Kill Me Baby 2
Kaduho
Suomentanut: Antti Kokkonen
punainen jättiläinen, 2012
ISBN: 978-952-16-1585-6
Kuvailin edellisen osan arvostelussa Yasunaa hieman tärähtäneeksi. Nyt kuitenkin alkaa vaikuttaa siltä, että hänen toverinsa Sonya on täysipäisempi näistä kahdesta, ja Sonya sentään on yhdistetty psykopaatti ja palkkatappaja.
Yasunalla on palttiarallaa gerbiilin huomiokyky. Hedonistisen gerbiilin. Ajatusprosessi katkeaa pääasiassa kahdesta syystä: ruoka tai kiva esine, ja näistä esineillä on enemmän vetovoimaa. Sonya tyytyy suurimman osan aikaa seuraamaan koohotusta vierestä, mutta silti useammin kuin ikinä tahtoisi hän tempautuu mukaan hulluuteen.
Koska Sonya tiemmä on väkivaltaisen kuoleman ammattilainen ja ainakin osaa muutaman kivuliaan lukon, hänen ei tarvitsisi sietää Yasunan riehakkuutta lainkaan. Tästä huolimatta he ovat usein yhdessä, joten Sonyan täytyy saada jotain irti tästä ystävyyssuhteesta. Ehkä se tasapainottaa hänen muuta elämäänsä, johon kuuluvat syndikaatilta saatavat keikat. Toisaalta, mitä todisteita meillä on hänen työnkuvastaan? Samoin kuin Agiria (sivuroolissa heiluva kolmas tyttö) ei voida todistaa ninjaksi, ei meillä ole kuin Sonyan sana omasta ammatistaan. Viitteitä ja vihjeitä sitten kyllä riittää senkin edestä. Harva tavallinen tyttö jemmailee koulupuvussaan teräaseita.
Ensimmäisen pokkarin jälkeen fiilis tätä strippisarjaa kohtaan oli perushaalea, mutta nyt alan jo lämmetä hahmoille. Vitsit perustuvat toistolle, jolloin hauskuus tulee uusista ympäristöistä ja tilanteista. Ja tapahtuupa hahmoissa pientä kehitystäkin, Yasuna kun alkaa aktiivisesti kepittämään Sonyan ammatillisia pyrkimyksiä. Sehän ei voi päättyä kuin huonosti.
Kill Me Babyn koululaishuumori soveltuu ala- ja yläasteen taitteessa oleville esiteineille, sekä samalla huumorin tasolla operoiville aikuisille. Siksi aion lukea kolmannenkin pokkarin.
Routakoto 