Avainsana-arkisto: Japani

Wolverine

WolverineWolverine
Käsikirjoitus: Chris Claremont
Taide: Frank Miller
Suomentanut: Antti Koivumäki
Egmont, 2013
ISBN: 978-952-233-699-6

Saadessani Wolverine-alpparin käteen olin innoissani kuin koululainen karkkipäivänä. Wolvis kuului käytännössä koko Marvel-kauteni ajan ehdottomiin suosikkeihin, meninpä ehkä jopa niin pitkälle, että nimitin häntä kaikkien aikojen kiinnostavimmaksi supersankariksi.

Olihan siihen syynsäkin. Muiden heerosten puhjetessa pömpööseihin monologeihin Logan popsautti kämmenselästään terävät veitset ja antoi vihulaiselle mitä kuuluu ja kuka käskee. Hän oli myös salaperäinen ja synkkä, aikana, jolloin se ei vielä ollut muotia. Koko 90-luvun ajaksihan suunnilleen jokaisesta tuli synkkä ja riivattu, ehkä salaperäinenkin.

Wolverine poseWolvis oli ehtinyt heilua X-miehissä jo hyvän aikaa, mutta yksi merkittävä virstanpylväs hänen tarinassaan saavutettiin, kun Chris Claremont ja Frank Miller yhdistivät voimansa luodakseen kertakaikkisen eeppisen saagan, jossa Logan taistelee tuhatpäistä ninjalaumaa vastaan rakastamansa naisen puolesta. Älkääkä sanoko, ettei tuollainen perusjuoni kehenkään uppoa, sillä noihin viattomiin aikoihin 80-luvulla se upposi aivan helvetin syvään.

Tuohon aikaan Ryhmä-X:n kirjoittaja Claremont oli rautaista kamaa ja minun mielestäni parhaimpia käsikirjoittajia ikinä. Tietenkään en ollut kuullutkaan Alan Mooresta, mutta epäilenpä olisinko niihin aikoihin miehen neroutta pystynyt ymmärtämään. Myös Miller oli kuumaa hottia, kehuttu ja juhlittu mestari, joka veti Daredevilin sfääreihin, eikä se muslimivastainen höyrypää, jollaisena hän tänä päivänä näyttäytyy kolostaan kurkistellessaan.

Paras hahmo ikinä, kenties kovimmat tekijät ikinä. Niin minä silloin ajattelin ja tätä Egmontin uusintajulkaisua hipelöidessäni olin satavalmis sukeltamaan niin itse sarjakuvaan kuin muistoihini siitä. Sitä kai sanotaan nostalgiaksi. Antauduin täysin sen pauloihin, ja sukelsin sisään.

Räyhättyään ensin Kanadan erämailla Logan lähtee Japaniin ottamaan selvää, mitä kuuluu hänen rakastetulleen Marikolle. Perillä odottaa epämiellyttävä yllätys: Marikon kuolleeksi luultu isä on palannut kuvioihin, ottanut klaanin pääjehun roolin takaisin itselleen ja määrännyt Marikon naimisiin julman, pikkumaisen, kunniattoman pelkurin kanssa. Ehkä se tuntui hyvältä idealta juuri silloin.

Wolverine katse

Wolverine ei aio mokomaa loukkausta sietää ja seuraa turpakäräjät, minkä jälkeen kujalle kärrätään sata kiloa adamantium-vahvisteista gaijin-jauhelihaa. Hänet ottaa hoteisiinsa naissoturi nimeltä Yukio, jolla on epäsiveellisiä aikeita Wolverinen suhteen, eikä erityisen puhtaita jauhoja pussissaan. Taustalla sitten häärii lukuisia, kymmeniä tai jopa satoja huippuunsa koulittuja ninjoja, lukumäärällä kun ei ole väliä Wolverinen päästessä irti. Kaikki meni eikä riittänytkään.

Viimein sitten selvitellään loputkin välit. Paha saa palkkansa ja se maksetaan adamantiumissa. Voittoisa samurai on voittoisa. Banzai!

Hämmästyksekseni olin kuitenkin… pettynyt. Wolvis ei tuntunutkaan syvälliseltä hahmolta, taide ei hivellytkään silmää. Juoni oli pomppuinen ja simppeli. Suuri pahis paljastui tavalliseksi rikolliseksi ja mestarininjoja niitettiin maahan aina tarvittaessa ilman mitään vaikeutta. Draaman kaari oli kuin tusinaisemmasta mangasta. Mitä ihmettä?

Wolverine city

Lopputaistelun aikana Wolverine oli yllättävän kovasti helisemässä paria miekkaa vastaan etenkin kun ottaa huomioon sen, miten hän on pätkinyt koko albumin ajan miekkamiehiä pinoon. Mikseivät kynnet viipaloineet ilkeän isukin miekkoja partaveitsikokoon heti kättelyssä? En tiedä, ellei syynä sitten ollut taiteellinen vapaus. Tai tarve venyttää hurjaa lopputaistelua järkisyistä viis veisaten.

Wolverine YukioHämmästyksekseni olin… pettynyt. Wolvis ei tuntunutkaan syvälliseltä hahmolta, taide ei hivellytkään silmää. Juoni oli pomppuinen ja simppeli. Suuri pahis paljastui tavalliseksi rikolliseksi ja mestarininjoja niitettiin maahan aina tarvittaessa ilman mitään vaikeutta. Draaman kaari oli kuin tusinaisemmasta mangasta.

Pitkään asiaa pohdittuani olen päättänyt jyvittää pettymykseni syyn kahdelle taholle. Osa menee itse sarjakuvalle, joka joskus muinaisuudessa oli rajoja rikkovaa ja uutta, muttei nykymittapuilla kuitenkaan enää pärjää omillaan samalla tavoin. Osa menee taas liian suuriksi nousseille odotuksilleni. Jotain tavanomaista Ryhmä-X-tarinaa en olisi päätynyt palvomaan näin paljon, ja siitä olisin saanut irti enemmän kiksejä. Nyt iskin itse keppiä pinnojeni väliin, kun luulin lukevani edelleen maailman päheintä tarinaa.

Uskon vahvasti, että moni ikäiseni lukija saa paljon irti tästä Wolverinen sooloseikkailusta, mutta älkää sortuko minun virheeseeni ja odottako aivojenne käristyvän lukukokemustenne aiheuttamista orgasmeista. Sillä pahoin pelkään, että niin ei käy teillekään.

Mainokset

Shinigami (raapale 392)

Shinigami

Poistumme ravintolasta. Akiko värähtää vihman osuessa niskaansa. Avaan sateenvarjon ja kaiken rohkeuteni keräten tartun häntä kädestä. Vedän hänet varjon alle. ”Mitä tämä on?” hän kysyy hymyillen.

”Pitää kädestä”, vastaan. Opetan Akikolle suomea.

Tiemme vie opiskelijakylän eksyttävään sokkeloon. Akiko paljastaa, että aamulla ollut tentti ei mennyt hyvin. Pysähdyn ja halaan häntä. Tentti oli hänelle tärkeä. ”Mitä tämä on?” Akiko kysyy huokaisten.

Haluan kujeilla. ”Jaxuhali.”

Akiko tempautuu sylistäni kasvot kauhusta kireänä. ”Ei!” hän huutaa japaniksi. ”Älä sano nimeä! Se on shinigami, joka repii silmät päästä. Asetat meidät molemmat vaaraan!” Akiko ryntää nyyhkyttäen talojen varjoihin.

Askeleet katoavat. Seison lamaantuneena.

Kuulenko kaukaa kaikuvan kirkaisun?

Azumanga Daioh 2

Azumanga Daioh 2Azumanga Daioh 2
Kiyohiko Azuma
Suomennos: Antti Grönlund, Juha Mylläri
punainen jättiläinen, 2012
ISBN: 978-952-16-15603

Koulutyttöjen elämä jatkuu edellisestä pokkarista, nyt tammikuusta elokuuhun. Lukion toinen luokka alkaa keväällä ja oppilasjako pistetään uusiksi, mutta ainoa varsinainen muutos on Kaguran liittyminen jengiin. Edeltävän vuonna hän kisasi hampaat irvessä Sakakin kanssa, Sakakin ollessa täydellisen tietämätön koko kilpakumppanin olemassaolosta.

Azumanga_2_opetJo viime pokkarissa meille esiteltiin miespuolinen opettaja, herra Kimura, jonka käytös on poliittisesti jokseenkin epäkorrektia. Jos se olisi hänestä kiinni, kaikki tytöt pukeutusivat oppituntien ajaksi märkiin uimapukuihin, eikä hän epäröi tuoda mietteitään julki. Toisaalta hän on näkemyksissään hyvin vilpitön eikä tunnu edes tajuavan, miksi kaikki eivät innostu mukaan. Ja jostain hän on onnistunut hankkimaan liki täydellisen naisen vaimokseen.

Aiemmassa arvostelussa jätin Yomin luonnehdinnan sikseen, kosken ollut siitä varma. Olisi pitänyt vain nimetä hänet tosikoksi, sillä sellainen hän paljastuu olevan. Toisaalta jonkun on oltava vastapainona sille suulaalle hulluudelle, joka on Tomo, jonka mielestä paras ajatus ikinä on nakata kesämökin ainoa avain korkeaan ruohikkoon. Miksikö? Koska se pälkähti hänen päähänsä.

Eikä Tomo ole, jos kaikkia puolia asiassa tarkastellaan, edes se vaarallisin yksilö. Se titteli myönnettäköön jälleen tyttöjen luokanvalvojalle Yukari Tanizakille, jonka legendaarinen ajotaidottomuus aiheuttaa pelkotiloja ja vapinaa vielä vuoden kuluttua tapahtuneesta.

Azumanga Daioh on strippimuotoista koululaissarjakuvaa, ja hyvää onkin. Tämän kakkospokkarin olen lukenut ainakin kolmasti. Välistä vitsit ovat ilmiselviä, välistä huvittuneisuuden tunne tulee jonkun hahmon ilmeestä tai muusta hienovaraisesta reaktiosta.

Ja jos joku tuttu joskus sattuu saamaan hikan, nyt tiedän läjäpäin uusia konsteja tilanteen ratkaisemiseksi. Tosin ensin on syytä saada hänet allekirjoittamaan vastuuvapautussitoumus herättämättä epäilyksiä.

Ehdotetuista keinoista vähiten kivuliain

Ehdotetuista keinoista vähiten kivuliain

Azumanga Daioh (1/4)

Azumanga Daioh 1Azumanga Daioh (1/4)
Kiyohiko Azuma
Punainen jättiläinen, 2012
ISBN: 978-952-16-1559-7

Koulu voi olla reuhakka paikka riippuen luokan kokoonpanosta. Todellinen härdelli sen sijaan vaatii kajahtaneiden luokkatovereiden lisäksi myös sekopäitä opettajia. Azumanga Daioh tarjoaa molempia, japanilaiseen tyyliin.

Azumanga Daioh burleskiEnsin lukuvinkki: vaikka tätäkin mangaa luetaan lopusta alkuun kuten tapana on, nyt kannattaa aloittaa alusta ja selata mainosten ohi sivulle 162 ja luntata sarjan päähenkilöiden nimet. Minulla ainakin menee helposti samanoloiset hahmot sekaisin, ennen kuin pääsen sarjaan kunnolla sisään, ja Azumangassa kuudella kahdeksasta päähenkilöstä on mustat hiukset. Tai ehkä minä esittelen heidät.

Opettajia ovat Tanizaki Yukari sekä Kurosawa Minamo. Jälkimmäinen opettaa liikuntaa, ensimmäinen on ehkä koko luokan tärähtänein henkilö. Tanizakin ajotaito on legendaarinen, mistä todistavat auton lukuisat lommot, eikä hän muutoinkaan ole opettajuudestaan huolimatta luokan viisain, fiksuin tai tietävin. Se titteli kuuluu tuplaponnaripäiselle Chiyo-chanille, joka on jo lukiossa 10-vuoden iästään huolimatta. Hivenen yrmy ja pidättyvä Sakaki on todellisuudessa varsin herkkä ja hyvin eläinrakas, joskin kissoilla on tapana vastata hänen huomionosoituuksiinsa lähinnä puremalla. Tomon käyttämät desibelit rikkovat varmasti joitain aserajoitussopimuksia, mutta ainakaan ympäristölle ei jää epäselväksi hänen mielipiteittensä laatu. Osaka taas ei ole oikeasti Osaka vaan muuttanut Osakasta, mutta kerran annettu nimi tarttui kuin piki jalkapohjaan kuumana kesäpäivänä. Mukana heiluvat myös Kaori ja Yomi, mutta heistä ei jäänyt yhdellä lukukerralla yhtä kirkkaita muistikuvia.

Azumanga Daioh varjoParia poikkeusta lukuunottamatta tarinat ovat neliruutuisia strippejä, minkä ansiosta Azumangaa voi lukea juuri sopivissa paloissa. Tai vaikka kaiken kerralla. Ensimmäinen kirja kattaa ajanjakson lukuvuoden alusta, mikä Japanissa koittaa huhtikuun alussa, aina jouluun asti. Samalla suomalaiselle lukijalle selviää tiettyjä japanilaiseen kulttuuriin liittyviä seikkoja, kuten se että jouluaattona on tapana käydä treffeillä, tai että osakalaisilla on oma luonteenomainen huumorilajinsa. Moni seikka oli minulle aiemmin tuntematon, mutta alaviitteet opastivat kelvokkaasti. Vaikka aiemmasta mangakokemuksesta on kyllä hyötyä, suurimmassa osassa stripeistä mitään muuta taustatietoja ei vaadita kuin inhimillinen ymmärrys.

Verrattuna Kill Me Babyyn koululaishuumori on Azumangassa toimivampaa. Oppilaat ovat vain oppilaita olematta samalla jotain muuta, kuten syndikaatin palkkatappajia tai ninjoja. Arkipäivään kuuluu ruokatunteja, urheilupäiviä ja pistokokeita, ja niistä sitten ammenetaan tilannekomiikkaa. Omalla kohdallani koulunkäynnistä on kulunut jo kohtalaisen turvallinen aika, mutta nuorempien lukijoiden kannattaa olla varuillaan. Käsitellyt teemat saattavat aiheuttaa näppylöitä sekä epämieluisia takaumia.

Azumanga Daioh ei ehkä ole kertakaikkisen ratkiriemukas, mutta irrotti joka tapauksessa naurut muutamaan otteeseen ja viihdytti lopun aikaa. Sarja on myös uponnut varsin vankasti kotitalouden 11-vuotiaiden demografiseen segmenttiin.