Avainsana-arkisto: Planetes

Planetes

Planetes 1-4
Makoto Yukimura
Punainen jättiläinen, 2011-2012
ISBN: 978-952-16-1400-2, 978-952-16-1401-9, 978-952-16-1402-6, 978-952-16-1403-3

Olen jo kirjoittanut Planetesin osista 1 ja 2. Nyt olisi vuorossa osat 3 ja 4, mutta aivan liian kauan asiaa pähkäiltyäni tulin siihen tulokseen, että sarjaa on syytä käsitellä kokonaisuutena.

Ihmiskunta on vuosituhansien ajan kurkotellut taivaisiin ja avaruuteen, mutta sarjan alkuun mennessä onnistunut roskaamaan sitä vasta reilun vuosisadan verran. Siinäkin ajassa kertyneet vanhat satelliitit ja tuhansista kiertoradalle lähetetyistä laitteista peräisin olevat kappaleet muodostavat vakavan vaaran vilkkaalle avaruusliikenteelle. Romut täytyy korjata pois kuljeksimasta ja sitä nakkia hoitaa DS-12, ”Lelulaatikko”, miehistöineen.

Miehistöön kuuluu kolme henkilöä, aluksi Fee, Juri ja Hachimaki, joista viimeisellä on suurimmat unelmat. Hachi haluaa tienata tarpeeksi rahaa voidakseen ostaa oman aluksen, mutta romunkeräyksestä saatavilla palkoilla unelma jää varmasti toteutumatta. Hänen ainoa toivonsa on päästä mukaan Jupiteriin suuntaavan tutkimusaluksen kyytiin. Lopulta hän heittäytyy tähän pyrkimykseen kauhealla raivokkuudella ja hänen paikkansa romujengissä ottaa Tanabe, joka on Hachin täydellinen vastavoima.

Jokainen hahmo saa neljän pokkarin aikana tilaa kertoa itsestään lukijalle. Keskeisimmäksi nousee Hachimaki, jonka tie vie kohti aurinkokunnan isointa planeettaa. Toiseksi merkittävimpään rooliin kiilaa ykköskirjasta kokonaan puuttuva Tanabe johtuen pitkälti siitä, kuinka merkittävään rooliin hän nousee Hachimakin elämässä. Juri, jonka tarina on traagisin, harhautuu jokseenkin sivuun alun jälkeen ja Feestä kuullaan tarkemmin vasta loppupuolella.

Tarina kattaa useamman vuoden ja kertoo näennäisesti ihmisistä avaruudessa, mutta todellisuudessa se kertoo ihmisistä avaruuden edessä. Avaruus on tyly, suurimmalta osalta huumorintajuton ja yhtä armoton kuin musta aukko, sanalla sanoen vaarallinen ympäristö. Hachimaki on aluksi laiska eikä ylläpidä kuntoaan, mistä on seurauksena haurastunut luusto. Murtumiahan siitä tulee. Toinen fyysinen vaara on säteily, joka aiheuttaa syöpää tai tappaa suoraan, jos huono tuuri käy. Fysiikka ei kuitenkaan ole suurin ongelma. Suurin ongelma on ihmisen pään sisällä.

Avaruus on iso. Valtava. Käsittämätön. Se on ääretöntä mustaa ja lukemattomia tähtiä, se on uskomattomia etäisyyksiä ja loputtomia mahdollisuuksia. Sellaisen edessä ihminen on pieni, pienempi kuin mihin hän on luomakunnan kruununa tottunut. Pyrkiessään Jupiter-ohjelmaan Hachimaki polttaa esteet tieltään puhtaalla raivolla, mutta lopulta hänkin katsoo ympärilleen, katsoo avaruuden syvyyteen, joka hyvin nietzemäiseen tapaan katsoo takaisin. Planetesin merkittävin kantava teema onkin se, miten ihminen käsittää avaruutta, miten avaruus vaikuttaa yksilöön. Tämä problematiikka on tänä päivänä vielä monelle puhdasta spekulaatiota, mutta avaruusturismi on jo alkanut eikä avaruusasemienkaan lukumäärä voi muuta kuin nousta. Ennen pitkää tämä lähinnä teoreettinen ihmisen ja avaruuden välinen suhde muuttuu hyvin todelliseksi valtaville ihmisjoukoille.

Mutta ihminenhän ei ole pelkästään yksilö. Me kaikki kuulumme ryhmiin, kansallisiin, poliittisiin ja elämänkatsomuksellisiin, laajimmin ihmiskuntaan. Planetesissa avaruuden ovat valloittaneet mahtavimmat valtiot ja rikkaimmat yritykset. Ikävä kyllä ei ole mitään syytä, miksi uuden korpimaan valloituksen aika eroaisi ihmisten ahneuden historiasta, päin vastoin. Avaruus on uusi iso kakku, josta jaetaan vain niille, jotka pystyvät ottamaan, ja ristiriidat ratkeavat aina helpoiten aseiden ja väkivallan avulla.

Avaruuden puolustusrintama on tästä hyvin tietoinen. Järjestö on sitä mieltä, että yhden planeetan ekologinen hävitys ihmisten kynsissä on riittävä risti maailmankaikkeudelle kantaa. Ihmisten ei olisi koskaan pitänyt kiivetä kiertoradalle tai asuttaa Kuuta. Ja jos nyt näin onkin käynyt, pitää ihminen ajaa takaisin painovoimakaivon pohjalle. Mitä pidemmälle Jupiter-projekti etenee, sitä radikaalimmiksi käyvät heidän otteensa. Toisaalta terroristit eivät ole ainoa jengi, joka osaa kalistella sapeleitaan. Suurvaltapolitiikan huipentuma on sota eikä sitä käydä avaruudessa kiitävin hävittäjin, joita ohjaavat huimapäiset pilotit. Sitä käydään ohjuksin ja avaruusmiinoin, mutta lopputulos on toki yhtä tuhoisaa. Riittävä määrä romua aiheuttaa Kesslerin syndrooman.

Samaan lopputulokseen toki päästään kiertoratasodallakin.

Kaiken hävityksenkin keskellä ihmisten peräänantamattomuus on se, mikä antaa toivoa koko lajille. Yksilöt ovat valmiita taistelemaan periaatteidensa, ihanteidensa ja vakaumuksensa puolesta. Tämä on toki osa ongelmaa, mutta isompi osa ratkaisua. Lisäksi peräänantamattomuudenkin voi viedä äärimmäisyyksiin, jolloin ihmishenki painaa vähemmän kuin suuri tavoite.

Makoto Yukimuralle Planetes oli paitsi totaalinen läpilyönti myös esikoisteos. Sekä manga että sen pohjalta tehty anime voittivat Japanin Science Fiction Seuran Seiun-palkinnon. Piirrostyyli on realistista, joskin tiettyjä mangalle ominaisia tyylikeinoja esiintyy aika ajoin. Ei tosin riesaksi asti niillekään, jotka eivät chibeille ja jättimäisille hikipisaroille tapaa lämmetä.

Planetes on maailmanluokan scifisarjakuvaa, joka katsoo luottavaisena tulevaan. Teknologia on apuväline, vahvuus löytyy ihmisistä. Samalla kun temmellyskenttä laajenee kattamaan koko aurinkokunnan, täytyy temmeltäjien hyväksyä oma kokonsa galaksin mittakaavassa.

Mainokset

Heinäkuun saldo

Heinäkuu
– Kirjoita joka päivä yksi raapale. VALMIS
Raapaleet syntyivät ajallaan, mutta turhan usein iltamyöhään. Syynä tuntuu olevan, että ellei sitä ota nimenomaiseksi asiakseen keskellä päivää, inspiraation puute puskee projektin iltaan ja sitten onkin edessä lasten iltatoimet satuineen päivineen. Kun vihdoin pääsen koneelle, kello on pahimmillaan 23. Silti joukkoon on päässyt muutama aito onnistuminenkin. Joskus niitä on pakko olla riittävästi kokoelmaa varten.

– Kirjoita ainakin kolme arvostelua. VALMIS
Olen laajentanut perustavoitteeni yhdestä arvostelusta kolmeen arvosteluun kuussa, ja nyt muutos meinasi purra kankkuun. Kaksi ensimmäistä, Planetes 1&2 ja Tiamatin värit, olivat nimenomaisesti pyytämääni arvostelumateriaalia, joista ensimmäinen oli vieläpä armottomasti myöhässä. Kolmannen kanssa oli tulla kiire ja paniikki, mutta halusin esitellä Tulilahti-kirjan ja siitä se lohkesi, viimeisenä iltana.

– Tee kaksi blogausta kirjoittamisesta. VALMIS
Ihan kuun alussa esitin palautepyynnön blogini lukijoille. Kaipaan mielipiteitä siitä, mitkä tähän astisista raapaleistani ovat niitä parhaita. Pohjustan tällä kokoelman koostamista. Sen lisäksi mainostin uutta Usvaa, jossa on novelli minultakin (Sateenkaaren maku), raportoin kesäkuun saavutukset ja tappiot ja fiilistelin hieman menestystäni kirjoituskisoissa.

– Lue Äärenmurtajat. VALMIS
Äärenmurtajat, romaaninraakileeni vuodelta 2003, syntyi Nanowrimon myötä. Paikoitellen kerronta oli hyvää, mutta suurimmaksi osaksi olin näemmä päätynyt kertomaan mitä kaikkea oli ehtinyt tapahtua jossakin välissä sen näyttämisen sijaan. Onpahan muistiinpanot, joiden perusteella kertoa varsinaista tarinaa. Olin pelännyt, että häpeä omaa kirjoitustaan kohtaan olisi tiellä koko ajan, mutta sitä esiintyi kiitettävän vähän.

– Selvitä Äärenmurtajien nykyinen aikajana. VALMIS
Äärenmurtajat ei koskaan valmistunut, koska loppupuolella huomasin, että eri aikalinjani eivät kohtaakaan kuten pitäisi. Nyt keräsin kaikki vihjeet siitä, minä vuonna jokin asia tapahtui, mistä tapahtumasta oli milloinkin kulunut kuinkakin paljon aikaa ynnä muuta vastaavaa. Nyt se kaikki pitää muokata vielä toimivaksi kokonaisuudeksi, ennen kuin romaanin uudelleenkirjoitus voi alkaa.

– Osallistu Finnconiin. VALMIS
Finnconiin aioin osallistua vain lauantaina, mutta päästiinpä paikalle koko perheen voimin perjantaina kirjoituskilpailujen palkinnonjakoon. Con-raporttia aloitin, mutta kesken hyytyi. Saa nähdä, saisinko sellaisen tiristettyä vielä ulos.

– Osallistu Usva-leirille. VALMIS
Tämäkin on raportin arvoinen keikka, mutta mitään en lupaa. Neljä päivää kirjoittamista ja kirjoittajia, jopa kirjailijoita. Saaliina iso läjä kirjoja, hemmetisti energiaa, tasku täynnä uusia ideoita ja hyttysenpuremia niin paljon, että vielä viikon päästäkin raavituttaa.

– Kirjoita novelliarvioita Kosmiseen colosseumiin. VALMIS
Usva-leirillä kirjoittelin muutaman novelliarvion Kosmiseen colosseumiin, joka on Suomen Tieteiskirjoittajien novelliarvosteluarkisto. Arvioita julkaistaan Kosmoskynä-lehdessä ja nyt myös verkossa. Muutaman arvostelun jätin rästiin ja lupasin hoitaa myöhemmin, ja ne myös hoidin.

Sateenkaariromaani on edelleen heitteillä, sillä rintamalla ei siis mitään uutta. Äärenmurtajien aikajanan kasaaminen jäi sekin myöhempään.

Arvostelusaralla on jo monta koettua, joista haluaisin kertoa, mutta ajankäyttö alkaa iskeä vastaan. Lisäksi uutta arvosteltavaa on niin iso pino, että senkin kanssa saa erikseen tehdä töitä. Paljon kamaa jäi loppuvuodelle.

Planetes 1 ja 2

Planetes 1, Planetes 2
Makoto Yukimura
Punainen jättiläinen, 2011
ISBN: 978-952-16-1400-2, 978-952-16-1401-9

Yhden määritelmän mukaan tarina on scifiä, jos sitä ei voi siirtää sellaisenaan johonkin toiseen, ei-scifistiseen ympäristöön, toisin sanoen scifistinen elementti on olennainen osa tarinaa. Itse en juurikaan liputa tuon määritelmän puolesta, mutta yhtä kaikki Planetes läpäisee sen seulan suvereenisti.

2070-luvulla ihmiskunta elää painovoimakaivon ulkopuolella. Jos avaruudessa on jotain romantiikkaa ollut, se on jo menneiden vuosikymmenten lumia. Nyt tilalla on duunia ja liiketoimintaa. Juri, Hachimaki ja Fee lentävät romunkeräysalusta ja puhdistavat kiertorataa yli vuosisadan jatkuneen avaruusajan romuista. Se on yhtä epäkiitollista puuhaa kuin muukin siivousala, paitsi että ilmakehän ulkopuolella pienikin virheliike on helposti kohtalokas.

Juri on venäläismies, joka on menettänyt vaimonsa avaruusonnettomuudessa. Vaikka hän on näennäisen levossa maailmankaikkeuden kanssa, hän silti vielä etsii jotain. Hachimaki puolestaan tulee avaruuteen katsovasta perheestä. Isä on jo alan veteraani ja Japanissa asuva pikkuveli tähtää korkealle omilla rakettikokeillaan. Perheen äiti ainoana aikoo pysyä Maassa ja samalla muodostaa tukevan jalustan, jolta miehet voivat ponnistaa kohtaloihinsa. Amerikkalaisen Feen hahmo saa vähemmän ruutuaikaa, mikä on sääli, sillä olisi ollut kiehtovaa saada selville, mitä hänen Floridassa asuva pikkupoikansa on mieltä äitinsä työstä.

Tärkeässä pääosassa on itse avaruus. Se ei ole vain välitila, jota pitkin avaruuslaivat seilaavat. Se on valtava mustuus, se on vaarallinen paikka, se on suunnatonta tyhjyyttä ja pohjatonta kauneutta. Se on myös ehdoton. Ja säälimätön. Astronautin on pidettävä huolta kunnostaan, tai tapahtuu pahoja asioita. Joistakin terveysongelmista voi kuntoutua, jotkin ovat kohtalokkaita. Ruumiin lisäksi avaruus käy myös mielen päälle. Miltä todella tuntuu roikkua tyhjässä, maailmankaikkeuden edessä, täydellisen yksin?

Mielestäni kiinnostavien hahmojen ohella juuri avaruuden arkisuus sen mystisyyden keskellä on Planetesin kantava voima. Vaikka oikea tulevaisuus tulee olemaan villimpi kuin visionäärit maalailevat, on Planetesin maailmassa selvää aitouden tuntua. Se voisi olla totta.

Toisessa kirjassa keskiöön nousee uusi tutkimusalus Von Braun, jota rakennetaan Lagrangen pisteessä 2. Valmistuttuaan se lähtee Jupiteriin etsimään lisää resursseja, joiden avulla ihmiskunta voi levittäytyä koko aurinkokuntaan. Tätä hanketta vastustaa jo edellisestä kirjasta tuttu Avaruuden puolustusrintama, aina vain radikaalimpiin otteisiin sortuva järjestö, jonka mukaan ihmisen käytös ei ole muuttunut lainkaan ja aurinkokuntaa uhkaa sama riisto, joka on tuhonnut ympäristön Maapallolla. Hachimaki on jättänyt aiemman laiskottelunsa ja ryhtynyt valmentautumaan tiukkoihin pääsykokeisiin, joiden perusteella Von Braunin miehistö valitaan. Hänen paikkansa romunkeruualuksella saa uusi tyttö, Tanabe, joka on Hachimakin hankitun välinpitämättömyyden vastakohta humaaneine maailmankatsomuksineen.

Jos jokin vertailukohta Planetesille pitäisi löytää, se voisi hyvinkin olla Yukinobu Hoshinon 2001 Nights -saaga, joka on harmillisen tuntematon suomalaiselle yleisölle. Kummassakin asetetaan ihminen maailmankaikkeuden ja avaruuden eteen, ja esitetään kysymys. Onko hän valmis kohtaamaan sen? Mitä se vaatii?

Tarina jatkuu vielä kirjoissa 3 ja 4, jotka arvostelen, jahka saan ne käsiini.