Avainsana-arkisto: Tuuli Hypén

Kas, kissa

Kas kissaKas, kissa
Ninni Aalto, Tuuli Hypén
Arktinen Banaani, 2013
ISBN: 978-952-270-063-6

Maailmaa hallitsee globaali salaliitto. Toisin kuin yleensä luullaan, rosvopankkiireilla ja Illuminatilla on todellisen vallan kanssa kohtalaisen vähän tekemistä. Oikeasti maailma pyörii kissojen ehdoilla.

Kapinaa, napinaa, möykkää, fysikaalista tuhoa, kiukuttelua. Kysynpä vain, miltä muulta eliömuodolta siedetään sellaista käytöstä? Siis jos ihmislapsia ei lasketa mukaan. Kissat vetävät tämän kaiken läpi ylimaallisella arroganssilla ja saavat palkakseen silityksiä. Jos tämän tapahtumaketjun, joka on kirjoitettu Möbiuksen renkaalle, logiikka ei aukene, ei ole koskaan omistanut kissaa.

Tilanteen voi korjata hankkimalla kissan ja suorittamalla empiirisiä kokeita muutaman vuoden ajan. Onneksi samaan lopputulokseen voi päästä myös lukemalla Ninni Aallon ja Tuuli Hypénin kirjan Kas, kissa. Jälkimmäisen vaihtoehdon etuna on se, että se sopii myös allergikoille, eikä ainoankaan huonekasvin tarvitse heittää henkeään tieteen alttarilla.

Kirjassa on lyhykäisiä sarjoja, joskus sivun, joskus hieman useamman mittaisia. Materiaali on kerätty tutuilta sekä tekijöiden omista kissakokemuksista. Huumori kulkee ratkiriemukkaasta hyväntuuliseen havainnointiin. Kovin monet tilanteet tunnistin sen perusteella, että olen elänyt eri aikoina yhteensä kymmenen kissan kanssa. Loput pystyin hyvin ymmärtämään.

Kas, kissa sopii erityisen hyvin kaikille, joilla on, tai on ollut, kissa, mutta myös sille kansanosalle, joka mieluiten tarkkailee noita teräväkyntisiä karvapalloja matkan päästä.

Tuuli Hypén: Jännän äärellä

Tuuli Hypén: Jännän äärellä

Mainokset

Nanna cityeläinkirja

Mutta kuka tarkkailee tarkkailijoita?

Nanna cityeläinkirja
Tuuli Hypén
Arktinen Banaani, 2012
ISBN: 978-952-270-034-6

Nanna on syntyjään kettu, jonka perhe edelleen asuu metsässä, mitä nyt äiti ja pikkuveli Veikka välillä käyvät visiitillä. Hän itse opetteli olemaan ihmisiksi ja muutti kaupunkiin oppiakseen tärkeää tietoa Michel Foucaultista ja syödäkseen Bingo-jäätelöä.

Kävi ilmi, että myös monet muut eläimet ovat kaupungistuneet ja sopeutuneet ihmisten häiriintyneeseen maailmaan. Jänikset testaavat meikkejä, viekas kettu kauppaa roskaa hölmöille ja karhut köntystävät puistoissa kaljatölkit tassuissa.

Muutama yksilö on saanut pysyvämmän roolin ja aidon persoonallisuuden. Tärkeimpiä ovat Misse, metroseksuaali komeljanttari, LaMiau, virkaheitto ennustaja ja Nilak, ystävää kaipaava napakettu Grönlannista. Loput heiluvat statisteina ja satunnaisina vierailijoina.

Tämä kirja kertoo heistä kaikista.

Cityeläinkirja on eräänlainen välityö, helppo käyntikortti Nannan maailmaan. Siihen on koottu kahden ensimmäisen kokoomateoksen eläinpainotteisia strippejä, mutta on mausteeksi heitetty aiemmin albumimuodossa julkaisemattomia sunnuntaisarjojakin sekä koko sivun taidepläjäyksiä. Suoraan sanoen luulin, että uutta kamaa oli enemmänkin, ennen kuin virheellinen käsitykseni korjattiin. Se todistaa joko sen, miten Hypénin jutut ovat tuoreita uusintakierroksellakin, tai että pääni on juustoa. Tarkemmin ajatellen nämä eivät sulje toisiaan pois.

Tässä taannoin pohdin erikseen, mikä minua Nannassa sarjakuvana kiehtoo. Yksi kiinnekohta toki on scififantsumeininki pelihenkisyydellä terästettynä, koska itse diggaan juuri sellaisia juttuja. Cityeläinkirja kuitenkin auttoi alleviivaamaan todellisen vastauksen. Se on eläinhahmojen käyttö. Niille annetaan tilaa astua ihmisten maailmaan ja ihmisten rooleihin, kuitenkin ilman eläimellisyydestä luopumisen pakkoa. Vaistot ja tavat pysyvät, vaikka aarni onkin vaihtunut Ikeaan.

Samanlaista lämmintä ja ymmärtävää lähestymistapaa tarjoaa Isao Takahatan käsikirjoittama ja ohjaama animaatioelokuva Pom Poko, jossa japanilaiset tanukit joutuvat törmäyskurssille ihmisten kanssa. Mutta toisin kuin Pom Pokossa, Nannassa törmäys ei sisällä väkivaltaa tai konfliktia. Nannan näkemys ihmisten ja eläinten yhteiselosta ei välttämättä ole realistinen, mutta se on optimistinen. Jos haluan nähdä, miten raadollinen homo sapiens on, avaan nettiselaimen. Hyvää tuulta hakiessani avaan Nannan.

Nanna

Hauskanpito ilman kettuja on teeskentelyä

Nanna / Nanna 2: Jäljet pelottavat
Tuuli Hypén
Arktinen banaani
ISBN: 978-952-5768-57-2, 978-952-270-013-1

Kettutyttö Nanna käy ihmisyyskurssin ja muuttaa skuttasta stadiin. Kun hänelle (hypoteettisesti) sanottiin, että voit olla mitä vain, hän päätti olla yliopisto-opiskelija. Tämä on ensimmäinen merkki siitä, ettei neito ole spekannut talenttipuutaan latvaan saakka.

Nanna on tuore tapa käsitellä eläintä ihmisten joukossa. Päähenkilö ei ole täysin ihmismäisesti käyttäytyvä olento, joita Ankkalinna on pullollaan, eikä tyyppi, jonka elukka-aspekti olisi vain vertauskuvallinen. Toisaalta hän ei myöskään ole vain villiotus ahdettuna ihmisen rooliin. Nanna solahtaa kokonaan omaan lokeroonsa ja tekee sinne kodikkaan pesän.

Ihmishahmot jäävät nopeasti vähemmistöön, kun kaarti ympärillä kasvaa. Homo sapiensia edustavat Nannan asuinkumppani Ritu ja tämän mummo. Siinä missä Ritu tarjoaa normaalia, ihmislähtöistä näkökulmaa (niin normaalia kuin ketun kanssa asuvalta voi nyt odottaa), mummo tekee kansalaispidätyksen ikä- ja sukupuolivammaisille ennakkoasenteille. Häneltä löytyy niin viskiä, tatuointikone kuin saksalaista heviä gramofonin savikiekoilta.

Gamers 4 life

Yksi eläin ihmismaailmassa olisi saattanut käydä vanhaksi jossain vaiheessa, kuten kymmenennen albumin kohdalla. Tätä on lähdetty torjumaan heti kättelyssä laajan ja värikkään cityeläinpopulaation kanssa. Päävastuu diversiteetistä lankeaa Misselle, joka on paitsi kova jätkä myös pesunkestävä kissa, siinä määrin kuin Misseä (tai muutakaan kissaa) saa pesulle. Mukana pyörii myös alati laajeneva piiri muita kissoja, kettuja, pöllöjä, jänöjä ja kaiken kukkuraksi lokit vievät burgeritkin käsistä.

Nanna on rakennettu vähemmän ratkiriemukkaaksi naurunauhaksi ja enempi havaintoja tekeväksi sarjakuvaksi opiskelijuudesta ja aikuistumisen rasittavuudesta arkipäivien puserruksessa. Kela lakkauttaa tuet ja vie munuaiset, duuni on tylsää ja valmistuminen rassaa. Silti olen kiekunut naurusta kummankin albumin kanssa, joskus maha sattuen ja tuolilta pudoten. Riittävän hauska sarjakuva pystyy iskemään ilmat pihalle ja hihityttämään vielä viikon kuluttua. Nanna on onnistunut tässä moneen otteeseen.

Tuuli Hypénin sarjakuva on lämmintä ja hauskaa, mutta ottaa myös kantaa, monasti hiljaisen huomaamattomilla tavoilla. Nannan maailmaan pääsee helposti sisään, vaikkei sitä täysin omaksi tunnistaisikaan – miehenä en voi kuin sympatiseerata kuukautiskipujen kauheutta.

Pidä varasi. Se on fifty-sixty varastaako Nanna sydämesi lisäksi myös karkkipussin taskustasi.

”Ja tällä kierroksellä sähkö-Pokemonit on valttia.”