Avainsana-arkisto: joulu

Raapale 507: Lunta tulvillaan

Lunta tulvillaan

Seisahduin ikkunaan kahvimuki kädessä. Ulkona oli harmaan ankeaa, vaikka oli jouluaatto. ”Jenkkipukkia tuollainen ei haittaa, sen porotokka kun pystyy lentämään ilmojen halki”, mutisin ääneen, ”mutta aito pukki Korvatunturilta, se tarvinnee reen sijasta vesikelkan.”

Milla katseli samaa näkymää. ”Miten laskettelurinteillä on lunta, vaikka muualla ei ole?”

”Ne käyttävät lumitykkejä”, vastasin, vaikken suoraan sanottuna edes tiennyt, miten sellainen toimi.

”Tykkejä!” innostui Meri. ”Niin kuin merirosvolaivoissa!”

”Niin kai”, vastasin sen tarkemmin ajattelematta. Sitten tajusin virheeni. ”Ei tykkejä!” komensin. Ilmailuhallinto oli jo valittanut muutamaan otteeseen.

Tuntia myöhemmin pidin paussin kokkaamisessa ja vilkaisin uutissaittia. ”Jättimäiset lumipallot moukaroivat koko Etelä-Suomea”

”Katapulteista ei puhuttu mitään”, tytöt puolustautuivat.

Advertisement

Joulutähti (raapale 400)

JoulutervehdysJoulutähti

Käännän radion vaivihkaa pois päältä ennen seuraavaa joululaulupotpuria. Edellisviikolla en niin tehnyt ja kesä ilmestyi talven keskelle. Lumet lähtivät koko Etelä-Suomesta.

”Milla, Meri, aika koristella kuusi!” Hiippalakkinen hunnilauma rynnii olohuoneeseen. Muistutan joistakin säännöistä, kuten: Joulupallot eivät ole ilmapalloja. Ei heliumia. Muuten saan noukkia niitä katosta yhtenään.

Pian kaikki on valmista, vain tähti puuttuu. Jokavuotinen kiistan aihe. Yllätyksekseni Milla on suopealla päällä. ”Meri saa laittaa tämän tähden.”

Nyökkään hymyillen, sitten varoituskello kilkauttaa. ”Tämän tähden?”

”Milla laittoi jo yhden”, Meri kertoo.

”Laittoi, missä?”

”Takapihalla.”

Ulkona on kirkasta kuin päivällä. Miljoona-asteinen magneettikenttään sullottu plasmapyörre keikkuu pihakuusen latvassa.

Virnistän. ”No, olkoon siellä loppiaiseen saakka.”

Raapale 360 – Rekiretki (25.12.)

Rekiretki

”Herrani, on aika”, sanoi lepattavaa soihtua pitelevä vanhus ja koputti puukanteen. Kansi raottui hieman, kaksi kiiluvaa silmää tuijotti kiihkeästi.

”Joko on vuosi kulunut?” ääni kähisi.

”On, herrani. Teidän on aika nousta.”

Kansi rämähti auki ja punertavaan pukuun sonnustautunut hahmo nousi seisomaan. Viitta hänen harteillaan heilahteli maanalaisen katakombin halki vonkuvassa tuulessa. ”Onko kaikki valmista?” se kysyi, nyt käskevämmällä äänellä.

”On, herrani. Säkit on lastattu rekeen.” Vanhus seurasi hahmoa ulos yötaivaan alle. Reen edessä seisoi lauma hihnoin sidottuja jättiläislepakoita. Hahmo suki valkeaa partaansa ja astahti rekeen.

”Lentoon, ystäväiseni! Tänä yönä kierrämme koko maailman, käymme jokaisessa kodissa ja tuomme muassamme omat toivotuksemme. Hohhohhoo!”

Raapale 359 – Joulukaupunki (24.12.)

Joulukaupunki

Koko vuoden viimeisen kuukauden ajan maa oli ollut paljas ja ankea. Vasta talvipäivänseisausta edeltävänä yönä alkoi sataa lunta. Hitaasti hiutaleet putoilivat märkinä ja isoina peittäen kaupungin allaan valkeaan.

Kaupunki oli hiljainen. Sen kadut tyhjillään, katuvalot sammuneina. Lukemattomia vuosia sitten sen yllä oli hetken aikaa loistanut oma tähti. Sen myötä kaupunki oli vajonnut horteeseen. Silloinkin oli ollut vuoden lyhyin päivä.

Nyt kaupunki heräsi yhdeksi yöksi eloon. Syvältä sen raunioiden syövereistä kiipesi olentoja, jotka olivat oppineet ottamaan ihmisen muodon. Ne ryömivät ulisten murtuneiden rakennusten jäänteillä ja palvoivat.

Jo-lo-lo-lo, ne lauloivat. Puk-puk-ki-ki-ki-ki, ne lauloivat, tuon ihmislajista tyhjentyneen maailman uudet valtiaat. Te-ke-li-li, jo-lo-lo, puk-ki-ki-ki.

Raapale 358 – Joulumaa (23.12.)

Joulumaa

Sotilas tuijottaa metsänreunaa. ”Onko raportoitavaa, korpraali?” kysyn.

Sotilas vie kättä lippaan. ”Hiljaista on, herra kapteeni. Ei ainuttakaan tonttupartiota yli kahteen viikkoon.”

”Älkää vaipuko levollisuuteen, korpraali. Huomenna on jouluaatto. Yleensä ne yrittävät läpimurtoa tähän aikaan vuodesta.” Uupumus paistaa korpraalin koko olemuksesta, mutta väsyneitä me olemme kaikki. Joulusota on kestänyt jo pitkään.

Metsästä kuuluu rytinää. Valpastumme. ”Herra kapteeni, jokin tulee kohti.” Rytinä tuo mieleen kaatuvat puut. ”Komppaniassa hälytys!” huudan rannelähettimeen.

Samassa metsä antaa myöden ja niskaamme vyöryy joukkueellinen valtavia joulupukkimekhoja. Säkit selässä ovat rakettipattereita, silmien laserit viipaloivat yötä. Mekhojen jaloissa puikkelehtii taistelujodlaava tonttujen pororatsuväki.

”Pitäkää linjat!” komennan. ”Joulumaan itsenäisyys ei saa toteutua.”

Raapale 351 – Joulupallot (16.12.)

Joulupallot

Kiertelen kirpputorin loosseja. Kuusesta uupuu nyt pahvilaatikollinen koristepalloja. Lakkaan harmittelemasta pääsiäiskätisyyttäni vasta siinä vaiheessa, kun löydän kolmentoista pallon sarjan. Halvalla vieläpä. Palloissa on koristeena kauniita, monimutkaisia kuvioita, kuin riimuja tai hieroglyfejä.

Aattoiltana istun nojatuolissa glögiä maistellen. Tulipas terävää. Polvella lepää joululahjaksi saatu romaani, pöydällä kolme muuta. Kuusen sähkökynttilät luovat miellyttävää hämyä. Valo heijastelee palloista arvoituksellisesti. Ne pyörivät akselinsa ympäri, ensi hitaasti, sitten kiihtyen. Ne irtautuvat kuusesta äänettä ja muodostavat lattiasta alkavan kaaren, jonka reunoihin syttyy tummanpunainen hehku.

Pallot ovat pysähtyneet ja kuviot niiden kyljissä hohkaavat sinisinä. Edessäni seisoo selvästi portti. Onko se minua varten?

Vai jotakin muuta, joka haluaa tänne?

Raapale 350 – Leikkitoverit (15.12.)

Leikkitoverit

Vuosia sitten joulun alla isäni käveli ovesta kasvoillaan leveä hymy, päässä tonttulakki ja laski olohuoneen matolle lemmikkikopan. ”Hauskaa joulua, pikkumies. Lemmikkiähän sinä toivoit.”

Avasin kopan luukun ja sieltä minua tuijotti hievahtamatta koiranpentu. Se oli niin liikkumatta, että ymmärsin sen olevan pehmoeläin. Sitten se yhtäkkiä haukahti.

”Se on robotti”, isä sanoi. ”Koirathan ovat söpöimmillään pentuina. Tämä ei koskaan kasva, eikä kuole. Se on edelleen pentu, kun minä olen vanha mies.” Leikin koiran kanssa, kunnes isä käski iltapuuhiin.

Peuhaan jälleen pennun kanssa, kun isäni astelee olohuoneeseen keppiin raskaasti nojaten. Hän katselee meitä hymyillen. ”Riittää jo tältä illalta pojat. Aika pestä hampaat, pikkumies.”

Raapale 138 – Markettiralli (17.5.)

Markettiralli

Kaaos riehuu ihmisten taistellessa elämästä ja kuolemasta. Kaamea varmuus nälkäkuoleman vääjäämättömyydestä ajaa jokaisen hamstraamaan ehdottoman välttämättömiä tarvikkeita kuten lihaa, leipää, limonadia, suklaakeksejä, grillimakkaraa ja ehdottomasti maitoa.

Hullussa paniikissa asiakkaat ryntäävät täysien kärryjensä kanssa kassoille. Kolmensadan euron ostokset ovat vasta aloittelijoiden pahaista piperrystä! Vasta kun ostokset on lastattu autoihin on aikaa hengähtää. Voitto, tälläkin kertaa, huoahtaa kaikkensa antanut ostaja.

Kulttuuriantropologit myöntävät, että tällä brutaalilla hamstrausriitillä on tietty funktio vaikkapa joulun ja juhannuksen alla. Joidenkin mielestä myös uudenvuodenaaton rynnistys voidaan selittää järkiperäisesti. Mutta keskellä viikkoa olevien, päivän mittaisten arkipyhien vaikutusta he eivät osaa selittää.

Helatorstaita edeltävä päivä on pelkästään käsittämätöntä, sulaa hulluutta.