Avainsana-arkisto: Tampere

Kauhusirkus

Kauhusirkus (Kuva: Outi Puhakka)

Kauhusirkus (Kuva: Outi Puhakka)

Kirjailija Anni Nupponen ja valokuvaaja Outi Puhakka keksivät, että että voisi järjestää valokuvaussession Kauhusirkus-teemalla. Sain sinne kutsun minäkin, vähemmän ehkä monipuolisen garderoobini takia ja enämpi siksi, että osaan puhaltaa tulta.

Tirehtööri Le Muerta näkee kuolemasi. (Kuva: Outi Puhakka)

Tirehtööri Le Muerta näkee kuolemasi. (Kuva: Outi Puhakka)

Mikä on suunnilleen yhtä raflaavaa kuin kehuskella sillä, että osaa ajaa polkupyörällä. Tulenpuhallus on äärimmäisen yksinkertainen temppu, ja itse asiassa fillarointi on huomattavasti vaikeampi pala. Muistan, kun polkupyörästäni lähti toinen apupyörä irti, joten siitä kimmastuneena sitten potkin toisenkin mäkeen. Siinä sitten yritin opetella ajamaan kotipihan pyörätiellä vaih kahdella renkaalla ja joka kerta kaatuessani kiroilin kuin suppeasanavarastoinen turkkilainen merimies. Siinä määrin, että isäkin puuttui sanalliseen ulosantiini keittiön ikkunasta käsin. Toisaalta, ehkä siinä iässä olisin polttanut pääni, jos olisin koittanut puhaltaa tulta. Liki se oli nytkin.

Tätä klovnia juoksee karkuun niin Pennywise kuin Pelle Hermanni kepakoineen. (Kuva: Outi Puhakka)

Tätä juoksee karkuun niin Pennywise kuin Pelle Hermanni kepakoineen. (Kuva: Outi Puhakka)

Kuvaukset pidettiin Tampereella, vanhalla tulitikkutehtaalla. Lähellä oli myös muita ränsistyneitä teollisuuslaitoksia. En sitten tiedä, kenen mielestä oli fiksu idea puhallella tulta tulitikkutehtaassa, jonka vieressä on ruutivarasto. Kyseinen rakennus oli ehta suojelukohde, mikä näkyi mm. siinä, että kaikki ikkunat oli aikaa sitten tuhottu, paikka oli spreijattu täyteen, katosta tippui vettä lähes joka paikassa ja osasta rakennusta katto oli jo sortunutkin. Kaavailevat siihen jotain vanhustenhoitolaa. Nykyhallituksen linjaa noudattaen sisään voisi kantaa pari patjaa ja se olis niinku siinä.

Pahanukke! Se tulee ja tappaa, ja kun se tappaa silloin kuollaan. (Kuva: Outi Puhakka)

Pahanukke! Se tulee ja tappaa, ja kun se tappaa silloin kuollaan. (Kuva: Outi Puhakka)

Mukana kuvauksissa olivat myös kirjailijat Magdalena Hai, Taru Kumara-Moisio ja J.S. Meresmaa; sirkustelimme siis Osuuskumman voimin. Olemmehan me tosiaan puhuneet siitä, että sloganimme, tai ainakin tavoitteemme, olisi ”karnevalismia kirjallisuuteen”. Tätä toteutimme, antaumuksella. Kuvaajamme Outi on tiemmä enempi harrastaja kuin ammattilainen, mutta Zarquon vieköön etten olisi häntä ammattilaiseksi nimennyt kuvien laadun perusteella. Mahtavaa työtä!

Ne tulee ja vie sut pois. (Kuva: Outi Puhakka)

Ne tulee ja vie sut pois. (Kuva: Outi Puhakka)

Kuvausreissun saldo oli kiitettävä. Jo julkistetut kuvat ovat pirun hienoja, ja Annin nurkissa yöpyessäni sivistin itseäni viimein Corto Maltesen kanssa. Suolaisen meren balladi on kertakaikkisen upea teos sekä huippulaadun kirjallisuutta. Anekdoottirepertuaarinikin kasvoi, siltä tulta puhallellessani sytytin viikseni tuleen kaksi kertaa, poltin toisen kulmakarvan ja paluumatkalla huomasin kärväytelleeni myös partaani.

Friikkei fröökynöi. (Kuva: Outi Puhakka)

Friikkei fröökynöi. (Kuva: Outi Puhakka)

Kiitosta vaan koko letkajenkalle hauskasta kuvauskeikasta. 10/10, tulisin toistekin. Takso mykke myös Annille majapaikasta, sekä vanhemmilleen brunssista, jonka lomassa saimme laittauduttua vermeisiimme.

Räyh! (Kuva: Outi Puhakka)

”Pois nurmikoltani, lapset! (Kuva: Outi Puhakka)

Mainokset

Kapteeni Kuolio, Tampereen sankari

Kapteeni Kuolio Tampereen sankariKapteeni Kuolio, Tampereen sankari
Tarina ja taide: Pekka Manninen
Mukana myös: Hannele Kivilahti, Hannu Mikkola, Jouko Ruokosenmäki
Zum Teufel, 2008
ISBN: 978-952-5754-00-1

Aiemmin olin lukenut vain Kapteeni Kuolion uudemmista urotöistä ihmissusien ja muumioiden kanssa, mutta nuo tarinat eivät vastanneet kysymykseen siitä, kuka Kuolio oikein oli, ja mistä hän tuli. Sitten minulle aukeni mahdollisuus tutustua hänen uransa alkupäähän, kun hänestä vasta sukeentui Tampereen sankari. Meno osoittautui varsin hapokkaaksi.

Nuorena Kapteeni Kuolio oli kuin kuka tahansa meistä. Hän luki sarjakuvia ja kuuli päässään avaruusmuukalaisten ääniä. Kutsumus oli selvä. Hänestä tulisi supersankari. Sen jälkeen hän vietti kymmenen vuotta mielisairaalassa. No kyllä te tiedätte, se tavallinen tarina. Kuka meistä ei olisi käynyt sitä läpi kerran tai kaksi?

Päästyään vihdoin pois Kuolio otti ensin yhteen Mustan Paavin kanssa ja muutti sitten Tampereelle. Joku voisi kysyä, miksi ihmeessä kaikista paikoista juuri Tampereelle, mutta osoittihan tuo valinta vapautuspäätöksen oikeellisuuden. Hän saattoi olla epävakaa muttei kuitenkaan hullu. Hän ei sentään muuttanut Turkuun.

Kapteeni Kuolio keksitPaikoilleen asettumisen jälkeen alkoi rankka työ. Maailmankaikkeus oli koko ajan vaarassa yhden jos toisenkin tahon uhatessa todellisuuden olemassaoloa. Näitä kauhuja vastaan Kuolio taisteli muun muassa ostamalla maitoa ja uhraamalla yli-innokkaan jeesustelijan. Lukekaapa edellinen virke uudelleen ja yrittäkää väittää, ettei Kapteeni Kuolio ole kerrassaan loistavaa settiä, parhautta graafisessa muodossa! Jossain välissä Kapu K myös kohtaa Charlie Mansonin ja polttaa Lontoon.

Nämä alkupään lyhyet tarinat ovat kevyttä hauskuttelua myöhempien pitkien seikkailujen rinnalla, mutta myös vauhdikkaampia. Tempo on kiivas, kun kaapista löytyy Kuolion liittolainen Jack O’rion ja tuhosäde räjäyttää kerrostalon kappaleiksi, minkä jälkeen syöksytään pelottaviin ulottuvuuksiin ihan koulutusmielessä. Eikä tähän pala monta sivua.

Kapteeni Kuolio, Tampereen sankari on kiihkeä, episodimainen trippi Pekka Mannisen tajuntaan. Se ei ole turvallinen paikka olla, mutta oudosti sinne tahtoo pian takaisin.

Kapteeni Kuolio ja Hämeenpuiston muumio

Kapteeni Kuolio Hämeenpuiston muumioKapteeni Kuolio ja Hämeenpuiston muumio
P. A. Manninen
Lempo Kustannus, 2011
ISBN: 978-952-5938-02-9

Aivan vastikään tutustuin paremmin Kapteeni Kuolion maailmaan. Luulin Kalevankankaan ihmissuden olleen ensimmäinen törmäykseni hahmon kanssa, mutta epämääräiset muistikuvat yrittävät ehdotella, että olen tosiaan vilkuillut Kapteenin edesottamuksia Tähtivaeltajan sivuilta joskus aiemminkin. Niin tai näin, vasta nyt olen saanut otteen siitä, mistä Kapteeni Kuoliossa on kysymys ja oppinut samalla arvostamaan sitä varsin suuresti.

Kuolio muumiopatsasHämeenpuiston muumio albumina muistuttaa rakenteeltaan Ihmissutta. Nykyaikaiseen populäärikulttuuriin pesiytynyt perinteinen kauhuelementti nousee esiin ja Kapteenit Kuolio & Kökkö (joista jälkimmäistä ei vieläkään taideta albumin sivuilla nimetä) lähtevät selvittämään tilannetta. Tällä kertaa muumiot vaeltavat Tampereen kaduilla. Samalla kun sankareidemme tie vie pitkin Tampesterin raitteja Kuolio valistaa toveriaan muumiologian perusteilla. Ja hyvin valistaakin, opin paljon muinaisegyptiläisestä sieluopista, sanalla sanoen siitä, mikä voi motivoida vuosituhansia käärinliinoissa uinuneita vainajia lähtemään aamuhölkälle.

Karaokemuumio

Karaokemuumio

Tarina saa alkunsa, kun Kuolion pyylevämpi aisapari menee ostamaan egyptiläisen patsaan antiikkikaupasta. Alku on hitaanpuoleinen, tietopätkien katkoma kävelyretki, mutta kun toiminta alkaa, vauhti on hengästyttävä. Tapahtumien sitominen aitoihin paikkoihin on se lisäripaus, joka saa koko keitoksen toimimaan. Kun seuraavan kerran järjestetään Kapteeni Kuolio -kävelyretki huimien seikkailujen tapahtumapaikoille, teen parhaani päästäkseni mukaan.

P. A. Mannisen työ Kuolion parissa paljastuu jo nyt olevan merkittävä kulttuuriteko. Hän ammentaa paitsi mytologioiden syvemmistä lähteistä myös kotikaupunkinsa värikkäästä historiasta. Ja tämä on se, mitä olen jo nyt oppinut suuresti arvostamaan. Oikeissa käsissä Suomi, jopa Tampere, voi olla yhtä kiehtova miljöö kuin Lontoo tai Tokio.

Kapteeni Kuolio ja Kalevankankaan ihmissusi

Kapteeni Kuolio Kalevankankaan IhmissusiKapteeni Kuolio ja Kalevankankaan ihmissusi
P. A. Manninen
Zum Teufel! 2009
ISBN: 978-952-5754-06-3

Joskus aikanaan koin valaistumisen. Karvis-lehden kirjepalstalla oli pyörinyt mystinen kirjainyhdistelmä NKOTB ja vain vuotta myöhemmin keksin, mistä on kyse. ”Nyt keksin! NKOTB on New Kids on the Block”, julistin ystävälleni. Silmissään huvittuneisuudella sävyttynyttä sääliä hän vastasi: ”Jonkun on oltava viimeinen.”

Tätä aiemmin en ole lukenut Kapteeni Kuoliota ja olen siten varmaan viimeinen 90-luvulla fandomiin tulleista. Nimi Kuolio on toki ollut tuttu ja omistanhan minä sellaisen kasan Tähtivaeltajia, että tämä Tampereen vastine Köpelömiehelle lymyää niilläkin sivuilla ihan pakosta, mutta oman käsitykseni mukaan tämä on tosiaan ensikosketus.

Kapteeni Kuolio on epämääräinen okkulttihippi, joka isojen poikien mukaan on entinen mielisairaalan asukas. Tamperetta riivaa ihmissusi ja tällä kertaa hän säntää tuon karvaturrin jäljille. Muassaan hän raahaa töista jeppeä, jonka nimeä ei taideta koko albumissa mainita kertaakaan, mitä pidän hieman outona valintana, ellei kyseessä sitten ole moka. Kai se tosiaan on niin, että jokainen albumi, romaani tai novelli voi olla jollekin onnettomalle jälkijättöiselle se ensimmäinen kokemus ja silloin ei vanhan perusteella voi paikata omassa päässään kirjoittajan poisjättämisiä. Raskaan sarjan apurin nimen päättelen olevan Kapteeni Kökkö niinkin luotettavan lähteen kuin Wikipedian perusteella.

Ufomiehet ovat kiireisiä poikia

Ufomiehet ovat kiireisiä poikia

Tarina itsessään ei ole kovin jännittävä. Suurimman osan aikaa kaksikko ravaa ihmisen luota toisen luo yrittäen selvittää kauhean pedon henkilöllisyyttä. Väleihin tiputellaan reilussa infodumppihengessä lykantropia-triviaa sellaisia määriä, että ilman teräviä kulmahampaita sen pureskelu käy työstä. Tämä voisi olla vika, mutta itse otin tämän positiivisena seikkana, sillä opin paljon uutta näistä valtavirtaviihteen ryöstöviljelemistä monstereista. P. A. Manninen on tunkenut päähänsä uskomattoman määrän tietoa, eri kulttuurien kansanperinnettä ja suodattaa albumin sivuille herkullisimmat palat.

Pitäisikö kuvituksesta taas sanoa jotain? No hemmetti, osaahan se Manninen piirtää, mitä te oikein tahdotte! On osannut varmaan ainakin kolmekymmentä vuotta, Kuoliokin aloitti taipaleensa jo 1990. Ihan yhtä särmää se jälki on kuin ennenkin.

Entä mitä jos susi saadaan kiinni? Mitä sitten? Onneksi aseistuksessa ei ole pihdattu. Kyllä hopeinen, piratisoitu Disney-kummilusikka riittää. Eikö?

Jäätynyt Kokytos

Jäätynyt Kokytos
Petri Salin
Turbator, 2009
ISBN: 978-952-5666-35-9

Rikoksia löytyy moneen lähtöön. Varkauksia, murhia, maanpetoksia. Niistä on Petri Salinin novellit tehty.

Kokoelma Jäätynyt Kokytos sisältää neljätoista tarinaa, joista osa sisältää selkeästi fantastisia elementtejä, osa taas uppoaa valtavirtaan aiheuttamatta spekulatiivia väreitä. Salin juoksuttaa lukijaa pitkälti nykypäivässä, mutta etapit sisältävät myös Sveaborgin linnoituksen aktiiviaikoinaan, menneen vuosisadan Alexandrian Sherlock Holmesin näkökulmasta sekä Suomen sisällissodan aikaisen Tampereen.

Joissakin novelleissa idean arvaa aika alussa, mutta esimerkiksi Bad quartossa se on selvästi tarkoituskin. On kerrassaan herkullista nähdä moraalisesti arveluttava päähenkilö luisumassa kohti omaa ansaansa. Toisissa novelleissa taas loppu tulee enemmän nurkan takaa. Siltikään vaihtelua ei ole suunnattomasti ja tietyt kaavat käyvät loppua kohden selviksi. Suosittelisin melkein lukemaan tätä kirjaa pari tarinaa kerrallaan, ettei lukija puudu ja pääsee siten nauttimaan velmuilusta aina tuoreesti.

Omiksi suosikeiksini nousivat: viskin vuoksi Bad quarto, jossa jahdataan arvokasta Shakespearen käsikirjoitusta, raa’an sodan vuoksi Jäätynyt Kokytos, jossa salamurhaaja ujuttautuu Tampereelle, valkoisten viimeiseen tukikohtaan, Sherlock Holmesin vuoksi Suuri kirjasto, jossa huumepäinen salapoliisi pakenee takaa-ajajia, ja jääkiekkotilityksen vuoksi Verkot heilumaan, jossa pari joukkuefania päättää kidnapata valmentajan huonojen matsitulosten vuoksi.

Aina ei lopetus mennyt minun kohdallani nappiin, ruumiita tehtiin vähän turhan helposti ja ehkä tarpeettomasti, etenkin kun joskus se kauhu tulee nimenomaan siitä, että jää henkiin. Tosin, tästä asiasta minä olen vihoviimeinen ihminen valittamaan.

Dekkareista ja erityisesti spefidekkareista kiinnostuneille Petri Salinin Jäätynyt Kokytos on oiva välipala, jota neuvon nakertelemaan usean päivän ajan. Jos kirjan aikoo ostaa, kehotan selaamaan sivut nopeasti läpi. Omassa kappaleessani usealla sivulla painojälki oli parin kappaleen verran hyvin hailakkaa ja tekstiä joutui arvailemaan.

Raapale 126 – Tampere kuplii (5.5.)

Tampere kuplii

Kaikkialla ympärillä hyörii ja pyörii massoittain ihmisiä. Kirjoittajia, piirtäjiä, faneja. Seinustoja reunustavat myyntipöydät, joiden takaata sarjakuvakustantamoiden myyntitykit huutelevat mainospuheitaan kilpaa omakustannekaupustelijoiden kanssa. Ilmassa sekoittuu vanhan paperin ja tuoreen painomusteen tuoksut.

Paarustan eteenpäin samalla, kun selailen ohjelmalehtistä, enkä huomaa ajoissa työntökärryjä täynnä laatikoita. Törmäys ei ole luja, mutta ylin laatikko putoaa silti. Se iskeytyy lattiaan ja kansipahvi rusahtaa rikki. Näen, että laatikko on täynnä muoviin pakattuja lehtiä. Osa muoveista on revennyt.

Aukoista pursuaa kuplia. Ensin kymmeniä, sitten tuhansia. Ne tulvivat pitkin lattiaa, nousevat seinäpintoja ylös. Aina kun yksi poksahtaa, tilassa kajahtaa repliikki. Pian koko köysitehdas on kuplien vallassa.

Sitten koko Tampere.