Avainsana-arkisto: Lempo Kustannus

Kapteeni Kanki: Opportunaristi

Julkaistu 24 lokakuun, 2013| Jätä kommentti

Kapteeni Kanki: Opportunaristi
Kari Sihvonen
Lempo Kustannus, 2013
ISBN: 978-952-5938-26-5

Kapteeni Kanki, kukako hän on? Hän on suomalainen supersankari, joka taistelee kaikenlaista pahuutta vastaan jämäkästi kuin kipsattu aamutana. Hän on myös juoppo renttu, joka ajettelee enemmän melallaan kuin aivoillaan. Koska kukaan ei koskaan opi mitään, on Kankikin päästetty sotkeutumaan jälleen uusiin seikkailuihin.

Trubaduurin tuuri turpa kii -partituurissa

Opportunaristi sisältää kaksi hieman pidempää tarinaa ja nipun lyhäreitä. Arvon Kapteenimme kohtaa muun muassa Uskomattoman Mulkin sekä jättinaisten rodun kaukana esihistorian hämärissä, ja joutuupa hän katkollekin, missä on vähällä joutua katkolle paljon häiritsevämmällä tavalla.

Sarjakuvan tyylilajia pohtiville haluaisin osoittaa sankarin itsensä nimeä. No niin. Alapäähuumoriosastolla mennään, edestakaisin, edestä ja takaa. Vaikka onhan mukana tietty määrä häveliäisyyttäkin – miehiset elimet esiintyvät silhuetteina. En voi kuin epäillä, että näin on tehty vain syyllisten tunnistamisen hankaloittamiseksi. Tästä taas päättelen, että Kapteeni Kanki perustuu tositapahtumiin.

Opportunaristi on pakko-ostos kaikille niille, jotka pelkäävät jäävänsä mittavuudessa jälkeen. Olisihan se kauheaa, jos jollain olisi isompi Kanki-kokoelma.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: Kapteeni Kanki, Kari A. Sihvonen, Lempo Kustannus

Teräslilja: Iso pipi

Julkaistu 25 syyskuun, 2013| Jätä kommentti

Teräslilja: Iso pipi
P. A. Manninen
Lempo Kustannus, 2013
ISBN: 978-952-5938-24-1

Kuka on maailman suosituin ja paras kyborgiandroidirobottipoliisi? Jos vastasit jotain muuta kuin Teräslilja, lähetä toki osoitteesi. Teräslilja tulee mielellään keskustelemaan asiasta kahden kesken.

Maailmankaupunkia kohtaa jälleen iso joukko keskisuuria katastrofeja ja väkivallantekoja, joissa ihmisiä ihan ammutaan kuoliaaksi asti. Kauheaa! Sattumoisin jokaisen insidentin keskiöstä löytyy uuttera poliisiluutnantti Teräslilja.

Kas kummaa.

Teräslilja saa väliaikaisen parin

Sankarimme jakaa oikeutta oikeudettomille, toisin sanoen aivan kaikille, joille hän haluaa. Tulilinjalle joutuvat sellaiset epäilyttävät ilmiöt kuin tosi-tv ja muut audiovisuaaliset viihdemuodot, sekä tavalla tai toisella vittumaiset ihmiset. Esimerkiksi kelvatkoon Nuoriherra Kusipää. Kyseessä on mulkkumaisen, vaikutusvaltaisesta perheestä tulevan hirviölapsen arkkityyppi, joka katsoo oikeudekseen pompottaa kaikkia muita, jopa Teräsliljaa. Sarjaa aiemmin, tai vaikka arvostelun alkuosan, lukeneet ymmärtävät tämän olevan ns. huono ajatus.

…ja toisenkin parin. Oi onnea!

Nimistö vilisee muutenkin tietynlaisella asenteella ladattuja neronleimauksia, kuten supermalli Tutteli Hevovvittu, tv-tuottaja Mulquero ja alienit ulos -puolueen puheenjohtaja Isukki Neekerinsuukko. Tuollaiset nimet suorastaan kutsuvat ampumaan läpi otsalohkon, eikä Teräsliljalla ole tapana pettää yleisöään näissä asioissa. Lukukokemuksen voi ottaa eräänlaisena terapiana. Kun riittävän moni piirrosolmi on saanut ansionsa mukaan, sitä sietää taas todellisen elämän enemmän rasittavia viipeltäjiä hetken aikaa paremmin.

Iso pipi kokoaa yhteen sarjat Tähtivaeltajan numeroista vuosilta 1999-2012, mutta lehdet omistavien kiusaksi mukaan on heitetty bonusmateriaalia, jota ei ole missään muualla. Lukuisat aivopähkinät pitävät mielen virkeänä ja opettavat ajattelemaan laajemmin. Minä itse esimerkiksi tarjosin jokaiseen tehtävään vastaukseksi, että Teräslilja ampuu aivan kaiken tehtäviin liittyvän ja ongelma ratkeaa kuin itsestään, mutta P. A. Manninen oli ovelampi.

Huomionarvoista on myös Kapteeni Kuolion esiintyminen yhdessä sarjassa, sekä pidennetty versio Teräslilja-Jörö-Jukasta. Jos joku luuli, että saksalainen alkuperäisteos on tyly, ei ole nähnyt vielä mitään.

”Ole oikein kiltti, pieni mäntti
tahi jälkees jää vain veripläntti.
Katso kuinka Teräs-Jörö-Lilja lahtaa
ja ruumiit kaikki roskisautoon ahtaa.
Hän tässä teloittaa monta tyhmää kansalaista
joil’ ei päästä tieto paista.
Pönttöys ja hölmöily ihan ovat rikollista –
virallisista murhistansa sulle tässä ompi lista.”

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: Jörö-Jukka, Kapteeni Kuolio, Lempo Kustannus, P.A. Manninen, Teräslilja

Persupolis 2

Julkaistu 19 elokuun, 2013| Jätä kommentti

Persupolis 2
Jope Pitkänen
Lempo, 2013
ISBN: 978-952-5938-17-3

Jope tarjoili tuoretta strippisarjakuvaa ensimmäisessä Persupolis-kirjasessaan. Miten sopeutuvat Suomen oloihin burkiin pukeutuvat naiset? Tyyli oli tuttua jo Lempin ajoilta, niin kuvituksen kuin huumorin kierteen osalta. Samaa tavaraa on saatavana nyt uuden kokoelman myötä.

Luin Persupolis 2:n sujuvasti jatkeena ensimmäiselle, mutta mitään erityistä uutta sen sivuilta en löytänyt. Se ei toki ole välttämätöntä, eikä kovin oletettavaakaan 60 stripin pokkarin kanssa, mutta jäin miettimään, toimisiko koko Persupolis paremmin perinteisen kokoisen sarjakuva-albumin sivuilla. Neljä riviä sivulla, 50-60 sivua. Kun poissaolollaan loisti Fatiman ja klanipäärasistin keskustelut baaripöydän ääressä, suuhun jäi pieni välityön maku.

Ei se huono ollut. Muttei niin hyväkään kuin edellinen. Burkanaiset kaipaavat laajempia ympyröitä. Enkä nyt puhu ”niistä” ympyröistä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: Jope, Lempi, Lempo Kustannus, Persupolis

Aave Stream Cityssä

Julkaistu 1 helmikuun, 2013| Jätä kommentti

Aave Stream Cityssä
Käsikirjoitus: Mikko Mustasaari, Aapo Kukko
Piirros: Aapo Kukko
Lempo kustannus, 2012
ISBN: 978-952-5938-21-0

Muukalainen saapuu kaupunkiin. Se on hyvä, perinteinen alku lännentarinalle. Aave Stream Cityssä noudattaa muutoinkin lajityyppinsä toimivaksi koettua kuvastoa. On nöyrää opettajaa, viinamäenmiestä, itsevaltainen pamppu ja korruptoitunut sheriffi apureineen. Se, missä Mikko Mustasaari ja Aapo Kukko vievät kertomusta omaan suuntaansa, on työläisten herätys luokkatietoisuuteen. Tokihan sitä länkkäreissä ennenkin on taisteltu hirmuvaltaa vastaan, mutta harvoin on puheissa mukana ollut naisten palkkojen korottaminen.

Juoni ei pahemmin polveile, mutta ei sen ole tarpeenkaan. Tarina toimii. Parannuksista saarnaava muukalainen, joka muistuttaa jossain määrin Karl Marxia, katoaa kesken kaiken, mutta silti joku jatkaa hänen työtään. Vaeltaako kaupungissa kirjaimellisesti sosialismin haamu?

Yrmyt miehet aseineen

Kuvitus futaa. Mustan reilulla käytöllä saadaan aikaiseksi varjoon uppoavia henkilöitä ja öinen myrsky tuo kylmän, märän tunnun mukanaan. Graafinen seikka, johon puolestani en ollut täysin tyytyväinen, oli tekstaus. Välillä kirjaimet hipovat puhekuplien laitoja tai muita elementtejä, mikä saa aikaiseksi mielikuvan viimeistelemättömästä työstä.

Kovin syvään purevaan draamaan ei päästy käsiksi, vaikka monessa hahmossa aineksia sellaiseen näkyi. Tarinassa kuitenkin ravisteltiin yhteisöä rajusti ja herätettiin uinuvia sieluja. Niitä olisi suonut tarkkailtavan hieman syvällisemmin, etenkin pappia, opettajaa ja lehtimiestä. Jokaisella oli selvästi omat taakkansa rastinaan. Nyt albumille riittää luultavasti kertaluku ilman, että kaarti houkuttaisi seuraamaan toisenkin, identtisen esityksen.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: Aapo Kukko, Lempo Kustannus, Mikko Mustasaari, western

Kapteeni Kuolio ja Hämeenpuiston muumio

Julkaistu 7 tammikuun, 2013| Jätä kommentti

Kapteeni Kuolio Hämeenpuiston muumio Kapteeni Kuolio ja Hämeenpuiston muumio
P. A. Manninen
Lempo Kustannus, 2011
ISBN: 978-952-5938-02-9

Aivan vastikään tutustuin paremmin Kapteeni Kuolion maailmaan. Luulin Kalevankankaan ihmissuden olleen ensimmäinen törmäykseni hahmon kanssa, mutta epämääräiset muistikuvat yrittävät ehdotella, että olen tosiaan vilkuillut Kapteenin edesottamuksia Tähtivaeltajan sivuilta joskus aiemminkin. Niin tai näin, vasta nyt olen saanut otteen siitä, mistä Kapteeni Kuoliossa on kysymys ja oppinut samalla arvostamaan sitä varsin suuresti.

Hämeenpuiston muumio albumina muistuttaa rakenteeltaan Ihmissutta. Nykyaikaiseen populäärikulttuuriin pesiytynyt perinteinen kauhuelementti nousee esiin ja Kapteenit Kuolio & Kökkö (joista jälkimmäistä ei vieläkään taideta albumin sivuilla nimetä) lähtevät selvittämään tilannetta. Tällä kertaa muumiot vaeltavat Tampereen kaduilla. Samalla kun sankareidemme tie vie pitkin Tampesterin raitteja Kuolio valistaa toveriaan muumiologian perusteilla. Ja hyvin valistaakin, opin paljon muinaisegyptiläisestä sieluopista, sanalla sanoen siitä, mikä voi motivoida vuosituhansia käärinliinoissa uinuneita vainajia lähtemään aamuhölkälle.

Karaokemuumio

Tarina saa alkunsa, kun Kuolion pyylevämpi aisapari menee ostamaan egyptiläisen patsaan antiikkikaupasta. Alku on hitaanpuoleinen, tietopätkien katkoma kävelyretki, mutta kun toiminta alkaa, vauhti on hengästyttävä. Tapahtumien sitominen aitoihin paikkoihin on se lisäripaus, joka saa koko keitoksen toimimaan. Kun seuraavan kerran järjestetään Kapteeni Kuolio -kävelyretki huimien seikkailujen tapahtumapaikoille, teen parhaani päästäkseni mukaan.

P. A. Mannisen työ Kuolion parissa paljastuu jo nyt olevan merkittävä kulttuuriteko. Hän ammentaa paitsi mytologioiden syvemmistä lähteistä myös kotikaupunkinsa värikkäästä historiasta. Ja tämä on se, mitä olen jo nyt oppinut suuresti arvostamaan. Oikeissa käsissä Suomi, jopa Tampere, voi olla yhtä kiehtova miljöö kuin Lontoo tai Tokio.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: Egypti, Hämeenpuisto, Kapteeni Kuolio, Lempo Kustannus, muumio, Pekka Manninen, Tampere

Kumma historia

Julkaistu 28 syyskuun, 2012| Jätä kommentti

Rakkautta ensi silmäyksellä?

Kumma historia
P. A. Manninen (käsikirjoittamassa mukana Hannele Kivilahti ja Leena Peltonen)
Lempo Kustannus, 2012
ISBN: 9778-952-5938-14-2

Kun on tehnyt sarjakuvia kolmekymmentä vuotta ja yhtä uutteraan kuin P. A. Manninen, ei ole ihmekään, että kokooma-albumien sarja sen kun jatkuu. Kuudenteen osaan ehtineessä kirjastossa heittäydytään tällä kertaa historian syövereihin, siteerataan lauluja ja kohdataan kuolemaa. Sillä mitä olisi Mannis-alppari ilman kalmaa?

Avausosa, Monstera Deliciosa, siirtää lukijan merirosvouksen viimeisiin päiviin ja fandomlegenda Leena Peltonen vierailee sarjassa vampyyrinä. Hän on mukana myös kahdessa seuraavassa kertomuksessa, nimittäin sanaseppona. Jo kolme ensimmäistä tarinaa viitoittaa tietä muulle – osassa jutuissa on mukana huumoria, osassa taas kuolema tulee eikä ketään naurata.

Voimallisinta kamaa edustaa kaksi Suomen sisällissotaan sijoittuvaa pätkää, joista toinen tehtiin amerikkalaiseen pienlehteen nimeltä Snowbound ja toinen tätä albumia varten. Ensiesityksensä Kummassa historiassa saa myös 1700-lopulla kirjoitettu kummitustarina, joka seuraavalla vuosisadalla taipui suomalaisittan muotoon Aalonksi ja Emueli. Monessa tarinassa kerronta eteni runomitassa tai laulun sanojen tahtiin. Tämä on epäilemättä vahvuus joillekin, itselläni lukeminen hidastui tuollaisissa kohdissa välittömästi.

Suosikkitarinaksi nimeän hienoisesti pornahtavan hupailun Veren himo. Rocky Horror -viittaus alussa viritti oikeaan mielentilaan arvostamaan marsuja paperinsuikaleilla piiskaavaa markiisia, joka hukkuu lopulta yritettyään raiskata hammasvalaan. Tarina ei kuitenkaan kerro hänestä.

Kumma historia ei ole yhtä villiä menoa kuin Pornoa ja verta tai Teräslilja, mutta harva historiankirja on. Lisäksi olen Mannisen kanssa samaa mieltä siitä, että amerikkalaisten kuvaaminen autoiksi Vietnamin sodassa oli osuva idea, joskin itse sanoisin nerokas.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: Hannele Kivilahti, Leena Peltonen, Lempo Kustannus, P.A. Manninen

Kiikeli

Julkaistu 25 syyskuun, 2012| Jätä kommentti

Kiikeli
Toni Tirri
Lempo Kustannus, 2012
ISBN: 978-952-5938-19-7

Ihmiskunnan historian kestosuosikkeihin kuuluu epäilemättä alapäähuumori sen kaikissa ilmenemismuodoissaan. Tälle apajalle on tutunoloisen madon kanssa lähtenyt Toni Tirri albumillaan Kiikeli, joskaan nyt ei pidä kysyä ”tuleeks kalaa?” vaan ”tuleeks koloo?”

Sarjat ovat 1-3 ruudun mittaisia, lyhyempiä yleisemmin kuin pidempiä, eli lepotila on myös luonnollinen lukuasento. Aiheet pyörivät erilaisten rakojen ympärillä kurkusta kivikkoon ja aina aika ajoin nuo epelit syljeskelevät ympäriinsä.

Olennainen kysymys totta kai kuuluu, onko se hauskaa. No jos ääneen naurattaa, onhan se silloin hauskaa. Joidenkin arvioiden mukaan nauran helposti, itse taas olen sitä mieltä, että minulla on helppo huumorintaju. Jos sinullakin on, lue Kiikeli. Se ei ehkä ole koolla pilattu, mutta paisuu itseään suuremmaksi, kunhan siihen paneutuu huolella.

Saatavana hyvinvarustelluista kirjakaupoista, tosin taaskaan koko ei ole tae tyydyttävästä lopputuloksesta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: Kiikeli, Lempo Kustannus, Mul, penis, pippeli

Sähköjänis

Julkaistu 17 kesäkuun, 2012| 2 kommenttia

AHAHAHAHAAA! Maailma on minun! …kunhan vain saan kahvia ensin.

Sähköjänis
Ninni Aalto
Lempo Kustannus, 2011
ISBN: 952-5938042

Kun puhutaan glamorööseistä uravalinnoista, mieleen nousee lähinnä sankariarkeologi, seikkaileva astronautti tai salainen ninja-agentti. Listan top tuhanteen harvemmin mahtuu graafinen suunnittelija. Silti sellaisenkin elämästä syntyy mukaansatempaavaa tarinaa, jos kerronta kulkee. Sähköjäniksessä kulkee.

Ninni Aalto on pitänyt omaelämäkerrallista blogia vuodesta 2008. Sarjakuvassa säälimättömään itsekritiikkiin taipuvainen bibiliofiilinen piirtäjä juo kahvia ja leikkii jäniksen kanssa. Toimivaa kamaa tällaisista aineksista saa, kun tekijä on rehellinen ja tilittää totuuden tiskiin.

Itse en ole graafikko enkä freelanceri, mutta onneksi se ei ole pääsyvaatimus Sähköjäniksen maailmaan. Samanlaisten ongelmien parissa painii tuntiduunarikin, paitsi että hänellä palkka juoksee, vaikkei ajatus juoksisikaan. Rakkaus kirjaan sen sijaan herätti välittömästi resonointia sieluni intohimoisissa syövereissä. On hienoa tavata, edes kirjan kautta, muita sellaisia, joiden tietää ymmärtävän kirjojen tärkeyden.

Mutta leikki sikseen.

Oikeasti tämä kirja kertoo jäniksestä nimeltä Schopenhauer. Kyseessä on sen verran merkittävä olento, että eräs kuuluisa saksalainen filosofikin on nimetty sen mukaan. Schopenhauer opettaa meille, mikä elämässä on todella tärkeää. Kahden kärjen muodostavat syöminen ja paskominen. Lukijan pähkäiltäväksi jää, millainen olisi top kolme, jos Ninni hankkisi vastakkaista sukupuolta olevan jänön Schopenhauerille kaveriksi. Kaiken muun lisäksi päähenkilö on myös kova kokki, minkä todistaa kirjaan sisällytetty resepti implementaatio-ohjeineen.

Olen laiska enkä jaksa käydä kylässä. Käytän siis aina hyödykseni tilaisuuden tirkistellä jonkun toisen elämää etäältä, minkä Ninnin sarjakuvablogi paino-oheistuotteineen mahdollistaa mukavasti.

Lue Sähköjänistä tai Schopenhauer tulee tekemään temput sinunkin tohveliisi.

2 kommenttia

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: Lempo Kustannus, Ninni Aalto, Sähköjänis, Schopenhauer

Rivo länsi

Julkaistu 1 kesäkuun, 2012| Jätä kommentti

Hekuman hohka suorastaan huokuu jo kansikuvasta

Rivo länsi n:o 1 – Hirttotuomio ja kultainen kuolema
Kiero Dick
Lempo Kustannus, 2012
ISBN: 978-952-5938-12-8

Kannessa lukee ”Suomen rankin sarjakuva!” Tämä on jokseenkin korskea väite, joka törmää välittömästi raudanlujaan kaluun, joka on P.A. Mannisen Pornoa ja verta.

Toki tiedän, ettei runkkumateriaalilta kannata odottaa sen suurempia juonellisia ansioita. Siltikin, jopa perinteinen pizzalähetti futaa paremmin kuin Rivon lännen tarinajatkumo. Myönnän auliisti, että saatan olla vain pihalla. Kyseessä saattaa olla kerrassaan nerokas fumetti-tribuutti, mutta en koskaan ole lukenut kasarisarjakuvapornoa. Joudun siis tuomitsemaan tuotteen vain sen perusteella, mitä näen.

Kuvitustyyli ei jaksa innostaa. Ilmeet ovat kohtalaisen yksioikoisia, jos niitä onkaan. Sama pätee myös juonenkäänteisiin. Monasti ei voi kuin ihmetellä, mitä helvettiä jonkin hahmon päässä mahtaa tapahtua. Ainoa motiivi tuntuu olevan saada hahmot panemaan, ja sekin tulee selvästi ulkoapäin. Tunnetasolla vedetään aika nollissa alusta loppuun. Mies, jonka vaimo ampuu itsensä kesken raiskauksen (itsensä, eikä esimerkiksi raiskaajaa), päätyy naimaan intiaaninaista tämän aviomiehen pyynnöstä. Dialogin pönkkömäisyys vain korostaa tuskaa.

Seksikamanakaan sarjakuva ei toimi. Aiheisto on tuskallisen perinteistä ja jännitteen puuttuessa mikään kohtaus ei jaksa kiihottaa. Edes lesboseksikohtaus ei aiheuttanut värinää nivusissa erektiosta puhumattakaan, ja siinä feilaaminen kertoo jo perustavanlaatuisesta virheestä.

Kuten sanottu, ehkä tämän pitikin olla juuri tällainen perinteitä kunnioittaakseen ja minä olen liian sivistymätön arvostamaan Rivon lännen kieroutunutta nerokkuutta. Mutta loppuviimeksi, en arvostanut.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: Kiero Dick, Lempo Kustannus, seksi, seksilänkkäri, western

Persupolis

Julkaistu 24 toukokuun, 2012| Jätä kommentti

Kansikuvan perusteella kyseessä on musta huumori

Persupolis
Jorma Pitkänen
Lempo Kustannus, 2012
ISBN: 978-952-5938-13-5

Sulje silmäsi. Näe mielessäsi hyvän maun lähteet. Maistele virran suloista makeutta kielesi kärjellä. Siirry sitten mahdollisimman kauas alajuoksulle. Avaa silmäsi. Tartu sarjakuva-albumiin nimeltä Persupolis.

Mielensäpahoittajia on nykymaailma vääränä. Siksi on loistavaa, että on Jopen kaltaisia tekijöitä, jotka ymmärtävät huumorin ammentavan todellisen voimansa ihmiskunnan pimeämmältä puolelta. Muuten lopputuloksena on Karvinen, joka oli viimeksi hauska vuonna 1979 tai Kalle Kehveli, joka ei ollut hauska koskaan. Persupolis iskee nykypäivän Suomi-neitoa palleaan. Ja nauraa.

Jokainen sivu tursuaa pöyristyttävää vihapuhetta ja paljastaa samalla asioita niin meidän kuin muidenkin arvomaailmoista. Työkkärin seinällä komeilee juliste Arbeit macht frei samalla, kun työnvälittäjä tarjoaa anopin yliajamisesta ylityökorvausta, Supo on etsintäkuuluttanut Laku-Pekan ja burka-naisten kulkue on kuin hattivattien surumarssi. Varmemmaksi vakuudeksi albumista löytyy myös mainetta niittäneen Ville Rannan laatima, fatwaa julistava esivihapuhe.

Päähenkilöitä on kolme. Ehdottomasti nerokkain veto on ollut laittaa sarjan keskiöön mustaihoinen mamu, joka on integroitunut uuden kotimaansa yhteiskuntaan täydellisesti ja hankkinut perussuomalaisten puoluekirjan. Hänen känniseuranaan pubissa roikkuu suomensisulaismainen väkivaltaan taipuvainen klanipäänatsi ja vastakkaisen sukupuolen vetovoimaa tarjoaa täysburkaan pukeutuva Fatima. Poliittinen korrektius istuu nurkassa nyyhkimässä ja piikittää heroiinia silmään.

Persupolis läimii korville eikä kumartele ketään. Hyvä niin, sillä muutoin se saattaisi pyllistää eduskuntatalon suuntaan.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: islam, Jorma Pitkänen, Lempo Kustannus, perussuomalaiset, Ville Ranta