Avainsana-arkisto: Arktinen banaani

Villimpi Pohjola – Lapsus
JP Ahonen
Arktinen banaani, 2014
ISBN: 978-952-270-136-7

Pari viikkoa sitten tulin lukeneeksi uudestaan Puskaradion ja tajusin, että JP Ahonenhan on yksi parhaimpia kotimaisia humoristeja. Luettuani nyt uusimman Villimpi Pohjola -kokoelman olen entistä vakuuttuneempi olevani tässä asiassa täysin oikeassa.

Villimpi Pohjola seuraa joukkoa vuosi vuodelta vanhenevia nuoria aikuisia, jotka venyttävät ikuisen opiskelijan määritelmää kipurajoille saakka. Vaan harva asia pysyy samana, vaikka gradu junnaisikin paikoillaan. Edellisessä kirjassa Anna pamahti paksuksi ja Rontilla oli kriittinen rooli tuossa räjäytystyössä. Nyt hollilla on syntymän ihme ja kiivas vaipparumba. Satunnainen gradupyöräkin nytkähtelee eteenpäin saamattomuusinertiasta huolimatta.

Ahonen rakentaa jokaisen stripin taiten yhdistämällä vakavia teemoja absurdismiin. Lopputuloksena on parhaimmillaan huutonaurua ja pitkin poskia valuvat norot, mutta myös mielihyvää siitä, miten jollakulla osaakin olla niin tarkkanäköisiä huomioita elämästä, maailmasta ja kaikesta muusta sellaisesta. Tällainen huumori toimii monella tasolla alkaen sanaleikeistä ja elokuvaviittauksista, mutta huipentuu kommentaariin vanhemmuuden vaikeudesta tai iso-G:n pullautuksesta.

Jos haluaa verrata varhaisempiin Pohjoloihin, meno on ehkä arkistunut hieman. Enää ei soudeta ruotsinristeilyltä karkuun amoorista adonista tai naamioiduta kaksoisolennoiksi, mutta se vain lisää tilanteiden herkullisuutta. Mikään ei ole niin naurettavaa kuin todellisuus itse. Mutta ei pidä ymmärtää niin, että absurdius olisi kadonnut, se on korkeintaan muuttanut muotoaan. Aku Ankasta tuttu hypnoosipyssy oli lyhyenä tarinakaarena kerrassaan nerokas.

Epäilemättä jokainen taiteilija jatkaa kehittymistään, kunhan puskee riittävästi töitä. Oletan Ahosenkin piirustuslaadun vain parantuneen aikojen saatossa, mutta tällaisille seikoille tuppaan olemaan hiukan sokea. Sen vain tiedän, että pidän hänen kuvitustyylistään aivan valtavasti, mutta se on ollut asiain tila jo vuosien ajan. Ote on ammattimaisen varmaa ja jälki herkullista.

Lapsus on Ahosen toiseksi paras kirja ikinä, heti Perkeroksen jälkeen, mutta Perkerostapa ei mikään voita. Juoni ja tilanteet aukeavat epäilemättä myös niille, joille Villimpi Pohjola on aivan uusi tuttavuus, mutta eniten saavat irti ne, joille hahmojen taustat ovat selvillä. Siksipä suosittelenkin, että luette Lapsuksen lisäksi myös kaikki aiemmat osat. Niitä on joko kaksi tai kolme, laskutavasta riippuen. Kahdesta ensimmäisestä kirjasta tehtiin myöhemmin yhteisteos nimeltä Pelinavaus ja siitä sitten jatkaa Kypsyyskoe. Kolmen kirjan hankkimisella siis olette kelkassa mukana loistavasti.

Villimpi pohjola on parasta suomalaista huumoria ja JP Ahonen komedian kingi. Vastaväitteitä ei kuunnella.

Pelinavaus
JP Ahonen
Arktinen Banaani, 2013
ISBN: 978-952-270-082-7

Olen keräilijä, ja keräilijän on saatava kaikki. Kun kuulin ensi kerran, että Villimmän Pohjolan kauan sitten loppuunmyydystä ykköskirjasta olisi tulossa uusintapainos, olin tyytyväinen. En onnellinen, sillä siihen vaadittaisiin ensimmäisen painoksen kaappaminen, mutta tyytyväinen siitä, että edes saisin kaikki vanhat stripit omaan hyllyyni. Siispä järkytyin, kun sain selville, että tulevassa painoksessa nimeltä Pelinavaus olisi stripit kahdesta ensimmäisestä kirjasta, miinus ’vähemmän oleelliset’. Kyseessä oli ilman epäilystäkään jonkinlainen rikos ihmiskuntaa, tai ainakin keräilijänsieluani, kohtaan.

Luettuani Pelinavauksen joudun vetämään vastalauseeni takaisin, tiedostaen täysin aukon kokoelmassani. Esteettiset syyt ajavat edelle.

JP Ahonen on tehnyt sen, mitä George Lucas ei koskaan ymmärtänyt. Jos kosketaan jo julkaistuun, kerran valmiiksi julistettuun työhön, vanha visio pitää korvata uudella. Pelkkien detaljien näpräilyllä ei synnytetä uutta ja vain ärsytetään faneja. Ahosella on vahva uusi visio.

Ensinnäkin sisältö ei ole niin yksioikoinen kuin annoin alussa ymmärtää. Mukana on olennaiset sarjat kahdesta ensimmäisestä kirjasta, mutta myös muualla julkaistuja sarjoja sekä kokonaan uutta materiaalia. Toisekseen, ja tämä on se nerokas seikka, koko materiaalimassa on miksattu uudelleen. Tapahtumien alkuperäinen järjestys on rikottu ja palikat ryhmitelty uudelleen näin syntyneen uuden kokonaisuuden eheyden takaamiseksi. Olin ällistynyt, miten hyvin tarinakaaret nyt pelittivät.

Niistä tarinakaarista en halua liikoja kertoa, koska on epäilemättä monia, joille Pelinavaus on ensimmäinen merkittävämpi kosketus Villimmän Pohjolan kanssa eivätkä tiedä Kypsyyskokeen tai sen jälkeisistä tapahtumista mitään. En siis aio paljastaa, kuka valmistuu, kuka lähtee ulkomaille ja kuka mitäkin, mutta juuri tuollaisiin, tietyistä henkilöistä kertoviin juonikuvioihin Ahonen on puhaltanut lisää henkeä. Joko lisäämällä materiaalia tai ainakin suomalla lisää aikaa ja väljyyttä tapahtumien sijoittelulla.

Sarjan kepeys on omalla kohdallani ehdoton valtti, sekä sen absurdiin yltävä huumori. Monasti nimenomaan arkipäivästä paljastuu puolia, joita venyttämällä saadaan ravistetuksi esiin tarkkaavaisia huomioita ynnä riekkuvaa huutonaurua. Mukana kulkee myös muita tunnetiloja, kuten iloa ja kaihoa, mikä antaa sarjalle sen ns. elämänmakuisen säväyksen. Hauskimmat hetket koetaan kärjistettyjen luonteenpiirteiden kanssa, mutta ilman inhimillistä tunnetta lopputulos olisi vain kekseliäs vitsikokoelma.

Piirrosjälki on hyvin omanlaistaan ja sointuu hyvin niihin vireisiin, joita tarinoissa haetaan. Väritys tukee kunkin sarjan fiiliksiä taiten.Visuaalisesta puolesta olen hiukan huono samomaan mitään, joten nostan vain hattua lopputulokselle.

Pelinavaus on ehdottomasti sarjakuva paikallaan. Se siivittää Villimmän Pohjolan uuteen nousuun ja toivottavasti kerää kasapäin tuoreita faneja, jotka voivat yhtyä vaatimukseeni saada Villimpi Pohjola 4 ulos mitä pikimmin, jos ei jo sitä ennen. JP Ahonen on noussut kekseliäillä töillään suosikkilistani kärkiosaan, mitä tulee kotimaiseen sarjakuvaan. Pysyköön siellä kauan, sekä työteliäänä.

Villimpi pohjola: Kypsyyskoe
JP Ahonen
Arktinen Banaani, 2011
ISBN: 978-952-5768-81-7

Strippisarjakuviin kuuluu tietty muuttumattomuus. Hahmoleegio voi kasvaa ja pidemmällä aikavälillä jotkin varhaisista hahmoista voivat haalistua ulos sarjasta, mutta muutoin elämäntilanteet tuppaavat pysymään samoina. Toisin on Villimmässä pohjolassa. Edellisessä kirjassa yksi hahmo muutti kaupungista ja Kypsyyskokeessa teemoihin lisätään vanhemmuus. Eivät muutokset tuulet muuallakaan varsinaisesti heijaile, pelissä on kämppäkaveruus, vastakaikua vaille jäävä rakkaus sekä mahdollinen kosinta, mikäli vässykän kantti koskaan riittää.

Huumori ihmissuhdesarjakuvassa toimii silloin, kun tilanteet ja dilemmat ovat aitoja ja samaistuttavia. Humöörikomponentti voi sitten tulla melkeinpä mistä vain, mieluiten useammasta eri lähteestä, kuten vaikkapa Scrabblen pelaamisesta homoninjasäännöillä. Toisaalla vaatekaappiin pujahtava casanovanomainen kutale päätyy peppu paljaana Narniaan. Tässä kolmannessa kirjassa näkyy, miten JP Ahosen tyyli ja silmä rakenteiden hienouksille on hioutunut entisestään. Aiempi kama oli hyvää, jopa riemukasta, mutta nyt puhuisin jo nerokkuudesta.

Teemana Villimmässä pohjolassa on edelleen kaveriporukan toilailut opiskelujen loppuvaiheessa, mutta ilmassa tuoksuu jo syksy. Aika käy vähiin yhden jos toisenkin mittaillessa gradua kansiin ja elämän vääjäämättömyys – pariutuminen ja lisääntyminen – puskee eteenpäin toiveista piittaamatta. Päin vastoin kuin yleensä, vuodet vierivät ja hahmot vanhenevat. Se merkitsee ennen pitkää jokaisen notkahtamista kolmenkympin merkkipaalun jäykkänivelisemmälle puolelle. Tervetuloa vain, minä jo valmistaudun ottamaan seuraavaa askelmaa, mutta tulee olemaan yhtäläisen nostalgista lueskella tulevina vuosina niitä Villimpiä vauva- ja lapsijuttuja.

Villimpi pohjola on noussut yhdeksi suosikikseni kotimaisen strippisarjakuvan saralla ja olisi hienoa nähdä, miten tällainen kama myisi kansainvälisesti.