Avainsana-arkisto: Vaskikirjat

Kirotun maan ritari

kirotun-maan-ritariKirotun maan ritari
Erkka Leppänen
Kuvitus: Petri Hiltunen
Vaskikirjat, 2016
ISBN: 978-952-6642-23-9

Praedorit ovat onnenonkijoita, seikkailijoita joiden elämä on vaaraa täynnä. Hyvin harva heistä kuolee korkeaan ikään. Praedoreiden toimenkuvaan kuuluvat sodat, salamurhat, varkaudet ja muut vastaavat toimet, joiden myötä joku jossain menettää vähintään rahapussinsa, mutta luultavimmin päänsä. Tämän vuoksi heihin ei suhtauduta yleisellä suopeudella.

Vaikka kuka tahansa voi tarttua miekkaan, jokainen sotapoika ei ole praedor. Tämän nimityksen saadakseen täytyy vierailla kirotulla maalla, joko Warthin raunioissa Jaconian sisällä tai Borvarian loputtomassa rauniokaupungissa, missä luonnonlait ovat vain kainoja ehdotuksia ja kuta kuinkin kaikki on tappavaa.

Praedor on alun alkujaan Petri Hiltusen neljän vuosikymmenen yli ulottuva projekti, jonka puitteissa Petriltä on ilmestynyt neljä sarjakuva-albumia. Maailma on laaja ja pitkälle kehitelty, ja aika ajoin myös muut ovat saaneet luvan rikastuttaa Jaconian historiaa tarinoillaan. Yksi heistä on Erkka Leppänen, jonka novellikokoelma Kirotun maan ritari kertoo praedorista nimeltä Falac Valkosulka.

Falac ei ole mikä tahansa epätoivoisista oloista ponnistava onneton kurkunleikkaaja, vaan alkujaan ritari, mutta sekään ei auta kun elämä päättää kolhaista kunnolla. Taistelutaidoille on aina kysyntää, joten nälkäkuolemasta ei ole suurta pelkoa. Tosin praedorin elämässä se onkin yksi niitä harvoja tapoja kuolla, joka ei ole päivittäisenä uhkana. Tästä ovat elävänä(?) todisteena Falacin vaihtuvat seuralaiset, joista osa ymmärtää käyttää saalisosuutensa toisenlaisen elämän aloittamiseen, kun taas toisilta elämä ja ura katkeavat yhtä aikaa.

Tämä muodostaakin tehokkaan jännitteen tarinoihin, sillä vaikka päähenkilö oletettavasti selviää kiipelistä, hänen tovereistaan ei ikinä tiedä, ovatko he mukana novellin verran vaiko puoli kirjaa. Leppänen saa tämän toimimaan puhaltamalla sivuhenkilöihinkin henkeä siinä määrin, että heidän kohtaloillaan on väliä, ja siksi brutaali kuolema pääseekin kirpaisemaan lukijaa.

Myös Falacin hahmo elää, eikä hän ole enää kirjan lopussa se sama mies, joka alkusivuilla esiteltiin. Esimerkiksi hänen vankkumaton, jopa kiivas uskonsa Artanteen saa kolauksia matkan varrella. Näin se kuuluu tehdä, staattiset henkilöhahmot, vaikka olisivat kuinka räiskyviä, tuppaavat tylsyttämään teränsä nopeasti.

Praedorin maailma on miekka & magia -genren tyylikäs edustaja, joskin asenteet siinä ovat monessa suhteessa modernimpia kuin tyylilajinsa lyömättömässä standardissa, Robert E. Howardin Conan-saagassa. Homous ei ole tabu, vaan yksi osa ihmiskunnan elämää, eikä henkilön pätevyys määräydy sen mukaan, mitä killuu tai on killumatta jalkojen välissä. Tässä suhteessa Jaconia avautuu kutsuvampana kuin muinainen hyborinen aika.

Kirotun maan ritari nostaa Erkka Leppäsen suoraan Petri Hiltusen ja Ville Vuorelan rinnalle kotimaisen miekkafantasia eturintamaan. Taistelkoot he kauan ja kaatukoot urheasti. Tai puukottakoot vastustajiaan niskaan ja varastakoot heidän rahakukkaronsa, kuten praedoreille sopii.

Kirjassa on sivumennen sanoen Petrin upea kuvitus.

Advertisement

Haikaran silmä

Haikaran silmäHaikaran silmä
Ursula K. Le Guin
Suom. Jyrki Iivonen
Vaskikirjat. 2015

Planeetta Victoria on vastakkainasettelun maailma. Ensimmäiset saapuneet siirtolaiset olivat väkivaltarikollisia, jotka Maapallo oli karkottanut ainiaaksi. Lukuisia vuosia heidän jäljessään saapuivat pasifistit, joiden suuri rikos oli uskoa rauhan periaatteisiin. Huolimatta filosofisista eroistaan näiden kahden yhteisön oli kannattavaa ryhtyä yhteistyöhän, joskaan ei tasavertaisina.

Toiset asuvat kaupungissa, toiset hökkelikylässä. Toisllla on itsevaltainen neuvosto, toisilla demokraattinen kyläkokous. Toiset janoavat valtaa muiden yli, toiset vapautta kaikille. Toiset antavat käskyjä, toiset tottelevat, sillä monasti jo tottelemattomuus on eräänlainen väkivallanteko. Silti kansalaistottelemattomuus asuu rauhan ihmisten sieluissa, sillä he muistavat Kingin ja Gandhin opit väkivallattomasta kapinasta, vaikka harva elossa olveva on edes nähnyt Maata.

Lev on Hökkelikylän nuorukainen, joka saapuu pitkältä tutkimusmatkalta planeetan erämaihin. Retkikunta on löytänyt uuden paikan, johon ihmiset voisivat asettua. Kaupungin valtiaat, etunenässä neuvosmies Falco, suhtautuvat moisiin suunnitelmiin epäilyksellä. Tämä eripura käynnistää yhteenoton, jossa periaatteet punnitaan. Voiko rauhanomainen vastarinta todella murskata totalitääriset valtarakenteet? Tätä päätyy pohtimaan Falcon tytär Luz, joka altistuu hökkelikyläläisten ajatuksille.

Tieteiskirjallisuuden suurnimi Ursula K. Le Guin on tunnettu paitsi korkeatasoisesta proosastaan ja loistavasta tarinankerronastaan myös yhteiskunnan peruskysymyksiin pureutuvista näkemyksistään. Vastaukset olisivat helppoja, jos ihanteet pääsisivät toimimaan ideaalisessa maailmassa, mutta ihmisten kanssa mikään ei koskaan ole täydellistä. Le Guin tietää tämän ja luovii ilmiselvyyksien karikoiden läpi kohti sellaista totuutta, jonka lukija voi uskoa, ja siinä totuudessa on katkeruutta ja tappioita, mutta myös rohkeutta, koska vain rohkea uskaltaa vaatia maailmaan muutosta.

Haikaran silmä ei kuulu hainilaistarinoihin eikä muutenkaan liity Le Guinin muuhun tuotantoon kuin teemojensa puolesta. Siksi se seisookin omilla jaloillaan vahvana, eikä sen sanoma ole menettänyt merkitystään sen lähes 40 vuoden aikana, joka on kulunut sen ensimmäisestä julkaisusta Virginia Kiddin toimittamassa Millennial Women -antologiassa. Päin vastoin, Haikaran silmä tuntuu nykyään aina vain ajankohtaisemmalta.

(Arvostelu ilmestynyt Tähtivaeltajassa 4/2015.)

Musta komppania

Musta komppaniaMusta komppania (The Black Company)
Glen Cook
Suom. Markus Harju
Vaskikirjat, 2015
978-952-5722-26-0

Tolkienilaista fantasiaa määrittävät suuret armeijat ja suuret kohtalot. Näkökulma on päälliköiden ja ylimysten, eivätkä pienet kahakat kiinnosta ketään, jolleivät sitten päähenkilöt satu osalliseksi sellaiseen. Tänä päivänä tällaisen fantasian vastakohdan kärkinimi on George R. R. Martin, mutta vuosikymmen ennen Tulen ja jään laulua sumusta marssi Glen Cookin Musta komppania täynnä miehiä, joiden kohtalo oli korkeintaan heiluttaa miekkaa, kunnes itse siihen hukkuisivat.

Komppanialla on pitkä historia, ajoittain kunniakas, ajoittain vähemmän, jonka merkitsemisestä kronikoihin pitää huolen vasiten nimetty kirjuri. Tällä hetkellä homma kuuluu Puoskarille, komppanian lääkärille, joka tekee parhaansa tallentaakseen tapahtumat rehellisesti ja tinkimättä, siinä määrin kuin se nyt palkkamiekalta luonnistuu.

Komppanian jäsenillä lienee joskus aikanaan ollut vanhempiensa antamat nimet, mutta enää ne eivät joka tapauksessa ole käytössä. Kutsumanimet tulevat joko luonteenpiirteiden ja ammattien mukaan. On Puoskari, Kapteeni, Korppi, Peikko, Yksisilmä, Sielunsieppaaja, Kullanmuru, Alistaja, ja kartalla sama meno jatkuu: Ruusut, Ruoste, Lumous. Berylli. Jo tämä luo tiettyä toiseudentuntua ja irrottaa tapahtumat meidän maailmastamme.

Mustan komppanian maailma on laaja ja eletty. Historiaa on paljon eikä sitä pysähdytä avaamaan sen enempiä. Kun komppania palkataan taistelemaan pohjoisessa sotivan Ladyn joukoissa Piirin kapinallisia vastaan, lukijoiden eteen juoksutetaan pikatahdilla sellaisia termejä kuin Alistaja, Lady ja Kymmenen jotka kaapattiin, ja heidät potkaistaan syvään päähän räpiköimään samalla, kun ensimmäiset kahakat laajenevat täysimittaiseksi sodaksi. Sen jälkeen komppanian elämä on kampanjoita, iskuja, pitkiä lepotaukoja ja ennen kaikkea perääntymisiä. Onkin varsin virkistävää, miten päähenkilöt periaatteessa pärjäävät hyvin, mutta silti heidän puolensa ottaa pataan jatkuvasti, eikä selvää voittostrategiaa putkahda jumalakoneesta ratkaisemaan kaikkia huolia. Ei myöskään ole mitenkään selvää, ketkä ovat hyviksiä ja ketkä pahiksia, sillä sodassa harvoin on.

Näkökulma on Puoskarin, mikä tarkoittaa sitä, että hän väkisinkin nousee keskeiseksi hahmoksi myös tapahtumien kannalta. Kun Sielunsieppaaja tarvitsee agentteja, Puoskari on aina mukana, ja kun pitää vihdoin esitellä Lady, on komppanian lääkäri onnistunut kiinnittämään hänen huomionsa. Loppujen lopuksi Musta komppania kertoo vähemmän komppaniasta itsestään ja enemmän sen kirjurin seikkailuista.

Cookin kirjoitustyyli on suoraviivaista ja vailla korkeakirjallisempia pyrintöjä. Hahmot ovat yksioikoisia, vaan eivät kuitenkaan vailla persoonallisuutta. Tarina takoo eteenpäin kiivasta tahtia ja vajaaseen kolmeensataan sivuun mahtuu kokonainen vuosi kaikkine käänteineen. Tylsää ei siis ehdi tulla. Jotain jää silti puuttumaan täydellisestä lukukokemuksesta, sillä vaikka tällainen urssilainen lähestymistapa toimii kuin pajavasara takaraivoon, hahmojen olisi suonut olevan moniulotteisempia ja kirjallisen ulosannin vivahteikkaampaa.

Komppanian pohjoisretkeen kuuluu vielä kaksi muuta kirjaa, ja jatkoseikkailuiden kanssa setti yltää kymmeneen niteeseen. Pienistä puutteistaan huolimatta Cookin tuotanto alkoi kiinnostaa, joten ilolla tervehdin kirjan etulehteen painettua tietoa siitä, että seuraava romaani on jo Vaskikirjojen julkaisulistalla.

(Arvostelu on julkaistu Tähtivaeltajassa 3/2015.)

Unennäkijän muistikirja

Unennäkijän muistikirjaUnennäkijän muistikirja
H. P. Lovecraft
Kääntänyt ja toimittanyt Juha-Matti Rajala
Vaskikirjat, 2014
ISBN: 978-952-5722-19-2

Kosmisen kauhun mestari H. P. Lovecraft on ajankohtaisempi kuin juuri koskaan. Viime vuosina Jalava on julkaissut kattavan sarjan hänen novellikokoelmiaan, Savukeidas julkaisi hänen esseensä Yliluonnollinen kauhu kirjallisuudessa, suomalaisten kauhukirjoittajien Lovecraft-antologia on tulilla ja lovecraftiaanisesta perinteestä ammentava, puhtaasti kotimainen, avoimeksi ja jaetuksi julistettu tarinaversumi pahuutta puhkuvasta kirjasta nimeltä Stepanin koodeksi kasvattaa suosiotaan.

Vaskikirjojen julkaisema Unennäkijän muistikirja on siis varsin paikallaan. Se sisältää paitsi Lovecraftin oman muistikirjan sisällön myös muita kiintoisia tekstejä. Kirja jakaantuu sisällysluettelonsa mukaan neljään osaan, mutta esipuhe ja liite sisältävät nekin sen verran tietoa, että osioita voi sanoa olevan kuusi.

Esipuheessa Juha-Matti Rajala valottaa, mistä koko muistikirjasta on kyse. Englanninkielinen termi on commonplace book, ja sellainen toimii paitsi muistikirjana myös leikekirjana. Lovecraft kirjoitti ylös enimmäkseen mielikuvia tunnetiloista tai tapahtumista, joiden pohjalta kehitellä visioitaan ajan kanssa. Varsinaisia merkintöjä on 222 kappaletta. Ne ovat pääsääntöisesti lyhyitä, mutta paikoitellen mukaan on liitetty pitkiäkin viitteitä ja selitteitä.

Lovecraftin itsensä kirjoittama muutaman sivun elämänkerta on varsin vajavainen esitys ja jättää mainitsematta mm. hänen avioliittonsa. Selvitys siitä, miten hän työstää juoniaihioita valmiiksi tarinoiksi on paljon kiintoisampi pätkä, kuten myös monet kirjeet hänen ystävilleen. Kirjeissä Providencen mies kertoo unistaan, joita on nähnyt, ja saa kykynsä visioida outoja tunnetiloja tuntumaan varsin kadehdittavalta.

Osio Dagonin puolustus valottaa Lovecraftin näkemystä taiteesta, kun hän selventää kirjoittajaringilleen, mistä novellissa Dagon on kysymys, ja vastaa syytökseksi tarkoitettuun kysymykseen ”onko se tervehenkistä?” Osion kiinnostavuus kuitenkin laskee loppua kohden, koska kirjeiden pääpaino on kiistassa siitä, kumpi on oikeassa, luonnontiede vai uskonto. Lovecraftin hengellisyyttä puolustavan vastaväittäjän puheenvuoroja ei nähdä, joten jäljelle jää luonnontieteilijän huuto tuuleen.

Lopun liite on hyvinkin ansiokas ja kiinnostaa epäilemättä niin keräilijöitä kuin Lovecraftin fiktiota fanittaviakin. Tarjolla on kattava kronologia mestarin tuotannosta, myös jo kadonneista teksteistä aina siinä määrin kuin niiden olemassaolosta on tietoa. Sopii nautittavaksi etenkin Jalavan sarjan kanssa.

Kokonaisuus on hieman sillisalaattimainen eikä siksi sovellu syvälliseksi esitykseksi mistään rajatusta aihealueesta, mutta aihetta jo tunteville Unennnäkijän muistikirja on hyödyllinen lisäresurssi, ja cthulhumaisia tarinoita väsäileville nide on oiva innoitin.

(Arvostelu on julkaistu myös Tähtivaeltajassa 4/2014)

Teräksinen tsaari

Teräksinen tsaariTeräksinen tsaari (The Steel Tsar)
Michael Moorcock
Suomennos: Mervi Hämäläinen
Vaskikirjat, 2014
ISBN: 978-952-5722-20-8

Oswald Bastable on historian heittopussi. Meidän maailmastamme hänet viskattiin ensin vuoteen 1973, jossa hän sai kunnian olla pudottamassa maailmanhistorian ensimmäistä ydinfissiopommia Hiroshimaan (Ilmojen sotaherra). Sen jälkeen hän päätyi taas 20. vuosisadan alkupuolelle, jossa länsimainen sivistys oli ottanut nokkasyöksyn, ja Afrikasta ponnistava Musta Attila siivosi valkoisen miehen imperialistisen hirmuvallan rippeitä raivolla (Leviatan maan päällä). Nyt hänellä on edessään jälleen uusi maailma ja tukalat paikat.

Tavoilleen uskollisena Michael Moorcock juoksuttaa Bastablea kiivaalla tahdilla tilanteesta toiseen. Hän on vanki, selviytyjä ilma-aluksen pakkolaskusta, toipilas, lääkäri, ilmasotamies, ja joitakin näistä useaan otteeseen. Brittiläinen imperiumi on totuttua laajempi, Venäjä puolestaan sosialistinen paratiisi ja Yhdysvallat Etelän voittaneen sisällissodan jälkeen vahva talousmahti, joka ei ilmeisesti ole paskempi paikka asua edes mustille. Niin se historia rullailee. Sodan uhka on leijunut ilmassa jo vuosikymmeniä, mutta realisoituu jostain Bastablelle aluksi hämäräksi jäävästä syystä. Jonkinlainen insidentti saa japanilaiset iskemään raivolla brittien kimppuun, ja maailmanpalo leimahtaa.

Teräksinen tsaari ei kuitenkaan kerro juurikaan tästä kaikesta. Bastable päätyy Ukrainan aroille, jossa kasakat ovat nousseet Pietarin keskushallintoa vastaan johtajanaan muuan gruusialainen pappi Dzukasvili, joka kätkeytyy metallinaamion taa ja käyttää itsestään nimeä Teräksinen tsaari. Asetelma lupaa paljon, mutta trilogian viimeisen osan fokus on muualla kuin näyttävissä retrofuturistisissa sotatoimissa. Peliin heitetään pohdintaa ideologioiden kamppailusta ja yksilöiden vastuusta suoran toiminnan kustannuksella.

Tämän vuoksi kirjan höyry alkaa vaimeta, kun sivuja on takana sellaiset kaksi kolmasosaa. Dzukasvili on lähes yksiulotteinen hahmo ja niin täynnä perinteistä pahuutta, että pitkällinen sanan säilillä sivaltelu tuntuu turhalta. Kukaan ei odota, että Stalinista tehtäisiin sympaattinen mies, mutta jokin raja mielipuoliselle, egoistiselle mouhkaamiselle olisi tarpeen.

Astetta mielenkiintoisempaa on Aikaseikkailijoiden killan tavoitteet ja filosofiat koskien multiversumia ja yksilöiden tekojen aiheuttamia kaikuja. Voiko yksi mies olla vastuussa miljoonia kohdanneesta joukkotuhosta, vai jakautuuko vastuu myös niille, jotka ovat edesauttaneet konfliktien synnyssä, ja ehkä myös niille, jotka eivät ole aktiivisesti vastustaneet kehitystä? Nämä aiheet pulpahtavat pintaan, kun Moorcockin multiversumissa nimeä tehnyt Una Persson ilmaantuu paikalle, ja Bastable kohtaa eräänlaisen peilin, joka kuvastaa hänen tuntojaan Ilmojen sotaherran tapahtumista.

En ole lukenut juurikaan muuta Moorcockin tuotantoa, joten en tiedä, millainen rooli Aikaseikkailijoiden killalla on laajemmassa kokonaisuudessa. Teräksinen tsaari jätti kuitenkin olon, että lopputoimista nauttimista olisi edistänyt Killan tavoitteiden ja historian laajempi tuntemus. Nyt raavittiin pintaa pääsemättä todella mielenkiintoisiin lopputulemiin.

Bastable-trilogia on kiehtovaa vaihtoehtohistoriaa ja steampunkia ennen kuin koko termiä oli edes lanseerattu. Lopun vain olisi suonut olevan kovempi paukku.

Leviatan maan päällä

Leviatan maan päällä (The Land Leviathan)
Michael Moorcock
Suomentanut Mervi Hämäläinen
Vaskikirjat, 2013
ISBN: 978-952-5722-14-7

Oswald Bastablen seikkailut ajan pyörteissä jatkuvat. Michael Moorcock löytää uuden käsikirjoituksen isoisänsä jäämistöstä. Siinä vanhempi Moorcock kuvaa omaa matkaansa halki sisällissodan repimän Kiinan kohti Aamun laaksoa, jonne uskoo Bastablen kenties päätyneen edellisen kohtaamisen jälkeen. Lopulta hän saa haltuunsa Bastablen selonteon tämän toisesta seikkailusta, nyt 1900-luvun alussa.

Edellisessä kirjassa (Ilmojen sotaherra) tutustuttiin maailmaan, jossa vanhat suurvallat eivät koskaan romahtaneet. Nyt niistä kaikista on jäljellä vain ruudinsavuinen muisto. Tekninen ja yhteiskunnallinen kehitys johti tilanteeseen, jossa Amerikka ja etenkin Eurooppa ovat raunioina. Kaukaa idässä vaikuttaa Japanin ja Australaasian muodostama allianssi, mutta todellinen voimatekijä nousee Afrikasta. Julma sotaherra nimeltä Musta Attila haluaa tuhota valkoisen rodun viimeisetkin vallanrippeet ja vapauttaa mustat orjuuden ja alistamisen ikeestä. Jälki on brutaalia futurististen hyökkäysvaunujen vyöryessä aina Skandinaviaan saakka.

Moorcock ottaa voimakkaasti kantaa mustien kohteluun halki vuosisatojen. Heitä on pidetty toisen luokan kansalaisina, omaisuutena, jopa eläiminä. Yhdysvaltojen raunioissa tilanne on paikoin pahempi kuin koskaan ja sellaista taustaa vasten Mustan Attilan kostonhimo on ymmärrettävää, on väkivaltaisen ratkaisun oikeellisuudesta mitä mieltä hyvänsä. Myös Bastable joutuu pohtimaan näitä asioita, kun afrikkalaiset valloitusjoukot leikkaavat halki Euroopan ja suuntaavat sitten Atlantin tuolle puolen muassaan historian kauhein sotakone, todellinen maanpäällinen Leviatan.

Leviatan maan päällä on kuin tuulahdus kauan sitten menneiden vuosikymmenten seikkailukertomuksista. Tyyli tuo hyvin esiin sitä aitoa ihmetystä, jota ihminen tuntee joutuessaan itselleen vieraaseen maailmaan, ja Moorcock juoksuttaa kerrontaa eteenpäin sujuvasti tapahtumapaikasta toiseen. Bastable matkaa Intiasta Englantiin, sieltä Etelä-Afrikan Bantustaniin ja lopulta Yhdysvaltojen raunioille. Jokainen pysähdys on luonteva ja sopisi vaikka lopputarinan näyttämöksi, kunnes taas siirrytään eteenpäin. Maailmankuva laajenee ja panokset kasvavat. Tällä tavoin kuuluu kiehtovaa kertomusta kehrätä kasaan.

Oswald Bastablen aikamatkat kuuluvat Moorcockin laajaan Eternal Champion -multiversumiin, mutta toimivat toki omillaankin. Toivon hartaasti, että tämän sarjan jälkeen Vaskikirjat jatkaa Moorcockin muiden töiden julkaisua suomeksi, koska sen tämä mestari ansaitsee.

(Arvostelu on julkaistu myös Tähtivaeltajassa 1/2014)

Ilmojen sotaherra

Ilmojen_sotaherraIlmojen sotaherra (The War Lord of the Air)
Michael Moorcock
Suomennos: Laura Nieminen
Vaskikirjat, 2013
ISBN: 978-952-5722-13-0

Lukemistojen kultakaudella seikkailu alkoi selonteolla siitä, miten kirjailija oli saanut haltuunsa nyt julkaistavan käsikirjoituksen. Vaikka tarina itsessään oli fantastinen, oli tärkeää, että uskottavuus säilyi sen suhteen, miten tarina oli nyt kantautumassa ihmiskunnna korviin. Michael Moorcock on hyvin tietoinen tästä tyyliseikasta ja käyttää sitä pettämättömästi. Hän nimittäin sai haltuunsa isoisänsä jälkeenjääneet paperit, ja tämä puolestaan oli merkinnyt muistiin omituisen ihmisraunion kertoman merkillisen tarinan. Nyt meille kerrotaan, miten englantilainen upseeri matkasi ajassa ja tapasi ilmojen sotaherran.

Tuo englantilainen upseeri, nimeltään Oswald Bastable, oli suorittamassa kruunun tehtävää Intiassa vuonna 1902, kun mullistus vei häneltä tajun. Herättyään hän löysi itsensä vuodesta 1973, ja maailma oli muuttunut. Se oli muuttunut paitsi Bastablelle, myös lukijalle. Euroopassa ei koskaan käyty suurta sotaa eivätkä vanhat maailmanmahdit romahtaneet. Sotia ei ole itse asiassa käyty miesmuistiin. Lisäksi taivaita halkovat uljaat, käsittämättömän kokoiset ilmalaivat kuljettaen matkustajia ja rahtia maailman ääriin.

Bastable tekee parhaansa mukautuakseen uuteen kotimaailmaansa, mutta kohtalo jatkaa miesparan riepottamista. Pian hän joutuu keskelle hämäräperäisiä toimia ja joutuu kohtaamaan maailman pahuuden koko sen koruttomuudessa. Onko itämainen sotalordi kavala vihollinen, vai sittenkin epätodennäköinen liittolainen?

Michael Moorcockin teemoja ei tarvitse kovin syvältä kaivaa esiin. Siirtomaiden imperialistinen riisto ja sen varmistamiseksi harrastettu häikäilemätön väkivalta ovat vahvasti romaanin keskiössä. Teema tekee kirjasta myös kohtalaisen ajattoman. Siirtomaameininki ei ole kadonnut mihinkään, se on vain ottanut uuden muodon. Nykyään on muotia antaa valtion pitää nimellinen itsenäisyytensä ja vain vaihtaa hallituksia monikansallisten yhtiöiden harjoittamalle luonnonvarojen riistolle myötämielisiksi.

Ennen kaikkea Ilmojen sotaherra on ytimekäs seikkailu, jonka huipennuksen tuntee vatsanpohjassaan. Sitä on myös tituleerattu steampunk-genren edelläkävijäksi, ja kaikkine ilmalaivoineen ymmärrän tämän rinnastuksen hyvin. Erityisesti ilahduttaa se, että kustantaja on tuomassa ainakin vielä Bastablen seuraavan seikkailun tälle pienelle kielialueelle saatavaksi. Jo syksyn aikana. Toivottavasti menekki puoltaa myös trilogian viimeisen kirjan julkaisemista.