Avainsana-arkisto: kissa

Kas, kissa

Kas kissaKas, kissa
Ninni Aalto, Tuuli Hypén
Arktinen Banaani, 2013
ISBN: 978-952-270-063-6

Maailmaa hallitsee globaali salaliitto. Toisin kuin yleensä luullaan, rosvopankkiireilla ja Illuminatilla on todellisen vallan kanssa kohtalaisen vähän tekemistä. Oikeasti maailma pyörii kissojen ehdoilla.

Kapinaa, napinaa, möykkää, fysikaalista tuhoa, kiukuttelua. Kysynpä vain, miltä muulta eliömuodolta siedetään sellaista käytöstä? Siis jos ihmislapsia ei lasketa mukaan. Kissat vetävät tämän kaiken läpi ylimaallisella arroganssilla ja saavat palkakseen silityksiä. Jos tämän tapahtumaketjun, joka on kirjoitettu Möbiuksen renkaalle, logiikka ei aukene, ei ole koskaan omistanut kissaa.

Tilanteen voi korjata hankkimalla kissan ja suorittamalla empiirisiä kokeita muutaman vuoden ajan. Onneksi samaan lopputulokseen voi päästä myös lukemalla Ninni Aallon ja Tuuli Hypénin kirjan Kas, kissa. Jälkimmäisen vaihtoehdon etuna on se, että se sopii myös allergikoille, eikä ainoankaan huonekasvin tarvitse heittää henkeään tieteen alttarilla.

Kirjassa on lyhykäisiä sarjoja, joskus sivun, joskus hieman useamman mittaisia. Materiaali on kerätty tutuilta sekä tekijöiden omista kissakokemuksista. Huumori kulkee ratkiriemukkaasta hyväntuuliseen havainnointiin. Kovin monet tilanteet tunnistin sen perusteella, että olen elänyt eri aikoina yhteensä kymmenen kissan kanssa. Loput pystyin hyvin ymmärtämään.

Kas, kissa sopii erityisen hyvin kaikille, joilla on, tai on ollut, kissa, mutta myös sille kansanosalle, joka mieluiten tarkkailee noita teräväkyntisiä karvapalloja matkan päästä.

Tuuli Hypén: Jännän äärellä

Tuuli Hypén: Jännän äärellä

Mainokset

Raapale 35 – Nollapiste (4.2.)

Nollapiste

Sotilaat olivat piirittäneet aluetta jo viisi tuntia, kun tohtori Podkletnov saapui. ”Missä muukalaisalus on?” Kersantti osoitti kohti kukkulaa. ”Metsikössä.”

Jeeppi pysähtyi metsänlaitaan. Podkletnov ja hänen assistenttinsa jalkautuivat ja katosivat siimekseen. Edestä kantautui sairaalloinen, vihreä hehku.

Alus muistutti enemmän sikaria kuin lautasta. Kylki oli revennyt puoliväliin. Mikään ei liikkunut. Matala humina täytti ilman.

Podkletnov käveli varovasti lähemmäs. ”Varokaa tohtori, se voi olla vaarallista”, hänen assistenttinsa sanoi.

”Aluksessa on pakko olla antipainovoimalaite. Aion selvittää sen salaisuudet.” Niin sanoen tohtori astui aluksen sisään.

Humina jatkui tasaisena. Lopulta Podkletnov ilmestyi repeämään. ”Tätä et Ilja usko. Moottori on kissa, jonka selkään on sidottu voideltu leipä.”

Raapale 7 – Pienet kissat (7.1.)

Pienet kissat

Kun vein roskapussin ulos, löysin katoksesta kissoja. Niillä oli pahvinen talo, joka mahtui hyvin kämmenelleni. Kissat itse olivat peukalonpäätä pienempiä. Vein ne kotiini.

Laitoin talon kissoineen pesuvatiin. Lattialle en niitä voinut päästää, kissat olisivat kadonneet sohvan alle ja muihin pimeisiin nurkkiin. En halunnut astua sellaisen päälle.

Etsin lastenleluista pienimmät mahdolliset lautaset vesikupeiksi. Pelkäsin, että isompaan ne olisivat hukkuneet. Syötäväksi pilkoin ohuita kinkunsiivuja. Jouduin teroittamaan veitsen, jotta saisin riittävän kapeita paloja.

Seuraavana aamuna löysin vain tyhjän talon pesuvadissa. Tajusin nähneeni unta.

Myöhemmin päivällä huomasin kolme kissoista kirjahyllyssä. Yksi jyrsi Sinisalon kulmaa. Valon välähdys. Neljä kissaa. Ne mokomat osasivat telesiirtyä.

Huokaisin. Kirjaparkani.