Aihearkisto: Raapaleprojekti 2012

Raapale 127 – Musiikin lumo (6.5.)

Musiikin lumo

Radio on ollut hiljaa vartin, mutta edelleen ääni päässäni juo kaljaa auringon nousuun. Kun saan itseni kiinni hyräilemästä mukana, laitan aparaatin raivoisasti taas päälle. Ojasta allikkoon. Aivoni ajautuvat Mombasaan. Tekee mieli huutaa ääneen. Ulkoa ohiajavasta karvanoppa-Corollasta kantautuu Ukkometso. Ei sentään lumivalkoista rakkautta, ajattelen, ja samassa vahinko on jo tapahtunut. Lehden kannessa näkyy vapaana laukkaava ratsu. Vieläkö on villihevosia? Tuska alkaa käydä sietämättömäksi.

Aika turvautua koviin otteisiin. Kaappaan pirtupullon käteeni ja isken pääni pöydän pintaan. Korkki auki ja litku korvaan sisään. Kun mato pulpahtaa pintaan hengittämään, nappaan siitä otteen.

”Jumalauta, muu vielä menee, mutta Katri Helenan Joulumaa? Nyt on perkele toukokuu!”

Raapale 126 – Tampere kuplii (5.5.)

Tampere kuplii

Kaikkialla ympärillä hyörii ja pyörii massoittain ihmisiä. Kirjoittajia, piirtäjiä, faneja. Seinustoja reunustavat myyntipöydät, joiden takaata sarjakuvakustantamoiden myyntitykit huutelevat mainospuheitaan kilpaa omakustannekaupustelijoiden kanssa. Ilmassa sekoittuu vanhan paperin ja tuoreen painomusteen tuoksut.

Paarustan eteenpäin samalla, kun selailen ohjelmalehtistä, enkä huomaa ajoissa työntökärryjä täynnä laatikoita. Törmäys ei ole luja, mutta ylin laatikko putoaa silti. Se iskeytyy lattiaan ja kansipahvi rusahtaa rikki. Näen, että laatikko on täynnä muoviin pakattuja lehtiä. Osa muoveista on revennyt.

Aukoista pursuaa kuplia. Ensin kymmeniä, sitten tuhansia. Ne tulvivat pitkin lattiaa, nousevat seinäpintoja ylös. Aina kun yksi poksahtaa, tilassa kajahtaa repliikki. Pian koko köysitehdas on kuplien vallassa.

Sitten koko Tampere.

Raapale 125 – Syntymäpäivä (4.5.)

Syntymäpäivä

Kun avaat silmäsi, valo on kirkas. Koitat kääntää katseesi sivuun, mutta pääsi kieltäytyy tottelemasta. Tunnet jotain kireää ranteissasi.

Jostain kuuluu ääni. ”Olet hereillä. Hienoa. Älä suotta kiihdy, tämä on pian ohi.”

Ohi? Mikä on ohi? Haluaisit kysyä, mutta kielesi on paksu ja tahmea. Hetken pelkäät, että tukehdut siihen.

”Synnytys on alkanut.”

Ennen kuin ehdit pohtia enempää, tunnet vatsassasi muljahtelua ja pientä polttelua. Jokin liikahtelee sisälläsi. Sitten alkaa kipu. Se jokin ponnistelee, puskee.

Ikuisuuden jälkeen kipu räjähtää repiväksi tuskaksi. Kaiken piinan yli tunnet, miten jotakin kiipeää vatsastasi esiin ja ryömii hitaasti rintasi poikki.

Vaikka suljet silmäsi tiukasti, tunnet terävät hampaat kaulallasi.

Raapale 124 – Päiväkirurginen operaatio (3.5.)

Päiväkirurginen operaatio

”Teillä on siementiehyessänne sukellusvene”, sanoo lääkäri ja lehteilee paksua ohjekirjaa. Sormi taputtaa sivua. ”Täytyy tehdä ilmoitus.”

Aivoni taistelevat absurdiuden kanssa samalla, kun lääkärini selittää tilannettani puhelimeen lääketieteellisiä termejä käyttäen. Lopuksi hän sulkee puhelimen ja sanoo, ”täytyy leikata.”

”Miten niin leikata?”

”Ei se sinne voi jäädäkään.”

”Miten se on ylipäätään joutunut sinne? Sukellusvene!”

”En voi antaa lisätietoja kansallisen turvallisuuden nimissä.”

Hoitaja antaa minulle kipulääkettä ja paikallispuudutuksen. Hetken harkittuaan myös annoksen rauhoittavia. ”Käytännössä lopputulos on sama kuin vasektomiassa”, lääkäri huomauttaa pestessään käsiään. ”Ette voi enää saada lapsia.”

”Mutta entä sukellusvene?” kysyn.

”Operaatio estää myös sukellusveneet”, lääkäri vakuuttaa. ”Aloitetaan. Ensin teen viillon kivespussiinne.”

Raapale 123 – Kutsurituaali (2.5.)

Kutsurituaali

Raotan ovea varovasti. Kellarihuoneesta kantautuu liekkien loimotusta ja messuamista. ”Nyt hiljaa”, kuiskaan ja avaan oven portaikkoon.

”Meidän pitää keskeyttää kutsurituaali”, toverini sanoo. Mulkaisen häntä ärtyneesti. ”Yhdeksän riittiä kymmenestä kutsuu entiteetin ensimmäisen minuutin aikana”, sihisen hampaitteni välistä samalla kun laskeudumme. ”Loput loitsuista on sen sitomista kutsujan käskyvaltaan”,

Yhtäkkiä huomaan äänten vaimenneen. ”Tunkeilijoita!” joku huutaa. Sitten alkaa kuulua kalliota vavisuttavaa karjuntaa, repeävän lihan mossahtelua ja kultistien kiljaisuja, jotka ylittävät ihmismielen ymmärryksen.

Pakenemme portaita ylös. ”Meidän täytyy karkoittaa se!” toverini ähisee hengästyneenä. ”Ojenna rituaalikynttilät, äkkiä!”

”Tuon hengen ilmenemismuoto on lihallinen”, huomatan avatessani takakontin. Nostan esiin singon. ”Jos se vuotaa verta, sen voi räjäyttää.”

Raapale 122 – Uusi naapuri (1.5.)

Uusi naapuri

Kuukausi sitten itämainen tyttö ilmestyi takapihallemme. Hän sanoi, että olimme muuttamassa pois, huoneisto neljä. Kerroin ettemme olleet. Mainittu ovinumero oli naapurin. Hän hymyili, nyökkäsi ja poistui.

Eilen, iltahämärän jo laskiessa, kävin takapihalla keräämässä lasten kengät. Naapurit istuivat vielä omalla pihallaan grillaamassa ja keskustelemassa hiljaa ruotsiksi.

Yöllä heräsin seinän takaa kuuluviin ääniin. Kuin puhetta, mutta epäinhimillisen suotimen läpi tungettuna. Koko huone kylpi ulkoa kantautuvassa, aavemaisessa valossa. Makasin sängyssä kuolemankauhuissani, lamaantuneena. Aamulla vakuutin itselleni kaiken olleen painajaista. Muut eivät olleet huomanneet mitään.

Kun lähdin töihin, vilkaisin naapurin ikkunaan. Asunto oli täysin tyhjä. ”Siskoni muuttaa ensi kuussa, huoneisto kolme”, joku sanoi hiljaa takaani.

Raapale 121 – Nukkumatti (30.4.)

Nukkumatti

On keskiyö. Istun koneella lukemassa Linnunradan rakenteesta. Nukkumatti seisoo selkäni takana jalkaansa naputtaen. ”Aamulla on aikainen herätys”, se sanoo ja heittelee unihiekkaa. ”Menehän nukkumaan.”

Hieraisen hieman silmiäni ja kurkkaan Facebookiin, ihan vain hetkeksi. Salakavalasti kello tulee kaksi. ”Ehdit nukkua enää vain viisi tuntia”, Nukkumatti provoaa. ”Kone kiinni ja pää tyynyyn!”

”Ihan kohta” mutisen. ”Tämä pyramididokumentti loppuu kohta.”

”Käytetään sitten kovia otteita” sanoo Nukkumatti ja katoaa.

Uuden nettiroolipelin betatestaus katkeaa, kun joku koputtaa olkapäähäni. Käännyn. Edessäni on parimetrinen lihaskimppu. Korvissa roikkuu unisiepparit, farkkutakin rinnassa on nappi ”Höyhensaaret tai kuolema”.

”Nukkumasa, terve.” Hän vetää takin hihaa ylös. ”Seuraavaks ohjelmassa neljä tuntia tajuttomuutta.”

(Nukkumasa seikkailee myös tarinoissa Kahvikatko ja Tuotantokatko.)

Raapale 120 – Yöajaja (29.4.)

Yöajaja

Aavikon yötaivasta täplittivät tähdet. Rakettiskootteri kiiti kapeaa kanjonia kuin hiekkaväki olisi ollut perässä. Ajaja nauroi.

Jokainen päivä kuolema vaani kintereillä. Kun yhden vihollisen löi, kaksi ilmestyi tilalle. Niin moni taho olisi tahtonut hänet hengiltä. Hän ei koskaan ollut kieltäytynyt vastaamasta haasteeseen. Kaikki tilanteet tuli kohdata täysillä.

Vastuu kaupungista. Henkilökohtainen kunnia. Klaanin johtaminen. Velvollisuus ystäviä ja liittolaisia kohtaan. Ne kaikki menettivät merkityksensä näinä hetkinä. Tähtien heikossa valossa valtava lohkare nousi aivan ajokin eteen. Yhä nauraen ajaja tempaisi ohjaimia välttäen törmäyksen hiuksenhienosti.

Aina täysillä. Täysillä pakoon kuolemaa, täysillä kohti kuolemaa.

Moottori ulvoen hän syöksyi kanjonista, yllättyneenä jälleen siitä, että oli edelleen hengissä.

Raapale 119 – Avaruussotaa (28.4.)

Avaruussotaa

Kiskaisen ohjaimia ja vältän laserplasman täpärästi. Jos selviän täältä hengissä, aion vaihtaa pari valittua sanaa strategikkojen kanssa.

Ennen vanhaan simulaatiot perustuivat kiertoratapuolustusmentaliteettiin. Oman planeetan ja aurinkokunnan muiden tukikohtien suojelu vieraan älyn hyökkäyksiltä oli strategian kulmakivi. Taisteluharjoituksissa aluksia oli kummallakin puolella kymmeniä, korkeintaan satoja.

Väistän uudelleen samalla, kun madonreikiä avautuu psi-sektorissa. Krakeneiden laivasto syöksyy taisteluun. Tietokone seuraa tilannetta reaaliajassa. Sataneljäkymmentäneljä tukialusta, jokaisessa tuhatseitsemänsataakaksikymmentäkahdeksan hävittäjää.

Pyöräytän aluksen rajusti keskiakselin ympäri ja laukaisen. Höyrystän minua jahdanneen dodon moottoriyksikön. Yksi vähemmän.

Liittolaisiamme purkautuu hyperporteista jatkuvalla syötöllä. En tunne riemua, vaan kasvavaa epätoivoa. Mitä voi tehdä yksi mies taistelussa, jossa on satojatuhansia ja miljoonia hävittäjiä?

Raapale 118 – Vapaapudotus (27.4.)

Vapaapudotus

Tivolin sisällä tarkistan tyttöjen lippurannekkeiden sisäpinnat kontrollipiirien varalta. Sitten pidän pienen puhuttelun.

”Muistakaa, karusellin rakenne ei kestä kovin pitkään kymmentä kierrosta sekunnissa.” Milla nyökkää.

”Eikä maailmanpyörällä sitten lähdetä ajelemaan”, jatkan.

”Joo joo, isi”, vastaa Meri ja molemmat juoksevat tiehensä.

”Soittakaa, jos tulee jotain!” huikkaan perään ja suuntaan kahvioon.

Menossa on kolmas mukillinen sumppia, kun puhelin helähtää.

”Me löydettiin tosi kiva laite”, selittää Milla. ”Se nousee hitaasti ylös ja sitten ihan yhtäkkiä se putoaa alas. Ihan lopussa se hidastaa.”

”Vielä ylemmäs!” huutaa Meri taustalla.

Ylemmäs. Aavistellen pahaa nostan katseeni. Jossain kilometrin korkeudessa pieni koppi pysähtyy ja lähtee putoamaan.

”JEEE!” kuuluu puhelimesta.