Avainsana-arkisto: Siri Kolu

PI – Pelko ihmisessä

Pelko ihmisessäPI – Pelko ihmisessä
Siri Kolu
Otava, 2013
ISBN: 978-951-1-27411-7

PI-influenssa, todellinen pandemia, on pyyhkäissyt yli maan. Noin neljännes koko maailman väestöstä on saanut tartunnan. Tuloksena ei kuitenkaan ole massiiviset ruumisvuoret, vaan kokonaan toisenlaiset ongelmat. Kuolleet ihmiset olisi helppo hoitaa, elävät muodostavat paljon kinkkisemmän probleeman. Mitä tehdä niille, joiden on liian vaarallista antaa liikkua vapaana?

Pilvi on päättänyt käydä testauttamassa itsensä, vaikka kotoa lähtiessään hänellä ei olekaan tuomiosta epäilystä. PI oireet. PI cure. Selainhistoria puhuu karua kieltään eivätkä hakutulokset anna toivoa. Positiivisten testien myötä hän jää Keskukseen muiden tartunnan saaneiden kanssa, ja eräänä aamuna heidät häädetään linja-autoihin. Määränpäänä on vanha armeijan louhima luolasto jossain Keski-Suomessa. Viranomaiset ovat löytäneet ratkaisun PI-ongelmaan, ja se on kaikkien taudinkantajien eristäminen.

Taaksensa Pilvi jättää vanhan elämänsä ja etenkin kaksi poikaa. Toinen on Tuomas, petollinen poikakaveri, ja toinen on Petri, järkyttynyt veli. Tarinaa kerrotaan heidän jokaisen näkökulmasta.

Tahollaan Pilvi totuttautuu elämään maan alla muiden viruksen runtelemien hylkiöiden kanssa. Mutta millaisia hylkiöitä he ovatkaan! Supernopeita taistelukoneita, valonarkoja, enemmän tai vähemmän fyysisesti mutatoituneita. Ja jokaisen sisällä asuu uusi olento, PI-eläin, joka pystyy häkellyttäviin suorituksiin.

Petri puolestaan selviää läpi arjen rutiineista vakaan päätöksensä turvin. Vielä hän pelastaisi sisarensa. Vapauttakaa Pilvi! Tavoitteessaan häntä auttaa Tuomas, manipuloiva kapinajehu vastarintaliikkeestä, jonka tavoitteena on suoda ihmisarvo takaisin sairastuneille, joilta se on pakkokeinoin riistetty.

Siri Kolu tykittää kiivaaseen tahtiin. Näkökolma vaihtuu luvuttain ja luvut ovat lyhyitä. Vuosi vierähtää nopeasti, kun juonia punotaan. Jotain on tekeillä. Jotain on tulossa. Missään ei viivähdetä pitkään, lukijan täytyy itse täyttää väliin jäävä aika. Vaikka kerronnallinen ratkaisu onkin toimiva, se jättää nälän. Olisin halunnut lukea luolaston elämästä vieläkin enemmän.

Vähin erin Kolu kutoo esiin kokonaiskuvaa siitä, mitä oikeastaan on tapahtunut, eikä kaikkiin kysymyksiin saada vastausta tässä kirjassa. Tietonmuruja kylvetään hahmojen ajatusten ja tunnereaktioiden kautta, aina suoraan näkökulmahenkilön läpi. Pilvi, Petri ja Tuomas kertovat kukin omaa tarinaansa, omalla kielellään ja omalla tavallaan. Tämän myötä mitään ei selitellä liikaa.

Millainen yhteiskunta eristää osan itsestään perusten toimensa pääasiallisesti pelkoon? Millaisen aineksen se sallii jäädä muhimaan sisäänsä? Rotupuhtautta julistavat partiot alkavat vainota perheitä, jotka ovat menettäneet taudille jonkin perheenjäsenen. Pelko ruokkii lisää pelkoa.

Tästä kaikesta saatiin esimakua jo vuoden 2013 Finnconissa, jonka Matkaopas-paneelissa Kolu omaksui Pilvin roolin ja veti sen läpi todellisena luonneroolina. Paneelin perusteella on helppo luvata, että tulevissa kirjoissa on luvassa vielä kovaa kamaa ja kiihkeitä käänteitä.

PI – Pelko ihmisessä sopii yläasteelle siirtyvän kouraan mitä mainioimmin, mikä ei estä tällaista nelikymppistäkin vaatimasta lisää suureen ääneen.

(Arvostelu on julkaistu myös Tähtivaeltajassa 1/2014)

Me Rosvolat ja vaakunaväijy

VaakunaväijyMe Rosvolat ja vaakunaväijy
Siri Kolu
Otava, 2013
ISBN: 978-951-1-27410-0

Järjestyksessä neljäs Me Rosvolat -kirja alkaa jo kaivata tuekseen sarjan aiempia osia. Siinä missä Konnakaraoke ja Iso-Hemmin arkku pärjäilivät aika pitkälti omillaan, Vaakunaväijyssä vyöryy eteen sellainen määrä nimiä ja varhempia tapahtumia, että taustatiedot alkavat houkuttaa.

Tarinan alussa Viljalla on hallussaan legendaarisen rosvo-oppaan molemmat puolikkaat, mutta toinen niistä on suljettu laatikkoon, jonka avaamiseksi tarvitaan nippu tavuja. Nuo tavut on vuosikymmeniä sitten jaettu eri rosvoperheiden säilytettäviksi ja nyt ne täytyy kaivaa kaikki esiin. Tehtävä ei ole helppo, sillä Rosvoloilla ja Viljalla on aiempien tapahtumien myötä mennyt sukset pahasti ristiin melkein kaikkien muiden rosvosukujen kanssa. Toisaalta, eihän se nyt olisi jännittävää, jos homma hoituisi muutamalla puhelinsoitolla.

Ehdottomasti parasta antia on muiden, pitkään paitsiossa istuneiden rosvosukujen päästäminen irti. Sen sijaan, että heitä kohdattaisiin kesäpäivillä kilpailulajien melskeessä, Viljan täytyy henkilökohtaisesti mennä tapaamaan jokaista, vaihtuvin saattajin. Tämä luonnollisesti antaa kaikille muille kotikenttäedun, lukijalle enemmän jännitystä ja kirjailijalle tilaisuuden esitellä sivuhenkilökaartia syvemmin. Savon Toppareiden kanssa heitetään puukkoa, Levandereilla saunotaan ja Pärnäsillä keskustellaan adoptiosta. Mutta vaikka joidenkin tahojen kanssa solmitaan ystävällisempiä suhteita, ei todellisista vihollisistakaan pääse tulemaan pulaa.

Oma kehityskaarensa on Viljan perhe. Heille on juuri selvinnyt oma muinainen rosvotaustansa ja jotenkin asiaan kuuluisi tietty muutosvastarinta. Mutta Siri Kolu ei lähde sellaisille turhaa angstia huokuvilla poluille lainkaan. Viljan aiemmin kerrassaan sietämätön sisko Vanamo aloittaa omat treeninsä ja vanhemmatkin pääsevät äksöniin kiinni. Tämä on yksi sarjan valteista: Vaikka eteen tulee pahojakin paikkoja, niihn ei jäädä räytymään. Pirtsakasti eteenpäin!

Vaakunaväijy jatkaa hyvin onnistuneesti Me Rosvolat -sarjaa ja elävöittää maailmaa yhä syvemmin, mutta kuten mainittu, viittaa menneisiin tapahtumiin jo siinä määrin, että tästä ei ehkä sarjan lukemista kannata aloittaa. Tämä ei ole mikään huono asia, sillä myös aiemmat kirjat ovat riemastuttavia ja mikä tahansa syy lukea ne kelpaa vallan mainiosti.

Me Rosvolat ja Iso-Hemmin arkku

Iso-hemmin arkkuMe Rosvolat ja Iso-Hemmin arkku
Siri Kolu
Otava, 2012
ISBN: 978-951-1-26477-4

Siri Kolu rysäyttää rikki jo Viisikosta tutun systeemin, jossa sama peruskaava toistuu kirjasta toiseen, vain loma-aika vaihtuu. Kolmannessa Me Rosvolat -kirjassa Iso-hemmin arkku tilanteet jatkavat kehittymistään ja lukijalle jää raikas fiilis, sillä maailma muuttuu ja hahmot siinä mukana. Nyt olen tyytyväinen, etten pari vuotta sitten kirjoittanut aikomaani nuortenkirjaa, sillä nyt minulla on Enid Blytonia parempi esikuva. Näinkin voi rokata.

Edellisessä kirjassa, Konnakaraokessa, rosvokesä katkesi lyhyeen, joten loppunäytös kiskottiin pulkkaan syksyn räntäsateissa. Iso-hemmin arkku jatkaa siitä. Vilja ”kesävoro” Vainisto sai selville, että Helmeri Kvistin legendaarinen rosvo-opas on kaksiosainen ja jemmattu huolella eri paikkoihin. Etsintä ei voi millään odottaa seuraavaan kesään, etenkin kun opasta jahtaavat kaikki muutkin ryöväriperheet, mutta kesken oleva kouluvuosi asettaa haasteita, isä-Vainistosta puhumattakaan. On syytä kehittää suunnitelma, jonka varjolla Vilja pääsee Rosvoloiden mukaan etsintäretkille.

Jos ensimmäinen kirja maalaili maantiekonnat hassuiksi tyypeiksi, seuraava kirja esitti heidät jo tummemmissa sävyissä. Nyt kolmannessa osassa opimme, että he voivat olla kertakaikkisen vaarallisia. Vilja käy parissakin tiukassa tilanteessa, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen liemeen, johon hänen tuiki tavallinen, ei-rosvomainen sisarensa itsensä järjestää. Jopa tähän asti sivuosassa pysytellyt Jouni-isä murtautuu ulos yhden tempun poni -karsinastaan. Jos Rosvoloilla onkin toiminta hanskassa, eivät Vainistotkaan jää tuleen makaamaan.

En ole saanut tällaisia kiksejä nuorisokirjoista sitten omien teinivuosieni. Siri Kolu on onnistunut luomaan Me Rosvolat -kirjoissaan mielenkiintoisen maailman, joka ei ole fantasiaa sanan perinteisessä merkityksessä, mutta ei toimi myöskään tavanomaisen maailman lainalaisuuksin. Sanotaan sitä vaikka rosvokummaksi. Hauskat hahmot, elävä maailma, jänniä tilanteita ja kiinnostavat juonet. Muuta ei puutu paitsi elokuvaversio.

Me Rosvolat on laadukasta, seikkailullista rymyä ala-asteikäisille, mutta ennen kaikkea meille isille, jotka pääsemme nauttimaan siitä iltasatujen muodossa.

Me Rosvolat ja konnakaraoke

Me Rosvolat ja konnakaraokeMe Rosvolat ja konnakaraoke
Siri Kolu
Otava, 2011
ISBN: 978-951-1-25424-9

Rosvolat ja heidän kesävahvistuksensa Vilja palaavat konnankoukkujen pariin tässä mainiossa jatko-osassa Me Rosvoloihin. Kokonainen koulutyöntäytteinen talvi on kulunut ja kevätkin on kitkuteltu loppuun. Vilja odottaa malttamattomana kesää, koska silloin hän voi vihdoin ja viimein palata edellisvuoden uusien tuttavuuksien, mainion rosvoperheen pariin. Mutta siitä ei näytä tulevan mitään. Kesäkuun saavuttua Vilja löytää itsensä viululeiriltä, kaikista mahdollisista paikoista. Mutta Rosvolat eivät hylkää omiaan. On aika suuren pelastusoperaation.

Sukeentuva seikkailu ei kuitenkaan noudata viime kesästä tuttua kaavaa. Rosvoperheiden kesäjuhla häälyy päiden yllä synkkänä ja panokset ovat korkeat. Vanha Pärnänen on kuollut ja nyt valitaan uusi rosvovaltias. Rosvoloiden isä Hurja-Kaarlo tietenkin tavoittelee tuota himoittua titteliä, mutta vastassa on kutakuinkin koko muun Suomen rosvokansa. He eivät ole unohtaneet sitä, miten viime kesäjuhlat päättyivät katastrofiin ja poliiseihin, kaikki Rosvoloiden ansiosta.

Jos Vilja edellisenä vuonna olikin enemmän turisti, kesävieras rosvomaailmassa, nyt hänen täytyy osoittaa aidosti kuuluvansa jengiin. Olosuhteiden pakosta hän joutuu mittelemään älyään muiden perheiden parhaimmistoa vastaan valehtelukisassa lähes yksin, ja kaikkia kiinnostaa kovin, missä ja kenellä on sata vuotta vanha Helmeri Kvistin Rosvo-opas.

Siri Kolu loi jo ensimmäisessa Rosvola-kirjassaan mielenkiintoisen, lapsenomaisen maailman, jota asuttivat pystyvät lapset ja eksentriset aikuiset. Huumori ja hauskuus pysyvät, mutta nyt maailma saa jo synkempiä sävyjä. Siinä missä Rosvoloita kiinnostaa ruoka ja barbit, muut perheet elävät raadollisemmin ja vaanivat mammonaa, eikä heidän kanssaan muutoinkaan ole leikkimistä. Liittoumia syntyy ja hajoaa, ja häijyjä juonia punotaan.

Konnakaraoken myötä aloin kuvitella joitakin kohtauksia Ghibli-studioiden elokuvien tyyliin esitetyiksi, ja yhtäkkiä siinä oli paljon järkeä. Hayao Miyazaki voisi hyvinkin ohjata Rosvoloista animeleffan. Maailma on kiinnostava ja eheä, hahmot sopivan eriskummallisia ja juoni seikkailullinen. Kellehän tästä ideasta pitäisi kirjoittaa?

Rosvola-kirjat ovat uponneet todella hyvin iltasatumateriaalina 8-12-vuotiaiden testiryhmään. Aikuisetkaan eivät joudu kiristelemään hampaitaan näitä ääneen lukiessaan, sillä kieli on rikasta eivätkä hahmot käyttäydy tarpeettoman pöljästi. Suosittelen siis lämpimästi.

Me Rosvolat

Me_RosvolatMe Rosvolat
Siri Kolu
Otava, 2012
ISBN: 978-951-1-24393-9

Kesäloman alussa Vilja ryöstetään. Kahdesti, jos tarkkoja ollaan. Hän istuu takapenkillä kinastellen isosiskonsa kanssa karkkipussin sisällöstä, kun rosvoauto pysäyttää heidät. Rosvolippu vedetään salkoon ja auto putsataan kaikesta olennaisesta, kuten karkeista. Samassa rytäkässä Vilja päätyy osaksi ryöstösaaliista.

Kun rosvoauto kaasuttaa pois kivet lennellen, Vilja tutustuu sen matkustajiin. Maineikkaan Rosvolan perheen päämies on Hurja-Kaarlo, lettipäinen mies, jolla on iso ruokahalu ja suuri sydän, ja juuri hän ryösti Viljan mukaan. Seuraksi lapsilleen, nähkääs. Rosvoauton ratin takana istuu Kaarlon vaimo Hilda, kelpo kokki ja pätevä painija. Rosvomamman on pakko olla, ei sitä muuten maantierosvojen kesäpäivillä pärjää. Miehistöön kuuluu myös Kulta-Pete, jonka intohimona ovat pienoismallit, sekä jo mainitut lapset.

Kalle on suunnilleen Viljan ikäinen ja haaveilee joskus komentavansa omaa rosvoautoa, mutta sitä ennen kannukset on ansaittava. Tällä saralla on pidemmällä hänen siskonsa Hele, joka on hyvä kaikessa, mutta erityisesti barbien tuunaamisessa punkkareiksi. Tähän joukkoon Vilja päätyy ja ennen kuin hän huomaakaan, hänestäkin alkaa kehkeytyä pesunkestävä ryöväri. Kehittääpä hän ihan oman merkkirikoksenkin.

Me Rosvolat on hauska ja kepeä seikkailu, jossa rosvous ei ole lainkaan pelottavaa (ellei sitten pelkää vadelmaveneidensä puolesta) vaan omalaatuinen vaihtoehtoinen elämäntapa, jolla on omat sääntönsä. Kyse ei ole rahasta, sen päälle Rosvolat eivät ymmärrä ollenkaan, vaan vapaudesta. Rosvot kun voivat ajaa minne tahtovat ja pysähtyä uimaan, kun siltä tuntuu. Eivätkä he ole pahoja, he kun vievät vain tarpeellisen, eikä koskaan keneltäkään kaikkea.

Siri Kolun Me Rosvolat -sarja on jo ehtimässä neljänteen osaansa eikä se ensimmäisen kirjan perusteella ole mikään ihme. Kirjan kieli on riemukkaan rikasta ja juonenkäänteet jänniä, jopa siinä määrin, että jos omat lapseni olisivat tyytyneet kuulemaan iltasaduksi vain ensimmäisen osan, olisin lukenut loput ihan vain itsekseni. Näin ei kuitenkaan käynyt ja nyt on jo Konnakaraoke hyvässä vauhdissa.