Avainsana-arkisto: Punainen jättiläinen

Azumanga Daioh 3

Azumanga Daioh 3Azumanga Daioh 3
Kiyohiko Azuma
Suomennos: Antti Grönlund, Juha Mylläri
punainen jättiläinen, 2012
ISBN: 978-952-16-1561-0

Kouluvuodet vierivät ja tytöt kasvavat, Chiyo-chanistakin tulee 12-vuotias. Jotkin asiat sen sijaan pysyvät samoina, etenkin pölvästit. Niitähän Azumanga Daioh’n maailmassa tunnetusti riittää. Ja meno senkun karkaa lapasesta entistä enemmän, jos mahdollista.

Onko se lintu? Leija? Lentokone?

Onko se lintu? Leija? Lentokone?

Tarjolla on perinteinen urheilupäivä, jossa toisiaan vastassa on luokkia enemmän luokanvalvojat. Armoa ei anneta, sillä vaakalaudalla on avoin baaripiikki ja mahdollisesti jopa yakiniku-illallinen. Toinen ruutuaikaa saava tapahtuma on koulujuhla, johon jokainen luokka kehittää jotain omaa. Edellisenä vuonna Tanizakin luokka järjesti pehmoeläinnäyttelyn, nyt ehdolla on pehmoeläinteemainen kahvila. Mutta jostain keskusteluun aina pesiytyy kuolleiden eläinten haamut, tai vähintäänkin kahvila, jossa asiakkaita säikytellään, kun he ovat juomassa.

Palaamatta aiempiin pokkareihin on paha sanoa, onko sarja itsessään muuttunut hauskemmaksi vai ovatko hahmot tulleet niin tutuiksi, että hienovaraiset huumorinripaukset kutkuttavat aiempaa enemmän. Joka tapauksessa löysin monta strippiä, joille nauroin ääneen. Jälkimmäisen puolesta puhuu se, että valitessani skannattavaa näytestrippiä päädyin hyppäämään parhaimpien yli, koska erillisinä palikoina en usko niiden olevan sarjaa tuntemattomien mielestä lainkaan niin hauskoja.

Edelleenkään en meinaa aina osata erottaa tummatukkaköörin kaikkia jäseniä toisistaan. Onnekseni Kaorin joutuu toiselle luokalle kuin muut, herra Kimuran oppilaaksi. Kaorinilla tosin saattaisi olla asiasta eriävä mielipide.

Huomaan tykästyneeni Azumangan hahmoihin siinä määrin, että nyt on jo haikea olo, vaikka pokkareita on vielä yksi käsittelemättä. Kiyohiko Azuma on onnistunut luomaan elävän kaartin persoonallisia luokiolaisia, oppilaineen opettajineen kaikkineen.

Mainokset

Azumanga Daioh 2

Azumanga Daioh 2Azumanga Daioh 2
Kiyohiko Azuma
Suomennos: Antti Grönlund, Juha Mylläri
punainen jättiläinen, 2012
ISBN: 978-952-16-15603

Koulutyttöjen elämä jatkuu edellisestä pokkarista, nyt tammikuusta elokuuhun. Lukion toinen luokka alkaa keväällä ja oppilasjako pistetään uusiksi, mutta ainoa varsinainen muutos on Kaguran liittyminen jengiin. Edeltävän vuonna hän kisasi hampaat irvessä Sakakin kanssa, Sakakin ollessa täydellisen tietämätön koko kilpakumppanin olemassaolosta.

Azumanga_2_opetJo viime pokkarissa meille esiteltiin miespuolinen opettaja, herra Kimura, jonka käytös on poliittisesti jokseenkin epäkorrektia. Jos se olisi hänestä kiinni, kaikki tytöt pukeutusivat oppituntien ajaksi märkiin uimapukuihin, eikä hän epäröi tuoda mietteitään julki. Toisaalta hän on näkemyksissään hyvin vilpitön eikä tunnu edes tajuavan, miksi kaikki eivät innostu mukaan. Ja jostain hän on onnistunut hankkimaan liki täydellisen naisen vaimokseen.

Aiemmassa arvostelussa jätin Yomin luonnehdinnan sikseen, kosken ollut siitä varma. Olisi pitänyt vain nimetä hänet tosikoksi, sillä sellainen hän paljastuu olevan. Toisaalta jonkun on oltava vastapainona sille suulaalle hulluudelle, joka on Tomo, jonka mielestä paras ajatus ikinä on nakata kesämökin ainoa avain korkeaan ruohikkoon. Miksikö? Koska se pälkähti hänen päähänsä.

Eikä Tomo ole, jos kaikkia puolia asiassa tarkastellaan, edes se vaarallisin yksilö. Se titteli myönnettäköön jälleen tyttöjen luokanvalvojalle Yukari Tanizakille, jonka legendaarinen ajotaidottomuus aiheuttaa pelkotiloja ja vapinaa vielä vuoden kuluttua tapahtuneesta.

Azumanga Daioh on strippimuotoista koululaissarjakuvaa, ja hyvää onkin. Tämän kakkospokkarin olen lukenut ainakin kolmasti. Välistä vitsit ovat ilmiselviä, välistä huvittuneisuuden tunne tulee jonkun hahmon ilmeestä tai muusta hienovaraisesta reaktiosta.

Ja jos joku tuttu joskus sattuu saamaan hikan, nyt tiedän läjäpäin uusia konsteja tilanteen ratkaisemiseksi. Tosin ensin on syytä saada hänet allekirjoittamaan vastuuvapautussitoumus herättämättä epäilyksiä.

Ehdotetuista keinoista vähiten kivuliain

Ehdotetuista keinoista vähiten kivuliain

Kill Me Baby 2

Kill Me Baby 2Kill Me Baby 2
Kaduho
Suomentanut: Antti Kokkonen
punainen jättiläinen, 2012
ISBN: 978-952-16-1585-6

Kuvailin edellisen osan arvostelussa Yasunaa hieman tärähtäneeksi. Nyt kuitenkin alkaa vaikuttaa siltä, että hänen toverinsa Sonya on täysipäisempi näistä kahdesta, ja Sonya sentään on yhdistetty psykopaatti ja palkkatappaja.

Kill Me Baby 2 liidokkiYasunalla on palttiarallaa gerbiilin huomiokyky. Hedonistisen gerbiilin. Ajatusprosessi katkeaa pääasiassa kahdesta syystä: ruoka tai kiva esine, ja näistä esineillä on enemmän vetovoimaa. Sonya tyytyy suurimman osan aikaa seuraamaan koohotusta vierestä, mutta silti useammin kuin ikinä tahtoisi hän tempautuu mukaan hulluuteen.

Koska Sonya tiemmä on väkivaltaisen kuoleman ammattilainen ja ainakin osaa muutaman kivuliaan lukon, hänen ei tarvitsisi sietää Yasunan riehakkuutta lainkaan. Tästä huolimatta he ovat usein yhdessä, joten Sonyan täytyy saada jotain irti tästä ystävyyssuhteesta. Ehkä se tasapainottaa hänen muuta elämäänsä, johon kuuluvat syndikaatilta saatavat keikat. Toisaalta, mitä todisteita meillä on hänen työnkuvastaan? Samoin kuin Agiria (sivuroolissa heiluva kolmas tyttö) ei voida todistaa ninjaksi, ei meillä ole kuin Sonyan sana omasta ammatistaan. Viitteitä ja vihjeitä sitten kyllä riittää senkin edestä. Harva tavallinen tyttö jemmailee koulupuvussaan teräaseita.

Ensimmäisen pokkarin jälkeen fiilis tätä strippisarjaa kohtaan oli perushaalea, mutta nyt alan jo lämmetä hahmoille. Vitsit perustuvat toistolle, jolloin hauskuus tulee uusista ympäristöistä ja tilanteista. Ja tapahtuupa hahmoissa pientä kehitystäkin, Yasuna kun alkaa aktiivisesti kepittämään Sonyan ammatillisia pyrkimyksiä. Sehän ei voi päättyä kuin huonosti.

Kill Me Babyn koululaishuumori soveltuu ala- ja yläasteen taitteessa oleville esiteineille, sekä samalla huumorin tasolla operoiville aikuisille. Siksi aion lukea kolmannenkin pokkarin.

Azumanga Daioh (1/4)

Azumanga Daioh 1Azumanga Daioh (1/4)
Kiyohiko Azuma
Punainen jättiläinen, 2012
ISBN: 978-952-16-1559-7

Koulu voi olla reuhakka paikka riippuen luokan kokoonpanosta. Todellinen härdelli sen sijaan vaatii kajahtaneiden luokkatovereiden lisäksi myös sekopäitä opettajia. Azumanga Daioh tarjoaa molempia, japanilaiseen tyyliin.

Azumanga Daioh burleskiEnsin lukuvinkki: vaikka tätäkin mangaa luetaan lopusta alkuun kuten tapana on, nyt kannattaa aloittaa alusta ja selata mainosten ohi sivulle 162 ja luntata sarjan päähenkilöiden nimet. Minulla ainakin menee helposti samanoloiset hahmot sekaisin, ennen kuin pääsen sarjaan kunnolla sisään, ja Azumangassa kuudella kahdeksasta päähenkilöstä on mustat hiukset. Tai ehkä minä esittelen heidät.

Opettajia ovat Tanizaki Yukari sekä Kurosawa Minamo. Jälkimmäinen opettaa liikuntaa, ensimmäinen on ehkä koko luokan tärähtänein henkilö. Tanizakin ajotaito on legendaarinen, mistä todistavat auton lukuisat lommot, eikä hän muutoinkaan ole opettajuudestaan huolimatta luokan viisain, fiksuin tai tietävin. Se titteli kuuluu tuplaponnaripäiselle Chiyo-chanille, joka on jo lukiossa 10-vuoden iästään huolimatta. Hivenen yrmy ja pidättyvä Sakaki on todellisuudessa varsin herkkä ja hyvin eläinrakas, joskin kissoilla on tapana vastata hänen huomionosoituuksiinsa lähinnä puremalla. Tomon käyttämät desibelit rikkovat varmasti joitain aserajoitussopimuksia, mutta ainakaan ympäristölle ei jää epäselväksi hänen mielipiteittensä laatu. Osaka taas ei ole oikeasti Osaka vaan muuttanut Osakasta, mutta kerran annettu nimi tarttui kuin piki jalkapohjaan kuumana kesäpäivänä. Mukana heiluvat myös Kaori ja Yomi, mutta heistä ei jäänyt yhdellä lukukerralla yhtä kirkkaita muistikuvia.

Azumanga Daioh varjoParia poikkeusta lukuunottamatta tarinat ovat neliruutuisia strippejä, minkä ansiosta Azumangaa voi lukea juuri sopivissa paloissa. Tai vaikka kaiken kerralla. Ensimmäinen kirja kattaa ajanjakson lukuvuoden alusta, mikä Japanissa koittaa huhtikuun alussa, aina jouluun asti. Samalla suomalaiselle lukijalle selviää tiettyjä japanilaiseen kulttuuriin liittyviä seikkoja, kuten se että jouluaattona on tapana käydä treffeillä, tai että osakalaisilla on oma luonteenomainen huumorilajinsa. Moni seikka oli minulle aiemmin tuntematon, mutta alaviitteet opastivat kelvokkaasti. Vaikka aiemmasta mangakokemuksesta on kyllä hyötyä, suurimmassa osassa stripeistä mitään muuta taustatietoja ei vaadita kuin inhimillinen ymmärrys.

Verrattuna Kill Me Babyyn koululaishuumori on Azumangassa toimivampaa. Oppilaat ovat vain oppilaita olematta samalla jotain muuta, kuten syndikaatin palkkatappajia tai ninjoja. Arkipäivään kuuluu ruokatunteja, urheilupäiviä ja pistokokeita, ja niistä sitten ammenetaan tilannekomiikkaa. Omalla kohdallani koulunkäynnistä on kulunut jo kohtalaisen turvallinen aika, mutta nuorempien lukijoiden kannattaa olla varuillaan. Käsitellyt teemat saattavat aiheuttaa näppylöitä sekä epämieluisia takaumia.

Azumanga Daioh ei ehkä ole kertakaikkisen ratkiriemukas, mutta irrotti joka tapauksessa naurut muutamaan otteeseen ja viihdytti lopun aikaa. Sarja on myös uponnut varsin vankasti kotitalouden 11-vuotiaiden demografiseen segmenttiin.

Kill Me Baby 1

Kill_Me_Baby_1Kill Me Baby 1
Kaduho
punainen jättiläinen, 2012
ISBN: 978-952-16-1584-9

Yasuna ja Sonya ovat koulutyttöjä. Heistä Yasuna on hieman tärähtänyt, Sonya puolestaan syndikaatin palkkatappaja. Hänellä on oma tapansa hoidella henkilökohtaista tilaansa loukkaavat yksilöt, minkä johdosta Yasunalla on vähän väliä jokin paikka sijoiltaan. Itseasiassa se, että hän en edelleen hengissä, on joltinenkin ihme. Kolmantena pyöränä, mutta vakaasti sivuroolissa, hyörii kolmas tyttö, Agiri, joka on tiemmä ninja. Todisteet tämän puolesta ovat tosin vielä hieman laihoja, mutta todellinen ninjahan salaa ninjuutensa.

Tyylivalinta on vakaasti slapstickin puolella. Maisemat vaihtuvat luokkahuoneesta puiston kautta rantahietikolle ja aiheet syömisestä eläimiin, mutta meno pysyy kaistapäisenä. Sonyan fyysistä ylivoimaisuutta tasapainottaa hänen pelkonsa, joiden joukkoon kuuluvat mm. eläimet ja kummitukset. Silti juuri hänellä on yliote varsin usein. Vaan eipä hänestä olisi palkkatappajaksi, jos ei saisi pidettyä edes yli-innokasta luokkatoveriaan aisoissa.

KMB_SonyaKohderyhmä on selvästi enempi oma ala-astelainen jälkikasvuni kuin aikuisiän saavuttaneet, mutta muutama kohta onnistui silti herättämään hihitystä ja muutaman hörähdyksen. Kovin kosmisiin sfääreihin ei asetelman herkullisuudella vielä revitellä, vaan tilanteet ovat maanläheisiä ja arkipäiväisiä, mitä nyt seassa sählää yksi kappale foobisia palkkamurhaajia. Piirrosjälkeä pitää kehaista Sonyan silmien verran. Pistemäiset pupillit luovat mukavan psykoottisen vaikutelman.

Kill Me Baby maistui oikein mukavana välipalana junamatkalla, kun Alison Bechdelin psykoanalyyttisyys oli liian raskasta väsyneille aivoille.

Planetes

Planetes 1-4
Makoto Yukimura
Punainen jättiläinen, 2011-2012
ISBN: 978-952-16-1400-2, 978-952-16-1401-9, 978-952-16-1402-6, 978-952-16-1403-3

Olen jo kirjoittanut Planetesin osista 1 ja 2. Nyt olisi vuorossa osat 3 ja 4, mutta aivan liian kauan asiaa pähkäiltyäni tulin siihen tulokseen, että sarjaa on syytä käsitellä kokonaisuutena.

Ihmiskunta on vuosituhansien ajan kurkotellut taivaisiin ja avaruuteen, mutta sarjan alkuun mennessä onnistunut roskaamaan sitä vasta reilun vuosisadan verran. Siinäkin ajassa kertyneet vanhat satelliitit ja tuhansista kiertoradalle lähetetyistä laitteista peräisin olevat kappaleet muodostavat vakavan vaaran vilkkaalle avaruusliikenteelle. Romut täytyy korjata pois kuljeksimasta ja sitä nakkia hoitaa DS-12, ”Lelulaatikko”, miehistöineen.

Miehistöön kuuluu kolme henkilöä, aluksi Fee, Juri ja Hachimaki, joista viimeisellä on suurimmat unelmat. Hachi haluaa tienata tarpeeksi rahaa voidakseen ostaa oman aluksen, mutta romunkeräyksestä saatavilla palkoilla unelma jää varmasti toteutumatta. Hänen ainoa toivonsa on päästä mukaan Jupiteriin suuntaavan tutkimusaluksen kyytiin. Lopulta hän heittäytyy tähän pyrkimykseen kauhealla raivokkuudella ja hänen paikkansa romujengissä ottaa Tanabe, joka on Hachin täydellinen vastavoima.

Jokainen hahmo saa neljän pokkarin aikana tilaa kertoa itsestään lukijalle. Keskeisimmäksi nousee Hachimaki, jonka tie vie kohti aurinkokunnan isointa planeettaa. Toiseksi merkittävimpään rooliin kiilaa ykköskirjasta kokonaan puuttuva Tanabe johtuen pitkälti siitä, kuinka merkittävään rooliin hän nousee Hachimakin elämässä. Juri, jonka tarina on traagisin, harhautuu jokseenkin sivuun alun jälkeen ja Feestä kuullaan tarkemmin vasta loppupuolella.

Tarina kattaa useamman vuoden ja kertoo näennäisesti ihmisistä avaruudessa, mutta todellisuudessa se kertoo ihmisistä avaruuden edessä. Avaruus on tyly, suurimmalta osalta huumorintajuton ja yhtä armoton kuin musta aukko, sanalla sanoen vaarallinen ympäristö. Hachimaki on aluksi laiska eikä ylläpidä kuntoaan, mistä on seurauksena haurastunut luusto. Murtumiahan siitä tulee. Toinen fyysinen vaara on säteily, joka aiheuttaa syöpää tai tappaa suoraan, jos huono tuuri käy. Fysiikka ei kuitenkaan ole suurin ongelma. Suurin ongelma on ihmisen pään sisällä.

Avaruus on iso. Valtava. Käsittämätön. Se on ääretöntä mustaa ja lukemattomia tähtiä, se on uskomattomia etäisyyksiä ja loputtomia mahdollisuuksia. Sellaisen edessä ihminen on pieni, pienempi kuin mihin hän on luomakunnan kruununa tottunut. Pyrkiessään Jupiter-ohjelmaan Hachimaki polttaa esteet tieltään puhtaalla raivolla, mutta lopulta hänkin katsoo ympärilleen, katsoo avaruuden syvyyteen, joka hyvin nietzemäiseen tapaan katsoo takaisin. Planetesin merkittävin kantava teema onkin se, miten ihminen käsittää avaruutta, miten avaruus vaikuttaa yksilöön. Tämä problematiikka on tänä päivänä vielä monelle puhdasta spekulaatiota, mutta avaruusturismi on jo alkanut eikä avaruusasemienkaan lukumäärä voi muuta kuin nousta. Ennen pitkää tämä lähinnä teoreettinen ihmisen ja avaruuden välinen suhde muuttuu hyvin todelliseksi valtaville ihmisjoukoille.

Mutta ihminenhän ei ole pelkästään yksilö. Me kaikki kuulumme ryhmiin, kansallisiin, poliittisiin ja elämänkatsomuksellisiin, laajimmin ihmiskuntaan. Planetesissa avaruuden ovat valloittaneet mahtavimmat valtiot ja rikkaimmat yritykset. Ikävä kyllä ei ole mitään syytä, miksi uuden korpimaan valloituksen aika eroaisi ihmisten ahneuden historiasta, päin vastoin. Avaruus on uusi iso kakku, josta jaetaan vain niille, jotka pystyvät ottamaan, ja ristiriidat ratkeavat aina helpoiten aseiden ja väkivallan avulla.

Avaruuden puolustusrintama on tästä hyvin tietoinen. Järjestö on sitä mieltä, että yhden planeetan ekologinen hävitys ihmisten kynsissä on riittävä risti maailmankaikkeudelle kantaa. Ihmisten ei olisi koskaan pitänyt kiivetä kiertoradalle tai asuttaa Kuuta. Ja jos nyt näin onkin käynyt, pitää ihminen ajaa takaisin painovoimakaivon pohjalle. Mitä pidemmälle Jupiter-projekti etenee, sitä radikaalimmiksi käyvät heidän otteensa. Toisaalta terroristit eivät ole ainoa jengi, joka osaa kalistella sapeleitaan. Suurvaltapolitiikan huipentuma on sota eikä sitä käydä avaruudessa kiitävin hävittäjin, joita ohjaavat huimapäiset pilotit. Sitä käydään ohjuksin ja avaruusmiinoin, mutta lopputulos on toki yhtä tuhoisaa. Riittävä määrä romua aiheuttaa Kesslerin syndrooman.

Samaan lopputulokseen toki päästään kiertoratasodallakin.

Kaiken hävityksenkin keskellä ihmisten peräänantamattomuus on se, mikä antaa toivoa koko lajille. Yksilöt ovat valmiita taistelemaan periaatteidensa, ihanteidensa ja vakaumuksensa puolesta. Tämä on toki osa ongelmaa, mutta isompi osa ratkaisua. Lisäksi peräänantamattomuudenkin voi viedä äärimmäisyyksiin, jolloin ihmishenki painaa vähemmän kuin suuri tavoite.

Makoto Yukimuralle Planetes oli paitsi totaalinen läpilyönti myös esikoisteos. Sekä manga että sen pohjalta tehty anime voittivat Japanin Science Fiction Seuran Seiun-palkinnon. Piirrostyyli on realistista, joskin tiettyjä mangalle ominaisia tyylikeinoja esiintyy aika ajoin. Ei tosin riesaksi asti niillekään, jotka eivät chibeille ja jättimäisille hikipisaroille tapaa lämmetä.

Planetes on maailmanluokan scifisarjakuvaa, joka katsoo luottavaisena tulevaan. Teknologia on apuväline, vahvuus löytyy ihmisistä. Samalla kun temmellyskenttä laajenee kattamaan koko aurinkokunnan, täytyy temmeltäjien hyväksyä oma kokonsa galaksin mittakaavassa.