Avainsana-arkisto: manga

Azumanga Daioh 4

Azumanga Daioh 4Azumanga Daioh 4
Kiyohiko Azuma
Suomennos: Antti Grönlund, Juha Mylläri
punainen jättiläinen, 2012
ISBN: 978-952-16-15627

Kaikki hyvä päättyy aikanaan, niin myös Azumanga Daioh. Viimeinen kouluvuosi vyöryy kohti loppuaan ja oppilaiden pitää miettiä, mitä seuraavaksi. Ulkomaille opiskelemaan, paikalliseen yliopistoon vaiko suoraan Interpoliin? Kalapuikonpyydystäjäksi tosin pääsee ilman kokeitakin.

Neljäs pokkari kattaa aikavälin kesäkuusta helmikuuhun ja valmistujaisiin. Meno alkaa siis perinteisellä vierailulla Chiyo-chanin kesähuvilalla. Jostain käsittämättömästä syystä, lähinnä käytännön pakosta, Tanizaki-opettaja päästetään taas rattiin. Tälläkään kertaa kukaan ei pääse hengestään, mutta toivon totisesti, ettei kukaan kyytiläisistä turhaan tuhlannut rahaa lottoon loppuvuonna. Heidän hyvän onnensa saldo ei vain loppunut, vaan meni jo pahasti miinukselle.

Azumanga Daioh 4 ammattiViimeisen vuoden kohokohta on epäilemättä luokkaretki Okinawalle, jossa toisia kiehtoo iriomote-kissat, toisia merimakkarat. Tämä johtaakin pokkarin pitkään tarinaan, jossa Sakaki vihdoin saa elämäänsä oman lemmikin. Aiemminhan hänen suhteensa kissaeläimiin on ollut ongelmallinen, jos purruksi joutuminen sellaiseksi lasketaan.

Tämän kirjan myötä moni aiemmista osista tuttu juonikuvio saatetaan jonkinlaiseen päätökseen. Urheilupäivään tulee mukaan leivänsyöntikilpailu, Tanizaki saa syntymäpäivälahjan ja Kaorin pääsee, edes muutamaksi hetkeksi, lähelle ihastustaan Sakakia. Tästä muuten hatunnosto. Kerrankin tyttöjen välinen, joskin yksisuuntainen, ihastuminen, joka vain on, luonnollisena osana muuta elämää.

En arvannut, että mangastrippisarja ehtisi neljän osan aikana päästä ihon alle, joskin ennakoivia tapauksia on ollut aiemminkin (hurahdin muun muassa Maison Ikkoku -sarjaan joskus vuosia sitten.) Näin kuitenkin kävi, minkä huomasin siitä haikeasta fiiliksestä, kun viimeisen sivun käänsin. Aika aikansa kutakin, ymmärrän toki, mutta silti jäin haluamaan tietää, mitä oppilaille ja opettajille sitten tapahtui.

Hyvä tarinanikkari osaa lopettaa, ennen kuin taso lähtee laskemaan, ja osaa myös jättää lukijan nälkäiseksi, haluamaan lisää. Kiyohiko Azuma onnistui ainakin minun kohdallani. Tätä absurdia kreisimenoa tulee ikävä.

Mainokset

Azumanga Daioh 3

Azumanga Daioh 3Azumanga Daioh 3
Kiyohiko Azuma
Suomennos: Antti Grönlund, Juha Mylläri
punainen jättiläinen, 2012
ISBN: 978-952-16-1561-0

Kouluvuodet vierivät ja tytöt kasvavat, Chiyo-chanistakin tulee 12-vuotias. Jotkin asiat sen sijaan pysyvät samoina, etenkin pölvästit. Niitähän Azumanga Daioh’n maailmassa tunnetusti riittää. Ja meno senkun karkaa lapasesta entistä enemmän, jos mahdollista.

Onko se lintu? Leija? Lentokone?

Onko se lintu? Leija? Lentokone?

Tarjolla on perinteinen urheilupäivä, jossa toisiaan vastassa on luokkia enemmän luokanvalvojat. Armoa ei anneta, sillä vaakalaudalla on avoin baaripiikki ja mahdollisesti jopa yakiniku-illallinen. Toinen ruutuaikaa saava tapahtuma on koulujuhla, johon jokainen luokka kehittää jotain omaa. Edellisenä vuonna Tanizakin luokka järjesti pehmoeläinnäyttelyn, nyt ehdolla on pehmoeläinteemainen kahvila. Mutta jostain keskusteluun aina pesiytyy kuolleiden eläinten haamut, tai vähintäänkin kahvila, jossa asiakkaita säikytellään, kun he ovat juomassa.

Palaamatta aiempiin pokkareihin on paha sanoa, onko sarja itsessään muuttunut hauskemmaksi vai ovatko hahmot tulleet niin tutuiksi, että hienovaraiset huumorinripaukset kutkuttavat aiempaa enemmän. Joka tapauksessa löysin monta strippiä, joille nauroin ääneen. Jälkimmäisen puolesta puhuu se, että valitessani skannattavaa näytestrippiä päädyin hyppäämään parhaimpien yli, koska erillisinä palikoina en usko niiden olevan sarjaa tuntemattomien mielestä lainkaan niin hauskoja.

Edelleenkään en meinaa aina osata erottaa tummatukkaköörin kaikkia jäseniä toisistaan. Onnekseni Kaorin joutuu toiselle luokalle kuin muut, herra Kimuran oppilaaksi. Kaorinilla tosin saattaisi olla asiasta eriävä mielipide.

Huomaan tykästyneeni Azumangan hahmoihin siinä määrin, että nyt on jo haikea olo, vaikka pokkareita on vielä yksi käsittelemättä. Kiyohiko Azuma on onnistunut luomaan elävän kaartin persoonallisia luokiolaisia, oppilaineen opettajineen kaikkineen.

Azumanga Daioh 2

Azumanga Daioh 2Azumanga Daioh 2
Kiyohiko Azuma
Suomennos: Antti Grönlund, Juha Mylläri
punainen jättiläinen, 2012
ISBN: 978-952-16-15603

Koulutyttöjen elämä jatkuu edellisestä pokkarista, nyt tammikuusta elokuuhun. Lukion toinen luokka alkaa keväällä ja oppilasjako pistetään uusiksi, mutta ainoa varsinainen muutos on Kaguran liittyminen jengiin. Edeltävän vuonna hän kisasi hampaat irvessä Sakakin kanssa, Sakakin ollessa täydellisen tietämätön koko kilpakumppanin olemassaolosta.

Azumanga_2_opetJo viime pokkarissa meille esiteltiin miespuolinen opettaja, herra Kimura, jonka käytös on poliittisesti jokseenkin epäkorrektia. Jos se olisi hänestä kiinni, kaikki tytöt pukeutusivat oppituntien ajaksi märkiin uimapukuihin, eikä hän epäröi tuoda mietteitään julki. Toisaalta hän on näkemyksissään hyvin vilpitön eikä tunnu edes tajuavan, miksi kaikki eivät innostu mukaan. Ja jostain hän on onnistunut hankkimaan liki täydellisen naisen vaimokseen.

Aiemmassa arvostelussa jätin Yomin luonnehdinnan sikseen, kosken ollut siitä varma. Olisi pitänyt vain nimetä hänet tosikoksi, sillä sellainen hän paljastuu olevan. Toisaalta jonkun on oltava vastapainona sille suulaalle hulluudelle, joka on Tomo, jonka mielestä paras ajatus ikinä on nakata kesämökin ainoa avain korkeaan ruohikkoon. Miksikö? Koska se pälkähti hänen päähänsä.

Eikä Tomo ole, jos kaikkia puolia asiassa tarkastellaan, edes se vaarallisin yksilö. Se titteli myönnettäköön jälleen tyttöjen luokanvalvojalle Yukari Tanizakille, jonka legendaarinen ajotaidottomuus aiheuttaa pelkotiloja ja vapinaa vielä vuoden kuluttua tapahtuneesta.

Azumanga Daioh on strippimuotoista koululaissarjakuvaa, ja hyvää onkin. Tämän kakkospokkarin olen lukenut ainakin kolmasti. Välistä vitsit ovat ilmiselviä, välistä huvittuneisuuden tunne tulee jonkun hahmon ilmeestä tai muusta hienovaraisesta reaktiosta.

Ja jos joku tuttu joskus sattuu saamaan hikan, nyt tiedän läjäpäin uusia konsteja tilanteen ratkaisemiseksi. Tosin ensin on syytä saada hänet allekirjoittamaan vastuuvapautussitoumus herättämättä epäilyksiä.

Ehdotetuista keinoista vähiten kivuliain

Ehdotetuista keinoista vähiten kivuliain

Kill Me Baby 2

Kill Me Baby 2Kill Me Baby 2
Kaduho
Suomentanut: Antti Kokkonen
punainen jättiläinen, 2012
ISBN: 978-952-16-1585-6

Kuvailin edellisen osan arvostelussa Yasunaa hieman tärähtäneeksi. Nyt kuitenkin alkaa vaikuttaa siltä, että hänen toverinsa Sonya on täysipäisempi näistä kahdesta, ja Sonya sentään on yhdistetty psykopaatti ja palkkatappaja.

Kill Me Baby 2 liidokkiYasunalla on palttiarallaa gerbiilin huomiokyky. Hedonistisen gerbiilin. Ajatusprosessi katkeaa pääasiassa kahdesta syystä: ruoka tai kiva esine, ja näistä esineillä on enemmän vetovoimaa. Sonya tyytyy suurimman osan aikaa seuraamaan koohotusta vierestä, mutta silti useammin kuin ikinä tahtoisi hän tempautuu mukaan hulluuteen.

Koska Sonya tiemmä on väkivaltaisen kuoleman ammattilainen ja ainakin osaa muutaman kivuliaan lukon, hänen ei tarvitsisi sietää Yasunan riehakkuutta lainkaan. Tästä huolimatta he ovat usein yhdessä, joten Sonyan täytyy saada jotain irti tästä ystävyyssuhteesta. Ehkä se tasapainottaa hänen muuta elämäänsä, johon kuuluvat syndikaatilta saatavat keikat. Toisaalta, mitä todisteita meillä on hänen työnkuvastaan? Samoin kuin Agiria (sivuroolissa heiluva kolmas tyttö) ei voida todistaa ninjaksi, ei meillä ole kuin Sonyan sana omasta ammatistaan. Viitteitä ja vihjeitä sitten kyllä riittää senkin edestä. Harva tavallinen tyttö jemmailee koulupuvussaan teräaseita.

Ensimmäisen pokkarin jälkeen fiilis tätä strippisarjaa kohtaan oli perushaalea, mutta nyt alan jo lämmetä hahmoille. Vitsit perustuvat toistolle, jolloin hauskuus tulee uusista ympäristöistä ja tilanteista. Ja tapahtuupa hahmoissa pientä kehitystäkin, Yasuna kun alkaa aktiivisesti kepittämään Sonyan ammatillisia pyrkimyksiä. Sehän ei voi päättyä kuin huonosti.

Kill Me Babyn koululaishuumori soveltuu ala- ja yläasteen taitteessa oleville esiteineille, sekä samalla huumorin tasolla operoiville aikuisille. Siksi aion lukea kolmannenkin pokkarin.

Azumanga Daioh (1/4)

Azumanga Daioh 1Azumanga Daioh (1/4)
Kiyohiko Azuma
Punainen jättiläinen, 2012
ISBN: 978-952-16-1559-7

Koulu voi olla reuhakka paikka riippuen luokan kokoonpanosta. Todellinen härdelli sen sijaan vaatii kajahtaneiden luokkatovereiden lisäksi myös sekopäitä opettajia. Azumanga Daioh tarjoaa molempia, japanilaiseen tyyliin.

Azumanga Daioh burleskiEnsin lukuvinkki: vaikka tätäkin mangaa luetaan lopusta alkuun kuten tapana on, nyt kannattaa aloittaa alusta ja selata mainosten ohi sivulle 162 ja luntata sarjan päähenkilöiden nimet. Minulla ainakin menee helposti samanoloiset hahmot sekaisin, ennen kuin pääsen sarjaan kunnolla sisään, ja Azumangassa kuudella kahdeksasta päähenkilöstä on mustat hiukset. Tai ehkä minä esittelen heidät.

Opettajia ovat Tanizaki Yukari sekä Kurosawa Minamo. Jälkimmäinen opettaa liikuntaa, ensimmäinen on ehkä koko luokan tärähtänein henkilö. Tanizakin ajotaito on legendaarinen, mistä todistavat auton lukuisat lommot, eikä hän muutoinkaan ole opettajuudestaan huolimatta luokan viisain, fiksuin tai tietävin. Se titteli kuuluu tuplaponnaripäiselle Chiyo-chanille, joka on jo lukiossa 10-vuoden iästään huolimatta. Hivenen yrmy ja pidättyvä Sakaki on todellisuudessa varsin herkkä ja hyvin eläinrakas, joskin kissoilla on tapana vastata hänen huomionosoituuksiinsa lähinnä puremalla. Tomon käyttämät desibelit rikkovat varmasti joitain aserajoitussopimuksia, mutta ainakaan ympäristölle ei jää epäselväksi hänen mielipiteittensä laatu. Osaka taas ei ole oikeasti Osaka vaan muuttanut Osakasta, mutta kerran annettu nimi tarttui kuin piki jalkapohjaan kuumana kesäpäivänä. Mukana heiluvat myös Kaori ja Yomi, mutta heistä ei jäänyt yhdellä lukukerralla yhtä kirkkaita muistikuvia.

Azumanga Daioh varjoParia poikkeusta lukuunottamatta tarinat ovat neliruutuisia strippejä, minkä ansiosta Azumangaa voi lukea juuri sopivissa paloissa. Tai vaikka kaiken kerralla. Ensimmäinen kirja kattaa ajanjakson lukuvuoden alusta, mikä Japanissa koittaa huhtikuun alussa, aina jouluun asti. Samalla suomalaiselle lukijalle selviää tiettyjä japanilaiseen kulttuuriin liittyviä seikkoja, kuten se että jouluaattona on tapana käydä treffeillä, tai että osakalaisilla on oma luonteenomainen huumorilajinsa. Moni seikka oli minulle aiemmin tuntematon, mutta alaviitteet opastivat kelvokkaasti. Vaikka aiemmasta mangakokemuksesta on kyllä hyötyä, suurimmassa osassa stripeistä mitään muuta taustatietoja ei vaadita kuin inhimillinen ymmärrys.

Verrattuna Kill Me Babyyn koululaishuumori on Azumangassa toimivampaa. Oppilaat ovat vain oppilaita olematta samalla jotain muuta, kuten syndikaatin palkkatappajia tai ninjoja. Arkipäivään kuuluu ruokatunteja, urheilupäiviä ja pistokokeita, ja niistä sitten ammenetaan tilannekomiikkaa. Omalla kohdallani koulunkäynnistä on kulunut jo kohtalaisen turvallinen aika, mutta nuorempien lukijoiden kannattaa olla varuillaan. Käsitellyt teemat saattavat aiheuttaa näppylöitä sekä epämieluisia takaumia.

Azumanga Daioh ei ehkä ole kertakaikkisen ratkiriemukas, mutta irrotti joka tapauksessa naurut muutamaan otteeseen ja viihdytti lopun aikaa. Sarja on myös uponnut varsin vankasti kotitalouden 11-vuotiaiden demografiseen segmenttiin.

Planetes 1 ja 2

Planetes 1, Planetes 2
Makoto Yukimura
Punainen jättiläinen, 2011
ISBN: 978-952-16-1400-2, 978-952-16-1401-9

Yhden määritelmän mukaan tarina on scifiä, jos sitä ei voi siirtää sellaisenaan johonkin toiseen, ei-scifistiseen ympäristöön, toisin sanoen scifistinen elementti on olennainen osa tarinaa. Itse en juurikaan liputa tuon määritelmän puolesta, mutta yhtä kaikki Planetes läpäisee sen seulan suvereenisti.

2070-luvulla ihmiskunta elää painovoimakaivon ulkopuolella. Jos avaruudessa on jotain romantiikkaa ollut, se on jo menneiden vuosikymmenten lumia. Nyt tilalla on duunia ja liiketoimintaa. Juri, Hachimaki ja Fee lentävät romunkeräysalusta ja puhdistavat kiertorataa yli vuosisadan jatkuneen avaruusajan romuista. Se on yhtä epäkiitollista puuhaa kuin muukin siivousala, paitsi että ilmakehän ulkopuolella pienikin virheliike on helposti kohtalokas.

Juri on venäläismies, joka on menettänyt vaimonsa avaruusonnettomuudessa. Vaikka hän on näennäisen levossa maailmankaikkeuden kanssa, hän silti vielä etsii jotain. Hachimaki puolestaan tulee avaruuteen katsovasta perheestä. Isä on jo alan veteraani ja Japanissa asuva pikkuveli tähtää korkealle omilla rakettikokeillaan. Perheen äiti ainoana aikoo pysyä Maassa ja samalla muodostaa tukevan jalustan, jolta miehet voivat ponnistaa kohtaloihinsa. Amerikkalaisen Feen hahmo saa vähemmän ruutuaikaa, mikä on sääli, sillä olisi ollut kiehtovaa saada selville, mitä hänen Floridassa asuva pikkupoikansa on mieltä äitinsä työstä.

Tärkeässä pääosassa on itse avaruus. Se ei ole vain välitila, jota pitkin avaruuslaivat seilaavat. Se on valtava mustuus, se on vaarallinen paikka, se on suunnatonta tyhjyyttä ja pohjatonta kauneutta. Se on myös ehdoton. Ja säälimätön. Astronautin on pidettävä huolta kunnostaan, tai tapahtuu pahoja asioita. Joistakin terveysongelmista voi kuntoutua, jotkin ovat kohtalokkaita. Ruumiin lisäksi avaruus käy myös mielen päälle. Miltä todella tuntuu roikkua tyhjässä, maailmankaikkeuden edessä, täydellisen yksin?

Mielestäni kiinnostavien hahmojen ohella juuri avaruuden arkisuus sen mystisyyden keskellä on Planetesin kantava voima. Vaikka oikea tulevaisuus tulee olemaan villimpi kuin visionäärit maalailevat, on Planetesin maailmassa selvää aitouden tuntua. Se voisi olla totta.

Toisessa kirjassa keskiöön nousee uusi tutkimusalus Von Braun, jota rakennetaan Lagrangen pisteessä 2. Valmistuttuaan se lähtee Jupiteriin etsimään lisää resursseja, joiden avulla ihmiskunta voi levittäytyä koko aurinkokuntaan. Tätä hanketta vastustaa jo edellisestä kirjasta tuttu Avaruuden puolustusrintama, aina vain radikaalimpiin otteisiin sortuva järjestö, jonka mukaan ihmisen käytös ei ole muuttunut lainkaan ja aurinkokuntaa uhkaa sama riisto, joka on tuhonnut ympäristön Maapallolla. Hachimaki on jättänyt aiemman laiskottelunsa ja ryhtynyt valmentautumaan tiukkoihin pääsykokeisiin, joiden perusteella Von Braunin miehistö valitaan. Hänen paikkansa romunkeruualuksella saa uusi tyttö, Tanabe, joka on Hachimakin hankitun välinpitämättömyyden vastakohta humaaneine maailmankatsomuksineen.

Jos jokin vertailukohta Planetesille pitäisi löytää, se voisi hyvinkin olla Yukinobu Hoshinon 2001 Nights -saaga, joka on harmillisen tuntematon suomalaiselle yleisölle. Kummassakin asetetaan ihminen maailmankaikkeuden ja avaruuden eteen, ja esitetään kysymys. Onko hän valmis kohtaamaan sen? Mitä se vaatii?

Tarina jatkuu vielä kirjoissa 3 ja 4, jotka arvostelen, jahka saan ne käsiini.