Avainsana-arkisto: avaruus

Raapale 119 – Avaruussotaa (28.4.)

Avaruussotaa

Kiskaisen ohjaimia ja vältän laserplasman täpärästi. Jos selviän täältä hengissä, aion vaihtaa pari valittua sanaa strategikkojen kanssa.

Ennen vanhaan simulaatiot perustuivat kiertoratapuolustusmentaliteettiin. Oman planeetan ja aurinkokunnan muiden tukikohtien suojelu vieraan älyn hyökkäyksiltä oli strategian kulmakivi. Taisteluharjoituksissa aluksia oli kummallakin puolella kymmeniä, korkeintaan satoja.

Väistän uudelleen samalla, kun madonreikiä avautuu psi-sektorissa. Krakeneiden laivasto syöksyy taisteluun. Tietokone seuraa tilannetta reaaliajassa. Sataneljäkymmentäneljä tukialusta, jokaisessa tuhatseitsemänsataakaksikymmentäkahdeksan hävittäjää.

Pyöräytän aluksen rajusti keskiakselin ympäri ja laukaisen. Höyrystän minua jahdanneen dodon moottoriyksikön. Yksi vähemmän.

Liittolaisiamme purkautuu hyperporteista jatkuvalla syötöllä. En tunne riemua, vaan kasvavaa epätoivoa. Mitä voi tehdä yksi mies taistelussa, jossa on satojatuhansia ja miljoonia hävittäjiä?

Mainokset

Raapale 43 – Signaali (12.2.)

Signaali

”Arvoisat YK-delegaatit.” Häly laantui siedettävälle tasolle. ”Kolme itsenäisesti toimivaa tutkimusryhmää on nyt tutkinut signaalia eri puolilla Maapalloa. Tulokset ovat yhteneväiset.”

”Signaalin alkuperä on pohjoinen paikallinen supertyhjiö. Sillä alueella ei ole ainoatakaan galaksia tai edes tähteä sadan megaparsecin säteellä. Me emme tiedä, mikä on signaalin lähde. Sisältö on kuitenkin selvä. Kyse on luvuista 10-kantaisessa järjestelmässä. Lukujen arvo pienenee aina yhdellä, tasan yhden sekunnin välein. Nyt lukuarvo on noin kolmekymmentäkaksimiljoonaa. Se tarkoittaa sitä, että nolla saavutetaan vähän yli vuodessa.”

Edustaja nosti katseensa papereistaan. Ilmeet ihmisten kasvoilla olivat kauheaa katseltavaa. Pelkoa, suunnatonta pelkoa. Hän pakottautui lukemaan loppulauseen.

”Me emme tiedä, mitä silloin tapahtuu.”

Raapale 14 – Ja aurinkokin on liian kuuma (14.1.)

Ja aurinkokin on liian kuuma

Lapset ovat suloisia. Tietenkin. En minä muuten olisi niitä halunnut. Mutta joskus, joskun ne saavat ihmisen kiipeilemään katossa. Silloin ne on parasta heittää ulos leikkimään.

Kouluikäisinä ne ovat jo riittävän isoja pukeakseen itsenäisesti päälleen, mutta silti puvut on syytä tarkastaa. Ei niistä koskaan tiedä, milloin jompi kumpi keksii, että ilman hanskojakin pärjää.

Joskus lapset viihtyvät ulkona hyvänkin aikaa, mutta toisinaan ilmalukolla rampataan viiden minuutin välein. Niin kuin tänään.

”Isi, Milla kiusaa.”

”Kun Meri ei anna rakettilautaa.”

”Painottumuus on tylsää.”

”Minulla on pissähätä.”

”Voidaanko tulla jo sisälle?”

Huokaan syvään ja avaan ulomman oven. ”Ei sitten kerrota äidille, että olitte vain vartin.”

Raapale 4 – Orientaatiokurssi (4.1.)

Orientaatiokurssi

Tervetuloa uuteen opiskelupaikkaan.

Monet teistä ovat Maasta ja ensimmäistä kertaa avaruudessa, joten käyn tässä läpi välttämättömät perusteet.

Opetelkaa missä kulloinkin on lähin paineistettu turvatila. Avaruusroska voi puhkaista ulkoseinän milloin tahansa.

Jos joudutte tyhjiöön, tyhjentäkää keuhkonne heti tai ne repeävät. Teillä on parhaimmillaankin kymmenen sekunttia aikaa päästä paineistettuun tilaan.

Ennen avaruuskävelyä tarkistakaa aina säteilyennusteet. Aina. Tai voitte käristyä kuin lihanpala mikroaaltouunissa.

Kiinnittäkää omaisuutenne, korjatkaa roskanne. Kaikki mikä on irti, leijuu ties minne ja osuu ties minne. Roskaksi luetaan myös ruumiineritteet.

Opetelkaa liikkumaan. Jo tänään. Liiallinen ponnistusvoima johtaa aivotärähdykseen tai vähintäänkin ruhjeisiin.

Seuraavaksi näytän, miten nollapainovoimassa harrastetaan seksiä. Onko yleisön joukossa vapaaehtoisia?

Satelliitti

Satelliitti

Maa liukuu näkökenttääni majesteetillisen hitaasti. Pystyn erottamaan Pohjois-Amerikan pilviverhon riekaleiden välistä. Yö on saapunut itärannikolle. Kotini on siellä.
Ajattelen puolisoani ja kahta tytärtäni. Tuttu kuristava olo kurkussani voimistuu ja puristan silmäni kiinni, mutta turhaan. Silmäkulmani pusertaa esiin pari nestetippaa, jotka leijuvat kypäräni poikki ja takertuvat lasiin pintajännityksellä.
Katselen Maata niin kauan kuin voin kääntämättä päätäni, mutta vääjäämättä kotiplaneettani lipuu kypäräni sivuitse näkymättömiin. Kutsun asemaa radiolla saadakseni vastaukseksi vain kosmisen taustasäteilyn kohinaa. Ehkä lähettimeni on rikki. En tiedä.
Happea on jäljellä kolmeksi tunniksi. Tiedän jo, että aika loppuu ennen aseman kierroksen täyttymistä. Ei toivoa.
Maa kiertää jälleen näkyviin. Ja jälleen itken.

(Raapale on novelli, jossa on tasan sata sanaa. Otsikossa ja väliotsikoissa saa olla korkeintaan viisitoista sanaa.)