Avainsana-arkisto: Kapteeni Kuolio

Teräslilja: Iso pipi

Julkaistu 25 syyskuun, 2013| Jätä kommentti

Teräslilja: Iso pipi
P. A. Manninen
Lempo Kustannus, 2013
ISBN: 978-952-5938-24-1

Kuka on maailman suosituin ja paras kyborgiandroidirobottipoliisi? Jos vastasit jotain muuta kuin Teräslilja, lähetä toki osoitteesi. Teräslilja tulee mielellään keskustelemaan asiasta kahden kesken.

Maailmankaupunkia kohtaa jälleen iso joukko keskisuuria katastrofeja ja väkivallantekoja, joissa ihmisiä ihan ammutaan kuoliaaksi asti. Kauheaa! Sattumoisin jokaisen insidentin keskiöstä löytyy uuttera poliisiluutnantti Teräslilja.

Kas kummaa.

Teräslilja saa väliaikaisen parin

Sankarimme jakaa oikeutta oikeudettomille, toisin sanoen aivan kaikille, joille hän haluaa. Tulilinjalle joutuvat sellaiset epäilyttävät ilmiöt kuin tosi-tv ja muut audiovisuaaliset viihdemuodot, sekä tavalla tai toisella vittumaiset ihmiset. Esimerkiksi kelvatkoon Nuoriherra Kusipää. Kyseessä on mulkkumaisen, vaikutusvaltaisesta perheestä tulevan hirviölapsen arkkityyppi, joka katsoo oikeudekseen pompottaa kaikkia muita, jopa Teräsliljaa. Sarjaa aiemmin, tai vaikka arvostelun alkuosan, lukeneet ymmärtävät tämän olevan ns. huono ajatus.

…ja toisenkin parin. Oi onnea!

Nimistö vilisee muutenkin tietynlaisella asenteella ladattuja neronleimauksia, kuten supermalli Tutteli Hevovvittu, tv-tuottaja Mulquero ja alienit ulos -puolueen puheenjohtaja Isukki Neekerinsuukko. Tuollaiset nimet suorastaan kutsuvat ampumaan läpi otsalohkon, eikä Teräsliljalla ole tapana pettää yleisöään näissä asioissa. Lukukokemuksen voi ottaa eräänlaisena terapiana. Kun riittävän moni piirrosolmi on saanut ansionsa mukaan, sitä sietää taas todellisen elämän enemmän rasittavia viipeltäjiä hetken aikaa paremmin.

Iso pipi kokoaa yhteen sarjat Tähtivaeltajan numeroista vuosilta 1999-2012, mutta lehdet omistavien kiusaksi mukaan on heitetty bonusmateriaalia, jota ei ole missään muualla. Lukuisat aivopähkinät pitävät mielen virkeänä ja opettavat ajattelemaan laajemmin. Minä itse esimerkiksi tarjosin jokaiseen tehtävään vastaukseksi, että Teräslilja ampuu aivan kaiken tehtäviin liittyvän ja ongelma ratkeaa kuin itsestään, mutta P. A. Manninen oli ovelampi.

Huomionarvoista on myös Kapteeni Kuolion esiintyminen yhdessä sarjassa, sekä pidennetty versio Teräslilja-Jörö-Jukasta. Jos joku luuli, että saksalainen alkuperäisteos on tyly, ei ole nähnyt vielä mitään.

”Ole oikein kiltti, pieni mäntti
tahi jälkees jää vain veripläntti.
Katso kuinka Teräs-Jörö-Lilja lahtaa
ja ruumiit kaikki roskisautoon ahtaa.
Hän tässä teloittaa monta tyhmää kansalaista
joil’ ei päästä tieto paista.
Pönttöys ja hölmöily ihan ovat rikollista –
virallisista murhistansa sulle tässä ompi lista.”

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: Jörö-Jukka, Kapteeni Kuolio, Lempo Kustannus, P.A. Manninen, Teräslilja

Kapteeni Kuolio ja Tampellan sähköenkeli

Julkaistu 15 maaliskuun, 2013| Jätä kommentti

Kapteeni Kuolio ja Tampellan sähköenkeli
Tarina ja taide: Pekka Manninen
Zum Teufel, 2013
ISBN: 978-952-5938-23-4

Kapteeni Kuolio on suvereeni sankari, kun vastassa on kosmisia tai paranormaaleja tahoja, jotka operoivat epäperinteisillä todellisuuden tasoilla. Hänen tietonsa ovat laajat ja kyvyt monipuolisia. Tulkoot ihmissudet, Musta paavi tai muumioiden massahyökkäys, eturintamassa muuta ihmiskuntaa seisoo puolustamssa Kapteeni Kuolio ja hänen uskollinen apurinsa Kapteeni Kökkö.

Mutta mitä fotonia tehdä silloin, kun uhka on teknismekaanista alkuperää? Mitä jos käykin niin, että Tampereen historiasta nousee tuhoa kylvävä robotti, joka nakkelee autoja kuin tennispalloja?

"Robotiikan perussäännöt? En ole koskaan kuullutkaan."

”Asimov kuka? En ole koskaan kuullutkaan.”

Tampellan sähköenkelissä Pekka Manninen sukeltaa varhaisten automaattonien ja kellokoneistojen merkilliseen maailmaan. Hänen esittelemänsä menneiden aikojen hämmästyttävät taidonnäytteet tuovat mieleen Thackery T. Lambsheadin ihmeellisyyksien kaapiston, sillä kumpikin muistuttaa, että maailmassa on olemassa häkellyttäviä esineitä, joiden kiinnostavuuden kanssa kilpailee vain niiden kohtaloista kerrotut tarinat.

Tampereen katukuvaa kohtalaisen heikosti tuntevana en ole aiemmissa albumeissa saanut erityisiä kiksejä ympäristön uskollisesta, valokuviin perustuvasta toisintamisesta, mutta Kapteeni Kökön veli sattuu asumaan varsin tutunoloisessa huoneistossa, jonka jokainen erään tietyn kirjailijan sivukirjastossa käynyt tunnistaa jo rappukäytävästä alkaen. Koska tämä lisäsi tarinan tenhoa paljon, pitää vakavissaan harkita lähtemistä mukaan, kun seuraavan kerran järjestetään Kapteeni Kuolio -kävely pitkin Tamperetta, jolloin visiteerataan tarinoiden kannalta olennaisissa paikoissa.

Kuolio, Kökkö ja tekniikan veli

Muutoin tarina kulkee kuten kaikki Kuolio-kertomukset – taustoituksen, tutkimuksen ja törmäyksen kautta – mutta robotille suotiin vain vähänlaisesti luonnetta. Onhan se totta, että jos persoonallisuutta ei ole ohjelmoitu, paha sitä on tuulestakaan temmata, mutta osasi robotti aika hyvin mukautua rakentamisestaan suuresti muuttuneeseen maailmaankin. Jäin kaipaamaan tältä osin enemmän.

Vai olenko niin tottunut androideihin ja gynoideihin, että ajatuskin aidosti epäinhimillisestä, ihmisenmuotoisesta koneesta saa oloni epämukavaksi? Sellaisen kanssa ei keskustella, sellaisen kanssa ei neuvotella, vaan sellaista juostaan pakoon ja toivotaan, että se riittää.

Muistinko muuten mainita, että robotteja ei koskaan ala väsyttää?

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: Kapteeni Kuolio, Pekka Manninen, Zum Teufel

Kapteeni Kuolio ja Kapteeni Kökkö

Julkaistu 19 helmikuun, 2013| Jätä kommentti

Kapteeni Kuolio ja Kapteeni Kökkö
Tarina ja taide: Pekka Manninen
Zum Teufel, 2010
ISBN: 978-952-5754-26-1

Voiko kukaan supersankari todella pärjätä ilman uskollista apuria? No tokihan voi, kysymys on oikeastaan esimerkki niistä aidosti tyhmistä kysymyksistä, joiden olemassaolon jotkut härkäpäisesti kieltävät. Tämä perusteella väitän, että eräänä aamuna maailmankaikkeus yksinkertaisesti heräsi ärtyneenä ja päätti rangaista jotain sattumanvaraista asukastaan. Arpa sattui osumaan Kapteeni Kuolion kohdalle ja hänen naapuriinsa muutti maailman ärsyttävin supersankari, Kapteeni Kökkö.

Kapteeni Kököllä, jonka siviilinimi muuten sattuu olemaan Kökkö, on monia voimia. Hän osaa esimerkiksi matkia talkkarin ääntä. Lisäksi hän pystyy vuosi toisensa jälkeen lisäämään massaansa ihan vain kotisohvalla istuksien ja aivoja näivettäviä tv-ohjelmia katsellen. Tarkemmin kun asiaa ajttelen, myös minä saatan olla supersankari. Ja arviolta 30% tämän arvostelun lukijoista. Meidän pitäisi kuulkaa perustaa seura, kenties jopa yhdistys!

Jos edellinen kokoelma, Tampereen sankari, nitkautti kosmisilla visioillaan ajatteluelimiänne, Kapteeni Kökkö aiheuttaa sille avomurtuman. Nyt Kuolio saa vastaansa Shokki-lehden ruutukaavan, kirjallisviitteellisen merirosvorähinän, ulkoavaruuden ihmissusien invaasion sekä kaalinpäitä himoavan gorillan. Mutta kuka varasti Maapallon?

Olen tavannut Pekka Mannisen. Hän vaikuttaa aivan täysipäiseltä mieheltä. Hyvä esitys, Pekka. Kapteeni Kökön jälkeen minä tiedän vihdoin totuuden!

Räjähtävää jännitystä!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: Kapteeni Kökkö, Kapteeni Kuolio, P.A. Manninen, Zum Teufel

Kapteeni Kuolio, Tampereen sankari

Julkaistu 12 helmikuun, 2013| Jätä kommentti

Kapteeni Kuolio, Tampereen sankari
Tarina ja taide: Pekka Manninen
Mukana myös: Hannele Kivilahti, Hannu Mikkola, Jouko Ruokosenmäki
Zum Teufel, 2008
ISBN: 978-952-5754-00-1

Aiemmin olin lukenut vain Kapteeni Kuolion uudemmista urotöistä ihmissusien ja muumioiden kanssa, mutta nuo tarinat eivät vastanneet kysymykseen siitä, kuka Kuolio oikein oli, ja mistä hän tuli. Sitten minulle aukeni mahdollisuus tutustua hänen uransa alkupäähän, kun hänestä vasta sukeentui Tampereen sankari. Meno osoittautui varsin hapokkaaksi.

Nuorena Kapteeni Kuolio oli kuin kuka tahansa meistä. Hän luki sarjakuvia ja kuuli päässään avaruusmuukalaisten ääniä. Kutsumus oli selvä. Hänestä tulisi supersankari. Sen jälkeen hän vietti kymmenen vuotta mielisairaalassa. No kyllä te tiedätte, se tavallinen tarina. Kuka meistä ei olisi käynyt sitä läpi kerran tai kaksi?

Päästyään vihdoin pois Kuolio otti ensin yhteen Mustan Paavin kanssa ja muutti sitten Tampereelle. Joku voisi kysyä, miksi ihmeessä kaikista paikoista juuri Tampereelle, mutta osoittihan tuo valinta vapautuspäätöksen oikeellisuuden. Hän saattoi olla epävakaa muttei kuitenkaan hullu. Hän ei sentään muuttanut Turkuun.

Paikoilleen asettumisen jälkeen alkoi rankka työ. Maailmankaikkeus oli koko ajan vaarassa yhden jos toisenkin tahon uhatessa todellisuuden olemassaoloa. Näitä kauhuja vastaan Kuolio taisteli muun muassa ostamalla maitoa ja uhraamalla yli-innokkaan jeesustelijan. Lukekaapa edellinen virke uudelleen ja yrittäkää väittää, ettei Kapteeni Kuolio ole kerrassaan loistavaa settiä, parhautta graafisessa muodossa! Jossain välissä Kapu K myös kohtaa Charlie Mansonin ja polttaa Lontoon.

Nämä alkupään lyhyet tarinat ovat kevyttä hauskuttelua myöhempien pitkien seikkailujen rinnalla, mutta myös vauhdikkaampia. Tempo on kiivas, kun kaapista löytyy Kuolion liittolainen Jack O’rion ja tuhosäde räjäyttää kerrostalon kappaleiksi, minkä jälkeen syöksytään pelottaviin ulottuvuuksiin ihan koulutusmielessä. Eikä tähän pala monta sivua.

Kapteeni Kuolio, Tampereen sankari on kiihkeä, episodimainen trippi Pekka Mannisen tajuntaan. Se ei ole turvallinen paikka olla, mutta oudosti sinne tahtoo pian takaisin.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: Jack O'rion, Kapteeni Kuolio, Musta paavi, P.A. Manninen, Tampere

Kapteeni Kuolio ja Hämeenpuiston muumio

Julkaistu 7 tammikuun, 2013| Jätä kommentti

Kapteeni Kuolio Hämeenpuiston muumio Kapteeni Kuolio ja Hämeenpuiston muumio
P. A. Manninen
Lempo Kustannus, 2011
ISBN: 978-952-5938-02-9

Aivan vastikään tutustuin paremmin Kapteeni Kuolion maailmaan. Luulin Kalevankankaan ihmissuden olleen ensimmäinen törmäykseni hahmon kanssa, mutta epämääräiset muistikuvat yrittävät ehdotella, että olen tosiaan vilkuillut Kapteenin edesottamuksia Tähtivaeltajan sivuilta joskus aiemminkin. Niin tai näin, vasta nyt olen saanut otteen siitä, mistä Kapteeni Kuoliossa on kysymys ja oppinut samalla arvostamaan sitä varsin suuresti.

Hämeenpuiston muumio albumina muistuttaa rakenteeltaan Ihmissutta. Nykyaikaiseen populäärikulttuuriin pesiytynyt perinteinen kauhuelementti nousee esiin ja Kapteenit Kuolio & Kökkö (joista jälkimmäistä ei vieläkään taideta albumin sivuilla nimetä) lähtevät selvittämään tilannetta. Tällä kertaa muumiot vaeltavat Tampereen kaduilla. Samalla kun sankareidemme tie vie pitkin Tampesterin raitteja Kuolio valistaa toveriaan muumiologian perusteilla. Ja hyvin valistaakin, opin paljon muinaisegyptiläisestä sieluopista, sanalla sanoen siitä, mikä voi motivoida vuosituhansia käärinliinoissa uinuneita vainajia lähtemään aamuhölkälle.

Karaokemuumio

Tarina saa alkunsa, kun Kuolion pyylevämpi aisapari menee ostamaan egyptiläisen patsaan antiikkikaupasta. Alku on hitaanpuoleinen, tietopätkien katkoma kävelyretki, mutta kun toiminta alkaa, vauhti on hengästyttävä. Tapahtumien sitominen aitoihin paikkoihin on se lisäripaus, joka saa koko keitoksen toimimaan. Kun seuraavan kerran järjestetään Kapteeni Kuolio -kävelyretki huimien seikkailujen tapahtumapaikoille, teen parhaani päästäkseni mukaan.

P. A. Mannisen työ Kuolion parissa paljastuu jo nyt olevan merkittävä kulttuuriteko. Hän ammentaa paitsi mytologioiden syvemmistä lähteistä myös kotikaupunkinsa värikkäästä historiasta. Ja tämä on se, mitä olen jo nyt oppinut suuresti arvostamaan. Oikeissa käsissä Suomi, jopa Tampere, voi olla yhtä kiehtova miljöö kuin Lontoo tai Tokio.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: Egypti, Hämeenpuisto, Kapteeni Kuolio, Lempo Kustannus, muumio, Pekka Manninen, Tampere

Kapteeni Kuolio ja Kalevankankaan ihmissusi

Julkaistu 14 joulukuun, 2012| 1 kommentti

Kapteeni Kuolio Kalevankankaan Ihmissusi Kapteeni Kuolio ja Kalevankankaan ihmissusi
P. A. Manninen
Zum Teufel! 2009
ISBN: 978-952-5754-06-3

Joskus aikanaan koin valaistumisen. Karvis-lehden kirjepalstalla oli pyörinyt mystinen kirjainyhdistelmä NKOTB ja vain vuotta myöhemmin keksin, mistä on kyse. ”Nyt keksin! NKOTB on New Kids on the Block”, julistin ystävälleni. Silmissään huvittuneisuudella sävyttynyttä sääliä hän vastasi: ”Jonkun on oltava viimeinen.”

Tätä aiemmin en ole lukenut Kapteeni Kuoliota ja olen siten varmaan viimeinen 90-luvulla fandomiin tulleista. Nimi Kuolio on toki ollut tuttu ja omistanhan minä sellaisen kasan Tähtivaeltajia, että tämä Tampereen vastine Köpelömiehelle lymyää niilläkin sivuilla ihan pakosta, mutta oman käsitykseni mukaan tämä on tosiaan ensikosketus.

Kapteeni Kuolio on epämääräinen okkulttihippi, joka isojen poikien mukaan on entinen mielisairaalan asukas. Tamperetta riivaa ihmissusi ja tällä kertaa hän säntää tuon karvaturrin jäljille. Muassaan hän raahaa töista jeppeä, jonka nimeä ei taideta koko albumissa mainita kertaakaan, mitä pidän hieman outona valintana, ellei kyseessä sitten ole moka. Kai se tosiaan on niin, että jokainen albumi, romaani tai novelli voi olla jollekin onnettomalle jälkijättöiselle se ensimmäinen kokemus ja silloin ei vanhan perusteella voi paikata omassa päässään kirjoittajan poisjättämisiä. Raskaan sarjan apurin nimen päättelen olevan Kapteeni Kökkö niinkin luotettavan lähteen kuin Wikipedian perusteella.

Ufomiehet ovat kiireisiä poikia

Tarina itsessään ei ole kovin jännittävä. Suurimman osan aikaa kaksikko ravaa ihmisen luota toisen luo yrittäen selvittää kauhean pedon henkilöllisyyttä. Väleihin tiputellaan reilussa infodumppihengessä lykantropia-triviaa sellaisia määriä, että ilman teräviä kulmahampaita sen pureskelu käy työstä. Tämä voisi olla vika, mutta itse otin tämän positiivisena seikkana, sillä opin paljon uutta näistä valtavirtaviihteen ryöstöviljelemistä monstereista. P. A. Manninen on tunkenut päähänsä uskomattoman määrän tietoa, eri kulttuurien kansanperinnettä ja suodattaa albumin sivuille herkullisimmat palat.

Pitäisikö kuvituksesta taas sanoa jotain? No hemmetti, osaahan se Manninen piirtää, mitä te oikein tahdotte! On osannut varmaan ainakin kolmekymmentä vuotta, Kuoliokin aloitti taipaleensa jo 1990. Ihan yhtä särmää se jälki on kuin ennenkin.

Entä mitä jos susi saadaan kiinni? Mitä sitten? Onneksi aseistuksessa ei ole pihdattu. Kyllä hopeinen, piratisoitu Disney-kummilusikka riittää. Eikö?

1 kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: ihmissusi, Kapteeni Kuolio, Pekka Manninen, Tampere