnian kentille yöunien kustannuksella.

Kirjassa yksiin kansiin päätyy Conanin suomalaisen julkaisuhistorian alkupään seikkailuja alkaen 70-luvun lehdistä ja jatkuen 80-luvun luvun puolivälissä koetun uuden tulemisen klassikoihin. Nämä ovat juuri niitä tarinoita, jotka aikoinaan tutustuttivat minut tuohon mustakulmaiseen miekkamieheen, joka ei kumarra ketään ja ottaa mitä tahtoo. On Egmontilta suoranainen kulttuuriteko tuoda uudelleen suomalaisten lukijoiden saataville näitä helmiä.

Kerronnasta vastaa pääosin Roy Thomas, joka onkin sarjakuva-Conanin Grand Old Man parillasadalla tarinallaan. Kuvittajien puolelta löytyy yhtä legendaarisia nimiä, joista erikseen taidan tällä kertaa mainita John Busceman. Jokainen sarja sijoittuu, käsittääkseni, Conanin varhaisempaan elämään ja Roy Thomaksen Howard-turinoiden väleihin osuvat omat luomukset toimivat aivan yhtä hyvin kuin varsinaiset Howard-adaptaatiotkin. Väitänkin Thomasta toiseksi tärkeimmäksi Conan-kirjuriksi ja itselleni nämä sarjakuvasovitukset ovat melkeinpä tärkeämpiä kuin alkuperäiset novellit.

Tänä päivänä albumirintamalla kovakantisuus on valttia siinä määrin, että jopa lapsuuteni pahvikantiset kirjaset Asterixista alkaen ilmestyvät nykyään jykevämmässä muodossa. Välillä tämä käytäntö oudoksuttaa, mutta tiettyjen kirjojen kohdalla kovat kannet ovat luonnollinen valinta, kuten liki 300 sivun voimalla A4-koossa ilmestyvän Conanin. Paperi on laadukasta, kaukana menneiden vuosikymmenten pulpimmasta materiaalista.

Conanin aikuismaisempaan makuun suunnattujen tarinoiden faneille, joiden kokoelmat äiti kantoi divariin sotilaspalveluksen aikana, tämä kokoelma tarjoaa mahdollisuuden elää uudelleen nuoruutensa jännittäviä lukuhetkiä. Nuoremmille miekkaan ja magiaan uppoutuneille taas on tarjolla raivoisia tarinoita tulevan kuninkaan alkuajoilta. Julistaisin nämä muutoin parhaimmiksi ikinä, mutta muistelen, että Savage Swordissa ilmestyi aikanaan hyvin paljon kutkuttavaa kamaa, joten toivoa vain sopii, että tämä ei ole yksinäinen tribuutti maailman kuuluisimmalle barbaarille, vaan pelinavaus kustantajan puolelta ennakoiden kymmeniä vastaavia kokoelmia tulevina vuosina.

Itseäni kiehtoi suuresti lopussa oleva 40-sivuinen Walt Simonsonin kuvittama Hyborisen ajan historia, sekä Petri Hiltusen, tuon Suomen barbaarin, esipuhe. Hän summasi siinä ne samat aatokset, joita minullakin on ollut barbaareista kirjoittaessani. Howard samalla loi ja tuhosi koko genren, koska mitä hahmoja tahansa hänen jälkeensä tuleekaan, ne vertautuvat aina Conaniin. Ja Conan voittaa aina.

The Savage Sword of Conan, volume 1

”Kuule, oi blogin lukija, ajasta Aku Ankan ja Pellefantin jälkeen, ennen Dark Horse Comicsin nousua. Ajasta, jolloin loistavat sarjakuvat täplittivät Citymarketin lehtipisteen. Ajasta, jolloin Semicin sarjakuvatarjonta oli suurta. Ajasta, jolloin Chris Claremont ja John Byrne olivat kunniassa. Ajasta, jolloin Jalavan nimi merkitsi laatua. Ajasta, jolloin divarin ovien takana avautuivat Alfa Antikvan ja ABC-kirjan pölyiset lehtihyllyt. Ajasta, jolloin sarjisten kansissa ei kimmeltänyt hologrammit, leikkuukuviot tai raaputa-ja-nuuhki-pinnat. Ajasta, jolloin Marvel Comics oli läntisen pallonpuoliskon ylpein ja mahtavin sarjakuvakustantamo.

Siihen maailmaan, antikkaan ja kaverin lehtihyllylle matkasi Shimo, turkulainen; laiha rillipää, lompakko taskussaan. Nörtti, scifisti, keräilijä. Hartioillaan Judge Dredd -paita ja risa farkkutakki. Sarjisfriikki, jonka edessä ei vapissut yhtään kukaan.”

Esittelyssä: hyborisen ajan sukupuoliroolijako

The Savage Sword of Conan, volume 1
(Kokoaa Conan-tarinat lehdistä Savage Tales 1-5 ja The Savage Sword of Conan 1-10)
Käsikirjoitus: Roy Thomas
Kuvittajat: Barry Windsor-Smith, John Buscema, Alfredo Alcala, Jim Starlin, Al Milgrom, Pablo Marcos, Walter Simonson, Tony De Zuniga, Alex Ninno, The Tribe, Tim Conrad, Gil Kane, Young Montano, Jess Jodloman
Dark Horse Books, 2007, 544 sivua
ISBN: 978-1-59307-838-6

Joskus historian alkuhämärissä, kun tutustuin mm. sellaisiin sarjakuvalehtiin kuin Ryhmä-X ja Hämähäkkimies, tapasin myös Conanin. Ja kautta Cromin, siinä missä muut varoivat ottamasta keneltäkään henkeä tuo tuimailmeinen cimmerialainen ei turhia kursaillut. Miekka ja sotavasara lauloivat hurmeista virttään ja miesten kaatuessa teräkseen myös vähäpukeiset naiset lankesivat muskelibarbaarin edessä.

Yllämainittujen hyveiden lisäksi Conan ei koskaan pyytänyt anteeksi, otti mitä halusi, sai pataan kuin rakkikoira ja aina jaksoi nousta tantereesta ylivoimaista vihollista vastaan ja lahtasi niin armeijat kuin jumalatkin. Tämä seksistinen, väkivaltainen sivistyneen maailman turmelematon villi oli teini-ikäisen pojan täydellinen idoli. Ellei nyt roolimalli niin fanituksen kohde kuitenkin.

Conan, viidakon todellinen valtias

Juuri tätä taustaa vasten minun suhdettani Conanin sarjakuvainkarnaatioon täytyy ymmärtää. Kyse oli juurikin niistä vuosista, jolloin ihminen on alttein muodostamaan elinkäisiä diggauksen kohteita. Joissain tapauksissa nuo jutut ovat kovaa kamaa neljännesvuosisadankin kuluttua, toisissa tapauksissa nuoruuden nostalgia auttaa silottamaan pahimmat rypyt enemmän tai vähemmän nolosti vanhentuneiden sankareiden kohdalla. Sanoiko joku Ritari Ässä?

Vuonna 1970 Marvel Comics alkoi julkaista sarjakuvaa nimeltä Conan the Barbarian. Lehti oli messevä suksee ja pelisilmäisenä firmana Marvel päätti heittää kehiin toisenkin hyborisen ajan kovimman kollin edesottamuksista kertovan julkaisun. Näin syntyi 1974 käynnistynyt The Savage Sword of Conan, jossa kuvat olivat mustavalkoisia, sivukoko isompi, painomusteverta liberaalimmin ja ajoittain, joskin yllättävän harvoin, vilahti naisen tissi ilman että edessä oli hiuskiehkura. Tämä aikuisempi lähestymistapa vaikutti suoraan myös tarinallisiin elementtihin ja siksipä muistan noilta nuoruusvuosiltani lämpimämmin juuri Savage Swordin seikkailut.

Kuvassa nainen soittaa suutaan siitä, että hirttoköysi on tapana kiinnittää kattoparruun ennen hyppäämistä.

Jokainen antikvaarisiin liikkeisiin tositarkoituksella poikennut keräilijä tietää mitä joistakin lehdistä saa nykyvaluutassa pulittaa. Conan kuuluu siihen kastiin, jossa irtonumerosta joutuu huonona päivänä rykäisemään kaksikymppisen. Vaikka kertavahinko lompakolle olisi vain kymppi, nousisi lopullisen kokoelman hinta silti varsin häijyksi. Siksi olinkin onnessani, kun tajusin tarkistaa, olisikohan joku menneisyyden tuotteilla rahastava taho tajunnut koota noita mainioita seikkailuita albumeiksi. Ja Ishtar minut ottakoon, kyllä oli!

The Savage Sword of Conan volume 1 kokoaa yksien kansien väliin viidentoista lehden kaikki Conan-tarinat, mikä siis tarkoittaa sitä, että samoissa lehdissä julkaistut muiden sankarin seikkailut päätynevät aikanaan muihin kokoelmiin. Vaan mikäpä siinä, voisin minä ostaa hyllyyn myös Solomon Kanen ja Kuningas Kullin (hannarisuomentajat tuntevat hänet nimellä Kall).

Itse tarinat ovat mukavan uskollisia Howardin alkuperäiselle näkemykselle joko juonen tai ainakin fiiliksen kannalta. Conan johtaa armeijoita, käy sotia, ryöstää aarteita, iskee naisia ja etsii sitä ennustuksessa luvattua valtakuntaa, jonka kuningas hänestä joskus on tuleva. Roy Thomas on minulle se ylimmäinen hyborinen käsikirjoittaja ja osaa juoksuttaa tarinaa vaikka pelkkien kommenttilaatikoiden voimalla. Silloin joskus aikanaan en juuri koskaan erikseen pistänyt merkille kuvitusta ta kuka sen oli tehnyt, kunhan taide ei alkanut ärsyttämään. Siitä huolimatta muistan Conan the Barbarian -lehdessä julkaistun tarinan, jossa mustakulmamme kohtaa Moorcockin Elricin, ja erikseen tarkistaneeni, kuka nuo hengästyttävät kuvat oli luonut. Barry Smith! Hän vastaa myös tämän kokoelman alkupään graafisesta magiasta ja menoa jatkaa John Buscema, jonka myriadeihin meriitteihin kuuluu reilut 200 Conan-tarinaa.

Aivan koko aiempien aikojen taikuuden kirjoa ei TSSOC vol. 1 pystynyt toistamaan, mutta massivisen nostalgiakertoimen vuoksi en laske sitä kokoelman viaksi. Sen sisältö on silti täyttä rautaa, ei, terästä!, terävää ja säihkyvää terästä.

Mitra ja Ishtar, kun olin tämän lukenut loppuun, tilasin välittömästi seuraavan hurmekimaran. Ja ostamista riittää, sillä kymmenes volyymi pukkaa ulos syyskuussa ja siinä on tarinat lehdistä 103-111. Koska Savage Swordia ilmestyi aikanaan 275 numeroa, kokoelmien lopullinen määrä saattaa nousta 25:een. Siihen päälle tulisi sitten vielä Conan The Barbarian sekä Conan the King -koonnit. Valtaistuimet vaviskoon, sandaalien alle murskaantuu vielä paljon, ennen kuin kaikki uljaat tarinat on kerrottu leirinuotion äärellä.

Mustat, haukkakasvoiset soturit pakenevat kauhuissan jättiläismäistä naista.