Pornoa ja verta

Sisältää myös kakkia ja sidontaa

Pornoa ja verta
P.A. Manninen (rikostovereinaan Hannele Kivilahti ja Marko Mahnala)
Lempo kustannus, 2012
ISBN: 978-952-5938-10-4

Pornoa ja verta toimii nimenä samalla tavoin kuin Hobo with a Shotgun. Sitä jo ehtii luulla, että nimi kyllä kertoo mitä on luvassa, mutta kokija saa silti enemmän kuin mitä tilasi. (Sama muuten saattaa päteä tämän arvostelun kanssa, delikaateimmille yksilöille varoitukseksi – joitakin mielikuvia saattaa olla vaikea saada pois päästä.)

Joskus kultaisella 80-luvulla, kun Tähtivaeltajakin kulki vielä nimellä Time and Space, pienlehtiskene oli kunniansa kukkuloilla ja posotti menemään kyrpä pystyssä. Pekka Mannisella oli kova tarve saada töitään julki, oli kanava mikä tahansa, ja siinä kohtaa tatuoidun tassunsa tarjosi Nalle Virolainen. Kuka voisikaan unohtaa sellaiset legendaariset julkaisut kuin Nalleposti tai Nalleri, joista esimerkiksi minä kuulin ensimmäisen kerran vasta tänä iltana. Olen elänyt niin suojattua elämää.

Pornoa ja verta tykittää ihan hulluna. Mies raiskataan kalan kanssa vatsaan tehtyyn viiltoon, äiti runkkaa poikansa kullista mansikkahilloa letuille ja Ohukainen ja Paksukainen syövät vauvan. Mukana menossa on myös nahkahomo-Jeesus sekä Tom of Finland -gorilla, unohtamatta lastenklassikkoa ”VII sICk KKO ja vittu perseessä”. Tykittää suoraan suoneen, eikä ruiskun puhtaudesta ole takeita. Päin vastoin.

Jos tartut tähän albumiin, Suomen THE sarjakuvatohtori Manninen tarraa samalla pallisi tiukkaan puristukseen. Ote lujittuu, kunnes kaikki on luettu. Se, laukeatko vai et, riippuu omista perversioistasi ja fetisismeistäsi. Jos sinulla ei ole palleja etkä halua sellaisia itsellesi kuvitella edes tämän vertauskuvan toimivuuden vuoksi, toiminee pimppi ja dynamiitti aivan yhtä hyvin. Luulen.

Koskee myös Goatsea.

Raapale 144 – Ämledeh nälete (23.5.)

Ämledeh nälete

Valonheittimet pyyhkivät öljy-yhtiön toimitalon seinää kuin autoa vahaava Karate Kid. Niillä ei ole pienintäkään toivoa havaita minua, kun kiipeän sisään ikkunasta. En olisi uskonut, että kukaan on riittävän vainoharhainen asentaakseen varashälyttimen huoneeseen, joka on kuusikymmentä kerrosta maanpinnan yläpuolella. Mutta niin vain on. Vartija ryntää paikalle sekunneissa. Tempaisen katanat kainalokoteloistaan ja siivutan miehen ennen kuin hän ehtii antaa täyshälytyksen. Suuntaan kahvihuoneeseen. Hedelmäkori on keskellä pöytää kuin tarjottimella. Liian helppoa. Sylkäisen. Satatuhatta volttia räsähtää ikävästi. Lyön yhdellä iskulla pöydän neljään osaan ja katkon kaikki johdot. Kori ei koskaan ehdi lattiaan.

Päärynät mukanani pakenen kranaattikeskityksen läpi. Kujalla kranttu lehmäni vartoo jo vaatimaansa yöpalaa.

Raapale 143 – Näytevastaus (22.5.)

Näytevastaus

Kaksi viikkoa operaation jälkeen lääkäri soittaa. ”Ovatko ompeleet jo sulaneet?” hän kysyy.

”Osittain”, vastaan.

”Esiintyykö arkuutta?”

”Ei enää”, valehtelen. Haluaisin unohtaa koko jutun.

”Minua pyydettiin välittämään teille viesti. Sukellusvene, joka poistettiin siementiehyestänne, on hedelmöittynyt.”

Maailma pyörii silmissäni.

”Oletteko siellä vielä?”

”Olen”, vastaan heikosti.

”Teistä tulee isä.”

Looginen ajatus puskee paniikin läpi. ”Kuka on äiti?”

”Ajattelette nyt munasolua. Kyseessä on kuitenkin sukellusvene.”

”Entä-”, haen oikeita sanoja ”lapsi? Siis jälkeläinen.”

”Se ei ole minun vallassani, mutta kuukausittainen viikonlopputapaaminen saattaa olla mahdollinen.”

”Tarkoitan, miltä se näyttää.”

”Mahdotonta sanoa ennen kuoriutumista. Tämä on ennakkotapaus.”

”Kuoriutumista!?”

”Valitan, minun on mentävä. Loppuvuoden kestävä lomani alkaa huomenna.”

Raapale 142 – Tomua (21.5.)

Tomua

Mars

Tapasin Harrietin ollessani komennuksella Hebes Chasman tukikohdassa. Rakastuin heti. Vietimme paljon aikaa kupolin ulkopuolella ja katselimme tähtiä, joista osaa ei enää silloin ollut olemassa. ”Olemme tähtien tomua”, Harriet sanoi. ”Atomimme ovat syntyneet jo kuolleiden aurinkojen sisuksissa.” Kosin häntä silloin, vaatimattomassa mutta romanttisessa kaksoiskuutamossa.

Merkurius

Hyssytän poikaa sylissäni. Hän on vielä liian pieni tajutakseen aikuisten asioita. Kerron hänelle hänen kauniista äidistään, kun hän kasvaa. Lasken käteni kapselille vielä hetkeksi. Sitten se liukuu äänettömästi massalingon sisään. Suojien takana valtaisa kehrä loimuaa infernoaan.

”Auringoista olet sinä tullut, aurinkoon olet sinä jälleen palaava”, lausun hiljaa kaavan mukaan.

Lattia vain värähtää, kun Harriet aloittaa viimeisen matkansa.

Aurinko

Raapale 141 – Kiertyvä kiertolainen (20.5.)

Kiertyvä kiertolainen

Kun soitin observatorioon, puhelimeen vastannut professori ei ottanut minua tosissaan. ”Kuu on alkanut pyöriä havaittavasti”, kerroin. ”Näkyvissä on jo alueita, joita ei ole koskaan aiemmin havaittu Maasta käsin.” Professori nauroi ja sanoi, että huhtikuun ensimmäinen meni jo.

Tunnin kuluttua hän soitti takaisin ja pyysi anteeksi. “Kerroin puhelustasi assistentilleni, joka huvin vuoksi halusi varmistaa asian. Hän huomasi muutoksen heti. Soitin ESA:an ja sain selville, että asiasta on tiedetty jo pari viikkoa. Nyt kun harrastajatkin ovat alkaneet havaita Kuun muuttuneen pyörimisen, ESA pitää virallisen tiedotustilaisuuden huomenna.”

”Miten pyöriminen vaikuttaa Maapalloon?” kysyn.

Tauko keskustelussa kertoo paljon. ”Tiedotustilaisuus pidetään huomenna”, professori vastaa. Pelottavan paljon.

Raapale 140 – Keräilijän sielu (19.5.)

Keräilijän sielu

Lapsena keräsin pullonkorkkeja, sellaisia kruunureunaisia. Olisin halunnut tuoda niitä Italiasta säkillisen, mutta äiti kielsi.

Aloin himoita Aku Ankkoja ja siinä ohessa kaikkea, missä luki Disney. Pezejä, siirtokuva-arkkeja, tyhjiä karkkiaskeja.

Haalin itselleni massoittain scifiä, fonttisarjaa ja Ursaa, Otavaa ja Tiikeriä. Myöhemmin myin ne pois, koska halusin ne englanniksi. Vituttaa vieläkin ja uudessa kokoelmassani on yhä Teräsluolien kokoinen kolo.

Keräilyn henki on kironnut minut, tai ehkä siunannut. Ääni päässäni supattaa, että tuo puuttuu, hanki tuo. Lopulta aina sorrun. Sitten se on hiljaa, taas hetken. Kunnes tarve kartuttaa kokoelmaa jälleen nostaa päätään.

On jo viikko, kun ostin kirjan. On taas aika, ääni kertoo.

Raapale 139 – Koski (18.5.)

Koski

Tukikohta sijaitsee virran niskassa. Katson edessäni seisovia agentteja raskain sydämin. Suurin osa heistä ei palaa.

”Kohde on laskenut virtaa alas. Emme tiedä tarkkaa maihinnousuajankohtaa, joten teidän on mentävä perään ja pidettävä silmät avoinna. Muistakaa, että virtaukset ovat lähes poikkeuksetta petollisia.”

”Millä tavoin?”

”Kaikin. Aika käyttäytyy paljolti veden lailla, paitsi että se on yhtä pitkää koskea. Ja kuten koskessa, virheet voivat muuttua hetkessä tappaviksi. Voitte jäädä jumiin esteiden alle, ajautua ryteikköihin tai päätyä paikkoihin, joissa virtaukset jättävät teidät ikuiseen ansaan. Lisäksi ajassa esiintyy könkäreitä.”

Osoitan laituria. ”Ottakaa aikakajakit ja etsikää kohde. Älkääkä hukkuko aikaan, sillä kukaan ei lähde etsimään ruumiitanne suvantohetkistä.”

RED

Olisi ollut villi veto tehdä grafiikka vaikka sinisellä

RED (2010)
Pääosissa: Bruce Willis, Morgan Freeman, John Malkovich, Mary-Louise Parker, Helen Mirren, Karl Urban, Brian Cox
Ohjaus: Robert Schwentke
Käsikirjoitus: Jon Hoeber, Erich Hoeber

Frank Moses on eläköitynyt CIA:n agentti, joka asuu hiljakseen ja flirttailee puhelimitse eläkefirmansa pirtsakan asiakaspalvelijan Sarahin kanssa. Koska eläköitynyttä agenttia ei toimintaelokuvassa voi olla ilman, että hänet revitään takaisin mukaan toimintaan, käy juuri niin. Vaihtoehdot ovat joko pyrkimys palkata sälli uudelleen, tai tappaa hänet. RED valitsi jälkimmäisen tien.

Frank panee haisemaan, noukkii Sarahin mukaansa suojelutarkoituksessa ja kokoaa muita eläköityneitä ja erakoituneita agentteja pistämään kampoihin keskustiedustelupalvelun terrorille. Ei liene suuri yllätys, että kaikki wanhat parrat ovat pelissä parempia kuin kukaan muu, edes uusi nuori agentti, joka on pantu Frankia jahtaamaan.

Suuri kysymys tietenkin on, kuka on kaiken takana ja ennen kaikkea miksi. Kuten lajityyppiin kuuluu, siihen sisältyy muutama mutka, kunnes loppurytinässä voidaan jakaa oikeutta ja sankarit ratsastavat augingonlaskuun, sikäli mikäli ovat vielä hengissä.

RED on toimintakomedia ja futaa sellaisena aivan sujuvasti. Näyttelijäkaarti on pätevää ja karismaattista. Juoni puolestaan on sitä tavallista tauhkaa, mutta ei siihen pety, jos ei mitään odota. Ei RED mitään uutta tarjoa, tai yllättävää. Arvostelukin on kirjoitettava aika nopeasti tai ei muista koko katsomiskokemuksesta pian mitään. Sujuvaa viihdettä se oli, ei enempää eikä vähempää.

Itselleni yksi positiivinen seikka oli nähdä Karl Urban toiminnassa, sillä hän on uusi Judge Dredd. Ei mikään huono valinta, kunhan mies saa pitää kypärän päässään koko hemmetin leffan ajan.

”I am the law.”

”Yippee-Ki-Yay, Motherfucker.”

Raapale 138 – Markettiralli (17.5.)

Markettiralli

Kaaos riehuu ihmisten taistellessa elämästä ja kuolemasta. Kaamea varmuus nälkäkuoleman vääjäämättömyydestä ajaa jokaisen hamstraamaan ehdottoman välttämättömiä tarvikkeita kuten lihaa, leipää, limonadia, suklaakeksejä, grillimakkaraa ja ehdottomasti maitoa.

Hullussa paniikissa asiakkaat ryntäävät täysien kärryjensä kanssa kassoille. Kolmensadan euron ostokset ovat vasta aloittelijoiden pahaista piperrystä! Vasta kun ostokset on lastattu autoihin on aikaa hengähtää. Voitto, tälläkin kertaa, huoahtaa kaikkensa antanut ostaja.

Kulttuuriantropologit myöntävät, että tällä brutaalilla hamstrausriitillä on tietty funktio vaikkapa joulun ja juhannuksen alla. Joidenkin mielestä myös uudenvuodenaaton rynnistys voidaan selittää järkiperäisesti. Mutta keskellä viikkoa olevien, päivän mittaisten arkipyhien vaikutusta he eivät osaa selittää.

Helatorstaita edeltävä päivä on pelkästään käsittämätöntä, sulaa hulluutta.

Marsin salaisuus

Sanat: Shimo, Kuvat: Arren. Teeaika – esittely.

(Jatkuu ensi tarinassa Professori Käämi vs. Tohtori Tuho…)