Pilakuvia perseestä, osa 2

Pilakuvia perseestä, osa 2 (Go Fish: How to Win Contempt and Influence People)
Mr. Fish
Suomentaja: Jenni Hurme
Into, 2014
ISBN: 9789522642516

Muistattehan vielä Mr. Fishin, tuon nykyajan ansaitseman filosofin? Kaksi vuotta sitten hän esitteli teille Pilakuvia perseestä, ja nyt sama meno jatkuu, mutta syvemmälle viiltäen.

Mr. Fishin sanoma on selvä. Maailma on perseestä, menossa perseeseen, perse edellä. Länsimainen demokratia on alisteinen suuryritysten voittomarginaaleille, siitä pitävät huolen sellaiset sankarit kuin Bush ja Obama. Samaa ihmisistä piittaamatonta linjaa vetää Suomessa kokoomus, mitä Mr. Fish ei ehkä sano suoraan, mutta vahvasti implikoi. Terrorisodan terrori leikkaa halki maailman ja pieni ihminen on vain tomuhiukkanen paskaläjän alla.

Kirjan kuvitusta

Kirjan kuvitusta


Teemat ovat siis tylyjä, mutta kukapa mitäänsanomatonta diipadaapaa tahtoisikaan lukea, kun tarjolla on tiukkaa asennetta ja häiritseviä totuuksia, joilta suurin osa ihmisistä tahtoisi sulkea silmänsä. Päihdetyössä ensimmäinen askel kohti parantumista on ongelman myöntäminen. Mr. Fish tekee parhaansa osoittaakseen ongelmien kipupisteet, ja lukijan tehtäväksi jää joko myöntää tai kieltää ongelman olemassaolo.

Aiemman pilakuvakokoelman muistelin olleen kyllä kantaaottava ja tarkkanäköinen, mutta joko aika on siloitellut häiriintyneemmät visiot tai Mr. Fish on nostanut panoksia. Pilakuvia perseestä 2 on hätkähdyttävä oppitunti me vastaan ne -sodan tuntemattomammasta osapuolesta – meistä itsestämme.

Rajat ja muita kauheita tarinoita

RajatRajat ja muita kauheita tarinoita
Samuli Antila
Kuoriaiskirjat, 2014
ISBN: 978-952-7021-26-2

Samuli Antila on epäilemättä tuttu nimi jokaiselle, joka seuraa suomalaista spefinovelistiikkaa, sillä hänen kynänjälkeensä on törmännyt väkisinkin niin alan lehtien sivuilla kuin lukuisissa antologioissa. Romaanipuolella Antilalta on julkaistu paleofiktiota edustava Kirveenkantajat (Osuuskumma, 2013).

Novelliensa kanssa Antila liikkuu tiuhaan nimenomaan kauhun alueella, joten on varsin luontevaa, että hänen kokoelmansa Rajat ja muita kauheita tarinoita sisältää juurikin hiuksia nostattavaa materiaalia. Mukaan on otettu seitsemän novellia, joista yksi on aiemmin julkaisematon.

Tarinoiden aiheet vaihtelevat varsin laajalti. On voodoo-menoja Kanarialla, talvista sotaa Suomen metsissä, omakotitalon rakentamista. Ja kaikkialla vaanii jokin tuntematon, käsittämätön, joka tekee tutustakin turvatonta.

Perustaso kulkee linjalla laadukas-loistava, sillä kirjailijana Antila tietää, mitä tekee. Kaksi tekstiä nostan esiin ja toiselle annan risun, toiselle ruusun.

Novelli Viheltäjä, joka on julkaistu alun perin URS:n Valkoisessa antologiassa kolmisen vuotta sitten, tuntui jo sen aikoinaan lukiessani liikkuvan kyllä oikeilla vesillä, mutta jäävän tyngäksi. Sama fiilis jäi edelleen. Vanha huuhaa-viisaus sanoo, että aina voi tiivistää, mutta joskus lyhyt ilmaus viedään turhan pitkälle. Tämä novelli olisi kaivannut enemmän taustaa ja välivaiheen tai pari saavuttaakseen potentiaalinsa. Jo pelkkä idea ulottuvuuksien seinien läpi kulkevasta kauhusta, josta varoittaa vain vaimea vihellys, kutkuttaa mukavasti, mutta päähenkilön ei anneta velloa kasvavassa paniikissaan.

Erityisen hatunnoston ansaitsee puolestaan kokoelman viimeinen novelli Tapulinrakentaja, joka saattaa olla paras Stepanin koodeksista kirjoitettu tarina. Siinä Antilan taito tuoda ahdistus, kauhu, pelko ja kuolema lukijaan kiinni ilmenee särmimmillään.

Olen täysin valmis nimeämään Samuli Antilan yhdeksi Suomen kauhukentän tämän hetken kärkinimistä. Todisteeksi riittäköön Rajat ja muita kauheita tarinoita.

Kuulen laulun kaukaisen

Kuulen laulun kaukaisen
Anne Leinonen ja Petri Laine
Kuoriaiskirjat, 2014
ISBN: 978-952-7021-29-3

Sekä Petri Laine että Anne Leinonen ovat pitkän linjan ja kovan tason scifikirjailijoita. On siis syytä olettaa, että heidän yhteistyöstään syntyvät novellit peittoavat keskinkertaisuudet mennen tullen. Ja niin ne peittoavatkin.

Kuoriaiskirjoilta ilmestyneeseen kokoelmaan Kuulen laulun kaukaisen on kerätty heidän kuudesta novellistaan viisi. Ne ilmestyivät kymmenvuotiskauden aikana (2001-2011) Spinin ja Portin sivuilla, ja kolme niistä kipusi aikanaan Atorox-äänestyksessä kymmenen parhaan joukkoon.

Kahden kertojaäänen toimiva yhdistäminen on vaativa taitotemppu. Näiden novellien kanssa tempun voi katsoa onnistuneen, sillä vaikka olen kummaltakin kirjailijalta lukenut lähes koko novellituotannon, en pysty mitenkään arvailemaan, kumpi on minkäkin pätkän kirjoittanut. Myöskään kohdat, joissa kirjoittaja kenties on vaihtunut, eivät erotu. Kerronta soljuu sujuvana halki koko tarinan, halki kaikkien tarinoiden.

Novelleista neljä ovat silkkaa scifiä, yksi toimii fantasian keinoin. Tosin ei tämä viimeksi mainittukaan mikään haltiajuttu ole. Novelli Ässä kertoo Suomen ilmasodista Neuvostoliittoa vastaan. Kaksi lentäjää kulkee talvisodasta jatkosotaan, ja toista heistä tuntuu seuraavan satumainen onni, sillä hän selviää sellaisista rytinöistä, joissa moni muu kokenutkin pilotti heittäisi henkensä. Tarinaa lukiessa voi maistaa pakkasen suussaan ja tuntea lentokonemoottorin tärinän luissaan, kun hyökkäyshälytys lähettää lentueen talviselle taivaalle, ja aistia odottavan jännityksen, kun viholliskoneet syöksyvät kimppuun konekiväärit nakuttaen. On kuin korkeakirjallista Korkeajännitystä lukisi.

Kahdessa novellissa seikkaillaan vierailla planeetoilla. Maailmoista ja muukalaisista saa juuri sen verran otetta, että outouden tuntu nousee esiin vahvana. Kahdessa muussa tapahtumien keskiössä on tuttu Maa-planeetta. Tavallaan. Novellissa Tänään kosketin maailmaa avaruusaseman miehistö joutuu todistamaan meteoriitin iskua Siperiaan, mutta ongelmat eivät pääty siihen, vaan vasta alkavat. Ovatko he ihmiskunnan viimeinen toivo? Vai kenties sen viimeinen jäänne? Kuvat eivät valehtele taas kertoo puoluetta palvelevasta toimistotyöläisestä, joka saa tuta, mitä se tarkoittaa kun puolue haluaa hävittää viimeisetkin todisteet epämieluisen henkilön olemassaolosta. Tämä novelli kutittelee samoja nystyröitä kuin Philip K. Dickin huimat aivoja jörnivät visiot.

Vaikka kaikki kokoelman novellit on julkaistu aiemmin, tämänkaltaiset teokset puolustavat paikkaansa kotimaisella kirjakentällä. Sf-lehtien sivuilla ilmestyy todella korkeatasoisia novelleja, jotka kuitenkin painuvat unholaan uusien lehtien kerrostuessa vanhojen päälle. Kirjamuodossa näille tarinoille annetaan uusi elämä ja mahdollisuus kohdata mm. kirjastojen kautta aina vain uusia lukijoita.

Novellikokoelma julkaistaan virallisesti 14.6.2014 Helsingissä Radisson Blue Plaza Hotelissa (Mikonkatu 23, rautatieaseman vieressä) klo 18. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita paikalle tapaamaan kirjailijoita ja juhlistamaan kahta uutuutta (toinen on Samuli Antilan novellikokoelma Rajat ja muita kauheita tarinoita).

(Arvostelu julkaistaan myös Kirjavinkeissä.)

Leviatan maan päällä

Leviatan maan päällä (The Land Leviathan)
Michael Moorcock
Suomentanut Mervi Hämäläinen
Vaskikirjat, 2013
ISBN: 978-952-5722-14-7

Oswald Bastablen seikkailut ajan pyörteissä jatkuvat. Michael Moorcock löytää uuden käsikirjoituksen isoisänsä jäämistöstä. Siinä vanhempi Moorcock kuvaa omaa matkaansa halki sisällissodan repimän Kiinan kohti Aamun laaksoa, jonne uskoo Bastablen kenties päätyneen edellisen kohtaamisen jälkeen. Lopulta hän saa haltuunsa Bastablen selonteon tämän toisesta seikkailusta, nyt 1900-luvun alussa.

Edellisessä kirjassa (Ilmojen sotaherra) tutustuttiin maailmaan, jossa vanhat suurvallat eivät koskaan romahtaneet. Nyt niistä kaikista on jäljellä vain ruudinsavuinen muisto. Tekninen ja yhteiskunnallinen kehitys johti tilanteeseen, jossa Amerikka ja etenkin Eurooppa ovat raunioina. Kaukaa idässä vaikuttaa Japanin ja Australaasian muodostama allianssi, mutta todellinen voimatekijä nousee Afrikasta. Julma sotaherra nimeltä Musta Attila haluaa tuhota valkoisen rodun viimeisetkin vallanrippeet ja vapauttaa mustat orjuuden ja alistamisen ikeestä. Jälki on brutaalia futurististen hyökkäysvaunujen vyöryessä aina Skandinaviaan saakka.

Moorcock ottaa voimakkaasti kantaa mustien kohteluun halki vuosisatojen. Heitä on pidetty toisen luokan kansalaisina, omaisuutena, jopa eläiminä. Yhdysvaltojen raunioissa tilanne on paikoin pahempi kuin koskaan ja sellaista taustaa vasten Mustan Attilan kostonhimo on ymmärrettävää, on väkivaltaisen ratkaisun oikeellisuudesta mitä mieltä hyvänsä. Myös Bastable joutuu pohtimaan näitä asioita, kun afrikkalaiset valloitusjoukot leikkaavat halki Euroopan ja suuntaavat sitten Atlantin tuolle puolen muassaan historian kauhein sotakone, todellinen maanpäällinen Leviatan.

Leviatan maan päällä on kuin tuulahdus kauan sitten menneiden vuosikymmenten seikkailukertomuksista. Tyyli tuo hyvin esiin sitä aitoa ihmetystä, jota ihminen tuntee joutuessaan itselleen vieraaseen maailmaan, ja Moorcock juoksuttaa kerrontaa eteenpäin sujuvasti tapahtumapaikasta toiseen. Bastable matkaa Intiasta Englantiin, sieltä Etelä-Afrikan Bantustaniin ja lopulta Yhdysvaltojen raunioille. Jokainen pysähdys on luonteva ja sopisi vaikka lopputarinan näyttämöksi, kunnes taas siirrytään eteenpäin. Maailmankuva laajenee ja panokset kasvavat. Tällä tavoin kuuluu kiehtovaa kertomusta kehrätä kasaan.

Oswald Bastablen aikamatkat kuuluvat Moorcockin laajaan Eternal Champion -multiversumiin, mutta toimivat toki omillaankin. Toivon hartaasti, että tämän sarjan jälkeen Vaskikirjat jatkaa Moorcockin muiden töiden julkaisua suomeksi, koska sen tämä mestari ansaitsee.

(Arvostelu on julkaistu myös Tähtivaeltajassa 1/2014)

City of Heroes 10 vuotta

Kansikuva: Sami Haavisto

Posteri massiiviseen Requiem-kampanjaan (by Blackdove)

Minuun eniten vaikuttanut peli on Star Wars Galaxies, mutta City of Heroes tulee hyvänä kakkosena. Elin niissä elämän, useammankin. CoHissa elämäni nimi oli Coile, arkinimeltään Andre Kraft.

SWG ja CoH ovat kumpikin luonteeltaan MMO-pelejä eli usean (lue: satojen ellei tuhansien) pelaajien kansoittamia virtuaalimaailmoja. CoHin aihepiirinä oli supersankarit, ja harvapa populäärikulttuurinen asia on lähempänä sydäntäni, Tähtien sodan jälkeen.

Kansikuva: Sami Haavisto

Galaxy Girl, Galaxy City

Elettiin kevättä 2006. Oli kulunut puoli vuotta siitä, kun edelleen tuhansien kiroama NGE-päivitys tuhosi sen pelin, joka Star Wars Galaxies oli ollut. Peli itsessään oli alfa-tasoinen raakile, jonka peliosuus oli täysin rikki, mutta roolipelialustaksi siitä vielä oli. Tässä vaiheessa tosin se ropekin alkoi olla laantumaan ja taantumaan päin. Pari vuotta pyörinyt, alati muuttuva yhteisömme oli sirpaloitunut eikä uutta kokonaisuutta syntynyt. Pieni joukkomme etsi uutta suuntaa.

Suunta oli helppo valita. Parissakin aallossa meitä aiemmit lopettaneet olivat ripustaneet blasterit naulaan, kiskoneen spandeksit ylleen ja painuneet jakamaan oikeutta rikollisjengien ja suurkriminaalien piinaamaan kaupunkiin nimeltä Paragon City. Ajoimme SWG-hahmomme eläkkeelle ja raavimme kasaan alustavan suunnitelman, keitä uudet CoH-hahmomme olisivat. Lyhyen juonimisen jälkeen kirjoitin alkuperätarinan neljälle hahmolle, joiden pyrkimyksiin muut saataisiin sidottua sitten mukaan, sillä tokihan jokaisella itseään kunnioittavalla supersankarilla on selvä alkuperätarina!

zz

Coile (by Blackdove)

Kaksi hahmoista, Andre ja Andrea Kraft, olivat kaksoset. Tai niin he luulivat. Itse asiassa toinen oli täysin eläväntuntuinen kone. Vitsi oli siinä, että vaikka minä tämän käänteen kirjoitinkin, jätin kolmannen pelaajan päätettäväksi, kumpi sisaruksista oli ihminen, kumpi kone. Tuo pelaaja esitti ”kaksosten” äitiä, joka oli… kömpelö robotti. Alkuperäinen äiti oli kuollut synnytyksessä ja murheen murtama isä oli rakentanut parhaimpien kykyjensä mukaan robotin äidin korvikkeeksi. Muitakin kommervenkkejä juoneen kuului, mutta ne pidin omana tietonani ja pudottelin paljastuksia aina sopivan paikan tullen. Neljäs hahmo oli kaksosten lapsuudentoveri Pohjois-Dakotasta, missä he kaikki olivat eläneet paranoidisen suojattua elämää. Eräänä päivänä taksi pysähtyi Atlas Parkissa kaupungintalon eteen ja kolme nuorta, innokasta wannabe-supersankaria astuivat Paragon Cityn kaduille.

zz

Atlas, in Atlas Park

Tämä tapahtui huhtikuun loppupuolella. Jouluun mennessä sekä lapsuudentoveri että Andrea-sisko olivat kuolleet ja Andre jäänyt yksin johtamaan heidän pientä, mutta dysfunktionaalista superryhmäänsä Silent tempestiä. Seuraavan joulun saavuttua myös Andre oli pantu multiin. Se oli vain puolentoista vuoden keikka, mutta lyhyydestään huolimatta tuo aika oli hyvin kiihkeää ja täynnä tunteita. Rakastumisia, kuolemaa, vaaroja, vammautumisia, sankaruutta, toveruutta, ja ennen kaikkea käsittämättömän monisyisiä tarinoita.

SWG-aikoina olin jo ottanut tavaksi kirjoittaa tarinoita täydentämään pelissä koettuja tapahtumia, sekä kronikoimaan nimenomaan pelissä tapahtunutta. CoH villitsi mielikuvitukseni yhtä villiin lentoon ja naputin yli 30 roolipelikertomusta Andren edesottamuksista. Samaan aikaan tuotin yli sata päiväkohtaista recappia, ja koska rakastan haasteita, erään kuukauden aikana kirjoitin recapin jok’ikisestä päivästä. Nyt kun muistelen noita aikoja, on varsin helppo huomata, miten tietyt kirjoittavaan persoonallisuuteeni liittyvät palikat olivat ja paikoillaan. Kuten olen ennenkin sanonut, SWG ja CoH tekivät minusta sen kirjoittajan, joka nykyään olen. Siinä olkoon todiste siitä, että kirjoittamaan oppii kirjoittamalla.

zz

Coile ja Sword of Truth Khan Tenrgillä (by Blackdove)

Vuoden 2007 syksypuolella eri pelaajien yhteiseen kasaan viskomat juonikuviot alkoivat ahdistaa enkä enää saanut pelimaailmasta irti sellaista iloa, jota kaipasin. Oli aika eläköityä, mutta samaa armoa ei ollut luvassa Andrelle. Hänellä oli liian tiiviit suhteet moneen hahmoon, jotka jäivät peliin, enkä toisaalta halunnut jättää miestä NPC:ksi muiden käsiin. Niinhän siinä kävi, että kuolo hänet korjasi, eikä edes sankarillisesti. Elintoimintoja ylläpitäneet laitteet kytkettiin pois päältä ja tiimitoverit saivat Andren isältä tiedon, että taistelu oli päättynyt. Jälkikäteen olen myöntänyt ehkä tehneeni virheen. Vaikka yleensä en halua kohottaa omaa hahmoani kirkasotsaiseksi sankariksi tai todelliseksi sankariksi ylipäätään, nyt olisi silti ollut paikallaan tehdä näyttävä lähtö taistelussa, jolla olisi ollut merkitys. Heerosmainen sankarin kaari olisi vaatinut niin.

zz

Obituary (written by Britanic)

zz

Obituary cont. (written by Britanic)

Aikaa myöten loputkin tiimitoverit jatkoivat matkaansa muihin maailmoihin, Star Trek Onlineen ja Champions Online, mutta ne eivät enää onnistuneet kiehtomaan. Aika ajoin palailin Paragon Cityn huomaan, kun jonkin kampanjan muassa tunnukseni aktivoitui ilmaiseksi ja pyytämättä, mutta magia oli kadonnut. Vain nostalgia humisi, kun lentelin Crey’s Follyn steampunkahtavien teollisuuskompleksien halki, istahdin Galaxy Cityssä Hero Corpin portaille tai saapastelin Pocket D:n autioita tanssilattioita. Sillä magia on jotain, joka syntyy maailman ja sen ihmisten vuorovaikutuksesta. Nostalgia on jotain, jota kuljetan mukanani minne menenkin, ja joskus tietyt paikat saavat sen esiin voimakkaana.

zz

Doctor Temporis (scetched by Blackdove)

Olin ollut poissa jo viisi vuotta, kun CoH yllättäen sai lopetustuomion. Yllättävää oli se, että peli oli edelleen suosiossa ja pelaajia riitti. Se jopa tuotti tuloja, tietojen mukaan, mutta mitä ilmeisimmin ei riittävästi. Kun kuulin lopettamisen uhkaavan, olin järkyttynyt ja pettynyt, sillä olin hautonut takaraivossani molekulääristä toivoa siitä, että joskus vielä voisin palata kotiin. Vuosi aiemmin SWG oli suljettu, ja sitten elämäni toinen MMO-rakkaus koki saman kohtalon. Mutta nyt en enää tunne pettymystä tai surua. Mennyt on poissa eikä palaa. Mutta aina on mahdollista löytää jokin uusi MMO, johon upota, jota elää, jossa kokea.

Siitä on nyt kymmenen vuotta, kun CoH julkaistiin. Oma aikani sen parissa oli merkittävästi lyhyempi, mutta merkkipäivä sai muistelemaan taas vanhoja aikoja. Eivät ne kaikki olleet hyviä, mutta riittävän monet. Kohotan siis maljan konjakkia Silent Tempestin jäsenille, muille taistelutovereilleni, liittolaisilleni ja vihollisilleni. Sekä niille itseni sirpaleille, jotka elivät oman elämänsä. Cheers, Coile. Kippis, Winterheart. Skål, Freja Torsdottir. Ja mätäne rauhassa Zirgei, eläessäsi et saanut aikaan kuin kaaosta ja tuhoa, mutta teit sen kaiken vuoksi syistä parhaimman: kieroutuneen, itsekkään tunteen, jota erehdyit pitämään rakkautena.

”Silence before the storm.”

Tähtivaeltaja-päivä

Tämän vuoden Tähtivaeltaja-päivä pidetään lauantaina 14. kesäkuuta. Paikkana on Dubrovnik Lounge & Lobby osoitteessa Eerikinkatu 11 (Helsinki). Kunniavieraana on legendaarinen Hal Duncan, jota en vielä ole päässyt itse tapaamaan, mutta nytpä pääsen. Kirjat mukaan ja nimmarijonoon!

Tähtivaeltaja-päivään on ilmainen sisäänpääsy, joskin narikka saattaa rokottaa euron pari. Tämä selvinnee paikan päällä. En tiedä, kuinka hurjia juttuja on suunnitteilla, mutta klo 18 eteenpäin tilaisuus on K18.

Minä olen mukana kahdessa ohjelmassa:

12.15 Höyrykoneita, hammasrattaita ja korsetteja
20.30 Spekulatiiviset elokuvat

Niin että tulkaahan seuraamaan!

Ohjelma

12.00 Ovet auki

12.15 Höyrykoneita, hammasrattaita ja korsetteja
– Mikä steampunkissa viehättää?
Anne Leinonen (PJ), Magdalena Hai, Markus Harju, Shimo Suntila

13.15 Scruffians, Rhapsodies and Fantastic Dreams (engl.)
– GoH Hal Duncan tells about his latest projects.
Haastattelija Toni Jerrman

14.00 Rakkaudesta scifiin ja fantasiaan
– Millaista on pienkustantajan arki?
Tero Ykspetäjä (PJ), Erkka Leppänen (Vaskikirjat), J. S. Meresmaa
(Osuuskumma), Tuomas Saloranta (Kuoriaiskirjat)

15.00 Paniikki! Maailman vaarallisin sarjakuvalehti
– Yhdysvalloissa syntyi 1950-luvun alussa moraalinen paniikki
sarjakuvalehtien vaikutuksesta lapsiin. Kuinka paha oli kohuttu Panic-lehti?
Pekka Manninen

16.00 Science Fiction, Fantasy and Me (engl.)
– Authors talking about their calling and what they love about sf/f.
Merja Polvinen (PJ), Hal Duncan, Magdalena Hai, Jukka Laajarinne

17.00 Sankar jylhän kuusiston
– Suomikumma on kotimaisen kirjallisuuden uusin menestystarina.
Juha Tupasela (PJ), Anne Leinonen, Tiina Raevaara, Johanna Sinisalo

18.00 Doctor Who
Kristoffer Lawson

19.00 Mikä paskapäisissä sankareissa viehättää?
– Miksi fiktiivisissä tarinoissa sietää ja jopa ihailee tyyppejä, joita
ei todellisuudessa haluaisi edes tavata.
Petri Hiltunen (PJ), Jukka Halme, Jukka Laajarinne, Johanna Sinisalo

20.00 Hal Duncan Reading (engl.)
– Our Guest of Honour will blow your mind.

20.30 Spekulatiiviset elokuvat
– Kuvitteellisten filmien riemastuttavia syväanalyysejä.
Aleksi Kuutio (PJ), Petri Hiltunen, Ilja Rautsi, Shimo Suntila

21.30 Myy kirja -kisa
– Juuri sinä! Ota mukaan haluamasi kirja ja lue siitä pätkä lavalla niin
haltioituneesti kuin mahdollista. Show-elkeet sallittu! Max 2–3
minuuttia per esitys. Voittajat palkitaan ruhtinaallisesti.
Juontaja Jukka Halme

n. 22.15 Kuka, mitä, häh?
– Leikkimielinen tieteisfiktiivinen tietokilpailu.
Juontaja Aleksi Kuutio

n. 23.15 Final Science Fiction Fight
– Verbaaleja death match -kaksintaisteluita yleisön antamista aiheista.
Juontaja Jukka Halme

02.00 Ovet kiinni

Kerro se kirjoin

Mifonkimainen toverini Meresmaa esitti minulle haasteen. Vastaa kysymyksiin hyllystä löytyvin kirjoin. Sitten kun vielä muistaisi kaikkien niiden nimet… No, nämä muistin tai hogasin hyllyjä silmäillessäni.

1. Kuvaile itseäsi.
Kukahan minä olen?

2. Kuinka voit?
Sokeanäkö

3. Kuvaile asuinpaikkasi.
Maailma, vihreä metsä

4. Minne haluaisit matkustaa?
Määränpäänä tähdet

5. Lempivärisi?
Taivaan syvyydet

6. Paras vuo(rokau)denaika?
Iltaruskon maa

7. Mitä elämä sinulle merkitsee?
Ready Player One

8. Mitä pelkäät?
Ruumiittomat

9. Lempiruokasi?
Tähtisumua

10. Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
Pimeät valovuodet

11. Mottosi?
Yli uusien rantojen

12. Haaveesi?
Galaksin kansalainen

Mukaan haastan jokaisen, joka likettää tätä postausta millä tahansa somealustalla tai erehtyi hymyilemään tai nyökkäämään ainoallekaan vastaukselleni.

PI – Pelko ihmisessä

Pelko ihmisessäPI – Pelko ihmisessä
Siri Kolu
Otava, 2013
ISBN: 978-951-1-27411-7

PI-influenssa, todellinen pandemia, on pyyhkäissyt yli maan. Noin neljännes koko maailman väestöstä on saanut tartunnan. Tuloksena ei kuitenkaan ole massiiviset ruumisvuoret, vaan kokonaan toisenlaiset ongelmat. Kuolleet ihmiset olisi helppo hoitaa, elävät muodostavat paljon kinkkisemmän probleeman. Mitä tehdä niille, joiden on liian vaarallista antaa liikkua vapaana?

Pilvi on päättänyt käydä testauttamassa itsensä, vaikka kotoa lähtiessään hänellä ei olekaan tuomiosta epäilystä. PI oireet. PI cure. Selainhistoria puhuu karua kieltään eivätkä hakutulokset anna toivoa. Positiivisten testien myötä hän jää Keskukseen muiden tartunnan saaneiden kanssa, ja eräänä aamuna heidät häädetään linja-autoihin. Määränpäänä on vanha armeijan louhima luolasto jossain Keski-Suomessa. Viranomaiset ovat löytäneet ratkaisun PI-ongelmaan, ja se on kaikkien taudinkantajien eristäminen.

Taaksensa Pilvi jättää vanhan elämänsä ja etenkin kaksi poikaa. Toinen on Tuomas, petollinen poikakaveri, ja toinen on Petri, järkyttynyt veli. Tarinaa kerrotaan heidän jokaisen näkökulmasta.

Tahollaan Pilvi totuttautuu elämään maan alla muiden viruksen runtelemien hylkiöiden kanssa. Mutta millaisia hylkiöitä he ovatkaan! Supernopeita taistelukoneita, valonarkoja, enemmän tai vähemmän fyysisesti mutatoituneita. Ja jokaisen sisällä asuu uusi olento, PI-eläin, joka pystyy häkellyttäviin suorituksiin.

Petri puolestaan selviää läpi arjen rutiineista vakaan päätöksensä turvin. Vielä hän pelastaisi sisarensa. Vapauttakaa Pilvi! Tavoitteessaan häntä auttaa Tuomas, manipuloiva kapinajehu vastarintaliikkeestä, jonka tavoitteena on suoda ihmisarvo takaisin sairastuneille, joilta se on pakkokeinoin riistetty.

Siri Kolu tykittää kiivaaseen tahtiin. Näkökolma vaihtuu luvuttain ja luvut ovat lyhyitä. Vuosi vierähtää nopeasti, kun juonia punotaan. Jotain on tekeillä. Jotain on tulossa. Missään ei viivähdetä pitkään, lukijan täytyy itse täyttää väliin jäävä aika. Vaikka kerronnallinen ratkaisu onkin toimiva, se jättää nälän. Olisin halunnut lukea luolaston elämästä vieläkin enemmän.

Vähin erin Kolu kutoo esiin kokonaiskuvaa siitä, mitä oikeastaan on tapahtunut, eikä kaikkiin kysymyksiin saada vastausta tässä kirjassa. Tietonmuruja kylvetään hahmojen ajatusten ja tunnereaktioiden kautta, aina suoraan näkökulmahenkilön läpi. Pilvi, Petri ja Tuomas kertovat kukin omaa tarinaansa, omalla kielellään ja omalla tavallaan. Tämän myötä mitään ei selitellä liikaa.

Millainen yhteiskunta eristää osan itsestään perusten toimensa pääasiallisesti pelkoon? Millaisen aineksen se sallii jäädä muhimaan sisäänsä? Rotupuhtautta julistavat partiot alkavat vainota perheitä, jotka ovat menettäneet taudille jonkin perheenjäsenen. Pelko ruokkii lisää pelkoa.

Tästä kaikesta saatiin esimakua jo vuoden 2013 Finnconissa, jonka Matkaopas-paneelissa Kolu omaksui Pilvin roolin ja veti sen läpi todellisena luonneroolina. Paneelin perusteella on helppo luvata, että tulevissa kirjoissa on luvassa vielä kovaa kamaa ja kiihkeitä käänteitä.

PI – Pelko ihmisessä sopii yläasteelle siirtyvän kouraan mitä mainioimmin, mikä ei estä tällaista nelikymppistäkin vaatimasta lisää suureen ääneen.

(Arvostelu on julkaistu myös Tähtivaeltajassa 1/2014)

Hopea-arkun metsästäjät

Hopea-arkun metsästäjät
Tuomas Saloranta
Kuoriaiskirjat, 2014
ISBN: 978-952-7021-19-4

Retuperän Aapo ja Taavetti Rummukainen ovat kaksi koijaria, jotka tavoittelevat rikkauksia kalevalaisissa maisemissa. Hurlannin kuningaskunta on päättänyt varautua sotaan ja linnoittaa itäisten metsämaidensa ulkorajan. Idän karhu kun oikoo tassujaan, eikä Pohjan Akan valtakuntakaan seisoskele toimettomana. Pelimiehinä Aapo ja Taavetti iskevät silmänsä yhden linnoitustöistä vastaavan varuskunnan palkkarahat sisältävään hopea-arkkuun. Kun arkku sitten katoaa, lähtee epämääräinen joukko noutamaan sitä takaisin.

Etunenässä joukkoon paukkaavat Aapo ja Taavetti. Retkuetta johtaa nuori upseeri Anders Kippelström, joka on arveluttavien elintapojensa vuoksi saanut siirron käymättömille korpimaille. Mukaan lähtevät myös hermoheikko Oravainen jäljittäjäksi ja mustan tornin apupappi isä Jeremias, joka hänkin on parempi vaihtoehto kuin varuskunnan umpitunnelissa heiluva pääpappi Rupert. Aika vähin eväin sitä lähdetään loitsimiseen pystyviä varkaita vastaan, mutta likaisella tusinalla oli muuta menoa.

Kerronta lainaa menevyyttä Suomi-filmeiltä, etenkin rillumarei-perinteestä.
Tarinan metsäiset maisemat ovat jokaiselle lukijalle tuttuja, ja maailmakin melkein. Länsivalloittajan mukana tullut uskonto käyttää ristin sijaan symbolina mustaa tornia ja Hurlannin akatemioissa opetetaan muun taikuuden ohella runonlaulantaa. Tuntuukin siis luontevalta, kun metsässä alkaa vilistää Pohjolan nahanvaihtajia, jotka voivat muuttua ihmisestä vaikkapa karhuksi silmänräpäyksessä.

Tarinointi sujuu Tuomas Salorannalta totutulla, varmalla otteella. Pokkari on paksumpi kuin miehen aiemmat työt eivätkä lisäsivut hukkaan mene, mutta hahmoissa ei ole samanlaista räväkkyyttä kuin Diplomaattisen selkkauksen (TV 3/13) Zargynissa. Kirjailija ei heitä pääkaartia todelliseen vaaraan, vaikka vaaranpaikkoja riittääkin. Ehkä se kuuluu tällaiseen rillumafantasiaan, mutta jännitteet eivät aina nousseet niille tasoille, joihin Saloranta pystyy.

Hopea-arkun metsästäjät on helppolukuinen ja hauska tarina, ja roheasti reilun kympin hintansa arvoinen. Mutta vain, jos sen hankkii kustantajan Finncon-pöydästä tai vaikkapa Aavetaajuuden nettikaupasta. Suurissa kivijalkamyymälöissä tästäkin pokkarista riistetään liki kolme kymppiä.

(Arvostelu on ilmestynyt Tähtivaeltajassa 1/2014)

Yliluonnollinen kauhu kirjallisuudessa

Yliluonnollinen kauhu kirjallisuudessaYliluonnollinen kauhu kirjallisuudessa (Supernatural Horror in Literature)
H. P. Lovecraft
Suom. Juri Nummelin
Savukeidas, 2013
ISBN: 978-952-268-084-6

H. P. Lovecraft on yksi kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimmista kauhukirjailijoista ikinä. Omana aikanaan hän ei saanut paljon arvostusta, maine on rakentunut pitkälti vasta hänen kuolemansa jälkeen. Me muistamme hänet pääasiassa kosmisista kauhuista kertoneista tarinoista, mutta kirjoitti hän muutakin. Esimerkiksi varsin kattavan katsauksen kauhukirjallisuuden historiaan. Hänen esseensä Yliluonnollinen kauhu kirjallisuudessa nauttii yhä edelleen arvostusta, eikä suotta.

Lovecraft lähtee liikkeelle siitä, että toimiva kauhu on luonteeltaan kosmista. Ihmiseen vaikuttaa syvimmin tuntemattoman pelko. Tätä kriteeriä vasten hän tutkailee menneiden vuosisatojen kauhuelementtejä sisältävää tuotantoa aina aikalaiseensa Clark Aston Smithiin saakka. Itsestään hän ei tosin puhu, mutta kukapa kirjailija osaisi arvioida omaa tuotantoaan niin, että historia on hänen kanssaan samaa mieltä.

Itseäni viehätti eritoten se, miten juurikin näin vanha teksti (julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1927) katsoo kauas menneisyyteen sotkeutumatta tämän päivän asioihin (mikä olisikin mahdotonta ilman aikamatkailua). Mikä tahansa vastaava essee tänä päivänä joutuisi kuluttamaan leijonan osan sivuistaan kaikkeen siihen, mitä Stephen Kingin läpimurron jälkeen on tapahtunut. Nyt sain nauttia katsauksesta vuosisatoja vanhan kauhun olemukseen ilman moderniuden rasitteita.

Lovecraftin laatima esitys tuntuu kattavalta ja rakentuu loogisesti niin, että voidaan osoittaa, miten mikäkin työ on jatketta jollekin aiemmalle. Vaikka kauhukirjallisuuden juurten nähdään uppoavan antiikin myytteihin ja kauemmaskin, alkaa moderni yliluonnollisuus nostaa päätään goottilaisen kirjallisuuden aikakaudella.

Juri Nummelinin suomennos on pystyvää, mutta kääntäjän erityinen ansio on loppuun koottu katsaus esseessä mainittuihin kirjailijoihin ja heidän suomennettuihin teoksiinsa. Näin laajaa esitystä ei kauhukirjailijoista liene aiemmin suomeksi koottu, ja ilahduttavaa oli huomata, miten moni mainittu novelli löytyi 90-luvun paikkeilla julkaistuista kauhukokoelmista. Kirjastoista ne saattaa olla jo poistettu, mutta antikvaareista noita kokoelmia vielä löytää. Nämä kääntäjän huomaukset vievät sivuja melkein yhtä paljon kuin itse esseekin.

Yliluonnollinen kauhu kirjallisuudessa on pakollista luettavaa niin kauhuharrastajille kuin kirjallisuuden tutkijoillekin, eikä se jätä kylmäksi Lovecraft-fanejakaan.